Juuri näin . Jotkut vaan kehtaa nähdä vaivaa ja Kehittyä.Kyllä se lähtökohtaisesti on niin, että suojaustoimet ovat pettäneet jos työpaikalla syntyy tartuntoja.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Juuri näin . Jotkut vaan kehtaa nähdä vaivaa ja Kehittyä.Kyllä se lähtökohtaisesti on niin, että suojaustoimet ovat pettäneet jos työpaikalla syntyy tartuntoja.
Ihan oikeasti? Eli sinun mielestä laitetaan yhteiskunta vaan kiinni? Sinä, eikä sinun läheiset tarvitse vettä, ruokaa, sähköä, lämpöä, sairaanhoidon palveluita? Nyt vähän valoja päälle siellä.![]()
Kyllä se lähtökohtaisesti on niin, että suojaustoimet ovat pettäneet jos työpaikalla syntyy tartuntoja.
Kyllä se lähtökohtaisesti on niin, että suojaustoimet ovat pettäneet jos työpaikalla syntyy tartuntoja.
Niinpitkään kun vain mässytetään peukalo persessä, eikä saada mitään aikaan, tilanne pahenee. Ja kun tilanne pahenee tarpeeksi (ja se pahenee jos aikaansaamattomuutta jatketaan), niin joko yhteiskunta pistetään melko kiinni tai tulee paljon turhia ruumiita (Sekä suoraan koronan takia, se kun voi tappaa perusterveenkin, ilman tehohoitoa, kun huonompi tuuri sattuu / hoito viivästyy ja muiden sairauksien takia, kun esim syöpähoito tai muu leikkaushoito myöhästyy liikaa), kun tehohoitopaikat ovat täynnä ja välttämättömiä hoitotoimenpiteitä ei keretä tekemään potilaille ajoissa.)
Lakeja oli tässä nyt aikaa miettiä ja sorvata jo VUOSI. Sama hallituskin on edelleen, KUVITTELIN, että asiaan olisi paneuduttu, kun keulittiin, miten hyvin asia on Suomessa hoidettu. Mutta taas kerran: Päin vittua hoidettu, mitään ei ole saatu aikaan, vaikka ongelmakohdat tulivat jo n. vuosi sitten ihan selviksi.
Mielenkiintoista nähdä, opitaanko tästäkään tyrästä mitään ja lakeja muutetaan s.e. tällaista byrokratiaongelmaa ei ole ja asiat ovat selkeitä vai unohdetaanko asia, kun saadaan asia jotenkuten räpellettyä läpi ja homma kusee sitten joskus taas uudestaan.
Se on ihan luonnollista, että kun tulee oikea tilanne, kuten koronan kanssa nyt kävi, niin homma ei mene kerran, kerralla maaliin. Sitten, kun tyritään tällä tavoin uudestaan, niin on syytä jo suorittaa pikaisia muutoksia ja miettiä asian hoitajienkin vaihtoa.
Edelleenkin jos se altistumis vaara on ongelma. Vaihda alaa. Jos ei niin hyvä homma. Entäs kus maailmaa saa maalailla niin paljon kun haluaa.Miten tältä koronalta voi suojautua 100% työpaikalla, jossa ei voi välttää ihmiskontakteja täysin? Sen suositellun kirurginmaskin/kangasmaskin suojaavuus on kaukana 100% varsinkin kun se ei suurella osalla ihmisiä edes istu tiiviisti naamalle. Toki suojaustoimilla voidaan estää koronan leviämistä, mutta ei täysin estää, jos töihin tulee joku jolla on oireeton korona.
Kyllähän niitä rajoituksia on tähänkin asti ollut ja lisää tulee jos tilanne pahenee. Toki kummallista on, esim. ettei rajojen osalta tilanne vieläkään ole kunnossa. Laivayhtiöt toki jo taitaa edellyttää negatiivista tulosta, mutta testiin ei ole vieläkään pakko mennä rajalla vaikka ei olisi negatiivista tulosta esittää. Ollaan vielä kaukana tilanteesta, että sille perusterveelle ei tehopaikkaa riittäisi.
Ongelmahan on nyt se, että korona pahenee ja jotta käyrä kääntyy nousuun on ollut tiedossa siitä asti, kun huomattiin Englannissa, että uusi variantti on selkeästi tarttuvampi (Eli viimevuoden puolella). Nyt ollaan jossain syystä härdellissä siitä, mitä "voidaan" tehdä, vaikka koronan käytös ei ole tasan tarkkaan yllättänyt ketään.Kyllähän niitä rajoituksia on tähänkin asti ollut ja lisää tulee jos tilanne pahenee. Toki kummallista on, esim. ettei rajojen osalta tilanne vieläkään ole kunnossa. Laivayhtiöt toki jo taitaa edellyttää negatiivista tulosta, mutta testiin ei ole vieläkään pakko mennä rajalla vaikka ei olisi negatiivista tulosta esittää. Ollaan vielä kaukana tilanteesta, että sille perusterveelle ei tehopaikkaa riittäisi.
Edelleenkin jos se altistumis vaara on ongelma. Vaihda alaa. Jos ei niin hyvä homma. Entäs kus maailmaa saa maalailla niin paljon kun haluaa.
Ongelmahan on nyt se, että korona pahenee ja jotta käyrä kääntyy nousuun on ollut tiedossa siitä asti, kun huomattiin Englannissa, että uusi variantti on selkeästi tarttuvampi (Eli viimevuoden puolella). Nyt ollaan jossain syystä härdellissä siitä, mitä "voidaan" tehdä, vaikka koronan käytös ei ole tasan tarkkaan yllättänyt ketään.
Hmmm. Tarkoitatko tätä yhteiskuntaa joka ei heti seuraavassa vastauksessa ehkä toimikaan niin kuin haluaisit.Ei ole omalla alalla ongelmaa. Mikä ratkaisu tuo alan vaihtaminen muka on? Jonkun ne hommat on kuitenkin tehtävä tai sitten nykyinen yhteiskunta ei vaan pyöri. Ei pitäisi olla liian vaikea konsepti ymmärtää. Näissä asioissa kun pitäisi miettiä vähän sitä omaa napaa pidemmälle.
Viimeistään kesällä olisi pitänyt tehdä rajoilla tarvittavat toimet. Kertoo vaan nykyhallituksen ja sen virkamiesten kyvyttömyydestä hoitaa tehtäviään kunnolla.
Mutta ei mitä . Rauha maassa. Aika paljon on keskustelun keskellä että ei ole tarpeeksi rajoituksia . Rokote löytyy ja tehdään "kaikki" voitava mutta venäjäkin tässä edellä joka ei mielestäni mikään pieni huomautus.Ei ole omalla alalla ongelmaa. Mikä ratkaisu tuo alan vaihtaminen muka on? Jonkun ne hommat on kuitenkin tehtävä tai sitten nykyinen yhteiskunta ei vaan pyöri. Ei pitäisi olla liian vaikea konsepti ymmärtää. Näissä asioissa kun pitäisi miettiä vähän sitä omaa napaa pidemmälle.
Viimeistään kesällä olisi pitänyt tehdä rajoilla tarvittavat toimet. Kertoo vaan nykyhallituksen ja sen virkamiesten kyvyttömyydestä hoitaa tehtäviään kunnolla.
Hmmm. Tarkoitatko tätä yhteiskuntaa joka ei heti seuraavassa vastauksessa ehkä toimikaan niin kuin haluaisit.
Mutta ei mitä . Rauha maassa. Aika paljon on keskustelun keskellä että ei ole tarpeeksi rajoituksia . Rokote löytyy ja tehdään "kaikki" voitava mutta venäjäkin tässä edellä joka ei mielestäni mikään pieni huomautus.
Pahoittelen tarkoitin siis rokotteen jakelussa.Tarkoitan ihan tätä Suomalaista yhteiskuntaa, jossa on monia ammatteja joissa kaikki työskentelevät eivät vaan voi vaihtaa ammattia etteivät altistu töissä koronalle kuten itse esitit. Ilmeisesti tämä on liian hankala konsepti ymmärtää.
Niin onhan se Venäjä edellä tartuntujen määrässä, ovat päässeet ihan neljänneksi maailmassa. Saavutus sekin.
Ei kaikkien. Vaan tasan tarkkaan niitten ketkä haluaa tehdä muuta kun olkiukkoilla joka päivä korona kylvyllään.
Pahimmat ryppäät on kuitenkin olleet sellaisissa paikoissa, joissa meno on aika villiä (rakennukset, telakat); vierastyövoimaa, eikä edes työnjohtoa kiinnosta mitkään suojeluasiat.Nyt ei kyllä pysty ymmärtämään mitä yrität selittää. Se ei ole mikään olkiukko, että töissä sairastuu koronaan ihmisiä. Tämän näkee jokainen kun katsoo tilastoja. Eikä kaikki niiötä aloilta voi vaihtaa alaa tai tämä nykymuotoinen yhteiskunta ei vaan enää toimi.
Väität että en saa vettä .sähköä . Ruokaa. Jos ihmiset hakeutuvat koronan kanssa leikkiviltä työnantajilta pois.. juupa juu. Sitten on ne vastuulliset firmat jotka pyörii työntekijöitään altistamatta. Ja eivät syyllistä jostain paskasta moraalista ja oman navan tuijottamisesta kun eivät saa työntekijöitä kupatakseen niitä yhteiskunnan resursseja ... Kenen eduksi? Työntekijöitten? Asiakkaiden? Juu ihan oman navan eduksi.Nyt ei kyllä pysty ymmärtämään mitä yrität selittää. Se ei ole mikään olkiukko, että töissä sairastuu koronaan ihmisiä. Tämän näkee jokainen kun katsoo tilastoja. Eikä kaikki niiötä aloilta voi vaihtaa alaa tai tämä nykymuotoinen yhteiskunta ei vaan enää toimi.
Tätä hain. Asiallisemmin vain kirjoitettu.Pahimmat ryppäät on kuitenkin olleet sellaisissa paikoissa, joissa meno on aika villiä (rakennukset, telakat); vierastyövoimaa, eikä edes työnjohtoa kiinnosta mitkään suojeluasiat.
Missään vähänkään toimintansa vakavasti ottavassa esim. teollisuuslaitoksessa ei ole pahemmin tartuntoja ollut. Siellä kun ymmärretään, että jo yksi karanteenissa oleva tuotantosolu pistää koko prosessin helposti viikoksi jumiin.
Ja voin uskoa että vesi tulee ilman että vesilaitoksen kaverit altistavat toisiaan koronnalle. Olen käynyt siellä nääs paikalla. Sähkö. Joo täysin mahdoton asentaa mitään ilman että Pate Kake ja Make on kertomassa Tallinnan reissusta samassa kahvi pöydässä. Mahdoton ajatus. Ruoka. Juupa juu täysin mahdoton. Ajatus että ihmiset ei osaisi aukaista oveaan räppäämättä kuljettajalle pakaroistaan löytyneestä näppylästä.. ja sitten päivän päätteeksi et viina löydä kun ruuhka aikaan alko:sta.
Pahimmat ryppäät on kuitenkin olleet sellaisissa paikoissa, joissa meno on aika villiä (rakennukset, telakat); vierastyövoimaa, eikä edes työnjohtoa kiinnosta mitkään suojeluasiat.
Missään vähänkään toimintansa vakavasti ottavassa esim. teollisuuslaitoksessa ei ole pahemmin tartuntoja ollut. Siellä kun ymmärretään, että jo yksi karanteenissa oleva tuotantosolu pistää koko prosessin helposti viikoksi jumiin.
Väität että en saa vettä .sähköä . Ruokaa. Jos ihmiset hakeutuvat koronan kanssa leikkiviltä työnantajilta pois.. juupa juu. Sitten on ne vastuulliset firmat jotka pyörii työntekijöitään altistamatta. Ja eivät syyllistä jostain paskasta moraalista ja oman navan tuijottamisesta kun eivät saa työntekijöitä kupatakseen niitä yhteiskunnan resursseja ... Kenen eduksi? Työntekijöitten? Asiakkaiden? Juu ihan oman navan eduksi.
Siis suosittelen alan vaihtoa jos murehdittaa tartunta taudit. Vasta heittona oli ettö en saa vettä ruokaa tai sähköä kun koko yhteiskunta romahtaa ajattelu mallillani.Mitä sä nyt yrität sanoa? Ei tosta ota Erkkikään selvää.
Niin ja Euroopassa elävät ilman vettä sähköä ja ruokaa?Joo raksalla homma on ihan villiä, mutta tulee niitä altistuksia muualtakin. Tottakai niitä voidaan estää, mutta kyllähän asiakaspalvelussa väkisin altistuu työntekijät, jos sinne sattuu se tautia kantava ihminen tulemaan. Oireettomatkin kun voi levittää.
Mitenhän meinasit kaikilla työpaikoilla estää työntekijöiden altistumisen? Toki altistus voidaan pienentää, mutta todellisuudessa sitä ei voida läheskään kaikissa ammateissa täysin estää. Kaupat nyt hyvä esimerkki, näitä suljetaan milloin missäkin altistuksen takia. Raksat nyt se räikeä esimerkki miten ei pidä hommia hoitaa. Jos altistukset haluaisi töissä täysin estää niin ainut tapa on sulkea yritykset täysin. Näitä sulkujahan on euroopassa ollut, että vain tietyissä töissä sai käydä töissä.
Niin ja Euroopassa elävät ilman vettä sähköä ja ruokaa?
Eipä niin, tosin tämä lienee edelleen jatkoa siihen, miten ihmisiä haluttiin syyllistää melko yleistäen ja laajasti mahdollisesti koronalle altistavista elintavoista.Tuostakin pystyy aika hyvin näkemään, että viruksen leviämistä pystytään hillitsemään aika hyvinkin mutta jos sellaisen kuitenkin saa niin ei siinä mitään syyllistämistä kannata käyttää.
En vieläkään esittänyt että kaikkien pitäisi vaihtaa. Tulit heilumaan yhteiskunnan romahduksella . Ultra realistinen skenaario.Missä minä niin olen sanonut? Kaikki ei vaan voi niiltä riskialoilta vaihtaa alaa kuten itse esitit.
Kun lähtee kävelemään, niin kyllä se työnantaja joutuu sitten miettimään sellaiset järjestelyt, että homma hoituu. Ainoastaan, jos valtio lailla määrää töihin, silloin siellä on oltava. Onko tämä jotenkin realistinen ajattelutapa, no ei tietenkään ole. Mutta tottahan se toki on.Missä minä niin olen sanonut? Kaikki ei vaan voi niiltä riskialoilta vaihtaa alaa kuten itse esitit.
Siinä vielä alkuperäinen tilanne.Mikähä homma on niin tärkeä että oman ja läheisten terveys on uhrattavissa. Kenenkäs rahoilla heilut sitten paskana ollessasi. Kenenkäs rahoilla ne lapset kasvatetaan jos vanhempi kuukkaa tai vammautuu. Jätä ne hommat jossa riski vs hyöty on paska ja suuntaa muihin tai omiin hommiin.. tais tää vastaus lentää ihan väärään kohtaan..... Ei kun tuohon töissä käynti pakkoon. . kyllä oikeaan vastasin
Mutta rauha maassa ehkä meidän näkemys ero on että minun mielestäni yhteiskunta on täällä palvellakseen ihmisiä. Ei toisin päin.Missä minä niin olen sanonut? Kaikki ei vaan voi niiltä riskialoilta vaihtaa alaa kuten itse esitit.
Siinä vielä alkuperäinen tilanne.
Mutta rauha maassa ehkä meidän näkemys ero on että minun mielestäni yhteiskunta on täällä palvellakseen ihmisiä. Ei toisin päin.
Kun lähtee kävelemään, niin kyllä se työnantaja joutuu sitten miettimään sellaiset järjestelyt, että homma hoituu. Ainoastaan, jos valtio lailla määrää töihin, silloin siellä on oltava. Onko tämä jotenkin realistinen ajattelutapa, no ei tietenkään ole. Mutta tottahan se toki on.
Niin olisihan se ikävää jos aiheutuisi härdelliä.No totta tuokin, mutta melkoinen härdelli siitäkin tulisi, jos monista töistä lähtisi suuriosa työntekijöistä kävelemään. Sairaanhoitoalalla taitaa vähän tätä ongelmaa tosin olla.
Eli kaikki vaan vaihtavat alaa, jos niissä on riski altistua? Eli terveydenhuoltoalalta vaan kaikki vaihtavat alaa, samoin myös iso osa palveluammateista. Selvä.
En ole näinkään missään sanonut. Yhteiskunta tarvitsee vaan tietyt työntekijät toimiakseen. Voidaan varmaan olla siitä samaa mieltä, että ollaan erimieltä asiasta.
Loppupeleissä suurinta osaa ihmisistä ei pelota korona eikä sen saamisesta edes ole hyvin todennäköisesti mitään haittaa. Aika pieni osa tästä panikoi ja ottaa pelkoa.Jätä ne hommat jossa riski vs hyöty on paska ja suuntaa muihin tai omiin hommiin.
Riski vs hyöty. Kait siellä yhteiskunnan rattaissa edes yksi ihminen ei uhraa omaa ja läheisten terveyttä .
Juurikin näin. Eli et laske koronnalle riski kerrointa sen ihmeemmin.Loppupeleissä suurinta osaa ihmisistä ei pelota korona eikä sen saamisesta edes ole hyvin todennäköisesti mitään haittaa. Aika pieni osa tästä panikoi ja ottaa pelkoa.
Niin olisihan se ikävää jos aiheutuisi härdelliä.
Jätä ne hommat jossa riski vs hyöty on paska ja suuntaa muihin tai omiin hommiin.
Riski vs hyöty. Kait siellä yhteiskunnan rattaissa edes yksi ihminen ei uhraa omaa ja läheisten terveyttä .
Jaah. En tiedä missä piireissä liikut, mutta omassa lähipiirissä lähes kukaan ei halua testata todennäköisyyksiään saada vakava tauti ja ovat suojautuneet aktiivisesti jo pitkään. Pari alkoholin suurta kuluttajaa jotka ovat muutenkin moninkertaisesti riskiryhmässä ja pari muuten huoletonta eivät sitten juuri välitä koronasta.Loppupeleissä suurinta osaa ihmisistä ei pelota korona eikä sen saamisesta edes ole hyvin todennäköisesti mitään haittaa. Aika pieni osa tästä panikoi ja ottaa pelkoa.
Mitä helvettiä?? Tunkeutuvat kotiin, laittavat rautoihin ja vievät johonkin pakkotestiin ja siitä terveysviranomaisten telkien taakse. Ja vielä kuva lehteen. Nyt aletaan jo olla natsimeiningissä ja vahvasti. Toivottavasti saa hyvät rahalliset korvaukset oman työn ja maineen tuhoamisesta ja laittomasta kiinniotosta. Tähän se paniikinlietsonta johtaa. Sairasta.Aikamoista.Poliisi kävi voimakeinon hakemassa naisen kotoaan tyttären kuvatessa vierestä. Näin tuon videon eilen, ja luulin että oli feikki. Mutta totta se tosiaan. Julkaisivat vielä naisen kuvankin. Elämme eriskummallisia aikoja.
Kai nuo poliisiviranomaiset nyt on karanteenissa ja ottaa testit, koska ovat todennäköisesti altistuneet mahdollisesti altistuneelle?!
"Siinä pyydettiin toimittamaan yrittäjä koronatestiin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi. Kyseisestä tapahtumasta levitettiin sosiaalisessa mediassa videomateriaalia. Poliisin saapuessa yrittäjä vastusti kiinniottoa. Nyt hän on poliisin mukaan terveysviranomaisten hallussa."
![]()
Poliisilta poikkeuksellinen toimenpide: Julkaisi korona-altistumisketjusta epäillyn joogayrittäjän kuvan
Poliisi julkaisi verkkosivuillaan joogayrittäjän kuvan, jota epäilee laajasta koronaviruksen altistumisketjusta.www.mtvuutiset.fi
Loistavaa toimintaa taas nöyristelevältä nössö-Suomelta, annetaan sairaiden ihmisten matkustella bussissa pärskien kaikessa rauhassa, ilman maskia tietenkin...
![]()
Bussimatkalta levisi 64 Etelä-Afrikan virusmuunnostartuntaa: ”Yksi matkustaja alkoi yskiä ja pärskiä”
Virusmuunnos kulkeutui Helsingistä Savonlinnaan linja-autokyydillä.www.iltalehti.fi
Se mikä tässä on nyt erityisen huolestuttavaa on se, että jos Etelä-Afrikan mutaatio käy enemmänkin leviämään Suomessa, tietää se huonoa rokotusten tehon kannalta. Ilmeisesti ainakin AstraZenecan teho tähän mutaatioon on hyvin kyseenalainen. Myöskään jo sairastettu korona ei välttämättä suojaa tältä mutaatiolta.
Ei ollut ilmeisesti noudattanut karanteenia (tämä altistuskaranteenihan oli se nyt pakkokaranteeni vai?) eikä antanut kaikkia tietoja salillaan käyneistä. Väittää että tietosuojalaki sitoo eikä voi antaa tietoja mutta mitenköhän on?Aikamoista.Poliisi kävi voimakeinon hakemassa naisen kotoaan tyttären kuvatessa vierestä. Näin tuon videon eilen, ja luulin että oli feikki. Mutta totta se tosiaan. Julkaisivat vielä naisen kuvankin. Elämme eriskummallisia aikoja.
Kai nuo poliisiviranomaiset nyt on karanteenissa ja ottaa testit, koska ovat todennäköisesti altistuneet mahdollisesti altistuneelle?!
"Siinä pyydettiin toimittamaan yrittäjä koronatestiin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi. Kyseisestä tapahtumasta levitettiin sosiaalisessa mediassa videomateriaalia. Poliisin saapuessa yrittäjä vastusti kiinniottoa. Nyt hän on poliisin mukaan terveysviranomaisten hallussa."
![]()
Poliisilta poikkeuksellinen toimenpide: Julkaisi korona-altistumisketjusta epäillyn joogayrittäjän kuvan
Poliisi julkaisi verkkosivuillaan joogayrittäjän kuvan, jota epäilee laajasta koronaviruksen altistumisketjusta.www.mtvuutiset.fi
Tuntuu siltä että tässäkin ketjussa osa porukasta lähinnä iloitsee siitä, että eletään tällä menolla pian ihan täydessä poliisivaltiossa ja tyranniassa.Mitä helvettiä?? Tunkeutuvat kotiin, laittavat rautoihin ja vievät johonkin pakkotestiin ja siitä terveysviranomaisten telkien taakse. Ja vielä kuva lehteen. Nyt aletaan jo olla natsimeiningissä ja vahvasti. Toivottavasti saa hyvät rahalliset korvaukset oman työn ja maineen tuhoamisesta ja laittomasta kiinniotosta. Tähän se paniikinlietsonta johtaa. Sairasta.
Mitä helvettiä?? Tunkeutuvat kotiin, laittavat rautoihin ja vievät johonkin pakkotestiin ja siitä terveysviranomaisten telkien taakse. Ja vielä kuva lehteen. Nyt aletaan jo olla natsimeiningissä ja vahvasti. Toivottavasti saa hyvät rahalliset korvaukset oman työn ja maineen tuhoamisesta ja laittomasta kiinniotosta. Tähän se paniikinlietsonta johtaa. Sairasta.
TässäOisko linkkiä kiinniottoon.
.. sanattomaksi vetää.Tässä
![]()
Suomen poliisi ja lääkäri suorittavat lääketieteellisen raiskauksen, video
Päivitetty ti 2.3.2021 klo 23.45 ja ke 3.3.2021 klo 16, lisätty tietoja loppuun. Suomalaiselle yrittäjälle Merike Sirelpuulle tehtiin eilen maanantaina 1.3.2021 Iisalmessa lääketieteellinen raiskau…www.ossitiihonen.com
Tokkopa siinä on mitään laitonta jos on laillista viedä joku tartuntalain perusteella tutkittavaksi, mutta eiköhän sen joku taho tutki. Eihän jostain oikeasti vaarallisen taudin rajoittamisesta tulisi mitään, jos viranomaisilla ei olisi keinoja puuttua tartuntojen enemmän tai vähemmän tahalliseen levittämiseen. Tokkopa tuossa nyt mistään vahinkotapauksesta on kyse. Poliisi on tätä nykyä ihan helvetin varovainen julkisten tietojen kanssa.Mitä helvettiä?? Tunkeutuvat kotiin, laittavat rautoihin ja vievät johonkin pakkotestiin ja siitä terveysviranomaisten telkien taakse. Ja vielä kuva lehteen. Nyt aletaan jo olla natsimeiningissä ja vahvasti. Toivottavasti saa hyvät rahalliset korvaukset oman työn ja maineen tuhoamisesta ja laittomasta kiinniotosta. Tähän se paniikinlietsonta johtaa. Sairasta.