Ihmisten käyttäytyminen osalla mukailee tilannetta, mutta itse ainakin huomaten tuttavapiiriä ja muutenkin niin elettäessä täällä sääntö-Suomessa osa ihmisistä vaatii sen hallituksen linjauksen tai ohjeistuksen että toimivat niin - muuten jatkavat elämää kuten ennenkin. Tuon Influenssan osalta on arpapeliä tosiaan rokotteen suhteen, mutta se voi vaihdella teholtaan aina 25-60%, mutta luulisi tänä vuonna ihmisten ottavan influenssarokotteita ennätysmäärän viimevuosiin. Huonossa tapauksessa A ja B -variantit eivät osu kohdilleen. Tässä hyvin jo
@Centteri mukaili tämän hetken tilannetta Suomessa, joka tosin on tällä hetkellä nuoremman väestön keskuudessa pääasiallisesti ainakin jos lähteitä uskotaan (mm. Järvinen + THL). Tällöin myös tartuntojen määrät saattavat olla suurempia, koska oireettomia ja vähäoireisia on enemmän sekä oletettavasti nuoriso ei hakeudu COVID-19 testeihin niin hanakasti kuin esimerkiksi keski-ikäiset. Suomessa kansa seuraa pääsääntöisesti hyvin hallituksen linjauksia, joten pidän heidän vastuutaan ja uskallusta tehdä päätöksiä myös suuressa roolissa. Testaaminen myös on aika kysymysmerkki, koska jokainen hengitystieinfektio on potentiaalinen COVID-19 tartunta ja niitä riittää syksyllä ja talvella - nämä kaikki pitäisi käytännössä testata tai sitten radikaaleja muutoksia esimerkiksi työssäolokäytäntöihin pitäisi tulla ja 14v omaehtoiset karanteenit sekä muita säätöjä - mutta tätä en kyllä usko tapahtuvan. Osa ihmisistä tulee ja tuli töihin sairaina "aikaisemmankin" epidemian aikana kun ihmisten kokemuksia täällä kuulosteli.