Tiedotustilaisuus, tartuntatautilaki (maahantulo?) + koronapassi:
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Markus Lohi ja Mia Laiho harmittelevat valiokunnan lopputulemaa, jonka mukaan ilman rokotustodistusta Suomeen matkustavilta edellytetään jatkossakin kahta koronatestiä.
yle.fi
"Matkailutoimialalle synkkä päivä"
"Ihmiset joilla koronatartunta + 1 rokotus, jäävät passin ulkopuolelle, myös ihmiset jotka eivät terveydellisestä syystä voi rokotetta ottaa ovat passin ulkopuolella.", niin siis jos on saanut tartunnan ennen toista rokotusta niin sehän siis siirtyy n. 2 kuukauden päähän.
"Lapset eivät voi valita vanhempiaan, jos vanhemmat ovat rokotevastaisia mutta kuitenkin lapsella pitää olla oikeus harrastaa."
"Erittäin harmillista matkailualan puolesta, lapin matka voi olla että jää matkaamatta, ja mennään norjaan tai ruotsiin, kun ei tarvitse ylimääräisissä testeissä käydä, helpompaa."