Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Se on jokaisen oma valinta. Ihan niiin kuin se miten toimii täällä etelässä. Valitettavasti pandemian aikana perseily ei ole rangaistava teko.

Matkailuyritykset myy reissuja, valtion rautatiet ja lentoyhteydet kuljettaa, hotellit kutsuu asiakkaita, missä tässä ylittyi perseilyn raja?
 
@Tlapio ja @Centteri, ne on semmoisia yhdistettyjä työ- ja lomareissuja, niin eiköhän lopputulos ole yhteiskunnan kannalta kuitenkin plussalla. :cool:

Ei kaikki matkustaminen ole tosiaan perseilyä, viikon ryyppäämisen Levin koronalingossa voisi kyllä jo melkein laskea perseilyksi.
 
Kukas sen seuraavan pandemian sulun maksaa jos nyt kielletään rahanteko ongelmallisina aikoina? Ja kuka maksaa työttömäksi jääneiden elätyksen seuraavan pandemian aikaan?

Tai jos rokote ei ratkaisekaan asiaa. Pitääkö perustaa orjaleirit että saadaan kaikille ruokaa?

Nyt kun ollaan jo totuttu että tulee tällaisia pieniä ongelmia niin voitaisiin totutella myös ajatukseen että eletään niiden kanssa eikä niinkuin viimeistä päivää (pandemian kourissa).
 
Jos ja jos.

a) Se pitäisi osoittaa, ei spekuloida
b) Senkun laitetaan ovet säppiin mutta tehdään se kunnolla ja selkeästi ja maksetaan myös asialliset korvaukset. Nyt ovet ei ole säpissä joten yrittäjä tekee sen omaan piikkiinsä jos tekee. Ja sitten valitetaan kun käydään baareissa kun saa käydä baareissa

Tän kanssa ei voi voittaa
Baarien (rypypaikkojen) suhteen ei tällähetkellä ole MITÄÄN epäselvyyttä. Jos sinne saapuu enemmän poroukkaa ja siellä sikaillaan esim muutamana iltana, niin on miltei 100%:n varmaa, että siitä seuraa tartuntojen selkeää leviämistä, koska korona nyt vain päästettiiin leviämään niin reippaasti. Näinollen jokainen, joka ko tyyppistä paikkaa pyörittää on huomattavan epärehellinen, jos ei myönnä että siellä voi tapahtua helpostikin koronan leviämistä ja ko toiminta vesittää pahasti rajoitteita ja aiheuttaa lisärajoitteiden tarpeen tai vähintään rajoitteiden jatkamistarpeen.
Tilanne nyt vain on senverran paska, että joulu-uusivuosi rypemiset tulisi peruuttaa koko maassa.

Sanon tämän jo nyt, jotta ei kenenkään tarvitse itkeä, kun myöhemmin toteaa joku, että tämäkin oli jo tiedossa.
 
Baarien (rypypaikkojen) suhteen ei tällähetkellä ole MITÄÄN epäselvyyttä. Jos sinne saapuu enemmän poroukkaa ja siellä sikaillaan esim muutamana iltana, niin on miltei 100%:n varmaa, että siitä seuraa tartuntojen selkeää leviämistä, koska korona nyt vain päästettiiin leviämään niin reippaasti. Näinollen jokainen, joka ko tyyppistä paikkaa pyörittää on huomattavan epärehellinen, jos ei myönnä että siellä voi tapahtua helpostikin koronan leviämistä ja ko toiminta vesittää pahasti rajoitteita ja aiheuttaa lisärajoitteiden tarpeen tai vähintään rajoitteiden jatkamistarpeen.
Tilanne nyt vain on senverran paska, että joulu-uusivuosi rypemiset tulisi peruuttaa koko maassa.

Mitäs jos ne laitettaisiin suoraselkäisesti kiinni ja korvattaisiin omistajille tappiot? Ei voi koska sosialismin nimissä yrittäjälle ei saa maksaa rahaa koska riski tai jotain muuta paskaa :facepalm:

Jos niitä saa pitää auki ja niissä saa käydä niin niissä käydään tarttui tai ei. Tällä hetkellä yrittäjällä ei ole vastuuta siitä että tauti ei tartu vaan siitä, että pitää asiakasmäärän tietyssä prosentissa ja tarjoaa käsidesiä tms. höpöhöpöä.
 
Ongelmahan on nyt lähinnä siinä että ei olla laitettu.
 
Ei voida laittaa koska ei demarihallitus halua alkaa kustantamaan yrittäjien liiketoiminnan kuluja ja yrittäjien elämää.

Sillähän tää olis selvä. Lappu luukulle ja valtio maksaa yrittäjän tuloksen pohjalta estimoidun voiton (tai antaa kärsiä tappion) sekä työntekijöiden palkan. Kelaa vaan mikä itku siitä seuraisi. Yrittäjä on vihollinen silloinkin kun perinteiset sossuhyysäyksen säännöt toimisi oikein hyvin hänen kohdallaan.
 
Yrittäjät
  • Kela voi maksaa yrittäjälle työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt tai yrittäjätulo on epidemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 e/kk. Nämä muutokset ovat voimassa 31.12.2020 asti.
  • Tavallisesti yritystoiminnan tulojen sovittelussa käytetään edellisen vuoden verotustietoja. Jos yrittäjän tulot ovat muuttuneet koronavirusepidemian vuoksi, yrittäjä voi väliaikaisesti itse ilmoittaa Kelaan, kuinka paljon nykyiset tulot ovat. Kela sovittelee nämä tulot yhteen etuuden kanssa. Muutos on voimassa 11.5.2020–31.3.2021.
  • Työttömyysetuuden suojaosaa on korotettu väliaikaisesti. Suojaosa on se määrä, jonka voi ansaita ilman, että se vaikuttaa etuuteen. Voit yrittäjänä ansaita bruttona eli ennen verojen vähentämistä 465 euroa, jos etuus maksetaan 4 viikon välein tai 500 euroa, jos etuus maksetaan kuukauden välein. Korotus on voimassa sovittelujaksoilla, jotka alkavat 1.6.2020–31.3.2021.

Kyllä se yrittäjäkin saa korvausta kelasta, tosin ei enää tämän vuoden jälkeen jos ei jatketa.
 
Missä mailmalla korvataan yrittäjän tappiot valtiovallan toimesta jos jostain syystä yritys ei jostain syystä pysty toimimaan kannattavasti.Ymmärrän että jos määrätään yleisen turvallisuuden nimessä keskeyttämään tämän hetkinnen toiminta niin silloin pitääkin saada korvaus
 
Edelleen väärin. 10-35 % potilaista saa tästä pitkittyneitä oireita joita kuvattu alla. Näitä ei tule influenssassa. Influenssa ei aaltoile kuten korona tekee.

kuume ja voimakas hikoilu sekä alilämpö
kipeä tai karhea kurkku, aivastelu, vuotava, kuiva tai tukossa oleva nenä ja poskiontelokipu
sitkeä yskä, hengitysvaikeudet ja kipu keuhkoissa
vilunväristykset kaikkialla
rintakipu ja paineen tunne rinnassa, kupliva tai polttava tunne rintakehässä, viiltävä kipu rinnassa ja pohkeissa, kostokondriitti ja keuhkopussitulehdus
sydänongelmat, esimerkiksi sydänpussitulehdus, korkea verenpaine, sydänlihastulehdus sekä erillaiset sydämen rytmihäiriöt, kuten takykardiat ja bradyarytmiat
hermostolliset ongelmat, kuten päänsärky, huimaus, aivosumu, ortostatismi, pyörtyily, haju- ja makuaistin menetys tai vääristymät, kipeä kieli, tinnitus sekä valo- ja ääniyliherkkyys
turvonneet imusolmukkeet
erillaiset ihottuma, paiseet, mustelmien yhtäkkinen ilmestyminen, haavaumat limakalvoilla, sormien tuntomuutokset, pistelyt, raajojen puutumiset
kasvojen, käsien ja jalkojen kihelmöinti sekä tunnottomuus tai neuropatia
lihaskivut, lihasheikkous ja nivelkivut, lihasten tahaton nykiminen
silmätulehdukset, silmien kuivuminen ja näköhäiriöt
äärimmäisen voimakas väsymys, unettomuus ja unihäiriöt
vatsakipu, pahoinvointi, ripuli ja vatsan turvotus, närästys ja refluksioireet
Sekundääriset bakteeri- ja hiivatulehdukset (kuten esim. ihoinfektiot, virtsatieinfektiot)
hammas- tai leukaperien särky, elohiiri eri puolilla kehoa, hammasongelmat
hiustenlähtö
verisuonien ongelmat, pullistuvat suonet, polttavat suonet

Lähde:

Samankaltaisia oireita ovat saaneet rokotetesteissä lumelääkkeitä saaneet henkilöt, jotka eivät koronaan ole sairastuneet.
Foorumilla ollut Teslajonte taisi useamman kerran olla oireiden takia testeissä. Henkisellä puolen tauti oli.
 
Katso paljonko Ruotsissa on virusta ja katso paljonko Suomessa on. Tästä oli kyse. Täysin eri tilanteessa ollaan koronan suhteen. Kukaan ei ole puhunut mistään ainutlaatuisuudesta, vaikka eroja tottakai esim väestöjakaumasta yms syntyykin. En oikein ymmärrä mistä tuon viruksen eri tarttuvuudella leikittelyn olet repäissyt, en ole kenenkään nähnyt tuollaista väittäneet. Toisaalta jotain näyttöä ruskeiden ihmisten mahdollisista pahemmista koronaoireista on esitetty.
Niin ollaan, ja kovin harva kaipaa varmaan samaa tilannetta tänne (tai siis useimmat eivät kaipaa: Ylilääkäri jyrähtää ihmisten käytöksestä korona-aikana: Outo ristiriita). Viimeksi valitit sanojen suuhun laittamisesta niin onko tällä toteamuksella nyt siis joku tarkoitus joka pitäisi ymmärtää?
 
Eipä tuo valtio muillekaan yrityksille mitään korvaa vaikka jatkuvasti säätää kaikenlaisia toimintaa haittaavia ja kustannuksia aiheuttavia lakeja. Ihan populismia huudella, että on pakko korvata. Toki fiksua voi olla vähän jeesiä, kuten valtio usein myös tekee.
 
Yrittäjät
  • Kela voi maksaa yrittäjälle työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt tai yrittäjätulo on epidemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 e/kk. Nämä muutokset ovat voimassa 31.12.2020 asti.
  • Tavallisesti yritystoiminnan tulojen sovittelussa käytetään edellisen vuoden verotustietoja. Jos yrittäjän tulot ovat muuttuneet koronavirusepidemian vuoksi, yrittäjä voi väliaikaisesti itse ilmoittaa Kelaan, kuinka paljon nykyiset tulot ovat. Kela sovittelee nämä tulot yhteen etuuden kanssa. Muutos on voimassa 11.5.2020–31.3.2021.
  • Työttömyysetuuden suojaosaa on korotettu väliaikaisesti. Suojaosa on se määrä, jonka voi ansaita ilman, että se vaikuttaa etuuteen. Voit yrittäjänä ansaita bruttona eli ennen verojen vähentämistä 465 euroa, jos etuus maksetaan 4 viikon välein tai 500 euroa, jos etuus maksetaan kuukauden välein. Korotus on voimassa sovittelujaksoilla, jotka alkavat 1.6.2020–31.3.2021.

Kyllä se yrittäjäkin saa korvausta kelasta, tosin ei enää tämän vuoden jälkeen jos ei jatketa.
Jos kaikille yrittäjille maksetaan sen mitä ääripää vaatii, niin Suomessa ei ole kohta sen kummemmin niitä yrityksiä, talouskehitystä kuin sosiaaliturvaakaan. Suomi tarvitsee yrittäjiä, mutta tukirahkeet eivät riitä ihan kaikkeen. Ja käsittääkseni yrittäjät eivät ole ihan omillaan näissä, mutta ajat ovat globaalisti vaikeat sekä yksityisille että yrityksille ja sillä siisti.

Samankaltaisia oireita ovat saaneet rokotetesteissä lumelääkkeitä saaneet henkilöt, jotka eivät koronaan ole sairastuneet.
Foorumilla ollut Teslajonte taisi useamman kerran olla oireiden takia testeissä. Henkisellä puolen tauti oli.
Teslajonillahan ei ole tosiaan koronaa koskaan edes todettu (vaikka sellainen lääkärintodistukseen lopulta kirjoitettiinkin), mutta kovin on äänekäs hahmo asian ympärillä. Mutta tästä Teslajonista keskustelu nyt on täällä vähän niinku no-no, vaikka "long-covid" sinäänsä ihan mielenkiintoinen aihe onkin.
 
Oli useamman kerran iltapäivälehden otsikoissa kuinka kymmeniä selviä ”koronaoireita” kehossa oli. Julkisuutta tai ei mutta ihmismielellä on voimakas vaikutus kehon tuntemuksiin.
Töissä kaveri jolla hermostosärkyä ranteessa ja useita kuukausia ollut saikulla. Kuvissa ei mitään normaalista poikkeavaa, mutta töissä käsi usein siinä kunnossa että pitkiä sairaslomia kun koko roppa kuulemma säteilee. Salilla kyllä jaksaa käydä rautoja kolistelemassa näin korona-aikaankin.
 
Teslajoni oli täällä pidempään jäsenenä, ensin kertomassa Testahärdellistään josta nimimerkkikin on peräisin ja sittemmin noista loputtomista korona-oireista, joihin lääkäreillä ei ollut "oikeaa" vastausta kuin vasta loputtoman väsytystaistelun jälkeen. Sitten kun asiaa kritisoitiin, niin lopulta heppu pyysi poistamaan tunnuksensa ja kaikki tähän liittyvät viestinsä ja sittemmin koko tapaus on ollut täällä jonkin sortin tabu. Kritiikittömät seuraajat löytyivät vasta Facebookista suljetun ryhmän myötä.

Töissä kaveri jolla hermostosärkyä ranteessa ja useita kuukausia ollut saikulla. Kuvissa ei mitään normaalista poikkeavaa, mutta töissä käsi usein siinä kunnossa että pitkiä sairaslomia kun koko roppa kuulemma säteilee. Salilla kyllä jaksaa käydä rautoja kolistelemassa näin korona-aikaankin.
Ei liittyne tähän kokonaisuuteen kuitenkaan.
 
Täällä joskus tuli mainittuakin tieteen näkökulmasta, kuinka yksi ihminen on kykenevä laittamaan ns. pallon vierimään eteenpäin.

Joskus niiden tartuntaketjujen pysäyttämisellä voi olla hyvin suurikin vaikutus:

Eli Boston Biotech konferenssissa ollut ihminen tartutti muita konferenssissa, josta seurasi tartuntaketju josta muutama jatkotartunta lisää.
 
Tässä siis on vähintäänkin valistuneesti arvailtu, että 245 000 tai 333 000 tapausta on levinnyt mahdollisesti yhden helmikuussa tartunnan saaneena yhdessä tilaisuudessa oleilleen kautta. Samaan tapaanhan ne kaikki kymmenet miljoonat tapaukset ovat kaikki ketjussa siihen ensimmäiseen potilaaseen. Onko tuo nyt kovin kiinnostava tai uusi tieto?

On kyllä hupsun ironista, että merkittävä leviämistapahtuma oli bioteknologisessa konferenssissa.
 
Niin, en tiedä onko se arvailua vai tutkittua (jutun mukaan tutkittua) arvasin että tämä verrataan siihen mutta kun puhutaan tartuntaketjuista mitä lähtee täysin taudin alusta niin epidemian potilas 0 ei sinällään pystytä oikein edes katkaisemaan kun taudista ei edes tiedetä sitä ennen kun se on jo jatkunut eteenpäin. Eikä edes nykyään tiedetä onko ollut esimerkiksi useampi potilas 0 eikä vain 1 kpl. Mutta antaa vähän siis perspektiiviä millaiseksi tietyt tartuntaketjut voivat jatkua ja mikä merkitys yhdellä tartuntaketjun katkaisulla voi olla jopa maailmanlaajuisesti.

Kerroppa sitten onko tätä ennen yhdistetty satoja tuhansia tartuntoja johonkin tiettyyn tapahtumaan ja tartuntaketjuun? Jos ei ole sinällään ole uusi tieto?
 
Joo mutta ei kai lomailu lapissa nyt ole mikään perseilyn määritelmä? Taas yksi tapaus listaan "saa mutta ei saa"?
Oikeastaan turhanpäiväinen matkailu yhtään missään juuri nyt on paheksuttavaa. Lisäksi "perseily" liittyy usein olennaisena osana lomamatkailuun, eli käyttäydytään eri tavalla kuin arjessa käyttäydytään. Mun on helppo kuvitella, että kun lähdetään "lomalle", niin siinä voi vähän unohtua että nyt on epidemia ja pitäisi olla ihmisiksi. Ja toki se lähteminen jo itsessään on sitä unohtamista oikeastaan, ellei sulkeuduta johonkin erämaamökkiin ja pysytä kaukana kaikista muista ihmisistä.

Kynnys matkailun kieltämiseen on erittäin korkealla, mutta se ei tarkoita sitä, että kenenkään kannattaisi nyt lähteä mihinkään. Huono homma matkailuyrittäjien kannalta, mutta elämä on.
 
Viimeksi muokattu:
Ei voida laittaa koska ei demarihallitus halua alkaa kustantamaan yrittäjien liiketoiminnan kuluja ja yrittäjien elämää.

Sillähän tää olis selvä. Lappu luukulle ja valtio maksaa yrittäjän tuloksen pohjalta estimoidun voiton (tai antaa kärsiä tappion) sekä työntekijöiden palkan. Kelaa vaan mikä itku siitä seuraisi. Yrittäjä on vihollinen silloinkin kun perinteiset sossuhyysäyksen säännöt toimisi oikein hyvin hänen kohdallaan.
En varmasti ole monesta asiasta samaa mieltä kanssasi, mutta tämähän se olisi.

Aivan hiton tekopyhää syyllistää yrittäjiä, jotka koittavat pitää toiminnan edes pystyssä samalla kun rajoituksia lisätään ja lisätään. Sitten kun joku innovoi uuden toiminnan jolla saa hieman rahaa sisään, niin lammaslauma huutaa taas vastuuttomuutta ja uutta rajoitusta pukkaa.

Jos ne baarit ovat ongelma, jos matkailu on ongelma, jos x on ongelma, niin hallitus tekee päätöksen sulkea nämä alat ja maksavat yrittäjille käyvät korvaukset siltä ajalta kun sulkutoimet ovat voimassa.

Yksinkertaista, reilua, tehokasta.. mutta ei halpaa. Valtion budjetti on varmaan ensi vuonna vähintään 20 miljardia alijäämäinen, joten ymmärtäähän tuon, ettei enää lisäkuluja haluta. :darra:
 
Ehkä kannattaisi ideoida sellainen konsepti, joka mahdollistaa etäisyyksien pidon ja johtaakin etäisyyksien pitoon. Näin vältetään tartunnat ja aiheellista valitusta ei tule.
 
Samankaltaisia oireita ovat saaneet rokotetesteissä lumelääkkeitä saaneet henkilöt, jotka eivät koronaan ole sairastuneet.
Foorumilla ollut Teslajonte taisi useamman kerran olla oireiden takia testeissä. Henkisellä puolen tauti oli.
Jos kaikille yrittäjille maksetaan sen mitä ääripää vaatii, niin Suomessa ei ole kohta sen kummemmin niitä yrityksiä, talouskehitystä kuin sosiaaliturvaakaan. Suomi tarvitsee yrittäjiä, mutta tukirahkeet eivät riitä ihan kaikkeen. Ja käsittääkseni yrittäjät eivät ole ihan omillaan näissä, mutta ajat ovat globaalisti vaikeat sekä yksityisille että yrityksille ja sillä siisti.

Teslajonillahan ei ole tosiaan koronaa koskaan edes todettu (vaikka sellainen lääkärintodistukseen lopulta kirjoitettiinkin), mutta kovin on äänekäs hahmo asian ympärillä. Mutta tästä Teslajonista keskustelu nyt on täällä vähän niinku no-no, vaikka "long-covid" sinäänsä ihan mielenkiintoinen aihe onkin.

Olet varmaan tietoinen, että suuri osa ei päässyt ajoissa testiin helmi / maaliskuussa ja testit on mitä on.

Jos kaverilla on selkeät oireet ja diagnoosi annettu en menisi väittämään muuta. Virallista korona dg:tä ei tietääkseni anneta helpolla ja kaikki muut oli kai suljettu systemaattisesti pois.

Taitaa teslalla olla eniten tietoa tästä tilanteesta suomessa...?

Katsoin, että hän oli myös edustamassa suomea WHO:n tapaamisessa.

Olet varmaan tietoinen, että suuri osa ei päässyt ajoissa testiin helmi / maaliskuussa ja testit on mitä on.

Onko sulla selitystä sille, että vasta-ainetestikin oli negatiivinen?

Mutta palatakseni asiaan, jota välttelet: Kuinka suuri prosentti koronan testatusti ja lievänä sairastaneista saa vakavia pitkäkestoisia vaikutuksia?
 
Päivälukemilla ei edelleenkään pitäisi olla mitään väliä mutta jännä juttu kuinka Japani ja Etelä-Koreakin vetää taas uuden päiväennätyksen mittariin. Kyllä siellä keskiarvoistettu käyräkin on selkeässä nousussa mutta ei tunnu taittuvan.
 
Näyttävät olevan Ylen mukaan TOP5:ssä Aasiassa viimesen 10 päivän suhteellisellakin muutoksella:

japania.PNG
 
Suomen edelle koronatoimien kokonaisvaltaisessa onnistumisessa rankattiin noiden kahden ohella vain Uusi-Seelanti ja Taiwan joten ei paha. Etelä-Koreakin on käytännössä saari ja nuo kolme muuta ihan oikeasti eikä yhdelläkään noista ole minkään lähivaltion kanssa mitään päivittäistä rajoja ylittävää toimintaa :tup:
 
Onkohan koronakuolemista ollut täällä jo kuinka juttua? Tuli tuossa yhden lääkärin kirjoitus vastaan missä todeataan, että sairaanhoitopiirit lähettävät 3x viikossa THL:lle kuolleitten ihmisten määrä joilla on todettu koronavirus. Kun ihminen kuolee, niin lääkäri tekee kuolintodistuksen missä saattaa kestää tilanteesta riippuen, että mihin ihminen oikeasti on kuollut. Tieto on jo kuitenkin lähtenyt THL:lle joista uutisoidaan, että taas korona on tappanut ihmisen vaikka kuolintodistusta ei välttämättä ole edes tehtynä vielä. Riippuen tilanteesta, niin kuolintodistuksen teko saattaa kestää vähintään päiviä tai viikkoja ja, jos joudutaan tekemään ruumiinavaus, niin voi kestää jopa kuukausia.

Tätähän ei vielä tiedetä, koska ymmärtääkseni me näemme tämän vasta tilastokeskuksen datasta ensivuoden loppupuolella(?) ja tilastokeskuksen datasta me tulemme näkemään oikeast kuolinsyyt mitä kuolintodistukseen lääkäri on merkinnyt.

THL:än tilastoseuranta ja kuolinsyytilastot ovat kaksi eri asiaa. Kuolinsyytilastoon merkitään kuolemansyyksi koronavirus mikäli se on todellinen kuolemansyy. Seurataan kun saadaan dataa ulos tilastokeskukselta.

Tässä nopealla kookletuksella vielä mitä tästä löysin. Kannattaa lukaista mikäli asia kiinnostaa ja on jotain parempaa tietoa tästä mitä itselläni on. Lainasin vain osan uutisesta...

"
Saamme päivittäin lukea, kuinka monta ihmistä maailmalla ja Suomessa on ”kuollut koronaan”. Kuolinsyyn määrittäminen ei kuitenkaan usein ole aivan yksinkertainen tai yksiselitteinen asia, varsinkaan tapauksissa, joissa henkilöllä on ollut useita ja mahdollisesti vakaviakin perussairauksia.

Kimmo Hellström esitti 9.4. THL:lle asiaan liittyvän kysymyksen:

”Olen yrittänyt selvittää lasketaanko Suomessa koronakuolemiin, joita tänään on THL:än mukaan 42 kpl, kaikki sellaiset joilla on ollut koronatartunta vai vain ne jotka ovat kuolleet koronan seurauksena.

Eli onko tuossa luvussa mukana kaikki koronan kanssa kuolleet vai ainoastaan koronaan kuolleet?”

THL:n tiedotuksesta (THL Info) vastattiin, että

”seurantatiedoissa (tartuntatautirekisteri) kuolema luokitellaan COVID-kuolemaksi jos henkilö on ennen kuolemaansa testattu COVID-positiiviseksi. Varsinaista kuolinsyytä seurantajärjestelmä ei rekisteröi, eikä huomioi esim. kuolintodistukseen kirjattavia diagnooseja.”

Vastaus oli mennyt myös THL:n henkilöstöön kuuluville Miia Artamalle, Pekka Jousilahdelle, Mika Salmiselle ja Jussi Sanelle.

Vastauksesta siis ilmenee, että olipa varsinainen kuolinsyy mikä tahansa, ”kuolema luokitellaan COVID-kuolemaksi jos henkilö on ennen kuolemaansa testattu COVID-positiiviseksi”. Seurantajärjestelmä ei rekisteröi varsinaista kuolinsyytä tai kuolintodistukseen kirjattavia diagnooseja.

"
 
Viimeksi muokattu:
Suomen edelle koronatoimien kokonaisvaltaisessa onnistumisessa rankattiin noiden kahden ohella vain Uusi-Seelanti ja Taiwan joten ei paha. Etelä-Koreakin on käytännössä saari ja nuo kolme muuta ihan oikeasti eikä yhdelläkään noista ole minkään lähivaltion kanssa mitään päivittäistä rajoja ylittävää toimintaa :tup:
Myös esimerkiksi Australia ja Thaimaa ovat pärjänneet erinomaisesti koronan kanssa, paljon paremmin kuin Suomi. Australiassa eilen 12 uutta tartuntaa, Thaimaassa 11...

Ehkä long covidissa vasta-aineet kehittyy longeman aikaa.
Osalle potilaista ei kehity kunnollisia (testissä näkyviä) vasta-aineita, ihan long-covidista riippumattakin. Muistelen että tämä koskee noin 10-20 prosenttia sairastuneista. Nämäkin saattaa silti olla immuuneja uudelle korona-tartunnalle muistisolujen avulla.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan koronakuolemista ollut täällä jo kuinka juttua? Tuli tuossa yhden lääkärin kirjoitus vastaan missä todeataan, että sairaanhoitopiirit lähettävät 3x viikossa THL:lle kuolleitten ihmisten määrä joilla on todettu koronavirus. Kun ihminen kuolee, niin lääkäri tekee kuolintodistuksen missä saattaa kestää tilanteesta riippuen, että mihin ihminen oikeasti on kuollut. Tieto on jo kuitenkin lähtenyt THL:lle joista uutisoidaan, että taas korona on tappanut ihmisen vaikka kuolintodistusta ei välttämättä ole edes tehtynä vielä. Riippuen tilanteesta, niin kuolintodistuksen teko saattaa kestää vähintään päivä tai viikkoja ja, jos joudutaan tekemään ruumiinavaus, niin voi kestää jopa kuukausia.

Tätähän ei vielä tiedetä, koska ymmärtääkseni me näemme tämän vasta tilastokeskuksen datasta ensivuoden loppupuolella(?) ja tilastokeskuksen datasta me tulemme näkemään oikeast kuolinsyyt mitä kuolintodistukseen lääkäri on merkinnyt.

THL:län tilastoseuranta ja kuolinsyytilastot ovat kaksi eri asiaa. Kuolinsyytilastoon merkitään kuolemansyyksi koronavirus mikäli se on todellinen kuolemansyy. Seurataan kun saadaan dataa ulos tilastokeskukselta.

Tässä nopealla kookletuksella vielä mitä tästä löysin. Kannattaa lukaista mikäli asia kiinnostaa ja on jotain parempaa tietoa tästä mitä itselläni on. Lainasin vain osan uutisesta...

"
Saamme päivittäin lukea, kuinka monta ihmistä maailmalla ja Suomessa on ”kuollut koronaan”. Kuolinsyyn määrittäminen ei kuitenkaan usein ole aivan yksinkertainen tai yksiselitteinen asia, varsinkaan tapauksissa, joissa henkilöllä on ollut useita ja mahdollisesti vakaviakin perussairauksia.

Kimmo Hellström esitti 9.4. THL:lle asiaan liittyvän kysymyksen:

”Olen yrittänyt selvittää lasketaanko Suomessa koronakuolemiin, joita tänään on THL:än mukaan 42 kpl, kaikki sellaiset joilla on ollut koronatartunta vai vain ne jotka ovat kuolleet koronan seurauksena.

Eli onko tuossa luvussa mukana kaikki koronan kanssa kuolleet vai ainoastaan koronaan kuolleet?”

THL:n tiedotuksesta (THL Info) vastattiin, että

”seurantatiedoissa (tartuntatautirekisteri) kuolema luokitellaan COVID-kuolemaksi jos henkilö on ennen kuolemaansa testattu COVID-positiiviseksi. Varsinaista kuolinsyytä seurantajärjestelmä ei rekisteröi, eikä huomioi esim. kuolintodistukseen kirjattavia diagnooseja.”

Vastaus oli mennyt myös THL:n henkilöstöön kuuluville Miia Artamalle, Pekka Jousilahdelle, Mika Salmiselle ja Jussi Sanelle.

Vastauksesta siis ilmenee, että olipa varsinainen kuolinsyy mikä tahansa, ”kuolema luokitellaan COVID-kuolemaksi jos henkilö on ennen kuolemaansa testattu COVID-positiiviseksi”. Seurantajärjestelmä ei rekisteröi varsinaista kuolinsyytä tai kuolintodistukseen kirjattavia diagnooseja.

"
Tämä on kyllä todellista sumutusta ja valehtelua jos todella noin toimitaan.
 
Eli jos on todettu korona ja jäät auton alle ja kuolema noutaa, niin kuolema merkitään koronan aiheuttamaksi:eek:
Amerikassa samanlailla merkitty. Ei helvetti se noin voi olla!
 
Myös esimerkiksi Australia ja Thaimaa ovat pärjänneet erinomaisesti koronan kanssa, paljon paremmin kuin Suomi. Australiassa eilen 12 uutta tartuntaa, Thaimaassa 11...

Osalle potilaista ei kehity kunnollisia (testissä näkyviä) vasta-aineita, ihan long-covidista riippumattakin. Muistelen että tämä koskee noin 10-20 prosenttia sairastuneista. Nämäkin saattaa silti olla immuuneja uudelle korona-tartunnalle muistisolujen avulla.
Paljonko Thaimaassa tehdään testejä per päivä? Testataanko slummissa tai maalla eläviä?
 
Tämä on kyllä todellista sumutusta ja valehtelua jos todella noin toimitaan.
Siis sehän on ollut ihan yleistä tietoa, että kuolema kirjataan koronaan liittyväksi, jos sairas ihminen kuolee ja sillä on koronatartunta. Eihän se tarkoita, että kuolema johtuisi pelkästään koronasta, vaan että koronalla on hyvin todennäköisesti ollut oma osansa asiassa.

Fasistisissa kehitysmaissa kuten Venäjällähän homma toimii päinvastoin siten, että yritetään löytää kuolemalle kaikki mahdolliset muut syyt ettei vaan tarvitse kirjata koronaa syyksi. On tämä Suomen systeemi varmasti rehellisempi.
 
Tuossa THL vastauksessa ei puhuta mitään koronasairaasta. Ainostaan, että jos kuolee ja korona todettu niin silloin kuolema merkataan koronan aiheuttamaksi. Ihan hyvin on voinut kuolla ennenkuin on ollut koronaoireita. Jos korona merkataan kuolinsyyksi niin silloin mielestäni pitäisi ollut kyllä vakavia oireita yms jotka voidaan kytkeä koronaan.

seurantatiedoissa (tartuntatautirekisteri) kuolema luokitellaan COVID-kuolemaksi jos henkilö on ennen kuolemaansa testattu COVID-positiiviseksi.
 
Siis sehän on ollut ihan yleistä tietoa, että kuolema kirjataan koronaan liittyväksi, jos sairas ihminen kuolee ja sillä on koronatartunta. Eihän se tarkoita, että kuolema johtuisi pelkästään koronasta, vaan että koronalla on hyvin todennäköisesti ollut oma osansa asiassa.

Fasistisissa kehitysmaissa kuten Venäjällähän homma toimii päinvastoin siten, että yritetään löytää kuolemalle kaikki mahdolliset muut syyt ettei vaan tarvitse kirjata koronaa syyksi. On tämä Suomen systeemi varmasti rehellisempi.
Kun kuolet auton päälle ajamaksi niin kirjataan korona kuolemaksi jos on todettu korona? Älä nyt viitsi. Tuo on juurikin Venäjän toimintaa.
 
Jos on ollut joku sairaus esim syöpä vuosia ja nyt saa korinatartunnan ja kuolee sen normaalin 2-3 viikkoa koronatartunnan jälkeen kauheissa hengitysvaikeuksissa niin tätäkö ei pitäisi merkitä koronakuolemaksi?

Ihan samalla tavalla voisi kysyä että jos jollakulla on ollut syöpä pari vuotta ja kuolee auton yliajamana niin sitäkö ei pitäisi merkitä liikennekuolemaksi? Tuossa sun esimerkissä koronatartunnan saaneen jääminen auton alle merkitään kyllä varmasti liikennekuolemaksi.

Tai jos on ollutkin joku asiaan vaikuttava sairaus esim kaihi ja on puolisokea sen vuoksi ja sitten jää auton alle niin onko tämä joku kauhea virhe jos tämä merkitään liikennekuolemaksi?
 
Kun kuolet auton päälle ajamaksi niin kirjataan korona kuolemaksi jos on todettu korona? Älä nyt viitsi. Tuo on juurikin Venäjän toimintaa.
Suomen liikenteessä kuoli 210 henkeä vuonna 2019 ja tänä vuonna varmaan vähemmän, koska liikennettäkin on vähemmän.

Laskennallisesti kuinka monella heistä on aktiivinen ja diagnosoitu koronatartunta kun kuolevat? Nollalla vai yhdellä? Sehän onkin sitten todella tärkeä pointti minkä nyt otit esille!
 
Jos on ollut joku sairaus esim syöpä vuosia ja nyt saa korinatartunnan ja kuolee sen normaalin 2-3 viikkoa koronatartunnan jälkeen kauheissa hengitysvaikeuksissa niin tätäkö ei pitäisi merkitä koronakuolemaksi?

Ihan samalla tavalla voisi kysyä että jos jollakulla on ollut syöpä pari vuotta ja kuolee auton yliajamana niin sitäkö ei pitäisi merkitä liikennekuolemaksi? Tuossa sun esimerkissä koronatartunnan saaneen jääminen auton alle merkitään kyllä varmasti liikennekuolemaksi.
Tottakai mutta THL vastauksessa ei puhuta mistään hengitysvaikeuksista tai mistään muustakaan koronaoireesta. Juuri noinhan sen pitäisi olla, vakavia koronaoireita ja positiivinen koronatutulos.
 
Kyllä ne merkinnät tehdään sen mukaan mikä siinä yksittäistapauksessa tuntuu järkevältä ja kuolemansyyraportointiin merkitään useita syitä joista jotkut on merkittävämpiä kuin toiset eli kyllä ne syöpäsairaudet sieltä pystytään vielä tulevaisuudessa analysoimaan.

Toinen juttu on että julkisuuteen he eivät halua antaa 200 sivuista selitystä asiasta vaan parilla lauseella pääpointit. Antoipa he minkälaisen lausunon tahansa niin aina löytyy porukkaa jolla on halua keksiä ja vääntää asiasta jossa toiset haluaa tehdä vain työnsä parhaansa mukaan kun kiirettä pukkaa.
 
Suomen liikenteessä kuoli 210 henkeä vuonna 2019 ja tänä vuonna varmaan vähemmän, koska liikennettäkin on vähemmän.

Laskennallisesti kuinka monella heistä on aktiivinen ja diagnosoitu koronatartunta kun kuolevat? Nollalla vai yhdellä? Sehän onkin sitten todella tärkeä pointti minkä nyt otit esille!
Entä Suomen sadat itsemurhat, jos henkilö on niin ahdistunut ja todetaan korona niin ihminen ahdistuksestaan tekee itsemurhan. Ei kai sitä laitetaan korona kuolemiin?
 
Jos ei ole virusta, ei ole testattavaakaan. Sikäli mikäli noihin Thaimaan lukuihin on uskomista.
 
Suomessa sanotaan tilanteen olevan #hyvinhuolestuttava kun 4% testatuista (ts. oireilevista) on positiivisia. Toisin sanoen testattavaa on vaikka kuinka hitosti mutta virusta ei kovinkaan monella niistä, joilla hengitystieoireita.

En nyt ymmärrä mikä tämä Thaimaa-kortti edes oli? Maahan on käytännössä diktatuuri joten luottamus ja vapaudet on aika heikoissa kantimissa. Kiina hoiti kai vielä paremmin jos mittarina ei ole mikään muu kuin vähäinen määrä tartuntoja.

Tuossa aiemmin viittasin siihen tuoreeseen muitakin seikkoja huomioivaan tutkimukseen, jossa Suomi siis viitossijalla ennen Norjaa, Kiinaa, Australiaa ja Thaimaata kun huomioon otetaan muitakin seikkoja kuin tartuntamäärä, arvioidaan toimien oikeamittaisuutta, niiden talousvaikutusta ja poistetaan toimien arviointia sotkemasta sellaisia tekijöitä kuin sijainti saarella. Tai en oikeastaan ole varma poistettiinko näitä etuja, joiden eteen ei mitään tarvitse tehdä koska tuskin oli sattumaa tuo saarivaltioiden menestys.
 
Tässä sinulle käppyrä josta näet paljonko thaimaassa testataan. Kuten epäilinkin, erittäin vähän testataan:

16077766803120.jpg
Ehkä se johtuu osittain siitä, ettei ole tarvetta testata niin paljon kuin esimerkiksi Suomessa..

Joka tapauksessa Thaimaa on pärjännyt koronan kanssa hyvin eikä mikään viittaa siihen, että siellä olisi tilanne jotenkin oikeasti huono pinnan alla.

Sitä paitsi Thaimaassa on ollut koko vuoden kovemmat sulkutoimet kuin Suomessa:

X48-ZToad-Qq.jpg

Statistiikka

Viestiketjuista
284 752
Viestejä
4 887 563
Jäsenet
78 874
Uusin jäsen
zouel

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom