Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Melkoinen WTF fiilis tuli pe iltana Alkossa käydessä kun siellä oli vartija ovella vahtimassa että ei ole liikaa ihmisiä kerrallaan myymälässä. Ymmärrän jos kyseessä olisi ollut Alkon hullut päivät mutta kun pääsin sisään ja totesin että siellä oli n. 1 hlö per hyllyrivi 10m eli yht. n. 10 hlöä koko myymälässä niin alkoi mietityttää että mikähän järki oli ruuhkauttaa se oven edusta ihmisillä kun myymälässä oli väljää?
Vieressä kuitenkin Cittari jossa ei ole mitään rajoituksia ihmismäärän suhteen...
 
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/928ec668-2c48-48c1-86da-18c39836678e
Venäjällä ei oikein ole tunkua piikeille. Tässähän on hyvä esimerkki myös yhdestä lisähaasteesta, kansa ei vaan epäileväisyytensä takia rokottaudu.

Eipä ole ihme kun tosiaan ei ole vielä pitää mitenkään valmis rokote, kun kolmannen vaiheen testit ei ole valmiit (kuten tuossa edellä jo todettiin). Vaikka olisikin, niin edes venäläiset ei usko enää putinin & co selityksiä, niin ei mikään ihme ettei porukkaa ole jonoksi asti. Venäjällä virallinen totuus on se, joka sopii putinille & co.
 
Ei tuo Erikeepperin karkea suuruusluokkalasku nyt hirveän pielessä näytä olevan. Ruotsista (Centterin viesti) saa samanlaisen luvun, kuolleita 1 % tartunnan saaneista. En kyllä tiedä, onko Ruotsissa ollut tasainen tartuntatilanne ja jos, niin kuinka pitkään.
Kai Ruotsissa on korkea kuolleisuus paitsi sen takia, mistä ei saa täälläkään puhua, myös siksi että siellä on tehokkaasti saatu vanhukset tartutettua ja lisäksi toteutetaan aktiivisesti vanhusten eutanasiaa ainakin vähemmän etnisesti edistyksellisille. Unelma kansankodille purkaa vähän eläkepommia.

Suomessa osin samasta syystä on matala tehohoitokuolleisuus, eli ei jenkkityyliin laiteta saattohoitopotilaita tehohoitoon, mutta meillä jätetään sentään laitosvanhukset tappamatta morfiinilla ja rauhoittavilla, vaikka tulee nuha tai ihan korona. Ei sodassakaan kaikki kuole ellei omat tapa. Toki muuta pahaa vikaa systeemissä on kuten lääkehappi, mutta ei näy juuri näissä tilastoissa.
 
Melkoinen WTF fiilis tuli pe iltana Alkossa käydessä kun siellä oli vartija ovella vahtimassa että ei ole liikaa ihmisiä kerrallaan myymälässä. Ymmärrän jos kyseessä olisi ollut Alkon hullut päivät mutta kun pääsin sisään ja totesin että siellä oli n. 1 hlö per hyllyrivi 10m eli yht. n. 10 hlöä koko myymälässä niin alkoi mietityttää että mikähän järki oli ruuhkauttaa se oven edusta ihmisillä kun myymälässä oli väljää?
Vieressä kuitenkin Cittari jossa ei ole mitään rajoituksia ihmismäärän suhteen...
Oliko vika siis Alkossa, vai jonottajissa? Vai jopa siinä, että Alko ei huolehtinut myös liikkeen ulkopuolella olevista turvaväleineen?
 
Oliko vika siis Alkossa, vai jonottajissa? Vai jopa siinä, että Alko ei huolehtinut myös liikkeen ulkopuolella olevista turvaväleineen?
Jos puolustellaan Alkoa vasta sitten, kun se ei enää ole sisäministeriön voimankäyttöosasto, vaan vain yksi normaali kauppaliike muiden joukossa.
 
Jos puolustellaan Alkoa vasta sitten, kun se ei enää ole sisäministeriön voimankäyttöosasto, vaan vain yksi normaali kauppaliike muiden joukossa.
Menee politiikan puolelle, mutta mielestäni se on tässä vaiheessa kuitenkin juuri sitä, eli vaan vain yksi normaali kauppaliike muiden joukossa.

Ei ihmisten käyttäytyminen ole aina jonkun muun vika, vaan yleensä sen ihmisen itsensä.
 
Kovasti alkavat olla sairaaloissa ym sitä mieltä, että nykyinenkin tahti on Suomen sairaanhoidolle liikaa. Jo onhan se ihan ymmärrettävää, kun perus lääkärivuorot alkavat venyä kuukauden päähän, niin siitä alkää kerääntyä huomattavia ongelmiaja hyvinkin kalleita seurauksia, kun hoitoa ei saa moneen vaivaan ajoissa.
Huomattavasti pahempia ongelmia, kuin jotkut lasten sisäharrastusten vuorot ja kuppilat ym.
Tuo hoitovelka mikä kevään aikana kasvoi tosiaan johtui koronasta. Tosin ei potilastulvasta, vaan potilasvajeesta, kun sairaalat varautuivat massiivisiin potilasmääriin ennusteiden mukaan ja siirsivät lukuisia hoitoja myöhemmäksi. Lievimmät ennusteetkin meni metsään puhumatta joidenkin asiantuntijoiden kymmenistä tuhansista kuolemista. Vahinko oli jo tapahtunut! Aikoja peruttiin omatoimisesti, hoitoihin menoa lykättiin vaikka oireet oli vakavia, jopa elintärkeitä hoitoja skipattiin peloissaan.
Sairaalat ympäri Suomen kävi monelta osaa tyhjäkäyntiä potilaspulan takia. Ei taida ainakaan julkisuuteen tulla, että montako ihmistä tämän vuoksi on ja tulee kuolemaan, kun jopa syöpähoitoihin on hakeuduttu myöhässä.

Laskevat käyrät selittyvät sillä, että toisaalta ihmiset jättivät menemättä vastaanotoille ja toisaalta palveluja sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa peruttiin, koska varauduttiin COVID-19-potilaiden hoitamiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) lääkintöneuvos Katri Makkonen sanoo, että perusterveydenhuollon hoitovelalla on pitkät jäljet.

– Jos pitkäaikaissairaus, kuten esimerkiksi diabetes ja verenpainetauti, on huonolla seurannalla, niin pitkällä aikavälillä se voi näkyä jopa elinajan lyhenemisenä. Erityisesti, jos koronatilanteessa myös potilaan liikkuminen on vähäisempää ja hänen ravinnossaan on puutteita.

Aivan erityisesti tämä voi näkyä yli 70-vuotiaiden kohdalla. Heidän kävijä- ja käyntimääränsä terveyskeskuksissa vähenivät selvästi koronakriisin seurauksena. Osa potilaista puuttuu edelleen.

Suomessa tuo "riskiryhmä" vain on melko iso. Vahempia ihmisiä on huomattavan paljon ja lisäksi monella on paljon perus sairauksia, jotka ovat koronan kanssa huono jutu.

Jo kun hallituksemme ei solidaarisuudessaan ilmeisesti ole hankkinut rokotteita, kuin niukasti EU:n kautta ja omaa vaihtoehtoakaan ei ole viitsitty rahoittaa vaan lahjoitetaan rahat ennemmin ulkomaille, niin tässä kerkeää vielä tapahtua yhtä sun toistaennen riittävää rokotteen kattavuutta.

Tällähetkellä vaikuttaa siltä, että ollaan tekemässä moka varsinkin kotimaan matkailun kanssa nyt joululomien ja uudenvuoden aikana.

Joo (tai ei). Mutta kun tapausten määrä laskee, poistuu perusteet rajoituksille ja rajoituksia taas tullaan poistamaan. Se on ihan peruskauraa ja ajatukset, että kaikki nyt suljettu pidettäisiin kiinni kunnes tauti on kadonnut on ihan harhaa.

Maailmalla: Japani, Etelä-Korea jälleen uusi päiväennätys. Ei vaan näy taittuvan. Australiassakin taas lähdössä Sydneyn alueella? Joku piikki siellä on.
 
Viimeksi muokattu:
Tätähän jo aika moni maa on alkannut tekemään asettamalla isoja rajoituksia kansalle joulusta huolimatta
 
Tätähän jo aika moni maa on alkannut tekemään asettamalla isoja rajoituksia kansalle joulusta huolimatta
Kun tilanne on tarpeeksi paha, niin eipä ne muutakaan voi, sillä joulumesomiset ja uusivuosihan saavat tilanteen helposti karkaamaan käsistä.
 
Eturivin tutkijat penää sitä samaa mitä minäkin koko vuoden, koronaa pitäisi tukahduttaa paljon nykyistä tehokkaammin ja yhteiseurooppalaisin ponnistuksin.

Olisiko sulla ehdotuksia miten tämä toteutetaan?

Jos Eurooppa ei saa kuriin edes laitonta maahantuloa niin miten kuvittelet että se saa näkymättömän viruksen?
 
Olisiko sulla ehdotuksia miten tämä toteutetaan?

Jos Eurooppa ei saa kuriin edes laitonta maahantuloa niin miten kuvittelet että se saa näkymättömän viruksen?
Toteutus on helppo:
Käydään vaatimaan matkustajilta riittäviä turvatoimia ja rokotusta. Jos ei ole noudatettu, niin karanteenit ja testit karanteenien lyhentämiseksi.
 
Toteutus on helppo:
Käydään vaatimaan matkustajilta riittäviä turvatoimia ja rokotusta. Jos ei ole noudatettu, niin karanteenit ja testit karanteenien lyhentämiseksi.
Mitä rokotusta? Rokote on vasta keksitty, nyt puhuttiin kuluneesta vuodesta.
 
..
---------------------------------------------------------------------------------
Mitä taas viimekesään tulee, niin niissä maissa, missä kesäksi nitistettiin korona miltei pois on taähän asti selvitty kohtuudella, vaikka on tunaroitu, niinkuin suomessa. Mon taas esim ruotsissa, jossa jo lähtötaso oli jo syksyllä korkempi, nykyinen taso on vastaavasti korkeampi.

Eli jos roketteita ei saada suuria määriä, niin tauti on syytä saada kevääseen mennessä samalle tasolle, kuin viimekeväänäkin.

Tosin poikkeuksia tähän on esimerkiksi Tsekki, Slovakia, Slovenia, Puola, Unkari. Niissä kaikissa tilanne enemmän tai vähemmän on syksyllä karannut käsistä, vaikka keväällä ja kesällä tilanne oli melko hyvä.
 
Mitä rokotusta? Rokote on vasta keksitty, nyt puhuttiin kuluneesta vuodesta.
Kuluva vuosi on menty, miten on menty. Se, että on hölmöilty ei tarkoita, että hölmöilyä on pakko jatkaa.
Vapaa liikkuvuus on normitilassa,missä oltiin joskus aikoinaan hyvä juttu.
MUTTA, kun tilanne muuttuu epänormaaliksi (Korona nyt viimeksi), niin siihen liittyviä asioita tulisi säätää.
Korona ja vapaa liikuskelu pitkin mannerta kun ovat TÄYSIN yhteensopimattomia juttuja, halusi tai ei..
Typeristä päätöksistä kärsii koko Eurooppa.
 
Ulkomaan työreissulta takaisin Suomeen,jonka jälkeen suoraan koiran tekemään koronatestiin.Kaksi(2) eri koiraa merkkasi näytteeni positiiviseksi.Tämän jälkeen nenätestiin,jonka tulos tuli seuraavana päivänä:negatiivinen.
Millaisia kokemuksia muilla koirien luotettavuudesta?Helsingin Yliopiston mukaan niiden osuvuus on liki 100%.Huomaavat jopa 10-100 molekyylin määrän näytteestä.Laboratoriotesti vaatii minimissään 18,000,000 molekyyliä.
Luonnollisesti en ole liikkunut asunnostani mihinkään,vaikka PCR testi oli negatiivinen.Oireet voivat tulla vasta viiveellä.
Kokemuksia?
 
Ei todellakaan ole lähelläkään 100% oikeassa elämässä. On täysin mahdollista, että jonkun toisen haju oli tarttunut sinuun. Samahan on huomattu huumekoirien kanssa kentillä.
 
Ei todellakaan ole lähelläkään 100% oikeassa elämässä. On täysin mahdollista, että jonkun toisen haju oli tarttunut sinuun. Samahan on huomattu huumekoirien kanssa kentillä.
Oletko käynyt tässä testissä?Tiedätkö miten testi tehdään?
 
Olisko samaa efektiä,kuin näillä homekoirilla? Kaikkialla on hometta (myös sitä ns. hyvää) ja jos koira merkkaa asunnon homeiseksi ns. hyvästä homeesta, niin siinäpä sitten on sellainen leima, että onnea asunnon myyntiin. Ainakin edellinen välittäjä sanoi, että ei missään nimessä koiria hometesteihin.

Edit. voi toki olla, jos tauti on sen verran tuore, ettei näy vielä testeissä.
 
Ulkomaan työreissulta takaisin Suomeen,jonka jälkeen suoraan koiran tekemään koronatestiin.Kaksi(2) eri koiraa merkkasi näytteeni positiiviseksi.Tämän jälkeen nenätestiin,jonka tulos tuli seuraavana päivänä:negatiivinen.
Millaisia kokemuksia muilla koirien luotettavuudesta?Helsingin Yliopiston mukaan niiden osuvuus on liki 100%.Huomaavat jopa 10-100 molekyylin määrän näytteestä.Laboratoriotesti vaatii minimissään 18,000,000 molekyyliä.
Luonnollisesti en ole liikkunut asunnostani mihinkään,vaikka PCR testi oli negatiivinen.Oireet voivat tulla vasta viiveellä.
Kokemuksia?
Iteki oon ihan mielenkiinnosta yrittänyt selvitellä tuon koiratestin tarkkuutta, mutta ainuttakaan tutkimusta asiasta ei ole sattunut silmiin ja koko ajan vain hoetaan että ne toimii. Joten toistaiseksi pitäisin koiratestiä vain kuriositeettina.
 
Ulkomaan työreissulta takaisin Suomeen,jonka jälkeen suoraan koiran tekemään koronatestiin.Kaksi(2) eri koiraa merkkasi näytteeni positiiviseksi.Tämän jälkeen nenätestiin,jonka tulos tuli seuraavana päivänä:negatiivinen.
Millaisia kokemuksia muilla koirien luotettavuudesta?Helsingin Yliopiston mukaan niiden osuvuus on liki 100%.Huomaavat jopa 10-100 molekyylin määrän näytteestä.Laboratoriotesti vaatii minimissään 18,000,000 molekyyliä.
Luonnollisesti en ole liikkunut asunnostani mihinkään,vaikka PCR testi oli negatiivinen.Oireet voivat tulla vasta viiveellä.
Kokemuksia?

Jos ne koirat tuottaa vain vääriä positiivisia eikä niinkään negatiivisia niin toimivat kentällä mielestäni hyvin. Eilen oli Helsinki-Vantaalla iltapäivästä kahden tunnin jonotus testiin jolloin kiireisimmät pääsee koiran kautta nenätestin ohi ja väärät positiiviset ohjataan toiseen testijonoon. On se ainakin parempi vaihtoehto, kun että kävelee molemmista testeistä ohitse jonon takia.

Siinä ehkä toimivat väärin, että koirasta pompanneet ohjattiin toisen jonon hännille. Mielestäni saisivat päästää ohituskaistaa ohitse niin positiivinen ei tartuta kahta tuntia kanssajonottajia. Korjaa toki jos pääsit jonon ohitse nenätestiin, kun tuota vain sivusta seurasin.

Itse menin siis suoraan nenätestiin (negatiivinen) ja työterveyden kautta uusintakierros varattu tiistaille.

Lentokentän henkilökunta sanoi että koirat aloittavat iltapäivästä yhdeltä ja lopettavat kun väsyvät 4-5 maissa. Ehkäpä se väsynyt koira tuottaa enemmän vääriä positiivisia ja kouluttaja viheltää pelin poikki?
 
Ulkomaan työreissulta takaisin Suomeen,jonka jälkeen suoraan koiran tekemään koronatestiin.Kaksi(2) eri koiraa merkkasi näytteeni positiiviseksi.Tämän jälkeen nenätestiin,jonka tulos tuli seuraavana päivänä:negatiivinen.
Millaisia kokemuksia muilla koirien luotettavuudesta?Helsingin Yliopiston mukaan niiden osuvuus on liki 100%.Huomaavat jopa 10-100 molekyylin määrän näytteestä.Laboratoriotesti vaatii minimissään 18,000,000 molekyyliä.
Luonnollisesti en ole liikkunut asunnostani mihinkään,vaikka PCR testi oli negatiivinen.Oireet voivat tulla vasta viiveellä.
Kokemuksia?

Suomen Kuvalehdessä oli hiljattain pitkä ja melko kriittinen juttu noista koronakoirista. Olen aika skeptinen niiden toimivuudesta.

Paljonpuhuvaa on se, että missään muussa maassa ei käsittääkseni käytetä koronakoiria. Koiria ei käytetä missään maassa lääketieteessä, vaikka asiaa on tutkittu kymmenien vuosien ajan.

Suomen kuvalehti sanoi:
SAIRAUDEN hajun opettaminen on hyvin hankalaa. Ongelma on, ettei kukaan tiedä, miltä sairaudet haisevat.

Syöpäkoiria on tutkittu jo 1980-luvun lopusta, mutta vieläkään ei ole onnistuttu osoittamaan pitävästi, että koirat tosiaan haistavat kasvaimen.

Brittitutkijaryhmä julkaisi vastikään artikkelin, jossa koirat olivat oppineet tunnistamaan eturauhassyövän 93 prosentissa tapauksista. Kun tutkimus eteni, selvisi, että syövän sijaan koirat olivat oppineet tunnistamaan tikun, jolla syöpänäytteitä oli käsitelty.

Suomessakin tutkitaan syöpäkoiria. Hanke on niin ikään Anna Hielm-Björkmanin johtama ja siihen osallistuu Wise Nose -yhdistyksen väkeä, tosin eri henkilöitä kuin koronakoiraprojektiin.

Syöpäkoirien harjoitusryhmien vetäjä Ville Vihne kasaa 120 metallista purkkia näytteentekopöydälle. Positiiviset näytteet oikealle, negatiiviset vasemmalle. Jokaiseen kuppiin tulee millin kymmenesosa koiran pissaa. Toisilla on todettu nisäsyöpä, toisilla ei.

”Jos merkkaamme positiiviset punaisella tussilla ja verrokit sinisellä, se saattaa vaikuttaa. Luulemme, että menee hirveän hyvin, kun koira haistaakin sen tussin”, Vihne sanoo.

Näytteitä pitää olla paljon, muuten koirat oppivat tunnistamaan kunkin näytteenantajan yksilöhajun. Se on koiralle helpompaa kuin syövän tunnistaminen.

”Tässä hommassa on äärimmäisen helppoa huijata itseään. Helposti voi saada illuusion, että koirat osaavat täydellisesti syövän, mutta todellisuudessa ne voivat esimerkiksi tunnistaa vanhoja yksilöhajuja, joista ne on palkittu aiemmin.”

Rajavartiolaitoksen koiraopettaja Harri Ylä-Kotola toteaa samaa.

Jos tiedetään varmasti, mille hajulle koira altistetaan, hajun opettaminen peruskoulutuksen käyneelle koiralle on helppoa. Ylä-Kotola lainaa eläkkeelle jäänyttä koiraohjaajaa: ”Ei se ole koirankoulutusta kummempaa.”

Mutta:

”Jos emme tiedä, mille hajulle itse asiassa ehdollistamme, tai opetettava haju on saastunut niin, että siinä voi olla jokin muukin yhdiste kuin mitä olemme tarkoittaneet, ollaan todennäköisesti pulassa”, hän kirjoittaa sähköpostissa.

”Emme voi ikinä olla varmoja, minkä molekyylin koira sieltä reseptoreihinsa saa ja mikä sähkökemiallinen viesti aivoihin lopulta kulkeutuu.”

Syöpäkoirien harjoittelupaikka on rakennettu virkakoirakoulun esimerkin mukaan. Radan ja näytehuoneen välissä on peililasi, jotta koirille voidaan tehdä sokkotestejä. Ohjaaja ja assistentti pystyvät tarkkailemaan suoritusta lasin läpi eivätkä voi antaa vihjeitä oikeasta purkista.

Syöpäkoiratutkimuksessa kolme vuotta mukana ollut Ilkka Hormila, eläköitynyt poliisikoirakouluttaja, tietää, että vihjeitä voi antaa huomaamattaan.

”Kun aikanaan koulutin huumekoiria, huomasin videonauhalta, että olkapääni nykäisi tiedostamatta, kun koira lähestyi oikeaa purkkia.”

Huumausaineiden ja sairauden hajun opettaminen eroavat toisistaan. Huumeita on saatavilla puhtaina –  ja niistä tiedetään, mitä näytteissä on.

”Syövän kanssa emme yksinkertaisesti voi tietää, mitä opetamme. Olemme niin alkuvaiheessa, että emme voi tietää”, Hormila sanoo.

Syöpäkoiria on harjoitettu viisi vuotta. Viranomaiskoiria harjoitetaan noin puolitoista vuotta ja testataan säännöllisesti.

Koronakoiria opetettiin neljä kuukautta. Kössi-koira oppi omistajansa mukaan koronaviruksen hajun seitsemässä minuutissa.

”En usko, että on mitenkään mahdollista, että ne koirat ainakaan tällä hetkellä haistavat koronan”, Hormila sanoo.

Muissakin maissa, kuten Iranissa, Saksassa, Ranskassa ja Saudi-Arabiassa koiria on yritetty kouluttaa. Suomessa ja Arabiemiraateissa koirat otettiin lentokentillä käyttöön ensimmäisinä.

Suomalaiskouluttajien mukaan koronakoirat ovat luotettavampia kuin nenäpuikolla otettavat PCR-testit, mutta silti niitä opetetaan PCR-testatuilla näytteillä. Jos PCR-tulos olisikin väärä, koiraa saatetaan palkita väärästä löydöstä.

”Kai koronakoiria olisi kaikkialla, jos ne olisi niin helppoa kouluttaa”, Hormila sanoo.
 
Ainakin Kössiä käytetään syöpien hausteluun. En tiedä sitten kuinka yleistä tällainen on.

Edit. Ja no mutta, ylempänä Kössi jo mainittu.
Pelkästään väite 100% tarkuudesta kertoo, että pseudoilusta kyse. Mitään muita numeroita tai statistiikkaa ei ole heillä näköjään esittää. Voin laittaa pääni pantiksi, että tuon koiran merkkaamat näytteet ei ole 100% oikeita. Kyse on eläimistä jotka eivät edes puhtaiden huumenäytteiden kanssa onnistu 100%:sesti. Tämähän voisi tuplasokkokokeella helposti varmistaa (ja senkin voi toteuttaa roboteilla ilman mitään ihmiskontaktia).

Kaiken kruunaa "oppi tunnistamaan näytteet 7 minuutissa".

Erilaisia täysin mekaanisia/elektronisia haistavia "neniähän" on pyritty kehittämään juurikin elävien olentojen epäluotettavuuden takia.
 
Viimeksi muokattu:
Ne jotka kuvittelee että rokotteella päästään matkustusten pariin. Mitäs mieltä näistä pienistä haasteista?

1. Rokotteen tehokas vaste tulee vasta 2 rokotteen jälkeen. Miten tätä seurataan, tai voidaan seurata luotettavasti?
2. Rokotetodistus helppo väärentää. Joudutaanko kehittämään passia vastaava virallinen asiakirja että voidaan todentaa että rokote oikeasti otettu (ja milloin).
3. Rokote ei välttämättä estä tartuttamasta.

Sanoisin että jos nämä idealistiset tukahduttamishaaveet meinataan yhdistää matkusteluun missään muodossa niin mennään tuplavauhtia pieleen. Ei millään tasolla realistisia nämä haaveet että tartunnoilta voitaisiin välttyä vippaskonstein.
 
2. Ehkäpä käyttöön otetaan vastaava rokotustodistus kuin keltakuumeella.
 
Ne jotka kuvittelee että rokotteella päästään matkustusten pariin. Mitäs mieltä näistä pienistä haasteista?

1. Rokotteen tehokas vaste tulee vasta 2 rokotteen jälkeen. Miten tätä seurataan, tai voidaan seurata luotettavasti?
2. Rokotetodistus helppo väärentää. Joudutaanko kehittämään passia vastaava virallinen asiakirja että voidaan todentaa että rokote oikeasti otettu (ja milloin).
3. Rokote ei välttämättä estä tartuttamasta.

Sanoisin että jos nämä idealistiset tukahduttamishaaveet meinataan yhdistää matkusteluun missään muodossa niin mennään tuplavauhtia pieleen. Ei millään tasolla realistisia nämä haaveet että tartunnoilta voitaisiin välttyä vippaskonstein.

Mitään laajaa tai yhteinäistä maailmanlaajuista rokotusrekisteriä ei ole tulossa. Jotkut lentoyhtiöt tai maat saattaa sählätä omien dokumenttivaatimustensa kanssa jonkin aikaa, helpompi luultavasti hoitaa vaan se doku kuntoon vaikka feikkauskin helppoa lienee.
 
Ongelma lienee siinä että näistä feikki rokotetodistuksista tulee todella haluttua kauppatavaraa. Etenkin kun rokotuksia ei ensimmäisen vuoden aikana edes riitä kaikille halukkaille. Ja sitten on vielä se odotteluaika että otetaan toinen rokote ensimmäisen jälkeen.
 
Eikös näillä itäblokin lennoilla saapuvilla ollut todistuksia negatiivisesta koronavirusstatuksesta mutta olivat positiivisia testattaessa? Olivat feikkejä todistuksia. Muistelen, että olis uutisia aiheesta.
 
Ensimmäisestä lainaus:

Negative samples do not request particular safety protection, the sampler wearing a new pair of surgical gloves in order not to contaminate the sample with his own odours.

Positive samples are realised wearing the full COVID-19 safety protection and two pairs of new gloves for the sampler.

Haistaako koira ne kemikaalinhajuiset eristysvarusteet, jotka päällä näyte otettiin sairailta yksilöiltä?

Ja jälkimmäisestä:

Negative control samples were obtained from SARS-CoV-2 RT-PCR negative people with no previous history of COVID-19, nor had the individuals any history of a recent cold or infection.

Erottaako koira vain sairaan ihmisen terveestä, joka lienee melko helppoa koiralle?
 
Eikös näillä itäblokin lennoilla saapuvilla ollut todistuksia negatiivisesta koronavirusstatuksesta mutta olivat positiivisia testattaessa? Olivat feikkejä todistuksia. Muistelen, että olis uutisia aiheesta.

Olipa otettu tai ei niin Sputnik tuskin ihan länsimaiseen standardiin yltää reps.
 
Ongelma lienee siinä että näistä feikki rokotetodistuksista tulee todella haluttua kauppatavaraa. Etenkin kun rokotuksia ei ensimmäisen vuoden aikana edes riitä kaikille halukkaille. Ja sitten on vielä se odotteluaika että otetaan toinen rokote ensimmäisen jälkeen.

No pääseehän nytkin matkustamaan. Sitten kun kohdemaassa on rokotustaso korkea, tuskin niitä jaksaa kiinnostaa onko tulija rokotettu vai ei. Ehkä niillä tulee joku lyhytaikainen karanteenijonon ohitus mahdolliseksi.
 
Ensimmäisestä lainaus:

Haistaako koira ne kemikaalinhajuiset eristysvarusteet, jotka päällä näyte otettiin sairailta yksilöiltä?

Ja jälkimmäisestä:

Erottaako koira vain sairaan ihmisen terveestä, joka lienee melko helppoa koiralle?

Erittäin hyviä pointteja!
Saan oman kokemukseni tähän ketjuun muutaman päivän sisään.Eli seuraan kehittyykö minulle tautia vai ei.
 
No pääseehän nytkin matkustamaan. Sitten kun kohdemaassa on rokotustaso korkea, tuskin niitä jaksaa kiinnostaa onko tulija rokotettu vai ei. Ehkä niillä tulee joku lyhytaikainen karanteenijonon ohitus mahdolliseksi.

Tarkoitus olikin vain osoittaa että tukahduttamishaaveilut voi unohtaa samointein tässä vaiheessa. Katsotaan sitten parin vuoden päästä kun rokotteet alkavat oikeasti vaikuttaa.
 
Tarkoitus olikin vain osoittaa että tukahduttamishaaveilut voi unohtaa samointein tässä vaiheessa. Katsotaan sitten parin vuoden päästä kun rokotteet alkavat oikeasti vaikuttaa.
No eihän tulahduttamisesta haaveile kuin ne jotka eivät asiasta ymmärrä. Jos ne riskiryhmät saadaan rokotettua niin silloin voidaan palata normaaliin. Koko kansa ei tule rokotetta ottamaan.
 
No eihän tulahduttamisesta haaveile kuin ne jotka eivät asiasta ymmärrä. Jos ne riskiryhmät saadaan rokotettua niin silloin voidaan palata normaaliin. Koko kansa ei tule rokotetta ottamaan.

Aika monta "asiantuntijaa" tuota on esiintynyt äänessä tässäkin kuussa että Eurooppaan tarvittaisiin yhtenäinen tukahduttamisstrategia. Toivottavasti tästä ajattelusta ei tule mitään valtavirtaa. Siellä on Australiassakin taas virus leviämässä kun eivät uskoneet että sitä ei voi hallita täysin.
 
Jos sä puhut siitä aika-ajoin päätään nostavasta "asiantuntijaryhmästä" (Myllärniemet, Aivelot sun muut) niin unohda. Se on täysin todellisuudesta irroitettu ja viimeisessä taidettiin jopa oivaltaa, että vaatisi jotain synkronoitua yhteiseurooppalaista efforttia. Tässä on kesä ja kärpäset ennen kuin pari tusinaa valtiota ja sadat miljoonat ihmiset saataisiin edes kiinnostumaan tuollaisesta. Ja kaikki ei silti välittäisi eikä korona tukahtuisi, kuten nytkin voi katsella tapahtuvan vaikkapa niissä paljon ylistetyissä Japanissa, Etelä-Koreassa ja Australiassa, joilla ei ole edes maarajoja ongelmanaan.
 
Ja kaikki ei silti välittäisi eikä korona tukahtuisi, kuten nytkin voi katsella tapahtuvan vaikkapa niissä paljon ylistetyissä Japanissa, Etelä-Koreassa ja Australiassa, joilla ei ole edes maarajoja ongelmanaan.
Etelä-Koreassa, Japanissa ja Australiassa tilanne on huomattavasti parempi kuin Euroopassa keskimäärin tai edes missään yksittäisessä jäsenmaassa kuten Suomessa. Hyvin on asiat menneet noissa maissa, vaikka täydellisyyteen eivät olisikaan päässeet nekään.
 
Jos sä puhut siitä aika-ajoin päätään nostavasta "asiantuntijaryhmästä" (Myllärniemet, Aivelot sun muut) niin unohda. Se on täysin todellisuudesta irroitettu ja viimeisessä taidettiin jopa oivaltaa, että vaatisi jotain synkronoitua yhteiseurooppalaista efforttia. Tässä on kesä ja kärpäset ennen kuin pari tusinaa valtiota ja sadat miljoonat ihmiset saataisiin edes kiinnostumaan tuollaisesta. Ja kaikki ei silti välittäisi eikä korona tukahtuisi, kuten nytkin voi katsella tapahtuvan vaikkapa niissä paljon ylistetyissä Japanissa, Etelä-Koreassa ja Australiassa, joilla ei ole edes maarajoja ongelmanaan.

Sivusta seurasin Ranskan kotimaanturismia korona-aikana kesästä syksyyn. Hotellit oli Atlantin rannikolla tupaten täynnä loppukesästä ja elämä jatkui business as usual, ravintolat iltaisin täynnä. Itse sitä tuli välteltyä hotellin aamupalaa ettei nappaa koronaa ainakaan sieltä. Pariisilaisten turismi näkyi selkeästi rannikon koronatilanteessa, vaikkei ennen loppusyksyä juurikaan käyttäytymisessä. Loka-Marraskuussa laitettiin sitten koko maa lockdowniin vaikkei nuo kyllä autolla liikkujia kontrolloineet ainakaan länsirannikolla. Pääpointti taisi olla ravintolat säppiin (takeway toimi), keskustoissa norkoilijat kuriin ja mahdollisesti vähentämään ihmisten liikkumista myös kärjistyneessä turvallisuustilanteessa. Nythän Ranska jo kumosi lockdownin vaikka ulkonaliikkumiskielto iltaisin jäi voimaan. Kuolemat kuitenkin edelleen tuolla alkusyksyn tasolla.

20201219_153805.jpg

Haastavaksi se yhteiseurooppalainen koordinaatio kyllä menee ellei kaikki maat olisi jatkuvassa lockdownissa. Ihmiset kuitenkin käyttää maansisäistä liikkumisvapautta ja patoutunutta kysyntää matkustukseen on kaikissa maissa.
 
Kun nyt saisi edes yksittäisen kansan välittämään tarpeeksi. Ihan oma juttunsa synkronoida näitä yli rajojen. Ja kuten esimerkit osoittavat, ei se toimi edes niissä maissa, joissa on mahdollisuus ihmisoikeuksien ja perustuslakien vastaisesti sulkea rajoja kikkailemalla.

Noista tiukkojen rajoitusten maista kannattaa aina huomioida, että usein sinne jätetään lupaa tavata muita ihmisiä kodeissa enemmän kuin perus suomi-tallaaja tapaa normiaikoinakaan... Ne rajoitukset on tiukkoja niistä lähtökohdista, että kaikki sosialisoi kaikkien kanssa ja koko ajan ;)
 
Etelä-Koreassa, Japanissa ja Australiassa tilanne on huomattavasti parempi kuin Euroopassa keskimäärin tai edes missään yksittäisessä jäsenmaassa kuten Suomessa. Hyvin on asiat menneet noissa maissa, vaikka täydellisyyteen eivät olisikaan päässeet nekään.
Hyvin menee eteläkoreassa?

Mallimaa vaikeuksissa: Etelä-Korea painii koronan kolmannen aallon kourissa Mallimaa vaikeuksissa: Etelä-Korea painii koronan kolmannen aallon kourissa
 
Hyvin menee eteläkoreassa?

Mallimaa vaikeuksissa: Etelä-Korea painii koronan kolmannen aallon kourissa Mallimaa vaikeuksissa: Etelä-Korea painii koronan kolmannen aallon kourissa
"Lauantaina uusia koronavirustartuntoja todettiin 950."

Etelä-Korea on kymmenen kertaa suurempi maa kuin Suomi. Vertailukelpoinen tartuntamäärä Suomessa olisi siis noin 100 kappaletta tänään.

Kuten sanottua, vertailussa meihin ja Euroopan Unioniin tuolla on asiat hyvin. Vähän siis naurettavia noi lööppilehtien jutut, kun saadaan tilanne näyttämään huomattavasti pahemmalta kuin se onkaan. Tilanne on toki "paha" Etelä-Korean itsensä vertailussa. Vähän sama kuin jos Taiwanissa todetaan muutama tartunta, niin sehän on heti hirveä katastrofi. Kuten Australiassakin.
 
"Lauantaina uusia koronavirustartuntoja todettiin 950."

Etelä-Korea on kymmenen kertaa suurempi maa kuin Suomi. Vertailukelpoinen tartuntamäärä Suomessa olisi siis noin 100 kappaletta tänään.

Kuten sanottua, vertailussa meihin ja Euroopan Unioniin tuolla on asiat hyvin. Vähän siis naurettavia noi lööppilehtien jutut, kun saadaan tilanne näyttämään huomattavasti pahemmalta kuin se onkaan.
Voi pyhä sylvi, ehkä siihen vaikuttaa pari muutakin asiaa kuin pelkkä asukasluku...

Toiseen suuntaan "lööppilehtien" uutiset kelpaa, mutta kun ei sovi omaan agendaan niin ne ei kaykkään...
 
Voi pyhä sylvi, ehkä siihen vaikuttaa pari muutakin asiaa kuin pelkkä asukasluku...
Tä? Siis jos 51 miljoonan asukkaan maassa on 950 tartuntaa päivässä, niin onko se nyt sitten erityisen paljon, vai mitä oikein yrität nyt?

Kyllä se mun mittarilla on aika vähän. Ja suhteessa asukaslukuunhan näitä pitää vertailla, eihän vertailuissa muuten ole mitään järkeä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
285 045
Viestejä
4 897 877
Jäsenet
78 904
Uusin jäsen
Vermeri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom