Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 255
"Kiinassa Hangzhoun miljoonakaupunki ehdottaa, että ihmisten terveyttä alettaisiin seurata pysyvästi vastaavalla sovelluksella kuin koronavirukselle altistumista seurataan.
Kiinassa on ollut laajasti käytössä versioita sovelluksesta, jonka avulla selviää ihmisen koronavirustilanne. Sen avulla on voitu määritellä muun muassa, saako ihminen tulla tiettyyn paikkaan.

Nyt Huangzhoun viranomaiset haluavat laajentaa sovelluksen pysyväksi terveydentilan seurantasovellukseksi. Tavoitteena on, että sovellus olisi valmis ensi kuussa."

"Sovellus antaisi kaupungin 10 miljoonalle asukkaalle pisteet näiden tietojen perusteella. Pisteytykseen vaikuttaisivat terveystestien tulosten lisäksi muun muassa nukkuminen, liikunta, alkoholinkäyttö ja tupakointi.

No niin, oppii ihmiset olemaan. Tästä Suomeenkin, sitten vaan laskua perään jos ei ole elänyt valtion antamien määreiden sekä pisteytysten mukaisesti ja tämän vuoksi joutuu terveystilansa vuoksi hakeutumaan hoitoon :p
Toihan olisi kova juttu!
Jos pisteyttettäisiin ihmiset asteikolla 0-80 ja pistemäärä olisi suoraan alennusprosentti terveysverosta, niin valtio saisi helposti rahaa ja hyvin elävät pääsisivät halvemmalla.
Pisteitä saisi tupakoimattomuudesta, alkoholittomuudesta, optimi painosta, liikunnasta ja muista asioista mitä orwellilainen yhteiskunta saattuisi sillä hetkellä hyveinä pitämään.

Jossain Kiinassa tommonen varmaan menee helpostikin läpi, mutta vaikea kuvitella, että lännessä onnistuisi, edes covidin varjolla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Onhan se tosiaan huolestuttavaa, että strategiana on muka "testaa, jäljitä, eristä ja hoida", mutta silti testimäärät jopa laskee, eikä edes sote-työntekijät pääse testiin...
Jep. Ja jo toista kuukautta ihmiset jopa täällä jankuttavat papukaijana, että nykyään kaikki testataan. Vain siksi, että poliitikko niin sanoo. Ei se poliitikko kirjoita sairaanhoitopiirien ohjeita eikä ole lääkärinä tekemässä lähetteitä testiin. Samaan aikaan kun geenialtaan matalin pää uskoo että kaikki oireiset tai epäilyt testataan jos vain potilaalla on halua hakeutua vastaanotolle tai testipaikkaan, ei edes nuhaisia sotetyöntekijöitä testata kuin kourallinen. Saatana!
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 255
Veikkaampa, että lekurit ei pistä testeihin, kun näyttää siltä, että ei ole mitä testata!
Esim. Pirkanmaalla nuhanenä on covid-vapaa nuhanenä. Foorumitietäjien kiroilu ei muuta asiaa miksikään.

Kunhan tämä ei jää tavaksi, vaan nostetaan testausherkkyyttä heti, kun näyttää siltä, että koulujen avaaminen kesäkuun helpotukset vaikuttaa nostavan tautimääriä.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
Mihin tämä sanomasi oikein perustuu? Voitko laittaa linkkiä lähteeseen missä sanotaan että päivittäiset ilmoitukset tartunnoista sisältävät 2-4 päivän tartuntalukemat?

Tuolta kun selaat "varmistetut tartunnat päivittäin" käppyrään, niin sen alla lukee: "Tartuntatautirekisterin luvut täydentyvät viiveellä etenkin viimeisten 2–4 päivän osalta. "
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 027
Edelleen hyvänä mittarina toimii yleisestä tilanteesta tuo sairaala/tehohoidettavien määrä. Tällä hetkellä vaivaiset 76/11kpl ja trendi alaspäin. Sitä en sano etteikö se tuosta voisi vielä nousta, mutta aika hyvin tuo on tukahdutettu nykyisillä toimilla. Sanoisin että hankala tauti hankkia Suomesta varsinkin Helsingin ulkopuolelta tällä hetkellä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Veikkaampa, että lekurit ei pistä testeihin, kun näyttää siltä, että ei ole mitä testata!
Esim. Pirkanmaalla nuhanenä on covid-vapaa nuhanenä. Foorumitietäjien kiroilu ei muuta asiaa miksikään.

Kunhan tämä ei jää tavaksi, vaan nostetaan testausherkkyyttä heti, kun näyttää siltä, että koulujen avaaminen kesäkuun helpotukset vaikuttaa nostavan tautimääriä.
Näin on ehkä nyt, mutta kuukausi sitten ei kukaan voinut samaa sanoa. Silti käytäntö oli sama perseläpi.

Ja joka tapauksessa riskiammatit testataan, piste. Ei tässä voi ämpyillä. Ennen kuin asia on kunnossa, ei voi edes keskustella jostain nyansseista kuten yleisten tilojen maskisuosituksista ym.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
Ja jokainen voi joko thl:n koronakartasta tai tuolta ylen sivulta (joka taitaa kaivaa datansa tuolta thl:n sivuilta) käydä katsomassa onko yhtenäkään päivänä esimerkiksi, että 64kpl olisi tartuntoja. Suunnilleen noin monta tartuntaa on viimeksi ollut yhtenä päivänä 13.5, kun niitä oli 72.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 427
Pirkanmaalla pääsi lähipiiristä henkilö samana päivänä, sunnuntaina, testiin kurkkukivulla ilman, että oli koskaan tavannut ketään koronaista. Negatiivinen tulos tuli 26:ssa tunnissa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Toihan olisi kova juttu!
Jos pisteyttettäisiin ihmiset asteikolla 0-80 ja pistemäärä olisi suoraan alennusprosentti terveysverosta, niin valtio saisi helposti rahaa ja hyvin elävät pääsisivät halvemmalla.
Pisteitä saisi tupakoimattomuudesta, alkoholittomuudesta, optimi painosta, liikunnasta ja muista asioista mitä orwellilainen yhteiskunta saattuisi sillä hetkellä hyveinä pitämään.

Jossain Kiinassa tommonen varmaan menee helpostikin läpi, mutta vaikea kuvitella, että lännessä onnistuisi, edes covidin varjolla.
OT: Onneksi Kiina omistaa kohta lännen, niin asia korjaantuu.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
648
Ainakin Turussa pääsee tosi matalalla kynnyksellä testiin TYKSiin. Soitin aamulla koronapuhelimeen kun kurkku ollut kipeä ja hieman lämpöä. Puhelimessa neuvottiin mihin tulla testiin - onnistui drive-in testaus U-sairaalan rampilta, joten autosta ei edes tarvinnut nousta. Tulokset soitettiin noin 4 tunnin kuluttua - negatiivista pukkaa.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
593

Tuolta kun selaat "varmistetut tartunnat päivittäin" käppyrään, niin sen alla lukee: "Tartuntatautirekisterin luvut täydentyvät viiveellä etenkin viimeisten 2–4 päivän osalta. "
Käsitin ilmeisesti lainaamani viestisi väärin. Luulin että tarkoitit tämän päivän lukeman sisältävän tartunnat 2-4 päivän ajalta.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Nuo tartunta käyrät kun nousevat koko ajan vain yläviistoon ja ylöspäin, eikä se nousu mihinkään paperin reunaan tule loppumaan.
Miten niin nousevat? Tarkoitatko kumulatiivisesti? Trendihän on ollut jo yli kuukauden ajan nimenomaan jyrkästi laskeva.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Niin no. Tuo tukahduttaminen pitäisi tehdä joka puolella maailmaa samaan aikaan tai sitten pitää Suomen rajat aivan totaalisen kiinni niin kauan, että tehokas rokote saadaan käyttöön. Ei kuulosta realistiselta.

Eiköhän järkevintä ole nyt löytää se taso, jolla R0 pysyy alle yhdessä, jolloin elämä voi jatkua suht normaalisti ilman älyttömiä rajoituksia.
Juuri näin. Mikään kahden viikon täyskaranteeni ja ulkonaliikkumiskielto ei hävitä sairautta mihinkään. Käytännössä kielto pitäisi olla voimassa 2kk jotta tehoaisi.. Tämän jälkeenkin ei tarvita kuin muutama tartunta ulkomailta ollaan samassa tilanteessa. Pistetäänkö maa uudelleen kiinni pariksi kuukaudeksi.

Espanja on hyvä esimerkki kauanko tukahdutus kestää.. Maaliskuun 15pvä alkoi todella tiukka ja tarkkaan valvottu poikkeustila jota vielä tiukennettiin. Huhtikuun alussa alkoi todetut tapaukset laskemaan mutta vasta kuukausi myöhemmin päivittäiset tapaukset olivat jatkuvasti alle 2,5k/pvä kun pahimmillaan oltiin yli 7,5k/pvä. Nyt mennään sadoissa uusissa tapauksissa ja osassa maakuntia korona on käytännössä kukistettu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
On se päivälukema ihan samalla tavalla kuin aiemmatkin päivälukemat, vaikka sitten keskiviikkoiset päivälukemat, selityksistä riippumatta.

Esimerkiksi viime viikon keskiviikkona raportoitiin vain 43 uutta tartuntaa.
Sä vertaat asioita, joita ei voi verrata. Tänään siis kirjattiin 64 uutta tartuntaa. Mutta ne hajaantuvat usealle päivälle näytteenottopäivän mukaan. Tuo 43 taas on päiväkohtainen lukema näytteenottopäivän mukaan - ei kirjauspäivän mukaan. Noita et voi verrata toisiinsa. Vertaa keskenään vain päiväkohtaisia lukemia näytteenottopäivän mukaan ja hyväksy, että muutaman tuoreimman päivän lukemat näyttävät aina alakanttiin. Ja katso ainakin 7pv trendejä, älä yksittäisiä päiviä. Näillä ohjeilla saatat ehkä tajuta, että tartunnat ovat olleet laskevassa trendissä toista kuukautta - jatkuvasta huolestumisestasi huolimatta.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
Käsitin ilmeisesti lainaamani viestisi väärin. Luulin että tarkoitit tämän päivän lukeman sisältävän tartunnat 2-4 päivän ajalta.
Meinasin sitä, että kun erikeepperi tuijottaa noita varmistettuja tapauksia ja tekee päätelmiä sen perusteella, niin niissä luvuissa on aina useammalta päivältä tulleita tietoja. Tämän päivän tartuntamääriä ei kannata tuijottaa juurikin tuon 2-4 päivän raportointiviiveen takia.

Paapaa sen selitti hyvin tuossa yllä
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Nyt ruotsalaisilla on paha mieli kun kaikkien rakastamaa kansakuntaa aletaan eurooppalaisittain vieroksumaan.. Ihan kyynel tuli itsellekin tuollaisesta kiusaamisesta Ylilääkäri Ylelle: Pohjanmaan kaikki koronatartunnat tulleet kuukauden ajan Ruotsista – kommentit nousivat uutiseksi länsinaapurissa
Ruotsissa ei taida mennä kovin hyvin koronan kanssa. Tegnellin mukaan tukahduttaminen on käytännössä mahdotonta:
– Har man väldigt många i samhället som har sjukdomen blir det väldigt många man måste testas och extremt många som måste isolera sig, och det är inte riktigt genomförbart. När man kommer ner till ganska låga nivåer av spridning kan det här bli aktuellt, säger han.
Anders Tegnell betonar samtidigt att flera regioner i landet redan jobbar med smittspårning.

Joillakin alueilla sentään harjoitetaan jäljitystä. Ilmeisesti Tukholmassa ei vielä pitkään aikaan.

Testaaminen on turhaa:

...mutta eipä hätää, tilanne on vakaa: :kahvi:
 
Liittynyt
11.08.2017
Viestejä
221
Suomalainen pikakoronatesti tulee markkinoille. Tulos jo 15 minuutissa.

Wienin kentällä on joku vastaava käytössä, kelpaa siellä tosin alle 4 päivää vanha todistuskin.

Vienna Airport now offers passengers the possibility to undergo molecular-biological COVID-19 testing (PCR test) at the airport. The test findings are available within a period of about three to six hours.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
148
Ainakin Turussa pääsee tosi matalalla kynnyksellä testiin TYKSiin. onnistui drive-in testaus U-sairaalan rampilta, joten autosta ei edes tarvinnut nousta. Tulokset soitettiin noin 4 tunnin kuluttua - negatiivista pukkaa.
Saako tuosta testistä postissa/hakea kirjallisen raportin? Kelpaisikohan se lentoyhtiöille sekä kohdemaille jotka vaativat max 72h koronatestin. Paljonko maksoi?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
357
Testiin pääsyn helppoudesta en tiedä Suomessa yleisesti, mutta ainakin ainakin täällä pirkanmaalla keskisuuressa kunnassa kouluista laitetaan avustajat ja opettajat heti testiin kun vähänkään nenä vuotaa ja kotiin kunnes testin tulos on varmistettu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
774
Vieläkö niitä vasta-ainetestejä tehdään vai oliko se vain se 750 hengen porukka joka pääkaupunkiseudulla testattiin? Missään ei ole tuosta lukenut mitään pitkään aikaan.
 
ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 351
Vieläkö niitä vasta-ainetestejä tehdään vai oliko se vain se 750 hengen porukka joka pääkaupunkiseudulla testattiin? Missään ei ole tuosta lukenut mitään pitkään aikaan.
Viikottain puskee THL: ltä rapsaa ulos, tänään pitäis vissiin tulla taas toissaviikon tulokset ulos: Koronaepidemian väestöserologiatutkimuksen viikkoraportti

Tosin saa nähdä kauanko tuota jatketaan, pari viikkoa näyttäisi siltä että neutraloivia vasta-aineita ei ole löytynyt testatuista keltään :hmm:
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136

Hallitus suosittelee, että edes kotimaassa ei matkusteltaisi, ainankaan toistaiseksi.
Suosituksen purkamista mietitään ja samoin mietitään, voitaisiinko rajoituksia määritellä alueellisesti.
----------------------------

(tosin jos käydään määrittelemään alueellisesti, niin käytännössä silloin matkustusta on rajoitettava ihan oikeasti, myös maan sisällä. Muutoin bilehileet levittävät tautia sitä mukaa, kun jossain avautuu joku paikka tai rajoitukset ovat lievät.)

On vain hankala tarkistaa, jotta esim baariin pääsisi vain siltä alueelta olijat, joissa ei ole rajoituksia voimassa..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 027
Lintilä kannustaa kotimaan matkailuun. Koska todennäköisesti emme pääse mökillemme Espanjaan tänä kesänä, pitää lähteä perheen kanssa koluamaan kotimaata. Toimimme siis Lintilän kannustuksen mukaan.

Ajatuksena olikin ajaa Turun kautta länsirannikkoa pitkin Powerparkkiin ja sieltä takaisin sitten jotain muuta reittiä.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125

Miksi ette pääse? Espanja avaa rajat heinäkuussa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 027
Hyvä muistutus! Eli vaihtoehto on olemassa mutta pitää katsoa Andalusian tilanne vielä sen jälkeen. Ei sinne viitsi lähteä sillä fiiliksellä, että pitää olla neljän seinän sisällä koko aikaa.

Mutta, ans kattoo myös se vaihtoehto.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 027

Hallitus suosittelee, että edes kotimaassa ei matkusteltaisi, ainankaan toistaiseksi.
Suosituksen purkamista mietitään ja samoin mietitään, voitaisiinko rajoituksia määritellä alueellisesti.
----------------------------

(tosin jos käydään määrittelemään alueellisesti, niin käytännössä silloin matkustusta on rajoitettava ihan oikeasti, myös maan sisällä. Muutoin bilehileet levittävät tautia sitä mukaa, kun jossain avautuu joku paikka tai rajoitukset ovat lievät.)

On vain hankala tarkistaa, jotta esim baariin pääsisi vain siltä alueelta olijat, joissa ei ole rajoituksia voimassa..
Varhila vaan levittää väärää tietoa muka hallituksen linjana:

– STM:n kanta on, että tautitilanteesta johtuen varovaisesti voidaan matkailua avata. Korostan, että tämä ei ole hallituksen linjaus, Varhila totesi.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Olenko ainut, jonka mielestä pääministeri Marinin "vilustuminen" on aika epäilyttävää?

Korona-testi kuulemma näytti negatiivista, mutta jos testejä on otettu vain yksi, niin eipä se mikään kiveen hakattu totuus ole...
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
648
Saako tuosta testistä postissa/hakea kirjallisen raportin? Kelpaisikohan se lentoyhtiöille sekä kohdemaille jotka vaativat max 72h koronatestin. Paljonko maksoi?
Omakannassa näkyy ainakin, mutta en tiedä kelpaako tuo virallisena totuutena. Testi oli julkisella käyttäjälle ilmainen (eli verovaroin kustannettu).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
426
Olenko ainut, jonka mielestä pääministeri Marinin "vilustuminen" on aika epäilyttävää?

Korona-testi kuulemma näytti negatiivista, mutta jos testejä on otettu vain yksi, niin eipä se mikään kiveen hakattu totuus ole...
Eiköhän me voida olla ihan rauhallisin mielin siitä, että pääministerimme saa parasta mahdollista hoitoa. Kerrotaan sitten myöhemmin, jos on jotain erityistä kansalle kerrottavaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Olenko ainut, jonka mielestä pääministeri Marinin "vilustuminen" on aika epäilyttävää?

Korona-testi kuulemma näytti negatiivista, mutta jos testejä on otettu vain yksi, niin eipä se mikään kiveen hakattu totuus ole...
Minusta on myös outoa pystyä vilustumaan nyt, kun käyttäytymisen pitäisi olla huomattavasti herkemmin tarttuvaa virusta välttävää. Koska harva liikkuu nyt kipeänä, sitä on kovin vaikea nyt löytää, saati saada itseensä tarttumaan. En lainkaan väitä etteikö se ole mahdollista, mutta jotain on suojautumisessa mennyt pieleen jos tässä vaiheessa onnistuu flunssan saamaan.

"Vilustumisen" aiheuttaa muuten useimmiten koronavirus (229E, HKU1, NL63 tai OC43). Eli jos joku väittää, että Marinilla on koronavirus, voi hyvin olla oikeassakin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Varhilahan oli keväällä omien sanojensa mukaan "enemmän huolissaan kausi-influenssasta". Olisiko hän ollut niistäkin pistämässä matkailukieltoja kesäksi :think:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Minusta on myös outoa pystyä vilustumaan nyt, kun käyttäytymisen pitäisi olla huomattavasti herkemmin tarttuvaa virusta välttävää. Koska harva liikkuu nyt kipeänä, sitä on kovin vaikea nyt löytää, saati saada itseensä tarttumaan. En lainkaan väitä etteikö se ole mahdollista, mutta jotain on suojautumisessa mennyt pieleen jos tässä vaiheessa onnistuu flunssan saamaan.

"Vilustumisen" aiheuttaa muuten useimmiten koronavirus (229E, HKU1, NL63 tai OC43). Eli jos joku väittää, että Marinilla on koronavirus, voi hyvin olla oikeassakin.
Sen ostaisin helpommin, että Marinilla on yksinkertaisesti stressiä ja veto pois sen takia... Mutta tavallinen nuhakuume tähän vuodenaikaan tässä tilanteessa kuulostaa hieman epäilyttävältä. Olisin vähemmän epäileväinen, jos Marinilta otettaisiin korona-testejä toistuvasti, kuten esimerkiksi monille maailman päämiehille tehdään siitä riippumatta onko oireita vai ei.

Lisäksi kun muija on viilettänyt menemään töiden parissa ilman mitään huolen häivää Suomen korona-keskuksessa eli Helsingissä, ja mitään maskiakaan ei "tietenkään" noissa piireissä käytetä, niin ihmekö tuo vaikka koronan saisikin.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
400
Tuskin Sannalla koronaa on. Luulis olevan puolet hallituksessa karanteenissa, jos näin olisi.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Tuskin Sannalla koronaa on. Luulis olevan puolet hallituksessa karanteenissa, jos näin olisi.
Eihän sillä olekaan koronaa testin mukaan, mutta voiko yhteen testiin täysin luottaa on eri asia. Pitäisi testata toistuvasti, ja miksipä ei, koska käyttämätöntä kapasiteettia pitäisi olla Suomessa riittävästi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
79

Mistä tiedät että ei oteta Marinilta testejä toistuvasti?
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
632
Eihän sillä olekaan koronaa testin mukaan, mutta voiko yhteen testiin täysin luottaa on eri asia. Pitäisi testata toistuvasti, ja miksipä ei, koska käyttämätöntä kapasiteettia pitäisi olla Suomessa riittävästi.
Ei voi täysin luottaa moneenkaan testikertaan.

Kerri Rawson Had Severe COVID-19 Symptoms. When Her Test Came Back Negative, She Had Questions

"One preprint article from China estimates the false-negative rate to be as high as 30%. "

"There are several reasons the test may deliver inaccurate results. The first is that a nasopharyngeal swab is simply not easy to perform. “Doing it properly requires sending the swab fairly deep back into the nasopharynx,” West says. “There has been concern that, in some cases, the swabs are not getting back as deep as they need to go. The nose is being swabbed instead of getting to the back of the throat.”

"Another possibility is that—depending on timing—a patient who has the virus may not have it in sufficient quantities for the sample to render a positive test result. “It turns out that the viral load and the performance of the PCR tests actually drops after a number of days of symptoms,” says West. “So if you wait too long, you might get a false negative. But if you do it too early, you might get a false negative as well because there isn’t enough viral material.”
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
246
Tuskin Sannalla koronaa on. Luulis olevan puolet hallituksessa karanteenissa, jos näin olisi.
Jos Marinilla olisi korona, niin se olisi äärimmäisen kiusallista sen suhteen, että maata yritetään avata kesäkuussa. Eli on kyllä aihetta salata asia, ellei olosuhteiden pakosta ole pakko paljastaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Olenko ainut, jonka mielestä pääministeri Marinin "vilustuminen" on aika epäilyttävää?

Korona-testi kuulemma näytti negatiivista, mutta jos testejä on otettu vain yksi, niin eipä se mikään kiveen hakattu totuus ole...
Sairastuminen stressin hellittäessä on aika tyypillistä. Kannattaa ottaa nyt vaan ihan rennosti itse kunkin.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
400
Jos Marinilla olisi korona, niin se olisi äärimmäisen kiusallista sen suhteen, että maata yritetään avata kesäkuussa. Eli on kyllä aihetta salata asia, ellei olosuhteiden pakosta ole pakko paljastaa.
Aika vahvasti epäilen tätä. Tuollaisesta tarkoituksenmukaisesta salailusta kun jäisi kiinni, niin aika lähellä että poliittinen ura oli siinä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
246
Tuskin Sannalla koronaa on. Luulis olevan puolet hallituksessa karanteenissa, jos näin olisi.
Jos Marinilla olisi korona, niin se olisi äärimmäisen kiusallista sen suhteen, että maata yritetään avata kesäkuussa. Eli on kyllä aihetta salata asia, ellei olosuhteiden pakostaole pakko paljastaa.
Aika vahvasti epäilen tätä. Tuollaisesta tarkoituksenmukaisesta salailusta kun jäisi kiinni, niin aika lähellä että poliittinen ura oli siinä.
Mutta toisaalta nuorena naisena Marin voisi päästä lievällä sairaudella, ja lääkäreillä vaitiolovelvollisuus.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 909
Jos Marinilla olisi korona, niin se olisi äärimmäisen kiusallista sen suhteen, että maata yritetään avata kesäkuussa. Eli on kyllä aihetta salata asia, ellei olosuhteiden pakostaole pakko paljastaa.

Mutta toisaalta nuorena naisena Marin voisi päästä lievällä sairaudella, ja lääkäreillä vaitiolovelvollisuus.
Minä en ymmärrä, miten se tekisi maan avauksesta millään lailla kiusallisempaa. Sen sijaan ihmettelen ja epäilen vilustumista sairausloman syynä ylipäätään.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Minä en ymmärrä, miten se tekisi maan avauksesta millään lailla kiusallisempaa. Sen sijaan ihmettelen ja epäilen vilustumista sairausloman syynä ylipäätään.
Hassu yhteensattuma, että vilustuminen ilmeni juuri, kun perustuslakivaliokunta antoi hallituksen ravintolaesitykselle huutia oikein isän kädestä. Nyt sitten "yskän" perusteella myönnettyä sairaslomaa on jatkettu ainakin ensi viikkoon, eli kaikki lain voimaansaattamiseen liittyvät muodollisuudet kuten asetuksen antaminen, on jonkun muun vastuulla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 657
Viestejä
4 187 640
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom