Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

En itse osaa olla kovin pahoillani Intian ongelmasta. Meitä ihmisiä on maapallolla liikaa, ja Intia on ongelman kärkipäässä. Nyt siellä luonto vain hoitaa ongelmaa pois.
Juu, ei sielläkään varmasti napostelisi, jos täällä olisi vastaava tilanne..
Ihmeenhyvin saivat pidettyä siellä tilanteen kurissa rajoituksien avulla. Tilannehan levähti, kun päättivät että antaa mennä vain ja tuli se suuri rypemisjuhla. Nythän meno on sen verran railakasta, jotta todennäköisesti vaikka haluttaisiin, niin se ei käänny laskuun, ennen kuin tapausten määrä käy laskemaan taudin sairastamattomien ihmisten vähetessä tarpeeksi pieneksi ryhmäksi..

Olettaen nyt tietysti, ettei mutatoidu siten, että lähtee bonuskierrokselle tai muutamalle.. Tuolla varmasti syntyy nyt kaikenlaisia mahdollisia versioita, ennen näkemättömällä vauhdilla. Ja jos tuosta "pyrähdyksestä" ei seuraa ongelmia, niin se tarkoittaa muiden onneksi sitä, että korona mutatoituu todella huonosti ja on rokotteilla hyvin hoidettavissa, kunhan ne uusitaan kerran vuodessa tai parissa..

Sitten tietysti on myös ihan yhtä mahdollista, että tuon seurauksena syksyksi saadaan variantti, joka ei välitä nykyrokotteista juuri mitään..

Edit:
Itseasiasa viisainta olisi keskeyttää rokotukset Intiassa kokonaan, kunnes tilanne kääntyy selkeään laskuun, jos kerran on päätetty hoitaa homma nyt ensialkuun sairastamalla..
 
Viimeksi muokattu:
Intian variantin määrä on mielestäni siellä löytymisalueella tasaantunut. Vaikuttaa siis leviämistehokkuudeltaan aika samanlaiselta brittivariantin kanssa populaatiossa jossa rokotekattavuus on pieni ja keski-ikä nuorta. Toki kun noiden määrien laskeminen varmaan vaihtelee alueittain niin toki hyppysellisellä suolaa näitä pitää aina käsitellä. Tautimäärien raju nousu kun vaikuttaa ennemmin rajoitusten purulta kuin sinänsä tarttuvammasta variantista. Tautia on vaan liikkeellä liikaa ja rajoituksilla on varmasti nyt vuosi myöhemmin vähemmän vaikutusta leviämisen estämiseen.

Rokotettuihin leviäminen ja esim. kuolleisuuden vertaaminen muihin variantteihin on varmasti vaikeaa eikä tuollaisia lukuja ainakaan vielä ole näkynytkään.
 
Mitä enemmän tautia on liikkeellä, niin sitä tiukemmat rajoitukset tarvitaan, ennenkun kääntyy laskuun. Vuosi sitten tuolla ei ollut liikkeellä juuri mitään ,joten rajoitukset purivat paremmin.. Nyt rajoitukset alkavat purra vasta, kun melko todennäköinen laumasuoja alkaa auttaa asiassa.
 
Intiassa oli sama ongelma kun monessa muussakin maassa että tilanteen selkeästi parantuessa ei ollut enää riittävästi perusteita kansalaisille pitää tiukkoja rajoituksia voimassa ja sitten se iski tuulettimeen kun rajoituksia lievennettiin ja järjestettiin vaaleja ja uskonnollisia tilaisuuksia. Intia ei kuitenkaan ole samanlainen autoritäärinen maa kuin esimerkiksi Kiina ja ihmisten luottamus viranomaisiin on paljon heikompi.

Nyt siellä sitten kärsitään valitusta linjasta ja vaaditaan poliitikkojen päätä pöydälle.

Vaikka Erkki vähän toistaakin itseään niin kaikki kyllä tukee sitä että tartuntojen rajoittaminen yhteiskunnan sisällä on hankala toimenpide ja ei ole kustannustehokas pidemmässä juoksussa jos rokotuksella ei saada vähennettyä viruksen leviämistä.
 
Riippuu ihan täysin taudista ja yhteiskunnasta. Jos tulee sopiva tauti, niin totalitäärinen yhteiskunta saattaa ajaa vapaan yhteiskunnan ohi ihan helposti. Jos eivät käy tuolla Intiassa pyristelemään, niin sitten nähdään ehkä jo ensi kevääseen mennessä, miten käy, jos koronan annetaan edetä vapaasti yhteiskunnan läpi, joka on tiheä, mutta koostuu hyvin nuorista yksilöistä (toisin, kuin yleensä esim EU maat)..
 
Haluaisin tuoda myös sellaisen asian esiin että Intia on tosiaankin köyhähkö kehitysmaa. Ei köyhä siinä mielessä mitä vaikka joku Kongo, mutta köyhä silti. Jos katsoo videota vaikka jostain aamuruuhkasta siellä, niin ihmisiä on niin maan perusteellisen paljon. Köyhät myös asuu ahtaasti, tyyliin 10 henkinen perhe kaksiossa.

Kun ottaa nämä speksit huomioon, niin ei Intiassa ole mahdollista suomityyliin ehdottaa että siirtykää etätöihin sinne itsemurhayksiöönne ja tilatkaa woltilla ruokaa. Tai jollain tietyllä vauraalla osuudella väestöstä kyllä, mutta ei enemmistöllä.

Itselle on ollut alusta asti selvää että kun tuolla lähtee joku kulkutauti leviämään, niin se leviää täysin valtoimenaan. Ei niin isoa väkimäärää voi Intian kaltaisessa demokraattisessa maassa kontrolloida mitenkään.
 
  • Tykkää
Reactions: B12
Itselle on ollut alusta asti selvää että kun tuolla lähtee joku kulkutauti leviämään, niin se leviää täysin valtoimenaan. Ei niin isoa väkimäärää voi Intian kaltaisessa demokraattisessa maassa kontrolloida mitenkään.

Aivan. Olin itseasiassa yllättänyt kuinka hyvin saivan hoidettua ensimmäisen aallon. Vaikka lukuihin ei täysin voikaan luottaa oli se Intiassa tosi hyvin kontrollissa verrattuna moneen kehittyneempäänkin maahan.

Mutta siellä kyllä oli aika kovia toimenpiteitä paikalliseen tapaan. Polisit hakkasivat puukepeillä jos kiinni saivat ilman asianmukaisia lupia.

1619431375214.png
 
Intian ja Afrikan ero väestöpyramidissa pitää myös huomata, eli Intiassa on myös merkittävä vanhusväestö koska siellä on merkittävän kokoine keskiluokka. Ja vaikka tuo keskiluokka on prosenttuaalisesti huomattavan pieni länsimaihin verrattuna niin se sattuu olmeean myös se joka tuppaa olemaan vallankahvassa. Ja nyt nimenomaan tämän valtaapitävän keskiluokan vanhukset kuolee kun sairaalat ei vedä. Asialla on siis paikallisesti suuri merkitys poliittisesti. Köyhin kansanosa ei elä tuollakaan niin vanhaksi että Covid19 olisi influenssaa pahempi heille. Tai saati pääsisi yleensä sairaalaan, joten se on ihan sama mikä keuhkokuume vie hautaan. Afrikassa taisi käydä niin että se pieni vanhusväestö jo kuoli joten epdemia on siltäosin ohi. Nuoremman väestön osalta kuolleisuus ei muutu, kun kuollaan jokatapauksessa johonkin minkä lääkäri voisi hoitaa mutta lääkäriin ei pääse.
 
Sitä en ymmärrä vieläkään miksi rajoituksien purku aloitettiin ravintoloista jos data näyttää että juuri niiden sulkemisella saatiin tartunnat alas?

Eikös THL:n tiedoissa näkynyt että työpaikoilla leviää ylivoimaisesti suurin osa tartunnoista ja ravintolat oli vasta jossain viidennellä sijalla?

Vaikea arvioida muutenkin kun kevät on tulossa ja rokotukset etenee nopeasti.
 
Suuri osa ravintolatartunnoista lienee todellisuudessa tuntemattomien tartunnanlähteiden ryhmässä, koska oletettavasti tartunnanlähteen toteamiseen vaaditaan (ainakin lähes) varma altistuminen tunnetulle koronatapaukselle. Työpaikoilla puolestaan pääsääntöisesti lienee sen verran hyvät järjestelyt että työpaikkatartunnat päätyvät työpaikkatartuntoina myös tilastoihin paljon suuremmalla todennäköisyydellä. Työpaikkatartuntojen merkitys taudin leviämisessä laajemmassa mittakaavassa ei varmasti myöskään ole lopulta niin iso kuin ravintoloilla ja baareilla, koska suuri osa työpaikkojen altistuksista ja jatkotartunnoista rajautuu pienempään ja tiedossa olevaan piiriin ja ketjut täten helpompi katkaista. Toki määrällisesti työpaikkojenkin jatkotartuntoja tulee paljon kun porukka vie taudin kotiin, mutta tässäkin työpaikka-altistumisesta tullut tieto katkaisee ketjun paljon helpommin kuin silloin jos tartunta on saatu ventovieraalta iltakaljan tai viikonloppuhumputteluiden ohessa ja tieto tartunnasta (ja samalla siitä että ylipäätään jossain on mitä ilmeisimmin ensin altistuttu) saadaan vasta henkilön omasta koronatestissä paljon myöhäisemmässä vaiheessa, kun muut perheenjäsenet ovat ehtineet levittää tautia tässä vaiheessa jo eteenpäinkin.
 
Kouluissa oli oppilaita esim päivän köhimässä ja sitten vasta testiin / karanteeniin. Silloin, kun tippuminen alkoi, suuressa osassa maata siirryttiin etäopiskeluun..
 
Intiassa oli sama ongelma kun monessa muussakin maassa että tilanteen selkeästi parantuessa ei ollut enää riittävästi perusteita kansalaisille pitää tiukkoja rajoituksia voimassa ja sitten se iski tuulettimeen kun rajoituksia lievennettiin ja järjestettiin vaaleja ja uskonnollisia tilaisuuksia. Intia ei kuitenkaan ole samanlainen autoritäärinen maa kuin esimerkiksi Kiina ja ihmisten luottamus viranomaisiin on paljon heikompi.

Nyt siellä sitten kärsitään valitusta linjasta ja vaaditaan poliitikkojen päätä pöydälle.

Vaikka Erkki vähän toistaakin itseään niin kaikki kyllä tukee sitä että tartuntojen rajoittaminen yhteiskunnan sisällä on hankala toimenpide ja ei ole kustannustehokas pidemmässä juoksussa jos rokotuksella ei saada vähennettyä viruksen leviämistä.
Erkki on sentään johdonmukainen melkein kaikissa asioissa, rajoituksia pitäisi olla lisää. Paitsi Suomen vaalien siirron osalta, se oli jostain syystä sitten liioiteltu toimenpide?
 
Eikös THL:n tiedoissa näkynyt että työpaikoilla leviää ylivoimaisesti suurin osa tartunnoista ja ravintolat oli vasta jossain viidennellä sijalla?

Vaikea arvioida muutenkin kun kevät on tulossa ja rokotukset etenee nopeasti.
Joo, tilastojen valossa työpaikat on suurin levittäjä mutta toisaalta kun ravintolat suljettiin niin tartunnat alkoivat laskea todella vauhdikkaasti.
Onko niillä yhteyttä vai johtuuko rokotteista, kausivaihtelusta vai siitä että pitkiä ketjuja ei muodostu, sitä on paha sanoa.

Käytännössähän rokotuksien vaikutus tartuntoihin pitäisi näkyä 3-4 viikon päästä, kun nyt päästään rokottamaan 60+ perustervettä ikäluokkaa joka on ensimmäinen aidosti aktiivinen ryhmä.
Aikaisemmat ryhmät eivät kovin usein kaupoissa tartuntoja ole levittäneet.

Ehkä tuttua, mutta edellisen viikon optimistin jälkeen tulee pessimistinen viikko rokotteiden saapumisen osalta, aika paljon ruuvattu taas alaspäin lukuja, tarkoittaa varmaan että AZ osalta on game over?
Screenshot 2021-04-26.png
 
Luultavasti AZ vaikuttaa tässä, ehkä myös J&J. Tosin jos pikainen laskutoimitukseni on oikein, viimeksi oli saapunut 1 670 000 ja piti tulla 180 000, mutta onkin saapunut 247 000 - eli 67 000 enemmän kuin vielä viikko sitten arvioitiin.
 
Intian ja Afrikan ero väestöpyramidissa pitää myös huomata, eli Intiassa on myös merkittävä vanhusväestö koska siellä on merkittävän kokoine keskiluokka. Ja vaikka tuo keskiluokka on prosenttuaalisesti huomattavan pieni länsimaihin verrattuna niin se sattuu olmeean myös se joka tuppaa olemaan vallankahvassa. Ja nyt nimenomaan tämän valtaapitävän keskiluokan vanhukset kuolee kun sairaalat ei vedä. Asialla on siis paikallisesti suuri merkitys poliittisesti. Köyhin kansanosa ei elä tuollakaan niin vanhaksi että Covid19 olisi influenssaa pahempi heille. Tai saati pääsisi yleensä sairaalaan, joten se on ihan sama mikä keuhkokuume vie hautaan. Afrikassa taisi käydä niin että se pieni vanhusväestö jo kuoli joten epdemia on siltäosin ohi. Nuoremman väestön osalta kuolleisuus ei muutu, kun kuollaan jokatapauksessa johonkin minkä lääkäri voisi hoitaa mutta lääkäriin ei pääse.
Jos on hilloa, niin voi tällaisena pahana aikana kypsyä kotona jonkun puoli vuotta, ongelmitta.
Kyllä siellä etupäässä köyhissä leviää se korona ja sitten tietysti myös yksilöissä, joiden on pakko hölmöillä hengenvaarallisesti uskonnon kanssa (todennäköisesti siis eivät ihan penaalin terävimpiä kyniä). Siellä kyllä kuolee siis nuoren keski-iän takia laumoittain myös nuoria. Korona kun voi tappaa nuorenkin ihmisen.. Ja kuolemien määrähän tuolla on pieni VS tapausten määrä, johtuu varmasti tuosta väestön nuoruudesta..
 
Kamala ilmanlaatu on heikentänyt nuorten intialaisten terveyttä monessa megakaupungissa, vaikuttanee myös COVID-riskeihin. Laajamittaiset ulkoilmapolttohautaukset ei varsinaisesti paranna ilmanlaatua, tosin n lienee vain pisara meressä.
 
Luultavasti AZ vaikuttaa tässä, ehkä myös J&J. Tosin jos pikainen laskutoimitukseni on oikein, viimeksi oli saapunut 1 670 000 ja piti tulla 180 000, mutta onkin saapunut 247 000 - eli 67 000 enemmän kuin vielä viikko sitten arvioitiin.
Toi J&J on kyllä vähän harmillinen juttu, sillä verisuonitukoksia on havaittu vain yksi per puoli miljoonaa pistosta. Ja onko toi nyt sitten kynnyskysymys? Joka viidessadastuhannes saa tukoksen?

Siinä sitä onkin pohdittavaa. En mä sano suuntaan tai toiseen, sanonpahan vaan että harmillinen juttu.

Pitäisi jotenkin pystyä etukäteen tietämään, että ketkä on alttiita tuolle ja ketkä ei, niin helpottaisi huomattavasti...
 
"
MAAILMAN suurimpiin uskonnollisiin juhliin kuuluvaa hindujen puhdistautumisrituaali Kumbh Melaa juhlittiin Pohjois-Intiassa torstaina, kun ainakin sadattuhannet pyhiinvaeltajat kastautuivat pyhässä Gangesjoessa Haridwarin kaupungissa.

Joidenkin arvioiden mukaan osallistujia olisi ollut yli kaksi miljoonaa.

"

Ei helvetin helvetti kun katsoo tuota videota. Gangesin puhtoinen ja pyhä vesi parantaa koronan. Tuonne varmaan menee juuri ne tartunnan saaneet puhdistamaan koronaansa ja muut seassa. :dead:
 
Viimeksi muokattu:
Joo, tilastojen valossa työpaikat on suurin levittäjä mutta toisaalta kun ravintolat suljettiin niin tartunnat alkoivat laskea todella vauhdikkaasti.
Onko niillä yhteyttä vai johtuuko rokotteista, kausivaihtelusta vai siitä että pitkiä ketjuja ei muodostu, sitä on paha sanoa.

Käytännössähän rokotuksien vaikutus tartuntoihin pitäisi näkyä 3-4 viikon päästä, kun nyt päästään rokottamaan 60+ perustervettä ikäluokkaa joka on ensimmäinen aidosti aktiivinen ryhmä.
Aikaisemmat ryhmät eivät kovin usein kaupoissa tartuntoja ole levittäneet.

Ehkä tuttua, mutta edellisen viikon optimistin jälkeen tulee pessimistinen viikko rokotteiden saapumisen osalta, aika paljon ruuvattu taas alaspäin lukuja, tarkoittaa varmaan että AZ osalta on game over?
Screenshot 2021-04-26.png

Kyllä tuosta voi hyvin sulkea pois kausivaihtelun osuuden. Tämä sama korrelaatio kausivaihtelun osalta pitäisi esimerkiksi näkyä länsinaapurissa samaan aikaan. Siellä sitä kausivaihtelun vaikutusta on hyvä nyt seurata kun viimeksi katsottuani oli tartunnat tasaista 7000 - 8000 / pv. Jos sama tahti alkaisi selvästi laskemaan syystä tai toisesta niin voitaisiin varmaan puhua jostain kausivaihtelusta jos toimia ei ole lisätty. Viruksetkin tykkäävät kovasti myös vielä levitä +5 - 10c ... lämpötiloissa hyvin. Ei nuo muutamat aurinkoiset päivät autuaaksi tee tämän osalta. Kesää odotellessa...

Rokotteiden 1. annoksen täysi vaikutus alkaa n. kuukausi pistosta ja silloinkin rokotteen saanut tartuttaa virusta eteenpäin. Alustavien rokotetutkimuksien kentältä se teho leviämisen estämiseksi on n. 50% mRNA rokotteilla ja 2. rokotteen saaneilla 90%. Myös pääasalliset tartunnat / tartuttavat ryhmät pyörivät siellä tilastoissa nuorissa aikuisissa niin eipä tuo ryhmä niitä rokotteita ole siinä määrin saanut ja nuoret riskiryhmäläiset tuskinpa siellä ihan kärkipäässä ovat tartuttamassa.

Oikeat aikaiset rajoitukset tässäkin ovat hyvin toimineet ja kiitos siitä kuuluu paljon parjatuille tahoille. (edit: tietty myös yksilöille että noudattavat pääasiallisesti näitä).
 
Viimeksi muokattu:
Rokotteiden vaikutus alkaa n. kuukausi 1. annoksesta ja silloinkin rokotteen saanut tartuttaa virusta eteenpäin. Alustavien rokotetutkimuksien kentältä se on n. 50% mRNA rokotteilla ja 2. rokotteen saaneilla 90%. Myös pääasalliset tartunnat / tartuttavat ryhmät pyörivät siellä tilastoissa nuorissa aikuisissa niin eipä tuo ryhmä niitä rokotteita ole siinä määrin saanut ja nuoret riskiryhmäläiset tuskinpa siellä ihan kärkipäässä ovat tartuttamassa.
Rokotteiden vaikutus alkaa noin 14 päivää ensimmäisen annoksen jälkeen ja ne vähentää riskiä myös eteenpäin tartuttamisen suhteen, mutta tietenkään suoja ei ole 100%.
 
Intiassa kukaan ei tiedä paljonko ihmisiä siellä todellisuudessa asuu, 1,39 miljardia on paras arvaus tilanteesta. Väkiluvussa se tarkoittaa sitä että vasta toisen pilkun jälkeinen numero muuttuu jos 100000 ihmistä kuolee.
Jos Suomessa kuolee 50000 vuodessa väkiluvun ollessa 5,5m, niin samalla kaavalla Intiassa kuolee melkein 35000 ihmistä päivässä. Tämä siis länsimaisen hyvinvoinnin standardilla, ehkä pari pykälää karumpi lukema Intiassa on.

Yhtäkaikki, 3000 tai vaikka 5000 kuollutta per päivä ripoteltuna eri osiin Intiaa ei ole ihan niin suuri juttu kuin Suomalainen lehdistö sitä kauhistelee, väkiluku kasvaa 13-14 miljoonaa vuodessa joten gangesin reissuilla sattuu ja tapahtuu monenlaista.

Kyllä tuosta voi hyvin sulkea pois kausivaihtelun osuuden. Tämä sama korrelaatio kausivaihtelun osalta pitäisi esimerkiksi näkyä länsinaapurissa samaan aikaan. Siellä sitä kausivaihtelun vaikutusta on hyvä nyt seurata kun viimeksi katsottuani oli tartunnat tasaista 7000 - 8000 / pv. Jos sama tahti alkaisi selvästi laskemaan syystä tai toisesta niin voitaisiin varmaan puhua jostain kausivaihtelusta jos toimia ei ole lisätty. Viruksetkin tykkäävät kovasti myös vielä levitä +5 - 10c ... lämpötiloissa hyvin. Ei nuo muutamat aurinkoiset päivät autuaaksi tee tämän osalta. Kesää odotellessa...

Viime aikojen trendi on lännessäkin kovasti laskeva, mutta mistä johtuu niin vaikea sanoa. Kuitenkaan tämä data ei tapa sitä teoriaa etteikö kausivaihtelulla olisi mahdollisuutta olla vaikuttava tekijä
Sweden.png
 
Rokotteiden vaikutus alkaa noin 14 päivää ensimmäisen annoksen jälkeen ja ne vähentää riskiä myös eteenpäin tartuttamisen suhteen, mutta tietenkään suoja ei ole 100%.

No joo, lähinnä viittasin nyt tähän tartuttavuuteen (50%) peilaten levittämisprosentteihin. Eli n. 1kk päästä annoksesta se on n. 50% sitä ennen vaikutus toki rokotteella alkaa mutta tartuttavuuden suhteen prosentit ovat pienempiä eikä leviämiseen ole suurempaa merkittävyyttä sinällään.
 
Rokotteiden vaikutus alkaa noin 14 päivää ensimmäisen annoksen jälkeen ja ne vähentää riskiä myös eteenpäin tartuttamisen suhteen, mutta tietenkään suoja ei ole 100%.
Teho nousee hiljalleen, mRNA-rokotteilla se on kahden viikon päästä n. 50% ja neljän viikon päästä jo lähes 90% jo sen ensimmäisen piikin osalta. Toisen piikin jälkeen teho nousee sitten hiljalleen siihen maksimiin, joka voi olla jopa sen 95%. Mutta ilmeisesti jonkinlaista suojausta voi alkaa tulla jo välittömästi piikin antamisen jälkeen, eli tehon nousu ei ole portaittaista, lähinnä portaat on mainittu siitä syystä, että testeissä testataan ja/tai raportoidaan tuloksista portaittain.
 
Kyllä teho 14 päivän jälkeen on hyvä, jopa yli 80% Pfizerilla ja Modernalla.

Toi sun viittaama "50%" perustuu sellaiseen väärintulkintaan, jossa on laskuissa mukana myös päivät 0-14.

Israelissahan on ensimmäisen viikon (päivät 0-7) osalta tartunnat olleet jopa suuremmat kuin verrokkiryhmässä, eli rokotteen "teho" on ollut miinusmerkkinen! Ja se johtuu juuri siitä, että rokote ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa, mutta ihmiset käyttäytyy jo vapaamielisemmin ikäänkuin suoja olisi jo voimassa.
 
Ei helvetin helvetti kun katsoo tuota videota. Gangesin puhtoinen ja pyhä vesi parantaa koronan. Tuonne varmaan menee juuri ne tartunnan saaneet puhdistamaan koronaansa ja muut seassa. :dead:

Joskus tuli yleltä hyvä dokumenttisarja "Saman auringon alla". Siinä oli jakso Intiasta ja kaikkea paikallista arkista elämänmenoa toimittaja taksisoutuvenemiehen matkassa. Soutaja sanoi, että turha arvostella heidän tapojaan, jos ei tunne hindulaisuutta. Ruumiita poltettiin kitutulella joenpenkalla, istutetut kilpikonnat söivät Gangesiin heitettyjä ruumiita, jotta ei enää lisää saastuisi ja muita hyvin outoja ja saastaisia tapoja.

Anoppi halusi pitkään Intiaan, kävi ja sanoi, että ei mene toista kertaa. Jättimäinen kaatopaikka koko maa. Valtavan suuri maa, järjetön väkimäärä ja järjetön köyhyys. Miljoonia korkeakoulutettuja ja miljardi täysin metsäläistä. Yksi miljoona koronaan kuollutta ei tunnu eikä näy yhtään missään.
 
Jopa puoli miljardia intialaista tekee tarpeensa pellolle, joten siinäkin vähän näkökulmaa myös...

Kyllähän se on pääasiassa takapajuinen kehitysmaa, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Toki maa on varmasti kehittynyt paljon viime vuosikymmeninä, mutta pitkä on vielä matka...

Ja toki koronan osalta pitää muistaa, että Intiassa tehdään enemmän koronarokotteita kuin missään muualla. Tässä valossa tuntuisikin olevan huutava vääryys ja virhe, että esimerkiksi ME lähetettäisiin rokotteita Intiaan. Rokotteiden raaka-aineet on eri asia, ja niiden osalta USA on kai nyt avaamassa systeemejä kun aiemmin oli maasta vienti kielletty.

edit: Tiesittekö, että jopa 80-90% intialaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta? Asiaa tutkittiin vuonna 2018... Vitamin D deficiency in India
 
Viimeksi muokattu:
Nyt kun tartunnat Suomessa laskevat, niin media ei millään anna olla, vaan maailmanloppu on edelleen ihan kulman takana. Intian kolmoismutaatio :) Intia ei ole Suomi ja on hyvin hyvin hyvin ihmeellistä, että miten helvetissä Intia on pystynyt tähän päivään mennessä pitämään tartunnat alhaalla, ei se, että onko Initan mutaatio nyt joku superkorona.

Korona myy, joten eihän sitä rahan lypsämistä voi lopettaa. Ihmeen pitkään Intia on ollut selvinnyt näin hyvin.
 
10 kysymystä koronasta THL:n johtaja Mika Salmiselle
Asiallisia kysymyksiä koronasta.
On tuossa pari ihan hyvääkin kysymystä, liittyen esimerkiksi ivermektiiniin ja D-vitamiiniin, mutta siksi onkin ikävää, että tuollaiset hihhulit kysyvät kaiken sontansa keskellä tällaisia asiallisiakin asioita. Ei todellakaan nosta näiden asiallisten asioiden profiilia.

USA:ssa toi ivermektiini on hyvin politisoitunut lääke, ja käytännössä sitä pidetään jonain oikeistohihhulien placebona, vaikka vaikuttaa siltä, että se kyllä oikeasti toimii. Lisäksi lääketeollisuus laittaa kapuloita rattaisiin sen minkä kerkeää, koska rahaa tuollaisella vanhalla lääkkeellä ei voi tehdä. Sama toki pätee D-vitamiiniin myös.

(Ivermektiini on vanha loisten häätöön tarkoitettu lääke.)
 
Nyt kun tartunnat Suomessa laskevat, niin media ei millään anna olla, vaan maailmanloppu on edelleen ihan kulman takana. Intian kolmoismutaatio :) Intia ei ole Suomi ja on hyvin hyvin hyvin ihmeellistä, että miten helvetissä Intia on pystynyt tähän päivään mennessä pitämään tartunnat alhaalla, ei se, että onko Initan mutaatio nyt joku superkorona.

Vanhat pelottelukeinot alkaa olla kulutettu, niin nyt pitää alkaa keksiä taas uusia termejä kuten "tuplamutaatio" ja "kolmoismutaatio"
 
Korona myy, joten eihän sitä rahan lypsämistä voi lopettaa. Ihmeen pitkään Intia on ollut selvinnyt näin hyvin.
No kyllä, itsekin toki olen osa järjestelmää ja luen mielelläni koronauutisia. Alkaa vaan vaikuttaa niin keinotekoiselta paniikilta koko homma, että kohta on pakko lyödä hanskat tiskiin. Sitten kun Suomessa on oikeasti paha tilanne, niin ok, voin vähän olla huolissani, mutta ei joku Intian tilanne ole millään tavoin relevantti Suomen kannalta. Paitsi se, että tosiaan miten Intiassa homma ei ole aiemmin karannut lapasesta, se itseäni ihmetyttää kyllä.
 
Sama täällä. Ihmeellistä on se miten Intiassa on näin vähällä selvitty. Tosin maan köyhyys varmaan selittää osan, enemmistöllä ei ole varaa matkustaa kuten länsimaalaisilla.
 
Se siinä on kun osa meistä osaa suodattaa ja skipata pahimmat klikit mutta se suuri yleisö nappaa jutut kuin madon koukusta.
 
Sama täällä. Ihmeellistä on se miten Intiassa on näin vähällä selvitty. Tosin maan köyhyys varmaan selittää osan, enemmistöllä ei ole varaa matkustaa kuten länsimaalaisilla.
Aasiassa muutenkin selvitty todella vähällä, vaikka siellä on väkeä kuin pipoa ja keskimäärin aika paljon länsimaita köyhemmissä oloissa. Eurooppa ja Amerikka ovat kärsineet, Afrikka ja Aasia päässeet vähällä, toistaiseksi ainakin.
 
Köyhemmillä mailla tuota osaltaa selittää tuo ettei ole varaa matkustaa.
 
Ruotsiin rakennettiin vuosi sitten kovalla tohinalla kenttäsairaala koronapotilaille.

Kenttäsairaala rakennettiin kahdessa viikossa Tukholmaan, Älvsjön messualueelle.

Sairaala valmistui huhtikuun alussa. Sairaalassa oli tilat 550 potilaalle.

Kenttäsairaala herätti paljon huomiota. Siihen kävivät tutustumassa Ruotsin kruununprinsessa Victoria puolisonsa kanssa, ministereitä ja median edustajia.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoo, että vuosi sitten sen toimittajalle kerrottiin, että ensimmäiset koronapotilaat saapuvat hetkellä millä hyvänsä.

Sairaalaan ei koskaan tullut yhtään potilasta. Se suljettiin kesäkuussa.

Sairaala maksoi yli 150 miljoonaa kruunua eli noin 15 miljoonaa euroa.

Alkaa kyllä vähitelleen epäilyttää, että onko riski terveydenhuollon kapasiteetin ylittymisestä todella niin suuri kuin mitä tässä on yli vuoden ajan sanottu.
 
Sama täällä. Ihmeellistä on se miten Intiassa on näin vähällä selvitty. Tosin maan köyhyys varmaan selittää osan, enemmistöllä ei ole varaa matkustaa kuten länsimaalaisilla.
Riittää, että yksi (=1) matkustaa ja tuo koronan, siitä se sitten lähtee hyvinkin helposti leviämään tuollaisessa tiheään asutussa paikassa.
Intiassakin oli alkuvaiheessa selkeästi tiukemmat rajoitukset, se pelasti maan ensimmäiseltä aallolta.

Nyt sitten rajoituksissa lipsuttiin ja lisäksi tämänvuotiset kannat ovat tarttuvampia. Siitä sitten seurasi meneellään oleva tuplaus 8:sassa päivällä kiihtyminen..

Intia yritti tehdä Ruotsit, mutta kakkelspröö osui tuulettimeen ja nyt on sitten vain korttien katsominen mahdollista.. järkevä jarrutus ei enää tuollaisessa maassa onnistu, ennenkuin koronan leviäminen alkaa hyytymään muutenkin..

Köyhyyden aiheuttamat ongelmat sensijaan saivat osaltaan Intian löysäämään rajoituksia, jolloin homma levähti käsiin välittömäösti, kun hyvät pohjat olivat olemassa.

Edit:
Olikos se mm Intiassa kun juna ahdetaan täyteen, niin se tarkoittaa, että myös katto on täynnä porukkaa.. Siellä muistaakseni välillä tulee muussia, kun ei joku muista kumartua sillan kohdalla.. Makustaminen lie melko edullista ko tavalla.. Koronan suhteen taas täyteen ahdettu purkki on melkoinen katastrofi..
 
Viimeksi muokattu:
Alkaa kyllä vähitelleen epäilyttää, että onko riski terveydenhuollon kapasiteetin ylittymisestä todella niin suuri kuin mitä tässä on yli vuoden ajan sanottu.
Kyllä riski on ihan todellinen ollut, ja monissa maissa kapasiteetti on ylittynytkin ja koko ajan ylittyy. Lisäksi vuosi sitten ei ollut mitään kristallipalloa, josta olisi voitu nähdä epidemian kaari etukäteen.

Se on sitten eri asia, että oliko järkevää matkia kiinalaisia ja tehdä tuollainen erillinen koronasairaala, vai olisiko kannattanut mieluummin panostaa olemassaoleviin sairaaloihin...
 
Aasiassa muutenkin selvitty todella vähällä, vaikka siellä on väkeä kuin pipoa ja keskimäärin aika paljon länsimaita köyhemmissä oloissa. Eurooppa ja Amerikka ovat kärsineet, Afrikka ja Aasia päässeet vähällä, toistaiseksi ainakin.

Osasyy siihen on varmaankin veriryhmä. Jos nyt oikein muistan niin A veriryhmä altisti merkittävästi koronaviruksen vakavalle muodolle ja O veriryhmällä sitä oli vähemmän.

Euroopassa on A paljon yleisempi ja Aasiassa O. Afrikasta ja Amerikoista en tiedä.
 
Totta, mutta ei selitä ihan kaikkea, esim. Etelä-Amerikkaa.

No ei varmasti yksi syy selitä, mutta kyllähän tuo matkailu on tehokas tapa sitä levittää, että varmasti on vaikutusta.

Riittää, että yksi (=1) matkustaa ja tuo koronan, siitä se sitten lähtee hyvinkin helposti leviämään tuollaisessa tiheään asutussa paikassa.
Intiassakin oli alkuvaiheessa selkeästi tiukemmat rajoitukset, se pelasti maan ensimmäiseltä aallolta.

Nyt sitten rajoituksissa lipsuttiin ja lisäksi tämänvuotiset kannat ovat tarttuvampia. Siitä sitten seurasi meneellään oleva tuplaus 8:sassa päivällä kiihtyminen..

Intia yritti tehdä Ruotsit, mutta kakkelspröö osui tuulettimeen ja nyt on sitten vain korttien katsominen mahdollista.. järkevä jarrutus ei enää tuollaisessa maassa onnistu, ennenkuin koronan leviäminen alkaa hyytymään muutenkin..

Köyhyyden aiheuttamat ongelmat sensijaan saivat osaltaan Intial löysäämään rajoituksia, jolloin homma levähti käsiin välittömäösti, kun hyvät pohjat olivat olemassa.

Paitsi jos sattuu se huono levittäjä kohdalle, joka ei onnistu muita tartuttamaan. Jotkut tartuttavat tehokkaasti (ns. supertartuttaja) ja jotkut ei. Eli se yksi tapaus tai muutomakaan ei välttämättä vielä saa mitään aikaan. En tiedä yrittikö tehdä Ruotsit, taisi siellä vaan köyhiltä loppua raha, joten oli pakko avata. Siellä kun ei ole taikaseinää. Siellä ei ole varaa mitään kuukausien lockdowneja vetää, joten nykytilanteessa mahdoton tehdä paljoa.
 
Intiassa tosiaan köyhät yksinkertaisesti kuolee jos pistetään pidempi lock down pystyyn. Siinä on vähän tärkeämpää arvottaa että mikä on koronan vaikutus ja mikä on vastatoimenpiteiden vaikutus talouteen.

Suuri osa köyhistä elää slummeissa isompien kaupunkien laidoilla ja tekee erinäisiä hanttihommia paremmin pärjääville. Sit kun pistetään lock down pystyyn niin paras vaihtoehto oli lähteä kotiseudulle kun kaupungeissa ei ollut enää töitä. Mutta ei siellä kotonakaan pitkään hengissä pysy kun ei ole tuloja.

Intia on paikka jonka köyhyyttä ei pysty ymmärtämään ennen kun siellä käy. Ihmisiä nukkuu motareiden reunakivetyksellä. Polttaa renkaita kaupungin puistoissa. On onnellisia siitä että länkkäri antaa heille omenan tippiä kun ei saa muuten ruokaa. Kävelee neljä tuntia päivässä töihin. Se on ihan absurdi paikka.
 
No ei varmasti yksi syy selitä, mutta kyllähän tuo matkailu on tehokas tapa sitä levittää, että varmasti on vaikutusta.

Paitsi jos sattuu se huono levittäjä kohdalle, joka ei onnistu muita tartuttamaan. Jotkut tartuttavat tehokkaasti (ns. supertartuttaja) ja jotkut ei. Eli se yksi tapaus tai muutomakaan ei välttämättä vielä saa mitään aikaan. En tiedä yrittikö tehdä Ruotsit, taisi siellä vaan köyhiltä loppua raha, joten oli pakko avata. Siellä kun ei ole taikaseinää. Siellä ei ole varaa mitään kuukausien lockdowneja vetää, joten nykytilanteessa mahdoton tehdä paljoa.
Se yksi sattuu väkisin kohdalle melko äkkiäkin sillä korona on suhtellisen tarttuva, jos ei suojauduta kohtuu tarkasti. Leviämisnopeuden näki siitä, miten äkkiä sitä alkoi esiintyä ympäri maailmaa, kun tauti havaittiin ja miten äkkiä ja helposti eri variantit ovat levinneet ympäriinsä.

Jos koronan tulo halutaan estää johonkin maahan, niin se pitää siivota ko maasta ensin pois, joka on aivan täysin tehtävissä oleva toimenpide, jos niin halutaan, jonka lisäksi kaikki ulkonta tulevat on varnistettava terveeksi karanteenein ja testein. Lisäksi, jos jossain esiintyy tapaus, niin oikeasti kattavat karanteenit ja testi altistuneille.

Suomessa on tunaroitu rajatoimet / maahantulotoimet nyt jo useasti, enkä näe että tilannetta oltaisiin todella korjaamassa. Toivottavasti rokotteiden kanssa ei edes tarvitse, mutta sen näyttää ensitalvi..

Muuten koronan torjunnassa tehtiin Suomessakin ensin kriittinen virhearvio, kun ei ymmärretty koronan tarttumisherkkyyttä aerosoli leviämisen kautta vaan kuviteltiin käsidesin käytön olevan riittävä torjuntakeino..
 
Intia on paikka jonka köyhyyttä ei pysty ymmärtämään ennen kun siellä käy. Ihmisiä nukkuu motareiden reunakivetyksellä. Polttaa renkaita kaupungin puistoissa. On onnellisia siitä että länkkäri antaa heille omenan tippiä kun ei saa muuten ruokaa. Kävelee neljä tuntia päivässä töihin. Se on ihan absurdi paikka.

Joo siellä köyhyys on "hieman" eriasia kun Suomessa.

Se yksi sattuu väkisin kohdalle melko äkkiäkin sillä korona on suhtellisen tarttuva, jos ei suojauduta kohtuu tarkasti. Leviämisnopeuden näki siitä, miten äkkiä sitä alkoi esiintyä ympäri maailmaa, kun tauti havaittiin ja miten äkkiä ja helposti eri variantit ovat levinneet ympäriinsä.

Jos koronan tulo halutaan estää johonkin maahan, niin se pitää siivota ko maasta ensin pois, joka on aivan täysin tehtävissä oleva toimenpide, jos niin halutaan, jonka lisäksi kaikki ulkonta tulevat on varnistettava terveeksi karanteenein ja testein. Lisäksi, jos jossain esiintyy tapaus, niin oikeasti kattavat karanteenit ja testi altistuneille.

Suomessa on tunaroitu rajatoimet / maahantulotoimet nyt jo useasti, enkä näe että tilannetta oltaisiin todella korjaamassa. Toivottavasti rokotteiden kanssa ei edes tarvitse, mutta sen näyttää ensitalvi..

Muuten koronan torjunnassa tehtiin Suomessakin ensin kriittinen virhearvio, kun ei ymmärretty koronan tarttumisherkkyyttä aerosoli leviämisen kautta vaan kuviteltiin käsidesin käytön olevan riittävä torjuntakeino..

No tottakai se yksi osuu kohdalle, kun riittävän pitkään kokeillaan. Ihmeen pitkään vaan meni kunnes niitä osui riittävästi Intiaan. Köyhissä maissa alussa on mahdollista kitkeä, Intiassa se juna meni jo. Siellä pitkä kova lockdown (useampi kuukausi) tappaisi niin paljon väkeä, että korona kuolemat olisi siihen nähden pieni ongelma. Siellä kuolisi ihmisiä yksinkertaisesti nälkään melkoinen määrä.

Rajatoimet pitäisi koko EU:ssa saada kuntoon, niin helpottaisi kummasti tilannetta. Meillä kun naapureilla on tilanne mikä on (Ruotsi/Viro), niin melkoinen härdelli rajalla saada tauti pysäytettyä kun niin paljon rajan yli kulkevaa työliikennettä on. Kahden viikon karanteeni istuu siihen melko huonosti.
 
Hyvin tämä koronakin tuntuu tappavan, kun joudutaan pistämään pystyyn insta krematorioalueita, jotta ruumispinot eivät käy kasautumaan. Lisäksi on täysin selvää, että tuollainen määrä kuolleita aiheuttaa myös katastrofeja (köyhissä perheissä), kun perheen elättäjä yllättäin kuolee pois (vanhemmat ovat alttiimpia kuolemaan)..

Koska rokotteita tulee melko hitaasti VS Intian asukasluku, niin Intian olis pitänyt pinnistellä todennäköisesti vuosi, jotta tilanne olisi ollut parempi, kun rajoitukset puretaan. Sitä tosin ei kukaan tiedä kumman tempauksen seurauksena kuolee nyt enemmän porukkaa. Korona tapaa ainankin nyt heti vauhdikkaasti ja saa nähdä, miten sitten käy moninaisten seurausten takia.. Lisäksi korona (varsinkin hoitamatta) jättää helposti keuhko- ja verisuonivaurioita ainankin, jotka sitten puolestaan lyhentävät elinikää (jos ei kupsahda tapaturmaisesti).

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jonninjoutava matkustelu edestakaisin loppuisi kyllä, kun pistettäisiin ne karanteenit pakollisiksi. Rekkakuskit on ainut ongelma, tosin niille voitaisiin määrätä oleskelu etupäässä siinä rekassa.
 
Intiassa olisi pitänyt pitää rajoitukset niin tapissa kuin se suinkin inhimillisesti on mahdollista, ja todellakin kaikenlaiset höpö-höpö uskonnolliset riehat olisi pitänyt kieltää.

Nyt kun leikittiin tulella, niin kävi näin.

Ja paradoksaalistahan on vielä se, että Intiassa on maailman suurimmat rokotetehtaat...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 785
Viestejä
4 888 700
Jäsenet
78 876
Uusin jäsen
Viljamisi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom