• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Toisaalta Pirkanmaan kolme kuolluttakin on enemmän kuin Kaakkois-Suomen maakuntien kuolleet yhteensä. Olisiko Mikkelissä yksi kuollut ellen väärin muista, ja muualla Kaakkois-Suomessa ei kai ainuttakaan. Väkiluvussa ei ole suurta eroa (Etelä-Savo, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso yhteensä vs. Pirkanmaa).

Eiköhän se "salaisuus" ole siinä, että näiltä alueilta ei ollut paljon porukkaa vierailemassa Italian ja Itävallan viruslingoissa, ja toisaalta viruksen paikallista etenemistä on hillinnyt antisosiaalisempi elämä kuin Hjelsingin vihervasemmistolaisessa kylttyyrissä, julkisine kulkupeleine kaikkineen, mamuja unohtamatta. Etenkään niitä.

Ehkä Tampereella on käynyt tuuri, ettei raitiovaunu ole vielä käytössä? :) No en välttämättä ollut täysin vakavissani. Mutta tottahan se on, että julkinen liikenne on hyvin stadilainen ilmiö, ja muualla Suomessa suositaan suhteessa enemmän yksityisautoilua.
Pirkanmaan koulujen talvilomat oli tänä vuonna viikon myöhemmin kuin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa

Viikko 8 (17.–21.2.2020): Etelä-Suomi: Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan koulut sekä Ahvenanmaa
Viikko 9 (24.2.–28.2.2020): Väli-Suomi kuten Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan koulut
Viikko 10 (2.–8.3.2020): Itä- ja Pohjois-Suomi esim. Lappi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Kuopio, Joensuu ja Kajaani

Tämän vaikutustahan mietittiin jossain välissä
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 373
Sen verran huomiona, että TAYS erityisvastuualueeseen kuuluvat myös Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit. Syytä toistaiseksi kevyelle koronakuormitukselle en osaa sanoa.
Ehkä käy ilmi että salaisuus koronan lääkitsemiseen on musta makkara ja wingsit :think:
 
Liittynyt
23.03.2017
Viestejä
22
Huomautus - asiaton käytös, jätä tällaiset henkilökohtaisuudet kirjoittamatta
Toisaalta Pirkanmaan kolme kuolluttakin on enemmän kuin Kaakkois-Suomen maakuntien kuolleet yhteensä. Olisiko Mikkelissä yksi kuollut ellen väärin muista, ja muualla Kaakkois-Suomessa ei kai ainuttakaan. Väkiluvussa ei ole suurta eroa (Etelä-Savo, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso yhteensä vs. Pirkanmaa).

Eiköhän se "salaisuus" ole siinä, että näiltä alueilta ei ollut paljon porukkaa vierailemassa Italian ja Itävallan viruslingoissa, ja toisaalta viruksen paikallista etenemistä on hillinnyt antisosiaalisempi elämä kuin Hjelsingin vihervasemmistolaisessa kylttyyrissä, julkisine kulkupeleine kaikkineen, mamuja unohtamatta. Etenkään niitä.

Ehkä Tampereella on käynyt tuuri, ettei raitiovaunu ole vielä käytössä? :) No en välttämättä ollut täysin vakavissani. Mutta tottahan se on, että julkinen liikenne on hyvin stadilainen ilmiö, ja muualla Suomessa suositaan suhteessa enemmän yksityisautoilua.
Ja tää sun viesti sisältää paskaa enemmän kuin kirjoittajansa. Mitä helvettiä? Niin että muualta Suomesta ei käydä ulkomailla lomalla, eikä kuljeta joukkoliikenteellä, niin kuin pk-seudulla?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 144
Ja tää sun viesti sisältää paskaa enemmän kuin kirjoittajansa. Mitä helvettiä? Niin että muualta Suomesta ei käydä ulkomailla lomalla, eikä kuljeta joukkoliikenteellä, niin kuin pk-seudulla?
Se voi tässä tapauksessa olla ihan tuuristakin ja hiihtolomien ajoituksesta kiinni, että mistä päin Suomea on Etelä-Euroopan viruslingoissa käyty ja mistä päin ei niinkään. Lisäksi voi olla, mutta en tiedä, mutta voi olla, että helsinkiläiset muutenkin matkustaa ulkomaille hieman enemmän kuin muut. Samoin joukkoliikenne on aivan varmasti suositumpaa PK-seudulla kuin muualla.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Ja toinen ongelma jatkoa ajatellen on siinä, että koronan seurauksena aiemmin terveen ja hyväkuntoisen henkilön hapenottokapasiteetti saattaa jäädä keuhkojen arpeutumisen vuoksi pysyvästi rajoittuneeksi, joka taas on omiaan lyhentämään eliniän odotetta ja aiheuttamaan muita ongelmia myöhemmin.
Faijalta löydettiin 70-luvulla jo asbestin aiheuttamia muutoksia keuhkoista, hyvin se on porskutellut ja nyt 78v ja vieläkään ei ole keuhkoissa mitään vikaa mutta varjostumat näkyy edelleen, toki kaikkialla muualla sitten onkin iän aiheuttamaa ongelmaa, että onhan näitä aina ollut ja tulee aina olemaan.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703

Asbestihommissa sentään on maskipakko... Aika hurjaa sekin, että terve britti poistuu sairaalasta rollaattorilla eli siinä meillä on kaksi kokemusta aiheesta keuhkosairaudet

Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
625
Asbestihommissa sentään on maskipakko... Aika hurjaa sekin, että terve britti poistuu sairaalasta rollaattorilla eli siinä meillä on kaksi kokemusta aiheesta keuhkosairaudet

Ei taatusti "poistu" sairaalasta rollaattorilla ja sairaalan vaatteet päällä. Ulkoilee ja kuvattu artikkelia varten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 708
Asbestihommissa sentään on maskipakko... Aika hurjaa sekin, että terve britti poistuu sairaalasta rollaattorilla eli siinä meillä on kaksi kokemusta aiheesta keuhkosairaudet

Jos jaksaa kuvan laittaa, niin voisi nyt sitten sen siinä alla olevan kuvatekstinkin kopioida eikä satuilla jotain omaa. Tässä kuvateksti: "Viimeisinä viikkoinaan Jorvissa Edgecox on päässyt kävelyille sairaalan pihapiiriin. "
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Ei taatusti "poistu" sairaalasta rollaattorilla ja sairaalan vaatteet päällä. Ulkoilee ja kuvattu artikkelia varten.
No ei niin. Rullatuolilla se varmaankin lähti takaisin Britteihin kun piti paikallinen sairaanhoitajakin saada saattajaksi. Toipuu toki, mutta hitaasti.

Eikä tässäkään jutussa ollut mitään mainintaa mahdollisista perussairauksista, joten kaikkea emme tiedä.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Asbestihommissa sentään on maskipakko... Aika hurjaa sekin, että terve britti poistuu sairaalasta rollaattorilla eli siinä meillä on kaksi kokemusta aiheesta keuhkosairaudet

Et huomannut että aikaisempi mainitsi isäukollaan keuhko-ongelmat jo 70-luvulta? Asbestin käyttöä alettiin rajoittaa vasta 70-luvun lopulla ja kiellettiin vasta 1994. 70-luvulla ja sitä ennen käytettiin yleisesti ilman minkäänlaisia maskeja..

"Asbestia käytettiin yleisesti 1960–1980 -luvuilla rakennusalalla, telakoilla, voimalaitoksissa, autojen ja muiden ajoneuvojen asennus-, korjaus- ja huoltotöissä sekä asbestiteollisuudessa. Asbestille ovat altistuneet jossain määrin lähes kaikki tuolloin rakennuksilla työskennelleet ihmiset. Suomessa ryhdyttiin rajoittamaan sen käyttöä lailla 1970-luvulla, koska aineen huomattiin aiheuttavan keuhkosyöpää ja keuhkopussin syöpää. Siitä huolimatta asbestia sisältäviä materiaaleja käytettiin rakennuksissa aina 80-luvun loppuun saakka. Vuoden 1988 jälkeen asbestin käyttö oli vähäistä, koska asbestityö tehtiin luvanvaraiseksi."
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
Asbestin voi kieltää ja siltä voi vaarapaikoissa myös suojautua. Asbestiin vertaaminen on muutenkin vähän hassua, kun kyse on ihan eri asioista, eikä asbesti edes aiheuta kaikille niitä pelättyjä oireita (keuhkosyöpää jne). Maailmassa on varmasti monia muistakin sairauksista tai haitallisista aineista oireettomasti selvinneitä ja vaikka koronakaan ei aiheuta kaikkien elimistöön yhtä pahoja pysyviä vaurioita, niin ei se siltikään tarkoita, etteikö se voisi sellaisia aiheuttaa. Aika näyttää kuinka monelle ja kuinka pahoina niitä pysyviä vaurioita muodostuu.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Niin, etkä myöskään lukenut kuvatekstiä? :tup:
Nyt on takerruttu poistumisen semantiikkaan, kuvassa poistuu pihalle ulkoilemaam juu :zoom:

"Aivan täydessä kunnossa hän ei ole vieläkään, ja paluupäivää on siirreltiin moneen kertaan eteenpäin, jotta kotimaasta saataisiin lähetettyä hoitaja saattajaksi."
 
namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
446
3000 ihmistä vaati Helsingin Senaatintorilla oikeutta George Floydille

Helsingin Senaatintorille kokoontui poliisin arvion mukaan noin 3 000 henkilöä osoittamaan mieltään poliisiväkivaltaa ja rasismia vastaan.

Miten tämä uutinen ei ole vielä ollut maailmanloppuaktivisteilla esillä vielä? Kohta on sairaalat täynnä ja Suomi polvillaan, paniikki.
 
On ollut

namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
446
Et kuitenkaan viitsinyt muuta kirjoittaa tai linkata. Pidättäydy vaan disinformation levittämiseen mielummin, kuten aiemmin teit jos ei muuta sanottavaa.

Offtopicissa kirjattu, ei uutisesta sen enempää. Mutta fine.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Et kuitenkaan viitsinyt muuta kirjoittaa tai linkata. Pidättäydy vaan disinformation levittämiseen mielummin, kuten aiemmin teit jos ei muuta sanottavaa.
Ööh mitä. Omasi näytti lähinnä huonolta satiirilta "maailmanloppuaktivisteineen". Halusin vaan sanoa, että foorumi on ollut hereillä Hesen valitettavista +500 kokoontumisista jo tuoreeltaan eilen.
 
namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
446
Ööh mitä. Omasi näytti lähinnä huonolta satiirilta "maailmanloppuaktivisteineen". Halusin vaan sanoa, että foorumi on ollut hereillä Hesen valitettavista +500 kokoontumisista jo tuoreeltaan eilen.
Sitähän tämä keskustelu on täynnä. Kannattaa varmasti jatkossa laittaa linkki samalla ennen kuin lähettää sen viestin..
Ja mikä ihmeen Hese?
 
namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
446
No siinä se linkki seisoo. :kahvi: Sen verran vielä, että uutinen ei selkeästi innoittanut edes "maailmanloppuaktivisteja" tällä haavaa.
Ei ollut alunperin.

Se että itse olet samalla sivulla jo levittänyt väärää tietoa, tai ilman minkäänlaista faktatietoa, ei välttämättä oikeuta kitisemään sen enempää.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 363
Historiallinen päivä se tämäkin:

4.6. klo 12.22 Suomessa ei yhtään uutta koronavirustartuntaa
Suomessa ei ole vahvistettu yhtään uutta koronavirustartuntaa eilisen jälkeen, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Vahvistettuja tartuntoja on siis edelleen 6 911.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664

Nyt on koulujen avaamisesta 3 viikkoa. Eipä tainnut sekään huolestuttava ilmestyskirjan peto merkittävästi vaikuttaa epidemian kulkuun. Niin ne perkeleet THL:n kampaviinereitä suojatyöpaikoissaan mussuttavat asiantuntijat taisivatkin olla oikeassa? Jälleen kerran.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 374

Mutta kun kampaviinerit, THL, Mika Salminen ja nuoret tytöt hallituksessa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 373
Nyt on koulujen avaamisesta 3 viikkoa. Eipä tainnut sekään huolestuttava ilmestyskirjan peto merkittävästi vaikuttaa epidemian kulkuun. Niin ne perkeleet THL:n kampaviinereitä suojatyöpaikoissaan mussuttavat asiantuntijat taisivatkin olla oikeassa? Jälleen kerran.
No perhana kun menin kuunteleen tämän foorumin alarmisteja. Mitä mä nyt teen kaikelle tuolle vessapaperille, sokerille ja hopeiselle spray-maalille mitä olen hamstrannut kämpän täyteen?

Muuten sellainen huomio vielä että jos katsoo että minä viikonpäivinä on yleensä ilmoitettu suurimmat luvut niin ne on yleensä osunut juurikin tiistai-torstai välille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Mä toki silti katsoisin lukuja vain viikkotasolla juuri siksi, että päiväheitot voivat olla suuria ja en osaa sanoa, jos jostain "teknis-tuotannollisista syistä" edes se normisykli ei toistu samanlaisena. Mutta nolla on joka tapauksessa hyvä lisä tämän viikon lukemiin.
 
Jees, voihan siellä olla vaikka Cobasien huoltotauko ja sen takia ei ole uusia raportoituja tapauksia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 363
Jees, voihan siellä olla vaikka Cobasien huoltotauko ja sen takia ei ole uusia raportoituja tapauksia.
Iltapäivällä nähdään, paljonko testejä on tehty. Päivän tiedotustilaisuudessa kuitenkin THL:n kaiffari hoki, että testauskapasiteettia on vaikka kuinka, kaikki testeihin jos oireita on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Joo, kapasiteetti on 13000/pv eli hyvin päästiin tavoitteeseen, joka maaliskuussa asetettiin. (Eli kesään mennessä 10k/pv). Tunarit onnistuivat siinäkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Näyttäisi siltä, että koronan käyrä näyttää siltä perinteiseltä flunssakäyrältä joka tulee ja pysyy ja lähtee melko lailla riippumatta siitä mitä ihminen tekee. Oliko tämä nyt sitten mitä THL alunperin sanoi niin...suunnilleen :D Lähinnä harmittaa, että kaikki Euroopan festarit ja muut tapahtumat ja suurin osa lennoista kerettiin perumaan, vaikka nyt kesän ajan voi elää kuin pellossa. Mutta siis, sieltä se sitten tulee takaisin syksyllä tai alkutalvesta, ja kymmenen pisteen kysymys lienee että halutaanko uudestaan paskoa globaali maailmantalous vai halutaanko opetella sopeutumaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 363
Se hyvä näissä luvuissa myös on, että nyt pitäisi sen jäljityksen onnistua kaikkien tartuntaketjujen osalta. Ja tiedetään samantien, alkaako tartuntoja olemaan ketjujen ulkopuolella, jolloin virus leviää väestössä hallitsemattomasti.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 209
Näyttäisi siltä, että koronan käyrä näyttää siltä perinteiseltä flunssakäyrältä joka tulee ja pysyy ja lähtee melko lailla riippumatta siitä mitä ihminen tekee. Oliko tämä nyt sitten mitä THL alunperin sanoi niin...suunnilleen :D Lähinnä harmittaa, että kaikki Euroopan festarit ja muut tapahtumat kerettiin perumaan, vaikka nyt kesän ajan voi elää kuin pellossa. Mutta siis, sieltä se sitten tulee takaisin syksyllä tai alkutalvesta, ja kymmenen pisteen kysymys lienee että halutaanko uudestaan paskoa globaali maailmantalous vai halutaanko opetella sopeutumaan.
Niin, kun asiaan on reagoiduttu. Ruotsissa kuolee vielä ~50 ihmistä päivässä koronaan. Valtionepidemiologi Tegnell myöntää Ruotsin radiolle: Koronakriisin hoidossa olisi pitänyt tehdä enemmän ja aiemmin

edit: Kommentti kuulostaa samalta, kuin aikoinaan y2k-bugin kohdalla; "eihä täs tapahtunu mitään", ku kaikkialla oli varauduttu asiaan etukäteen kunnolla.
edit2: ja tottakai seuraavaan aaltoon on varauduttu. Siksi niitä rajoituksiakin puretaan, vaikka tilanne on vielä päällä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Nyt on koulujen avaamisesta 3 viikkoa. Eipä tainnut sekään huolestuttava ilmestyskirjan peto merkittävästi vaikuttaa epidemian kulkuun. Niin ne perkeleet THL:n kampaviinereitä suojatyöpaikoissaan mussuttavat asiantuntijat taisivatkin olla oikeassa? Jälleen kerran.
Vaikea sanoa toisaalta viime viikolla tapahtunut omituinen piikki ja tartuntojen laskun jyrkkä loiventuminen voi johtua kouluihin palaamisestakin. Hyvä, että palattiin laskuun kouluista huolimatta.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
Päivän saldo pyöreä nolla mitä tulee uusiin tartuntoihin.

THL: Suomessa ei yhtään uutta koronavirustartuntaa
Suomessa ei ole löytynyt yhtään uutta varmistettua koronavirustapausta eilisen jälkeen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tapauksia on vahvistettu Suomessa kaikkiaan 6 911.

Koronavirusepidemia on jatkanut hidastumistaan verrattuna edellisten kahden viikon tilanteeseen, kertoivat sosiaali- ja terveysministeriö sekö THL viikottaisessa katsauksessaan. Viruksen tartuttavuusluvuksi arvioidaan 0,75–0,80, kun viikko sitten vastaava luku oli 0,75–0,85, mikä kertoo epidemian hidastumisesta.

Kahdeksan sairaanhoitopiirin alueella ei todettu tarkasteltuna toukokuun viimeisenä viikkona lainkaan uusia tapauksia. Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on laskenut kahden viikon takaisesta merkittävästi.

Koronavirustaudista parantuneita arvioidaan olevan noin 5 800.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
936
Päivän saldo pyöreä nolla mitä tulee uusiin tartuntoihin.
Vai onko sittenkään THL:n mukaan Suomessa ei yhtään uutta varmistettua koronatartuntaa – sairaanhoitopiirien tiedot ristiriitaisia

Muun muassa Kymsote tiedotti kuitenkin verkkosivuillaan, että alueen viimeisin varmistunut tartunta on todettu 4.6.2020. Sairaalahoidossa ei ole koronaviruspotilaita. Alueella on todettu yhteensä 43 koronavirustartuntaa. Myös esimerkiksi Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri kertoi torstaina yhdestä tartunnasta.

THL:n mukaan heidän tilastossaan saattaa olla jonkin verran viivettä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 363
Vaikea sanoa toisaalta viime viikolla tapahtunut omituinen piikki ja tartuntojen laskun jyrkkä loiventuminen voi johtua kouluihin palaamisestakin. Hyvä, että palattiin laskuun kouluista huolimatta.
THL:n Puumalainen tänään nosti asiasta kysyttäessä esille ihan mielenkiintoisen seikan, että pelkästään korkeat tartuntaluvut eivät kerro oikein mitään, vaan enemmänkin niiden sijainnit. Joinain päivinä voi tulla korkeita lukuja, jos virus on päässyt esimerkiks jossain laitoksessa leviämään. Huolestua pitää vasta sitten, jos tartuntoja on paljon ja ne sijoittuvat maantieteellisesti laajasti.

Ihan loogistahan tuo on, mutta itse en ole sitä pahemmin osannut huomioida pelkkiä lukuja tuijotellessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Vai onko sittenkään
0 on tosaan vain (löydettyjen tapausten) kirjauslukumäärä, eikä kerro päiväkohtaista lukumäärää näytteenottopäivän mukaan. Se voi tarkoittaa, että kukaan ei ollut kirjaamassa. Siksi kannattaa seurata viikkotasolla näitä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Niitä nykyisen ja edellisen viikon lukemia voi kyllä seurata parin päivän viiveellä:
"Tuoreimman seitsemän päivän seurantajakson aikana (26.5.-1.6.) todettiin 190 uutta tautitapausta. Uusien tapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna oli 3 tapausta 100 000 asukasta kohden. Edellisellä seurantajaksolla (19.-25.5.) vastaavat luvut olivat 243 uutta tapausta ja ilmaantuvuus 4 tapausta 100 000 asukasta kohden."

Tuossa alkaa näkyä taas hituinen lasku-ura. Mutta tämä torstai tuntuu optimistillekin joltain tilastoharhalta. Samoin kuin yhden päivän piikistä ei kannata liikaa huolestua, ei yhden päivän nollista kannata heitellä riemukkaita voltteja. Testattu kuitenkin ilmeisesti on: "Testattuja näytteitä yhteensä: noin 195 400 (+ 2 600*)"
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Nyt alkaa terminologia olla sellaista, että matikkaa lukeneena silmät vaan pyörii päässä...

Monesko derivaatta heilui ja mihin suuntaan? :D
Luin itsekin sen muutamaan kertaan, että pitäskö tää nyt muuttaa vähän selvemmäksi, mutta ääh, kyllähän se noin menee :)

"Lasku on selvästi hidastunut" voisi olla selvempi.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 452
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom