- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 21 337
Rajoituksien ylläpito ja niiden mahdollinen paikallinen kiristäminen ei liity edes pelkästään muuntoviruksen leviämiseen, vaan myös viruksen uusien muuntumismahdollisuuksien rajoittamiseen. Tässä taas viimeisin uutinen yhdestä mutaatiosta, joka alkutietojen mukaan on kombinaatio kahta eri koronavirusta ja kohtuullisen vastustuskykyinen aiemmin toimineille vasta-aineille.Rajoituksien kiristäminen liittynee muuntoviruksen leviämiseen. Ei sen vaarallisuuteen eikä siihen että sairaalat täyttyisivät potilaista. Suomessa tullaan jäljessä siinä että osassa eurooppaa muuntovirus on ollut jo sen pari kuukautta ja siellä mennään nyt laskusuunnassa rajoitusten (ja osin rokotusten) ansiosta.
Päivän luku oli 548 ja koronavirustartuntojen määrä on kasvanut HUSin alueella jo muutaman viikon ajan. Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin saman verran kuin viime vuoden huippuviikkoina eli yli 1 650.
Tekniikan Maailma
Tuollaisia tämä panikoinnista öyhöttelevä porukka ei tietenkään edes ajattele, mutta onneksi päätöksiä ei tehdä globaalissa, eikä edes paikallisessa mittakaavassa foorumispostausten perusteella.