Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Pitäisi tuossa asemassa uuden variantin juuri noustua esiin ja koronatilanteen ollessa pahin tartuntojen osalta koskaan, että kyseinen toiminta ja altistumisen yhdistelmä herättää paljon negatiivista keskustelu kuten on nähty. Ja tämä ei tee hyvää hänelle itselleen eikä puolueelle.

Erityisesti tästä tulee hankala tapaus julkisuuden näkökulmasta, jos nyt vahvistuu se, että hän valehteli siitä ettei olisi tiennyt turvallisuusjohtajan ohjeistuksesta välttää kontakteja.
Täähän on jo iltalehtien pääotsikoissa. Homma näköjään perataan juurta jaksaen. Harmi kyllä yksilön kannalta, ettei oikein ole mitään yksityisyyttä.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
409
Oliko Marin liikkeellä yksityishenkilönä , kun hänellä ei ollut työpuhelimen tekstiviesteihin avaajaa
ja maksoiko Hän omasta pussistaan ryyppynsä , vai
julkisuuden henkilönä joka vingutti edustustiliä , tuolla räkälässä tämäkin tiedettäisiin , mutta tuskin journalistit penkovat asiaa , jollei käy ilmi että PM muistaa väärin
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122

Öö, mitä näillä asioilla on tekemistä tähän asiaan. Siirrät asian ihan muuhun aiheeseen koska Marin..?
Ei sitten niin yhtään mitään, provo ja turha postaus siis.
 
Pocket.demon

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
147
Oliko Marin liikkeellä yksityishenkilönä , kun hänellä ei ollut työpuhelimen tekstiviesteihin avaajaa
ja maksoiko Hän omasta pussistaan ryyppynsä , vai
julkisuuden henkilönä joka vingutti edustustiliä , tuolla räkälässä tämäkin tiedettäisiin , mutta tuskin journalistit penkovat asiaa , jollei käy ilmi että PM muistaa väärin
Pääministerin pitäisi olla 24/7 tavoitteavissa jos ei tämä sovi niin ei kannata sitten leikkiä pääminiseriä
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 764
Joo, en saanut Sannan viestiä, en tiedä. Mutta mitä väliä..?
Iltalehden (ja Sannan itsensä) mukaan Sanna sai tiedon lauantai-iltana, mutta siinä ei hänen mukaansa kehotettu välttämään muita kontakteja. Valtioneuvoston turvallisuusyksikön mukaan, viestissä kuitenkin näin kehotettiin.
Toinen tässä valehtelee, joko valtioneuvoston turvallisuusyksikkö tai Sanna. Kumpikohan?

Lähde: Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö kehotti kahdesti välttämään kontakteja - pääministeri Marin lähti baariin
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Miksi typerä veto? Sanna on itse todennut ja toivonut normaalia elämää. Nytkö sen yhtäkkiä pitäisi esittää että kaikki (turhat) varotoimet ja ennakoinnit ovat sittenkin tarpeen. Eihän sellainen ole normaalia nähnytkään. Viesti on että voidaan elää normaalisti.
Tätä juuri tarkoitin lapsentasoisella keskustelulla. Jankataan ja kysellään loputtomiin samoja asioita, jotka on juuri useampaan kertaan todettu. Ja kyllä niille varotoimille ja ennakoinneille on ihan todelliset perustelut olemassa, eikä se siitä muutu miksikään, vaikka niitä turhiksi kuinka väittäisit. Suunta on toki kohti normaalia, mutta ei tässä vielä olla todellakaan selvillä vesillä, varsinkin kun käyrät näyttävät kohti taivasta ilman sitä omikroniakin.

Fakta kuitenkin on, että Sanna oli edellisellä viikolla etätöissä flunssaoireiden vuoksi. Hän on työskennellyt läheisesti mm. juuri Haaviston kanssa, joka todettiin koronapositiiviseksi. Maailmalla on koko ajan valtaa ottamassa uusi koronavariantti, jonka oireista tai leviämisnopeudesta ei ole vielä varmuutta, kuten ei siitäkään ovatko nykyiset rokotteet sitä vastaan kuinka toimivia. Sanna päätti kuitenkin sivuuttaa kaikki nämä ja koki tarpeelliseksi näyttää esimerkkiä menemällä baariin ja istua siellä pilkkuun saakka, vaikka se ei todennäköisesti ole kovinkaan monen tavan kansalaisen mielestä järkevää, tai ainakaan tarpeellista.

Politiikassa puhutaan usein lapaan syöttämisestä ja tämä oli kyllä nyt Marinilta sellainen nappisyöttö vastustajien lapaan, että siitä tullaan varmasti kuulemaan vielä. Marinia vastaan minulla ei ole mitään, mutta tämä oli kyllä ihan helvetin tyhmä veto.
Tässä tämä pääministerin keskustelu. Kenen pitäisi vielä nyt pahoittaa mieli näiden muutamien foorumikeskustelijoiden lisäksi?

Luonnollisesti turvallisuusjohtajan ohjeistus tavoitti sunnuntaina, kun se on vasta silloin annettu, mutta en millään usko että olisi ministeritasolla mahdollista, etteikö Haaviston tilanne olisi ollut Marinilla ja tämän joukoilla tiedossa jo reilusti aiemmin, kun siitä kuitenkin tiedotettiin tavan kansalaisiakin niin näkyvästi.

Edit.
Tässä jutussa Marin myöntää, että tiesi Haaviston koronatuloksesta jo lauantaina, mutta ei välittänyt kun ei saanut samalla erillistä ohjeistusta kontaktien välttämisestä. Syvä huokaus.

Olen tullut lauantai-iltana informoiduksi ministeri Haaviston koronatartunnasta ja samalla saanut arvion, ettei erityistoimille ole tarvetta. Tässä yhteydessä en saanut ohjeistusta välttää kontakteja, Marin kirjoitti.
Samassa uutisessa sanotaan myös, että viestejä kontaktien välttämisestä olisi lähetetty jo lauantaina useampia, mutta siitä on ristiriitaista tietoa. Koronan leviämisen suhteen asia on vähäinen, mutta poliittisesti kenkää on saanut pienemmistäkin kämmeistä.

ltalehden tietojen mukaan Marin sai lauantaina noin kello 20 valtioneuvoston turvallisuusyksilöltä tekstiviestin, jossa Haaviston kanssa kontaktissa olleita kehotettiin välttämään muita kontakteja, kunnes ovat saaneet negatiivisen koronatestituloksen. Marin oli lehden tietojen mukaan saanut toisen vastaavan viestin muutamaa tuntia myöhemmin. Seiskan mukaan Marin jatkoi kuitenkin baari-iltaa aamuyöhön saakka.
...
MTV Uutiset on lähettänyt sunnuntai-iltana valtioneuvostoon kyselyn tietojen ristiriitaisuudesta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
Jos tässä kävisikin sillä tavalla jännästi, että Marin paljastuisi omikronin levittäjäksi Helsingin yöelämässä, niin olisi ammatinvaihto käsillä hyvin ripeästi tai pahimmillaan linnareissu. Että hänen asemassaan voisi vähän jänskättää.

Kaiken huippuhan tässä on se, että Marin kärsi juuri flunssaoireista, ja vaikka saikin negatiivisen koronatestituloksen niin mitäs jos se olikin false-negative... Sellaistakin sattuu.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Jos tässä kävisikin sillä tavalla jännästi, että Marin paljastuisi omikronin levittäjäksi Helsingin yöelämässä, niin olisi ammatinvaihto käsillä hyvin ripeästi tai pahimmillaan linnareissu. Että hänen asemassaan voisi vähän jänskättää.
Höpöhöpö. Taas ihan puhtaahti tarinoita. Ei varmasti tule linnaa, eikä lähde ministerin paikkakaan vaikka olisikin omikron.
 
Pocket.demon

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
147
Höpöhöpö. Taas ihan puhtaahti tarinoita. Ei varmasti tule linnaa, eikä lähde ministerin paikkakaan vaikka olisikin omikron.
Nii no ei lähde kun ollaan suomessa täällä sää vaikka kuinka perseillä jos on oikeasta puolueesta ja omaa oikeat mielipiteet
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Eiköhän Marinin uran nousu ollut tuossa. Ajoitus on liki täydellinen näin itsenäisyyspäivän alla. Mediahuomio on tapissa kun vapaapäivä ja linnan juhlat peruttu. Ei noin pahasti voi tunaroida, ellei ollut sitten harkittu veto erota jos hallitus on esim. kaatumassa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
Höpöhöpö. Taas ihan puhtaahti tarinoita. Ei varmasti tule linnaa, eikä lähde ministerin paikkakaan vaikka olisikin omikron.
(Pää)ministerit ovat saaneet Suomessa potkuja niin heppoisin perustein, että jossei tuosta palli lähtisi, voidaan jo puhua että taitaapa pärstäkerroin vaikuttaa. Jossei tuosta potkuja tule niin sitten ei tule mistään. Vähän kuin Trump USA:ssa.

Kuka enää edes muistaa, mistä syystä Antti Rinne sai potkut tasan kaksi vuotta sitten? Niin, eipä ollut mikään kovin vakava juttu. Liittyikö postilakkoon jotenkin. Puhumattakaan Ilkka Kanervan "tuksu-viesteistä" aikoinaan. Aika pientä siihen verrattuna että pääministeri altistumisesta tietoisena levittelisi koronaa yöelämässä, etenkin jos sattuisi olemaan uusi helposti leviävä variantti...
 
Pocket.demon

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
147
Eiköhän Marinin uran nousu ollut tuossa. Ajoitus on liki täydellinen näin itsenäisyyspäivän alla. Mediahuomio on tapissa kun vapaapäivä ja linnan juhlat peruttu. Ei noin pahasti voi tunaroida, ellei ollut sitten harkittu veto erota jos hallitus on esim. kaatumassa.
Tuskin on kaatumassa kyllä Kepu on messiss niin kauan kun maakuntahallinto on tulossa.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Nii no ei lähde kun ollaan suomessa täällä sää vaikka kuinka perseillä jos on oikeasta puolueesta ja omaa oikeat mielipiteet
No ei tälläisestä voi oikein mitään paheksunnan lisäksi tulla kun ei ole mitään lakia rikkonut. Jos olisi ollut määrätty karanteeniin niin asia erikseen.

On kyllä varmaan Suomen historian paskin päämisteri, mutta eipä se yksistään riitä ulos heittämiseen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 106

Parlamentaarisessa järjestelmässä minkä tahansa ministerin ulosheittämiseen riittää se, että koska tahansa eduskunnan/parlamentin enemmistö toteaa, että pääministeri ei enää nauti eduskunnan luottamusta. Ei siihen mitään rikoksia tarvita.

Nyt kaivattaisiin muutamaa selkärankaista hallituspuolueiden kansanedustajaa jotka toteisivat, että tämä sähläys saa riittää.
 
Liittynyt
27.03.2018
Viestejä
521
Parlamentaarisessa järjestelmässä minkä tahansa ministerin ulosheittämiseen riittää se, että eduskunnan/parlamentin enemmistö toteaa, että pääministeri ei enää nauti eduskunnan luottamusta. Ei siihen mitään rikoksia tarvita.

Nyt kaivattaisiin muutamaa selkärankaista hallituspuolueiden kansanedustajaa jotka toteisivat, että tämä sähläys saa riittää.
Välttämättä en usko, että pelkkä huono tilannetaju tässä tapauksessa riittäisi tuohon. Mutta jos käy ilmi, että Marin valehteli tuosta turvallisuusjohtajan viestistä, niin se saattaa olla jo toinen juttu.
 
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
620

eihän tämä ole edes eka Maringate…
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
(Pää)ministerit ovat saaneet Suomessa potkuja niin heppoisin perustein, että jossei tuosta palli lähtisi, voidaan jo puhua että taitaapa pärstäkerroin vaikuttaa. Jossei tuosta potkuja tule niin sitten ei tule mistään. Vähän kuin Trump USA:ssa.

Kuka enää edes muistaa, mistä syystä Antti Rinne sai potkut tasan kaksi vuotta sitten? Niin, eipä ollut mikään kovin vakava juttu. Liittyikö postilakkoon jotenkin. Puhumattakaan Ilkka Kanervan "tuksu-viesteistä" aikoinaan. Aika pientä siihen verrattuna että pääministeri altistumisesta tietoisena levittelisi koronaa yöelämässä, etenkin jos sattuisi olemaan uusi helposti leviävä variantti...
Rinne lähti kun keskusta halusi vetää maton alta. Kanerva lähti kun oman puoleenpuheen johtaja näytti peukkua alas. Nämä siis puhtaasti poliittisia päätöksiä.

Parlamentaarisessa järjestelmässä minkä tahansa ministerin ulosheittämiseen riittää se, että koska tahansa eduskunnan/parlamentin enemmistö toteaa, että pääministeri ei enää nauti eduskunnan luottamusta. Ei siihen mitään rikoksia tarvita.

Nyt kaivattaisiin muutamaa selkärankaista hallituspuolueiden kansanedustajaa jotka toteisivat, että tämä sähläys saa riittää.
Tuossa kun väitettiin tulevan linnatuomio, niin siihen kyllä tarvitaan rikos. Tottakai lähtö voi tulla, jos joku puolue vetää maton alta. Näyttäisi kuitenkin, että sellaista halua ei löydy. Yksittäiset kansanedustajat saavat todeta ihan mitä vaan, koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Yksittäiset kansanedustajat eivät voi ministeriä kaataa olivat ne mistä puolueesta vaan, jos hallituspuolueet kannattavat ministeriä. Toki jos jää kiinni valehtelusta, niin asia erikseen.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
Ei nyt millään pahalla, mutta pitäiskö tuo politiikka siirtää omalle alueelleen tästä ketjusta pikkuhiljaa?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Oliko Marin liikkeellä yksityishenkilönä , kun hänellä ei ollut työpuhelimen tekstiviesteihin avaajaa
ja maksoiko Hän omasta pussistaan ryyppynsä , vai
julkisuuden henkilönä joka vingutti edustustiliä , tuolla räkälässä tämäkin tiedettäisiin , mutta tuskin journalistit penkovat asiaa , jollei käy ilmi että PM muistaa väärin
Pääministerillä ei ole mahdollisuutta lähteä yksin yhtään mihinkään. Siellä on aina mukana turvamiehet ja olisi naiivia kuvitella, etteivät nämä saisi tietoa turvattavan kohteen turvallisuuteen vaikuttavista asioista, saati sitten että tämä meidän diginatiivi pääministeri lähtisi todellisuudessa mihinkään ilman puhelintaan ja pystyisi istumaan baarissa jonkun Tuure Boeliuksen kanssa täydessä mediapimennossa.

Marinia ei tässä sopassa pelasta kuin korkeintaan se, jos selviää ettei viesteissä oikeasti ollut mukana ohjetta kontaktien välttämisestä. Sekin auttaa vain löyhästi, kun kuitenkin on jo varmistunut että Marin tiesi altistumisesta, mutta painoi silti baariin.

Ei nyt millään pahalla, mutta pitäiskö tuo politiikka siirtää omalle alueelleen tästä ketjusta pikkuhiljaa?
Koko ketjun siirtämisestä politiikka ja yhteiskunta -alueelle on ollut puhetta, mutta sitä en tiedä mikä on sen tilanne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 628
Pääministerillä ei ole mahdollisuutta lähteä yksin yhtään mihinkään. Siellä on aina mukana turvamiehet ja olisi naiivia kuvitella, etteivät nämä saisi tietoa turvattavan kohteen turvallisuuteen vaikuttavista asioista, saati sitten että tämä meidän diginatiivi pääministeri lähtisi todellisuudessa mihinkään ilman puhelintaan ja pystyisi istumaan baarissa jonkun Tuure Boeliuksen kanssa täydessä mediapimennossa.
Juuri näin.

Kannattaa myös muistaa se, että meidän pääministeri on ollut etätyössä flunssaoireiden takia tiistaista lähtien, mutta ei se pientä "mediapimentoa" ja "maalaisjärkeä" haittaa.
 
Liittynyt
27.03.2018
Viestejä
521
Juuri näin.

Kannattaa myös muistaa se, että meidän pääministeri on ollut etätyössä flunssaoireiden takia tiistaista lähtien, mutta ei se pientä "mediapimentoa" ja "maalaisjärkeä" haittaa.
Tästä on keskustelu meneillään myös Kotimaan politiikka -ketjussa. Varmaankin siellä kannattaa jatkaa tästä aiheesta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Mä olen katkera Marinille tuosta ulkoilusta jo siitä syystä, ettei itselleni moista mahdollisuutta suotu taaperoikäisen kanssa. Sen sanottuani, korona-altistumisen jälkeen baariin lähteminen on sitä kategoriaa "special kind of stupid" , ei tulisi mieleenkään lähteä ihmisten ilmoille varsinkaan kun edellisenä viikkona ollut oireita. En olisi tuolloin mennyt edes lähikauppaan.

Kelatkaa sen laborantin käsiä, joka käsittelee toista näytettä. Vähän saattaa tärrätä. Jos se on positiivinen, mitä veikkaatte, ilmoittaako tulokset sen mukaisesti?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Kelatkaa sen laborantin käsiä, joka käsittelee toista näytettä. Vähän saattaa tärrätä. Jos se on positiivinen, mitä veikkaatte, ilmoittaako tulokset sen mukaisesti?
En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa laborantti ottaisi kantaa yksittäiseen testiin millään normaalista poikkeavalla tavalla, saati sitten että tässä olisi joku salaliitto, jonka varjolla laborantti ilmoittaa väärän tuloksen ja riskeeraa työpaikkansa ja maineensa.

Näinköhän laborantti muuten edes tietää kenen näytettä kulloinkin käsittelee, kun ei niissä taida olla nimiä?
 
Niin, että siellä ammatikseen näytteitä käsittelevä lukee jokaisen nimen ja sen mukaan sitten toimii? Ehkä homma nyt kuitenkin menee ns. liukuhihnalta ja kaikki näytteet käsitellään ihan samalla tavalla. Vai yritätkö tässä jotain salaliittoa nyt viritellä?
 
Oli ehkä vähän kieli poskessa heitetty, mutta eihän tuollaiseen tarvita kuin heikolla moraalilla, mutta oikealla puoluekortilla varustettu laborantti.

Toivottavasti näyte on anonymisoitu. Tietääkö joku miten tämä prosessi oikeastaan menee? Analyysin suorittajalle nimi tuskin merkitsee mitään, joten sopisi ainakin olettaa, että on anonymisoitu.

Vedäppä sinäkin salaliittosi niille varattuun ketjuun.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
Vaikka Marin yrittäisikin salata positiivisuutensa, niin pakostihan se joutuisi eristäytymään ja keksimään sitten muita selityksiä sille... Vetoaisi varmaan joululoman viettoon...
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Oli ehkä vähän kieli poskessa heitetty, mutta eihän tuollaiseen tarvita kuin heikolla moraalilla, mutta oikealla puoluekortilla varustettu laborantti.

Toivottavasti näyte on anonymisoitu. Tietääkö joku miten tämä prosessi oikeastaan menee? Analyysin suorittajalle nimi tuskin merkitsee mitään, joten sopisi ainakin olettaa, että on anonymisoitu.

Vedäppä sinäkin salaliittosi niille varattuun ketjuun.
No miksi tälläisiä selviä vihjauksia salaliitoista pitää tänne sitten viljellä? Oli ne sitten kieliposkella tai ei.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Se on sannan versio, joku valehtelee?
Pääministerin pitäisi olla 24/7 tavoitteavissa jos ei tämä sovi niin ei kannata sitten leikkiä pääminiseriä
Tätä juuri tarkoitin lapsentasoisella keskustelulla. Jankataan ja kysellään loputtomiin samoja asioita, jotka on juuri useampaan kertaan todettu. Ja kyllä niille varotoimille ja ennakoinneille on ihan todelliset perustelut olemassa, eikä se siitä muutu miksikään, vaikka niitä turhiksi kuinka väittäisit. Suunta on toki kohti normaalia, mutta ei tässä vielä olla todellakaan selvillä vesillä, varsinkin kun käyrät näyttävät kohti taivasta ilman sitä omikroniakin.

Fakta kuitenkin on, että Sanna oli edellisellä viikolla etätöissä flunssaoireiden vuoksi. Hän on työskennellyt läheisesti mm. juuri Haaviston kanssa, joka todettiin koronapositiiviseksi. Maailmalla on koko ajan valtaa ottamassa uusi koronavariantti, jonka oireista tai leviämisnopeudesta ei ole vielä varmuutta, kuten ei siitäkään ovatko nykyiset rokotteet sitä vastaan kuinka toimivia. Sanna päätti kuitenkin sivuuttaa kaikki nämä ja koki tarpeelliseksi näyttää esimerkkiä menemällä baariin ja istua siellä pilkkuun saakka, vaikka se ei todennäköisesti ole kovinkaan monen tavan kansalaisen mielestä järkevää, tai ainakaan tarpeellista.

Politiikassa puhutaan usein lapaan syöttämisestä ja tämä oli kyllä nyt Marinilta sellainen nappisyöttö vastustajien lapaan, että siitä tullaan varmasti kuulemaan vielä. Marinia vastaan minulla ei ole mitään, mutta tämä oli kyllä ihan helvetin tyhmä veto.

Luonnollisesti turvallisuusjohtajan ohjeistus tavoitti sunnuntaina, kun se on vasta silloin annettu, mutta en millään usko että olisi ministeritasolla mahdollista, etteikö Haaviston tilanne olisi ollut Marinilla ja tämän joukoilla tiedossa jo reilusti aiemmin, kun siitä kuitenkin tiedotettiin tavan kansalaisiakin niin näkyvästi.

Edit.
Tässä jutussa Marin myöntää, että tiesi Haaviston koronatuloksesta jo lauantaina, mutta ei välittänyt kun ei saanut samalla erillistä ohjeistusta kontaktien välttämisestä. Syvä huokaus.

Samassa uutisessa sanotaan myös, että viestejä kontaktien välttämisestä olisi lähetetty jo lauantaina useampia, mutta siitä on ristiriitaista tietoa. Koronan leviämisen suhteen asia on vähäinen, mutta poliittisesti kenkää on saanut pienemmistäkin kämmeistä.
PM:llä on kaksi puhelinta, VNK:n puhelin ei ollut mukana. Tähän puhelimeen oli tullut tekstarit jossa kehotettiin eristäytymään.

Marinin puolustukseksi on sanottava, että se puhelin johon lähetetään VNK turvallisuustilannetiedotukset, on hyvä jättää kotiin kun lähtee bailaamaan. Ulkovallat voisivat saada tuosta mielenkiintoista dataa jos se hukkuisi baarissa. Marinilla oli tietenkin toinen puhelin mukana josta hän oli tavoitettavissa.

THL:n suosittelee välttämään riskiryhmiä jos on rokotettu on altistunut. Baarissa kaikki ovat rokotepassilla, joten riskiryhmiä siellä ei pitäisi olla. VNK turvallisuusjohtaja ei ole mikään auktoriteetti jota PM:n tulisi totella, vaan tuo eristäytyminen on ollut suositus.

Silti, on kyllä tyhmää lähteä ravintolaan tuossa tilanteessa, vaikka mitään ohjeistusta tai edes suositusta ei rikottu.

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Edelleen, keskustele aiheesta tai siirry oikeaan ketjuun. Mistään salaliitoista ei ole puhuttu paitsi sinun toimestasi.
Ööh, kyllä se salaliitto oli ihan sinun omassa viestissä:
Kelatkaa sen laborantin käsiä, joka käsittelee toista näytettä. Vähän saattaa tärrätä. Jos se on positiivinen, mitä veikkaatte, ilmoittaako tulokset sen mukaisesti?
Jos tuo tarkoitti jotain muuta kuin mitä siinä sanotaan, niin se on eri asia, mutta ei se lukijan vika ole. Salaliitoille on tosiaan omat ketjunsa, joten nuo voi laittaa jatkossa sinne.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
PM:llä on kaksi puhelinta, VNK:n puhelin ei ollut mukana. Tähän puhelimeen oli tullut tekstarit jossa kehotettiin eristäytymään.

Marinin puolustukseksi on sanottava, että se puhelin johon lähetetään VNK turvallisuustilannetiedotukset, on hyvä jättää kotiin kun lähtee bailaamaan. Ulkovallat voisivat saada tuosta mielenkiintoista dataa jos se hukkuisi baarissa. Marinilla oli tietenkin toinen puhelin mukana josta hän oli tavoitettavissa.
Nyt ei kyllä tämä logiikka avaudu minulle. Kyllä päämisterillä pitää olla puhelimet mukana, oli bailaamassa tai ei, päämisteri on kuitenkin töissä 24/7. Ihan samoin siitä toisesta puhelimesta voisi ulkovallat saada mielenkiintoista tietoa jos siellä örveltää. Puhelimet lienee myös suojattu hyvin, jote

Edelleen, keskustele aiheesta tai siirry oikeaan ketjuun. Mistään salaliitoista ei ole puhuttu paitsi sinun toimestasi.
No kerro sitten mitä yritit tuolla viestillä kertoa? En ollut ainut joka tuon ymmärsi salaliitolla vihjailuksi.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
No miksi tälläisiä selviä vihjauksia salaliitoista pitää tänne sitten viljellä? Oli ne sitten kieliposkella tai ei.
"Salaliitto" tarvitsee yleensä kai useamman kuin yhden hengen... Yhden hengen on aika vaikea liittoutua keskenään.

Mutta siis "teoriassa", ainakin jossain ulottuvuudessa, joku Marinia fanittava laborantti voisi todeta parhaaksi vähän tuunata labratulosta. Se on niin epätodennäköistä, että eihän tällaista nyt kukaan vakavissaan mieti, mutta ei se mikään salaliitto olisi vaan yhden hengen päähänpistos.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Nyt ei kyllä tämä logiikka avaudu minulle. Kyllä päämisterillä pitää olla puhelimet mukana, oli bailaamassa tai ei, päämisteri on kuitenkin töissä 24/7. Ihan samoin siitä toisesta puhelimesta voisi ulkovallat saada mielenkiintoista tietoa jos siellä örveltää. Puhelimet lienee myös suojattu hyvin, jote
No pitäisikö Marinilla olla myös työkone mukana baarissa? Ja lukittu salkku täynnä valtionsalaisuuksia? Onhan PM töissä 24/7.

Kyllä yksi puhelin nähdäkseni riittää.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
"Salaliitto" tarvitsee yleensä kai useamman kuin yhden hengen... Yhden hengen on aika vaikea liittoutua keskenään.

Mutta siis "teoriassa", ainakin jossain ulottuvuudessa, joku Marinia fanittava laborantti voisi todeta parhaaksi vähän tuunata labratulosta. Se on niin epätodennäköistä, että eihän tällaista nyt kukaan vakavissaan mieti, mutta ei se mikään salaliitto olisi vaan yhden hengen päähänpistos.
No salaliitto on kyllä käsitteenä varsin tuttu ja ei en tarkoittanut mitään mitään yhden ihmisen salaliittoa.

No pitäisikö Marinilla olla myös työkone mukana baarissa? Ja lukittu salkku täynnä valtionsalaisuuksia? Onhan PM töissä 24/7.

Kyllä yksi puhelin nähdäkseni riittää.
Miksi tietokone tai salkku pitäisi olla mukana? Puhelimella ihmiseen saadaan tarvitaessa nopeasti yhteys, joten siksi PM pitäisi olla puhelin mukana. Nytkin yritettiin tavoittaa PM sillä puhelimella, mutta eipä saatu kiinni kun ei ollut mukana, tai näin ainakin väitetään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
"Salaliitto" tarvitsee yleensä kai useamman kuin yhden hengen... Yhden hengen on aika vaikea liittoutua keskenään.

Mutta siis "teoriassa", ainakin jossain ulottuvuudessa, joku Marinia fanittava laborantti voisi todeta parhaaksi vähän tuunata labratulosta. Se on niin epätodennäköistä, että eihän tällaista nyt kukaan vakavissaan mieti, mutta ei se mikään salaliitto olisi vaan yhden hengen päähänpistos.
Jep, näin juuri. Taas tuli kova tarve huudella salaliitosta kun ei huvita uhrata senttiäkään itse asian ajattelemiseksi.

Ei mitään uutta auringon alla. Noista voisi alkaa jo antaa varoituksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 628
No pitäisikö Marinilla olla myös työkone mukana baarissa? Ja lukittu salkku täynnä valtionsalaisuuksia? Onhan PM töissä 24/7.

Kyllä yksi puhelin nähdäkseni riittää.
Olisi melko naivia kuvitella, että tällainen henkeen ja terveyteen koskeva tieto ei tavoittaisi pääministeriä ajallaan. Ja kun ottaa huomioon, että pääministeri on ollut tiistaista lähtien etätyössä flunssaoireiden takia, niin ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen juosta bailaamaan baariin, mutta kukin tyylillään.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Miksi tietokone tai salkku pitäisi olla mukana? Puhelimella ihmiseen saadaan tarvitaessa nopeasti yhteys, joten siksi PM pitäisi olla puhelin mukana. Nytkin yritettiin tavoittaa PM sillä puhelimella, mutta eipä saatu kiinni kun ei ollut mukana, tai näin ainakin väitetään.
Niin, yksi puhelin olikin mukana ja siihen valtiosihteerikin oli illalla soittanut ja saanut PM:n kiinni, joten mikä tuossa siis on ongelma?
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Niin, yksi puhelin olikin mukana ja siihen valtiosihteerikin oli illalla soittanut ja saanut PM:n kiinni, joten mikä tuossa siis on ongelma?
No se, että toisen puhelimen kautta yritettiin myöhemmin tavoitella viestillä ja kertoa uutta tietoa eikä saatu kiinni.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
PM:llä on kaksi puhelinta, VNK:n puhelin ei ollut mukana. Tähän puhelimeen oli tullut tekstarit jossa kehotettiin eristäytymään.

Marinin puolustukseksi on sanottava, että se puhelin johon lähetetään VNK turvallisuustilannetiedotukset, on hyvä jättää kotiin kun lähtee bailaamaan. Ulkovallat voisivat saada tuosta mielenkiintoista dataa jos se hukkuisi baarissa. Marinilla oli tietenkin toinen puhelin mukana josta hän oli tavoitettavissa.
Siinäpä se todellinen aukko valtiojohdon protokollassa vasta olisikin, jos pääministeri ei saa valtioneuvoston tilannekeskuksen turvallisuusviestejä jättäessään/unohtaessaan tietyn puhelimen kotiin, kun tämä haluaa esim. vähän relata baarissa raskaan työpäivän jälkeen. Pääministerin mukana on aina henkilökohtaiset turvamiehet, mutta ehkä nämäkään eivät saa turvallisuusviestintää muualta kuin pääministeriltä itseltään? :D

Vähän siis aukkoja tuossa selityksessä, vaikka se VN:n luurin jättäminen kotiin voikin ihan hyvin pitää paikkaansa.

Niin, yksi puhelin olikin mukana ja siihen valtiosihteerikin oli illalla soittanut ja saanut PM:n kiinni, joten mikä tuossa siis on ongelma?
Valtiosihteeri oli soittanut joo, mutta jos Marinin puheet pitävät paikkaansa, niin protokolla kusi tuossakin, sillä soiton asiasisältö oli Marinin kertoman mukaan eri kuin niissä kahdessa tilannekeskuksen viestissä, jotka Marin näki omien sanojensa mukaan vasta seuraavana aamuna. Biletys ja hyvät yöunet ovat toki tärkeitä nekin, mutta onneksi ei ollut tällä kerralla suuremmasta tai varsinkaan kiireellisemmästä valtiollisesta selkkauksesta kyse.

Jep, näin juuri. Taas tuli kova tarve huudella salaliitosta kun ei huvita uhrata senttiäkään itse asian ajattelemiseksi.

Ei mitään uutta auringon alla. Noista voisi alkaa jo antaa varoituksia.
Mistä haluaisit jakaa varoituksia ja kenelle? Ihan itse raapustit viestiisi epäilyksen siitä, että laboratorio/laborantti voisi väärentää jostakin poliittisesta syystä pääministen mahdollisesti positiivisen koronatuloksen. Kuulostaa ainakin minun korvaan nimenomaan hyvin kaukaa haetulta salaliittospekulaatiolta. Jos se oli tarkoitettu vitsiksi, niin se ei käynyt ilmi kirjoituksistasi.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Jep, näin juuri. Taas tuli kova tarve huudella salaliitosta kun ei huvita uhrata senttiäkään itse asian ajattelemiseksi.

Ei mitään uutta auringon alla. Noista voisi alkaa jo antaa varoituksia.
Niin minkä asian ajattelimiseksi? Sen, että sinä vihjailet sen laborantin voivan väärentää tulokset koska kyseessä on PM? Kenelle ja mistä ne varoitukset olisi pitänyt tulla?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Siinäpä se todellinen aukko valtiojohdon protokollassa vasta olisikin, jos pääministeri ei saa valtioneuvoston tilannekeskuksen turvallisuusviestejä jättäessään/unohtaessaan tietyn puhelimen kotiin, kun tämä haluaa esim. vähän relata baarissa raskaan työpäivän jälkeen. Pääministerin mukana on aina henkilökohtaiset turvamiehet, mutta ehkä nämäkään eivät saa turvallisuusviestintää muualta kuin pääministeriltä itseltään? :D

Vähän siis aukkoja tuossa selityksessä, vaikka se VN:n luurin jättäminen kotiin voikin ihan hyvin pitää paikkaansa.

Valtiosihteeri oli soittanut joo, mutta jos Marinin puheet pitävät paikkaansa, niin protokolla kusi tuossakin, sillä soiton asiasisältö oli Marinin kertoman mukaan eri kuin niissä kahdessa tilannekeskuksen viestissä, jotka Marin näki omien sanojensa mukaan vasta seuraavana aamuna. Biletys ja hyvät yöunet ovat toki tärkeitä nekin, mutta onneksi ei ollut tällä kerralla suuremmasta tai varsinkaan kiireellisemmästä valtiollisesta selkkauksesta kyse.
En nyt tiedä olisiko tuo merkittävä aukko, kun hätätilanteessa soitetaan ja varmistetaan että tieto menee perille. VNK turvallisuusjohtajan suositus on varmasti luokkaa ei-kriittisen tärkeä/akuutti tieto, joka voi odottaa siihen että PM seuraavan kerran katsoo sitä toista puhelintaan.

Oliko valtiosihteerillä puhelun aikana tieto eristyssuosituksesta ei vielä ole tiedossa.

Ja mitä VNK/Marinin tiedottamiseen tulee - tiedot varmasti pysyvät aukkoisina siihen asti kunnes Liski on käynyt läpi kaikki asiakirjat. Noilta ei mitään 'ylimääräistä' tietoa saa helpon kautta.
 
No kyllä se on merkittävä aukko, ei sitä päämisteriä lautai-iltana klo 22 ihan huvikseen tavoitella.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 743
Onkohan sattumaa, että samalla kun tuo biletys uutinen ilmestyi, niin yle alkoi heittelemään etusivun uutiseksi "hallitus valmiina hätäjarrun käyttöön 2 viikon jälkeen, jos tilanne ei parane nykyisestä" :nb:

Mihin se paranee noin nopeasti, kun ihmiset vain enemmän välittämättä koko asiasta, tietysti kannattaisi kiinnostaa jos ymmärtää mitä tuo hätäjarru sisältää, aika... karmakkaa luettavaa.
 
Omikronin iskeminen on vain ajan kysymys, ja se kysymys ei sisällä kovin monen kuukauden päähän ulottuvaa vaihtoehtoa vaan puhuttaneen enemmänkin viikoista, kuukausi-pari max.

Sitten ollaankin isojen kysymysten äärillä. Jos omikron on melko lievä, niin annetaanko vaan mennä läpi? Vai pannaanko kaikki kiinni? Vai onko pakkokin panna kaikki kiinni jos omikron ei ole erityisen lievä? Ja toisaalta, mikä on suomalaisten oma mielipide asiaan riippumatta siitä mitä hallitus aikoo... Keväällä 2020 asetuttiin aika kiltisti kotisohville, joten näin voi käydä nytkin jos kansa katsoo parhaaksi vältellä omikronia 4. rokotteeseen asti. Lapsiperheissä voidaan elää mielenkiintoisia aikoja, jos hallitus haluaa lapset kouluun ja vanhemmat ei halua. Ei ne kyllä kavereitakaan voi sitten nähdä. Kukaan ei voi nähdä ketään oikeastaan, ei ainakaan ilman FFP2-maskia, jos haluaa tartunnan välttää.

Tosiaan mielenkiintoisen henkilökohtaisen valinnankin joutuu tekemään siinä tapauksessa että omikron olisi melko lievä. Ottaako sen suosiolla vastaan vai yrittääkö odottaa rokotetta..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
324
Ehkä me ollaan vaan tylsiä boomereita. Sannan mielestä ehkä se on näin koronapandemian aikana erinomainen idea lähteä bailaamaan flunssaisena. Jeesus mikä idiootti. "Emmää tiänny" on varmaan taas selitys niin kuin aina kun Sanna perseilee.

Mistä tieto että flunssaisena ollut liikenteessä? Ilmeisesti etätöissä ollut aiemmin kyseisellä viikolla, mutta hienoa että tervehtynyt. Tai ainakin näin oletan. Tuskin sairaana liikenteessä. Mieluummin nään pääministerin, joka viettää myös normaalia elämää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 628
Mistä tieto että flunssaisena ollut liikenteessä? Ilmeisesti etätöissä ollut aiemmin kyseisellä viikolla, mutta hienoa että tervehtynyt. Tai ainakin näin oletan. Tuskin sairaana liikenteessä. Mieluummin nään pääministerin, joka viettää myös normaalia elämää.
Eduskunnan täysistunnon pöytäkirjan mukaan on ollut poissa 3.12.2021. Toki hienoa, että sitä tervehdytään ja ollaan voimissaan, mutta tietysti voi miettiä millaisen kuvan se antaa kansalle, kun ollaan poissa ja seuraavana bailataan koronavaroituksista huolimatta. Mutta kukin tyylillään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Haavisto istui itse perjantaina lätkämatsissa heti ulkomaan reissun jälkeen. Olisi hänelläkin ollut viisasta jäädä kotiin eikä lähteä heti massatapahtumaan ennen kun on käynyt testissä.
Tämä vain ot:na kun tässä ollaan laittamassa pääministeriä roviolle. Hölmöä toimintaa molemmilta ehkä mutta jos viesti ei tavoittanut Marinia lauantai-iltana niin minkäs teet kun ei tiedä siinä vaiheessa altistuneen. Aikasemmin hänellä oli flunssan oireita ja luulen että testit on otettu sen jälkeen josta on tullut negatiivinen tulos.

Ja nyt kun on altistunut niin tietääkseni kahdesti rokotetun ei tarvitse edes jäädä karanteeniin. Varsinkaan jos uusi testi näyttää edelleen negatiivista tulosta.
 
Ei yksi väärä oikeuta toista.

Nämä ihmiset pitäisi olla esimerkkinä kansalle, niin kerro nyt millaisen esimerkin kyseinen toiminta antaa?

edit: nyt vähän valoja päälle
 
Valoja päälle mistä? Juurihan kerroin tuossa että molemmlta hölmöä toimintaa. Marinin toiminnan ymmärrän jos viesti ei häntä lauantaina tavoittanut.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 197 304
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom