Joo, velka kasvaa ja korona tarjoaa hyvän tekosyynMehän emme tiedä, millaisia keinoja velkaantumisen kiihdyttämiseksi olisi ilman tätä episodia keksitty. Ei epidemia välttämättä pahenna lopputulosta.


Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Joo, velka kasvaa ja korona tarjoaa hyvän tekosyynMehän emme tiedä, millaisia keinoja velkaantumisen kiihdyttämiseksi olisi ilman tätä episodia keksitty. Ei epidemia välttämättä pahenna lopputulosta.
No, täänyt vaan on trendi "rikkaissa maissa", ei ole vain Suomen juttu.Suomi vauras maa = yli 100 miljardia euroa velkaa. Ja lisää tulee.
![]()
![]()
Suomi velkaantuu kymmenillä miljardeilla, kenelle lasku lankeaa? Kolme mallia velkataakan keventämiseksi
Koronakriisin myötä julkinen velka lähtee taas kovaan nousuun, valtiovarainministeriö ennustaa.yle.fi
THL:n johtaja paljastaa totuuden viraston asiantuntijoiden mallinuksessaan. Oli juuri sellainen mitä arvelin.
Lisäksi mallissa on oltava jokin virhe. Mikään luonnollinen ilmiö ei käyttäydy noin. Selkeästi tuossa skenaariomallinnuksessa toteutuneet arvot eivät ole funktiossa syötteenä, vaan eksponenttikäyrät on piirretty jollakin eksponentilla yli yhden. Mikäli toteutuneen käyrän kulmakertoimen muutos olisi syötteenä, käyrä osoittaisi huipun olevan n. viikon-kahden päässä ja asettautuvan n. 900 päivätapauksen tienoille.Tuo ennuste on viikon vanha. Viimeinen data jota käytetty on viime maanantai.
Kyllä se on oikeusministeri/ministeriö joka ei osaa tulkita lukemaansa selkestäikkään. Tervahauta btw oli se joka kehtasi jo keväällä mennä suosittelemaan maskeja, onneksi Varhiala tilasi tutkimuksen joka osoitti että Tervahauta höpötti omiaan ja maskit ovat jopa haitallisia. Tämä toki nyt unohdettu ja maskit ovat taas jees."Hän muistutti THL:n laatineen mallinnuksen, jonka luvut eivät välttämättä toteudu todellisessa elämässä. – Tähän on vain esitetty tiettyjä mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä näin tai voi olla käymättä, mutta ei tämä ole se meidän arvio. Oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja nähtävästi, Tervahauta sanoo HS:lle."
Mitä tuo Tervahauta nyt oikein puhuu, heiltä on tilattu arvio tartuntojen kehityksestä ja nyt tuo arvio ei ole heidän arvio, vaan siihen on vedetty vaan joitain lukuja joita oikeusministeri on nyt sieltä poiminut.
Nyt voi kysyä oikeasti että onko tämä Tervahauta töidensä tasalla, jos minulta kysytään niin ei ole, eikä ole ollut missään vaiheessa tätä pandemiaa.
Aika perus. Tieteilijä esittää erinäisiä laskelmia ja poliitikko sitten tietenkin hakee sieltä ne raflaavimmat luvut joilla tehdään paras vaikutus yleisöön. Ehkä raportin laatijan synti oli lähinnä se että ei ymmärtänyt sitä että lukijalla ei välttämättä ole samanlaista kokonaisvaltaista ymmärrystä asiasta jonka kautta tulkita projisoituja lukuja."Hän muistutti THL:n laatineen mallinnuksen, jonka luvut eivät välttämättä toteudu todellisessa elämässä. – Tähän on vain esitetty tiettyjä mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä näin tai voi olla käymättä, mutta ei tämä ole se meidän arvio. Oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja nähtävästi, Tervahauta sanoo HS:lle."
Mitä tuo Tervahauta nyt oikein puhuu, heiltä on tilattu arvio tartuntojen kehityksestä ja nyt tuo arvio ei ole heidän arvio, vaan siihen on vedetty vaan joitain lukuja joita oikeusministeri on nyt sieltä poiminut.
Nyt voi kysyä oikeasti että onko tämä Tervahauta töidensä tasalla, jos minulta kysytään niin ei ole, eikä ole ollut missään vaiheessa tätä pandemiaa.
Kyllä se on oikeusministeri/ministeriö joka ei osaa tulkita lukemaansa selkestäikkään. Tervahauta btw oli se joka kehtasi jo keväällä mennä suosittelemaan maskeja, onneksi Varhiala tilasi tutkimuksen joka osoitti että Tervahauta höpötti omiaan ja maskit ovat jopa haitallisia. Tämä toki nyt unohdettu ja maskit ovat taas jees.
Jo tämä fakta itse asiassa ja se, kuinka pääministeri ei painostanut Tervahautaa joskus keskellä yötä sosiaalisessa mediassa vaan korkeintaan antoi ohjeistusta, tekee Tervahaudasta paljon uskottavamman kuin nämä hallituksen käsienheilutteliat.
Käsittämätöntä että voi olla noin kova luotto hallitukseen joka on munannut kerta toisensa jälkeen päätösten teon ja syyttää miestä joka jo keväällä yritti tuoda esiin kansalaisille mm. maskien hyödyllisyyttä mutta meni astumaan Varhialan, Sillanaukeen, Pekosen ja Kiurun varpaille.
Vielä kerran, OM/Anna-Maija on mennyt tulkitsemaan mallia jossa kasvu jatkuisi tämänmukaisena kevääseen saakka ja tämän pohjalta päätös on tehty. Eli myönnetään että nyt tehdyt päätökset rajoitustoimista eivät vaikuta mitään...? Pakosti tuosta mieleen tulee että ehkä oikea paikka ei ole hallituksessa vaan heikkolahjaisten asumispalvelun piirissä. Pakosti tässä tulee mieleen että ei maan oikeusministeri/ministeriö voi olla noin idiootti vaan menee sinne foliohattuilun puolelle jo. Ei kukaan voi olla noin vajaa että ajattelee että 700 päivätartunnat tulevat nousemaan kuukaudessa yli 10 000 kun on laitettu poikkeustilat ja sulut päälle, myös rokotukset rullaavat edes jollain tasolla. Aivan käsittämätöntä toimintaa.
Pihalla on ollut myös Salminen, kuutamolla kuin lumiukko, kuten koko THL koko tämän pandemian ajan.Ei, vaan tässä on konsultoitu Salmista, joka on enemmän tästä tilanteesta perillä kuin Tervahauta, Salminen on virologian tohtori. Muutenkin voisin antaa semmoisen vinkin että tämänkin asian politisoiminen on todella typerää, mutta kyllähän sen toisaalta ymmärtää että kuisaus on todella suuri.
![]()
Kuntavaalit | Näin tapahtui täyskäännös: THL:n Mika Salmisen synkkä arvio muutti kuntavaalien tilanteen täysin, kun puolueet ja oikeusministeri kokoontuivat perjantaina
Oikeusministeriö kertoi arvion jälkeen virkakantanaan, että kuntavaaleja ei voi huhtikuussa järjestää turvallisesti.www.hs.fi
Pihalla on ollut myös Salminen, kuutamolla kuin lumiukko, kuten koko THL koko tämän pandemian ajan.
Huvittavasti esimerkiksi tammikuussa ne ennusti/mallinsi (tai mitä lie piirteli), että epidemia hiipuu maaliskuun alkupuolelle asti, ja sitten lähtee nousuun. No se lähti oikeasti nousuun kaksi päivää sen jälkeen kun käppyränsä julkaisivat tammikuussa, ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Yksikään noiden käppyröistä ei ole osunut sinne päinkään kohdalleen missään vaiheessa, joten lopettaisivat jo turhaan piirtelemästä niitä tai antaisivat vaikka apinan piirtää, sekin onnistuisi varmaan paremmin.
Edelleenkin on hieman typerää julkaista jotain vanhoja tilastoja kun korona opettaa koko ajan lisää, ei tämä virus käyttäydy vaikkapa niin kuin influenssa, korona on paljon viekkaampi tapaus joka myös koko ajan muuntuu jopa yllättävän nopeaa. Sehän voi jopa olla että influenssaa ei enää tulevaisuudessa ole vaan korona korvaa sen, onhan tuo korvaus jo ainakin väliaikaisesti tapahtunut.
Piti ihan käydä tarkistamassa ja kyllä, ajanvarauslinkki löytyy lopussa vaikka kaikkiin kysymyksiin vastaa niin, että syytä testiin ei ole. Käy ihmeessä kokeilemassa jos et usko. Ajanvaraus testiin (ilman ajanvarausta siihen ei pääse). Useampi ystävä tätä käyttänyt negatiivisen testituloksen saamiseksi ilmaiseksi....
En tiedä onko tuossa paikallisia eroja, mutta ei se ole minulle ainakaan koskaan tarjonnut ajanvarausta jos kriteerit eivät ole täyttyneet. Tai siis ainakaan testiä se ei ole tarjonnut. On varmaan mahdollista, että ajanvarausta se tarjoaa, mutta se tuskin poikkeaa mistään muustakaan sairaanhoidon ajanvarauksesta.
Ainakin oman heikon muistini mukaan yleisesti ottaen aika hyvin on perillä olleet esimerkiksi noi muutama vakiovirologia (Vapalahti ja joku muu), HUS ja varmaan samaan läjään jokunen taho muun maan sairaanhoitopiireistä. En välttämättä Salmista noin räikeästi arvostelisi, sillä jos en ihan väärin muista, hän on kyllä useaan otteeseen ilmaissut huolensa kehittyvästä tilanteesta silloinkin, kun osa kansasta on halunnut rajoja auki.Pihalla on ollut myös Salminen, kuutamolla kuin lumiukko, kuten koko THL koko tämän pandemian ajan.
Huvittavasti esimerkiksi tammikuussa ne ennusti/mallinsi (tai mitä lie piirteli), että epidemia hiipuu maaliskuun alkupuolelle asti, ja sitten lähtee nousuun. No se lähti oikeasti nousuun kaksi päivää sen jälkeen kun käppyränsä julkaisivat tammikuussa, ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Yksikään noiden käppyröistä ei ole osunut sinne päinkään kohdalleen missään vaiheessa, joten lopettaisivat jo turhaan piirtelemästä niitä tai antaisivat vaikka apinan piirtää, sekin onnistuisi varmaan paremmin.
Ehkä tämä maahanmuuttopoliittinen tms. keskustelu voisi siirtyä muuhun ketjuun. KR-ketju varmaan oikea osoite.
Onko missään tutkittu paljonko on olemassa immuniteettia koronaa vastaan?
Todellinen tartuntojen määrä lienee luokkaa 2-4 kertaa tuo 60 000.Mitä meinaat tuolla "paljonko on immuniteettia"? Ai että kuinka moni on immuuni? Karkeasti 500k on saanut rokotteen ja 60k tartuntaa raportoitu. Eli tuo rokotettujen määrä kertonee immuunien määrän aika hyvin, niitä on niin paljon enemmän kuin tartunnan kautta vastustuskyvyn saaneita. Mutta ehkä en tajunnut kysymystä.
Niin mikä sitten on perseilyä? Savonlinnan bussissa yhdellä ei ollut maskia ja kaikilla muilla oli, mutta maski ei suojannut ketään, eli lähes kaikki saivat tartunnan. No perseilijä oli se maskiton, jos hänestä tarttui, mutta kuka tietää kenestä se oikeasti lähti? Olisiko maski tuolla yhdellä suojannut kaikki matkustajat tartunnalta?Ei kai maahanmuuttajat ole ainoita perseilijöitä? Luulisin niitä löytyvän myös ei-maahanmuuttajien parista.
Ainakin viime keväänä oireettomien sairastaneiden määrä yliarvioitiin todella pahasti. Eiköhän nytkin ole melko sama juttu.. Eli tuskin on edes 2xTodellinen tartuntojen määrä lienee luokkaa 2-4 kertaa tuo 60 000.
Eikö THL:n suunnalta juuri kuluvalla viikolla arvioitu, että tälläkin hetkellä arviolta puolet tartunnoista jää tilastoimatta (testaamatta).
Todellinen tartuntojen määrä lienee luokkaa 2-4 kertaa tuo 60 000.
Eikö THL:n suunnalta juuri kuluvalla viikolla arvioitu, että tälläkin hetkellä arviolta puolet tartunnoista jää tilastoimatta (testaamatta).
"Tilanne on heikko myös hankolaisella Filterpakilla. Toimitusjohtaja Peter Nordlund kertoo, että kuluttajamyynti on romahtanut, eikä tilauksia tipu myöskään julkiselta puolelta.
Tilanne on erikoinen, sillä kasvomaskeille pitäisi olla kysyntää enemmän kuin koskaan. Suomessa kasvomaskeja käytetään paitsi terveydenhuollossa, myös laajasti tavallisten kansalaisten kasvoilla.
Syy on yksinkertainen: hinta. Kiinalaisten maskien hinta on noin viidesosa suomalaisten maskien hinnasta.
– Maskien valmistaminen ei ole niin kivaa, että sitä voisi tehdä tappiolla. Tämä on kuitenkin liiketoimintaa, sanoo Peter Nordlund."
![]()
Vuosi sitten pääministerikin halusi kotimaisia kasvomaskeja – nyt suomalaista maskituotantoa ajetaan alas
Kun koronapandemia alkoi, Suomessa haikailtiin kotimaista kasvomaskituotantoa. Nyt yritykset ajavat tuotantoa alas tilausten puuttuessa.www.iltalehti.fi
Niinpä... Ei pitäisi tulla yllätyksenä miksei asioita x tai y täällä ole siinä vaiheessa kun "paska osuu tuulettimeen" ja kuljetusyhteydet Kiinasta syystä tai toisesta katkeaa.
"Tilanne on heikko myös hankolaisella Filterpakilla. Toimitusjohtaja Peter Nordlund kertoo, että kuluttajamyynti on romahtanut, eikä tilauksia tipu myöskään julkiselta puolelta.
Tilanne on erikoinen, sillä kasvomaskeille pitäisi olla kysyntää enemmän kuin koskaan. Suomessa kasvomaskeja käytetään paitsi terveydenhuollossa, myös laajasti tavallisten kansalaisten kasvoilla.
Syy on yksinkertainen: hinta. Kiinalaisten maskien hinta on noin viidesosa suomalaisten maskien hinnasta.
– Maskien valmistaminen ei ole niin kivaa, että sitä voisi tehdä tappiolla. Tämä on kuitenkin liiketoimintaa, sanoo Peter Nordlund."
![]()
Vuosi sitten pääministerikin halusi kotimaisia kasvomaskeja – nyt suomalaista maskituotantoa ajetaan alas
Kun koronapandemia alkoi, Suomessa haikailtiin kotimaista kasvomaskituotantoa. Nyt yritykset ajavat tuotantoa alas tilausten puuttuessa.www.iltalehti.fi
Niinpä... Ei pitäisi tulla yllätyksenä miksei asioita x tai y täällä ole siinä vaiheessa kun "paska osuu tuulettimeen" ja kuljetusyhteydet Kiinasta syystä tai toisesta katkeaa.
HVK:n Mikko Matikkala korostaa, että julkisten toimijoiden pitää käyttää varojaan tehokkaasti.
Tää oli paras![]()
Piti ihan käydä tarkistamassa ja kyllä, ajanvarauslinkki löytyy lopussa vaikka kaikkiin kysymyksiin vastaa niin, että syytä testiin ei ole. Käy ihmeessä kokeilemassa jos et usko. Ajanvaraus testiin (ilman ajanvarausta siihen ei pääse). Useampi ystävä tätä käyttänyt negatiivisen testituloksen saamiseksi ilmaiseksi.
![]()
Omaolo
Omaolo on kansallinen digipalvelu, joka auttaa sinua arvioimaan hoidon tai palvelun tarvettasi. Omaolo ohjaa sinut oikean avun luo.www.omaolo.fi
Voidaan sitten kotimaassa istua työttöminä kotona. Tehokasta.
Muistellaan viime kevättä. Silloin ennustettiin keväälle kymmeniä tuhansia kuolleita. Eipä ole nämä pahimmat tuomiopäivän ennusteet vielä kertaakaan realisoituneet ainakaan Suomessa.
Viime keväänä oli runsaasti oireellisiä sairastuneita, joita ei yksinkertaisesti testattu. Piti olla Italiasta saapunut tms. että pääsi testiin, eikä välttämättä sittenkään oikein päässyt... Suositeltiin vaan sairastamaan kotona.Ainakin viime keväänä oireettomien sairastaneiden määrä yliarvioitiin todella pahasti. Eiköhän nytkin ole melko sama juttu.. Eli tuskin on edes 2x
Mitä meinaat tuolla "paljonko on immuniteettia"? Ai että kuinka moni on immuuni? Karkeasti 500k on saanut rokotteen ja 60k tartuntaa raportoitu. Eli tuo rokotettujen määrä kertonee immuunien määrän aika hyvin, niitä on niin paljon enemmän kuin tartunnan kautta vastustuskyvyn saaneita. Mutta ehkä en tajunnut kysymystä.
Laitatko näitä ennusteita tänne. Itse kun muistelen, että kymmenet tuhannet kuolleet olivat arvio koko epidemian ajalle, jos virus päästetään leviämään vapaasti.
Ainakin alkuvaiheessa puhuttiin yleisesti, että rokote estää vakavan sairastumisen ja kuoleman, mutta ei suojaa kovinkaan hyvin tartunnalta eikä levittämiseltä. Hiv tarttuu myös edelleenkin oikein hyvin, mutta nykylääkkeillä se voi pysyä oireettomana, eikä tapa nuorena aidsiin kuten ennen.Niin mikä immuniteetti on? Viittaat rokotuksiin. Eikös se ollut niin että rokote suojaa koronan vakavalta muodolta muttei koronaan sairastumiselta?
Samoin rokotettu voi tartuttaa edelleen.. Tämä tuntuu aika monelta unohtuvan.
Vai sanottiinko, että ei tiedetä varmasti suojaako tartunnalta ja estääkö leviämistä?Ainakin alkuvaiheessa puhuttiin yleisesti, että rokote estää vakavan sairastumisen ja kuoleman, mutta ei suojaa kovinkaan hyvin tartunnalta eikä levittämiseltä. Hiv tarttuu myös edelleenkin oikein hyvin, mutta nykylääkkeillä se voi pysyä oireettomana, eikä tapa nuorena aidsiin kuten ennen.
Kävin kokeilemassa, eikä se tarjoa ajanvarausta tai yhteydenottomahdollisuutta jos kriteerit eivät täyty. Jos valitsee alueeksi Helsingin, niin samoilla vastauksilla lopussa on erillinen poikkeustiedote ulkomailta saapuville ja ajanvaraus heille.Piti ihan käydä tarkistamassa ja kyllä, ajanvarauslinkki löytyy lopussa vaikka kaikkiin kysymyksiin vastaa niin, että syytä testiin ei ole. Käy ihmeessä kokeilemassa jos et usko. Ajanvaraus testiin (ilman ajanvarausta siihen ei pääse). Useampi ystävä tätä käyttänyt negatiivisen testituloksen saamiseksi ilmaiseksi.
![]()
Omaolo
Omaolo on kansallinen digipalvelu, joka auttaa sinua arvioimaan hoidon tai palvelun tarvettasi. Omaolo ohjaa sinut oikean avun luo.www.omaolo.fi
Rokote suojaa 100% taudin vakavalta muodolta ja pienemmällä prosentilla sairastumiselta kokonaan. Riippuu hieman rokotteesta ja ihmisestä.Joku suomalainen lääkäri arvioi että 65% suomalaisella voi olla jonkinasteinen ristikkäisimmuniteetti koronalle. Koska on aiemmin sairastanut
jonkin muunnoksen.
Niin mikä immuniteetti on? Viittaat rokotuksiin. Eikös se ollut niin että rokote suojaa koronan vakavalta muodolta muttei koronaan sairastumiselta?
Samoin rokotettu voi tartuttaa edelleen.. Tämä tuntuu aika monelta unohtuvan.
Joku suomalainen lääkäri arvioi että 65% suomalaisella voi olla jonkinasteinen ristikkäisimmuniteetti koronalle. Koska on aiemmin sairastanut
jonkin muunnoksen.
Niin mikä immuniteetti on? Viittaat rokotuksiin. Eikös se ollut niin että rokote suojaa koronan vakavalta muodolta muttei koronaan sairastumiselta?
Samoin rokotettu voi tartuttaa edelleen.. Tämä tuntuu aika monelta unohtuvan.
Ainakin alkuvaiheessa puhuttiin yleisesti, että rokote estää vakavan sairastumisen ja kuoleman, mutta ei suojaa kovinkaan hyvin tartunnalta eikä levittämiseltä. Hiv tarttuu myös edelleenkin oikein hyvin, mutta nykylääkkeillä se voi pysyä oireettomana, eikä tapa nuorena aidsiin kuten ennen.
Mitä olen käsittänyt, ei HIV juurikaan tartu HIV-lääkitystä käyttävältä, koska viruskuorma on pieni. Luulisin, että sama lainalaisuus pätee koronaan.
Hiv ei taida nykyään tarttua lainkaan kun lääkitys on hoidettu. Eli siis seksi olisi turvallista ilman ehkäisyä? Tällaisen tutkimustuloksen muistan lukeneeni hiljattain.
Juurikin se linkki. Ehkä meni sekaisin mitä tarkoitin mutta pointti oli, että aina saa varauslinkin. Kukaan ei kysele tai selvittele mikä on oikea syy. Erittäin hyvä esim jos haluaa Tallinnassa käydä piipahtamassa tai oireita ei ole.Kävin kokeilemassa, eikä se tarjoa ajanvarausta tai yhteydenottomahdollisuutta jos kriteerit eivät täyty. Jos valitsee alueeksi Helsingin, niin samoilla vastauksilla lopussa on erillinen poikkeustiedote ulkomailta saapuville ja ajanvaraus heille.
Toimii siis kuten pitääkin.
..
Kenenköhän hieno idea laittaa altistumispaikat maksumuurin taakse? Ei siinä mitään. Saahan ne näin tehdä, mutta onko kuinka vastuullista toimintaa?
![]()
Näissä paikoissa altistuttiin mahdollisesti koronavirukselle Pirkanmaalla maaliskuun ensimmäisellä viikolla – listalla busseja, kuntosaleja ja ravintoloita
Pirkanmaalla ilmoitettiin viikolla 9 eli 1.–7. maaliskuuta koronavirusaltistumisia useissa eri paikoissa. Kokosimme tähän juttuun listan paikoista, joissa mahdollisia altistumisia todettiin.www.aamulehti.fi
Kuluvalla viikolla eli viikolla 9 on raportoitu mahdollisia altistumisia koronavirukselle esimerkiksi esimerkiksi ravintoloissa, kouluissa ja kuntosaleilla eri puolilla Pirkanmaata.
Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kehottaa paikalla olleita tarkkailemaan vointiaan. Koronavirustestiin tulee hakeutua lievistäkin oireista.
TILAAJILLE
Tämä juttu on vain Aamulehden tilaajalle
Juurikin se linkki. Ehkä meni sekaisin mitä tarkoitin mutta pointti oli, että aina saa varauslinkin. Kukaan ei kysele tai selvittele mikä on oikea syy. Erittäin hyvä esim jos haluaa Tallinnassa käydä piipahtamassa tai oireita ei ole.
Miksi persut haluaa väkisin saattaaa äänestäjät alttiiksi. Normaali ihmnen siirtää vöhön aikaaa ja kaikii on ok.
Kyse ei ole siitä että onko prsuilla erektio, vaan kyse on siitä että jokainen äänestäjä saa äänestää ilman pelkoa.
Joidenkin ihmisten pitäis mielestäni hävetä, ei arvosteta äänestäjiä yhtään.
Kesä lähestyy vauhdilla ja rokotteet auttaakseen selkeästi vaativat vähintään 75-95% Täydellisen rokotuksen.Lähes puoli miljoonaa on saanet ensimmäisen rokotteen. Huhtikuun loppuun mennessä ollaan jo hieman päälle miljoonassa jos huhtikuun rokotemäärät pitävät paikkansa. Huhtikuussa saattaa toki tulla vielä muutama uusi rokote käyttöön niin ei tilanne näytä niin synkältä kesää ajatellen.
![]()
Ranskassa löydetty uusi koronavariantti, joka ei näy testeissä – IS seuraa
Tämä seuranta-artikkeli on päättynyt. Uusi seuranta löytyy tästä artikkelista.www.is.fi
Mikä on "täydellisesti rokotettu"..? Tarkoitat varmaan kahta piikkiä. Tämän etkisen tiedon mukaan se yksi antaa jo riittävän suojan ja 3kk siitä tulee toinen.Kesä lähestyy vauhdilla ja rokotteet auttaakseen selkeästi vaativat vähintään 75-95% Täydellisen rokotuksen.
Eli kunhan on EDES yli 3 miljoonaa täydellisesti rokotettua, niin sitten voidaan käydä miettimään niiden auttamista pikkuhiljaa..
Yleiseen faktaan, löytyy netistä.Mikä on "täydellisesti rokotettu"..? Tarkoitat varmaan kahta piikkiä. Tämän etkisen tiedon mukaan se yksi antaa jo riittävän suojan ja 3kk siitä tulee toinen.
Mihin faktaan perustuu 75-95%..?
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.