- Liittynyt
- 28.03.2020
- Viestejä
- 53
Avit eivät ole tulkinneet (viime vuoden lopulla säädettyä) lakia hallituksen toivomalla tavalla, joten Marin ohjaa voimallisemmin. Poikkeusoloihin maanantaina (Marin twiittaa poikkeusoloista).... Ajattelisi, että kun tämä sovellettava säädös on ihan nykyisen hallituksen aikana valmisteltu ja voimaan saatettu, niin kai sen olisi voinut kerralla säätää sellaiseksi, että saa toivomiansa lopputuloksia. Virkamiesten on kuitenkin noudatettava lakia ja ainakin näissä eniten julkisuutta saaneissa tapauksissa Pirkanmaalta ja Etelä-Suomesta Avien päätökset ovat ihan ymmärrettäviä lain ja esitöiden perusteella. Siellä monessa kohtaa korostetaan täyssulun viimesijaisutta, välttämättömyysvaadetta jne.
Edit. Tarkoitus oli keskittyä noiden liikuntatilojen ja vastaavien sulkemiseen, siis lähinnä E-S. Pirkanmaan koskee eri asiaa. Ei siinä, etäopetukseen liittyvä päätös näyttäisi sinänsä olevan ihan lain mukaisen arvion mukaan tehty. Vika ei taida olla soveltajassa, vaan säädännössä.

Viimeksi muokattu: