Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Aijaa. Mielestäni hallitusta pikeminkin arvosteltiin siitä että keväällä ja kesällä pitkään EI suositeltu vielä maskeja vaikka tutkimustieto oli jo alkanut puoltaa maskien hyödyllisyytta. Eli hallituksella oli silloin varmaan strategiana olla leväperäinen ja sairastuttaa kansa jotakin vakavan salaista tarkoitusperää varten. Niintai näin niin aina menee väärin. Etenkin jos yrittää sooloilla ja ei mene suunilleen samoin kuin mitä muutkin maat ovat tehneet.

Niin huom ulkomainen tutkimustieto. Eihän nyt toki kannata soveltaa paikallista tutkimustietoa Suomeen.

Näen itse kyllä asiat eri tavalla. Se alku oli lupaava kun yritettiin löytää hyvää paikallista ratkaisua Suomeen. Mutta sitten pian siirryttiinkin matkimaan suoraan mitä ulkomailla tapahtuu. Se siitä sitten ja loput on historiaa.
 
Aijaa. Mielestäni hallitusta pikeminkin arvosteltiin siitä että keväällä ja kesällä pitkään EI suositeltu vielä maskeja vaikka tutkimustieto oli jo alkanut puoltaa maskien hyödyllisyytta. Eli hallituksella oli silloin varmaan strategiana olla leväperäinen ja sairastuttaa kansa jotakin vakavan salaista tarkoitusperää varten. Niintai näin niin aina menee väärin. Etenkin jos yrittää sooloilla ja ei mene suunilleen samoin kuin mitä muutkin maat ovat tehneet.

Ja katsohan muuten kevään/kesän tilastot ja osoita niistä miten paha hallitus oli kun ei suositellut maskeja? Ne putosivat nollaan kesään mennessä.
 
Tästä on myös puhuttu täällä aiemmin, mutta eristysohjeesta kopioitu.

"Ulkoilu yksin tai kanssasi samassa asunnossa asuvan kanssa on sallittua, mutta ulkoilun aikana tulee välttää lähikontakteja muiden ihmisten kanssa."

Tuo koskee vain karanteenia (sinulla ei ole testillä todettu koronapositiiviseksi). Eristyksessä tuo on jo kiellettyä (poikkeuksena koiran ulkoiluttaminen, mutta sekin vain jos se ei muuten jonkun toisen tekemänä onistu). Kotieristyksessä uloskaan ei siis ole tuon yhden poikkeuksen ulkopuolella asiaa (ja senkin kanssa on maski ja etäisyysrajoituksia).

Loogisesti kun samassa ohjeessa on sekä karanteeniohjeet (ennen positiivista tulosta) ja eristysohjeet (positiivisen tuloksen jälkeen) sekä vielä tarkennuksia karanteenin kohdalle jos olet oireinen (mutta sinulla ei ole testillä varmennettua tartuntaa).
 
Tästä tulee myös se syy miksi sanoin että strategiana on ajaa sulkuun asti. Jo silloin syksyllä oli nähtävissä trendi ympäri maapalloa että rajoitukset lopulta kulminoituvat sulkuun. Jos Suomi lähtee tälle tielle (kuten lähti) niin lopulta Suomikin on sulussa ihan yhtä lailla.

Tässä ei ole yhä edelleen päätä eikä häntää. Suomella ei ole ollut mitään strategiaa syksystä asti viedä maata sulkuun olosuhteista riippumatta. Ei ole ollut mitään strategiaa jonka tarkoitus on toistaa muiden maiden rajoitustoimet oman maamme tilanteesta riippumatta. En osaa sanoa, miksi tuollaista kuvittelet ja toistat.
 
KAtsos kun ne oli ulkomaat jossa niitä maskeja alettiin käyttää ja siis se on ne ulkomaat josta sitä tutkimustietoa voi saada. Suomessa kun ei käytetty maskeja niin sitä tutkimustietoa on mahdoton saada miten ne maskit käyttännössä toimii.

Ja kun suomessa alkoi sairastuneitten määrä kasvaa eli senhetkiset keinot ei enää toimineet niin jotakin piti tehdä ja se oli ne maskit. Keväällä sairastuneitten määrä laski siksi koska kansa oli taudista yksimiellisen huolissaan ja esim kauppakeskukset oli kuin huopatossutehtaita aamuyöllä. Syksyllä näin ei enää ollut ja tälle tielle ei enää ollut paluuta.
 
KAtsos kun ne oli ulkomaat jossa niitä maskeja alettiin käyttää ja siis se on ne ulkomaat josta sitä tutkimustietoa voi saada. Suomessa kun ei käytetty maskeja niin sitä tutkimustietoa on mahdoton saada miten ne maskit käyttännössä toimii.

Niin? Soveltuukos metropolien tutkimustieto hyvin Suomeen? Ei sovellu. Relevanttia tämä ison maailman meno on lähinnä suurimpien kaupunkien osalta.
 
Hohhoijaa vai ulkonaliikkusmiskielto :facepalm: eikö nyt ensin vaikka kannattaisi kokeilla sulkea vaikkapa ostoskeskukset. Ruokakaupat auki ja muut kiinni. Ostarileillahan tuota jengiä tuntuu pyörivän

Kaupoissa kohtaamiset ovat niin lyhytaikaisia ja turvavälejä on helppo pitää (jos vaan halutaan) etten ymmärrä miksi pitäisi väkisin tehdä lisää työttömiä ja konkursseja sulkemalla kaupat.

Varsinkin suurissa liiketiloissa on niin hyvä ilmanvaihto mikä pienentää tartuntariskiä. Mitään joukkoaltistumisia kaupoissa ei ole ollut eikä kaupan henkilökunnissa ole ollut tartuntaryppäitä vaikka he työskentelevät niissä 8h/pvä.

Kauppakeskuksia ei tarvitse kiinni laittaa mutta ylimääräistä olevilla ja parveilua niissä pitäisi saada vähennettyä. Se mitä olen kauppakeskuksissa käynyt ei siellä viime aikoina ihmisiä ruuhkaksi asti ole ollut. Nyt kun kahvilat ja ravintolat ovat kiinni niin jatkossa vielä vähemmän. Riippuu tietty paikkakunnasta.
 
Näen itse kyllä asiat eri tavalla. Se alku oli lupaava kun yritettiin löytää hyvää paikallista ratkaisua Suomeen. Mutta sitten pian siirryttiinkin matkimaan suoraan mitä ulkomailla tapahtuu. Se siitä sitten ja loput on historiaa.
Siis alkuhan nimenomaan oli sellainen, että kopioitiin suoraan mitä muualla tehtiin (kaikki kiinni alakouluja myöten). Sen jälkeen on huomattu, että Suomessa pärjätään kevyemmillä rajoituksilla, mistä hyvänä esimerkkinä mm. kesä ja syksy kun jopa yleisötapahtumia voitiin järjestää - missä muualla Euroopassa pystyttiin tähän?

Koko epidemian ajan on menty hyvin kevyillä rajoituksilla muihin maihin verrattuna.
 
Kaupoissa kohtaamiset ovat niin lyhytaikaisia ja turvavälejä on helppo pitää (jos vaan halutaan) etten ymmärrä miksi pitäisi väkisin tehdä lisää työttömiä ja konkursseja sulkemalla kaupat.

Varsinkin suurissa liiketiloissa on niin hyvä ilmanvaihto mikä pienentää tartuntariskiä. Mitään joukkoaltistumisia kaupoissa ei ole ollut eikä kaupan henkilökunnissa ole ollut tartuntaryppäitä vaikka he työskentelevät niissä 8h/pvä.

Kauppakeskuksia ei tarvitse kiinni laittaa mutta ylimääräistä olevilla ja parveilua niissä pitäisi saada vähennettyä. Se mitä olen kauppakeskuksissa käynyt ei siellä viime aikoina ihmisiä ruuhkaksi asti ole ollut. Nyt kun kahvilat ja ravintolat ovat kiinni niin jatkossa vielä vähemmän. Riippuu tietty paikkakunnasta.
Harkinnassa on ollut myös rajoittaa työssä käynti välttämättömiin töihin, mutta HS:lla ei ole tietoa, ollaanko tätä harkitsemassa.

Joo, tää kuulostaakin paljon järkevämmältä
 
Ulkonaliikkumiskieltoa näemmä puuhastellaan, vaikka rajojen yli pääsee lähes vapaasti, suunnitelman mukaan siis mennään :) Mitäpä jos nyt odotettaisiin sulkutilan tehoa se kolme viikkoa, varsinkin kun päivittäiset tartuntamäärät ovat olleet jo viikon verran laskusuunnassa ennen sulkua.
 
Rakas mitsu laitettu pois liikennekäytöstä jos ja kun nyt liikkumiskiellot pamahtaa, eipä tuolla tarvetta nyt ole kun toimistollekkaan ei saa mennä. Kaupassa tulee muutenkin käytyä kävellen. Selvää säästöä.
 
Siis alkuhan nimenomaan oli sellainen, että kopioitiin suoraan mitä muualla tehtiin (kaikki kiinni alakouluja myöten). Sen jälkeen on huomattu, että Suomessa pärjätään kevyemmillä rajoituksilla, mistä hyvänä esimerkkinä mm. kesä ja syksy kun jopa yleisötapahtumia voitiin järjestää - missä muualla Euroopassa pystyttiin tähän?

Koko epidemian ajan on menty hyvin kevyillä rajoituksilla muihin maihin verrattuna.

Miksi sitten hallitus & kumppanit on kokoontunut suurinpiirtein joka päivä koronan tienoilta palaveeraamaan jos se on ollut noin helppoa? Enemmän saanut itse sellaisen kuvan että on päällä jatkuva paniikki.
 
Juuri näin. Suomi on mennyt järkevästi pienimmän haitan periaatteen mukaisesti. Loppuvuoteen asti toiminut, nyt on ollut pakko ottaa kovempia keinoja käyttöön tilanteen hillitsemiseksi. Kovempiakin keinoja olisi mutta vielä ei olla tilanteessa että niiden käyttö olisi ainakaan vielä välttämätöntä.

Voidaan katsoa etelänaapurimme tilannetta kun kovia keinoja ei otettu ajoissa käyttöön.

Maskien käytön ainoa miinus on se että liian suuri osa ihmisistä unohtaa turvavälit kun maski on naamalla. Tuohon tarvittaisiin vielä iso asennemuutos.

Itse työskenyelen kaupassa ja tulee seurattua asiaa 8h/pvä,
 
Koittakaa nyt ymmärtää miksi tuota ulkonaliikkumiskieltoa valmistellaan. Kyseessä on sellainen rajoitus, että se pitää saada nopeasti voimaan jos jollain alueella ajaudutaan sellaiseen tilanteeseen ettei mikään muu enää auta. Siksi ne asetukset pitää olla hyvissä ajoin valmiina.

Oma veikkaukseni on, ettei tuohon tulla joutumaan. Tässä kuitenkin odotellaan nyt ainakin kolme-neljä viikkoa ravintolasulun ym. tehoa ja sitten alkaakin jo kesä häämöttää. Tällä hetkellä tartuntamäärät eivät raketoi mitenkään huolestuttavasti ja uudet rajoitukset hillitsevät varmasti vielä lisää.
 
Ulkonaliikkumiskieltoa näemmä puuhastellaan, vaikka rajojen yli pääsee lähes vapaasti, suunnitelman mukaan siis mennään :) Mitäpä jos nyt odotettaisiin sulkutilan tehoa se kolme viikkoa, varsinkin kun päivittäiset tartuntamäärät ovat olleet jo viikon verran laskusuunnassa ennen sulkua.

Ei sieltä nyt "lähes vapaasti" tulla. Viron suunnalla on ainakin vaatimuksia negatiivisen testin lisäksi ja vain välttämätön maahantuleminen sallitaan (muille kuin Suomen kansalaisille). Omien kansalaisten maahantuloa ei voida rajoittaa, ainoastaan vaatia se negatiivinen testi varustamojen toimesta.

Kait näitä uudenmaan tartuntalukuja voi noinkin lukea mitä luet. Viikon trendi vaan ei ehkä ole sellainen johon voidaan vielä toistaiseksi luottaa jos viikko näyttää tasaantumista. En tiedä näyttääkö, mutta sinulla on joko eri luvut tai sitten ne luvut ovat näyttäneet pienemmiltä.

"
7.3. klo 12.24 THL: Ilmaantuvuusluku lähes puolitoista kertainen
Suomessa koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on lähes puolitoista kertaistuneen kahden viikon tarkastelujaksolla edelliseen tarkastelujaksoon verrattuna. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viikon aikana on todettu yli 8 300 tartuntaa, kun niitä edeltävien kahden viikon aikana tartuntoja todettiin noin 6 100. Tartuntojen kahden viikon määrä on siis kasvanut yli 2 000:lla.

Viimeisimpien kahden viikon 8 300 tartuntaa jakautuvat niin, että viimeisten seitsemän päivän aikana niitä on todettu 4 400, kun edeltävällä viikolla todettiin 3 900 tartuntaa. Ilmaantuvuusluku, eli kahden viikon tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohden, on jatkanut nousuaan: tämän päivän luvut huomioiden se on noin 146, kun tarkastelujaksoa edeltävillä kahdella viikolla se oli 103."

Nythän Viro laittoi koko maan käytännössä kiinni, joten tuonkin voisi kuvitella vielä lisävaikuttavan täkäläisiin lukuihin. Päivän varoitusajalla aika kova liike mennä auki -tilasta kiinni -tilaan. Mutta ovathan nuo lukemat olleet etelänaapurissa jo hetken hälyttäviä.

Itse ainakin uskon vielä, että edes Uudellemaalle ei liikkumiskieltoja lopulta tarvita kunhan ne kontaktit minimoidaan muutamaksi viikoksi että esiintyvyys laskee paljon tästä nykyisestä.
 
Viimeksi muokattu:
Koittakaa nyt ymmärtää miksi tuota ulkonaliikkumiskieltoa valmistellaan. Kyseessä on sellainen rajoitus, että se pitää saada nopeasti voimaan jos jollain alueella ajaudutaan sellaiseen tilanteeseen ettei mikään muu enää auta. Siksi ne asetukset pitää olla hyvissä ajoin valmiina.

Oma veikkaukseni on, ettei tuohon tulla joutumaan. Tässä kuitenkin odotellaan nyt ainakin kolme-neljä viikkoa ravintolasulun ym. tehoa ja sitten alkaakin jo kesä häämöttää. Tällä hetkellä tartuntamäärät eivät raketoi mitenkään huolestuttavasti ja uudet rajoitukset hillitsevät varmasti vielä lisää.

Eiköhän niiden käyttöönottoa pohdita viimeistään kun vaalit lähestyvät. Pitäähän ihmisille tarjota turvallinen äänestys. Siinä lienee kuuma peruna ottaa esim 3 viikon ulkonaliikkumiskielto ennen vaaleja.

Edit: jos nyt ei käynyt selväksi niin minusta ihan älyttömän ylimitoitettuja ja typeriä tällaiset suunnitelmat laajalla skaalalla. Pitäisi korkeintaan yksittäisiä kaupunkeja rajoittaa jos niitäkään.
 
Veikkaan, että hän aika pienet rapsut saa jos rikkoo karanteenia ollessaan, testatusti, terve. Luultavasti menisi päinvastoin, koska jos olet testatusti terve, on pakkokaranteeni laiton (yleisvaarallisen taudin pakkokaranteenin laillisuus perustuu yleisvaarallisen viruksen leviämisen estämiseen). Siis jos näin sattuisi olemaan. Lisäksi jos olikin terve niin voi hakea isoja korvauksia oman bisneksen tuhoamisesta ja kunnianloukkauksesta.
Karanteeniin määrätään altistuneet. Korvaukset maksetaan ihan normaalisti.
 
Miksi sitten hallitus & kumppanit on kokoontunut suurinpiirtein joka päivä koronan tienoilta palaveeraamaan jos se on ollut noin helppoa? Enemmän saanut itse sellaisen kuvan että on päällä jatkuva paniikki.

Ei kai säännölliset tapaamiset ja jatkuva tilanteen tasalla pysyminen ole sama kuin "paniikki"? Koronan suhteen tilanteet muuttuvat tosi nopeasti. Kansalaiset odottavat jatkuvasti nopeita päätöksiä, palstalla vingutaan heti kun näyttää siltä, että rokotelähetys on puoli päivää liian myöhään käsivarressa. Tietenkin on hyvä, että hallitus ei aikaile vaan pitää jatkuvaa yhteyttä toisiinsa jotta eri ministerit tietävät mitä oikein tapahtuu ja missä mennään. Ei tuossa ole mitään paniikkiin viittaavaa ja vaikea keksiä, miten tuonkin nyt saa käännettyä negatiiviseksi asiaksi.
 
Jos minä käyn foliohattuilemaan niin minusta on selvästi nähtävissä että strategiana on tehdä nyt talvella tiukkoja toimia jotta taas kesällä päästään kevyemmillä rajoituksilla koska kesälomien aikaiset ulkonaliikkumiskiellot eivät ole kivoja.
 
Tuo koskee vain karanteenia (sinulla ei ole testillä todettu koronapositiiviseksi). Eristyksessä tuo on jo kiellettyä (poikkeuksena koiran ulkoiluttaminen, mutta sekin vain jos se ei muuten jonkun toisen tekemänä onistu). Kotieristyksessä uloskaan ei siis ole tuon yhden poikkeuksen ulkopuolella asiaa (ja senkin kanssa on maski ja etäisyysrajoituksia).

Loogisesti kun samassa ohjeessa on sekä karanteeniohjeet (ennen positiivista tulosta) ja eristysohjeet (positiivisen tuloksen jälkeen) sekä vielä tarkennuksia karanteenin kohdalle jos olet oireinen (mutta sinulla ei ole testillä varmennettua tartuntaa).
No, minulta löytyy kummatkin määräykset (eristys ja karanteeni) josta nuo oli kopioitu. Joku joka on saanut tuoreet määräykset (omat muutaman kuukauden takaa),niin voi laittaa tänne, että onko noissa eroa HA siten muuttunut tuolta osin.
 
Ei viranomaisten toimintaa pidä arvioida sen mukaan mitä epäilty tai esim. media tekee. Jos epäilty julkaisee jotain materiaalia niin ei se muuta lakien tulkintaa viranomaisten taholta tai toimintatapoja mitenkään.
Ei tietenkään. Kommentoin vaan sitä että kumpi noista toimista oli mahdollisesti haitallisempaa vaikkapa uran kannalta.

Käsittääkseni kuvan julkaisulle oli ihan lainmukaiset perusteet. Mutta katsotaan mikä jälkipyykki tästä vielä tulee ja mitä seuraamuksia on millekkin osapuolelle.
 
Eiköhän siitä ole ihan vakavissaan aina puhuttu. Vaikea nähdä että joku leikillään moisesta juttelisi. Mutta tottakai lisärajoituksia suunnitellaan jos tapausmäärät eivät laske. Sinänsä edelleen kategorista ulkona liikkumiskieltoa ei ole suunnittelussa. Sitä vaan että et voi pahimmilla alueilla suorittaa ulkoiluakaan kuin perhepiiriin kuuluvan ihmisen kanssa sitten. Myöskään aikaa ja/tai määrää ei rajoiteta.

Suomessa on metsää siihen malliin, että tuokin on relevantti lähinnä vain estämään esim. Helsingissä tapahtuva ostoskeskuksen nurkille kokoontuminen ja vastaava toiminta. Ja pääkaupunkiseudulle se onkin pääsääntöisesti suunnattu jos tuollaista tullaan tarvitsemaan eikä tapausmäärät tipu muuten.
On kyllä aika posketonta puhua vakavissaan ulkonaliikkumiskielloista, kun edelleenkin maahan saa jokainen kävellä kuin hollitupaan. Onko viruksen vapaa maahantuonti ainoa asia mitä siellä perustuslaissa lukee?
 
Kyllä korona levisi jo syksyllä kuten se leviää nyt. Tapausmäärien taso oli vain alhaisempi.

Gespard on oikeassa siinä, että hallitus ajoi tilanteen tähän. Kun ei saatu rajoja kiinni, niin brittivariantti pääsi Suomeen ja sen hallinta vaatii kovempia toimenpiteitä kuin aikaisemmin dominoineen variantin. Molemmat kyllä pyörivät vielä väestössä.
No ei se hallitus ajanut tilannetta tähän suunnitelmallisesti, vaan ihan vain, koska olivat liian saamattomia vätyksiä ja eivät tehneet tarvittavia toimenpiteitä ajoissa.

Ja se että KESKUSTELLAAN tässä vaiheessa ulkonaliikkumiskielloista ym on HYVÄ asia. Se ei suinkaan vielä suoraan tarkoita, että kiellot tulisivat voimaan ikinä, missään. Toki jos tapausten määrä lisääntyy tarpeeksi, niin sitten ko kiellot on vain pistettävä voimaan, vastustivatpa porukat niitä sitten mitenpaljon tahansa. Rokotteita kun saadaan hitaasti ja logaritmistä leviämistä noudattava tauti on äärimmäisen hankala pitää "tasapainossa". Käytännössä ollaan aina nousevalla tai laskevalla käyrällä ja mitä suurempi on tapausten määrä, niin sitä herkemmin lähdetään nousuun tai laskuun sairastuneiden määrissä.

Yksi ongelma on myöskin se, että lievemmät rajoitukset / keinot menettävät tehoaan, kun määrät kasvavat. Esim seuranta muuttuu mahdottomaksi ja todennäköisyys tartunnoille kasvaa tilanteissa, jotka ovat hyvin harvinaisia muuten..

Tässä vaiheessa pitäisi pahimmissa paikoissa olla KAIKKI koulut kiinni ja kaikki kuppilat ym kiinni ja 5 ihmistä max kokoontumisrajoitukset, ulkona turvavälit 2-5 metriä. Lisäksi julkisessa liikenteessä ja kaupoissa virallinen maskipakko ja rajoitetut asiakasmäärät. Sillä päästäisiin helposti kohtuu reippaasti laskevalle käyrälle, ja joku 3 viikkoa sulkua riittäisi, jotta voitaisiin käydä lieventämään toimenpiteitä.

Maahantulo vain testien / karanteenin kautta.
-----------
Jokohan se lisähenkilökunta on muuten käynyt toimimaan seurannassa? Eikös PV:lta ollut porukkaa värvätty hommaan.
-----------
Voisi myös olla kustannustehokasta, palkattaisiin muutamia henkilöitä hoitamaan sairastuneiden / karanteenilaisten asioita siten, että ko henkilöä voisi "juoksuttaa" kevyttä maksua vastaan vaikka 3 tuntia / viikko. Sillä saisi jo ostokset ym lähikaupasta, apteekistä ym. esim pari kertaa. Lasku tulisi sitten myöhemmin.. Kamat ulko-ovelle ja soitto asiakkaalle, että nyt voit käydä ottamassa. Jollakulla kun voi olla joku enemmän tai vähemmän oikeasti tärkeä asia, niin voisi rauhassa silti pysyä karanteenissä. Toki joillakin kaupoilla on tuonti ulko-ovelle, mutta se on vain ko kaupan tuotteet ja pitää tietää, että ko palvelu on tarjolla. Tuosta voisi taas olla maininta karanteeni tms määräyksen mukana.
 
Mitä tuohon nyt pitäisi sanoa? Olet väärässä? Maahantulon rajoitukset ja terveystoimet Suomessa

Kuten ihan itse kirjoitit:

Ei sieltä nyt "lähes vapaasti" tulla. Viron suunnalla on ainakin vaatimuksia negatiivisen testin lisäksi ja vain välttämätön maahantuleminen sallitaan (muille kuin Suomen kansalaisille). Omien kansalaisten maahantuloa ei voida rajoittaa, ainoastaan vaatia se negatiivinen testi varustamojen toimesta.

Mutta sitten voidaan kuitenkin ihan noin vain määrätä eristyksiin kaikista sosiaalisista kontakteista kun ovat rajojen sisäpuolella...

Tätä maata johtaa mielipuolet.
 
Näiden ulkonaliikkumiskieltojen sijaan tulisi laittaa jo huomio näihin oikeisiin seuraamuksiin mitä tästä koronasta tulee:

Laitan tämän jatko-osaksi

No, minulta löytyy kummatkin määräykset (eristys ja karanteeni) josta nuo oli kopioitu. Joku joka on saanut tuoreet määräykset (omat muutaman kuukauden takaa),niin voi laittaa tänne, että onko noissa eroa HA siten muuttunut tuolta osin.

17.11 näyttää olevan päivätty Tyksin ohjeet (Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö) joita Varsinais-suomessa jaetaan jossa on ulkoilu listattu erikseen:
 
Vähän erikoinen artikkeli. Ovatko vanhemmat riskiryhmää vai miksi ovat eristäytyneet noin totaalisesti?

Kesällä ja syksyllä pystyi hyvin tapaamaan sukulaisia ja tuttavia ainakin ulkona jos ei muuten uskaltanut. Syksyllä erilaiset kotona oleville vanhemmille tarkoitetut perhekerhot pyörivät normaalisti jopa HUS-alueella.
 
Mitä tuohon nyt pitäisi sanoa? Olet väärässä? Maahantulon rajoitukset ja terveystoimet Suomessa

No katsotaanpas. Lisäsin vähän boldauksia.
Matkustajille, jotka tulevat Suomeen korkean koronailmaantuvuuden maista, suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia, jota voi halutessaan lyhentää kahdella negatiivisella koronavirustestillä.
Suomessa asuva voi korkean ilmaantuvuuden maasta palatessaan lyhentää 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia menemällä koronatestiin heti Suomeen saavuttuaan lentokentällä tai satamassa ja toiseen testiin kotipaikkakunnalla aikaisintaan 72 tuntia ensimmäisen testin jälkeen. Testien välillä suositellaan omaehtoista karanteenia kotona.

Matkustajille, jotka eivät asu Suomessa, suositellaan koronatestiä alle 72 tuntia ennen Suomeen saapumista. Toiseen testiin voi mennä Suomessa aikaisintaan 72 tuntia maahantulon jälkeen. Testien välillä suositellaan omaehtoista karanteenia majoituskohteessa. Omaehtoinen karanteeni päättyy, jos testitulos on negatiivinen. Jos testitulos on positiivinen, tartuntatautilääkäri voi määrätä karanteenin. Karanteenia jatketaan, kunnes on parantunut.

Lisäksi tuo viimeiset pari lausetta melko varmasti tarkoittaa jotain omaehtoista diibadaaba-karanteenia, johon voi suhtautua miten haluaa ja rangaistuksia ei ole olemassa. Esimerkkinä raksatyömaat.
 
Mielenkiintoista muuten että Virossa optikot ja lemmikkieläinkaupat saa olla auki myös lockdownissa. Pitäähän sitä nyt uudet silmälasit tai mustille uusi talutushihna saada myös sulkutilassa :sgiggle:
 
Silmälaseja käyttävänä en pidä optikoiden auki olemisena mitenkään erikoisena tai huvittavana.

E. oma lemmikki ei tarvitse mitään erikoiskamaa, mutta eiköhän sellaisiakin ole.
 
Pitäähän sitä nyt uudet silmälasit tai mustille uusi talutushihna saada myös sulkutilassa :sgiggle:
Ai jos hajottaa lasit vaikka sulun alussa niin sitten pitää kärvistellä loppuun vaikka näkö olisi mallia pelkkää sumua ilman laseja?

Lemmikeistä en mitään tiedä, mutta kai noissa liikkeissä myydään esim. jotain lääkkeitä mitkä voi olla aika tarpeellisia.
 
Eiköhän ajatuksena ole että ne ihmiset joitten polla hajoaa yksinäisyyteen saa lemmikkikaupasta kaverin korjaamaan ongelman. Ja se jo olemassaoleva eläin saa täydennystä esim loppumassa oleviin vessassakäyntitarvikkeisiin tai ruokapuolelle. Voi olla aikalailla välttämättömys jollekulle.
 
Silmälaseja käyttävänä en pidä optikoiden auki olemisena mitenkään erikoisena tai huvittavana.

E. oma lemmikki ei tarvitse mitään erikoiskamaa, mutta eiköhän sellaisiakin ole.
Silmälaseja häviää ja hajoaa ja ne pitää saada korjattua tai uudet tilalle. Vähän apteekkia vastaava tilanne.

Koirien ja kissojen perusruokia saa toki marketeista, mutta muiden elukoiden ruokia aika heikosti. Joillakin on esim allergioiden takia erityisruokavalio kuten ihmisilläkin. Eläinkaupoissa on paremmat valikoimat erikoituotteita ja -ruokia. Saahan niitä varmaan tilattuakin, mutta...
 
Lisäksi tuo viimeiset pari lausetta melko varmasti tarkoittaa jotain omaehtoista diibadaaba-karanteenia, johon voi suhtautua miten haluaa ja rangaistuksia ei ole olemassa. Esimerkkinä raksatyömaat.

Niin, silloin kun ei ole erikseen maahantuloon rajoituksia. Kuten nyt on kun vähän skrollaat alaspäin (tällä hetkellä voimassa 18.3 asti). Karanteeni toki muuttuu pakolliseksi sillä hetkellä kun on positiivinen tulos. Mutta jos väität että maahantulo on vapaata tai sitä ei rajoiteta olet vain faktuaalisesti väärässä. Tai sitten sinun rajoitukset ovat rajoituksia vain jos kyseessä on 14 päivän pakotettu eristys omakustannuksella valvotusti esim. karanteenihotellissa (kuten esim. Kiinassa on).
 
Koirien ja kissojen perusruokia saa toki marketeista, mutta muiden elukoiden ruokia aika heikosti. Joillakin on esim allergioiden takia erityisruokavalio kuten ihmisilläkin. Eläinkaupoissa on paremmat valikoimat erikoituotteita ja -ruokia. Saahan niitä varmaan tilattuakin, mutta...
Niinpä, eläinkauppa on samalla myös ruokakauppa, mutta ei ihmisille. Ei se sen ihmeempää perustelua tarvitse. Ei ole liiemmin esim. jotain käärmeille tarkoitettuja hiiriä näkynyt Citymarketin pakastealtaissa. :D

Ja silmälasien osalta ei luulisi olevan tarvetta pohtia asiaa senkään vertaa.

Näissä huomaa hyvin miten porukka vetää omassa kuplassaan ja kaikki sen ulkopuolelta on jotenkin erikoista tai väärin, kun ei osata nähdä sen pidemmälle. Onneksi päätöksiä tehdään kattavamman analyysin pohjalta.
 
Veikkaan että tänne periferiaan mitään ulkonaliikkumiskieltoa tule MUTTA jos näin kävisi niin toivottavasti samalla sakolla saa pilkkiä järvellä koko päivän. Vai tulevatko hakemaan moottorikelkalla putkaan :rofl: Ehkä saan ahvenesta ahvenflunssan.
 
Mielenkiintoista muuten että Virossa optikot ja lemmikkieläinkaupat saa olla auki myös lockdownissa. Pitäähän sitä nyt uudet silmälasit tai mustille uusi talutushihna saada myös sulkutilassa :sgiggle:
Voisi kuvitella, että optikot ja lemmikkieläinkaupat eivät ole kaikkein ruuhkaisimpia paikkoja muutenkaan.
 
Niin, silloin kun ei ole erikseen maahantuloon rajoituksia. Kuten nyt on kun vähän skrollaat alaspäin (tällä hetkellä voimassa 18.3 asti). Karanteeni toki muuttuu pakolliseksi sillä hetkellä kun on positiivinen tulos. Mutta jos väität että maahantulo on vapaata tai sitä ei rajoiteta olet vain faktuaalisesti väärässä. Tai sitten sinun rajoitukset ovat rajoituksia vain jos kyseessä on 14 päivän pakotettu eristys omakustannuksella valvotusti esim. karanteenihotellissa (kuten esim. Kiinassa on).

Minä nyt lähinnä vaan ajan takaa sitä, että mitä tuo boldattu kohta ihan oikeasti tarkoittaa. Olen odottanut jonkinlaista tutkivaa journalismia tässä elokuusta lähtien, että kun Skopjen koneessa esim. 20:llä on positiivinen tulos, niin mitäs sitten tapahtuu. Siis ihan oikeassa maailmassa eikä powerpointeissa. Olihan tästä jokin artikkeli n. kuukausi sitten, eli muistaakseni nimellisesti laitetaan karanteeniin siltä työmaalta johon oli tarkoitus mennä, mutta oikeasti menevät sitten johonkin toiselle työmaalle.
Ja tämä nyt on vain Skopje-esimerkki, mutta samat asiat pätee muuhunkin.
 
Päivän luku 588, vois olla parempikin mutta vois olla huonompikin. Viikon korkeimmat luvut tulevat yleensä ti-to
 
Mun käsittääkseni monissa maissa on lockdownin aikana suljettu suurin piirtein ihan kaikki, paitsi ruokakaupat ja apteekit.

Tai ehkä niin, että vain noissa asiointi on oletuksena sallittua, mutta ehkä sitten poikkeustapauksissa järjestyy käynti muuallakin, who knows.

Joka tapauksessa tosi lepsusti on Virossa otettu homma tähän asti. Taitaa siellä se isoin ongelma olla venäjänkielisen väestön omassa kuplassa oleminen henkisesti mutta ei fyysisesti... Eli etenkään sitä porukkaa ei viranomaisten ohjeet kiinnosta.
 
PÖRSSIT: Kiina laskussa, Japani nousussa – Goldman Sachsin toimitusjohtaja: ”Inflaatio voi vahvistua nopeammin kuin ihmiset odottavat”

Kaikkien velkapommien äiti on tulossa käymään. Totaali lockdownia märissä unissa toivovat ihmettelevät kohta, julkisen sektorin tyyliin, miten tässä näin kävi, pikku lomautukset ja ensi vuonna korot ovat nousseet 0 -> 3-4%, valtion elvytys loppuu kuin seinään koska rahan hinta nousee liian korkeaksi. Pankit alkavat soittelemaan perään että haluttaisiin se raha takaisin mitä lainattiin tai sitten sille pitäisi saada korkoa.

Jos pohditaan onko terveys rahaa tärkeämpää, niin vastaus on että rahalla ostetaan terveys. Ehkä Maaliskuussa ei saada taloutta toimimaan, mutta Huhtikuussa alkaa jo olemaan kiire...
Income
 
Vaikea tässä tilanteessa yrittää päättää, että kannattaako lähteä reissuun toiseen maakuntaan, vai olisiko parempi jättää välistä kun ei ole mikään välttämätön reissu. Vähän kääntymässä jälkimmäisen puoleen, kun ei tässä nyt oikein uskalla sanoa että milloin pamahtaa joku liikkumisrajoitus päälle. Muutenkin onnistunut tähän asti välttämään kaikki testit ja karanteenit kun en ole edes ollut kipeä yli vuoteen, ja ei kyllä huvita aloittaa tuo rumbaa jos ei ole ihan pakko...
 
Eikös nämä salaliittojutut kuulu ihan omaan ketjuunsa? Tämän voisi pitää asialinjalla? Niin ainakin itse ajattelen ja toivon.

Eikai se keskustelijoiden vika ole että hallitus perustelee rajoituksia päivittäisten tartuntojen määrällä.
Edit: Niin ja myös THLn kauhuskenaarioilla. Melkein unohtui.
 
Herää kysymys, että vieläkö kaupasta saa foliota, vai onko kaikki hyllyt tyhjänä tulevien rajoitusten pelosta.
 
Eikai se keskustelijoiden vika ole että hallitus perustelee rajoituksia päivittäisten tartuntojen määrällä.

Ei, ja tietenkin hallitus perustelee toimensa tartuntojen määrällä (päivittäisten, viikottaisten tai jonkun muun). Se on foliota, että väitetään, että "Kovimpia lukuja kerätään niihin päiviin kun on tulossa hallituksen tai THL:n tiedotustilaisuus". Se kuuluu toiseen ketjuun, ei tänne.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
287 050
Viestejä
4 932 223
Jäsenet
79 282
Uusin jäsen
Miqumiqu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom