Lapsia on todennäköisesti sairastunut enemmän, mutta kun ovat niin vähäoireisia, niin ovat jääneet testaamatta.
Eittämättä, mutta mielestäni uutisessa on kuitenkin tärkeintä etteivät lapset näytä sairastuvan vakavasti kuin hyvin harvoin.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Lapsia on todennäköisesti sairastunut enemmän, mutta kun ovat niin vähäoireisia, niin ovat jääneet testaamatta.
4900 tartuntaa 5,5 miljoonasta ja koko maa säpissä tai vaihtoehtoisesti 3+ miljoonaa sairastunutta 7,5 miljardista ja kaikki käytännössä kiinni? Ei tuo edelleenkään ole mikään mittari että esim. koulut avattaisiin pariksi viikoksi.![]()
Koronavirus | THL: Yksikään lapsi ei ole joutunut Suomessa sairaalahoitoon koronaviruksen takia – näin lasten tartunnat jakautuvat ikäluokittain
Lasten tartunnat voivat olla usein täysin oireettomia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo.www.hs.fi
Mukava uutinen ja antaa vähän näitä mittasuhteita taas lasten osalta. Vertailun vuoksi ihan oksennustaudinkin vuoksi Suomessa lapsia joutuu sairaalahoitoon ~1000/vuosi. En sano etteikö nykytilanne olisi ollut pahempi ilman rajoitustoimia, mutta ainakin nyt tilanne on lasten osalta onneksi hyvä.
Aika vähän on muutenkin maailmassa sairastunut vakavasti jo 57 tuhatta on Serious or critical.Eittämättä, mutta mielestäni uutisessa on kuitenkin tärkeintä etteivät lapset näytä sairastuvan vakavasti kuin hyvin harvoin.
Kertoo myös siitä, että taustalla piilossa ei ole mitään laajaa, kytevää epidemiaa. Senkin valossa nykyisiä rajoituksia voidaan höllentää.Laumasuoja voidaan unohtaa:
- THL on saanut vasta-ainetesteissä yli 1000 näytettä.
- Näistä 516 on ehditty tutkia.
- 505 negatiivisia seulontatestin perusteella. Tarkemmin testin perusteella vain yksi positiivinen ja kaksi vielä työn alla.
- => 0,1 - 0,6 % sairastanut taudin HUS:n alueella tähän mennessä.
![]()
Koronavirus | THL: Uudenmaan väestössä vain harvalla esiintyy uuden koronaviruksen vasta-aineita – toistaiseksi immuniteetti virusta kohtaan todistettu vain yhdellä ihmisellä
THL:n tutkimuksen mukaan Husin alueella vain harvalle on kehittynyt vasta-aineita koronavirusta vastaan. Tulos yllätti THL:n.www.hs.fi
Onhan se tiedetty jo pitkään, ettei korona ole yleensä lapsille paha sairaus.Eittämättä, mutta mielestäni uutisessa on kuitenkin tärkeintä etteivät lapset näytä sairastuvan vakavasti kuin hyvin harvoin.
Yhtä hyvin asian voi kääntää niinkin, että rajoituksia ei pitäisi liikaa purkaa, ettei mitään isompaa epidemiaa tulekaan!Kertoo myös siitä, että taustalla piilossa ei ole mitään laajaa, kytevää epidemiaa. Senkin valossa nykyisiä rajoituksia voidaan höllentää.
Laumasuoja voidaan unohtaa:
- THL on saanut vasta-ainetesteissä yli 1000 näytettä.
- Näistä 516 on ehditty tutkia.
- 505 negatiivisia seulontatestin perusteella. Tarkemmin testin perusteella vain yksi positiivinen ja kaksi vielä työn alla.
- => 0,1 - 0,6 % sairastanut taudin HUS:n alueella tähän mennessä.
Eipä tosiaankaan anna oikeastaan muita vaihtoehtoja kuin Taiwan-meininki ja rokotteen odottaminen.Laumasuoja voidaan unohtaa:
- THL on saanut vasta-ainetesteissä yli 1000 näytettä.
- Näistä 516 on ehditty tutkia.
- 505 negatiivisia seulontatestin perusteella. Tarkemmin testin perusteella vain yksi positiivinen ja kaksi vielä työn alla.
- => 0,1 - 0,6 % sairastanut taudin HUS:n alueella tähän mennessä.
![]()
Koronavirus | THL: Uudenmaan väestössä vain harvalla esiintyy uuden koronaviruksen vasta-aineita – toistaiseksi immuniteetti virusta kohtaan todistettu vain yhdellä ihmisellä
THL:n tutkimuksen mukaan Husin alueella vain harvalle on kehittynyt vasta-aineita koronavirusta vastaan. Tulos yllätti THL:n.www.hs.fi
Jep, näyttää olevan harvojen herkkua tämän sairastaminen, siksi olenkin ihmetellyt, miksi suunnilleen jokainen julkkis on tautiin sairastunut. Itse en muuten vielä tiedä ketään, vaikka Uudellamaalla asun. Työkaverin kaverin kaverilla kuulemma on (eikä hänelläkään mitään oireita, mutta testattiin, koska on lääkäri), se on lähin sairaustapausKertoo myös siitä, että taustalla piilossa ei ole mitään laajaa, kytevää epidemiaa. Senkin valossa nykyisiä rajoituksia voidaan höllentää.
Laitetaan vielä kertauksena tämäTämä taitaa olla aika yleistä tietoa jopa. On niin sanottuja supertartuttajia ja sitten on yksi Ranskalainen poika, joka ei onnistunut tartuttamaan virusta eteenpäin 170 kontaktista huolimatta. Kaipa se vaihtelee, että paljonko kukin meistä sitä virusta erittää kehostaan.
Eikö tämä nyt tarkoita sitä, että arviot 20-30x suuremmasta määrästä tapauksia varmennettuihin nähden ovat todennäköisesti turhan suuria?Laumasuoja voidaan unohtaa:
- THL on saanut vasta-ainetesteissä yli 1000 näytettä.
- Näistä 516 on ehditty tutkia.
- 505 negatiivisia seulontatestin perusteella. Tarkemmin testin perusteella vain yksi positiivinen ja kaksi vielä työn alla.
- => 0,1 - 0,6 % sairastanut taudin HUS:n alueella tähän mennessä.
![]()
Koronavirus | THL: Uudenmaan väestössä vain harvalla esiintyy uuden koronaviruksen vasta-aineita – toistaiseksi immuniteetti virusta kohtaan todistettu vain yhdellä ihmisellä
THL:n tutkimuksen mukaan Husin alueella vain harvalle on kehittynyt vasta-aineita koronavirusta vastaan. Tulos yllätti THL:n.www.hs.fi
edit: typo.
THL perusteli alhaisia arvioita (0,2 prosenttia) COVID-19 kuolleisuudesta sillä että tartuntoja on 20-30x suurempi määrä kuin on todettu. Kun näin ei olekaan, niin eikö se tarkoita että myös kuolleisuus on paljon suurempi kuin THL:n arvio?Eikö tämä nyt tarkoita sitä, että arviot 20-30x suuremmasta määrästä tapauksia varmennettuihin nähden ovat todennäköisesti turhan suuria? HUS:n alueella asuu n. 1 686 669 ihmistä, joista 0,1 - 0,6% tarkoittaa ~1687 - 10120 tapausta. Todettuja tapauksia HUS:n alueella on nyt (28.4) 3 368.
Yo. lukemista saa kertoimen 0,5 - 3,0 todettujen vs. seulottujen tapausten välille.
Edit: Tietenkin tuo seulonta voi olla myös huonosti tehty ja epäluotettava.
Miten tämän päättelit? Ennemmin niin päin, että kouluja ei ole välttämätöntä pitää kiinni, koska niin harvalla tautia on.Eli missään nimessä ei pidä kouluja nyt avata. Tai saattaa roiskahtaa. Kun noin vähän on sittenkin piileviä.
Jos Husin alueella olisi tuo skenaario, että 10k tartuntoja, niin kuolleisuusprosentti tällä hetkellä 1,55%. Jos 5k, niin 3,1%.HUS:n alueella asuu n. 1 686 669 ihmistä, joista 0,1 - 0,6% tarkoittaa ~1687 - 10120 tapausta. Todettuja tapauksia HUS:n alueella on nyt (28.4) 3 368.
THL:n arvio on 0,2 tällä hetkellä. Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta ja tauti on saatu jotenkin siirtymään näihin vanhuksiin, vaikkei tautia vasta-ainetestien mukaan nuoremmilla juuri esiinny. Olisi ihan mielenkiintoista saada joku järkeenkäypä selitys tälle.Jos Husin alueella olisi tuo skenaario, että 10k tartuntoja, niin kuolleisuusprosentti tällä hetkellä 1,55%. Jos 5k, niin 3,1%.
Mikä se THL arvio oli joku 0,05-0,1%?
Tällä hetkellä 0,2%.Jos Husin alueella olisi tuo skenaario, että 10k tartuntoja, niin kuolleisuusprosentti tällä hetkellä 1,55%. Jos 5k, niin 3,1%.
Mikä se THL arvio oli joku 0,05-0,1%?
Kenelle ja mitä pari viikkoa tuo lisäarvoa tässä vaiheessa?Miten tämän päättelit? Ennemmin niin päin, että kouluja ei ole välttämätöntä pitää kiinni, koska niin harvalla tautia on.
Opetusministeriä lainaten: "Mikäli rajoituksia päätetään valmiuslain nojalla jatkaa 13.5. jälkeen, on voitava osoittaa, että niille on välttämätön tarve nykyisessä epidemiatilanteessa. Jos epidemiatilanne on se, että koulujen laajamittainen sulku ei ole enää välttämätöntä, pitää rajoituksia alkaa purkaa."Kenelle ja mitä pari viikkoa tuo lisäarvoa tässä vaiheessa?
500 näytteen otanta kuulostaa kyllä aika pieneltä, eikä tuon perusteella ehkä kannata vielä liian pitkällemeneviä johtopäätöksiä vetää.Eikö tämä nyt tarkoita sitä, että arviot 20-30x suuremmasta määrästä tapauksia varmennettuihin nähden ovat todennäköisesti turhan suuria?
HUS:n alueella asuu n. 1 686 669 ihmistä, joista 0,1 - 0,6% tarkoittaa ~1687 - 10120 tapausta. Todettuja tapauksia HUS:n alueella on nyt (28.4) 3 368.
Yo. lukemista saa kertoimen 0,5 - 3,0 todettujen vs. seulottujen tapausten välille.
Edit: Tietenkin tuo seulonta voi olla myös huonosti tehty ja epäluotettava.
Onko linkkiä antaa? Ilmavirtaukset ulkona samalla tavalla sitä virusta levittää, kuin ilmastointi sisätiloissa.
Miksi ne terassit pitäisi avata, kun niissä pääpointti on sosialisoiminen, jota täytyy välttää rokotteeseen asti. Jos haluaa kavereitaan nähdä ryypätessä, niin sen voi tehdä puistossa tai parvekkeella ym? Ei siihen tarvita satoja ihmisiä istumaan samaan paikkaan.
Tuo ei vastaa kysymykseen.Opetusministeriä lainaten: "Mikäli rajoituksia päätetään valmiuslain nojalla jatkaa 13.5. jälkeen, on voitava osoittaa, että niille on välttämätön tarve nykyisessä epidemiatilanteessa. Jos epidemiatilanne on se, että koulujen laajamittainen sulku ei ole enää välttämätöntä, pitää rajoituksia alkaa purkaa."
En edes ymmärrä miten ihmiset voi tätä asiaa kiistää.Aika tyyni päivä saa olla, että ne ilmavirtaukset edes jotenkin vastaisivat sisätiloja. Lisäksi kun sisätiloissa käy ilmavirta, se sama ilma pyörii siellä sisätiloissa eestaas kun taas terassilla ilma tulee ja ilma menee (viruksineen).
Siihen en osaa vastata, koska minulla ei ole tarpeeksi tietoa, miten kumpikin päätös vaikuttaa kokonaisuuteen.Tuo ei vastaa kysymykseen.
Jos yksi perustelu oli se että lapsilla on kotona huono olla, niin sen ei pitäisi olla syy. Silloin syy löytyy sieltä kotoa, eikä lapsi kuuluisi siellä asua lähtökohtaisestikaan.Siihen en osaa vastata, koska minulla ei ole tarpeeksi tietoa, miten kumpikin päätös vaikuttaa kokonaisuuteen.
Opetusministeri puhuu edelleen pelkkää paskaa sitten. Valmiuslakia ei tarvita kolujen sulkemiseen, koska koulujen sulkeminen ei ole minkään perustuslaillisten oikeukisen rajoittamista.Opetusministeriä lainaten: "Mikäli rajoituksia päätetään valmiuslain nojalla jatkaa 13.5. jälkeen, on voitava osoittaa, että niille on välttämätön tarve nykyisessä epidemiatilanteessa. Jos epidemiatilanne on se, että koulujen laajamittainen sulku ei ole enää välttämätöntä, pitää rajoituksia alkaa purkaa."
Tämä on surkea perustelu senkin takia, koska tähänkään asti ei ole paljoa ketään kiinnostanut, jos lapsilla on huono olla koulussa.Jos yksi perustelu oli se että lapsilla on kotona huono olla, niin sen ei pitäisi olla syy. Silloin syy löytyy sieltä kotoa, eikä lapsi kuuluisi siellä asua lähtökohtaisestikaan.
Mutta elinkeinot pidetään kiinni, ottaakohan hallitus kantaa siihen kun henkiä aletaan itseltään riistämään sen seurauksena? Epäilen.
Ymmärtääkseni nykyiset rajoitukset on kuitenkin säädetty valmiuslain 109 §:n nojalla. Vai olenko ymmärtänyt tämän väärin?Opetusministeri puhuu edelleen pelkkää paskaa sitten. Valmiuslakia ei tarvita kolujen sulkemiseen, koska koulujen sulkeminen ei ole minkään perustuslaillisten oikeukisen rajoittamista.
Ymmärtääkseni nykyiset rajoitukset on kuitenkin säädetty valmiuslain 109 §:n nojalla. Vai olenko ymmärtänyt tämän väärin?
Valtioneuvoston asetus valmiuslain 86, 88, 93-95 ja 109 §:ssä säädettyjen toimivaltuuksien käyttöönotosta. Valmiuslain 86 §:ssä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden toiminnasta, 88 §:ssä sosiaali- ja terveyspalvelusta sekä terveydensuojelusta, 93 §:ssä palvelusuhteen ehdoista poikkeamisesta, 94 §:ssä irtisanomisoikeuden rajoittamisesta, 95 §:ssä työvelvollisista sekä 109 §:ssä opetuksen ja koulutuksen järjestämisestä tai keskeyttämisestä. Asetusta on tarkoitus soveltaa 18.3.2020 alkaen. Asetus on voimassa 13.4.2020 asti.
Ymmärtääkseni nykyiset rajoitukset on kuitenkin säädetty valmiuslain 109 §:n nojalla. Vai olenko ymmärtänyt tämän väärin?
hesari sanoi:"Kunnan tartuntataudeista vastaava voi päättää oppilaitosten, päiväkotien, asuntojen tai vastaavien tilojen sulkemisesta. Laki antaa mahdollisuuden perua myös yleisötilaisuuksia, joiden väkijoukoissa tartuntatauti voisi päästä leviämään nopeasti.
Aluehallintovirasto voi tehdä vastaavia päätöksiä usean kunnan alueella. Näin voidaan päättää, jos toimien katsotaan olevan välttämättömiä yleisvaaralliseksi arvioidun tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Koronavirus on luokiteltu sellaiseksi."
Tämä tulee työntämään talouden huimaan vauhtiin.Kenelle ja mitä pari viikkoa tuo lisäarvoa tässä vaiheessa?
Tässä on nyt hyvä huomata sellainenkin, että jos koulujen kiinniolo ei perustuslain mukaan ole mahdollista, silloin ei ole perustuslain mukaista perustetta enää yhdellekään muullekaan rajoitukselle. Sellaisille, jotka ihan suoraan koskevat perusoikeuksia, kuten oikeus kokoontua tai oikeus harjoittaa elinkeinoa. Oikeus mennä fyysisesti kouluun, ei sen sijaan ole siellä perustuslaissa.
Tai erittäin tehokas leviämään iäkkäiden keskuudessa.Tauti on huomattavasti virallista arvailua vaarallisempi.
Tai erittäin tehokas leviämään iäkkäiden keskuudessa.
Koulujahan ei ole suljettu - tarkemmin sanottuna pääsääntöisesti koulurakennukset ovat kiinni, mutta opetus jatkuu etänä. Lähiopetus sitävastoin on kolmanteen luokkaan asti jatkunut niille, joille se on nähty tarpeellisena.
Tuo 500+ on täysin riittävä otos kuvaamaan Uudenmaan väestöä, jos gallupejakin koko Suomen tasolla tehdään 1000-2000 henkilön otoksella. Tuloshan on suorastaan onneton laumasuojan ja alhaisten kuolleisuuslukujen toitottajille. Tauti on huomattavasti virallista arvailua vaarallisempi.
Siis mihin tämä perustuu? Perustelut esimerkiksi baarien sulkemiselle voivat olla täysin erilaiset kuin koulujen sulkemiselle. Toisen sulkeminen ei vaadi että se toinenkin suljetaan.
Tämä tulee työntämään talouden huimaan vauhtiin.
Koulukuljetusten järjestäjät saavat ajoja
Kouluruokailuun kuljetetaan kuormakaupalla eineksiä , kun nälkäiset pikkuiset jotka eivät kuukauteen ole kotonaan saaneet sapuskaa.
Pakettiraketit laahaavat saavikaupalla käsidesiä laatikoittain saippuaa ja lavoittain käsipyyhkeitä
Desinfiointifirmoilla riittää urakkaa koulupihojen desinfioinneissa
Lasitusfirmat saavat asennustöitä pleksien kiinnittämisestä opettajien pöydille
Sisustus suunnittelijat pääsevät toteuttamaan visioitaan kalustaessaan luokkia pienryhmäkäyttöön
Terapeuteille tulee täystyöllisyys opettajien hermoromahdusten hoidoissa
Suomi nousuun normaalilla perse edellä puuhun tyylillä
Se perustuu sille, että koulut ovat täysin kiistämättä merkittävä riski, katsoo asiaa minkä väristen lasien läpi tahansa, ja silti koulut ovat kaikista vähiten perusoikeuksiin puuttuva rajoitus!
Muistutan nyt vielä, että yli kymmenen hengen kokoontumiset ovat kiellettyjä ja samalla oltaisiin avaamassa kouluja, joissa on kymmeniä ihmisiä koko päivän samoissa tiloissa + kaikki muu toiminta.
Se perustuu sille, että koulut ovat täysin kiistämättä merkittävä riski, katsoo asiaa minkä väristen lasien läpi tahansa, ja silti koulut ovat kaikista vähiten perusoikeuksiin puuttuva rajoitus!
Muistutan nyt vielä, että yli kymmenen hengen kokoontumiset ovat kiellettyjä ja samalla oltaisiin avaamassa kouluja, joissa on kymmeniä ihmisiä koko päivän samoissa tiloissa + kaikki muu toiminta.
Tärkeää olisi ylemmän ja ammatillisen kouluasteen sisäänpääsy kokeet ja valintametoditEiköhän niitä kouluja avata portaittain, eikä niin, että kaikki kerralla kouluun paikalle. Itse näen ainakin lasten koulutuksen ja koulunkäynnin tulevaisuuden kannalta hyvinkin tärkeänä.
Ainakin AMK-pääsykokeet on muutenkin vasta kesäkuussa että se ei nyt tähän juurikaan vaikuta.Tärkeää olisi ylemmän ja ammatillisen kouluasteen sisäänpääsy kokeet ja valintametodit
Mutta jos tieteellinen aineisto näyttää että lapset eivät ole koronaviruksen kohdalla kovinkaan merkittäviä tartuntojen levittäjiä ja jos on näyttöä muualta että koulujen avaaminen ei aiheuta suurta piikkiä uusien tartuntojen määrässä (case: Tanska) niin sitten voi olla täysin perusteltua että koulut avataan vaikkakin aikuisia koskevat rajoitukset pysyvät enimmäkseen samoina.
Kyllä, asiaan tulee palata syksyllä, kun on toivottavasti riittävästi varmistettua tutkimustietoa tukea näitä väitteitä.
Siihen asti jossittelu ei ole mikään peruste, etenkin kun itse koulutyön kannalta hyödyt ovat joko vähäiset tai negatiiviset.
No kohta nähdään mitä alan ammattilaiset sanoo asiaan liittyen. Jos asiantuntijalausunnot puoltaa sitä että koulut voidaan avata niin sitten ne avataan.
Tuossa laitoin juuri niitä alan ammattilaisten lausuntoja, mikä niissä oli vikana? Ne oli vääriä?
Niin tai joku injektoi heihin koronaa. Kaikkea voi heittää mutta eipä sinulla mitään näyttöä ole, että noin olisi tapahtunut.Se on selvää, että hoivakodissa, missä on yksikin hyväjalkainen muistisairas, joka eksyilee toisten huoneisiin, on sairauden leviäminen taattua. Siihen päälle vielä naapurin tekohampaiden lainaaminen ja ulosteella sotkeminen ja homma on siinä.
Meinaat, että kouluissa ei ole relevanttia saadaanko siellä opetettua tai ylläpidettyä etäisyyttä ja hygieniaa? No ajatuksensa kullakin.No tässä tilanteessa ne relevantit ammattilaiset tulee lääketieteen, ei kasvatustieteen alalta.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.