- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 1 882
Tämmöinen uutinen oli pari päivää sitten:Mikä oli tämä piikki muutamassa päivässä? Kyllähän siihen leviämiseen ja havaitsemiseen nyt väkisin jonkin aikaa kuluu. Tai sitten kyseessä oli jonkinlainen sattuma eikä seuraus.
Singapore torjuu koronaepidemian toista aaltoa – uusien tartuntojen rypäs säikäytti viranomaiset
Singapore on ollut hyvä esimerkki onnistuneesta koronaviruksen torjuntataistelusta. Covid-19 leviää nyt uudelleen ahtaissa vierastyöläisten asuntoloissa.
Eli kyse ilmeisesti siitä, että tauti lähtenyt uudelleen leviämään vierastyövoiman tiiviisti asutetuissa "kommuuneissa" jossa sakkia asuu laumoittain.
Ei nyt minusta todista sinällään mitään, jos ajattelee Eurooppaa ja länsimaita. Täällä Suomessakin luultavasti porukka pysyy pitkälti pirteissään vielä kauan vaikka rajoituksia höllättäisiinkin.

Enpä uskonut, että joku näkee nämä ajat oikeaksi järjestää känniääliöintiä porukalla, mutta alkoholi lienee liottanut aivoissa ennenkin.
Porukkaa tuntui metelistä päätellen olevan. Talvisodan hengessä taisteluväsymystä?