Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Oliks lähdettä esittää? :hmm:
Lähdettä mille?

Kiinan armeijan rokotustestesteistä on miljoona uutista 3-5 päivän takaa, mutta ainakaan minä en löytänyt luotettavista lähteistä mitään numeroita siitä, että paljonko rokotteita aiotaan ihmisiin tuikata.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

”Moni ryhmässä on kertonut, että heillä tauti on alkanut marras–joulukuussa, ja osalla jo syyskuussa. Meilahden infektiopolin sairaanhoitaja sanoi viime viikolla, että heidän tietojensa perusteella korona on alkanut Suomessa jo huomattavasti aiemmin, kuin on alunperin luultu.”
Jos näitä meinaa ruveta uskomaan niin aika harvinaisen nihkeästi tarttuva tauti lopulta. Lähde "meilahden infektiopolin hoitsu".
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424
Tossa käytiin aikasemmin keskustelua matkailusta ja tuli vaan sellanen mieleen, että kannattaisiko matkustella kotomaassa kuitenkin. Kait kansantaloudelle ja yrittäjille niin parempi että jätetäs ne rahat tänne kotimaahan? Vaikka ymmärän että kreikkaankin pitää kantaa vaikka matkalaukussa rahaa niin valtion ei tartte niin paljon sinne lapata...

Edit: ;)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
Onhan tämä kyllä melkoinen "kausi-influenssa" - tuossa @Pennyw ilmaisi hyvän infon maan sisäisestä matkailusta hän veikin sitten jalat ja kaikki suusta ja näppäimistöltä...

Kotomaassa on hienoja paikkoja vierailla ja se on sitten ittestä kiinni. - On se kumma jos ei voisi yhtenä vuonna jättää sen ulkomaanreissun väliin? Jättäkää ne lomarahat tänne kotomaahan niin talous pyörii jpnn...? - Capisci?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703

Ajattelin ostaa paperikoneen, niillä se talous pyörii. :cigar:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Kotomaassa on hienoja paikkoja vierailla ja se on sitten ittestä kiinni. - On se kumma jos ei voisi yhtenä vuonna jättää sen ulkomaanreissun väliin? Jättäkää ne lomarahat tänne kotomaahan niin talous pyörii jpnn...? - Capisci?
Kotimaan matkailun ongelma on siinä, että käytännössä edes edellisenä iltana ei tiedä millainen keli on seuraavana päivänä (yleensä sataa tai on muuten vain kylmää) ja siihen kun lisätään päälle hyttyset/mäkäräiset, paska palvelu ja kauttaaltaan kohtuuttomat hinnat, niin aika vähän loppujen lopuksi tekee mieli matkustella maan sisällä mökkeilyn lisäksi.

Suomessa suurin matkailuvaltti on ulkomaalaisten näkökulmasta erilainen kulttuuri, metsä -ja järvimaisemat ja se ettei tippejä tarvitse laskea joka kassalla, mutta siinäpä se sitten aika pitkälti onkin. Ja koska ulkomaille ei pääse tai ei kannata matkustaa, niin sitten ollaan aika pitkälti kotona grillaamassa, tai telttailemassa jossakin lähimetsissä. Jos kotimainen matkailuteollisuus tosiaan haluaa saada rahaa suomalaisilta, niin aika paljon pitäisi kehittyä.

Ei ihme, että jengi haluaa jonnekin aurinkoiseen etelään lomailemaan koronatartunnan uhallakin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
Suomessa suurin matkailuvaltti on ulkomaalaisten näkökulmasta erilainen kulttuuri, metsä -ja järvimaisemat ja se ettei tippejä tarvitse laskea joka kassalla, mutta siinäpä se sitten aika pitkälti onkin. Ja koska ulkomaille ei pääse tai ei kannata matkustaa, niin sitten ollaan aika pitkälti kotona grillaamassa, tai telttailemassa jossakin lähimetsissä. Jos kotimainen matkailuteollisuus tosiaan haluaa saada rahaa suomalaisilta, niin aika paljon pitäisi kehittyä.
Teidän kotimaisten tulisi asettua ulkolaisten tilalle "turisteiksi" kotimaan matkailuun... Kun selkeästi ette edes tunne kotimaanne oloja ;)

Tervetuloa maalle, metsäympäristöön ja maisemiin, joissa ette ole käyneet. - Mikäli osaatte jättää luxus-toiveet pois niin paljon löytyy hienoja asioita... Ne on vain itsestä kiinni miten ne voi löytää - Ei, en saa korvausta kotimaan matkailun puolustamisesta mutta suosittelen sitä silti

Tämäkin menee prkl ohi ketjun aiheen...
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Teidän kotimaisten tulisi asettua ulkolaisten tilalle "turisteiksi" kotimaan matkailuun... Kun selkeästi ette edes tunne kotimaanne oloja ;)

Tervetuloa maalle, metsäympäristöön ja maisemiin, joissa ette ole käyneet. - Mikäli osaatte jättää luxus-toiveet pois niin paljon löytyy hienoja asioita... Ne on vain itsestä kiinni miten ne voi löytää - Ei, en saa korvausta kotimaan matkailun puolustamisesta mutta suosittelen sitä silti

Tämäkin menee prkl ohi ketjun aiheen...
Oho, olipas ylimielinen postaus. "Teidän kotimaisten tulisi asettua", mitäs ihmettä nyt taas? Kyllä tässä on erämetsää ja maaseutua kierrelty ihan tarpeeksi ja todettu että se osuus on nähty ja koettu. Kaikki eivät ole ehkä nähneet yhtä paljon, mutta aika harva haluaa oikeasti viettää lomaansa paskanhajussa tai muuten vain kehnoissa olosuhteissa, jotta pääsisi eroon "luxus-toiveista". Välistä se tekee toki ihan hyvää, mutta ei kannata kuvitella, että Suomessa oravanpyörää elokuusta kesäkuuhun juokseva perustavis haluaa käyttää lomarahansa siihen, että pääsee lomallaan perheen kanssa vieläkin vähän paskempiin olosuhteisiin.

Tämä taitaa tosiaan kuulua pikemminkin sinne koronan talousvaikutukset -ketjuun.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 149
Kotimaan matkailun ongelma on siinä, että käytännössä edes edellisenä iltana ei tiedä millainen keli on seuraavana päivänä (yleensä sataa tai on muuten vain kylmää) ja siihen kun lisätään päälle hyttyset/mäkäräiset, paska palvelu ja kauttaaltaan kohtuuttomat hinnat, niin aika vähän loppujen lopuksi tekee mieli matkustella maan sisällä mökkeilyn lisäksi.
Mun mielestäni kaikkein isoin kotimaanmatkailun ongelma on siinä, että pääasiassa kaikki paikat näyttää samalta joka paikassa, etenkin infra ja palvelut huomioiden. Eli matkustaessasi kotimaassa olet kirjaimellisesti kuin kotonasi. Ja se voi vähän viedä kyllä terää hommasta.

Mutta nyt eletään poikkeuksellisia aikoja, ja syytä olisi etsiä niitä iloja kotimaanmatkailusta, koska ulkomaanmatkailu nyt ei vaan oikein ole hyvä idea. Se ei ole hyvä idea sulle, ei sun läheisillesi eikä koko Suomen kansalle. Aika moni sieltä "tuliaisia" tuo, jos paljon jengiä ulkomaille pukkaa, valitettavasti. Karanteeniin joutaisi mokomat, hus.
 
Väkinäisen kotimaanmatkailun osalta olet oikeassa, mutta nuo sun jatkuvat pelotteluviestit ja pahimman skenaarion maalailut alkavat olemaan sillä tasolla, että melkein tekisi mieli jo sen vuoksi käydä nuolemassa ovenkahvoja jossakin Tukholmassa. :D
 
Hiihtolomareissuistahan ja muista ulkomaanmatkoistahan tämä koko Suomen korona-epidemia on suureksi osaksi peräisin, ja ei tarvi olla suuri einstein ja älyn jättiläinen esittääkseen hypoteesin, että kyllä sieltä tartuntoja valitettavasti taas tulee kun matkailu lisääntyy.

Itse kyllä lähtisin siitä, että fiksu ihminen ei nyt lähde mihinkään, ei ainakaan Tallinnaa pidemmäs. Mutta hankala sekin on, koska joutuu kuitenkin hengailemaan satojen muiden matkustajien kanssa laivassa tunteja. Nyt olisi hyvä olla sellainen poikkeuskäytäntö, että voisi matkustaa autokannella autossaan...
 
namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
446
Daily Telegraph, mutta tästä on uutisoitu siellä täällä.
Jäikö lähde liittämättä viestiin?

Tässä tilanteessa ottaa vaan sitten sen riskin ettei saa sitä hoitoa kun on ite hakenu Italiasta taudin itselleen. Joo sellaista ei ole olemassa mutta pitäisi olla tällä hetkellä. Sit kun tää on ohi niin sitten vapaasti ilman seurauksia saisi matkustella.
Aikamoinen esitys että saisi jäädä ilman hoitopaikkaa jos ulkomailta taudin saa. Sama kai sitten kaikille alkoholisteille, nisteille tai vaikka syöpäpotilaille jotka on juonut/syönyt jotain mikä voi edesauttaa syöpää. Omapahan on syy, miksi he hoitoa saisi..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424
Oho, olipas ylimielinen postaus. "Teidän kotimaisten tulisi asettua", mitäs ihmettä nyt taas? Kyllä tässä on erämetsää ja maaseutua kierrelty ihan tarpeeksi ja todettu että se osuus on nähty ja koettu. Kaikki eivät ole ehkä nähneet yhtä paljon, mutta aika harva haluaa oikeasti viettää lomaansa paskanhajussa tai muuten vain kehnoissa olosuhteissa, jotta pääsisi eroon "luxus-toiveista". Välistä se tekee toki ihan hyvää, mutta ei kannata kuvitella, että Suomessa oravanpyörää elokuusta kesäkuuhun juokseva perustavis haluaa käyttää lomarahansa siihen, että pääsee lomallaan perheen kanssa vieläkin vähän paskempiin olosuhteisiin.

Tämä taitaa tosiaan kuulua pikemminkin sinne koronan talousvaikutukset -ketjuun.
Anteeksi, mutta kyllä tämäkin tuntuu hieman "ylimieliseltä" ja onhan tuo toinenkin tuossa ylempänä (mitä en viitsinyt lainata). :lol:

Asiahan ei minulle mitenkään kuulunut mutta..
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Anteeksi, mutta kyllä tämäkin tuntuu hieman "ylimieliseltä" ja onhan tuo toinenkin tuossa ylempänä (mitä en viitsinyt lainata). :lol:

Asiahan ei minulle mitenkään kuulunut mutta..
Jos nimenomaisesti minulle vastattiin, että "teidän kotimaisten tulisi asettua...", niin kai minä saan tuohon vastata, kun minut kerran suoraan litetään siihen joukkoon, jota tarkoitetaan viestissä olevalla yleistyksellä, vai kuinka? En tiedä mistä nimimerkki Vemppu oikein on kotoisin, mutta aika erikoinen tapa tuo on silti kommunikoida suomalaisella foorumilla, varsinkin jos antaa olettaa itsekin olevansa suomalainen.

Toisekseen sanoin että "kaikki eivät ole ehkä nähneet yhtä paljon", josta voi päätellä, että en tarkoita koko kansaa. Tuota jatkoin mutu-olettamuksella näin: "harva haluaa oikeasti viettää lomaansa paskanhajussa tai muuten vain kehnoissa olosuhteissa, jotta pääsisi eroon "luxus-toiveista". Saat toki olla tuosta mutuilustani eri mieltä, eikä siinä mitään.

Se toinen kommentti taas koski liimamiehen yleistä ja yksipuolista pelotteluagendaa, josta häntä on täällä moderaattoreidenkin toimesta varoitettu jo useampaan otteeseen. Tiedät sen kyllä, jos olet seurannut ketjua pidempään.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424
No nimenomaan tarkoitin @vemppu ja itse aloitit paukuttamaan päätäs suomen oloista. Lueppa se pennyw;n alotuksesta alas asti ja jos vielä näet ongelmia niin...

Mutta jos ei menis ihan off topic.

Tossa tuossa hesarin mutaatio viruksesta spoilereissa jos jostain syystä katoaa.

3.7. 20:50 Essi Sutinen, toimittaja

WHO: Lähes joka kolmannessa koronavirusnäytteessä näkyy mutaatioita
Maailman terveysjärjestö WHO:n keräämästä koronavirusnäytteiden perimädatasta selviää, että lähes joka kolmannessa näytteessä on merkkejä mutaatiosta. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
WHO:n mukaan ei kuitenkaan ole olemassa näyttöä siitä, että mutatoituminen olisi johtanut taudin muuttumiseen entistä vakavammaksi.
WHO on tähän mennessä kerännyt 60 000 koronavirusnäytteen aineiston. Järjestön teknisen osaston koronavirustutkija Maria Van Kerkhove kertoi perjantaina, että mutaatio tunnistettiin jo helmikuussa, ja se on kiertänyt Euroopassa ja Amerikoissa.
"Tähän mennessä ei ole näyttöä, että se johtaisi vakavampaan tautiin", Van Kerkhove sanoi.
(Reuters)
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
No nimenomaan tarkoitin @vemppu ja itse aloitit paukuttamaan päätäs suomen oloista. Lueppa se pennyw;n alotuksesta alas asti ja jos vielä näet ongelmia niin...

Mutta jos ei menis ihan off topic.

En pysy perässä. Pennyw:n, eli siis sinun itsesi(?) aloitus tähän keskusteluun on tässä ja se ei liity minun kommenttiini mitenkään muuten kuin aiheen osalta. Minä vastasin lainaamalla Vempun viestissä olevaa toista lausetta näin. Olisikohan tämä nyt tässä?

Edit. Linkki korjattu

Tossa tuossa hesarin mutaatio viruksesta spoilereissa jos jostain syystä katoaa.

3.7. 20:50 Essi Sutinen, toimittaja

WHO: Lähes joka kolmannessa koronavirusnäytteessä näkyy mutaatioita
Maailman terveysjärjestö WHO:n keräämästä koronavirusnäytteiden perimädatasta selviää, että lähes joka kolmannessa näytteessä on merkkejä mutaatiosta. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
WHO:n mukaan ei kuitenkaan ole olemassa näyttöä siitä, että mutatoituminen olisi johtanut taudin muuttumiseen entistä vakavammaksi.
WHO on tähän mennessä kerännyt 60 000 koronavirusnäytteen aineiston. Järjestön teknisen osaston koronavirustutkija Maria Van Kerkhove kertoi perjantaina, että mutaatio tunnistettiin jo helmikuussa, ja se on kiertänyt Euroopassa ja Amerikoissa.
"Tähän mennessä ei ole näyttöä, että se johtaisi vakavampaan tautiin", Van Kerkhove sanoi.
(Reuters)
En tiedä miksi katoaisi, mutta oli miten oli, tuosta oli puhetta jo aiemmin --> Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Uutiseen liittyen täälläkin ja tässä ketjussa on kans välillä ollut jos jonkinlaista salaliittoa mutta ei liene kenellekkään yllätys että Rys...... siis Venäjä taas tässäkin asiassa perseilee.
Mikä hitto siinä Bill Gatesissa kiihottaa? Samaa voisi kyllä kysyä Sorosista. Arpooko foliopipojengi rikkaiden keskuudeta nimiä, että kenestä aletaan kehittelemään salaliittoteorioita. Eiks Tom Hanks ollut myös joku syntipukki näihin vaikka itsekin taudin sairasti?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Vasta uutisoitiin, että lomalennot Mallorcalle ja muualle Espanjaan ovat taas alkaneet. Ongelma vaan on, että nyt Espanjassa sitten eristetään taas alueita (Segriàn maakunta tänään klo 16 lähtien), kun virus meinaa lähteä uudestaan leviämään.

Mikä hitto siinä Bill Gatesissa kiihottaa? Samaa voisi kyllä kysyä Sorosista. Arpooko foliopipojengi rikkaiden keskuudeta nimiä, että kenestä aletaan kehittelemään salaliittoteorioita. Eiks Tom Hanks ollut myös joku syntipukki näihin vaikka itsekin taudin sairasti?
Gates on maailmanlaajuisesti tunnettu hahmo, joka lisäksi rahoittaa isolla budjetilla säätiönsä kautta rokotetutkimuksia. Käytännössä siis helppo kohde salaliitoille, kun pelkästään noiden taustojen vuoksi foliojengi uskoo kaiken. Venäjän yleisistä intresseistä nyt ei ota hullukaan selkoa. Varmaan pyrkivät vaan sekoittamaan politiikkaa ja nostamaan samaan aikaan omaa asemaansa.

Vastahan liimamies höpötti täälläkin Kiinan valmistautumisesta sotaan, eli kyllä näille jutuille innokasta kuulijakuntaa löytyy.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
246
En nyt tiedä, onko kotimaan matkailu niin älyttömän kallista. Ainakin, jos jättää ravintolassa juopottelun vähemmälle. Etelänlomalle kun lähtee, niin nelihenkisellä perheellä menee pelkkiin matkoihin helposti parisen tonnia, eikä ole edes paras hotelli, vaan keskitasoinen. Tonnin saa varata paikanpäällä rahan törsäämiseen.

Vastaavaan keskitason hotelliin Suomessa majoittuu noin 100 eurolla yö (perhe), kun vähän neuvottelee. Ei Helsingissä, mutta muualla Suomessa. Toki parempitasoinen on sen 200 yö. Jos on oma auto, niin matkakulut pysyy aika kohtuullisina Suomen sisällä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 149
Dr. Campbell selitti tänään taas lihavien henkilöiden suuremmasta riskistä sairastua covidiin ja sen vakavaan muotoon... Tämä kyllä osaltaan selittää sitä, miksi tilanne USA:ssa on niin paha. Siellä ainoastaan 25% aikuisväestöstä on normaalipainon rajoissa! Neljännes!

Ja kääntäen, ehkä tämä voi selittää myös sitä, miksi useat Aasian maat tuntuvat selviävän koko kriisistä vähän helpommalla kuin muut maanosat.
 
Ihan oikeasti, joku muu lähde kuin "tohtori campbell", kiitos.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Hän on siis lähinnä kasvatustieteiden tohtori, muuten sairaanhoitaja. Tämä kannattaisi ehkä sinunkin tuoda ilmi, kun häntä lähteenä paljon siteerailet tohtorina.
Aivan turha yrittää cambellia vähätellä. Kaveri on todella hyvin ollut perillä covidista heti alusta asti. Kyllä tuolla asiantuntemusta alalle riittää.
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
1 112

En minä vähättele. En tiedä miehestä juuri mitään, mutta tuo Dr. ei kerro miehen kompetensseista yhtään mitään.
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 754

Cambell on muuten kritisoinut sitä miten Jenkit on hoitanut koronatilanteensa. Campbell ei myöskään vähättele covidia, eikä pidä sitä kusetuksena, kuten sinä Trump triidissä julistat. Mitenköhän tähän nyt pitää sitten oikein suhtautua?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ei Campbellissa automaattisesti ole mitään vikaa mutta oman kuvauksensa mukaan hän on a) eläkkeellä, b) sairaanhoitajien kouluttaja. Jää epäselväksi, yritetäänkö "tohtori"-tittelillä luoda vaikutelmaa lääkäristä vai onko kyseessä jonkin alan tutkinto ja jos niin minkä. Lisäksi kukaan ei jaksa käydä videoita läpi selvittääkseen ne lähteet tai onko niitä edes. Ja vielä viimeiseksi, kun oikeitakin lähteitä on niin ehkä politisioituneessa aiheessa ei kannata antaa kaikenmaailman tubettajille liikaa painoarvoa.

Aivan turha yrittää cambellia vähätellä. Kaveri on todella hyvin ollut perillä covidista heti alusta asti. Kyllä tuolla asiantuntemusta alalle riittää.
En muuten hetkeäkään ollut yllättynyt, että uskot mieheen.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Cambell on muuten kritisoinut sitä miten Jenkit on hoitanut koronatilanteensa. Campbell ei myöskään vähättele covidia, eikä pidä sitä kusetuksena, kuten sinä Trump triidissä julistat. Mitenköhän tähän nyt pitää sitten oikein suhtautua?
Cambell on myös ylistänyt kiinaa, miten hyvin ovat homman hoitaneet. Ei vanha ukko kaikessa voi oikeaan osua. Käytännössä kaikki maat on töpeksinyt koronan kanssa. Cambellin mielestä koko maailma olisi pitänyt sulkea ja ajaa konkurssiin.

Testausta ja jäljittämistä se on rummuttanut alusta asti, millä olisi jo pitkälle päästy, mutta tuota ei kiinan ja e-korean ulkopuolella ole juuri tehty.
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 754
Cambell on myös ylistänyt kiinaa, miten hyvin ovat homman hoitaneet. Ei vanha ukko kaikessa voi oikeaan osua. Käytännössä kaikki maat on töpeksinyt koronan kanssa. Cambellin mielestä koko maailma olisi pitänyt sulkea ja ajaa konkurssiin.

Testausta ja jäljittämistä se on rummuttanut alusta asti, millä olisi jo pitkälle päästy, mutta tuota ei kiinan ja e-korean ulkopuolella ole juuri tehty.
Cambell on kyllä huomioinut, että Kiinan covid hoitoon liittyen, ollaan sen tiedon varassa mitä Kiina ilmoittaa. Ilmoitetun tiedon perusteella ovat hoitaneet hyvin. Ei sen kummempaa.

Mutta nuo on pelkkiä detaileja. Onko tämä koko korona juttu nyt sitten kusetusta vai ei? Campbell on sitä mieltä, että ei ja sinä pidät kusetuksena. Eli tietääkö se mitää, vai eikö tiedä?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 149
En minä vähättele. En tiedä miehestä juuri mitään, mutta tuo Dr. ei kerro miehen kompetensseista yhtään mitään.
Ja mä en muuten edes epäile tuota yhteyttä. Mutta silti, paska lähde.
Tohtori voi olla tohtori olematta lääkäri. Suomessakin on paljon tohtoreita, jotka eivät ole lääkäreitä.

Mies käyttää paljon tutkimusmateriaaleja videoidensa lähteinä, ja hyvin vähän tuputtaa mitään omia mielipiteitään.

Aika heikoilla jäillä ollaan, jos nyt käydään tuon miehen persoonaa ja kompetenssia vastaan hyökkäämään ilman mitään ihmeempää perustetta. Äijä on ollut erittäin hyvin tilanteen päällä koko kriisin ajan ja myös valtamedia on häntä haastatellut paljon.

Ainut mistä voi kritisoida on tosiaan se, että Kiinaa on joskus ylistänyt vähän liian varauksetta.
 
Lähinnä kritisoin sitä, että käytät videolähdettä, koska siitä ei ilman ajan uhraamista irtoa, että mistä tiedot on haettu. Ne voi olla ihan mitä vaan.

Ja tiedän kyllä, että tohtori ei automaattisesti ole lääkäri, sitähän tässä kritisoin :facepalm: Annetaan ymmärtää, että ollaan lekuri mutta todellisuudessa ollaan mahdollisesti tohtori, alalta joka ei selviä, ts. maallikko.
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
1 112
Siis onko tuo lääketieteen tohtori? Halla-ahokin on tohtori mutta jos se alkaisi kommentoimaan tätä pandemiaa Youtubessa tittelillä tohtori niin sanoisin että se olisi aika helvetin harhaanjohtavaa.
Ei ole lääketieteen tohtori, vaan sairaanhoitaja. PhD:n on tehnyt jostain nettikoulutuksesta yms.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 149
Siis onko tuo lääketieteen tohtori? Halla-ahokin on tohtori mutta jos se alkaisi kommentoimaan tätä pandemiaa Youtubessa tittelillä tohtori niin sanoisin että se olisi aika helvetin harhaanjohtavaa.
Erittäin kokenut (erikois-)sairaanhoitaja ja opettaja, ja tohtori-titteli on sitten jostain.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Nurse Cambell siis jatkossa.
Ja taas kerran: YouTuben puhuva pää on helvetin huono lähde millekään. Olennaista tietoa saa etsiä ajan kanssa, hakua ei voi käyttää, ne oikeat lähteet ei välttämättä käy lainkaan ilmi videolta (tai niitä ei ole). Laittakaan nyt jumalauta kunnon lähteitä väitteille, eikä tuota sisar Campbelliä :facepalm:
 
Kyllä sillä on lähteet olleet ihan selkeästi esillä niissä papereissa, joita se on esitellyt, ja taitaapa olla videoiden descriptioneissakin.

Jos taviksella ei ole mahdollisuutta käyttää kaikkea aikaansa lääketieteellisten julkaisujen etsimiseen ja analysointiin, niin Campbell tarjoaa erittäin laadukkaat tiivistelmät asioiden tuoreimmista käänteistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126

Eikö nyt kuitenkin voitaisi lopettaa nämä mikälietohtori Cambellin "erinomaiset" kertomukset. Ei anna mitään lisäarvoa tähän keskusteluun.
Uskotaan kyllä että on fiksu mies ja osaa puhua selkeästi. Ei muuta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Kyllä sillä on lähteet olleet ihan selkeästi esillä niissä papereissa, joita se on esitellyt, ja taitaapa olla videoiden descriptioneissakin.
Juu, ja laita se alkup. lähde jos haluat antaa lähteen sen sijaan että toteat kuinka "Campbell puhui tästä" ja spämmäät videoupotuksia.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 149
Juu, ja laita se alkup. lähde jos haluat antaa lähteen sen sijaan että toteat kuinka "Campbell puhui tästä" ja spämmäät videoupotuksia.
Fine, mutta jos me kaikki päästäisiin yksimielisyyteen siitä, että Campbell on lähteinensä aika luotettava lähde, niin säästyisi aika paljon aikaa ja vaivaa kun voisi vaan viitata suoraan Campbellin siihen ja siihen videoon.

Jos puhutaan tämänpäiväisestä aiheesta eli ylipaino ja covid, niin tämähän ei ole mitään uutta tietoa vaan vanha juttu jo, mutta nyt on siis ilmeisesti saatu yhä enemmän varmistusta tälle. Ja se kyllä taitaa osaltaan selittää sitä, miksi tilanne on juuri USA:ssa nyt niin paha. On siihen muitakin selityksiä varmasti, kuten jenkkiläisten uppiniskaisuus "vapauksiensa" kanssa ja auktoriteettien luontainen vastustaminen. Nämähän ovat normaaliaikoina hyveitä, ei siinä mitään, mutta nyt ei eletä normaaliaikoja...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 364

Aika harva tämän ketjun keskustelijoista noita videoita katsoo, joten yleisesti ottaen niihin viittaaminen ei paljoa keskustelua vie eteenpäin. Sen sijaan voit katsoa ne, poimia siellä käytetyt viitteet ja niiden perusteella sitten rakentaa näkökantaasi tässä keskustelussa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Fine, mutta jos me kaikki päästäisiin yksimielisyyteen siitä, että Campbell on lähteinensä aika luotettava lähde
Campbell ei ole luotettava lähde. Mikä tahansa YouTube-video on huono lähde ja lähes aina toissijainen lähde. Ja Campbellin tapauksessa se varsinainen lähde voi olla usein vaikkapa joku lehtijuttu. Eli: parempi käyttää sitä alkuperäistä lähdettä. Jos siis Campbell lukee Aku Ankasta (No. 2/2019), että maskien käyttö on järkevää, ja haluat sen asian tänne spämmätä, niin laita se viittaus Aku Ankkaan, ei Campbellin videoon. Campbell vain toistaa niitä alkuperäisiä lähteitä, joissa on se oikea tieto. Campbell ei ole millään tavalla kiinnostava tai oleellinen asia koronasta puhuttaessa, vaan faktat.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 374
Fine, mutta jos me kaikki päästäisiin yksimielisyyteen siitä, että Campbell on lähteinensä aika luotettava lähde, niin säästyisi aika paljon aikaa ja vaivaa kun voisi vaan viitata suoraan Campbellin siihen ja siihen videoon.

Jos puhutaan tämänpäiväisestä aiheesta eli ylipaino ja covid, niin tämähän ei ole mitään uutta tietoa vaan vanha juttu jo, mutta nyt on siis ilmeisesti saatu yhä enemmän varmistusta tälle. Ja se kyllä taitaa osaltaan selittää sitä, miksi tilanne on juuri USA:ssa nyt niin paha. On siihen muitakin selityksiä varmasti, kuten jenkkiläisten uppiniskaisuus "vapauksiensa" kanssa ja auktoriteettien luontainen vastustaminen. Nämähän ovat normaaliaikoina hyveitä, ei siinä mitään, mutta nyt ei eletä normaaliaikoja...
Kerrotko yhdenkin syyn minkä takia ei vaan voida laittaa niitä alkuperäisiä lähteitä tähän? Ei kiinnosta kuunnella jotain male nursea Youtbessa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Campbell ei ole luotettava lähde. Mikä tahansa YouTube-video on huono lähde ja lähes aina toissijainen lähde. Ja Campbellin tapauksessa se varsinainen lähde voi olla usein vaikkapa joku lehtijuttu. Eli: parempi käyttää sitä alkuperäistä lähdettä. Jos siis Campbell lukee Aku Ankasta (No. 2/2019), että maskien käyttö on järkevää, ja haluat sen asian tänne spämmätä, niin laita se viittaus Aku Ankkaan, ei Campbellin videoon. Campbell vain toistaa niitä alkuperäisiä lähteitä, joissa on se oikea tieto. Campbell ei ole millään tavalla kiinnostava tai oleellinen asia koronasta puhuttaessa, vaan faktat.
Juuri näin. Lisäksi aina tuohon tohtori tolosen viitatessa tulee sellainen "ei vittu, taas tätä paskaa" - fiilis.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 666
Viestejä
4 188 184
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom