Varmaan vähiten itkemistä priorisoinnin suhteen tapahtuisi, jos se tehtäisi ammattien mukaan, jolloin kukaan ei pääse sanomaan, että tuolla rokotetaan sen ja sen maalaisia maahanmuuttajia ennen kantasuomalaista. Toisaalta tilanne on niin vakava, ettei sen ehkä pitäisi edes olla mikään huutokilpailu siitä, kuka on perseillyt ja kuka ei. Valitettava tilanne vaan on se, että osa ihmisistä on vaikeillakin alueilla ottanut koko pandemian löysemmin kuin toiset, ja vaikka se epäreilulta tuntuisi, voi osan heistä rokottaminen muita aiemmin olla nopeampi tie ulos tästä sotkusta.
En siis yhtään osaa sanoa, mikä oikeasti olisi toineen toistaan parempi keino, vaan hämmästelen ääneen tilanteen monimutkaisuutta. Ammattien mukaan rokottaminen lämmittäisi sinänsä omaa mieltä, kun ei koko pandemian aikana itse ole voinut tehdä päivääkään etätöitä ja työssäni olen useasti päivässä lähellä ihmisiä, mutta kun ei tuosta ammattien priorisoinnista ole tähänkään päivään mennessä hallituksen toimesta käsittääkseni sen kummemmin puhuttu, olen jo aikoja sitten olettanut, että mennään suurelta osin tässä ikä- ja riskiryhmäpohjaisessa mallissa.