Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Pocket.demon

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
147
Kaksi rokotetta tarvitaan passia varten näillä Suomessa käytössä olevilla rokotteilla. Ja tokasta viikon päästä näyttää vihreää.
Tokihan nämä saattavat muuttua, jos esimerkiksi todetaan että tarvitaankin kolmas rokote jonkun ajan kuluttua jne.
Niin ja sitten neljäs ja viides ja sadas rokote.... Aina välillä vaan koronapassi nollaantuu
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Sillä muutamalla viikolla on merkitystä hyvinkin paljon sen suhteen mitä lisätietoa saadaan ja tarvitseeko tosiaan suhteuttaa toimia sen mukaisesti. Miten rokotteesta saadut vasta-aineet reagoivat virukseen ja tunnistavatko sen kuinka hyvin ja kuinka herkästi variantti leviää ym.

En näe mitään järkeä, että nostetaan kädet pystyyn ja toivotaan parasta. Jos tavoitteena on haluta variantin leviävän mahdollisimman nopeasti ympäri maailmaa niin sitten toki voidaan olla tekemättä mitään rajoituksia esimerkiksi lentoliikenteessä.
Jos se osoittautuu vaaralliseksi ja äärimmäisen helposti leviäväksi, niin ei valmistautuminen auta mitään, kun ei ole miten valmistautua. Tauti leviää kuin deita ja siinäpä se, matkustajia tässä ollaan.
 
Holistinen Lääkäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2021
Viestejä
35
On tosiaan vaikeeta kun virallisesti ei missään lue riittääkö yksi rokote.

THL:n sivuilla on kysymys: voinko saada koronatodistuksen jo ensimmäisen rokotteen jälkeen? Ja vastaus: Todistuksen koronarokotuksesta saa jo ensimmäisen rokotuksen jälkeen.

Miksi vitussa ei voi vaan yksinkertaisesti lukea infot? Tunarit taas vauhdissa.

Itseäni ei toki hievauta. Molemmat rokotteet ottanut jo aikoja sitten.
 
voffer

ɹǝɟɟoʌ
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 045

No varsinaisestihan siinä passissa ei oteta kantaa mihinkään tiettyyn rokotteiden lukumäärään, vaan ns. täyteen rokotesarjaan.
Tämä täyden rokotesarjan rokotteiden lukumäärä taas riippuu rokotteesta, ja voi todennäköisesti muuttuakin, jos havaitaan että aiemmin ajatellun kahden rokotteen teho kestää vain jonkun tietyn ajan, minkä jälkeen tarvitaan tehoste.
Tällöin kahden annoksen jälkeen passi voisi esimerkiksi olla voimassa vaikka 9kk, ja sen jäökeen kolmannella rokotteella aikaa saisi taas lisää.

Tällä hetkellä tosiaan Suomessa käytössä olevia rokotteita tarvitaan kaksi, ja siitä toisesta viikon päästä näyttää lukija vihreää, kun rokotustodistuksen QR-koodi luetaan. Toisaalta se käsittääksen näyttää vihreää myös yhden J&J-rokotteen jälkeen, koska kyseistä rokotetta annetaan vain yksi annos (joskin teho lienee paskempi kuin tehosteella).
 
Sitten on vielä vaihtoehto että jos on sairastanut koronan, niin yksi rokote riittää. Ainakin Suomessa. Ei se niin yksinkertaista ole kun vielä jokainen EU-maa saa itse päättää millä kombinaatiolla nyt pääseekään maahan.
 
voffer

ɹǝɟɟoʌ
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 045
Sitten on vielä vaihtoehto että jos on sairastanut koronan, niin yksi rokote riittää. Ei se niin yksinkertaista ole.
Käytännössä tämä lienee toteutettu niin, että se täysi rokotussarja tässä tapauksessa on yksi annos. Eli siinä rokotustodistuksessa lukee taudin sairastaneella rokotuksen ottaneella 1/1 tässä kohdassa, jossa esim. itselläni lukee 2/2.54792F58-A854-42D2-82F4-51514634CBB4.jpeg
Varmaksi en toki osaa sanoa. Joku taudin sairastanut ja yhden rokotteen saanut voi halutessaan asian tsekata.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Kun oli Omikronin mahdollisista lievistä oireista puhetta, niin se kyllä koskeekin ilmeisesti vain tuplarokotettuja. Variantti ei siis itsessään olisi "lievempi nuhakuume" kuin aiemmat variantit, vaan rokottamattomilla aiheuttaisi pahojakin oireita, korostetusti nuorilla...

Tähän viittaa kokemukset Soweton alueen sairaalasta Etelä-Afrikasta, sanoo teho-osaston johtaja Campbellin keräämien lausuntojen mukaan.

Tämänkin voi luonnollisesti ottaa suolanmurusen kanssa, eikä mitään kunnollista tietoa ole toistaiseksi vielä olemassa, mutta kannattaa varautua siis pettymykseen siinä odotuksessa, että Omikron olisi lähtökohtaisesti lievempi variantti kuin aiemmat.

Jos tämä kaikki pitää kuitenkin paikkaansa, niin tulee kylmää kyytiä etenkin rokottamattomille lähiaikoina. Rokotekaan tuskin tehoaa entiseen malliin.
Tietoa lievistä oireista taitaa olla puolesta ja vastaan. Tässä variantista ensimmäisenä ilmoittanut lääkäri kertoo miedoista oireista, joita 2 tusinaa hänen kohtaamistaan potilaista koki. Näistä puolet rokottamattomia.

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 969

Mistä löysit lähteen tuolle? Yritin hakea googlella tuoreita uutisia sekä tuon alueen että johtajan nimellä, mutta mitään ei löytynyt. Kaikki itselle tulleet lähteet, jotka Omriconia koskevat, ovat kertoneet, että rokottamattomien oireet ovat lievät ja täysin rokotetut ovat kokonaan oireettomia.

Tuossakin uutisessa alueen teholla on vain yksi potilas hengityskoneessa. Ja siitäkään ei tiedetä, onko Delta vai Omicron taustalla. Ihan tuore uutinen, joka pohjautuu alueen terveydenhoitoviranomaisten lausuntoihin.

Don't panic: Omicron symptoms seem to be mild — Doctor
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951

"2 tusinaa" on kyllä hyvin pieni otanta...

Lisäksi 1 tusina rokotettuja kuulostaa paljolta, koska Etelä-Afrikassa on tuplarokotettuja vain joku 25%, eikä pelkän ykkösannoksen saaneitakaan kovin paljon enempää..

Tuon tiedon pohjalta siis rokote ei suojaa tartunnalta lainkaan. Mutta tosiaan otanta on mitättömän pieni.

Kuten sanottua, Campbellin video, ja tarkemmat lähteet jäi vähän epäselväksi. Tämä ei siis ole mitään ehdotonta totuutta vaan kuulopuhetta tässä vaiheessa, joten ei pidä ottaa liian vakavasti.
 
Holistinen Lääkäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2021
Viestejä
35
Etelä-Afrikka, tuo sairaanhoidon mekka. Sinnehän voisi lähettää suomalaisia koronapotilaita hoitoon, kun meiltä loppuu paikat kesken. Tuntuu porukalla olevan luottoa Etelä-Afrikkalaisiin lääkäreihin, niin miksi ei.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 969
Kuten sanottua, Campbellin video, ja tarkemmat lähteet jäi vähän epäselväksi. Tämä ei siis ole mitään ehdotonta totuutta vaan kuulopuhetta tässä vaiheessa, joten ei pidä ottaa liian vakavasti.
Jaa-a. Jos tarkoitit Dr. John Campbellin videota, niin siinä ei kyllä mitään "pahoja" oireita mainittu nuorilla. Päinvastoin. Oireet ovat äärimmäisen lieviä tähän mennessä ja rokotteen uskotaan auttavan entisestään. Ellei nyt "äärimmäistä väsymystä" lasketa pahoiksi oireiksi. Samaan ovat päätyneet muutkin uutissivustot samojen lähteiden perusteella. Mutta aika näyttää totuuden. En nyt usko, että kaikki Etelä-Afrikan viranomaiset lähtevät valehtelemaankaan vakavuudesta vain, jotta matkustusrajoitteita ei laiteta.

Euroopassakin voidaan seurata tuon uuden variantin saaneiden tuplarokotettujen tilaa. Tähän mennessä kaikki ovat tainneet olla oireettomia ja aivan tietämättömiä tartunnasta. Saa nähdä, tuleeko oireita myöhemmin vai ei.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
"2 tusinaa" on kyllä hyvin pieni otanta...

Lisäksi 1 tusina rokotettuja kuulostaa paljolta, koska Etelä-Afrikassa on tuplarokotettuja vain joku 25%, eikä pelkän ykkösannoksen saaneitakaan kovin paljon enempää..

Tuon tiedon pohjalta siis rokote ei suojaa tartunnalta lainkaan. Mutta tosiaan otanta on mitättömän pieni.

Kuten sanottua, Campbellin video, ja tarkemmat lähteet jäi vähän epäselväksi. Tämä ei siis ole mitään ehdotonta totuutta vaan kuulopuhetta tässä vaiheessa, joten ei pidä ottaa liian vakavasti.
Eli tämän yhden saman hoitsun jorinoita ilman mitään lähteitä. Jospa nyt odotettaisiin edes jotain faktoja ennenkuin yritetään alkaa pelottelemaan tämän olevan erityisen vaarallinen nuorille jne.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Eli tämän yhden saman hoitsun jorinoita ilman mitään lähteitä. Jospa nyt odotettaisiin edes jotain faktoja ennenkuin yritetään alkaa pelottelemaan tämän olevan erityisen vaarallinen nuorille jne.
Jospa Associated Press kelpaisi lähteeksi?

"
The country’s numbers are still relatively low, with 2,828 new confirmed cases recorded Friday, but omicron’s speed in infecting young South Africans has alarmed health professionals.

“We’re seeing a marked change in the demographic profile of patients with COVID-19,” Rudo Mathivha, head of the intensive care unit at Soweto’s Baragwanath Hospital, told an online press briefing.

“Young people, in their 20s to just over their late 30s, are coming in with moderate to severe disease, some needing intensive care. About 65% are not vaccinated and most of the rest are only half-vaccinated,” said Mathivha. “I’m worried that as the numbers go up, the public health care facilities will become overwhelmed.”
"

Ei toi kovin "lievältä" vaikuta.

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Jaa-a. Jos tarkoitit Dr. John Campbellin videota, niin siinä ei kyllä mitään "pahoja" oireita mainittu nuorilla. Päinvastoin. Oireet ovat äärimmäisen lieviä tähän mennessä ja rokotteen uskotaan auttavan entisestään. Ellei nyt "äärimmäistä väsymystä" lasketa pahoiksi oireiksi. Samaan ovat päätyneet muutkin uutissivustot samojen lähteiden perusteella. Mutta aika näyttää totuuden. En nyt usko, että kaikki Etelä-Afrikan viranomaiset lähtevät valehtelemaankaan vakavuudesta vain, jotta matkustusrajoitteita ei laiteta.

Euroopassakin voidaan seurata tuon uuden variantin saaneiden tuplarokotettujen tilaa. Tähän mennessä kaikki ovat tainneet olla oireettomia ja aivan tietämättömiä tartunnasta. Saa nähdä, tuleeko oireita myöhemmin vai ei.
Herätys nyt. "Tohtori" John Campbell ei ole tohtori siinä mielessä kuin hän haluaa antaa ymmärtää. Hän on väitellyt hoitajien kouluttamisesta eikä hänellä ole hoitajaa korkeampaa lääketieteellistä tutkintoa. Pelkkä tili, jolla rahastetaan koronahörhöjen mainosnäytöillä.
 
Liittynyt
09.04.2017
Viestejä
56
No varsinaisestihan siinä passissa ei oteta kantaa mihinkään tiettyyn rokotteiden lukumäärään, vaan ns. täyteen rokotesarjaan.
Tämä täyden rokotesarjan rokotteiden lukumäärä taas riippuu rokotteesta, ja voi todennäköisesti muuttuakin, jos havaitaan että aiemmin ajatellun kahden rokotteen teho kestää vain jonkun tietyn ajan, minkä jälkeen tarvitaan tehoste.
Tällöin kahden annoksen jälkeen passi voisi esimerkiksi olla voimassa vaikka 9kk, ja sen jäökeen kolmannella rokotteella aikaa saisi taas lisää.

Tällä hetkellä tosiaan Suomessa käytössä olevia rokotteita tarvitaan kaksi, ja siitä toisesta viikon päästä näyttää lukija vihreää, kun rokotustodistuksen QR-koodi luetaan. Toisaalta se käsittääksen näyttää vihreää myös yhden J&J-rokotteen jälkeen, koska kyseistä rokotetta annetaan vain yksi annos (joskin teho lienee paskempi kuin tehosteella).
Ja ilmeisesti 6 viikkoa on edelleen minini kahden rokotuksen välillä ?
 
Holistinen Lääkäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2021
Viestejä
35
Jospa Associated Press kelpaisi lähteeksi?

"
The country’s numbers are still relatively low, with 2,828 new confirmed cases recorded Friday, but omicron’s speed in infecting young South Africans has alarmed health professionals.

“We’re seeing a marked change in the demographic profile of patients with COVID-19,” Rudo Mathivha, head of the intensive care unit at Soweto’s Baragwanath Hospital, told an online press briefing.

“Young people, in their 20s to just over their late 30s, are coming in with moderate to severe disease, some needing intensive care. About 65% are not vaccinated and most of the rest are only half-vaccinated,” said Mathivha. “I’m worried that as the numbers go up, the public health care facilities will become overwhelmed.”
"

Ei toi kovin "lievältä" vaikuta.

Taitaa suurin ongelma olla se että noilla on 0-1 rokotusta alla ja oireet myös sen mukaiset. Sitten kun vielä miettii että hygienia nyt muutenkin on vähän eri siellä kuin esimerkiksi Suomessa niin.

Pitää katsella mitä tämä variantti euroopassa aiheuttaa.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 969
Herätys nyt. "Tohtori" John Campbell ei ole tohtori siinä mielessä kuin hän haluaa antaa ymmärtää. Hän on väitellyt hoitajien kouluttamisesta eikä hänellä ole hoitajaa korkeampaa lääketieteellistä tutkintoa. Pelkkä tili, jolla rahastetaan koronahörhöjen mainosnäytöillä.
Lähinnä viittasin siihen, kuinka toinen kirjoittaja mainitsi videon lähteenään, mutta silti tänne kirjoitetut asiat olivat hyvin erilaisia kuin itse videolla. Itse törmäsin kyseiseen henkilöön vasta nyt, enkä tässä kohtaa osaa sanoa mitään tämän luotettavuudesta. Kuitenkin ottamatta kantaa luotettavuuteen, Campbellin mainitsemat asiat olivat hyvin samoja kuin isoilla ulkomaalaisilla uutismedioilla. Näitäkin kohtaan voi toki esittää lähdekritiikkiä, mutta mitään virallisia tutkimuksiakaan ei ole tähän hätään tarjolla.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Jospa Associated Press kelpaisi lähteeksi?

"
The country’s numbers are still relatively low, with 2,828 new confirmed cases recorded Friday, but omicron’s speed in infecting young South Africans has alarmed health professionals.

“We’re seeing a marked change in the demographic profile of patients with COVID-19,” Rudo Mathivha, head of the intensive care unit at Soweto’s Baragwanath Hospital, told an online press briefing.

“Young people, in their 20s to just over their late 30s, are coming in with moderate to severe disease, some needing intensive care. About 65% are not vaccinated and most of the rest are only half-vaccinated,” said Mathivha. “I’m worried that as the numbers go up, the public health care facilities will become overwhelmed.”
"

Ei toi kovin "lievältä" vaikuta.

Jos nyt katsotaan mitään paljon meillä Suomessa on parikymppisiä sairaalassa, niin siihen 65% lisäys ei vielä tunnu missään. R-luku tuon perusteella on 2, eli ne aiemmin mainostetut 50 r-luvut oli ihan huuhaata.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Lähinnä viittasin siihen, kuinka toinen kirjoittaja mainitsi videon lähteenään, mutta silti tänne kirjoitetut asiat olivat hyvin erilaisia kuin itse videolla. Itse törmäsin kyseiseen henkilöön vasta nyt, enkä tässä kohtaa osaa sanoa mitään tämän luotettavuudesta. Kuitenkin ottamatta kantaa luotettavuuteen, Campbellin mainitsemat asiat olivat hyvin samoja kuin isoilla ulkomaalaisilla uutismedioilla. Näitäkin kohtaa voi toki esittää lähdekritiikkiä, mutta mitään virallisia tutkimuksiakaan ei ole tähän hätään tarjolla.
Pahoittelut. Luulin sinun viitanneen häneen tietolähteenä :)
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Taitaa suurin ongelma olla se että noilla on 0-1 rokotusta alla ja oireet myös sen mukaiset. Sitten kun vielä miettii että hygienia nyt muutenkin on vähän eri siellä kuin esimerkiksi Suomessa niin.

Pitää katsella mitä tämä variantti euroopassa aiheuttaa.
Itse teen tuosta jutusta sen huomion, että A) Omikron aiheuttaa tuntuvasti myös vakavia tautimuotoja ja B) kohdistuu erityisesti nuoriin?

Rokotuksen vaikutus jää arvailujen varaan, koska kyseisessä maassa ja erityisesti nuorison osalta rokotteita on annettu/otettu niukasti. Ehkä tuplarokotus suojaa vakavalta taudilta joten kuten.
 
Holistinen Lääkäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2021
Viestejä
35
Itse teen tuosta jutusta sen huomion, että A) Omikron aiheuttaa tuntuvasti myös vakavia tautimuotoja ja B) kohdistuu erityisesti nuoriin?

Rokotuksen vaikutus jää arvailujen varaan, koska kyseisessä maassa ja erityisesti nuorison osalta rokotteita on annettu/otettu niukasti. Ehkä tuplarokotus suojaa vakavalta taudilta joten kuten.
Siellä luki myös näin:

A key factor is vaccination. The new variant appears to be spreading most quickly among those who are unvaccinated. Currently, only about 40% of adult South Africans are vaccinated, and the number is much lower among those in the 20 to 40-year-old age group.
Tosiaan luki että joku päälle 2000 tapausta on tätä varianttia, mutta ei lukenut mitään numeroita siitä että moniko joutui sairaalahoitoon ja moniko oli "nuori". Epämääräisesti vaan mainittiin että nuoria joutuu sairaalahoitoon. Mitään tarkkaa lukua ei ollut, niin arvailuksi menee.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Tosiaan luki että joku päälle 2000 tapausta on tätä varianttia, mutta ei lukenut mitään numeroita siitä että moniko joutui sairaalahoitoon ja moniko oli "nuori". Epämääräisesti vaan mainittiin että nuoria joutuu sairaalahoitoon. Mitään tarkkaa lukua ei ollut, niin arvailuksi menee.
Kuitenkin jos tuossa jutussa yhtään mitään perää on, niin toiveet siitä, että Omikron olisi vain joku lievä "nuhakuume" voi unohtaa. Lievät nuhakuumeet ei vie nuorisoa sairaalaan ja teho-osastolle. Lainkaan. Lasten RS-virus on taas asia erikseen...
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Jospa Associated Press kelpaisi lähteeksi?

"
The country’s numbers are still relatively low, with 2,828 new confirmed cases recorded Friday, but omicron’s speed in infecting young South Africans has alarmed health professionals.

“We’re seeing a marked change in the demographic profile of patients with COVID-19,” Rudo Mathivha, head of the intensive care unit at Soweto’s Baragwanath Hospital, told an online press briefing.

“Young people, in their 20s to just over their late 30s, are coming in with moderate to severe disease, some needing intensive care. About 65% are not vaccinated and most of the rest are only half-vaccinated,” said Mathivha. “I’m worried that as the numbers go up, the public health care facilities will become overwhelmed.”
"

Ei toi kovin "lievältä" vaikuta.

"Scientists know that omicron is genetically distinct from previous variants including the beta and delta variants, but do not know if these genetic changes make it any more transmissible or dangerous. So far, there is no indication the variant causes more severe disease.

It will likely take weeks to sort out if omicron is more infectious and if vaccines are still effective against it."

Ei toi kovin vakavaltakaan vielä vaikuta.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Tuo taudinkuvan spekulointi tällä hetkellä on täysin vain spekulointia eikä siitä voi sanoa suuntaan tai toiseen vielä mitään. Jos katsotaan historiaa varianttien osalta niin taudinkuvat jokaisella ovat olleet samankaltaiset.

Taudinkuvan analysoinnissa vaikeuttaa aiempi sairastettu infektio ja rokotteet. Varsinkin Etelä-Afrikassa, jossa muuten on nyt kesä on myös sairastettu paljon ja jos infektiot ovat vielä nuoremmassa väestössä. Nämä perusasiat, ikä ja riskitekijät sun muut asiaan vaikuttavat tekijät... sairastuneita pitänee saada isoissa määrin ennenkuin taudinkuvallisesti voidaan sanoa vielä mitään suuntaan tai toiseen. Myös vakavien taudinkuvien kehittyessä menee aikaa.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 318
Kannattaa muistaa että Erkki ja muutama muu käyttäjä on jokaisen variantin kohdalla floodannut tän ketjun täyteen tuomionpäivänennustuksia. Eli kannattaa vaan rauhassa odotella virallisia tietoja eikä lähteä paniikkijunaan mukaan, tulee vaa paha mieli ja ahdistus.
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Rokotuskattavuuden noususta huolimatta Suomessa, Norjassa ja Tanskassa ylikuolleisuustilastot näyttää samanlaista rakentointia ylöspäin. Suomi kuitenkin kovassa johdossa, mutta perinteisesti muut pohjoismaat hoitaa homman ja tulee takamatkalta ohi :p
On muuten käppyrät näissä melko samanlaiset, jopa alikuolleisuuden puolella. Harmi kun ourworldindata ei näytä tietoja kuin helmikuusta 2020 alkaen. Mielenkiintoista nimittäin nähdä vähän pidemmältäkin aikaväliltä näitä.

1638115374855.png
 
Paitsi että tuo ei liity koronaan, ainakaan suoraan. Kuolemien seitsemän päivän keskiarvo ei ole edes lähellä kevättä 2020.

edit: Mitä tuo edes yrittää sanoa? Kumulatiivinen ero as in yksittäistä ihmistä? Suomessa kuolee joku 150 ihmistä vuorokaudessa joten tuo tarkoittaa, että ollaan kaksi vuorokautta edellä vuoden lähestyssä loppua = ei juuri mitään
 
Holistinen Lääkäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2021
Viestejä
35
Spekulaationa että jos kaikki paukut pistetään koronan hoitoon, niin jää muut sairaudet hoitamatta ja porukkaa kuolee sitten muuhunkin enemmän. Toisaalta surullista että tarvittiin maailmanlaajuinen pandemia siihen että porukka herää todellisuuteen. Ihmisiä kuolee joka päivä. Oman käden kautta, sairauksien kautta, onnettomuuksien kautta jne.

Tää on elämää hei. Useille maailman ihmisille elämä on jatkuvaa taistelua eikä mitään latten siemailua ja ipädillä somettamista 24/7 kun sossu tai kela elättää. Huh heijaa. :cool:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Kannattaa muistaa että Erkki ja muutama muu käyttäjä on jokaisen variantin kohdalla floodannut tän ketjun täyteen tuomionpäivänennustuksia. Eli kannattaa vaan rauhassa odotella virallisia tietoja eikä lähteä paniikkijunaan mukaan, tulee vaa paha mieli ja ahdistus.
Vaikka olen tuosta suden huutamisesta samaa mieltä, enkä ole pahamielinen tai ahdistunut aiheesta, niin vähän huolettaa terveydenhuollon tilanne, jos tuo tosiaan tarttuu huomattavasti deltaa tehokkaammin, mutta ei ole vaarattomampi. Voi olla, mutta mikä siitä varsinaisesti vaarattomamman tekisi, jos ei nyt ihan valtavasti ole muuttunut? Noh, toistaiseksi olen kevyesti optimistinen, että rokotteet kuitenkin suojaisivat ainakin pahimpia muotoja vastaan.
 
Holistinen Lääkäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2021
Viestejä
35
Vaikka olen tuosta suden huutamisesta samaa mieltä, enkä ole pahamielinen tai ahdistunut aiheesta, niin vähän huolettaa terveydenhuollon tilanne, jos tuo tosiaan tarttuu huomattavasti deltaa tehokkaammin, mutta ei ole vaarattomampi. Voi olla, mutta mikä siitä varsinaisesti vaarattomamman tekisi, jos ei nyt ihan valtavasti ole muuttunut? Noh, toistaiseksi olen kevyesti optimistinen, että rokotteet kuitenkin suojaisivat ainakin pahimpia muotoja vastaan.
Mikä siinä nyt huolettaa? Jos kaatuu niin kaatuu. Elämää tää vaan on. Kaikki kuollaan ennemmin tai myöhemmin. Eiköhän ainakin Greta "faslapsi" Thunberg ole vaan ylpeä jos länsimaat kaatuu. Loppuu se saastuttaminen kuin seinään. :geek:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Vaikka olen tuosta suden huutamisesta samaa mieltä, enkä ole pahamielinen tai ahdistunut aiheesta, niin vähän huolettaa terveydenhuollon tilanne, jos tuo tosiaan tarttuu huomattavasti deltaa tehokkaammin, mutta ei ole vaarattomampi. Voi olla, mutta mikä siitä varsinaisesti vaarattomamman tekisi, jos ei nyt ihan valtavasti ole muuttunut? Noh, toistaiseksi olen kevyesti optimistinen, että rokotteet kuitenkin suojaisivat ainakin pahimpia muotoja vastaan.
Suomessa ollaan isoissa ongelmissa pelkän Deltankin kanssa, joten mitään uutta varianttia ei ehkä nyt kaivattaisi...

Mutta paljon on kysymysmerkkejä ilmassa, joten ei auta muu kuin antaa veden virrata.
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
182
Seuraavat kolme viikkoa pitäis olla työmatkoilla Romaniassa, pohjoismaissa ja lähi-idässä. Alkaa vähän jännittään tää tilanne ja jos jo lähtökohtaisesti ahdisti vähän lähtee niin ei nyt varsinisesti fiilikset parantunu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Eikö se nyt ole jo tullut selväksi ettei tota virusta voi estää tulemasta? Se tulee jos nyt ei kuljeta kaikki hazmat-puvut päällä 24/7. Nyt vähän järkeä.
Yhtä selvää pitäisi olla (mutta ei viestistäsi päätellen ole), että suurin hyöty saadaan jo ajanpeluusta ja huonoin hyöty siitä, että rajat laitetaan kiinni liian myöhään.
 
Holistinen Lääkäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2021
Viestejä
35
Yhtä selvää pitäisi olla (mutta ei viestistäsi päätellen ole), että suurin hyöty saadaan jo ajanpeluusta ja huonoin hyöty siitä, että rajat laitetaan kiinni liian myöhään.
No juu, hyöty on ollut erittäin suuri. Senhän näkee kaikki. Selvästi.

Australiassakaan ei ole koronaa enää kun pistivät rajat kiinni.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Jos se osoittautuu vaaralliseksi ja äärimmäisen helposti leviäväksi, niin ei valmistautuminen auta mitään, kun ei ole miten valmistautua. Tauti leviää kuin deita ja siinäpä se, matkustajia tässä ollaan.
Keinoja on jos on halua. Leviämistä saadaan rajoitettua kontakteja vähentämällä, tarvittaessa jopa vähäisemmiksi kuin ennen kesää 2020.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Keinoja on jos on halua. Leviämistä saadaan rajoitettua kontakteja vähentämällä, tarvittaessa jopa vähäisemmiksi kuin ennen kesää 2020.
Deltaa ei pystytä pitämään kurissa edes tiukoilla sulkutiloilla (vrt. esim. Australia) ja jos omikron on vielä tarttuvampi, niin aivan toivoton tehtävä. Etenkin näin talven edellä.

Ja...jossain vaiheessa sulut pitää purkaa ja ne myös puretaan.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Voi olla, mutta mikä siitä varsinaisesti vaarattomamman tekisi, jos ei nyt ihan valtavasti ole muuttunut? Noh, toistaiseksi olen kevyesti optimistinen, että rokotteet kuitenkin suojaisivat ainakin pahimpia muotoja vastaan.
On ilmeisesti muuttunut aika valtavasti verrattuna edellisiin variantteihin ja osaksi sen takia se kategorisoitiin nopeasti "huolta aiheuttavaksi".

Pelkästään piikkiproteiinissa mainostetaan olevan ~30 muutosta. En kyllä tiedä miten tuo vertautuu edellisten varianttien muutoksiin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Vaikka olen tuosta suden huutamisesta samaa mieltä, enkä ole pahamielinen tai ahdistunut aiheesta, niin vähän huolettaa terveydenhuollon tilanne, jos tuo tosiaan tarttuu huomattavasti deltaa tehokkaammin, mutta ei ole vaarattomampi. Voi olla, mutta mikä siitä varsinaisesti vaarattomamman tekisi, jos ei nyt ihan valtavasti ole muuttunut? Noh, toistaiseksi olen kevyesti optimistinen, että rokotteet kuitenkin suojaisivat ainakin pahimpia muotoja vastaan.
"Hirviömutantti", joka "ei ole valtavasti muuttunut". Tämän otsikon haluaisin lukea iltapäivälehtien otsikoissa.

Uusi variantti saa nimen ja jengi heittää heti oirebingon pyörimään. Kukin omien luulojesa mukaan. Tässä ei ole virologisesti tapahtunut mitään yllättävää. Itseasiassa koko omikron-kanta pohjautuu 2020 huhtikuussa kierrossa olleeseen varianttiin. Miksi se nyt yhtäkkiä on otsikoissa? Siihen en valitettavasti osaa antaa vastausta. Ehkä se on alkanut nyt leviämään kun olosuhteet on suotuisammat.

On ilmeisesti muuttunut aika valtavasti verrattuna edellisiin variantteihin ja osaksi sen takia se kategorisoitiin nopeasti "huolta aiheuttavaksi".

Pelkästään piikkiproteiinissa mainostetaan olevan ~30 muutosta. En kyllä tiedä miten tuo vertautuu edellisten varianttien muutoksiin.
Muutosten numeraalinen lukumäärä on täysin irrelevanttia ja ihmettelenkin mistä tuollaista tietoa ylipäätään tulee. Joka ikinen replikaatiotapahtuma on altis sekvenssimuutoksille. Täten on odotettavaa, että muutoksia tapahtuu jatkuvasti. Jotenkin kuitenkin jotkin muutokset ylittävät sumif-kriteerit, mutta mitä ne kriteerit ovat?

Jos omikronia vertaa deltaan, niin ei voida vertailla muutoksia näiden välillä, sillä molemmat ovat kulkeneet oman evoluutiopolkunsa vuodesta 2020 alkaen. Tämä "mutantti" ei ole mikään dramaattinen hyppäys syvään veteen, vaan täysin normaalia virusten evoluutiota.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Deltaa ei pystytä pitämään kurissa edes tiukoilla sulkutiloilla (vrt. esim. Australia) ja jos omikron on vielä tarttuvampi, niin aivan toivoton tehtävä. Etenkin näin talven edellä.

Ja...jossain vaiheessa sulut pitää purkaa ja ne myös puretaan.
Sittenhän Australian sulkutila ei ollut riittävän tiukka, jotta Delta kuihtuisi pois. Omikronia varten tarvitaan vieläkin tiukempia toimia.

Ihan mielikuvituksesi tueksi: Voitaisiin ottaa käyttöön vaikka kontaktipassi. Oman perheen ulkopuolisia kontakteja korkeintaan 1/hlö/vko ja korkeintaan 15/min päivässä. Rikkomuksista tuhansien eurojen sakot ja piittaamattomuudesta linnaa.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157
Nyt Hanna Nohynek halutaan syöttää susille.
IL:n tiedot: Kolmatta rokotekierrosta ei ole nopeutettu, vaikka hallitus vaatii

”Kansallisen rokoteasiantuntijaryhmän (KRAR) sihteeri Hanna Nohynek on ollut laumasuoja-ajattelun vallassa, eikä ole halunnut aloittaa kolmatta rokotuskierrosta”, hallituslähde sanoo Iltalehdelle.
Eikö hallitus ole monessa välissä viestinyt, että "uskotaan asiantuntijoita"? Todellisuus taitaa kuitenkin olla tässä(-kin), että uskotaan asiantuntijoita silloin, kuin omat mielipiteet ovat heidän kanssaan linjassa.

Kyllä ihmisrotu vaan on tyhmää olkoon puoluekanta ja rokotestatus mikä vaan.
 
Holistinen Lääkäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2021
Viestejä
35
Sittenhän Australian sulkutila ei ollut riittävän tiukka, jotta Delta kuihtuisi pois. Omikronia varten tarvitaan vieläkin tiukempia toimia.

Ihan mielikuvituksesi tueksi: Voitaisiin ottaa käyttöön vaikka kontaktipassi. Oman perheen ulkopuolisia kontakteja korkeintaan 1/hlö/vko ja korkeintaan 15/min päivässä. Rikkomuksista tuhansien eurojen sakot ja piittaamattomuudesta linnaa.
Sulla ei taida kavereita tai läheisiä hirveästi olla? Tai muutakaan elämää? :lol:
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Paitsi että tuo ei liity koronaan, ainakaan suoraan. Kuolemien seitsemän päivän keskiarvo ei ole edes lähellä kevättä 2020.

edit: Mitä tuo edes yrittää sanoa? Kumulatiivinen ero as in yksittäistä ihmistä? Suomessa kuolee joku 150 ihmistä vuorokaudessa joten tuo tarkoittaa, että ollaan kaksi vuorokautta edellä vuoden lähestyssä loppua = ei juuri mitään
Miten niin ei liity koronaan? Tottakai liittyy, koska on vaarallisen tappava tartuntatauti ja sen vuoksi luulisi näkyvän myös ylikuolleisuudessa?
Otetaan tähän Ruotsi joka oli kovastikin otsikoissa keväällä 2020, ns."helvetti irti". Sanot että "ei juuri mitään" suomen ylikuolleisuudessa nyt, mutta kyllähän se on sitä samaa "ei juuri mitään" ollut ruotsissakin, vaikkakin piikki paljon nousujohteisempi alussa kuin suomessa. Nyt tänäpäivänä ruotsissa ei raketoida enään, vaan ehkä ne heikkokuntoiset on jo poistunut rumentamasta tilastoja?

1638125337977.png
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Miten niin ei liity koronaan? Tottakai liittyy, koska on vaarallisen tappava tartuntatauti ja sen vuoksi luulisi näkyvän myös ylikuolleisuudessa?
Ei tää ole mikään vitun luulemiskysymys :facepalm:

Voit katsoa ihan päivittyviä tilastoja koronakuolemista ja harvana päivänä ollaan menty edes kymmenen yli, mikä tarkoittaisi alle 7% päivän kokonaiskuolinluvusta. Ja jos vertaat tilastoja kevääseen 2020 näet, että silloin koronaan kuoli todellisuudessa enemmän kuin nyt, mitä tuo käyrä ei edes näytä (koska kuolinluvut edelleen suhteessa muuhun pienet).
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Ei tää ole mikään vitun luulemiskysymys :facepalm:

Voit katsoa ihan päivittyviä tilastoja koronakuolemista ja harvana päivänä ollaan menty edes kymmenen yli, mikä tarkoittaisi alle 7% päivän kokonaiskuolinluvusta. Ja jos vertaat tilastoja kevääseen 2020 näet, että silloin koronaan kuoli todellisuudessa enemmän kuin nyt, mitä tuo käyrä ei edes näytä (koska kuolinluvut edelleen suhteessa muuhun pienet).
Sen sijaan että käytät jo voimasanoja, voisitko laittaa tilastoja mihin viittaat?
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Sittenhän Australian sulkutila ei ollut riittävän tiukka, jotta Delta kuihtuisi pois. Omikronia varten tarvitaan vieläkin tiukempia toimia.

Ihan mielikuvituksesi tueksi: Voitaisiin ottaa käyttöön vaikka kontaktipassi. Oman perheen ulkopuolisia kontakteja korkeintaan 1/hlö/vko ja korkeintaan 15/min päivässä. Rikkomuksista tuhansien eurojen sakot ja piittaamattomuudesta linnaa.
Mutta joskus nämä sulut pitää purkaa. Mitäs sitten tehdään?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Sen sijaan että käytät jo voimasanoja, voisitko laittaa tilastoja mihin viittaat?
Mikä on pointtisi oikein tässä? Suomessa on asiat hoidettu mallikkaasti taudin osalta sekä laadukasta hoitoa saatu. Taudin vaikutuksia ei mitata suoraan kuolemissa yhteiskuntaan ja kyllä niitä kuolleita tulee jos ei pystytä kunnolla hoitamaan.

Suomessa kuolleisuus tosiaan huipussaan talvikuukausina.

Venäjällä ei esimerkiksi ei ole mallikkaasti taudin osalta hoidettu, ylikuolleisuutta 720 000 ennen neljättä aaltoa:

Myös eri lähteistä riippuen ainakin toistasataa tuhatta COVID-19 kuolemaa on jätetty raportomatta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Mutta joskus nämä sulut pitää purkaa. Mitäs sitten tehdään?
Normaaleilla aivoilla varustettu ihminen keksii järkevät toimintatavat pidempään harkintaan muutamissa minuuteissa. Kokeile ja laita ehdotuksesi tänne. (En nyt oikeasti usko, että kysyt tuota vakavissasi).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 485
Viestejä
4 163 957
Jäsenet
70 415
Uusin jäsen
Toivokipina

Hinta.fi

Ylös Bottom