Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Onneksi tuo koronavirus on sen verran tyhmä, että tarttuu ainoastaan julkisissa kuntosaleissa ja harrastetiloissa jotka suljetaan. Pääsen jatkossakin Fitness 24/7:lle treenaamaan!
kaikki yli tuhat työntekijää testataan
Stora Enson työmaahan liittyvistä tartunnoista on ollut tietoa jo marraskuu puolivälistä lähtien, mutta vielä alkuviikosta yhtiö ei halunnut kommentoida asiaa.
Pääurakoitsija Valmetin työntekijöistä 18 on saanut tartunnan, kertoo Valmetin viestintäjohtaja Anu Salonsaari-Posti. Valmet toimittaa Stora Enson tehtaalle kartonkikoneen. Salonsaari-Posti kertoo, että heillä on tehdastyömaalla 138 työntekijää, joista suurin osa on alihankkijoita.
– Me olemme eilen testanneet valtaosan työntekijöistä ja tänään testataan loput. Haluamme varmistaa, että testaus tapahtuu mahdollisimman nopeasti.
Mikä tällaisten postausten idea on?Onneksi tuo koronavirus on sen verran tyhmä, että tarttuu ainoastaan julkisissa kuntosaleissa ja harrastetiloissa jotka suljetaan. Pääsen jatkossakin Fitness 24/7:lle treenaamaan!
Mikä tällaisten postausten idea on?
Yksityisiä yrityksiä ei niin vain voi määrätä suljettavaksi. Julkisten kohdalla on eri asia ja luonnollisesti ensin tehdään se mikä voidaan ilman rajumpia menetelmiä.
Tässä unohtui mainita se, että sinne alppimajalle matkustetaan ensisijaisesti juomaan kaljaa, eikä hiihtämään. Samoin jos Saksalainen lähtee "vaeltamaan", niin Wandergruppe ei todellakaan kokoonnu nauttimaan luonnosta ilman taskumattia.Saksa haluaisi sulkea hiihtokeskukset koko EU-alueella.
Ymmärrän tämän näkökulman tuolla Alppien keskuksissa, mutta Suomessa nuo ovat infraltaan niin erilaisia, ettei olisi kyllä mitään järkeä. Ei ne virukset rinteissä leviä - ravintolat ja baarit on se ongelma.
![]()
Rajoitukset | Saksa haluaa sulkea hiihtokeskukset kaikissa EU-maissa loppuvuoden ajaksi – Ministeri Lintilä: ”Tuo olisi lopullinen niitti”
Myös Itävalta on jo ilmoittanut, että se ei näe hyötyä sulkuehdotuksessa. Jos hiihtokeskukset määrätään sulkemaan ovensa, Itävallan valtiovarainministeri odottaa EU:lta korvauksia.www.hs.fi
Sun ois tietenki pitäny väistää kun elämäntyönsä tehnyt arvokas wanha ihminen tulee. Pois alta nuoret loiset!Ja yksi meinasi tulla päin vaikka olin ihan käytävän reunassa.
On kyllä taas uutinen. Jos sieltä tiedetään niin ja niin monta altistusta niin kai niistä osataan sanoa, että tuliko vai ei? Turha sitä on otsikossa arvuutella ellei koko uutinen ole arvuuttelua.![]()
Tuliko yhtyeen keikasta ensimmäinen koronan supertapahtuma? | Verkkouutiset
Tuliko yhtyeen keikasta ensimmäinen koronan supertapahtuma? | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Iso joukkoaltistuminen Klamydian keikalla, hi hii
Eipä ois voinu osuvampi nimi olla orkesterilla tässä tapauksessa...
Ihmisiä meinaa kassajonoissakin olla perseessä kiinni vaikka kuinka dramaattisesti koitan turvaväliä ylläpitää.Tuli myös nähtyä että aika hyvin ainakin eläkeläisillä unohtuu turvavälit maskin kanssa. Kaupassa tullaan käytävällä vastaan rinnakkain. Ja yksi meinasi tulla päin vaikka olin ihan käytävän reunassa.
Omat kokemukset:Tuli myös nähtyä että aika hyvin ainakin eläkeläisillä unohtuu turvavälit maskin kanssa. Kaupassa tullaan käytävällä vastaan rinnakkain. Ja yksi meinasi tulla päin vaikka olin ihan käytävän reunassa.
Saksa haluaisi sulkea hiihtokeskukset koko EU-alueella.
Ymmärrän tämän näkökulman tuolla Alppien keskuksissa, mutta Suomessa nuo ovat infraltaan niin erilaisia, ettei olisi kyllä mitään järkeä. Ei ne virukset rinteissä leviä - ravintolat ja baarit on se ongelma.
![]()
Rajoitukset | Saksa haluaa sulkea hiihtokeskukset kaikissa EU-maissa loppuvuoden ajaksi – Ministeri Lintilä: ”Tuo olisi lopullinen niitti”
Myös Itävalta on jo ilmoittanut, että se ei näe hyötyä sulkuehdotuksessa. Jos hiihtokeskukset määrätään sulkemaan ovensa, Itävallan valtiovarainministeri odottaa EU:lta korvauksia.www.hs.fi
![]()
Työt Stora Enson Oulun-työmaalla on osin keskeytetty useiden koronatartuntojen vuoksi – kaikki yli tuhat työntekijää testataan
Tehtaanjohtajan mukaan koronatartuntojen ei pitäisi vaikuttaa uuden kartonkilinjan käynnistysaikatauluun.yle.fi
Nyt oulussa isompi testaus menossa.
Jos ei voi istua niin kyllä se jo aika paljon karsii hengailua. Ja jos siirtyy istumaan kulkureiteille tai portaisiin, niin silloin vartijat voivat puuttua asiaan.
On kyllä taas uutinen. Jos sieltä tiedetään niin ja niin monta altistusta niin kai niistä osataan sanoa, että tuliko vai ei? Turha sitä on otsikossa arvuutella ellei koko uutinen ole arvuuttelua.
edit: Lukihan siellä että yksi (1) todettu jatkotartunta. Supertartutuslinko luulisi näkyvän vähän selvemmin...
Kaverilla ja hänen tyttöystävällään alkoi oireet 18.11.2020 ja positiivisen testituloksen saivat molemmat 20.11.2020. Muuta vaihtoehtoa ei kuulemma ole mistä tuon olisi voinut saada, joka muuten samalla oli sinkkuristeily.
Eilen 25.11.2020 saivat koodit koronavilkkuun, eli melkoisella viiveellä.
Tähänkö tämä menee että ulkomaiden (Viron) lipun alla olevat matkustaja-alukset alkaa järjestää bileristeilyitä kansainvälisille vesille? Ottamatta kantaa siihen että oliko tuo bileristeily, vai ei, niin kysyntää tällaisille risteilyille varmasti löytyy. Itsekkäät ja tyhmät ihmiset eivät tästä maasta lopu.
Juridisesti tämän kieltäminen on erittäin hankalaa. Suomi ei voi vaikuttaa ulkomaiden lipun alla olevien alusten toimintaan aluevesiensä ulkopuolella. Pitääkö satamille alkaa maksaa valtiontukia ”lahjuksina” ettei näitä aluksia huolita...
juuri näin on. Se taas johtaa siihen että se valmiuslaki otetaan parin viikon päästä käyttöön ja suljetaan sen nojalla kaikki. Toivottavasti yrittäjät ja ne palkansaajat jotka tämän takia menettävät tulojaan saavat valtiolta jotain tukea
edit: Lukihan siellä että yksi (1) todettu jatkotartunta. Supertartutuslinko luulisi näkyvän vähän selvemmin...
Sehän se näissä on, että eihän tieto näistä jatkotartunnoista välttämättä varustamolle asti etene, eikä etenkään välittömästi, ja jos/kun eteneekin, niin ei kai ne nyt sitä asiaa sitten suureen ääneen käy enää "mainostamaan".Kaverilla ja hänen tyttöystävällään alkoi oireet 18.11.2020 ja positiivisen testituloksen saivat molemmat 20.11.2020. Muuta vaihtoehtoa ei kuulemma ole mistä tuon olisi voinut saada, joka muuten samalla oli sinkkuristeily.
Eilen 25.11.2020 saivat koodit koronavilkkuun, eli melkoisella viiveellä.
Bilettäjät bilettää. Sitten lapsille ja nuorille sormi pystyssä sanotaan että kun ei osata olla niin käy näin, että harrastuksenne menee nyt jäähylle ja sitten aikuiset lähtevät itse Fressiin yms. treenaamaan. Ja bilettäjän ne vaan bilettää. Noin kärjistäen.
Suositukset ja säännöt koskee vain niitä jotka välittää tai on jonkun julkisen palvelun armoilla.
Joo tossa on vähän sama kuin kodintekniikkaliikkeen myyjä kehuu tuotetta josta "ei oo yksikään valittanut". Mitäpä se sille myyjälle kuuluisi kun reklamaation voi viedä huollon tiskille tai huollattaa maahantuojan tai valmistajan huollon kautta.
Se on Tallink kun näitä bileristeilyjä järjestää. Tyypillistä Itäblokin meininkiä, että rahat pois ja paskat naapurin tontille.
Samalla kaavalla Ruotsissa olis ollu rapiat pari miljoonaa tartuntaa. Siellähän sit alkais olemaan laumaimmuniteetti lähellä?![]()
Huippututkimus: Suomessa ollut jo yli 130 000 koronatapausta – näin tappava tauti on
Suomalainen huippututkija Mikael Mieskolainen oli mukana koronaviruksen tappavuutta selvittäneessä tutkimusryhmässä.www.is.fi
Paljonkos tuo tekisi päiväluvuksi tällä ajalla, esim keväälle? =)
Samalla kaavalla Ruotsissa olis ollu rapiat pari miljoonaa tartuntaa. Siellähän sit alkais olemaan laumaimmuniteetti lähellä?
Tappavuus 2-5* kausiflunssaan verrattuna.![]()
Huippututkimus: Suomessa ollut jo yli 130 000 koronatapausta – näin tappava tauti on
Suomalainen huippututkija Mikael Mieskolainen oli mukana koronaviruksen tappavuutta selvittäneessä tutkimusryhmässä.www.is.fi
Paljonkos tuo tekisi päiväluvuksi tällä ajalla, esim keväälle? =)
Viitsitkö edes vilkaista koko tutkimusta, vai olitko vaan periaatteesta erimieltä?No sen verran korjataan, ettei tällaiset asiat skaalaudu täysin suoraan väestön keskuudessa kun testauskäytäntö ja suhtautuminenkin tautiin on eri.
Luin uutisen, en tutkimusta. Palataanko asiaan eli herättikö tarkennukseni jotain aiheeseen liittyvää?Viitsitkö edes vilkaista koko tutkimusta, vai olitko vaan periaatteesta erimieltä?
Vinkki: testauskäytännöt ei liity asiaan.Luin uutisen, en tutkimusta. Palataanko asiaan eli herättikö tarkennukseni jotain aiheeseen liittyvää?
Vinkki: testauskäytännöt ei liity asiaan.
Ironistahan tässä kaikessa on se, että muinaishistoriasta peräisin oleva muukalaiskammo on tavallaan siis ajankohtainen asia yhä edelleen ja osittain jopa täsmälleen samasta syystä, eli siitä syystä, että muukalaisilta voi saada vieraita tauteja... On siis tavallaan ihan pätevä peruste pitää etäisyyttä "muukalaisiin".Ullatus väki levittää koronaa, mut se on sitä rikkautta Näillä toimilla Helsinki ja Vantaa yrittävät vähentää maahanmuuttajayhteisöjen koronatartuntoja
Toki muistetaan sanoa et raukat asuu ahtaasti ja tekee riskaabelit työt .. joo varmaan se 1% porukasta joka töihi on eksyny
Ironistahan tässä kaikessa on se, että muinaishistoriasta peräisin oleva muukalaiskammo on tavallaan siis ajankohtainen asia yhä edelleen ja osittain jopa täsmälleen samasta syystä, eli siitä syystä, että muukalaisilta voi saada vieraita tauteja... On siis tavallaan ihan pätevä peruste pitää etäisyyttä "muukalaisiin".
Kaiken kaikkiaankin huvittava vuosi kun mietitään, että meillä on vihervasemmistohallitus, ja nyt on julkinen liikennekin ollut historiallisen alamaissa tänä vuonna ja toisaalta "rajatkin olleet kiinni" osittain... Kukapa olisi uskonut.
Vieläkö joku luulee että näitä sulkutoimia tehdään taudin kuolettavuuden takia?Tappavuus 2-5* kausiflunssaan verrattuna.
Shut. Down. Everything.
Kyllä se niin on, että keskiluokkaiset nuoret ja keski-ikäiset naiset ovat varmaan innokkaimpia maskinkäyttäjiä. Heillä lienee kovin sosiaalinen paine käyttää maskia. Ymmärrän heitä varsin hyvin, koska itse käytän vain jos on pakko tai sosiaalinen paine käy liian kovaksi.Mitä tuossa olen Itä-Helsingissä vähän pyörinyt, niin maskeja ei mamuilla näy muttei kyllä näy suomalaisillakaan, eläkeläiset poislukien.
Näköjään into käyttää maskia määräytyy sosiaalisen statuksen ja ympäröivän yhteisön esimerkin myötä. Tällainen empiirinen ja epätieteellinen havainto...
Ainakin siinä mielessä tehdään, että kuolonuhreja tulee suhteessa paljon nykyistä enemmän, jos terveydenhuolto ylikuormittuu.Vieläkö joku luulee että näitä sulkutoimia tehdään taudin kuolettavuuden takia?![]()
Ullatus väki levittää koronaa, mut se on sitä rikkautta Näillä toimilla Helsinki ja Vantaa yrittävät vähentää maahanmuuttajayhteisöjen koronatartuntoja
Toki muistetaan sanoa et raukat asuu ahtaasti ja tekee riskaabelit työt .. joo varmaan se 1% porukasta joka töihi on eksyny
Naisille sosiaaliset kuviot ovat paljon tarkempia kuin miehille, ei kai tuossa mitään uutta ole. Se on joskus etu ja joskus haitta, mutta onhan se ihan selvää, että naisten sosiaaliset kyvyt ovat keskimäärin kertaluokkaa paremmat kuin miesten.Sen mitä itse olen mm kauppakeskuksissa seurannut ihmisten toimintaa, niin maskien käyttö on huomatavasti lisääntynyt. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Jostain kumman syystä somalinaiset käyttävät maskia enemmän kuin somalimiehet.
Miesten pitää näyttää ja esittää kovaa jätkää, joka ei yhtä koronaa pelkää. Erityisen tyypillistä tämä on kuulemma keski-ikäisille miehille. Siis ihan rodusta riippumatta. Joskin voi olla, että etniset miehet käyttää maskeja vielä vähemmän kuin kanta-miehet.Naisille sosiaaliset kuviot ovat paljon tarkempia kuin miehille, ei kai tuossa mitään uutta ole. Se on joskus etu ja joskus haitta, mutta onhan se ihan selvää, että naisten sosiaaliset kyvyt ovat keskimäärin kertaluokkaa paremmat kuin miesten.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.