Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Koronapassi jatkossa voimassa 9 kuukautta kahden rokotuskerran jälkeen

Euroopan unioni esittää, että EU:n digitaalinen koronarokotustodistus, joka on annettu kahden rokotuskerran jälkeen, olisi voimassa yhdeksän kuukauden ajan.

Sen jälkeen todistus ei enää kelpaisi todisteeksi riittävästä rokotussuojasta, vaan vaatisi kolmannen rokotuskerran tai todistuksen sairastetusta taudista. Myös rokottamattomien matkustus onnistuu, mutta edellytyksenä on EU:n suosituksen mukaan testi ennen matkaa tai heti sen jälkeen.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 355
Tämä totta. Mutta en tiedä, onko jotain lainsäädännöllisiä eroja, jos se toiminta estetään kokonaan passitta vs. nyt tehty päätös että saa pitää hiukkasen auki. Mutta näin loppukäyttäjän näkökulmasta täysikielto passittomille kuppiloille kuulostaisin järkevämmältä.
On eroa, eli teoriassa olisi mahdollista määrätä sallituksi aukioloajaksi ilman passia 0h, jolloin passivaade koskisi koko aukioloaikaa, mutta koronapassiin liittyvä lainsäädäntö määrää, että koronapassia voidaan käyttää rajoitusten tilalla, mutta ei silloin, kun rajoituksilla määrätään koko paikka suljettavaksi. Käytännössä 0h aukiolorajoitus tarkoittaa paikan sulkemista, joten passia ei voi vaatia koko aukioloaikaa. Paljonko sitten olisi lainmukainen minimiaukioloaika, jottei katsottaisi, että lakia kierretään kikkailemalla, esim. määräämällä sallituksi aukioloajaksi klo 7-8 ja passilla tästä rajoituksesta voitaisiin poiketa - ei varmaan olisi lainmukaista. Lisäksi jos aukioloa rajoitetaan, sen pitää perustua johonkin muuhun kuin siihen, että maksimoitaisiin koronapassin käyttö, ts. epidemiatilanteeseen.
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
343
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
828
Nyt Hesarille isot pisteet paniikin luomisen hillitsemisessä!
6.9.2021: "Sairaalassa on yhä koronapotilaita, mutta tartuntojen määrä ei enää johda sairaaloiden täyttymiseen sillä tavalla kuin ennen rokotusten alkamista."
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Nyt Hesarille isot pisteet paniikin luomisen hillitsemisessä!
Samaa paskaa kuultiin myös THL:ltä ja pääministeriltä...

"
Ylen Ykkösaamun haastattelussa 4. syyskuuta 2021 Mika Salminen sanoi Ylen uutisotsikon mukaan, että ”Pandemian loppusuora häämöttää – paluuta koviin rajoituksiin tuskin tullaan näkemään”.

Hänen mukaansa päivittäisten koronalukujen raportoinnista voitiin luopua ja ”paluu normaaliin häämöttää jo”.

Ylen 4.9.2021 jutussa todettiin, että ”Salmisen mukaan rokotekattavuus on maassa jo niin hyvä, että paluuta koviin rajoitustoimiin tuskin tullaan näkemään.
– Ihan kuukauden parin sisällä meillä on rokotekattavuus siinä mallissa, että voidaan varmasti palata aika normaaliin. Takaiskuja voi jossain vaiheessa tulla, mutta niiden ei tarvitse johtaa tällaisiin sulkuihin, joita ollaan jouduttu käyttämään, kun rokotetta ei ole ollut, Salminen sanoo.

Muutamaa viikkoa myöhemmin eli 24. syyskuuta 2021 pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi Ilta-Sanomissa, että ”nyt saa mennä, kokea ja tehdä” julistaen koronan päättymistä."

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Näin kun olisi uutisia julkistettu, niin ei paniikkiPetterit olis vauhkonneet sairaalapaikkojen loppumisesta...
Tartuntaluvut on ihan höttöä muutenkin, lähinnä median klikkibaittimateriaalia. Sairaalapaikat sen sijaan on konkreettisia ja määrä rajallinen. Se olisi se ja sama vaikka tartunnan saisi 10000 vuorokaudessa jos kaikki lusisi taudin kotona tavallisen ylähengitystieinfektion muodossa.

Rokotettujen korona on ohi. Harmi, että muissa tarpeissa joutuu turvautumaan samaan sairaanhoitoon piikittämättömien kanssa.
 
Eli voit huokaista helpoituksesta, kun ei tarvi enää saarnata joka hetki koronasta tällä palstalla:)
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
228
Koronapassi jatkossa voimassa 9 kuukautta kahden rokotuskerran jälkeen
Jahas, no tämäpä kiva ens kesän lomia ajatellen. Tänä vuonna ei oikein päässyt kun odotteli vielä toista piikkiä, ja nyt sitten ei ensi vuonnakaan (ellei boostereita aleta jakelemaan).
 
Liittynyt
02.11.2021
Viestejä
132
Nyt Hesarille isot pisteet paniikin luomisen hillitsemisessä!
Toisaalta Tn saada tartunta saattaa jossain määrin riippua siitä kuinka paljon on uusia tartuntoja esim. viimeisin parin viikon aikana. Ja sitä kautta saattaa vaikuttaa todennäköisyyteen joutua sairaalaan asti.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
560
Hyvin vaikea kannattaa tuollaisia passeja, siihen tullaan sisällyttämään vuoden parin sisään paljon muita asioita kuin koronarokotukset. Jos pitäisi arvioida mihin se laajenee ensin, on alkoholin käyttö. Esimerkiksi passiin laitetaan leima baarissa ja koronan leviämisen rajoittamiseksi leimoja ei saa kertyä kuukaudessa yli 4kpl.

Pakkorokotus on huomattavasti parempi ratkaisu, sillä se ei tuo rasitusta yksityisille yrityksille valvoa ihmisten terveystietoja ja se on tarkkaan rajattu toimenpide (sitä ei voi noin vain laajentaa). Se kyllä voi vaarantaa hengen ja terveyden, mutta ei yksilönvapautta suuremmassa mittakaavassa.
 
Osjur

ლ(ಠ益ಠ)ლ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
153
Huonosti olet lukenut tätä ketjua. Kun kerran mainitsit misinformaation niin tällaista ei ole täällä sanottu
( boldaamani tekstiosuus ) eli välität sitä väärää tietoa tahallisesti itse.

Mutta itse asiaan palatakseni, hyvä että rajoituksia edelleen kiristettiin passittomien osalta ja käytännössä ravintoloiden on hankala toimia ilman että ottavat passin käyttöön. Näillä nyt turvataan se että ravintolat jotka ottavat passin käyttöön voivat toimia loppuvuoden kiireisimmän ajan ilman että pitää laittaa ovet säppiin
Hienosti sitten jätit lauseen alun pois jossa sanoin että "joku voisi ajatella (olettaa, pitää mahdollisena) että koska olet rokotettu niin..." Missä kohtaa väitin että boldaamasi osuus on täällä sanottu, eihän koko hemmetin lausetta pidä edes tulkita muuna kuin teoreettisena mahdollisuutena että joku ketjua lukeva voisi sinun lauseesta mustavalkoisesti ajatella kuten kirjoitin. Tiedän että lainaamani lause sinulta ei varsinaisesti ole misinformaatiota joten pahoittelut siitä.

Mutta jottei nyt ihan ot:na mennä niin omalla työmaalla oli tällä viikolla hermanni töissä flunssassa ja totesi vain että ei mulla mitään koronaa voi olla kun on katos molemmat rokotukset :think:. Noh eipä ole kaverilla muutenkaan ihan kaikki kanootit tallessa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Hyvin vaikea kannattaa tuollaisia passeja, siihen tullaan sisällyttämään vuoden parin sisään paljon muita asioita kuin koronarokotukset. Jos pitäisi arvioida mihin se laajenee ensin, on alkoholin käyttö. Esimerkiksi passiin laitetaan leima baarissa ja koronan leviämisen rajoittamiseksi leimoja ei saa kertyä kuukaudessa yli 4kpl.

Pakkorokotus on huomattavasti parempi ratkaisu, sillä se ei tuo rasitusta yksityisille yrityksille valvoa ihmisten terveystietoja ja se on tarkkaan rajattu toimenpide (sitä ei voi noin vain laajentaa). Se kyllä voi vaarantaa hengen ja terveyden, mutta ei yksilönvapautta suuremmassa mittakaavassa.
Ensimmäinen kappale on salaliittoteoriaa, jolla perustelet, ettei passia voi kannattaa. Toinen kappale on sitten dystooppista pakkovaltaa, jota tuet mieluummin? Miksi näin? Siksi, että tiedät, ettei se pakottaminen tule onnistumaan?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 111
Ote Sosiaali- ja terveysministeriön tilannekatsauksesta:

1637864601790.png

Paljoakaan ylläreitä ei nämä tilastot tarjoa, mutta osaako joku selittää, miksi keltainen alue on kasvussa kaikissa kolmessa kuvaajassa? Ja miksi kasvu on noin tasaista? En keksi mitään järjellistä selitystä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
321
Koko koronapassi yksi ylimääräinen rajoitustoimenpide muiden joukossa. Resursseja lisään ja vastaanottamaan kasvanut terveyshuollon kuormitus. Jatketaanko tätä leikkiä loputtomasti? Ihmisten rajoittaimen ja kontrollointi tuntuu olevan tärkeämpää.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
714
Ote Sosiaali- ja terveysministeriön tilannekatsauksesta:

Paljoakaan ylläreitä ei nämä tilastot tarjoa, mutta osaako joku selittää, miksi keltainen alue on kasvussa kaikissa kolmessa kuvaajassa? Ja miksi kasvu on noin tasaista? En keksi mitään järjellistä selitystä.
Keltaiset on niitä joihin rokote puree huonosti, eli riskiryhmäläisiä. Nämä on rokotettu jo alkuvuodesta/kesällä viimeistään joten se rokotteen teho alkaa hiipumaan kun ½vuotta alkaa olla tiimaa mittarissa. Tämän vuoksi niitä kolmansia rokotteita on alettu jakaa jo.
 
Yhä useampi on liittynyt vihreästä porukasta keltaiseen. Ideaalisessa tapauksessa kaikki olisi keltaisia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 111
Koska rokotettujen määrä on kasvanut tasaisesti?
Sitä on tapahtunut, mutta miten se selittää juuri 7 päivää toisen annoksen jälkeen taudin saaneiden kasvun? Onko tässä jokin luokittelutekninen asia, joka ei käy kuvaajasta ilmi?

Rokotteen teho ei välttämättä ole vielä optimaalinen 7 päivän kuluessa, mutta sillä oletuksella, että 1. rokote suojaa, niin tätä ilmiötä ei pitäisi esiintyä. Vastavuoroisesti olettaisi saman kasvun olevan läsnä myös tummansinisessä ryhmässä.

Keltaiset on niitä joihin rokote puree huonosti, eli riskiryhmäläisiä. Nämä on rokotettu jo alkuvuodesta/kesällä viimeistään joten se rokotteen teho alkaa hiipumaan kun ½vuotta alkaa olla tiimaa mittarissa. Tämän vuoksi niitä kolmansia rokotteita on alettu jakaa jo.
Miten tämä on pääteltävissä? Miksi ensimmäinen rokote toimi, mutta toinen ei?
 
Tony Ma

LAMAO
BANNED
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
504
Aika mielenkiintoista oli tämä suomalaistutkimus jossa metrotrexaatti, eli sytostaatti, hyrskytti parhaiten koronaa vastaan. Jokunen viikko sitten tuli iltapäivälehtien otsakkeissa vastaan. :kahvi:

Tuon kun pitäisi pilata käytännössä immuunijärjestelmä, mutta sitten onkin hyvä homma koronatilanteessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Aika mielenkiintoista oli tämä suomalaistutkimus jossa metrotrexaatti, eli sytostaatti, hyrskytti parhaiten koronaa vastaan. Jokunen viikko sitten tuli iltapäivälehtien otsakkeissa vastaan.
Mikä tutkimus? Jäikö linkki pois vai mistä puhut.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Aika mielenkiintoista oli tämä suomalaistutkimus jossa metrotrexaatti, eli sytostaatti, hyrskytti parhaiten koronaa vastaan. Jokunen viikko sitten tuli iltapäivälehtien otsakkeissa vastaan. :kahvi:

Tuon kun pitäisi pilata käytännössä immuunijärjestelmä, mutta sitten onkin hyvä homma koronatilanteessa.
Nolla osumaa tuolla sanalla metrotrexaatti joten joudut kyllä nyt tarjoamaan linkit. Käsidesikin tehoaa hyvin koronavirukseen mutta jos virus on ihmisessä niin tarvittava annos voi olla kuolettava kantajalle. Ja jos tiedät sytostaateista mitään niin tuskin haluat niitä koronaan ottaa.

edit: "metrotreksaatti" edelleen nolla osumaa...
 
Tony Ma

LAMAO
BANNED
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
504
Nolla osumaa tuolla sanalla metrotrexaatti joten joudut kyllä nyt tarjoamaan linkit. Käsidesikin tehoaa hyvin koronavirukseen mutta jos virus on ihmisessä niin tarvittava annos voi olla kuolettava kantajalle. Ja jos tiedät sytostaateista mitään niin tuskin haluat niitä koronaan ottaa.
:kahvi: No hetki pieni
 
Tony Ma

LAMAO
BANNED
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
504
Joo, ei jatkoon tällaiset heitot.
Totta tosiaan, asensin R-kioskin internet CD:n ja sieltä oman googlen, ni alko löytymään

IMG_20211125_205210.jpg

Tässä vielä heittoon linkylink kiireisille.

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Aika mielenkiintoista oli tämä suomalaistutkimus jossa metrotrexaatti, eli sytostaatti, hyrskytti parhaiten koronaa vastaan. Jokunen viikko sitten tuli iltapäivälehtien otsakkeissa vastaan. :kahvi:

Tuon kun pitäisi pilata käytännössä immuunijärjestelmä, mutta sitten onkin hyvä homma koronatilanteessa.
Nyt on taas melkeista misinformaatiota.

Eli siis, tutkimuksessa ei oltu päästy vieläkään edes eläin- saati sitten ihmiskokeiden asteelle, vaan oli vaan tietokonesimulaatioita ja läjä soluja koeputkessa.

Hienoa kuinka tälle porukalle rokotteista ei kelpaa "kunnolla testatuksi" se, että niitä on vuoden ajan annettu sadoille miljoonille tai jopa yli miljardille ihmisille ja vaikutuksia seurattu tarkkaan,
mutta sitten hypetetään parhaana lääkkeenä uutta lääkettä jota ei ole vielä testattu yhdelläkään ihmisellä koronan hoitoon.

Ja pontti että "miten se voi olla hyvä vaikka sen pitäisi pilata immuunijärjestelmä" niin ehkä se pilaakin sen immuunijärjestelmän, mutta tuossa kokeessa ei ehkä immuunijärjestelmä ollut juuri mukana eikä tuossa näy, kun siinä ei sitä testattu, kun siinä oli vaan läjä infektoituja irtonaisia soluja koeputkessa. Tarvitaan oikeita ihmiskokeita, ennen kuin voidaan sanoa varmuudella tuon lääkkeen toimivuudesta.
 
Tony Ma

LAMAO
BANNED
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
504
Nyt on taas melkeista misinformaatiota.

Eli siis, tutkimuksessa ei oltu päästy vieläkään edes eläin- saati sitten ihmiskokeiden asteelle, vaan oli vaan läjä soluja koeputkessa.

Hienoa kuinka tälle porukalle rokotteista ei kelpaa "kunnolla testatuksi" se, että niitä on vuoden ajan annetto sadoille miljoonille ihmisille tai miljardeille ja vaikutuksia seurattu tarkkaan,
mutta sitten hypetetään "uutta lääkettä" jota ei ole vielä testattu yhdelläkään ihmiselle koronan hoitoon.

Ja ehkä se pilaakin sen immuunijjärjestelmän, mutta tuossa kokeessa ei ehkä immuunijärjestelmä ollut juuri mukana, kun siinä ei sitä testattu.
Nojoo, aika hätäisesti olen lukenut varmasti tuon, mutta aika veikeä homma mielestäni kuitenkin, rokotteitahan on ja toimivuudet sitä sun tätä, lääkekehitys myös kiinnostaa kun sankkeri päällä. :tup:

Omalla kohdallani kuvitteelinen tilanne jossa olisi ollut 2-3 pfizerin tikkaa olkapäässä, tuskin olisi muuttanut mitään miksikään. Vielä vähemmän ymmärrän niitä kun rokotetutkin voivat levittää. Ns. heikompi aines sietääkin kuolla, jos ny flunssaan kaatuu. Ja vaikka sattuiskin omalle kohdalle lähdön hetki ja tippa nokassa, niin muistakaahan nauraa edes. :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Hienoa kuinka tälle porukalle rokotteista ei kelpaa "kunnolla testatuksi" se, että niitä on vuoden ajan annettu sadoille miljoonille tai jopa yli miljardille ihmisille ja vaikutuksia seurattu tarkkaan,
Koronarokotteita on annettu yli 6 miljardia annosta.
 
Tony Ma

LAMAO
BANNED
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
504
Nollapostauksia, keskustelun häirintä
Koronarokotteita on annettu yli 6 miljardia annosta.
Joista toimivia vain kiinarokote?

Tulonsiirtoa kerta toisensa jälkeen lääkefirmoille, lantrattua tiedemehua vain antaen, ettei kansa pääse liiaksi rikastumaan ja pysyy nuhteessa. :kahvi:
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Puopololla on hyvää keskustelua lakimies Onni Rostilan kanssa siitä, miksi hallituksen toimista koronapassin suhteen tulisi olla perusoikeuksien näkökulmasta huolissaan.

Puhe on punnittua ja asiallista.

Tony Ma

LAMAO
BANNED
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
504
"Reumalääke tosilitsumabia käytetään jo paljon vakavan koronan hoidossa"

Hyvähän se että jotain lohtua jostain löytyy, mikäli kovidit eskaloituu. Siinä missä metotreksaattia käytetään moneen muuhunkin reuman lisäksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Helsingissä Kannel Pubin omistaja kokee että koronapassi on syrjivä koska " sillä asiakaskunnassa on ollut henkilöitä, joilla ei ole passia syystä tai toisesta ja kaikilla on oikeus käyttää palveluita.. "

Amarjit Singh Sandhun vaan unohtaa sen tärkeaän asian että miksi passi otetaan käyttöön laajemmin. Itse oletan että näiden lähiöräkälöiden asiakkaista suurin osa vähät välittää yhtään mistään. Huoli on tietty siitä että kaljaa voidaan painaa hanasta enää 17 asti jollei passia oteta käyttöön ja hanat ja ovet sulkeutuvat.
Valintakysymys.

Liittynyt
04.03.2021
Viestejä
15
Kolmas rokote haettu, toinen comirnaty putkeen. Töihin etätyö suositus kaikille ketkä voi, muille maskipakko sisällä vaikka lähes koko jengi rokotettu.. Kokoukset ja tiimipäivät peruttu tammikuulle. Onhan tämä vähän hölmöä, itse ajattelin luopua maskista siviilissä parin viikon päästä nyt kun on kolmaskin piikki mutta töissä on pakko pitää jatkossakin.
 
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
620

” Suomessa on torstaiaamupäivän tietojen mukaan tehohoidossa 49 koronaviruspotilasta. Teho-osaston ylilääkärin Stepani Bendelin mukaan raja tulee vastaan noin 5–10 potilaan päästä.”

”Näissä on iso kuorma muitakin kuin koronapotilaita”, Bendel kertoo.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
560
Ensimmäinen kappale on salaliittoteoriaa, jolla perustelet, ettei passia voi kannattaa. Toinen kappale on sitten dystooppista pakkovaltaa, jota tuet mieluummin? Miksi näin? Siksi, että tiedät, ettei se pakottaminen tule onnistumaan?
Passia ei voi perusoikeuksien puolesta kannattaa mitenkään muutenkaan, mutta jos on kaksi vaihtoehtoa niin passi on huonompi. Minä en todellakaan halua, että yhteiskunta muutetaan yhdessä yössä vilauta-passia-pyydettäessä yhteiskunnaksi. Piikkipakko on huomattavasti vähemmän oikeuksia polkeva, se on sattumanvaraisesti äärettömän harvoille vaarallinen eli sillä ei voida alkaa hakemaan "toivottavia" ominaisuuksia henkilöissä. Passi on dystopian alku, piikki on näillä sivuvaikutuksilla pikku kertaluontoinen harmi.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Kolmas rokote haettu, toinen comirnaty putkeen. Töihin etätyö suositus kaikille ketkä voi, muille maskipakko sisällä vaikka lähes koko jengi rokotettu.. Kokoukset ja tiimipäivät peruttu tammikuulle. Onhan tämä vähän hölmöä, itse ajattelin luopua maskista siviilissä parin viikon päästä nyt kun on kolmaskin piikki mutta töissä on pakko pitää jatkossakin.
Selvästi on ollut tarkoitus tarjota nyt rokotetuille normaalia elämää. Käytäntö ja oikean elämän esimerkit ei sitten mene yhteen tämän annetun kuvan kanssa, tosiasiassa lisääntyvät taas rajoitukset rokotetuille.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
714
Täyttä paskaa. Rokottamattomista tulee tartunnan saamaan erittäin moni, ellei peräti suurin osa. Rokotekin antaa vain vajaan turvan koronalta.
Noinhan tuo väite 99,8% turvasta on. Pelkästään kuolleita tuli esim. usa:ssa se 0,1% koko väestöstä epidemian alussa vuoden aikana kun rokotteita ei ollut. Vakavasti vammautuneita sitten se 10x määrä, kuten täällä jo 2020 moneen kertaan on läpikäyty. Eli ilman rokotetta olet kuolemalta turvassa väitten verran, joten pieni vääristelyähän tuossa haisee jo kauas.

Nykyisellä ilmaantuvuudellahan (noin 1000/100 000, lähde: THL)) rokottamattomasta populaatiosta (se noin miljoona) koronan saa 10 000/kaksi viikkoa. Joten jos tahti pysyy samana niin koronan saantitodennäköisuus on 1% jokaista kahta viikkoa kohden. Joten kyllä tuo 99% suoja viikkojenkuluessa alkaa hapantua aika nopeasti. Rokotteen suoja sen siaan säilyy ihan hyvin, varsinkin vakavaa ja erityisesti kuolemaa kohtaan. Tämä taas perustuu lääketieteelliseen tutkimukseen ja on siis fakta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Täyttä paskaa. Rokottamattomista tulee tartunnan saamaan erittäin moni, ellei peräti suurin osa. Rokotekin antaa vain vajaan turvan koronalta.
Mitä sitten vaikka saakin, (pieni)osa kupsahtaa ja loput jatkaa elämäänsä.

Tosta voi katsella vaikkapa afrikan tietoja, ei ole rokotteita, ei ole paniikkia. Samaan päästään täälläkin kun X osa populaatiosta vaihtaa hiippakuntaa niin ei se korona loppuja enää vie.

Lisäksi sairaalaresurssointi ja siitä huolissaan oleminen ihmetyttää. Ei sitä alkoholistillekaan uutta maksaa piffata, ei pääse edes jonoon jos ei katsota että on kykeneväinen sitoutumaan hoitoon. Mikä estää samaa periaatetta sovellettavaksi omasta tahdosta rokottamattomaan koronapotilaaseen - ei mikään. Jos on teholle tunkua vaikkapa bussionnettomuuden jälkeen niin siitä vaan priorisoimaan kuka hoidosta hyötyy ja on siihen ”sitoutunut” ja lopuilta letkut irti - shit happens, resurssit on mitä on.

Pitää vaan ymmärtää että kaikkia ei tässä maailmassa voi yrittää pelastaa, jos kannelmäessä halutaan juoda kaljaa niin annetaan juoda, luuleeko joku että nuo samat jampat jää kotiin yksinään istumaan, ainoa mitä tuossa estetään/tuhotaan on ravintolayrittäjän elinkeino.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 328
Viestejä
4 157 355
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom