Vuoden loppuun käytössä ainakin eilisen tiedon mukaan. Varsinaisesta voimassaoloajasta eivät tainneet mainita.Meneekös tuo passi kuinka pian vanhaksi? Rokotesuojan kestostahan ei ole juuri mitään tietoa ja puhutaan jopa ainoastaan 6kk suojasta. Ensimmäisillä rokotetuilla tuo alkaa olla kärsitty. Jos passilla ei ole minkäänlaista eräpäivää, alkaa koko idea vesittyä.
Tavoite on pitää sairaalat toimintakykyisinä. Rokottamattomat kun pysyttelee kotosalla poissa baareista ja yökerhoista (ja mitä nyt rajoitukset milloinkin koskevat) niin välttyävät paremmin tartunnoilta eivätkä kuormita sairaaloita.Ja jos siirretään keskustelu aiheeseen, niin millaista näyttöä on siitä, että oikein valvotulla koronapassilla voidaa vähentää taudin leviämistä ja kuinka rajaava tai laajalle vaikuttava passin pitää olla tällöin?
Katsoin eilen Alfa tv:stä toisella silmällä jotain ajankohtaisohjelmaa.. Siinä oli vieraana joku Persujen nainen keskustelemassa koronapassin huonoudesta. En tiedä onko nykyisin puolue ihan periaatteen änkyrä joka vastustaa kaikkea vai mikä heitä vaivaa.. mutta suurin peruste oli ihmisten eriarvoistuminen passin seurauksena. Heidän mukaansa kannattavat mielummin alueellisia rajoituksia kuin koronapassia.. Että sellainen yrittäjäystävällinen porukka. Ja rajoitusten seurauksena yrittäjät eivät ole saaneet riittävää kompensaatiota vaan heille pitäisi enemmän jakaa rahaa.. Joten turha puhua että vasurit vaan ottavat lisää velkaa ja rahaa revitään taikaseinästä..Myös eduskunta oli harvinaisen runsaslukuisesti (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) koronapassin takana
Eduskunta hyväksyi koronapassin äänin 105–33 – yökerhot ja ravintolat voivat ottaa käyttöön heti vuorokauden vaihtuessa
Eduskunnan toisessa käsittelyssä hyväksyttiin koronapassia ja maahantulorajoitusten jatkamista koskeva lakimuutos. Presidentin vahvistuksen jälkeen koronapassi voidaan ottaa käyttöön jo lauantaina.yle.fi
Tästä voi olla varmaan montaa mieltä. Omasta mielestäni 95% vaikutuksesta tulee siitä että passi rankaisee rokottamattomuudesta ja pakottaa ihmiset rokottautumaan. Se 5% tulee sitten siitä että Liisa ei pääse konserttiin rokottamattomana.Tavoite on pitää sairaalat toimintakykyisinä. Rokottamattomat kun pysyttelee kotosalla poissa baareista ja yökerhoista (ja mitä nyt rajoitukset milloinkin koskevat) niin välttyävät paremmin tartunnoilta eivätkä kuormita sairaaloita.
Ei mitenkään, sillä se on digitaalisesti allekirjoitettu. Eli se on allekirjoitettu yksityisellä viranomaisen avaimella, johon naapurin nörtillä ei ole pääsyä. Julkisella avaimella voidaan varmentaa, että allekirjoitus on kunnossa ja QR-koodia ei ole peukaloitu. Jos joku muokkaa koodia, ei allekirjoitus enää ole kunnossa.Kuinkas helposti "vähänkin harjaantunut naapurin nörtti" muokkaa tuota qr koodia sellaiseksi, että siinä lukeekin oma nimi, syntymäaika ja tieto naapurin rokotusstatuksesta?
Voitkin varmaan mennä hallitukselle, osalle oppositiosta ja lukuisille pandemiasta kärsineille yrittäjille perustelemaan, että nyt ei tarvita passia, koska sinä et ole eläessäsi kuormittanut sairaaloita, eikä kukaan passia kannata, jolta olet kysynyt.En kyllä voi ymmärtää kuka oikeasti kannattaa mokomaa passia. Ei kukaan keltä oon kysynyt niin kannata. Itse olen rokottamaton enkä ole koko ikäni aikana kuormittanut sairaaloita. Poislukien synnytys. Työllistän toistakymmentä ihmistä ja maksanut aivan helvetisti veroja Suomeen niin jos tarvitsisin sairaalahoitoa niin olisin kyllä mielestäni oikeutettu siihen
Tuon QR-koodin muokkaaminen lienee mahdotonta, ellei saa käsiinsä jostain THL:n salausavaimia.Onko olemassa jotain vertaisarvioitua tai hypoteettista tutkimusaineistoa, jonka perusteella passin käyttöönotto voitaisiin suoraan rinnastaa sairaalakuormituksen laskuun? Vai onko tämä vaan kokeilu, kun ei oikein järeämpiä keinojakaan haluta ottaa käyttöön?
Voidaanko tietoni varastaa, toimiiko väärennös, pääseekö kaverin passilla baariin? Kokosimme tiedot koronapassin turvallisuudesta
Eduskunta hyväksyi koronapassin perjantaina, ja passi otettiin käyttöön heti vuorokauden vaihtuessa lauantaiyönä. Yle kokosi tiedot passien tietoturvallisuudesta.yle.fi
"Qr-koodiin on kirjattu passinhaltijan koko nimi, syntymäaika ja tieto siitä, perustuuko koronasuoja esimerkiksi tuoreeseen negatiiviseen koronatestiin vai rokotuksiin. Rokotuksista on myös kirjattu tieto, minkä valmistajan rokotteet henkilö on saanut ja milloin. Hyppösen mukaan näihin tietoihin pääsee käsiksi jo "vähänkin harjaantunut naapurin nörtti", joka osaa purkaa qr-koodin. Koronapassin käyttäjälle Hyppösen neuvo on selkeä:
– Nettiin tai someen ei kannata laittaa qr-koodin kuvaa, kuten sinne ei kannata laittaa muussakaan muodossa omia henkilötietojaan.
Syntymäaikaa ja koko nimeä voisi Hyppösen mukaan käyttää esimerkiksi identiteettivarkauden osana. Oleellista on, että koko henkilötunnusta koodin takaa ei kuitenkaan saa haltuunsa."
Olin tämän ketjun keskusteluiden perusteella siinä luulossa, että koronapassin qr koodiin ei olisi ihan noin tarkkaa dataa tallennettu. Pitäkää huolta koodeistanne!
Kuinkas helposti "vähänkin harjaantunut naapurin nörtti" muokkaa tuota qr koodia sellaiseksi, että siinä lukeekin oma nimi, syntymäaika ja tieto naapurin rokotusstatuksesta? Kuinka kauan kestää ennen kuin pimeästä verkosta saa tilattua itselleen qr koodin, jossa on valheellinen rokotusstatus?
Toivotaan, että järjestelmä on täydellinenEi mitenkään, sillä se on digitaalisesti allekirjoitettu. Eli se on allekirjoitettu yksityisellä viranomaisen avaimella, johon naapurin nörtillä ei ole pääsyä. Julkisella avaimella voidaan varmentaa, että allekirjoitus on kunnossa ja QR-koodia ei ole peukaloitu. Jos joku muokkaa koodia, ei allekirjoitus enää ole kunnossa.
No, asymmetrinen allekirjoittaminen keksittiin jo 70-luvulla ja sitä käytetään jatkuvasti öbaut joka paikassa. Jos ne yksityiset avaimet käsitellään asianmukaisesti, niin hommat on ihan hyvällä mallilla. Jos avain vuotaa ja se havaitaan, pitää tehdä uusi avainpari ja uudet allekirjoitetut QR:t ja vanhoja ei enää hyväksytä. Vaatii muutaman klikin asiakkailta tai printtauksen. Ei nyt mikään loputon katastrofi. Yhä edelleen se vaihtoehto on että kaikki paikat on kiinni kaikille ja se voidaan koska tahansa tehdä jos sairaalakuorma kasvaa.Toivotaan, että järjestelmä on täydellinen
Internet pitkälti perustuu vastaavaan pitkälle kypsään kryptografiaan. Ole huoleti, koronapassi on pienin murhe, jos nuo perusteet murretaan.Toivotaan, että järjestelmä on täydellinen
Valitettavasti useampi satatuhatta kansalaista suomessa on sitä mieltä että he ovat sinua oikeutetumpia kuormittamalla turhaan sairaaloita, joten sinunkin mahdollinen hoito viivästyy sitten.En kyllä voi ymmärtää kuka oikeasti kannattaa mokomaa passia. Ei kukaan keltä oon kysynyt niin kannata. Itse olen rokottamaton enkä ole koko ikäni aikana kuormittanut sairaaloita. Poislukien synnytys. Työllistän toistakymmentä ihmistä ja maksanut aivan helvetisti veroja Suomeen niin jos tarvitsisin sairaalahoitoa niin olisin kyllä mielestäni oikeutettu siihen
Sittenhän varmaan yrittäjänä sun pitäis tajuta mikä etu tuosta passista on. Jos sinun yritys rajoitusten tullessa laitettaisiin säppiin, mutta passintarkastuksen ottamalla käyttöön saisit jatkaa toimintaa, niin kumman valitset?En kyllä voi ymmärtää kuka oikeasti kannattaa mokomaa passia. Ei kukaan keltä oon kysynyt niin kannata. Itse olen rokottamaton enkä ole koko ikäni aikana kuormittanut sairaaloita. Poislukien synnytys. Työllistän toistakymmentä ihmistä ja maksanut aivan helvetisti veroja Suomeen niin jos tarvitsisin sairaalahoitoa niin olisin kyllä mielestäni oikeutettu siihen
Ei passi rankaise ketään. Jos rajoitteita joudutaan vielä asettamaan, passi mahdollistaa laajemman elämän ottamalla ne rokotteet. Ne on kaikille tarjolla.Tästä voi olla varmaan montaa mieltä. Omasta mielestäni 95% vaikutuksesta tulee siitä että passi rankaisee rokottamattomuudesta ja pakottaa ihmiset rokottautumaan. Se 5% tulee sitten siitä että Liisa ei pääse konserttiin rokottamattomana.
Miten niin ei pääse konserttiin rokottamattomana? Kannattaisi varmaan jälleen kerran tutustua niihin ehtoihin millä perusteella se passi näyttää vihreää. Vinkkinä voin kertoa, että alle 72h vanhalla negatiivisella testillä myös se rokottamaton pääsee sinne konserttiinTästä voi olla varmaan montaa mieltä. Omasta mielestäni 95% vaikutuksesta tulee siitä että passi rankaisee rokottamattomuudesta ja pakottaa ihmiset rokottautumaan. Se 5% tulee sitten siitä että Liisa ei pääse konserttiin rokottamattomana.
Eli reilut pari kuukautta nautitaan passista. Tuskin moni asia paljoa muuttuu sinä aikana.Vuoden loppuun käytössä ainakin eilisen tiedon mukaan. Varsinaisesta voimassaoloajasta eivät tainneet mainita.
Veikkaus: Jos sairaalakuorma on ongelma, luultavasti passikäytäntö jatkuu jos rajoituksia joudutaan asettamaan ja jossain vaiheessa pitää ottaa tehosterokote, jotta passi pysyy voimassa.Eli reilut pari kuukautta nautitaan passista. Tuskin moni asia paljoa muuttuu sinä aikana.
Sen jälkeen jatketaanko voimassaoloa riskillä, että rokotesuoja katoaa, vai laitetaanko passi porrastetusti punaiseksi ja palataan asiaan mahdollisen uuden rokotuskierroksen jälkeen? Toisaalta passilla saadaan yhteiskunta perustellusti ja hallitusti "avattua" ja ihmisten pelkoja hälvennettyä. Oikeastaan ihan kätevä kompromissi pelkääjien ja ellun kanojen välille. Sitten asian voi antaa painua kaikessa rauhassa unholaan kun savu ja meteli hälvenee.
Mikä idea näissä keskusteluissa on jos irroittaa asian täysin kontekstista? Liisa ei 90% varmuudella mene konserttiin jos testi maksaa 100€. Se on tilastollisesti yhtäkuin että Liisa ei mene konserttiin.Miten niin ei pääse konserttiin rokottamattomana? Kannattaisi varmaan jälleen kerran tutustua niihin ehtoihin millä perusteella se passi näyttää vihreää. Vinkkinä voin kertoa, että alle 72h vanhalla negatiivisella testillä myös se rokottamaton pääsee sinne konserttiin
Miksi me ylipäänsä keskustellaan jonkun Liisan konserttiongelmasta? Liisa voi itse valita ottaako rokotteen vai ei ja jos konserteille tulee rajoitteet, Liisa joutuu miettimään, että ottaisko sittenkin.Mikä idea näissä keskusteluissa on jos irroittaa asian täysin kontekstista? Liisa ei 90% varmuudella mene konserttiin jos testi maksaa 100€. Se on tilastollisesti yhtäkuin että Liisa ei mene konserttiin.
Ihan järkyttävän tyhmää keskustelua.
Ei voi kuin hattua nostaa. Jos olisin itse sairastanut koronan noin lievänä, MUTTA saanut ensimmäisestä rokotteesta jotain pumpunhakkaamisia niin tuskin olisin lähtenyt koittamaan enää kakkosta. Mutta toimit tässä ilmeisesti tismalleen "vastuullisimman ohjeistuksen" mukaisesti. Ainakin sinulla pitäisi olla nyt aika timanttinen vastustuskyky mahdollisesti uudelleen tulevalle miniflunssallePistän tänne kokemukset koronasta ja rokottamisesta. Tammikuussa mulla oli korona ja pääsin siitä todella vähällä (nokka tukossa ,silmät kirveli ja pikku flunnssa olo pari päivää)
Eka rokote 16.8.2021 ja olin kipeämpi kuin itse koronasta. 4 päivää särki pää,kuvottava olo ja pumppu hakkas. pistoskohta olkapäässä on hetken kippee,mutta se ei ole yhtään mitään kumminkaan.
Nyt toinen piikki 11.10.2021 ja aattelin,et tuleeko nyt vielä kauheemmat oireet ,kun toisesta piikistä monille tulee ja paskanmarjat (onneks . Vain olkapää arka vähän ja väsyttävä olo pari päivää,ei mitään muuta.
Itte olen päätellyt,että ekasta rokotteesta tullut tosi huono olo johtui rokotteen ja luonnollisten vasta-aineiden reaktiosta. Mene ja tiedä,kun ei rokotehenkilöstökään pysty asiaan ottamaan kantaa.
Rokotteena oli Comirnaty.
Onko olemassa jotain vertaisarvioitua tai hypoteettista tutkimusaineistoa, jonka perusteella passin käyttöönotto voitaisiin suoraan rinnastaa sairaalakuormituksen laskuun? Vai onko tämä vaan kokeilu, kun ei oikein järeämpiä keinojakaan haluta ottaa käyttöön?
Voidaanko tietoni varastaa, toimiiko väärennös, pääseekö kaverin passilla baariin? Kokosimme tiedot koronapassin turvallisuudesta
Eduskunta hyväksyi koronapassin perjantaina, ja passi otettiin käyttöön heti vuorokauden vaihtuessa lauantaiyönä. Yle kokosi tiedot passien tietoturvallisuudesta.yle.fi
"Qr-koodiin on kirjattu passinhaltijan koko nimi, syntymäaika ja tieto siitä, perustuuko koronasuoja esimerkiksi tuoreeseen negatiiviseen koronatestiin vai rokotuksiin. Rokotuksista on myös kirjattu tieto, minkä valmistajan rokotteet henkilö on saanut ja milloin. Hyppösen mukaan näihin tietoihin pääsee käsiksi jo "vähänkin harjaantunut naapurin nörtti", joka osaa purkaa qr-koodin. Koronapassin käyttäjälle Hyppösen neuvo on selkeä:
– Nettiin tai someen ei kannata laittaa qr-koodin kuvaa, kuten sinne ei kannata laittaa muussakaan muodossa omia henkilötietojaan.
Syntymäaikaa ja koko nimeä voisi Hyppösen mukaan käyttää esimerkiksi identiteettivarkauden osana. Oleellista on, että koko henkilötunnusta koodin takaa ei kuitenkaan saa haltuunsa."
Olin tämän ketjun keskusteluiden perusteella siinä luulossa, että koronapassin qr koodiin ei olisi ihan noin tarkkaa dataa tallennettu. Pitäkää huolta koodeistanne!
Kuinkas helposti "vähänkin harjaantunut naapurin nörtti" muokkaa tuota qr koodia sellaiseksi, että siinä lukeekin oma nimi, syntymäaika ja tieto naapurin rokotusstatuksesta? Kuinka kauan kestää ennen kuin pimeästä verkosta saa tilattua itselleen qr koodin, jossa on valheellinen rokotusstatus?
Jäi vähän epäselväksi, että mikä tässä nyt sitten on riski? Nuo samat (ja enemmän) on luettavissa tuosta paperille aikoinaan reissaamista varten tulostamastani todistuksesta.Ei tuossa tarvi olla nörtti tai osata purkaa qr-koodia, kun esim play kaupasta voi ladata ohjelman, joka antaa enemmän tietoja ja järkkärit sun muut passintarkistajat voi skannailla niillä, jos haluaa.. sitähän ei kovin helppo ole varmistaa, että sun passi skannataan esim baariin mennessä, vain sillä
suomalaisella ohjelmalla mikä näyttää vihreää ja nimeä tai pelkkää punaista.
En kyllä itse keksi, että miten joku hyötyisi näistä muista passissa olevista tiedoista tai aiheuttaisi jollain tapaa haittaa.
Mutta siis halutessaan passin skannaaja saa kaikki tiedot sieltä ihan helposti.
Voisihan sitä periaatteessa vaikka passista löytyvän rokotteen tiedoilla päästää sisään vain niitä kenellä on rokote siitä firmasta, jonka osakkeita omassa taskussa on.
Ehkä oli vähän kaukaa haettua
Eiköhän sen saa. Kunhan vain varmistaa, että terveysasemalla kakkosrokote tägätään sinne Kanta-palveluun nimenomaan kakkosrokotteeksi, eli rokotuksen järjestysluvuksi numero 2. Silloin Kanta-palvelu kyllä generoi EU-mallisen koronatodistuksen. EU-mallisessa rokotustodistuksessa muutenkin on ainoastaan jälkimmäisen rokotteen tiedot. Ensimmäisen (ja 3 piikkiä saaneilla kaksi ensimmäistä) rokotteen tiedot eivät ole lainkaan EU-mallisessa koronatodistuksessa, eikä myöskään siinä QR-koodissa. Todistuksessa sitten vain ilmenee rokotuksen järjestysnumero, suurimmalla osalla se on se 2/2.Ei voi kuin hattua nostaa. Jos olisin itse sairastanut koronan noin lievänä, MUTTA saanut ensimmäisestä rokotteesta jotain pumpunhakkaamisia niin tuskin olisin lähtenyt koittamaan enää kakkosta. Mutta toimit tässä ilmeisesti tismalleen "vastuullisimman ohjeistuksen" mukaisesti. Ainakin sinulla pitäisi olla nyt aika timanttinen vastustuskyky mahdollisesti uudelleen tulevalle miniflunssalle
Onko muuten kenelläkään tietoa, miten käy rokotustodistusten/koronapassin kannalta jos 1 ja 2 rokotteen välissä on yli 12 viikkoa väliä? Isäni on ottanut vasta ensimmäisen annoksen, sillä sai ihan lääkärinkin todentamana hieman ikäviä sydänperusteisia haittaoireita ja nyt kakkosrokotteeseen ei lääkäristäkään tunnu saavan selkeää linjausta ("omalla riskillä"). Nyt on siis pääosin hänen omassa harkinnassaan, ottaako kakkosta. Aloin miettimään, että jos nyt ottaisi kakkosen esim 15-20 viikon välillä niin saako silti ns. "vihreän" passin? Eihän missään taida olla tähän mitään vaatimuksia?
Toi ois ihan hyvä ratkaisuEttei nyt vaan kävisi niin että kun passi tulee voimaan rajoituksia kiristetään alueittain . Passilla pääsee tapahtumiin ilman sitä jää ulkopuolelle
Mulla on mennyt nyt lujaa, ei mitään vaikutusta koronasta. Tuosta passista ei olisi mitään muuta kuin haittaa. Tällähän ne markkinoidaan ihmisille. Halutaan kontroloida. Ja laittaisin yrityksen säppiin. Minä pärjään kyllä mutta työntekijöistä en olis varma. Voisivat sitte itkeä jollekin paskalehdelle kuinka passi vei työpaikanSittenhän varmaan yrittäjänä sun pitäis tajuta mikä etu tuosta passista on. Jos sinun yritys rajoitusten tullessa laitettaisiin säppiin, mutta passintarkastuksen ottamalla käyttöön saisit jatkaa toimintaa, niin kumman valitset?
Tuntuu ihmisillä olevan vaikeuksia ymmärtää tämän passin hyvät puolet mistä eniten tämän pandemian aikana kärsineet yrittäjät pääsevät nyt hyötymään. Ja samalla tartuntatapaukset myös toivottavasti hiukan laskevat
Onneksi suurin osa työnantajista ei sitten ole tuollaisia kusipäitä kuin sinä. Hävettäisi olla töissä tuollaisen asenteen omistavalla työnantajalla.Mulla on mennyt nyt lujaa, ei mitään vaikutusta koronasta. Tuosta passista ei olisi mitään muuta kuin haittaa. Tällähän ne markkinoidaan ihmisille. Halutaan kontroloida. Ja laittaisin yrityksen säppiin. Minä pärjään kyllä mutta työntekijöistä en olis varma. Voisivat sitte itkeä jollekin paskalehdelle kuinka passi vei työpaikan
Mittarihan tuossa toteaa, että laittaisi mieluummin firman kiinni, kuin jatkaisi toimintaa. Epäilen kyllä vahvasti, että tilanteen ollessa oikeasti se, että pitäisi valita, niin valinta menisi toisin. Mutta se on toki helppo huudella, kun ei kosketa itseä. Mitäpä sitä muiden yrittäjien ahdingolla niin väliämiten se passi veisi työpaikan jos se mahdollistaa toiminnan jatkamisen rajoituksista huolimatta
Voisitko vääntää rautalangasta, miten tällainen asenne sopii yhteen Euroopan neuvoston päätöslauselman 2361 (2021) kanssa:Miksi me ylipäänsä keskustellaan jonkun Liisan konserttiongelmasta? Liisa voi itse valita ottaako rokotteen vai ei ja jos konserteille tulee rajoitteet, Liisa joutuu miettimään, että ottaisko sittenkin.
Konsertissaolijat tuskin kaipaavat kotona tämän dilemman kanssa kipuilevaa Liisaa.
Porkkanalla näitä pitäisi ensisijaisesti ojentaa eikä niinkään kepillä. Pääasia että rokotekattavuus kasvaa, "hinnalla millä hyvänsä".Sen kanssa pitää voida elää, että jotkut ei rokotetta halua, kuka mistäkin syystä, eikä se tee rokottamattomista yhtään muita huonompia ihmisiä.
Ei, ei missään nimessä "hinnalla millä hyvänsä".Porkkanalla näitä pitäisi ensisijaisesti ojentaa eikä niinkään kepillä. Pääasia että rokotekattavuus kasvaa, "hinnalla millä hyvänsä".
Koronapassi vetää yli tästä jo. Ulkorajoilla nyt voidaan tehdä ja pitäisikin tehdä enemmän, mutta tämänkaltaista toimintaa ei tarvita eikä tulisi hyväksyä maan sisällä.Ei, ei missään nimessä "hinnalla millä hyvänsä".
Tässä on selkeitä rajoja, joita ihmisoikeuksia kunnioittavassa yhteiskunnassa ei voi ylittää. Nyt alkaa olla ilmassa suorastaan rokottamattomiin kohdistuvan vainon elementtejä, mitä ei voi pitää hyväksyttävänä.
Kyse oli nimenomaan porkkanasta ja sen hinnasta. Ihmisiä siis pitäisi saada rokottautumaan positiivisin kannustein. Kuten todettua, niin vain pieni osa rokottamattomista on varsinaisesti rokotevastaisia, joten ne muut tarvitsisi vähän kannustusta.Ei, ei missään nimessä "hinnalla millä hyvänsä".
Tässä on selkeitä rajoja, joita ihmisoikeuksia kunnioittavassa yhteiskunnassa ei voi ylittää. Nyt alkaa olla ilmassa suorastaan rokottamattomiin kohdistuvan vainon elementtejä, mitä ei voi pitää hyväksyttävänä.
No tässä ryhmässä puhutaan varmaan vähimmillään tiedon puutteesta, mutta suurimmilta osin siihen sisäiseen tietoon, joka kertoo, että rokote on pahasta, joten sitä oteta tai saada ottaa, mutta taas mennään alueen ulkopuollelle...Ja jos mamuista puhutaan, niin osaltaan kyse voi olla jopa tiedon puutteesta.
Esim siten että jengiä ei kiinnosta noiden passien kanssa leikkiminen plus kaikilla ei ole passia muutenkaan -> asiakkaat vähenevät.miten se passi veisi työpaikan jos se mahdollistaa toiminnan jatkamisen rajoituksista huolimatta
Työnanataja ei voi tarkistaa työntekijöiltä passia työpaikalla. Tässäkin tapauksessa on laissa hieman säätämistä tulevaisuutta varten. Nykyään esim. kokilta työnantajan on vaadittava salmonellatodistus. Tälläisessä epidemiatilanteessa olisi hyvä, että esim. hoitajilta voisi vaatia rokotetodistusta, etenkin jos työskentelevät riskiryhmien parissa. Toki rokotteen vaatiminen vs. salmonellatodistus on hieman eri asioita, joten lain rustaamisessa pitää olla hyvin tarkkarajainen.Miten muuten ravintolahenkilökunta joka on samassa tilanteessa? Joutuvat hakemaan 3 päivän välein testituloksen, jotta voivat tehdä työnsä ja saada palkkansa.
Kannattaa ensiksi verrata eroja mitä salmonellatodistus pitää sisällään ja kuinka paljon niillä on yhtäläisyyksiä tähän rokotetidistukseen mitä tulee todistuksen saantiin.Työnanataja ei voi tarkistaa työntekijöiltä passia työpaikalla. Tässäkin tapauksessa on laissa hieman säätämistä tulevaisuutta varten. Nykyään esim. kokilta työnantajan on vaadittava salmonellatodistus. Tälläisessä epidemiatilanteessa olisi hyvä, että esim. hoitajilta voisi vaatia rokotetodistusta, etenkin jos työskentelevät riskiryhmien parissa. Toki rokotteen vaatiminen vs. salmonellatodistus on hieman eri asioita, joten lain rustaamisessa pitää olla hyvin tarkkarajainen.
Helsingissä viikonlopun yökerhot ovat olleet aivan täynnä porukkaa. Ihmeellisesti se passi on ihmisiä kiinnostanut ja ravintolan asiakasmäärät tuplaantuneet.Esim siten että jengiä ei kiinnosta noiden passien kanssa leikkiminen plus kaikilla ei ole passia muutenkaan -> asiakkaat vähenevät.
Onko tilastoa, että kuinka monessa paikassa oli vaatimus passille? Eikös tuo ollut vapaaehtoinen ja toimijat saavat itse päättää, että onko käytössä vai ei? Sama toisaalla, kun vaimo kaverinsa kanssa yritti mennä syömään ja varata pöytään, niin aikalailla kaikki oli täyteen buukattu. Sanoin piruuttani, että kun soittelee, niin kysyy onko passivaatimuksia, mutta ei ikäväkseni kehdannut.Helsingissä viikonlopun yökerhot ovat olleet aivan täynnä porukkaa. Ihmeellisesti se passi on ihmisiä kiinnostanut ja ravintolan asiakasmäärät tuplaantuneet.
Olettaisin että kaikki ydinkeskustan toimijat vaativat passia.Onko tilastoa, että kuinka monessa paikassa oli vaatimus passille? Eikös tuo ollut vapaaehtoinen ja toimijat saavat itse päättää, että onko käytössä vai ei? Sama toisaalla, kun vaimo kaverinsa kanssa yritti mennä syömään ja varata pöytään, niin aikalailla kaikki oli täyteen buukattu. Sanoin piruuttani, että kun soittelee, niin kysyy onko passivaatimuksia, mutta ei ikäväkseni kehdannut.
Ravintola joka ei kysele passia joutuu toimimaan rajoitusten puitteissa. Ja menee kiinnikin aikaisemmin kuin passia kyselevät. Joten on se kyllä melkoinen logiikan riemuvoitto kuvitella, että passi jollain ihmeen tavalla vähentäisi asiakkaiden määriä passia käyttävissä ravintoloissa.Onko tilastoa, että kuinka monessa paikassa oli vaatimus passille? Eikös tuo ollut vapaaehtoinen ja toimijat saavat itse päättää, että onko käytössä vai ei? Sama toisaalla, kun vaimo kaverinsa kanssa yritti mennä syömään ja varata pöytään, niin aikalailla kaikki oli täyteen buukattu. Sanoin piruuttani, että kun soittelee, niin kysyy onko passivaatimuksia, mutta ei ikäväkseni kehdannut.
Pointti oli se, koska salmonella on luokiteltu yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi, niin työnantajan pitää vaatia todistusta tarkkaan rajatun henkilöstön kohdalla salmonellatodistusta. Eli on tehty poikkeus terveystietojen vaatimisessa.Kannattaa ensiksi verrata eroja mitä salmonellatodistus pitää sisällään ja kuinka paljon niillä on yhtäläisyyksiä tähän rokotetidistukseen mitä tulee todistuksen saantiin.
Ei ole "hieman" eriasia.vaan täysin.