Negatiivinen testi ei ole tae etteikö henkilö tartuttaisi. Siis jossain Australiassa vaadittiin sekä negatiivinen testi, että valvottu koronakaranteeni hotellissa ja silti tauti levisi siellä yhteiskuntaan. Millään määrällä testejä ei voida patoa pidätellä loputtomasti. Sitä ei tee rokottaminenkaan, mutta kuitenkin hidastaa leviämistä merkittävästi (voidaan kutsua myös estoksi, mutta lähinnä alentaa R -lukua) ja sen lisäksi suojaa siltä vakavalta muodolta.
Vertauksena vaikka, rokottamalla nostetaan kaikkien talojen perustuksia ylöspäin ja näin suojellaan tulvalta (vaikka osa silti tulvii) ja testeillä pyritään lisäämään niitä hiekkasuojia vettä vastaan kunnes se sitten jostain kohtaa murtuu ja saa paljon useammat tahot vaaraan.
Mitä ajojahtiin tulee, niin ennemmin tässä annetaan kansalaisille vapauksia, joita jouduttaisiin paljon merkittävämmin rajoittamaan vaihtoehtoisessa tilanteessa.
Mutta millä kokonaishinnalla tämä tapahtuu? Tällä passilla on erittäin monimutkaisia yhteiskunnallisia kerrannaisvaikutuksia, joista ei juuri puhuta. Esimerkkinä tuo aiemmin mainitsemani lapsiperheiden vanhempien oikeus osallistua lastensa harrastamisen mahdollistamiseen ja joulujuhliin jne. Lisäksi kaikki eristämisen tuomat sosiaaliset ongelmat, yhteiskunnan ilmanpiirin jakautuminen. Näistä maksetaan vielä isoa laskua ja pitkään.