Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Sitten vain innolla odottamaan että onko näillä tempuilla yhtään mitään käytännön vaikutusta tartuntamääriin.
Kannattaa tosiaan lukea. Rokotteet ovat kaikkien saatavissa ilmaiseksi ja samoin on koronapassi. Sinähän suurin huolenaihe oli aikanaan, että kaikki eivät ole voineet rokotetta saada. Nyt ovat voineet, joten sekin huoli on mennyttä.
Ongelmia voisi myöskin tulla, jos koronapassia käytettisiin välttämättömyyspalveluissa, ja näinhän ei juurikaan nyt tehdä.
Miten muodostat käsityksesi siitä onko toimilla vaikutusta? Tämänhetkisen evidenssin perusteella pystyn kyllä itse jo pitämään toteennäytettynä että niillä on.Sitten vain innolla odottamaan että onko näillä tempuilla yhtään mitään käytännön vaikutusta tartuntamääriin.
Taisit postata tämän jo pari päivää sitten. Ei mitään varsinaisesti uutta rokotteiden haittojen lisääntymisestä, lähinnä koronaviruksen vaikutuksesta immuunivasteen heikentymiseen.Jottei mene ihan salaliittoteorioinniksi, niin tässäpä tuoretta tutkimusta mahdollisesta haitasta liittyen koronarokotteisiin:
Ruotsalaistutkijoiden löytö paljastaa mahdollisen molekyylimekanismin, jolla piikkiproteiini voi haitata adaptiivista immuniteettia ja korostaa täysimittaisten piikkipohjaisten rokotteiden mahdollisia sivuvaikutuksia.
Tutkimuksen tekijät ovat Tukholman yliopiston biotutkimus- ja kliinisen mikrobiologian laitoksen tutkija Hui Jiang sekä Uumajan yliopiston virologian osaston tutkija Ya-Fang Mei. Heidän tekemänsä tutkimus ”SARS-CoV-2 Spike Impairs DNA Damage Repair and Inhibits V(D)J Recombination In Vitro” on julkaistu uudessa Viruses-lehdessä.
Jiangin ja Mein mukaan ”Vaikea akuutti hengitystieoireyhtymä koronavirus 2 (SARS-CoV-2) on johtanut koronavirustauti 2019 (COVID-19) -pandemiaan, vaikuttaen vakavasti kansanterveyteen ja maailmantalouteen.”
-Adaptiivisella immuniteetilla on ratkaiseva rooli taistelussa SARS-CoV-2-infektiota vastaan ja se vaikuttaa suoraan potilaiden kliinisiin tuloksiin. Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että potilailla, joilla on vaikea COVID-19, on viivästynyt ja heikko adaptiivinen immuunivaste-mekanismi, jolla SARS-CoV-2 estää adaptiivisen immuniteetin, on kuitenkin edelleen epäselvä, tutkijat toteavat.
Tutkimuksessa käytettiin ’in vitro’ -solulinjaa, ja tutkijat raportoivat, että SARS-CoV-2-piikkiproteiini estää merkittävästi DNA-vaurioiden korjausta, jota tarvitaan tehokkaaseen V(D)J-rekombinaatioon adaptiivisessa immuniteetissa.
-Mekaanisesti havaitsimme, että piikkiproteiini lokalisoituu ytimeen ja estää DNA-vaurion korjausta estämällä avain-DNA-korjausproteiinin BRCA1 ja 53BP1 rekrytoitumista vauriokohtaan. Löytömme paljastavat mahdollisen molekyylimekanismin, jolla piikkiproteiini voi haitata adaptiivista immuniteettia ja korostaa täysimittaisten piikkipohjaisten rokotteiden mahdollisia sivuvaikutuksia, tutkijat päättelivät.
![]()
SARS-CoV-2 Spike Impairs DNA Damage Repair and Inhibits V(D)J Recombination In Vitro - PubMed
Severe acute respiratory syndrome coronavirus 2 (SARS-CoV-2) has led to the coronavirus disease 2019 (COVID-19) pandemic, severely affecting public health and the global economy. Adaptive immunity plays a crucial role in fighting against SARS-CoV-2 infection and directly influences the clinical...pubmed.ncbi.nlm.nih.gov
En ole postannut tätä aiemmin tänne, enkä mihinkään muuallekaan. Sekoitat varmasti johonkin muuhun.Taisit postata tämän jo pari päivää sitten. Ei mitään varsinaisesti uutta rokotteiden haittojen lisääntymisestä, lähinnä koronaviruksen vaikutuksesta immuunivasteen heikentymiseen.
Muuten, yleensä on ihan kohteliasta kertoa mistä viestin sisältö on lainattu lähes kokonaisuudessaan sanasta sanaan.
Ei taida olla sen tason tutkimus että lehdissä kirjoiteltaisiin. Voisiko kuitenkin olla ollut mv-lehti tai joku facen rokotedissausryhmäEn ole postannut tätä aiemmin tänne, enkä mihinkään muuallekaan. Sekoitat varmasti johonkin muuhun.
Sisältö on jostain lehdestä jota luin aiemmin päivällä kirjastossa. Ei varmaan tullut ihan sanasta sanaan, koska ei ole valokuvamuistia minulle suotu.
Pahoittelut huonosta muististani. Se olikin joku yhden postauksen tehnyt uusi tulokas viikonloppuna. Kuitenkin kyseinen viestisi on sanasta sanaan kopioituna jostakin paikallislehdestä. Valokuvamuistista sinulle 10+ ja rehellisyydestä ehdot.En ole postannut tätä aiemmin tänne, enkä mihinkään muuallekaan. Sekoitat varmasti johonkin muuhun.
Sisältö on jostain lehdestä jota luin aiemmin päivällä kirjastossa. Ei varmaan tullut ihan sanasta sanaan, koska ei ole valokuvamuistia minulle suotu.

Vähän sama tunne minullakin kieltämättä on. Kokeiles joskus väittelyä ateismin puolelta niin huomaat miten helppoa uskovaisten perustelut on ampua alas faktoilla.Kyllähän taas tulee mieleen mitä aiemmin kirjoitin tänne - kuin väittelisi ateistina himouskovaisten kanssa. Toisaalta, laittaa myös miettimään jotta onko täällä lääkeyhtiöiden maksamia trolleja 24/7 päivystämässä. Nimittäin yhtään jos kritisoi esim. rokotteita tai koronapassia, niin on muutamat nimimerkit salamana paikalla.
Kyllä tuo ihan kurantilta tutkimukselta vaikuttaa, jossa tutkitaan koronavirusta, ei koronarokotteita. Sinänsä koomista että tuohon tutkimukseen viitataan juurikin näissä mainitsemissasi paikoissa missä usein koko koronaviruksen tai pandemian olemassaolo kyseenalaistetaan.Ei taida olla sen tason tutkimus että lehdissä kirjoiteltaisiin. Voisiko kuitenkin olla ollut mv-lehti tai joku facen rokotedissausryhmä
Palaan nyt vielä kertaalleen tähän ja sitten poistun saunaan yms. järkevämpiin touhuihin.
Johan se on todettu moneen kertaan että myös tuplarokotettu voi olla koronaviruksen tartuttaja. Ei ehkä yhtälailla kuin rokottamaton, mutta siltikin. Täten en näe mitään järkeä koronapassille nykymuotoisilla rokotteilla, jotka selkeästi ei toimi kuten on median, THL:n ja kumppaneiden toimsesta annettu ymmärtää.
Rokotettu nuori tai keski-ikäinen menee passilla baariin. Sairaalaan joutuu vanha tai pitkäaikaissairas. Mikä on passin funktio tässä yhtälössä?Kyllähän ne rokotteet toimii, eli estää sinne sairaalaan joutumista tehokkaasti. Sairaalakuormitus se ongelma on Suomessa ja sillä näitä rajoituksia ym. on perusteltu. Nykyisillä sairastuneiden määrällä sairaalassa oli paljon enemmän väkeä kuin nyt on ellei meillä olisi rokotteita. Eli suojaavat tehokkaasti vakavalta tautimuodolta. Tautia ei näillä rokotteilla saada pysäytettyä, mutta niin ei saada influenssaakaan. Kunhan sairaalakuormitus pysyy riittävän matalana selvitään ilman suurempia rajoituksia koko väestölle. Passilla saadaan vähennettyä rokottamattomien sairaalaan joutumista. Ja tiedän kyllä, että tuplarokotettuja on sairaalassa, mutta ovat käytännössä vain vanhoja/pitkäaikaissairaita tms. riskiryhmäläisiä, joilla on heikentynyt immuunipuolustus.
Rokotettu nuori tai keski-ikäinen menee passilla baariin. Sairaalaan joutuu vanha tai pitkäaikaissairas. Mikä on passin funktio tässä yhtälössä?
Aika harvassa on vain nuo lihavat keski-ikäiset jotka baareissa hilluvatSe, että se rokottamaton lihava keski-ikäinen ei joudu sairaalaan kun saa koronan sieltä baarista. Niitä lihavia keski-ikäisiä on muuten melko iso prosentti..
Aika harvassa on vain nuo lihavat keski-ikäiset jotka baareissa hilluvat
Ihan käymällä baareissa niin huomaat että enemmistö on 20-30 vuotiaitaTämä väite perustuu mihin? Siihen ettei keski-ikäiset käy baarissa vai?
Ihan käymällä baareissa niin huomaat että enemmistö on 20-30 vuotiaita
Tästä on varmaan ihan tutkimustietoa olemassa. Lisäksi toteutuneiden ihmiskontaktien määrällä on luonnollisesti myös merkitystä.Aika harvassa on vain nuo lihavat keski-ikäiset jotka baareissa hilluvat
Keski-ikäiset jotka hilluvat siellä baareissa taitavat olla näitä elämäntapajuoppoja.No sehän riippuu ihan missä baarissa käyt. Ei siellä nuorten baareissa tietenkään ne keski-ikäiset ole.
Et vastannut kysymykseeni ollenkaan. Jos sillä on jokin funktio, toivon että esität sekä vaikutuksen, että sen suunnan. Eli onko vaikutus vähentävä vai kasvattava, ja millä premisseillä.
Keski-ikäiset jotka hilluvat siellä baareissa taitavat olla näitä elämäntapajuoppoja.
Jos keski-ikäisenä jatkuvalla syötöllä baareissa hillut niin taitaa alkoholillakin olla jotain tekemistä terveyteen
En tiedä ainuttakaan keski-ikäistä joka muuten vain menee baariin istuskelemaan ja juomaan muutamia. Ruokaravintolat sit täysin eri asia, siellä rampataan vähän isommalla syötöllä toisinkuin baareissaKannattaa nyt vaikka tavata hitaasti uudestaan. Eli funkio on se, ettei ne rokottomattomat keski-ikäiset käy sitä koronaan sieltä baarista ja päädy sairaalaan. Lukemalla tätä ketjua hieman taaksepäin näet kyllä mnkälainen vaikutus sillä rokotuksella on sairaalaan joutumiseen. Eli vähentää merkittävästi sairaalaan joutumisen riskiä niillä keski-ikäisillä.
No ei kait siellä baarissa ole pakko vetään aina peltiä kiinni? Toki jos se on itselle ainoa vaihtoehto, niin sitten voi olla vaikea ymmärtää olevan muunkinlaista alkoholin käyttöä. Alkoholia voi käyttää myös kohtuudella.
En tiedä ainuttakaan keski-ikäistä joka muuten vain menee baariin istuskelemaan ja juomaan muutamia. Ruokaravintolat sit täysin eri asia, siellä rampataan vähän isommalla syötöllä toisinkuin baareissa
Anteeksi nyt vaan, mutta ei tämä ole mikään funktio eikä edes kieliopillisesti tarkoita mitään. Haluaisitko tarkentaa jotakin kohtaa?Kannattaa nyt vaikka tavata hitaasti uudestaan. Eli funkio on se, ettei ne rokottomattomat keski-ikäiset käy sitä koronaan sieltä baarista ja päädy sairaalaan.
Viimeisin lukema oli 50/50.. Totuutta ei tiedä meistä kumpikaan.Lukemalla tätä ketjua hieman taaksepäin näet kyllä mnkälainen vaikutus sillä rokotuksella on sairaalaan joutumiseen. Eli vähentää merkittävästi sairaalaan joutumisen riskiä niillä keski-ikäisillä.
Anteeksi nyt vaan, mutta ei tämä ole mikään funktio eikä edes kieliopillisesti tarkoita mitään. Haluaisitko tarkentaa jotakin kohtaa?
Viimeisin lukema oli 50/50.. Totuutta ei tiedä meistä kumpikaan.
Suomi ei ole äidinkieleni. Voisiko joku täällä vahventaa onko tämä ymmärrettävää suomen kieltä? Yleensä ei ole näin paljon ongelmia ymmärtää sanomaa.Otetaan nyt vaikka Wikipediasta: Funktio = toiminto, toiminta; tarkoitus, tehtävä. Mikä tässä nyt jäi epäselväksi? Eli Eli tarkoitus on se, ettei ne rokottomattomat keski-ikäiset käy sitä koronaan sieltä baarista ja päädy sairaalaan. Voit toki vapaasti jatkaa trollaamista.
Suomi ei ole äidinkieleni. Voisiko joku täällä vahventaa onko tämä ymmärrettävää suomen kieltä? Yleensä ei ole näin paljon ongelmia ymmärtää sanomaa.
Oliko tarkoitettu, että passin funktio on, ettei keski-ikäinen mene baariin ja joudu sairaalaan? Se olisi ihan toivottava vaikutus, mutta koko keskustelu alkoi siitä, kun kysyin miksi vanha tai sairas päätyy sairaalaan, kun keski-ikäinen menee passin kanssa baariin. Voisiko joku muu auttaa?
Rokotettu nuori tai keski-ikäinen menee passilla baariin. Sairaalaan joutuu vanha tai pitkäaikaissairas. Mikä on passin funktio tässä yhtälössä?

Korona voi todellakin olla vaarallinen tauti rokottamattomalle keski-ikäiselle. Luulisi että tämä olisi tässä vaiheessa jo kaikille selvää.
Toisekseen kuka siellä baarissa sitten käykin koronan hakemassa, levittää koronaa eteenpäin keskimäärin yhteen toiseenkin ihmiseen ja ylikin. Joten asia ei todellakaan kosketa VAIN häntä itseään. Tämä epidemia muutenkaan ei hemmetti soikoon ole mikään individualistinen ongelma, uskomatonta että tässä on vielä jotain epäselvää...
Rokotettu keski-ikäinen käy hakemassa baarista koronan. Mikä on passin funktio tässä tapauksessa? Tämä oli alkuperäinen kysymykseni. Onko funktio edelleen sama, vai liittyykö asiaan joitakin muuttujia, joita ei ole tähän mennessä mainittu?Korona voi todellakin olla vaarallinen tauti rokottamattomalle keski-ikäiselle. Luulisi että tämä olisi tässä vaiheessa jo kaikille selvää.
Toisekseen kuka siellä baarissa sitten käykin koronan hakemassa, levittää koronaa eteenpäin keskimäärin yhteen toiseenkin ihmiseen ja ylikin. Joten asia ei todellakaan kosketa VAIN häntä itseään. Tämä epidemia muutenkaan ei hemmetti soikoon ole mikään individualistinen ongelma, uskomatonta että tässä on vielä jotain epäselvää...
Passin funktio on se, että rokotettuna hän saa koronatartunnan selvästi epätodennäköisemmin (etenkin kun muutkin asiakkaat on pääasiassa rokotettu) ja jos saa, sairastuu lievemmin ja tartuttaa sitä epätodennäköisemmin eteenpäin.Rokotettu keski-ikäinen käy hakemassa baarista koronan. Mikä on passin funktio tässä tapauksessa? Tämä oli alkuperäinen kysymykseni. Onko funktio edelleen sama, vai liittyykö asiaan joitakin muuttujia, joita ei ole tähän mennessä mainittu?
Mistään sinun esittämistäsi väitteistä ei kaiketi ole epäselvää.. Jos jollekin on niin ilmoittautukoon itse.
Funkio on se että se rajoittaa niiden rokottamattomien keski-ikäisten baariin menoa. Toki sinne pääsevät vielä testillä, joten kyseessä ei ole syrjintä, mutta tuskin jaksavat kokoajan testeissä juosta, joten käytännössä rajoittaa. Sillä keski-ikäisellä on kohtuu suuri riski joutua sinne sairaalaan ilman rokotusta, jos on tilanteissa, joissa on korkea riski saada korona (esim. se baari). Et kyllä kysynyt noin, suora lainaus:
Helposti jaksaa käydä testissä. Varasin juuri huomisillaksi testausajan.Funkio on se että se rajoittaa niiden rokottamattomien keski-ikäisten baariin menoa. Toki sinne pääsevät vielä testillä, joten kyseessä ei ole syrjintä, mutta tuskin jaksavat kokoajan testeissä juosta, joten käytännössä rajoittaa.
Niin miten se rokote enää minua auttaa, jos sairastettu korona antaa moninkertaisen turvan sitä vastaan?
Niin miten se rokote enää minua auttaa, jos sairastettu korona antaa moninkertaisen turvan sitä vastaan?
En tiedä ainuttakaan keski-ikäistä joka muuten vain menee baariin istuskelemaan ja juomaan muutamia. Ruokaravintolat sit täysin eri asia, siellä rampataan vähän isommalla syötöllä toisinkuin baareissa
Mitä sinun mukaan on mainostettu ja mikä se täysin ala-arvoinen teho on?En rupee ottaa mitään piikkiä, jonka teho on asoittautunut täysin ala-arvoiseksi mitä ensin mainostettiin.
Noh, mainostettiin 90% suojaavuuttaa. Joka laskikin n. 30% tuntumaan suht lyhyessä ajassa. Ettekö muka muista mitä uutisoitiin?Mitä sinun mukaan on mainostettu ja mikä se täysin ala-arvoinen teho on?
Suojaavuutta mihin? Mille ajalle? Mitä nuo 90% ja 30% tässä yhteydessä tarkoittavat? Ei tässä pitäisi meidän muistin varassa olla, jos sinä esität väitteitä rokotteiden tehosta.Noh, mainostettiin 90% suojaavuuttaa. Joka laskikin n. 30% tuntumaan suht lyhyessä ajassa. Ettekö muka muista mitä uutisoitiin?
Rokote suojaa erinomaisesti. Passia kiristetään niin että saadaan rokotteita ihmiset ottamaan. Hyöty on ilmeinen.Kyllähän se on jo julkisesti todettu, ettei passilla ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Tässä (reilun 3 minuutin) klipissä HUS:n Lasse Lehtonen myöntää, että passi on vain kannustin rokotusten ottamiseen. Sanoo myös, että kahdella rokotteella ei laumasuojaa voida saavuttaa, mutta kokeillaan hei kolmatta kun kaksi ei vielä toiminut! Ja kansa uskoo. Ilmeisesti maailman tappiin on tarkoitus ihmisiä piikittää. Jos kerran rokote ei suojaa, niin ihmettelen miten se passi ketään suojaa.
![]()
Huomenta Suomi: Tuoreen tutkimuksen mukaan rokotetut levittävät virusta kotioloissa lähes yhtä paljon kuin rokottamattomatkin. Mitä havainto tarkoittaa kolmannen rokotteen osalta, Lasse Lehtonen? – katso MTV Katsomossa
Tuoreen tutkimuksen mukaan rokotetut levittävät virusta kotioloissa lähes yhtä paljon kuin rokottamattomatkin. Mitä havainto tarkoittaa kolmannen rokotteen osalta, Lasse Lehtonen?www.mtv.fi
Eiköhän olisi jo aika viheltää peli poikki, ja todeta että rokotteet eivät toimineet kuten luvattiin. Lääkeyhtiöiden kassaa ne kyllä kartuttivat oikein hyvin.
Oikeuttamisperusteen osalta tilanne on sikäli selkeä, että tuon Euroopan neuvoston lausuman myötä rokotusstatus EI ole hyväksyttävä syrjinnän peruste. Lausuman arvoa nostaa se, että se on annettu ennen kuin tilanne on päällä.Yhdenvertaisuusvaltuutetun vastaus koronapassin valmistelusta ottikin jo tähän kantaa:
"Jotta erilainen kohtelu ei olisi syrjintää, tulee esimerkiksi julkisen vallan käytössä, julkisen hallintotehtävän hoidossa tai koulutuksessa erilaisen kohtelun perustua lakiin, ja lisäksi sillä tulee olla hyväksyttävä tavoite ja keinojen tavoitteen saavuttamiseksi on oltava oikeasuhtaisia.
On laillisia perusteita ja sitten on pitkä liuta laittomia, esim. syrjiviä perusteita. Euroopan neuvosto linjasi, että ketään ei saa syrjiä siksi, että ei ole ottanut rokotusta.Antakaa nyt jo olla. On loputtomasti laillisia perusteita olla päästämättä ihmisiä baariin pukeutumisesta humalatilan kautta ikään (vaikka 18 olisikin täynnä).
Yhdenvertaisuusvaltuutettu:Sulla on syrjinnän määritelmä vähän hukassa. Ota testi jos rokote ahdistaa, pääset baariin taas.
vs.Ketään ei syrjitä siksi jos ei ole ottanut rokotetta. Rokote ei ole suomessa pakollinen. Kukaan ei painosta sitä ottamaan.
tai jopaSe että et pääse ilman passia ravintolaan ei ole syrjintää.
Passin tavoite voisi olla tehdä rokottamattomien elämä sen verran hankalaksi että ottavat rokotteen. Epidemian laantuminen tulee sen myötä sitten sekundaarisena.
Tässä alkuun muutama uutinen tuosta.Päinvastoin, jos en väärin nyt muista, niin sairastaneilla viisinkertainen mahdollisuus sairastua tuplarokotettuihin verrattuna CDC:n tutkimuksen mukaan. Postasin muistaakseni parin viikon sisään linkin siihen.
TUTKIMUSTULOSTEN mukaan tammi- ja helmikuussa kaksi Pfizer-Biontechin rokotetta saaneet olivat kesäkuukausina 13 kertaa suuremmassa riskissä sairastua koronaviruksen deltamuunnoksen aiheuttamaan tautiin kuin ne, jotka olivat sairastaneet koronaviruksen aiheuttaman taudin tammi–helmikuussa. Molemmilla ryhmillä immuniteetin saamisesta oli kulunut noin puoli vuotta.
Rokotteen saaneiden todennäköisyys sairastua oireita aiheuttavaan koronatautiin oli 27 kertaa suurempi kuin aiemmin koronataudin sairastaneiden. Riski joutua taudin takia sairaalahoitoon oli kahdeksan kertaa suurempi rokotettujen keskuudessa.
Israel alkoi rokottaa tehokkaasti kansalaisiaan jo loppuvuodesta 2020. Maassa on kerätty huomattavia määriä dataa esimerkiksi Maccabi Healthcare Services -tietokantaan, jossa on rekisteröitynä 2,5 miljoonaa israelilaista. Science-lehden mukaan tutkimusryhmä havaitsi, että alkuvuonna rokotetut ihmiset saivat kesällä 6–13 kertaa todennäköisemmin koronatartunnan kuin henkilöt, jotka olivat sairastaneet taudin ilman rokotusta. Tutkimukseen sisältyvän analyysin mukaan yli 32 000 terveydenhuoltohenkilöä vertailtaessa huomattiin, että riski saada oireinen koronavirustauti oli 27 kertaa suurempi ja sairaalahoidon riski 8 kertaa suurempi rokotettujen keskuudessa kuin koronan jo sairastaneiden keskuudessa.
No mitä siellä israelissa tapahtuu? Kun ikäryhmittäin tarkastellaan tilannetta niin nähdään rokotteen erinomainen teho, kts aiemmin jo linkkaamani kuva.Noh tutkikaa itse, esim mitä Israelissa on käynyt, jos ette minua usko.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.