Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Everdreamfin

Arthur Morgan
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
427
Sen verran tuohon lukemaan että vaikeaksi tekee hahmotuksen on se että tulosten saaminen saattaa kestää välillä pitempään jolloin päivittäiset tulokset heittävät. Esimerkkinä pshp:n viime loppuviikon testin vastausaika joka oli 49h vs tämän päivän aikaan joka on 29h
Ajankohtaiset uutiset - Fimlab Tuolta voi seurata jos kiinnostaa.

Joka tapauksessa trendi on nouseva. Olen töissä asian kanssa kirjaimellisesti koko ajan niin tuntumaa on ihan työn puolesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Upea THL:n tiedostustilaisuus menossa taas. Samalla kun ruudulla kerrotaan, ettei vähänkään oireisena tule mennä muiden joukkoon, joku on jo pitkän aikaa yskinyt kuuluvasti lähetyksen päälle. :facepalm:

Eniten kyllä vituttaa nämä yskijät, ei minua haittaa olla ihmisten lähellä edes korona-aikaan silloin kun kyse on normaaleista ihmisistä (ja osaan kyllä tiedostaa todennäköisyyksiä), mutta yskimisestä lähtee se aerosolipilvi usean metrin säteellä ja se on sitten ihan tuurista kiinni mikä sen sisältö on. Minulla on hyvin vähän mitään ns. rankkoja suosituksia teemaan liittyen, mutta ainoa on se että kaikista tilaisuuksista, tapahtumista ja kaupoista pitäisi voida vartijoiden taluttaa yskijät pois saman tien kun yskiminen alkaa.
 
Everdreamfin

Arthur Morgan
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
427
Jos nyt suurennuslasilla niin myös muut asiat saattaa aiheuttaa yskää kuin CoVid, esim verenpainelääkkeistä ramipriili. Toki ylähengitystie-infektiot varmasti yskittää eniten kansaa tänä ajankohtana.
 
Oma tuntuma otannalla "Helsinki" on että yskijät on eri porukkaa kuin maskinkäyttäjät. Siten yskijät voisi ruveta maskinkäyttäjiksi jos on jokin ns. validi peruste.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Jos nyt suurennuslasilla niin myös muut asiat saattaa aiheuttaa yskää kuin CoVid, esim verenpainelääkkeistä ramipriili. Toki ylähengitystie-infektiot varmasti yskittää eniten kansaa tänä ajankohtana.
Ihan sama, pitäisi jo osata kohteliaisuussyistä pysyä pois julkisista tilaisuuksista ellei pysty syytä selvittämään siten, ettei muiden tarvitse arvailla tai juoruilla asiasta keskenään. Jos on pakko mennä niin on pakko, mutta osalla kansasta ei näytä edelleenkään olevan mitään hajua minkälainen kanssakäyminen (oireellisena) on tarpeellista, vaan pyrkivät vain kaikin keinoin jatkamaan huonoja hygieniatapojaan. Käsittämätöntä, että meillä on näinkin paljon aikuiseksi kasvaneita, jotka eivät ole oppineet puolen vuoden aikana yhtään mitään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
426

Älä nyt. Kesällä taannoin erään kainuulaisen ravitsemusliikkeen vessassa herra hoiti asiansa kusilaarilla ja lähti iloisesti kävelemään kohti ovea, jossa kääntyi hätkähtyen takaisin ja totesi ääneen, että "ainiin nyt koronaikaan hyvä pestä käsiä".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Niin, worldometersin mukaan heinäkuun lopussa seitsemän päivän keskiarvo tapauksista/päivä oli 7. Kahden viikon välein tilanne: 21, 25, 43, 96. Tuplaustrendi on jo aikas selvä, kirjauksien viivästymiset ovat olleet samaa tasoa koko tämän ajan. Tilanne on siis erilainen kuin kesällä, jolloin ennustettiin jatkuvasti, että trendi muuttuu kasvavaksi jokaisen rajoituksen purun yhteydessä - nyt taas tuplaustrendi on se steady state, johon voi ennustaa muutoksia jos haluaa.

Luin jutun, ja Lehtosen pointti on, että kahden viikon päästä tämänhetkinen tartuntatilanne alkaa todennäköisesti näkymään sairaaloissa, ihan jo tämänhetkisten tartuntanumeroiden takia, ja sairaalapaikkoja tarvitaan lisää neljän viikon päästä. "Parin viikon päästä nähdään" on hieman harhaanjohtava siteeraus artikkelin sisällöstä, semminkin kun sitä en tuolla sanamuodolla sieltä löydä. Luultavasti artikkelia on siis päivitetty.
Kritiikin oikea kohde lienee Lassen tarve olla esillä ja iltapulun tarve nostattaa tunteita ja kerätä klikkejä.

Asia: "2-3 viikon päästä meillä on luultavasti enemmän ihmisiä sairaalassa". Ihan varmasti, en epäile. Mutta sillä ei saa mainosnäyttöjä eikä uutista, jossa Lasse mainitaan. Sitten uutisia toimitteleva toimittelija kysäisee, että "laitetaanko joku referenssi vaikka Espanjaan, ruumisarkut loppuu tietsä, vähän mielikuvia niin saadaan tästä uutinen" ja mikäs siinä. "Olemme Norjan/Tanskan/Islannin tiellä" ei shokeeraisi sitäkään vähää pelkoa kansaan kuin "Ruotsin tie".

Loppuun täysin naurettava pelottelu siitä, miten menetetään ehkä joulu mummolassa jos nyt ei bilettäminen lopu. Grinch tulee ja vie! Kuvaa vaan miten laput silmillä nämä eri alojen asiantuntijat painaa menemään ja miten vähän heillä on käsitystä vaikka siitä, miten ihmiset, saati nuoret käyttäytyy ja miten siihen käytökseen voi vaikuttaa (jos voi).
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
340
Villejä veikkauksia tuleviin rajoituksiin koskien yökerhojen/ravintoloiden sulkemisaikaan. 01 valomerkki ja 02 kiinni :think:
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mikähän järki tässäkin taas olisi, kun ne ketkä käy aloittavat vain aiemmin ryyppäämään ja samalla tavalla käy baareissa kuin ennenkin?
Jos näin olisi niin yökerhot olisi varmaan aikaa sitten muutettu iltakerhoiksi. Veikkaan, ettei sitä nyt ihan niin lähdetä kompensoimaan että kun ennen mentiin sedulaan 23 niin nyt mennään sitten 19. Pikemminkin ilta päättyy sinne drinkkibaariin tai jatkuu jonkun kotiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
426
Mikähän järki tässäkin taas olisi, kun ne ketkä käy aloittavat vain aiemmin ryyppäämään ja samalla tavalla käy baareissa kuin ennenkin?
Kyllähän tuo rajoittaa tehokkaasti sitä nuorempien suosimaa yökerhoskeneä (normaalisti auki klo 05 asti). Jotenkin myös miellän, että altistumisolosuhteet ovat nimenomaan kovaäänisissä yökerhoissa otollisemmat, kuin pubissa.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Eniten kyllä vituttaa nämä yskijät, ei minua haittaa olla ihmisten lähellä edes korona-aikaan silloin kun kyse on normaaleista ihmisistä (ja osaan kyllä tiedostaa todennäköisyyksiä), mutta yskimisestä lähtee se aerosolipilvi usean metrin säteellä ja se on sitten ihan tuurista kiinni mikä sen sisältö on. Minulla on hyvin vähän mitään ns. rankkoja suosituksia teemaan liittyen, mutta ainoa on se että kaikista tilaisuuksista, tapahtumista ja kaupoista pitäisi voida vartijoiden taluttaa yskijät pois saman tien kun yskiminen alkaa.
Joo, katsoin tuon yskimiskohdan ja kävi mielessä että olis pitänyt mustiin pukeutuneiden turvamiesten tulla käsistä ja jaloista kantamaan tuo köhijä pois. Ei näkynyt ketään.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
... huonoja hygieniatapojaan. Käsittämätöntä, että meillä on näinkin paljon aikuiseksi kasvaneita, jotka eivät ole oppineet puolen vuoden aikana yhtään mitään.
Eilen presidentti Halonen Mtv3:n Unicef-illassa , poisti keskustelun ajaksi lähetyksessä (piti kuulemma näyttää, että on käyttänyt maskia) ja laittoi maskin pöydälle niin, että kämmen oli maskin päällä. => Ei siis vielä ole presidentilläkään asia täysin mennyt perille.

Sitäkin ihmettelin miksi se maski piti poistaa? Kyllä mikki ottaa äänen sen maskin lävitsekin.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Eikös noi maskit itseasiassa lisää riskiä sairastua jos/kun siihen joutuu cov virus eli ilman maskia sä hengität sitä hetken kun taas maskin kanssa koko sen ajan kun sä sitä käytät?.Se keuhkoversio on käsittääkseni vielä se tappavampi eli 'saastuneiden" maskien käyttäjät saavat sen suurella todennäköisyydellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 589

Voitko avata millä logiikalla maskiin jäädessään viruksia siirtyy hengitysilmaan enemmän kuin ilman maskia? Ei ne pysty maskin pinnalla lisääntymään.

Ja maskijutut kuuluu omaan ketjuun kaiketi...
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Voitko avata millä logiikalla maskiin jäädessään viruksia siirtyy hengitysilmaan enemmän kuin ilman maskia? Ei ne pysty maskin pinnalla lisääntymään.

Ja maskijutut kuuluu omaan ketjuun kaiketi...
Jatketaas tota logiikka ketjua eli miksi sitten suositellaan ettei siihen kosketa ennen sen maskin päälle laittamista eikä siihen kosketa sen käytön aikana ja se vielä pitäisi hävittää oikeaoppisesti käytön jälkeen?.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 684
Maakuntatiistain lukema siis +149. Optimisti ajattelisi että se nyt edes pysyi samassa kuin viikko sitten tiistaina.
 
Liittynyt
08.05.2020
Viestejä
249
miksi sitten suositellaan ettei siihen kosketa ennen sen maskin päälle laittamista eikä siihen kosketa sen käytön aikana ja se vielä pitäisi hävittää oikeaoppisesti käytön jälkeen?.
Ei kosketa ennen päälle laittamista koska käsissä saattaa olla virusta (ja muita taudin aiheuttajia), jotka voivat päätyä kädestä maskiin ja maskista suuhun tai nenään.

Ei kosketa käytön aikana pitkälti samasta syystä, mutta myös siksi ettei taudinaiheuttajat siirry maskista (jos oletkin yllättäen itse sairas tai maski on likaantunut) käsiin ja leviä eteenpäin.

Pitää hävittää oikeaoppisesti käytön jälkeen, koska jos olet itse sairas tai maskiin on tarttunut virusta, et halua sen leviävän omiin tai esim. siivoojan käsiin. Laita sekajätteeseen koskemalla vain naruihin.

Kangasmaskeilla on edessä vähän eri temput, mutta niitäkin käsitellessä pitäisi ottaa kiinni vain naruista ja pistää käytetty heti pesuun.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Päivitetäänpä tartuntagrafiikkaa. Nämä on laskettu THL:n (ja HUS:n) antamien päiväkohtaisten lukujen perusteella 7-pv liukuvana keskiarvona.

Screenshot - 290920 - 20:17:33.png

Vaikea tästä mitään myönteisiä johtopäätelmiä on tehdä. Tässä jatketaan samalla eksponentiaalisen kasvun uralla, joka alkoi heinäkuun puolivälissä, eikä muutosta ole näköpiirissä. Positiivisten osuus alkaa jo lähestyä 1% testatuista.

Jos jotain positiivista yrittäisi väkisin sanoa, niin STM:n ja THL:n kädettömien uuhien saamattomuus ei ole onnistunut kiihdyttämään kasvua kuin vähän. :hmm:

Näin siinä käy, kun antaa epidemian rehottaa vapaasti eikä laita tikkua ristiin sen kurissapitämiseksi.
 
Drinkkeri

Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 264
Onneksi oli tyttöhallitus pitämässä tiukan linjan näitä äijjiä vastaan, vai miten se nyt meni :kahvi:
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
170
Onneksi oli tyttöhallitus pitämässä tiukan linjan näitä äijjiä vastaan, vai miten se nyt meni :kahvi:
Ihan oikeasti ensimmäinen kerta kun Halla-Ahon kanssa olen samaa mieltä. Mitä tästä muuten voi sanoa niin vituttaa. Olisi edes annettu olla auki kahteen asti, joka on monelle baarille normaali sulkemisaika.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Soininvaara vääntää rautalangasta eksponentiaalista kasvua:

Soininvaara sanoi:
Ohessa vielä kuva siitä, miltä Suomen kehitys näyttää. Jatkoin provokatorisesti trendiä lokakuun loppuun. Huomatkaa logaritminen asteikko.

Koska logaritminen asteikko ei ole kaikille tuttu, piirsin sen myös absoluuttisella asteikolla. Tämä on siis sama kuva, mutta esitetty normaalilla asteikolla.

En väitä, että noin se menee vaan että noin se menisi, ellei mitään tehtäisi.
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
170
Vituttaa, koska et itse pääse baariin enää halutessasi, vai vituttaa jostain muusta syystä?
Sanotaanko sitten vaikka, että molemmista syistä. Kello 1-2 aukiolo on aivan hemmetin tärkeä baareille, joten olisivat vaikka napsineet tuon aamun 9-10 välisen ajan pois jos se tunti pitää ottaa, mutta ei. Kahdelta sulkeminen olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto jos rajoitusta pitää vähäksi aikaa tehdä. Laitetaanko seuraavaksi kaupat kiinni 15 - 18 väliseksi ajaksi?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Sanotaanko sitten vaikka, että molemmista syistä. Kello 1-2 aukiolo on aivan hemmetin tärkeä baareille, joten olisivat vaikka napsineet tuon aamun 9-10 välisen ajan pois jos se tunti pitää ottaa, mutta ei. Kahdelta sulkeminen olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto jos rajoitusta pitää vähäksi aikaa tehdä.
Aamuyöstä örvelletään. Aamulla siellä on tyhjää.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 231
Sanotaanko sitten vaikka, että molemmista syistä. Kello 1-2 aukiolo on aivan hemmetin tärkeä baareille, joten olisivat vaikka napsineet tuon aamun 9-10 välisen ajan pois jos se tunti pitää ottaa, mutta ei. Kahdelta sulkeminen olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto jos rajoitusta pitää vähäksi aikaa tehdä. Laitetaanko seuraavaksi kaupat kiinni 15 - 18 väliseksi ajaksi?
Jännä, että kaljoittelijat ei voi aikaistaa menojaan!
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
328
uu baarit menee kolme tuntia aikaisemmin kiinni. Tämähän oli vain huono laastari. Siitä vaan juomaan kolmetuntia aikaisemmin niin mikään tärkeä ei muutu paitse ehkä parempaan suuntaan jos on päivätyöläinen.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Sanotaanko sitten vaikka, että molemmista syistä. Kello 1-2 aukiolo on aivan hemmetin tärkeä baareille, joten olisivat vaikka napsineet tuon aamun 9-10 välisen ajan pois jos se tunti pitää ottaa, mutta ei. Kahdelta sulkeminen olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto jos rajoitusta pitää vähäksi aikaa tehdä. Laitetaanko seuraavaksi kaupat kiinni 15 - 18 väliseksi ajaksi?
Hyvin rullaa keskustelu. Ei niitä siksi rajoiteta, että haluttaisiin ottaa tunteja pois mistä tahansa random-ajankohdasta. Pahin örvellys on luonnollisesti aina vähän ennen pilkkua, joten sieltä se on pätkäistävä, jos haluaa että tuolla on edes jotain vaikutusta.

Ryyppäämisen aikaistaminen on toki vaihtoehto, mutta varmaan tuossa luotetaan sen verran vielä ihmisyyteen ja viinahimoisten aivotoimintaan, että ei oleteta tilanteen siinä mielessä muuttuvan.
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
Onhan tämä varmasti parempi vaihtoehto kuin kevään täys sulku
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Persujen ehdotelma on kyllä ehtaa tuuheutta vaikka noin muuten kannatettava. Siihen sisältyy ilmeisesti oletus, että baarit ovat joku palvelu, jossa vaan pitää käydä, ihan sama mihin aikaan ja kenen läsnäollessa ja että jatkuva aukiolo saisi jotenkin ne pysymään tyhjempinä. Kyllähän ne tosiaan nytkin saisi olla auki 09-04 mutta ei kukaan niissä aamulla tai päivällä käy. Jos aukiolo vapautetaan, mennään sinne edelleen 23 mutta sen sijaan, että kotiinlähtö koittaa neljältä, voi jatkaa aamuun saakka. Ja edelleen vetovoimatekijänä se, että siellä on muitakin, ei se, että olisi tyhjä ja väljä arkiaamupäivä bilettää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 589
Nythän Uudellemaalle ja ehkä muillekin pahimmille alueille väläyteltiin jo klo 22 valomerkkiä.

Vähän kyllä ihmetyttää mitä tuolla Helsingissä on tapahtunut? Kehä ykköselle muuri pystyyn? Täällä Espoossa menisi ihan mukavasti jos ei olisi tuota itäistä satamakaupunkia tuossa vieressä.
Screenshot_20200929_220559_fi.hs.android~2.jpg
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
328
Eikä se porrastaminen toimisi kuitenkaan koska pääosa haluaa olla muiden kanssa viettämässä sitä iltaa humalassa samaan aikaan.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
622
Yllättävän lepsut ovat vielä uudet rajoitukset. Olisin odottanut vähintään Ruotsin tasoisia toimia, mutta kenties senkin näemme vielä tämän vuoden puolella.
Kyllä tämä tietysti nuoremmille on rankka paikka, kun eivät pääse yökerhossa kännäämään aamutunneille asti.
Vaikka osa juhlista pidetäänkin jatkossa kotona, niin tartuntoja on paljon helpompi jäljittää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Kieltämättä aika laimea ehdotus H-a:lta. Ihmiset haluavat baariin silloin kun siellä on totuttu olemaan ja silloin kun siellä on "kaikki muutkin". Veikkaan, että koronan kannalta tuolla olisi hyvin marginaalinen tai olematon vaikutus, eikä siis olisi ollenkaan riittävän tehokas keino vähentää ihmismassojen kontakteja. Karu totuus on, että rajoitukset tehoavat vain jos sitä kokonaiskävijämäärää ja toisaalta baarista toiseen kiertämistä saadaan vähennettyä. Aiukiolojen vapauttaminen ei tähän auta. Suosituykset eivät pure, eikä kaunis pyyntö siitä, että osa menisi sinne baariin vaikkapa 05-07 välisenä aikana :think:

Hyvä, että tuo saatiin rajoitettua. Veikkaan että pääkaupunkiseudulla mennään aika pian 22:een.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Yllättävän lepsut ovat vielä uudet rajoitukset. Olisin odottanut vähintään Ruotsin tasoisia toimia, mutta kenties senkin näemme vielä tämän vuoden puolella.
No liekö tuolla väliä kun nyt vedettiin pois jo ne tunnit, joilla yökerhot tuloksen tekee. Tuskinpa niitä moni tappiollisina auki pitää ja ajatus, että ihmiset bilettää alkuillasta on vaan just niin absurdi kuin voi kuvitella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Kyllä tämä tietysti nuoremmille on rankka paikka
Uskon, että muutaman kuukauden rajoittamisesta selviävät niin nuoret kuin muutkin baarien kanta-asiakkaat, kunnes saadaan rokotteet käyttöön tai nähdään, että saadaan tartunnat pidettyä kurissa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Uskon, että muutaman kuukauden rajoittamisesta selviävät niin nuoret kuin muutkin baarien kanta-asiakkaat, kunnes saadaan rokotteet käyttöön tai nähdään, että saadaan tartunnat pidettyä kurissa.
Harmi että kaikkien alojen asiantuntija Lasse tuossa kertoi juuri (ja toki kyseenalaistamatta uutisoitiin koska Lasse ei ole mikään Jethro), että vuoden päästä vasta saadaan rokotuksia. Ja tämä varmaan osaltaan sai taas monet toteamaan, että VMP, menkööt.
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Onhan tämä varmasti parempi vaihtoehto kuin kevään täys sulku
Todellakin mutta jääkö koronat saamatta yhtään suuremmalla todennäköisyydellä onkin toinen juttu. Turhaa näpertelyä koko muutaman tunnin säätäminen, kuppilat kiinni tai sitten auki normaalisti. Tämmöinen onneton välimalliratkaisu on aivan syvältä.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Nythän Uudellemaalle ja ehkä muillekin pahimmille alueille väläyteltiin jo klo 22 valomerkkiä.

Vähän kyllä ihmetyttää mitä tuolla Helsingissä on tapahtunut? Kehä ykköselle muuri pystyyn? Täällä Espoossa menisi ihan mukavasti jos ei olisi tuota itäistä satamakaupunkia tuossa vieressä.
Espoolla on sentään keltainen puskurivyöhyke sataman ja rajan välissä

kartta-pieni-suomi-16920.jpg

Huomenna pitäisi päivittyä Helsingin kaupungin sivuille, niin pääsee tuoreeltaan vertaamaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Harmi että kaikkien alojen asiantuntija Lasse tuossa kertoi juuri (ja toki kyseenalaistamatta uutisoitiin koska Lasse ei ole mikään Jethro), että vuoden päästä vasta saadaan rokotuksia. Ja tämä varmaan osaltaan sai taas monet toteamaan, että VMP, menkööt.
Vaikea kyllä uskoa, että menisi vuosi. Tietty voi olla, että viimeinen suomalainen ottaa rokotteen vuoden päästä, mutta ensimmäinen kyllä nykytahdilla paljon aiemmin. Ja jo esim. hoitopoppoon rokotus helpottaa tilannetta aika tavalla.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 023
Vois kyllä kuvitella että baarimikotkin on melkoisella tulilinjalla, kun känniläiset karjuu juomatilauksiaan joka puolelta. No tuuraajia varmaan riittää alalla...
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
1 290
Mistä jengi repii jotain "kolmen kuukauden päästä rokotteet on valmiit" settiä? Vielä ei ole uutisoitu yhdestäkään lupaavasta rokotteesta?
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
289
Viimeksi tänään THL:n tiedotustilaisuudessa yritettiin antaa enemmän toivoa, mihin Lasse pystyy

THL vetosi juhliviin opiskelijoihin ja antoi vihjeen koronarokotteen ajankohdasta: "Jos kaikki menee onnellisten tähtien alla, voi olla, että vuodenvaihteen jälkeen"
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 243
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom