Järkevintä voisi hyvinkin olla rokottaa ensin ne, joiden joukossa tauti eniten leviää (tieheällä alueella asuvat ja liikkuvaiset "vastuuttomat"). Se ei vaan taitaisi olla käytännössä mahdollista, koska vastustus olisi niin suurta. Lisäksi rokotuksissa on priorisoitu kuolleiden määrän vähentämistä ja terveydenhoitokapasiteetin riittävyyttä, epidemian pysäyttäminen ei taida olla ollut ykkösprioriteetti ja rokotukset eivät vielä täysin varmasti edes estä leviämistä, vaikkakin estävät sairastumisen.Niin jaetaankin, mutta onko se fiksua jos ja kun koronatapausten esiintyvyys ei suoraan seuraa asukasmääriä? Aina kuitenkin muistetaan Uudenmaan ulkopuolelta muistuttaa, että pääkaupunkiseutu on koronalinko ja näin kieltämättä onkin. Eikö se silloin nimenomaan olisi viisasta, että suunnattaisiin sinne kovin puolustus rokotusten keskittämisen muodossa, jolloin muukin maa siitä hyötyisi?
Mutta parhaiten maakunnille kävisi tietty se, että Pääkaupunkiseutu laitettaisiin taas kiinni, paitsi niiltä, jotka käyvät siellä töissä tai muuten vaan "hyvästä syystä"

