Kannattaa nyt huomioida, että meillä on ollut ennennäkemättömät rajoitustoimet koko maassa jo useamman kuukauden.
Silti uudellamaalla tilanne on saatu lähinnä vain vakiintumaan..
Onko missään näkynyt kunnon analyysiä, mitä Uudenmaan koronatilanteelle oikein kuuluu? Eihän se kovin hyvältä näytä, kun katsoo koko Uudenmaan summalukuja, mutta aina välillä tulee ilmi satunnaisia faktoja kuten
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri päivitti koronavirustilannetta tiistaina iltapäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
www.is.fi
Tuomisen mukaan meillä epidemian tilanne on sellainen, että tartuntojen määrä on vähäinen.
– Tältä alueelta on löydetty noin 50 päivässä, ja useimmat ovat olleet perhepiirissä tapahtuneita tartuntoja. Riski saada tällä alueella tartunta on pieni.
Tartuntoja on enemmän niissä ammattiryhmissä, joissa etätyö ei ole mahdollista, kertovat Helsingin ja Vantaan tartuntaketjujen jäljittäjät.
www.hs.fi
”Aika usein koko perhe sairastaa”, hän sanoo. Ei kuitenkaan läheskään aina.
Kotona aikuiset tartuttavat varmimmin toisensa. Osa lapsista voi sairastua ja osa pysyä terveinä.
...
Toisaalta heillä [lapsilla] ei myöskään näytä olevan tartuntoja siinä määrin kuin aikuisilla. Kun heitä on testattu oireettomina, positiiviset tulokset ovat olleet todella harvinaisia.
...
Näyttää myös siltä, että tartuntoja varsinaisista koronapotilaista hoitajiin on toistaiseksi vähän. Myös potilaasta lääkäriin on Järvisen mukaan vain yksittäisiä tartuntoja.
Helsingissä ei ole Lukkarisen mukaan tiedossa yhtään tapausta, jossa henkilökunta olisi saanut terveysasemalla tartunnan tunnistetulta koronapotilaalta.
...
Hoivakodeissa virus leviää herkästi, sanovat sekä Lukkarinen että Valtonen. Koska vierailukielto on ollut hoivakodeissa jo pitkään, ensimmäisen tartunnan tuo joko oireeton hoitaja tai uusi asukas.
Kun ensimmäinen asukas sairastuu, tartuntoja on yleensä jo useammalla. Niitä tulee Lukkarisen mukaan lähes väistämättä.
...
Yllättävänä riskialana pääkaupunkiseudulla näyttäytyy rakennusala. Vantaalla ryvästymiä on ollut erityisesti kimppakämpissä asuvien ulkomaalaisten rakennusmiesten porukoissa.
...
Vaikka ruokakauppoja on epäilty suurten asiakasmäärien vuoksi riskikohteiksi, kauppojen työntekijät eivät tule erityisesti esiin tilastossa.
...
Ravintolassa syödessä tartuntavaarassa on viruksen kantajan pöytäseurue, mutta Järvinen arvelee, että jo seuraavissa pöydissä riski on pieni. Hän itse selvitteli epidemian alussa joitakin ravintoloissa tapahtuneita altistumisia. Yhtään jatkotartuntaa ei ilmennyt.
Onko siis pk-seudullakin todennäköisyys saada tartunta riskiympäristöjen ulkopuolelta pieni? Kuinkahan paha miina Nihtisillan VOK on? Sen asukkaat kävivät suurelta osin töissä ja talo määrättiin karanteeniin vasta pari viikkoa ensimmäisten tartuntojen jälkeen.