Olisiko kuitenkin niin, että tartunnat ovat peräisin kuntosalilaitteiden pinnoilta tai ovenkahvoista? Kuntosaleilla ei kuitenkaan käytetä mitään maskeja, ja tokihan pinnoille tarttuu hikeä ja muita eritteitä, tai riittänee, että joku yskii voimakkaasti, jolloin sylkeä päätyy pinnoille, joita pahaa aavistamattomat asiakkaat ennen pitkää koskevat. Seuraavaksi asiakkaat usein käsittelevät puhelimiaan, joita tunnetusti varsin harvat puhdistelevat edes päivittäin jos koskaan.
Samankaltaisia riskejä on nähtävillä myös laskettelukeskuksissa, josta itsellänikin on tuoretta kokemusta. Mennessäni ostamaan lippuja, minua hämmästytti se, että yhdelläkään toisella asiakkaalla ei ollut vuokraamon tiloissa minkäänlaista maskia kasvoillaan, vaikka niitä tarjottiin siellä asiakkaille ilmaiseksi. Puheesta päätellen asiakaskunta koostui ennen muuta eteläsuomalaisista, mutta joukkoon mahtui myös ulkomaalaisia. Rinteessä tai hisseissä riskit ovat vähäisemmät, mutta kyllä sieltäkin löytyy niitä, jotka eivät piittaa turvaväleistä tai saattavat jopa pitää torikokousta hissien läheisyydessä niin ylhäällä kuin alhaalla.