Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Tämmöisessä ikäänkuin demokratiassa eduskunta ja hallitus vaihtuu luonnollisesti vaaleilla muutaman vuoden välein, samoin kuin presidentti. Kullakin valtaapitävällä hallituksella on oma puoluepohjasta ja muista asioista kuten ajan muoti-ilmiöistä riippuva agendansa.

Perustuslaki on sitä varten, että koko maa ei mene mullinmallin cityvihervasemmistosta natsidiktatuuriin ja päinvastoin joka kerta kuin hallitus vaihtuu, vaan on joku perusta, joka asettaa raamit toimille. Hallitus ei saa soveltaa ja tulkita lakeja oman päänsä mukaan. Etenkään perustuslakia ja keksiä omaa agendaansa tukevia toimia, joka taas muuttuu päinvastaiseksi seuraavissa vaaleissa.
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa on Tilastokeskuksen viimeisimmän julkaisun mukaan 220 000 työtöntä (helmikuu 2021): Tilastokeskus - Työvoimatutkimus Toki tuo on tuosta joillakin tuhansilla saattanut muuttua parissa kuukaudessa, mutta 400k on täysin valheellinen lukema.

Ja jos kotimaiset työttömät ei töihin halua, heidän osaamisensa ei työhön riitä, tai heille pitäisi maksaa poskettoman paljon suurempaa palkkaa, niin työvoima luonnollisesti hankitaan muualta.

Niin? Sanoin vaan että on vihreetä politiikkaa. :kahvi:
 
Todennäköisesti samanlaisia projektityöntekijöitä kuin virolaiset raksaukot.

Ja mihinkä sä tän perustat?
MONELLE suomalaiselle Pohjois-Makedonia ja sen pääkaupunki Skopje ovat ennen tätä olleet melko vieraita. Miksi Skopjesta lennetään Turkuun ja keitä lennoilla oikein saapuu Suomeen?

Rajavartiolaitoksen tilastojen mukaan Turun lentoasemalle on saapunut elokuussa vain 20 Pohjois-Makedonian kansalaista.

Tilastojen valossa Skopjen-lentoyhteys palvelee nimenomaan Kosovon ja Suomen välistä henkilöliikennettä. Elokuussa Turkuun on lentänyt EU:n ulkopuolelta lähinnä Suomen ja Kosovon kansalaisia. Suomen kansalaisia on saapunut 1 056 ja Kosovon 452. Tiedossa ei ole, kuinka moni näistä suomalaisista on kosovolaistaustainen.

Eli siis, valtaosa on Suomen kansalaisia.
 
Siinä on 452 kosovolaista liikaa. No onneksi on kirjastot kiinni sentään. Kuka vittu nyt muutenkaan enää mitään kirjoja tai lehtiä lukee?
 
Siinä on 452 kosovolaista liikaa. No onneksi on kirjastot kiinni sentään. Kuka vittu nyt muutenkaan enää mitään kirjoja tai lehtiä lukee?

Ja noilla 452:lla kosovolaisella voi myös olla oleskelupa Suomeen jolloin heidän maahanpääsyä ei voida kovin heikoin perustein estää.
 
Kyllä lakeja nyt vaan tulkitaan ja perustuslakiakin tulkitaan, sitä varten Suomessakin on esimerkiksi perustuslakivaliokunta.

Ja nimenomaan tulkinnanvarainen asia se onkin, kun puhutaan esimerkiksi ulkorajojen yli tapahtuvasta liikenteestä tällaisena kriisiaikana, etenkin, jos ketään ei varsinaisesti kielletä liikkumasta, ainoastaan edellytetään tiettyjä turvatoimia kuten karanteenia ja testaamista.. Eikä normaalistikaan rajojen yli ole saanut täysin vapaasti marssia, vaan usein on passia vilautettava, tullimiehen kysymyksiin vastattava ja jopa anusaukon kopelointia siedettävä ääritapauksessa... Ihan vastaavasti kriisiaikana tartuntatautilaki ja asetukset voi edellyttää tiettyjä lisätoimia. Kuten siis karanteenia. Ei siinä perustavalla tavalla rikota kenenkään oikeuksia, vaan kyseessä olisi käytäntö, joka on jokaisen hyvin helppo ymmärtää.

Niin mutta sitä ei voi tulkita kuten itseä huvittaa, kuten tuossa edellä selvästi esitit. Jos sen voisi aina tulkita kuten itseä sattuu huvittamaan ei sillä olisi mitään merkitystä. Tosin sinun mielestäsi selvästi ainoa asia jolla nyt on mitään merkitystä on korona ja sen perusteella pitäisi kaikki päätökset tehdä. Onneksi perustuslaki valiokunnassa ainakin sen verran järkeä vielä löytyy, että eivät ole samoilla linjoilla.
 
Poks, sanoin tilastot kun 1,5 miljoonaa suomalaista on saanut ainakin yhden annoksen rokotetta. Niin ne vaan rokotukset edistyvät vaikka kaikkein kovimmat rokotelogistiikan osaajat valittivatkin kun rokote ei samalla sekunnilla maahan saapuessaan päädykään käsivarteen.

Suomi yhä hienosti käytännössä kakkosena Maltan jälkeen kun tarkastellaan maita, jotka käyttävät vain EMA:ssa hyväksyttyjä rokotteita. Valittu strategia viivästyttää 2. annosta oli todella onnistunut. Siitä pisteet THL:lle ja STM:lle.
 
Lisäksi seuraavan kahden viikon aikana on tulossa rokotteita 750000 kpl maahan. Eli ihan hyvin rullaa hommat tällä hetkellä eteenpäin.
 
Lahdessa tämmöistä.
Tulee mieleen että mitähän vastustajat ajattelee sitten käyvän kun piikin ottaa. Ehkä rokotteessa on pienen pieniä vakoilusiruja jotka seuraavat kansalaisen liikkeitä lopun elämää.

Screenshot_20210425-122545.png
 
Se mitä siellä perustuslaissa lukee on että:

Eli siis Suomen kansalaisen kohdalla et voi vaatia sitä negatiivista testiä koska jos vaadit sitä niin estät sen Suomen kansalaisen saapumisen maahan. Ja tuo on yksinkertaisesti kielletty.
Sitten kun se Suomen kansalainen on saapunut maahan niin se voidaan kyllä ihan nykyisenkin lainsäädännön perusteella ensinnä määrätä siihen terveystarkastukseen, i.e. koronatestiin, ja sitten määrätä karanteeniin. Ja tuo valta on terveysviranomaisilla, tarkalleen ottaen sairaanhoitopiirien infektiolääkäreillä. Mutta tuota valtaa ei ole hallituksella, eli hallitus ei voi tehdä poliittista päätöstä että kaikki testataan ja laitetaan karanteeniin vaan tuon päätöksen pitää tulla lääkäreiltä lääketieteellisin perusteluin.
En ole eri mieltä. Mutta kun puhutaan aina perustuslain tulkinnasta niin ei noissa parissa lauseessa ole paljoa tulkittavaa. Suomipekka saa tulla ja mennä perustuslain perusteella, muut sitten muilla kriteereillä. Tartuntatautilain perusteella koronatesti/todistus maahantulon jälkeen ei varmasti perustuslakia riko.

Rajatkiinni-huutokuoro voisikin siis alkaa kohdistamaan kritiikin sinne sairaanhoitopiirien infektiolääkäreille jotka asiasta todellisuudessa päättää. Nekin on varmaan sitten kädettömiä vasemmistolaisia ja muuta halveksuttavaa ryhmää kun eivät osaa hommaansa.
 
On kyllä aikamoisen vihreetä lennättää Balkanilta kerran kuukaudessa porukkaa tänne töihin samalla kun meillä on 400k työtöntä omasta takaa jo.
Sepä se. Kysehän on työn hinnasta, eli näille reppuduunareille ei välttämättä makseta edes minimiä, sillä majoitusjärjestelyistä ja muista voidaan veloittaa aivan perkeleesti, jolloin tosiasiallinen palkka on ihan naurettava. Suomalaiset pesevät kätensä, kun ovat vaan ostaneet firmalta x palveluja, joka on taas ostanut firmalta y jne. Helvetillinen ketju, joka muka lisää tuottavuutta, kun kaikki keskittyvät ydinosaamiseensa.

Jaa niin, jos esim. rakennustyövoima olisi Suomi-hinnoissa, niin asunnot maksaisivat paljon enemmän...eikun helvetti, markkinataloudessa asunnot maksavat tasan niin paljon kuin niistä ollaan valmiita maksamaan, ei jollain työvoimakustannuksilla ole juuri minkäänlaista merkitystä asuntojen jo nykyisellään törkeisiin hintoihin esim. Pääkaupunkiseudulla, jossa on varmasti kaikkein eniten ulkomaalaista työvoimaa Suomessa ja kalleimmat asunnot.
 
Mistä tietää että kesä on tullut? No Kreikasta loppui korona (tai rahat, riippuen katsontakulmasta)
Suomalaisten suosikkimaa Kreikka päästää jo turisteja maahan – ovet pian auki kaikille

Ravintolat on vielä kiinni ja muuta tiukkaa lockdownia mutta kohta mennään kuin viimeistä päivää, todellista rajoitusten purkua.
Kypros näyttäisi keulivan tartunnoissa, niinköhän sekin kuitenkin avaa hotellit viimeistään kesäkuussa...

Tämä ilmiö toistunee kohta Espanjassa, tuskin jää rannalle näistä turistivirroista.
 
Eli niiden pitää olla välttämättömiä, tilapäisiä ja ne pitää perustella. Eli niihin saa turvautua vain ja ainoastaan jos muut toimet eivät riitä.
Tuon takia esimerkiksi se ulkonaliikkumiskielto ei mennyt läpi koska sitä ei pystytty perustelemaan välttämättömäksi. Ja jälkikäteen katsottuna hyvä niin koska lopputulos on selvä että sitä ulkonaliikkumiskieltoa ei todellakaan tarvittu. Ja jälkikäteen nähdään myös että oikeastaan mitkään muutkaan rajoitukset jotka ovat törmänneet perustuslakiin eivät ole olleet välttämättömiä koska tilanne on pysynyt hyvin hanskassa ilman niitä (toki tässä on todella vahvaa hindsight is 20/20:iä)

Mitkään toimet eivät ole koskaan välttämättömiä itsessään, vaan ainoastaan suhteessa joihinkin tavoitteisiin. Tällöinkin voi hyvin olla, että valittavissa on kaksi tai useampaa eri riittävää keinovalikoimaa, jolloin kumpikaan ei ole yksinään välttämätön.

Perustuslaki on siis tehtävistä tulkinnoista riippuen täysi susi (mikään ei ole koskaan välttämätöntä) tai sallii itsestään poikkeamisen puhtaasti poliittisia päämääriä varten (suhteessa johonkin tavoitteiseen), jolloin se on taas puhtaasti hallituksen vanki, koska lakia tulkitseva elin on aina kulloisenkin hallituksen hallussa.
 
Ja se tavoite on yhteiskunnan kriittisten toimintojen suojaaminen. Koronan tapauksessa tuo tarkoittaa käytännössä sairaanhoidon kestokykyä. Kun se on uhattuna ja ei ole muita keinoja jäljellä joilla sitä voidaan suojata niin sitten voidaan ottaa käyttöön ne perusoikeuksien rajoitukset jotka ovat välttämättömiä. Ja joo, keinoja voi olla monia jolloin pitää arvioida että mitkä niistä keinoista ovat vähiten haitallisia perusoikeuksien kannalta.
 
Totta. Ei ole montaa viikkoa, kun meille markkinoitiin välttämättömänä toimena sitä, että ihmisten pitää pysyä pihapiirissään 24/7/365. Se oli lain henki, vaikka poikkeuksilla siitä tehtiinkin vitsi. Mutta onneksi perustuslaki esti tällaisen pelleilyn. Me jälkiviisaat tiedämme, ettei se ollut välttämätöntä. Onneksi oli perustuslaki, joka esti moisen, tätä mieltä olen itse.
 
Ja se tavoite on yhteiskunnan kriittisten toimintojen suojaaminen.
Ihan yhtä hyvin voisi sanoa, että tavoite on kansalaisten hengen ja terveyden turvaaminen ja toisaalta yhteiskunnan toiminnan turvaaminen kokonaisvaltaisesti.

Tukahduttaminen tukee tuota tavoitetta paremmin kuin "hybridistrategia". Hybridistrategiasta ei ole mitään muuta iloa kuin se, että ulkorajojen yli pääsee vapaasti. Se on ainut hyöty tukahduttamiseen verrattuna. Ainut. Kaikilla muilla mittareilla mitattuna tukahduttaminen tuottaa parempia tuloksia.
 
Tukahduttaminen on sinänsä ihan ok idea, mutta se ei toimi täällä meillä. Se on realiteetti, jonka kanssa joudumme elämään. Me reissaamme rajojen yli aikas paljon, mm. terveydenhoitohenkilökuntaa tulee rajojen yli meille Virosta, joten terveys edellä ollaan jossain vaiheessa valintojen äärellä.

Nämä muutamat tukahduttajamaat, Kiina, Taiwan, Uusi-Seelanti, joutuvat todennäköisesti jossain vaiheessa nöyrtymään ja hyväksymään sen, että ihmisiä sairastuu koronaan. Se ei siis tule omasta mielestäni olemaan vaihtoehto, että kukaan ei sairastuisi koronaan, vaan lähtökohta tulee olemaan se, että liian moni ei sairastuisi koronaan samaan aikaan.
 
Taiwan ja Uusi-Seelanti ovat jo niin selvästi voiton puolella, että tuskin enää repsahtaa kun ei ole tähänkään asti repsahtanut.

Tukahduttaminen ei edellytä sitä, että ulkorajat suljetaan kokonaan, vaan otetaan käyttöön tiukka rajakontrolli, kuten nyt esimerkiksi juuri em. maissa. Tosiaan YLE:n toimittajakin kävi paikan päällä Taiwanissa, kahden viikon hotellikaranteenin kautta, ja sen jälkeen eli ellun kanana sillä saarella, vieraili mm. yökerhossa, jossa oli ihan normaalimeininki.

Toki työvoiman matkustaminen ees-taas maiden välillä vaikeutuu, mutta elämä on! Mistä lähtien se on mikään kriittinen edellytys, että työvoiman on nyt ihan pakko saada ravata alvariinsa ulkorajojen yli? Siis niin kriittinen juttu, että sen takia voidaan uhrata kaikki muu? Jos joku haluaa tehdä töitä Suomessa, niin hankkikoon asunnon täältä ja asettukoon sinne!
 
Ihan yhtä hyvin voisi sanoa, että tavoite on kansalaisten hengen ja terveyden turvaaminen ja toisaalta yhteiskunnan toiminnan turvaaminen kokonaisvaltaisesti.

Kansalaisten hengen ja terveyden turvaamisesta tuossa onkin kyse. Kansalaisten henki ja terveys vaaraantuu poikkeuksellisesti jos korona ylikuormittaa terveydenhuollon. Mutta niin kauan kun terveydenhuollon kapasiteetti kestää, korona ei aiheuta mitään niin merkittävää vaaraa kansalaisten hengelle ja terveydelle että se vaatisi poikkeuksellisia toimia.
 
Taiwan ja Uusi-Seelanti ovat jo niin selvästi voiton puolella, että tuskin enää repsahtaa kun ei ole tähänkään asti repsahtanut.

Tukahduttaminen ei edellytä sitä, että ulkorajat suljetaan kokonaan, vaan otetaan käyttöön tiukka rajakontrolli, kuten nyt esimerkiksi juuri em. maissa. Tosiaan YLE:n toimittajakin kävi paikan päällä Taiwanissa, kahden viikon hotellikaranteenin kautta, ja sen jälkeen eli ellun kanana sillä saarella, vieraili mm. yökerhossa, jossa oli ihan normaalimeininki.

Toki työvoiman matkustaminen ees-taas maiden välillä vaikeutuu, mutta elämä on! Mistä lähtien se on mikään kriittinen edellytys, että työvoiman on nyt ihan pakko saada ravata alvariinsa ulkorajojen yli? Siis niin kriittinen juttu, että sen takia voidaan uhrata kaikki muu?
Niin siis nuoriso voisi ja voikin juhlia missä hyvänsä maassa ihan normaalisti nytkin, jos emme yrittäisi heitä estää. Ei korona ole nuoren mielestä ongelma - ja ovat varmaan ihan oikeassa, koska korona ei ole mikään uhka nuorisolle.

Mutta jos haluamme estää taudin leviämisen, niin olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että se kannattaa tehdä rajoilla. Ei maan sisäisillä rajoituksilla.
 
Mutta jos haluamme estää taudin leviämisen, niin olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että se kannattaa tehdä rajoilla. Ei maan sisäisillä rajoituksilla.

Eikö noissakin ole ollut jotain, ainakin paikallisia, lockdowneja, kun tautia on rajoituksista huolimatta ilmennyt?
 
Eikö noissakin ole ollut jotain, ainakin paikallisia, lockdowneja, kun tautia on rajoituksista huolimatta ilmennyt?
Ainakin Uudessa-Seelannissa ja Australiassa on ollut ainakin paikallisia lockdowneja heti jos on korona uhannut päästä karkuun. Mutta eipä ole pahemmin karkuun päässyt, ja homma on toiminut.
 
Entä vaikka Thaimaa?
Thaimaa ei ole sillä tavalla sivistysmaa, että siellä olisi homma välttämättä täysin hallinnassa koskaan ollutkaan vaan ehkä tuurilla ollut jonkin verran merkitystä, vähän kuin Intiassakin viime aikoihin asti...

Mutta raketoinnista huolimatta Thaimaassa on yhä suhteessa puolet vähemmän päivätartuntoja kuin Suomessa.
 
Ei todellakaan ole realismia pitää viikon lomalla tai 2-3pv työreissulla kahden viikon hotellikaranteenia kummassakin tai kummassakaan päässä. Se vain on mahdotonta ajan ja rahan kannalta.
 
jaa, että uskot Thaimaan lukuihin? Näyttääs että ne on lopettanut testaamisen 5. huhtikuuta.. tai jotain muuta hämärää tapahtunut. Muutenkin Suomessa testataan moninkertainen määrä verrattuna Thaimaa.
Eli jos Suomessa lopetetaan testaaminen tai testataan vähän, niin kyllä lukemat näyttäis maailman parhaalta.
testit-th-fi.jpg
 
Ei todellakaan ole realismia pitää viikon lomalla tai 2-3pv työreissulla kahden viikon hotellikaranteenia kummassakin tai kummassakaan päässä. Se vain on mahdotonta ajan ja rahan kannalta.

Kyllä on. Jos työ ei ole karanteenien arvoista, niin sitten se jää tekemättä tai saadaan tehtyä opettamalla joku paikallinen tekemään asia.

Lomareissun suhteen taas voi tehdä valintoja. Nyt ei tosiaan ole paras hetki lomailla, koska asiallisesti järjestettynä karanteeneihin menee suuri osa pidemmästäkin lomasta.
 
jaa, että uskot Thaimaan lukuihin? Näyttääs että ne on lopettanut testaamisen 5. huhtikuuta.. tai jotain muuta hämärää tapahtunut. Muutenkin Suomessa testataan moninkertainen määrä verrattuna Thaimaa.
Eli jos Suomessa lopetetaan testaaminen tai testataan vähän, niin kyllä lukemat näyttäis maailman parhaalta.
testit-th-fi.jpg
En varsinaisesti luota minkään kehitysmaan lukuihin, mutta Thaimaassa todettiin huhtikuun alussa jokaista testiä kohti viisi kertaa vähemmän tartuntoja kuin Suomessa, joten ei siellä nyt kovin paljon voi mitään piilevää koronaa olla. Siis vain jotain 0,7% testeistä tuotti positiivisen tuloksen. Suomessa sentään pyöritään jossain 2-3 prosentin kieppeillä.

Nyt näyttäisi, että meininki on sen jälkeen kiihtynyt Thaimaassa, mutta ei se nyt kolmessa viikossa niin paljon kiihdy että se vieläkään kovin paha olisi.

coronavirus-data-explorer(24).png
 
jaa, että uskot Thaimaan lukuihin? Näyttääs että ne on lopettanut testaamisen 5. huhtikuuta.. tai jotain muuta hämärää tapahtunut. Muutenkin Suomessa testataan moninkertainen määrä verrattuna Thaimaa.
Eli jos Suomessa lopetetaan testaaminen tai testataan vähän, niin kyllä lukemat näyttäis maailman parhaalta.
Thaimaan sääntö on jokainen cov19+ tapaus pakko ottaa sairaalaan 14pv tarkkailuun, täysin oireeton 25v nuori ja vanhus samaan hoitoputkeen. Viime viikkoina urheilusalien kenttäsairaaloita nopeasti lisätty, tosin logistiikka takkuilee osa joutunut odottamaan useita päiviä kotona sänkypaikkaa.

Sairaalat keskeyttänyt välillä testaukset kun eivät voi ottaa enempää ihmisiä sisään, ilmoituksen mukaan myös testikitit loppunut välillä kesken, testi maksaa 3000baht jos tulee negatiivinen tulos, vain riskiryhmä tai viranomaisen määräyksellä testiin ilmainen. Perheen työssä käyvät ei muutenkaan halua testiin jos napsahtaa 14pv keikka.

Lentojen vaatimus RT-PCT(72h) Antigen(48h) esimerkiksi Finnairilla aiheuttanut haasteita kun turisti joutuu soittelemaan moneen paikkaan löytääkseen testipaikan, aina ei ole Bangkokista vaan naapurikaupunkiin testaus matkaa varten. Onneksi Finnair sallii pdf emailin testiraporttina joten yksi vierailu riiittää.

Edit: reilu viikko sitten oli paikallisten songkran uudenvuoden lomaviikko ja nyt matkustelu kotikyliin näkyy numeroina.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan sama mitä tapahtuu niin Erkki et al. on täällä vouhkaamassa lockdowneista ja kovemmista rajoituksista. Hyvillä tuloksilla ei ole mitään väliä vaan keinojen tulee olla kovat.

Edelleen kyllä epäilen vahvasti että jotkin totaaliset lockdownit olisivat olleet parempi vaihtoehto. Mieluummin otan tällaisen tilanteen jossa elämä pysyy vielä kohtuullisen normaalina, kuin jotkin parin kuukauden välein toistuvat lockdownit kun tauti alkaa uudelleen leviämään.

Ehkä vielä liian aikaista sanoa, mutta alkaa vähän näyttää siltä, että nyt kesän lähestyessä tauti alkaa taas kuivua kasaan. Ehkä noilla rokotteillakin on jotain vaikutusta, vaikka niihin skeptisesti suhtaudunkin.
 
Suomessa on Tilastokeskuksen viimeisimmän julkaisun mukaan 220 000 työtöntä (helmikuu 2021): Tilastokeskus - Työvoimatutkimus Toki tuo on tuosta joillakin tuhansilla saattanut muuttua parissa kuukaudessa, mutta 400k on täysin valheellinen lukema.

Ja jos kotimaiset työttömät ei töihin halua, heidän osaamisensa ei työhön riitä, tai heille pitäisi maksaa poskettoman paljon suurempaa palkkaa, niin työvoima luonnollisesti hankitaan muualta.

Vastasin tuonne toiseen säikeeseen:

Mistä tietää että kesä on tullut? No Kreikasta loppui korona (tai rahat, riippuen katsontakulmasta)
Suomalaisten suosikkimaa Kreikka päästää jo turisteja maahan – ovet pian auki kaikille

Ravintolat on vielä kiinni ja muuta tiukkaa lockdownia mutta kohta mennään kuin viimeistä päivää, todellista rajoitusten purkua.
Kypros näyttäisi keulivan tartunnoissa, niinköhän sekin kuitenkin avaa hotellit viimeistään kesäkuussa...

Tämä ilmiö toistunee kohta Espanjassa, tuskin jää rannalle näistä turistivirroista.

Heinäkuun puoleenväliin varattu Kreikan matka. Toivottavasti rajat on auki ja ei mitään turhia karanteenejä. Rokotettuna tuskin mitään suurempaa riskiä saada sieltä tartuntaa
 
Heinäkuun puoleenväliin varattu Kreikan matka. Toivottavasti rajat on auki ja ei mitään turhia karanteenejä. Rokotettuna tuskin mitään suurempaa riskiä saada sieltä tartuntaa
Satoja rokotettuja saanut Suomessa koronan, joten ei sen varaan voi huvitteluja suoda. Harva rokotetuista joutunut sairaalahoitoon, joten se kai on plussaa jutun mukaan? Jutusta ei äkkiseltään paljastanut mikä suhde on joutua sairaalaan rokottamattomalla?
 
Toivottavasti on peruutusehdot kunnossa. Vähän riskihommaa varata matkoja ainakin omasta mielestäni.
On. Minulla oli tarkoitus käydä 2020 keväällä Hollannissa, kun matkasta oli varattu yli vuosi etukäteen, muutamat nähtävyyspaikat varattuina ja maksettuina. Ne kaikki peruutettiin heidän toimesta ja nähtävyyspaikoille on myös peruutettu, 10% korvausta rahat takaisin ja paikat on meille varattu etuutena vuoteen 2023 saakka.
 
On se. Tosin rokotettuna ei koronan takia vaan rajoitusten.

Nimenomaan rajoitusten takia, jos rajat menevät kiinni, jos rokotetodistuskäytäntö ei ole vielä kunnolla käytössä, jos lentoja peruttu jne. Kollega varasi helmi-maaliskuuksi huvilan Norjasta 5 viikoksi. No, ei onnistunut lähtö kun rajat olivat juuri menneet kiinni. Ja vuokranantaja ei palauttanut senttiäkään tai mahdollistanut varauksen siirtoa. Eli hänellä ei peruutusehdot olleet kunnossa ja takkiin tuli 5 viikon vuokra, ei muistaakseni ihan halpa setti. En tiedä, maksoiko vakuutus- tai luottokorttiyhtiö jotain.
 
Tunnollista porukkaa, kun tarvii menemisiään ja tulemisiaan selvitellä muille foorumisteille...
Onhan se kiva että haalitaan ympäri maailmaa mahdollisimman paljon koronalle vastustuskykyisiä kantoja tännekin.. Saa sitten taas olla talven paikat kiinni.. Milloinkahan porukka alkaa varata matkoja Intiaan, että saa käydä ihastelemassa uusia hautarivejä, joita taitaa nyt syntyä ihan kiitettävää tahtia, kun sairaalat alkaa olla kaputt tehohoidon suhteen ja määrien kasvukäyrät osoittavat lähinnä ylöspäin (tuplaus 8:sassa päivässä)..

Intiassa on näköjään siirrytty ulkorematoriointiin...
 
Viimeksi muokattu:
Intiassa on ihan normaalia polttaa ruumis ulkona kokossa. Kuuluu Hindujen perinteisiin hautajaismenoihin. Sen jälkeen tuhkat lakaistaan siihen Ganges jokeen.

Intiassa asuu yli 1,3Mrd ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna ei päästä edes TOP100:seen kuolleiden määrässä. Se nyt on taas median kiva revitellä, kun muualla maailmassa on aihe jo loppuun kaluttu. Isot numerot näyttävät dramaattisilta jos "unohdetaan" suhteelisuus asioihin.
 
Käsittääkseni sielläkin on lähivuosina käytetty lähinnä krematorioita, eikä ulos koottuja risukasoja (täkäläisittäin ns kokkoja). Nyt on jouduttu kiihtyvällä tahdilla pistämään pystyyn noita väliaikaisia kokkoalueita.. Sairaalat kun ovat siinä kuosissa, jotta teholle pääseminen ja hapen saaminen on pienoinen lottovoitto, joten kuolleisuus todennäköisesti kasvaa kiihtyvällä tahdilla.. Miten sitten pysynee laskenta perässä?
Näinköhän tuollaisella kokolla saadaan poltettua tarpeeksi, jotta virukset ym häviävät?

Ja onhan se melko poikkeuksellista, eli uutisen arvoista, kun joudutaan tekemään tuollaisia järjestelyjä jo tässä vaiheessa.. Intian tilanteen on arvioitu kuitenkin kiihtyvän edelleen ainakin 3 viikkoa..
 
Viimeksi muokattu:
Näinköhän tuollaisella kokolla saadaan poltettua tarpeeksi, jotta virukset ym häviävät?

Eiköhän ne kuoleman aiheuttaneet kuole, ei ne tarvitse kuumentamisen lisäksi mitään erityistä polttamista oletettavasti. Sitten taas jos jää paistumatonta osuutta jäljelle, niin lienee otollista kasvualustaa ties mille.
 
133 uutta tapausta tänään, viime maanantaina 156kpl. Jos trendi jatkuu ja maanantaisin ilmoitetaan viikon alhaisin lukema, niin 9.5 maanantaina raportoidaan ensimmäinen alle 100 tapauksen päivä sitten Marraskuun alun.
Sitä en ymmärrä vieläkään miksi rajoituksien purku aloitettiin ravintoloista jos data näyttää että juuri niiden sulkemisella saatiin tartunnat alas? Aika monta muuta paikkaa tulee mieleen mitä voisi avata, esim. urheilutapahtumat (jääkiekon/jalkapallon katsomot), koska siellä voidaan olla maskien kanssa koko ajan ja pitää etäisyyksiä, ravintolat ovat niitä paikkoja missä kukaan ei pidä maskia ja istutaan lähekkäin...
 
En itse osaa olla kovin pahoillani Intian ongelmasta. Meitä ihmisiä on maapallolla liikaa, ja Intia on ongelman kärkipäässä. Nyt siellä luonto vain hoitaa ongelmaa pois.
 
Intiassa on ihan normaalia polttaa ruumis ulkona kokossa. Kuuluu Hindujen perinteisiin hautajaismenoihin. Sen jälkeen tuhkat lakaistaan siihen Ganges jokeen.

Intiassa asuu yli 1,3Mrd ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna ei päästä edes TOP100:seen kuolleiden määrässä. Se nyt on taas median kiva revitellä, kun muualla maailmassa on aihe jo loppuun kaluttu. Isot numerot näyttävät dramaattisilta jos "unohdetaan" suhteelisuus asioihin.

Katsoin kuolemien rekisteröinnin kattavuutta ja muistan, että Intiassa rekisteröidään vain 65% kuolemista. Miten he tietävät, jos joku kuolee slummissa esim. huonon hygienian aiheuttamaan sairauteen, että se on juuri koronaa.

Afrikassa on vielä pahempi tilanne. Siellä on muistaakseni vain 7 maassa keskitetty kuolinsyiden rekisterönti. Siellä väkiluku perustuu YK:n järjestöjen estimaatteihin.
 
En itse osaa olla kovin pahoillani Intian ongelmasta. Meitä ihmisiä on maapallolla liikaa, ja Intia on ongelman kärkipäässä. Nyt siellä luonto vain hoitaa ongelmaa pois.
Juu, ei sielläkään varmasti napostelisi, jos täällä olisi vastaava tilanne..
Ihmeenhyvin saivat pidettyä siellä tilanteen kurissa rajoituksien avulla. Tilannehan levähti, kun päättivät että antaa mennä vain ja tuli se suuri rypemisjuhla. Nythän meno on sen verran railakasta, jotta todennäköisesti vaikka haluttaisiin, niin se ei käänny laskuun, ennen kuin tapausten määrä käy laskemaan taudin sairastamattomien ihmisten vähetessä tarpeeksi pieneksi ryhmäksi..

Olettaen nyt tietysti, ettei mutatoidu siten, että lähtee bonuskierrokselle tai muutamalle.. Tuolla varmasti syntyy nyt kaikenlaisia mahdollisia versioita, ennen näkemättömällä vauhdilla. Ja jos tuosta "pyrähdyksestä" ei seuraa ongelmia, niin se tarkoittaa muiden onneksi sitä, että korona mutatoituu todella huonosti ja on rokotteilla hyvin hoidettavissa, kunhan ne uusitaan kerran vuodessa tai parissa..

Sitten tietysti on myös ihan yhtä mahdollista, että tuon seurauksena syksyksi saadaan variantti, joka ei välitä nykyrokotteista juuri mitään..

Edit:
Itseasiasa viisainta olisi keskeyttää rokotukset Intiassa kokonaan, kunnes tilanne kääntyy selkeään laskuun, jos kerran on päätetty hoitaa homma nyt ensialkuun sairastamalla..
 
Viimeksi muokattu:
Intian variantin määrä on mielestäni siellä löytymisalueella tasaantunut. Vaikuttaa siis leviämistehokkuudeltaan aika samanlaiselta brittivariantin kanssa populaatiossa jossa rokotekattavuus on pieni ja keski-ikä nuorta. Toki kun noiden määrien laskeminen varmaan vaihtelee alueittain niin toki hyppysellisellä suolaa näitä pitää aina käsitellä. Tautimäärien raju nousu kun vaikuttaa ennemmin rajoitusten purulta kuin sinänsä tarttuvammasta variantista. Tautia on vaan liikkeellä liikaa ja rajoituksilla on varmasti nyt vuosi myöhemmin vähemmän vaikutusta leviämisen estämiseen.

Rokotettuihin leviäminen ja esim. kuolleisuuden vertaaminen muihin variantteihin on varmasti vaikeaa eikä tuollaisia lukuja ainakaan vielä ole näkynytkään.
 
Mitä enemmän tautia on liikkeellä, niin sitä tiukemmat rajoitukset tarvitaan, ennenkun kääntyy laskuun. Vuosi sitten tuolla ei ollut liikkeellä juuri mitään ,joten rajoitukset purivat paremmin.. Nyt rajoitukset alkavat purra vasta, kun melko todennäköinen laumasuoja alkaa auttaa asiassa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 702
Viestejä
5 048 674
Jäsenet
80 973
Uusin jäsen
mart

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom