- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 1 791
Long covid on hyvä media-aihe, sillä sitä ei voi estää mitenkään ja sillä saa kirjoittelua aikaan. Sen voi saada oireettomasta tartunnasta ja vaikka olisi rokotettu.
Tunnen pari enemmän ja vähemmän luulotautista henkilöä ja sitä ei oikein voi vähätellä. Tuntemukset voivat olla todella voimakkaita ja juostaan lääkäriltä toiselle siinä toivossa, että saisi kuolemantautidiagnoosin. Ahdistus on valtava kun lääkärit eivät tunnu ottavan tosissaan.
Edit. Siis tämä long covid on varmasti ihan todellinen ilmiö, mutta se valitettavasti lietsoo valtavan määrän luulotautisia mukaan. Johtuu tosiaankin tuosta hyvin epämääräisestä oireiden kirjosta, mitä ei voi luotettavasti diagnosoida oikein mitenkään. Ei voi todistaa todeksi eikä kiistää.
Se oireiden epämääräinen kirjo koskee myös muita neurologisia sairauksia, joka liittyy myös aivojen muutoksiin ym. Kuvantamistutkimuksissa on selvästi havaittu muutoksia näillä alueilla aivoissa, sisäelimissä, pienten verisuonten sisäpinnassa (vaskuliitti) ym. Asiantuntijatkin ovat sitä mieltä että kyseinen ilmiö on täysin validi eikä huuhaata niinkuin taas tässä aletaan mennä sinne linjalle viestin painoarvossa. Meinaatko, että vaikka muistisairaudet joissa kertyy aivoihin plakkia esimerkiksi Alzheimer olisi luulosairaus. Aivojen kuvantamistutkimuksilla katsotaan muutoksia aivoissa (plakkikertymää) sekä tehdään kognitiivisia testejä ja oirekyselyitä... kuten vaikka long covidissa neurologian puolella pystytään näitä todentamaan.
edit: en ymmärrä millä tavalla nämä mentaalipuolen ihmiset ja empiiriset "tutkimukset" lähipiiristä koskevat kyseisen ilmiön käsittelyä. Voitaisiin keskittyä keskustelussa siihen faktaan mitä on saatu ja tutkimuksiin sekä oirekirjoon. Jatkuva "harhaisten ihmisten" esiintuominen viittaa vaan asian vähättelyyn ja asian lokaamiseen, että se ei olisi suhteellisen yleistä tai siitä kärsisi vain hyvin suuri osa luulosairaista...
Viimeksi muokattu:
