Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Itse suhtautuisin kunnon varovaisuudella kaikkiin selvän puoluekannan omaaviin julkaisuihin. Oli se sitten Suomen uutiset (PS), Verkkouutiset (Kok), Demokraatti (SDP), Kansan uutiset (Vas) jne.
Minulle kauan sitten markkinoitiin erään puoluelehden tilausta jotenkin niin, että nyt olisi oikeaa tietoa tarjolla eikä tarvitse tyytyä valheelliseen. "Valtamedian" vastaisuus keksittiin jo ihan vanhojen puolueiden piirissä. Entisaikaan hyvin monet ihan tavalliset kunnolliset maakuntalehdet olivat jonkun puolueen äänenkannattajia ja kenties perustettukin sitä varten. Ilkka, Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Lapin Kansa Keskustan/maalaisliiton, Hesari, Länsi-Savo, Turun Sanomat ja Kaleva Edistyspuolueen, Aamulehti ja Karjalainen Kokoomuksen jne. Ja saattoi olla sitten kilpailevilla puolueilla omiakin äänenkannattajiaan samoilla seuduilla, kuten ESS Edistyspuolueen lehti ja Lahti Kokoomuksen. Joskus 80- tai 90-luvulla sitten onneksi viimeisetkin huomasivat, että onhan tuo nyt aika pelleä ja sen jälkeen on puolueilla ollut omat täysin poliittiset äänenkannattajalehtensä ja normaali lehdistö on ollut sitoutumatonta.
 
Oliko siita jo tutkimusta etta voimakas altitustimenen tekee taudista vakavamman. En oikein keksi muuta syyta miksi 40-vuotiaat ja terveet laakarit ja hoitajat tahan kuolevat mutta muuten huudetaan ette ei ole vaarallinen alle 50-vuotialle.
Ainakin sellaisen teorian olen lukenut, en enää vaan muista mistä. Saattoi olla jopa Naturessa artikkeli, jossa covid-infektion vakavaksi kehittymiseen vaikuttavia seikkoja arveltiin olevan virusaltistuksen määrä, potilaan immuunipuolustus, viruksen ja potilaan yksilölliset geneettiset ominaisuudet ja viruksen tartuntakanava (keuhkojen kautta tarttuminen pahin).
 
Ihan mielenkiintoista, että HUS-alueella lähes puolet tehohoitopotilaista ollut alle 60-vuotiaita. 47 siis ollut alle 60-vuotiaita ja 53 yli. Tarkempaa ikäjakaumaa ei HS:n seurannassa ollut.

Taisin jo viikkoja sitten kirjoittaa tähän ketjuun että teholle hengityskoneisiin päätyneissä korona-potilaissa on ollut Suomessakin todella nuoria potilaita ja tämä tullut teho-osaston henkilökunnallekkin järkytyksenä.

Nyt kun yksittäisiä potilastietoja tietoja on julkistettu eri medioissa niin sen voin nyt sanoa itsekkin että siellä tehohoitoon hengityskoneeseen päätyneissä on ollut 20, 30 ja 40-vuotiaita. Tarkemmin en voi kertoa mikä ollut hoidon lopputulos.

Sitä en tiedä miksi Suomessa pyrkivät piilottelemaan ja salaamaan noita tietoja että hengityskoneeseen teholla ja ruumisarkkuun päätyy Suomessa koronan vuoksi hyvinkin nuoria perusterveitä ihmisiä.
 
Ainakin sellaisen teorian olen lukenut, en enää vaan muista mistä. Saattoi olla jopa Naturessa artikkeli, jossa covid-infektion vakavaksi kehittymiseen vaikuttavia seikkoja arveltiin olevan virusaltistuksen määrä, potilaan immuunipuolustus, viruksen ja potilaan yksilölliset geneettiset ominaisuudet ja viruksen tartuntakanava (keuhkojen kautta tarttuminen pahin).
Villi arvaus. Suurin osa oireettomista sairastajista sairastaa suun tai nenan kautta tarttunutta ja vakavasti sairastuneet ovat saaneet keuhojen kautta.
 
Sitä en tiedä miksi Suomessa pyrkivät piilottelemaan ja salaamaan noita tietoja että hengityskoneeseen teholla ja ruumisarkkuun päätyy Suomessa koronan vuoksi hyvinkin nuoria perusterveitä ihmisiä.

Ei kai niitä ole salattu? Iät on kerrottu ja varsinkin ääripäistä annettu tietoa. Jossain vaiheessa nuorin teholle päätynyt oli alle nelikymppinen. Potilastietoja (sairaudet) kyllä salaillaan, mutta ikää ei niinkään.
 
Ainakin sellaisen teorian olen lukenut, en enää vaan muista mistä. Saattoi olla jopa Naturessa artikkeli, jossa covid-infektion vakavaksi kehittymiseen vaikuttavia seikkoja arveltiin olevan virusaltistuksen määrä, potilaan immuunipuolustus, viruksen ja potilaan yksilölliset geneettiset ominaisuudet ja viruksen tartuntakanava (keuhkojen kautta tarttuminen pahin).
Itse itselleni vastaten, en löydä nyt sitä artikkelia jonka joskus luin ja se on voinut jo vanhentua aikaa sitten. Samankaltaisia asioita on esitetty monessa jutussa nyttemminkin ja viruskuorma aika tyypillisesti kyllä edelleen mainitaan tartunnan vakavuutta mahdollisesti lisäävänä tekijänä
Why is COVID-19 mild for some, deadly for others? | Cornell Chronicle
 
Sitä en tiedä miksi Suomessa pyrkivät piilottelemaan ja salaamaan noita tietoja että hengityskoneeseen teholla ja ruumisarkkuun päätyy Suomessa koronan vuoksi hyvinkin nuoria perusterveitä ihmisiä.
Nyt ei enää salailla tai ainakin salaillaan vähemmän.
HUUSSI on julkaissut tiedot tehohoitopotilaiden ikäjakaumasta
Löytyy monenikäisiä, vaikka painottuukin yli viisikymppisiin.

Ruotsissa näistä on kyllä paljon kattavammat tiedot
 
Nyt kun yksittäisiä potilastietoja tietoja on julkistettu eri medioissa niin sen voin nyt sanoa itsekkin että siellä tehohoitoon hengityskoneeseen päätyneissä on ollut 20, 30 ja 40-vuotiaita. Tarkemmin en voi kertoa mikä ollut hoidon lopputulos.

Sitä en tiedä miksi Suomessa pyrkivät piilottelemaan ja salaamaan noita tietoja että hengityskoneeseen teholla ja ruumisarkkuun päätyy Suomessa koronan vuoksi hyvinkin nuoria perusterveitä ihmisiä.

Ainakin se mitä olen itse näistä "nuorista" kuullut, niin ei kyseessä ole olleet perusterveet ihmiset. Koko perusterve-sana on hieman hölmö noin kielenhuollon kannalta. Tämähän on nyt lähteitä esittämättä tietenkin huhupuhetta.

Toistaiseksi 138 kuolleesta on saatavilla tarkempia tietoja. Heistä 52 prosenttia on miehiä ja 48 prosenttia naisia. Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta. Ikäryhmissä 30-39-vuotta, 40-49-vuotta ja 50-59-vuotta kuolleita on kussakin alle viisi, 60–69-vuotiaita kuolleita on yhdeksän, 70-79-vuotiaita on 27, 80-89-vuotiaita on 66, yli 90-vuotiaita on 31.

Ilmeisesti alle 30-vuotiaista ei ole kuollut yhtäkään.

Edit: tarkennettu ja poistettu tarpeetonta spekulointia
 
"Alle viisi" kuolemaa on aika suurpiirteistä, ja se voi siis olla mitä hyvänsä yhden ja neljän väliltä, mutta painottuu varmaan lähemmäs sitä yhtä alle viisikymppisissä...
 
Ainakin se mitä olen itse näistä "nuorista" kuullut, niin ei kyseessä ole olleet perusterveet ihmiset. Koko perusterve-sana on hieman hölmö noin kielenhuollon kannalta. Tämähän on nyt lähteitä esittämättä tietenkin huhupuhetta.

Osasta "kirjeitä ja mielipiteitä"

Perusterve on henkilö, jonka perustilanne ennen sairastumista oli terve so. perusterve.

... terveydentilaa siis tarkastellaan tutkimuksen ajankohdasta taaksepäin ja todetaan, että perustilanne, [potilaan] perusterveys, oli ollut hyvä

Vaihtoehtoinen ilmaisu on "ei aiempia (pitkäaikais-)sairauksia", mutta ei kukaan teho-osastolla koronaviruksen keuhkotautiin menehtynyt ole terve.
 
Taitaa olla nykyaikana vähän suhteellinen käsite, että kuka on "perusterve" ja kuka ei, kun jonkin tason elintasosairauksista sun muista kärsii hyvin suuri osa kansasta.

Sanontahan kuuluu, että terveitä ei olekaan, on vain huonosti tutkittuja...
 
Osasta "kirjeitä ja mielipiteitä"

Perusterve on henkilö, jonka perustilanne ennen sairastumista oli terve so. perusterve.

...

Vaihtoehtoinen ilmaisu on "ei aiempia (pitkäaikais-)sairauksia", mutta ei kukaan teho-osastolla koronaviruksen keuhkotautiin menehtynyt ole terve.

Linkkisi johtaa hakemistoon. Tarkoitit varmaan tätä:

Ongelma tuossa lähinnä on, että puhe- ja ammattikielessäkin valitettavasti perusterve on juurtunut jonkinlaiseksi omanlaisekseen terveyden luokaksi. Perusterve ei siis käytännössä tarkoita ei-sairas. Useimmiten se tarkoittaa, että potilaalla ei ole lääkkeillä hoidettavia pitkäaikaissairauksia. Usein tällainen ihminen voi olla kuitenkin merkittävän lihava tupakoisija. Aika harvahan on valitettavasti varsinaisesti terve/ei-sairas, jos oikeasti lähdetään asiaa määrittelemään esim. WHO:n määritelmän kautta.
 
Taitaa olla nykyaikana vähän suhteellinen käsite, että kuka on "perusterve" ja kuka ei, kun jonkin tason elintasosairauksista sun muista kärsii hyvin suuri osa kansasta.

Sanontahan kuuluu, että terveitä ei olekaan, on vain huonosti tutkittuja...

Joo näinhän se menee. Useimmat hakeutuvat hoitoon oireperusteisesti. Tämä poissulkee kuntonsa hyväksi kokevat, lääketieteellisesti lihavat ja tupakoivat pois, kuten käy järkeen. Piilevä sairaus on akateeminen ongelma, pl. toki ne jotka vääjäämättä muuttuvat oirehtiviksi itämisajan tai kasvun myötä.

Tässä oikeat linkit

ldk00737.png
 
Ongelma tuossa lähinnä on, että puhe- ja ammattikielessäkin valitettavasti perusterve on juurtunut jonkinlaiseksi omanlaisekseen terveyden luokaksi. Perusterve ei siis käytännössä tarkoita ei-sairas. Useimmiten se tarkoittaa, että potilaalla ei ole lääkkeillä hoidettavia pitkäaikaissairauksia. Usein tällainen ihminen voi olla kuitenkin merkittävän lihava tupakoisija.

Mikä tuossa on tarkalleen ottaen ongelma? Mitä tuo edes tarkoittaa, että "on juurtunut jonkinlaiseksi terveyden luokaksi"? Kuitenkin "useimmiten" termiä käytetään selkeästi määritellysti.
 
Mikä tuossa on tarkalleen ottaen ongelma? Mitä tuo edes tarkoittaa, että "on juurtunut jonkinlaiseksi terveyden luokaksi"? Kuitenkin "useimmiten" termiä käytetään selkeästi määritellysti.

Juuri sitä, että perusterve ei välttämättä tarkoita aiemmin terve (tai ei-sairas) vaan jotain muuta tarkasti määrittelemätöntä. Tämä on sellaista kielellistä epätarkkuutta, jota pitäisi lääketieteessä välttää väärinymmärryksien mahdollisuuden minimoimiseksi. Jos katsot Googlesta, niin tästä samaisesta asiasta on keskusteltu mm. Duodecimin sivuilla. Mutta tämä alkaa mennä OT:ksi, voidaan toki jatkaa OT-ketjussa.
 
Kyllä se todellakin on inhimillistä, jos vaihtoehtona on miltei varma kuolema. "Varma kuolemakin" voi joskus olla inhimillistä, mutta Suomessa nyt ei kumminkaan ole edes eutanasia laillista puhumattakaan sitten vanhusten systemaattinen tapattaminen tuskaiseen tautiin.

Hyvä Suomi. Maa, jossa annetaan ihmisten ryypätä itsensä hengiltä, mutta jossa halutaan pakkokeinoin estää vanhuksia elämästä viimeisiä kuukausiaan haluamallaan tavalla.
 
Marin puhuu kuin Mahatma Gandhi, kädet opeteltuna ristikkäin. Siinä meillä uus jumala, pää nyökytellen tuntematomatonta temppeliä kohden.

Oli SDP:stä mitä tahansa mieltä, niin ei siitä nyt ainakaan haittaa ole, että on opetellut esiintymään ja puhumaan selkeästi. Se on ihan hyvä asia kelle tahansa, joka joutuu puhumaan ihmisjoukoille. Saati sitten maan PM:lle. Koronan tapauksessa on vielä niin, että harva asia koskee näin voimakkaasti suoraan meitä kaikkia. Viestein mentävä perille niin helsinkiläiselle teinille kuin haapavetiselle ukolle.
 
Ja koska tosiaan suurin osa kansastakin on näitä lapsen älyllisellä tasolla olevia urpoja, niin sama ohje toimii laajemminkin.
Joukkoon eksyy aina välillä yksin ajattelijoita jotka heittelee omia esityksiään
Tuo hihasta nykäisty juttu perustuu siihen ettei Suomessa testata koululaisia , opettajia , eikä koululaisten perheitä .
Eli minkäänlaista tieteellistä näyttöä suuntaan tai toiseen ei löydy , mutta epidemian keskellä liikkuu oireettomia / vähäoireisia tartuttajia ja riskien hallinta ilman kunnon tietoja on arvailua.
Jos koulut avataan kahdeksi viikoksi , se vastaa taudin itämisaikaa , eli kun lähdetään oikeille kesälomille joutuvat testaajat , koronaketjujen jäljestäjät ja karanteerien pitäjät juoksemaan ympäri pitäjiä tartuntojen perässä.
Tuo on teorista , mutta mistä kunnat ottavat desinvointiryhmät koulupäivien päätteeksi varmistamaan hygienian laatutason . Rahaa tuommoiseen ei ole budjetoitu
 
Taitaa olla nykyaikana vähän suhteellinen käsite, että kuka on "perusterve" ja kuka ei, kun jonkin tason elintasosairauksista sun muista kärsii hyvin suuri osa kansasta.

Sanontahan kuuluu, että terveitä ei olekaan, on vain huonosti tutkittuja...

Jo keski-ikäisissä on aika paljon porukkaa, jotka ovat papereissa täysin terveitä, mutta kuitenkin tietämättään verensokerit on jo diabeteksen puolella ja verenpaineet tapissa. Monelle saattaa tulla nuokin esille jonkun ihan muun lääkärikäynnin yhteydessä selville ja jos sinne lääkäriin ei muuten ole asiaa ollut niin nuokin vaivat on helposti vuosia piilossa.
 
Huomautus - jätä tällainen turha provosointi ja flametus pois
Vieläkö löytyy usko 70000 henkilön kuolemiin Suomessa vai näiltä sankareilta usko loppumaan. Juuri tuli maikkarin 3 uutisissa että Suomen kuolleisuus on lähtenyt laskuun. Pitääkö rajoitukset ottaa joka vuotiseksi tavaksi, niin säästämme tuhansia ihmishenkiä.
 
HS:n jutussa kerrotaan Valko-Venäjän presidentin vetävän linjaa, jonka mukaan korona ei ole kuolinsyy, jos ihmiseltä löytyy muitakin sairauksia:

”En halua toistaa itseäni, mutta korostan tärkeintä: Valko-Venäjällä ei ole yhtään koronavirukseen kuollutta ihmistä. Jokaisen kuolleen kohdalla koronavirus on jatkoa pitkälle sairauksien listalle.”

Satunnainen kansalainen on eri mieltä:

”Mieheni kuoli koronavirukseen, ja se on kirjattu asiakirjoihin. Hänellä ei ollut mitään vaivoja eikä pitkäaikaissairauksia, mutta hän kuoli muutamassa päivässä.”
 
Vieläkö löytyy usko 70000 henkilön kuolemiin Suomessa vai näiltä sankareilta usko loppumaan. Juuri tuli maikkarin 3 uutisissa että Suomen kuolleisuus on lähtenyt laskuun. Pitääkö rajoitukset ottaa joka vuotiseksi tavaksi, niin säästämme tuhansia ihmishenkiä.
Vieläkö löytyy joku kertomaan, miten tuli täysin yllätyksenä, että ne rajoitukset oikeasti vaikuttavat siihen kuolleisuuteen?
 
Vieläkö löytyy joku kertomaan, miten tuli täysin yllätyksenä, että ne rajoitukset oikeasti vaikuttavat siihen kuolleisuuteen?
Ruotsin korona tavalla ei ole vielä ylletty Suomen 2018 influenssa aallon jopa 1600 ihmishengen määrään. Siis henkilömäärään peilaamalla.
Faktaa on se että Suomessa on alikuolleisuutta. Jossain vaiheessa kupla puhkeaa ja ihmisiä menehtyy tavalla tai toisella.
 
Muijan työpaikalla pk-seudun yksi isoimmista sairaaloista joudutaan säännöstelemään suojavarusteita koska ne uhkaa loppua, taas... :facepalm:

Joutuvat siis liikkumaan ilman maskeja ja muita suojavarusteita korona potilaiden seassa, vain jos joutuu koskemaan potilaaseen saa pukea suojavarusteet.
 
Luulisi, että Herran vuonna 2020, medikaalilaitteet kytkeytyisivät verkkoon, jottei tartte hoitajan käydä lukemassa happisaturaatiota jamitänäitäon paikanpäällä.
 
Kyllähä ne laitteet tukee etäluentaa mutta Suomen tietojärjestelmät on niin aataminaikuisia että ei tue moista hienoutta.
 
Ruotsin korona tavalla ei ole vielä ylletty Suomen 2018 influenssa aallon jopa 1600 ihmishengen määrään. Siis henkilömäärään peilaamalla.
Faktaa on se että Suomessa on alikuolleisuutta. Jossain vaiheessa kupla puhkeaa ja ihmisiä menehtyy tavalla tai toisella.

Voi olla. Olisit heti sanonut.
 
Tuli tuosta päivän maski asiasta mieleeni, niin Suomessa ehkä voisi toimia Itävallan tie.

Eli kauppojen ulkopuolella jaettaisiin maskeja ja niitä kaupoissa olisi pakko pitää. Maskit siis sitä tasoa, joilla tarkoituksena vähentää mahdollisen oireettoman kantajan erittelyä ympäristöön.
Toki vaatisi sitä, että maskeja riittää. Kaupan jälkeen maski heitettäisiin osoitettuun roskiin.

Vielä tarkennukseksi, että maskeja ei suositella kansalle siksi, että suojaavat itseään, vaan sillä pyritään vähentämään viruksen erittymistä ympäristöön.
Itsensä suojaamiseen tarvitaan ihan eritason suojaimia, missä tulee ottaa huomioon myös paljon muita asioita.
 
Muijan työpaikalla pk-seudun yksi isoimmista sairaaloista joudutaan säännöstelemään suojavarusteita koska ne uhkaa loppua, taas... :facepalm:

Joutuvat siis liikkumaan ilman maskeja ja muita suojavarusteita korona potilaiden seassa, vain jos joutuu koskemaan potilaaseen saa pukea suojavarusteet.

Näin siis osastolla jolla korona-potilaita??? EI helv****....
 
Kauppoja suurempi ongelma ovat julkiset liikennevälineet missä ihmiset ovat paikallaan vartin tai pidempään, ja niissäkin tapauksissa maskin pukeminen juuri kun olet näpytellyt salasanan lippuautomaattiin, on THL:ää lainatakseni jopa haitallista.

xlarge-4883438.jpg

Lähikauppani henkilökunta on (silmämääräisesti) pysyny terveenä töissä koko epidemian ajan. Ei se mikään surmanloukku ole.
 
Näin siis osastolla jolla korona-potilaita??? EI helv****....
Kyllä, emäntä nyt ollut kuukauden töissä koronapotilaiden kanssa ja ei ainakaa vielä ole tarttunut meille.

Systeri ollut pidempää ja sen mies kanssa työnsä kautta suorassa kontaktissa eikä kenelläkään ole koronaa.

Näinköhän saadaan ollenkaan, mun elämässä ei ainakaan mikään ole muuttunut, tai vanhemilla en ole käynnyt muuta kuin viemässä ruokaa mutta muuten ihan samanlaista kuin ennen koronaa.
 
Ruotsin korona tavalla ei ole vielä ylletty Suomen 2018 influenssa aallon jopa 1600 ihmishengen määrään. Siis henkilömäärään peilaamalla.
Faktaa on se että Suomessa on alikuolleisuutta. Jossain vaiheessa kupla puhkeaa ja ihmisiä menehtyy tavalla tai toisella.

Tottahan tämä on, edes vapaalla leviämisellä emme esimerkiksi 5v tarkastelujaksolla tulisi saamaan massiivista eroa kuolleisuudessa. Suurin osa niistä, jotka nyt kuolevat koronaan, olisivat joka tapauksessa kuolleet viiden vuoden sisään johonkin. Jonkinlaisen poikkeaman korona toki tekee, mutta tuskin mitään valtavaa.
Sitä voi sitten kukin miettiä, minkä arvoisia rahassa ja nuorempien sukupolvien kärsimyksenä nuo muutamat säästetyt vuodet ovat.
 
Näin siis osastolla jolla korona-potilaita??? EI helv****....
Ameriikan maan spesiaalistit on tehneet havainnon
Joku riitikko hymähtää että taas nollatutkimusta , mutta suomessa keuhkokuume , aivo ja sydäninfarktit ovat todellisia viikatejuttuja joiden seuraukset täyttävät pakastearkkuja ja sieltä hautuumaita
 
HS:n jutussa kerrotaan testaamisen onnistumisesta. Hallitus haluaa, että homma ei jää testauksesta kiinni. Kapasiteettia on saatu hankittu, hyvä. THL on myöntänyt, että testaaminen kannattaa, hyvä. Todellisuus: vieläkään lieväoireisia (tai oireettomia!) ei testata.

Tässä vaiheessa syyttävä sormi osoittaa hallitukseen: toimeenpanovalta on tässä maassa hallituksella, joten nyt toimeenpanoa, hyvä hallitus. Jos alaisenne eli eri valtionlaitoksien johtajat eivät osaa tehtäviään, menkää neuvomaan kädestä pitäen!

Jutussa on myös yksi tiedonjyvänen käytetystä testistä:

”Nenänielunäytteet tuottavat 20 prosenttia vääriä negatiivisia, eli joka viides tartunta jää löytymättä. Ja tartunnanhan voi saada vaikka heti testin jälkeen.”

Testaamalla voidaan siis löytää korkeintaan neljä viidesosaa tartunnan saaneista, ellei aleta ottamaan tuplatestejä (tämä ei auta, jos väärät negatiiviset ovat lähinnä systemaattisten virheiden tuottamia). R:ää saadaan laskettua testaamalla siis korkeintaan tekijällä 1/5. Jos lähtötilanteen R0 oli luokkaa 2,5, saadaan R testaamalla laskettua alintaan puolikkaaksi.
 
Muijan työpaikalla pk-seudun yksi isoimmista sairaaloista joudutaan säännöstelemään suojavarusteita koska ne uhkaa loppua, taas... :facepalm:

Joutuvat siis liikkumaan ilman maskeja ja muita suojavarusteita korona potilaiden seassa, vain jos joutuu koskemaan potilaaseen saa pukea suojavarusteet.

Neuvostoliitossa ei ole leipäjonoja eikä pulaa leivästä. Pohjois-Korean suuri johtaja on lomalla, eikä ainakaan sydänleikkauksessa. Suomessa riittää maskeja, kunhan niitä käytetään oikein:

Dr. Who:n kuvauksesta päätellen maskien oikea käyttö on varastossa keräämässä pölyä. Tällöin ne eivät kulu eikä suojavarusteet lopu.
 
Voi olla. Olisit heti sanonut.
Hieman faktoja ilman paniikkia, niin selvää tuo pitäisi olla. Nyt menty paniikki edellä talous kuralla, perheitä hajoaa, mielenterveys järkkyy vielä enemmän mitä alkuun pelot herkemmille aiheutti. Väistämätöntä on että ihmisiä ja varsinkin ikäihmisiä kuolee tauteihin tänään, huomenna ja jatkossa. Päivittäin kuolee Suomessa 150 ihmistä. Näin maikkarin uutiset totesi.
 
Muijan työpaikalla pk-seudun yksi isoimmista sairaaloista joudutaan säännöstelemään suojavarusteita koska ne uhkaa loppua, taas... :facepalm:

Joutuvat siis liikkumaan ilman maskeja ja muita suojavarusteita korona potilaiden seassa, vain jos joutuu koskemaan potilaaseen saa pukea suojavarusteet.

Näin vähän arvelinkin, siksi aiemmin kysyinkin että missä ne maskit nyt on, ne ns. hyvät maskit. Ei niitä siis ollutkaan. Eli nyt ollaan siis ns. tyhjän varassa siihen asti kunnes se oma maskitehdas alkaa pyöriä.

Jos liian monta lääkäriä ja hoitajaa yms. kupsahtaa maskittomuuden yms. vuoksi niin terveydenhuoltoväeltä saattaa hävitä kiinnostus hengenvaaralliseen työhön.

Tukholmassa alkaa olla tehohoitopaikat tiukilla. Periaatteessa laitteita ja paikkoja olisi, mutta kun ei oikein ole henkilökuntaa. Lääkärit ihmettelevät normaaliajoista tiukentuneita hoitoonottokriteereitä, kun paikkoja vielä olisi, tehohoidon puoli sanoo, ettei tänne enempää kannata tuoda, alkaa hoidon taso laskea. Yksi lääkäri ihmetteli, että normaaliaikoina heillä on 60-80 vuotiaita tehohoidossa pääosin, nyt yli 70-vuotiaita ei enää käytännössä ole. Ilmeisesti ei enää lähetetä.

Läkare: Vi tvingas till hårda prioriteringar - DN.SE

Muijan työpaikalla pk-seudun yksi isoimmista sairaaloista joudutaan säännöstelemään suojavarusteita koska ne uhkaa loppua, taas... :facepalm:

Joutuvat siis liikkumaan ilman maskeja ja muita suojavarusteita korona potilaiden seassa, vain jos joutuu koskemaan potilaaseen saa pukea suojavarusteet.
Jotkut ruotsalaiset sairaalat ovat jostain hommanneet kunnon täysmaski-kaasunaamareita malli armeija, voi putsailla ja käyttää monta kertaa. Hiukan haittaavat kommunikointia ja ihmettelevät että mitähän potilaat mahtavat miettiä kun näkevät.
 
Viimeksi muokattu:
Muijan työpaikalla pk-seudun yksi isoimmista sairaaloista joudutaan säännöstelemään suojavarusteita koska ne uhkaa loppua, taas... :facepalm:

Joutuvat siis liikkumaan ilman maskeja ja muita suojavarusteita korona potilaiden seassa, vain jos joutuu koskemaan potilaaseen saa pukea suojavarusteet.
Tähän liittyen päivällä paikallisessa Puuilossa oli hyllyt notkuen FDA-hyväksyttyjä kasvomaskeja ja muita suojavälineitä. Hinta oli pilvissä ja voi toki olla että eivät olleet virallisesti hyväksyttyä kamaa, mutta ihan laadukkailta näyttivät, eikä pakkauksessa vilissyt kiinalaisia hieroglyfejä ollenkaan samalla tavalla kuin Sarasteen kohupaketeissa. Nämä olivat siis perusmallin kirurgimaskeja, eivät mitään FFP2/FFP3-tason hengitysuojaimia, mutta käsittääkseni näistäkin oli pulaa.
 
Jep eli ilmeisesti näitä:

Hintaa siis reilun euron kappale, mikä on kallista, mutta elämä on ja asia on kai suhteellista.

Kotikäyttöön jos tuollaisen hankkii, niin pärjäähän noilla pitkän aikaa. Silti THL, STM ja muut on sitä mieltä, ettei maskeja saa käyttää kotona koska niitä ei sitten riitä terveydenhuoltoon... :facepalm:
 
Tuossa muuten tietoa HVK:n tulevista tilauksista:

TILANNETIETO 22.4. klo 12.00

Torstaina 23.4. tai perjantaina 24.4. kirurgisia suu- ja nenäsuojaimia miljoona kappaletta
Keskiviikkona 29.4. suojakäsineitä 14 miljoonaa kappaletta ja hengityssuojaimia 1,5 miljoonaa kappaletta
Perjantaina 1.5. kirurgisia suu- ja nenäsuojaimia 2,5 miljoonaa kappaletta
Sunnuntaina 3.5. suojakäsineitä 5 miljoonaa kappaletta
 
Näin vähän arvelinkin, siksi aiemmin kysyinkin että missä ne maskit nyt on, ne ns. hyvät maskit. Ei niitä siis ollutkaan. Eli nyt ollaan siis ns. tyhjän varassa siihen asti kunnes se oma maskitehdas alkaa pyöriä.
Tai sitten jaettiin tasaiseen eri piireille ja pääkaupunkiseudulla loppuu nopeiten. Tai ne ei vielä loppunut sielläkään, mutta niitä ei ollut niin tolkuttomasti vaan päätettiin säännöstellä että varmasti riittää niille jotka joutuu suoriin kontakteihin. Tai niitä ei olla vielä ehditty jakaa käytettäviksi. Tai...

Turhan hätäinen ja suoraksi vedetty johtopäätös tuo "Ei niitä siis ollutkaan".
 
Vielä tarkennukseksi, että maskeja ei suositella kansalle siksi, että suojaavat itseään, vaan sillä pyritään vähentämään viruksen erittymistä ympäristöön.
Itsensä suojaamiseen tarvitaan ihan eritason suojaimia, missä tulee ottaa huomioon myös paljon muita asioita.

Minusta väite siitä, että maski ei suojaisi käyttäjäänsä osoittaa melkoista todennäköisyyslaskennan ymmärtämättömyyttä. Huonokin maski suodattaa varsinkin suuremmat pisarat yleensä hyvin. En pysty ymmärtämään, kuinka joku voi olla sitä mieltä, että tämä ei vähentäisi tartunnan todennäköisyyttä, kun ensisijainen tartuntamekanismi vaikuttaa olevan pisaratartunta.

On toki niin, että kevyt maski ei anna minkäänlaista _varmuutta_ viruksia vastaan eikä tietenkään estä tartuntaa esim. koronasairaalan kaltaisissa oloissa, missä altistusta voi olla paljon. Sen sijaan julkisessa tilassa, missä voi satunnaisesti kohdata koronaa levittäviä, on uskottavaa, että kevytkin maski vähentää tartunnan todennäköisyyttä olennaisesti.

Epidemian kannalta juuri tartuntatodennäköisyys on merkitsevää. Paljonko erilaisia rajoituksia voisi korvata maskipakolla ja silti vähentää tartuntoja?

Joutuvat siis liikkumaan ilman maskeja ja muita suojavarusteita korona potilaiden seassa, vain jos joutuu koskemaan potilaaseen saa pukea suojavarusteet.

Kannattaisiko itse askarrella lakanakankaasta muutama kangasmaski, joita voisi käyttää, kun oikeaa maskia ei ole tarjolla?
 
Suojavarustetilanne on helpottumassa ilmeisesti, mikäli epidemia ei merkittävästi kiihdy lähiaikoina:

”TILANNE on vakiintunut ja ehkä vähän ennustettavampi kuin viikko sitten”, sanoo Toivonen, jolla on asemansa puolesta Suomen paras kuva kuntien, sairaanhoitopiirien sekä yliopistosairaanhoitopiirien tilanteesta.

Toivosen mukaan tilanne näyttää viikon takaista hieman valoisammalta kolmesta syystä. Ne ovat koronatilanteen onnistunut hillintä, suojainten oikea käyttö ja jakelun parantuminen. Nämä kaikki vaikuttavat koronasuojainten tarpeeseen, jos suojaimia käytetään nykyisellä laajuudellaan sairaaloissa ja niiden ulkopuolella.

Hieman faktoja ilman paniikkia, niin selvää tuo pitäisi olla. Nyt menty paniikki edellä talous kuralla, perheitä hajoaa, mielenterveys järkkyy vielä enemmän mitä alkuun pelot herkemmille aiheutti. Väistämätöntä on että ihmisiä ja varsinkin ikäihmisiä kuolee tauteihin tänään, huomenna ja jatkossa. Päivittäin kuolee Suomessa 150 ihmistä. Näin maikkarin uutiset totesi.
Sivuhuomiona sellainen, että jos tosiaan perheitä hajoaa koronan vuoksi siihen siihen että joudutaan olemaan "liikaa" yhdessä, niin tuskin se elämä siellä perheessä olisi ollut ilman koronaa yhtään sen enempää elämisen arvoista, ehkä jopa päinvastoin.

Ja tosiaan ihmisiä kuolee muutenkin, mutta kannattaa silti ajatella kokonaisuutta. Ei kyse ole pelkästään muutamasta huonokuntoisesta eläkäkeläisestä, vaan on kyse uudesta, tuntemattomasta taudista, joka muuttaa vähitellen muotoaan ja josta ei tiedetä muutenkaan todellisuudessa vielä juuri mitään faktoja. Talous kärsii epävarmuudesta merkittävissä määrin jo nyt ja se voi tuottaa vaikka mitä lieveilmiöitä yhteiskuntaan jo ennen kuin virus on päässyt todellisuudessa näyttämään kynsiään.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
287 059
Viestejä
4 932 858
Jäsenet
79 283
Uusin jäsen
Eemeli Päivärinta

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom