Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Eivät ne kaikki mökkeilijät ole helsingistä. Eivätkä kaikki mökkeilijät mene sinne yhdelle paikkakunnalle. Wuhani ei nyt liity mitenkään mökkeilyyn suomessa. Ja jos vievät 5-10% terveyspalveluista niin ei luulisi paikkakunnan terveydenhuollon kaatuvan siihen.
Kuten sanottu, mökkiläiset tulevat käytännössä käyttämään huoltoasemien ja kauppojen palvelua vielä lääkäripalvelujakin enemmän, ja mun mielestäni KAIKKIEN suomalaisten pitäisi malttaa nyt pysyä kotona joitakin viikkoja, niin saadaan tämä hemmetin virus tukahdutettua. Sen jälkeen teillä on aikaa mökkeillä ihan vapaasti vaikka kuinka.

Sitä paitsi, jos me ei nyt oteta hommaa vakavasti, niin jossain vaiheessa se on kuitenkin edessä käytännössä. Harva maa tästä tulee hälläväliä -asenteella selviämään. Ei edes Valko-Venäjä.

Ja olisi toki pitänyt ottaa vakavasti jo kaksi kuukautta sitten..
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Sellaista kaavaa en ole kyllä saanut kaivettua, jossa tuo virus aiheuttaisi Suomessa satoja tuhansia kuolemia. Osaisitko hiukan avata tuota numeroa?
Jos se kuolleisuus on 1% ja 60% väestöstä sairastaa niin se tarkoittaa Suomessa 30 000+ kuollutta. Sairaalapaikat loppuu kesken ja osa jää ilman hoitoa niin kuolleiden määrä moninkertaistuu niin päästään viisinumeroisiin lukuihin.
 
3me

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
407
En tiedä muista mutta itse aion ainakin pysyä Uudellamaalla perheen kanssa elokuuhun asti. Kunhan 95% kansasta toimii järkevästi niin Korona on täältä hävinnyt jo kesällä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Kuten sanottu, mökkiläiset tulevat käytännössä käyttämään huoltoasemien ja kauppojen palvelua vielä lääkäripalvelujakin enemmän, ja mun mielestäni KAIKKIEN suomalaisten pitäisi malttaa nyt pysyä kotona joitakin viikkoja, niin saadaan tämä hemmetin virus tukahdutettua. Sen jälkeen teillä on aikaa mökkeillä ihan vapaasti vaikka kuinka.

Sitä paitsi, jos me ei nyt oteta hommaa vakavasti, niin jossain vaiheessa se on kuitenkin edessä käytännössä. Harva maa tästä tulee hälläväliä -asenteella selviämään. Ei edes Valko-Venäjä.
Ihminen perustelee mitä ihmeellisimmin syin aina asioita itselleen, että voi monesti toteuttaa sitä mitä haluaa. Nykyihminen on itsekäs.

Niinkuin Italiassa ovat saaneet jo sanonnankin tästä aikaiseksi, kun kriisi siellä syveni eikä suosituksia ja määräyksiä toteutettu:

"Meillä on Italiassa sanonta, jonka mukaan viruksella ei ole jalkoja, mutta virus kävelee idioottien jaloilla."
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Voisitteko te uusimaalaiset nyt pysyä suosiolla siellä Uudellamaalla?
En ole tosiaan kuullut kauheasti valitusta, että muiden tarvisi päästä sinne Uudellemaalle. Luulisi tosiaan nyt pysyvän kun kerran aina valitetaan, että muu Suomi vie vaan kaikki rahat eikä elämääkään korvessa ole jne. Mikäs tässä nyt oikein on ongelma.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Kuten sanottu, mökkiläiset tulevat käytännössä käyttämään huoltoasemien ja kauppojen palvelua vielä lääkäripalvelujakin enemmän, ja mun mielestäni KAIKKIEN suomalaisten pitäisi malttaa nyt pysyä kotona joitakin viikkoja, niin saadaan tämä hemmetin virus tukahdutettua. Sen jälkeen teillä on aikaa mökkeillä ihan vapaasti vaikka kuinka.

Sitä paitsi, jos me ei nyt oteta hommaa vakavasti, niin jossain vaiheessa se on kuitenkin edessä käytännössä. Harva maa tästä tulee hälläväliä -asenteella selviämään. Ei edes Valko-Venäjä.

Ja olisi toki pitänyt ottaa vakavasti jo kaksi kuukautta sitten..
Tästä samaa mieltä, eli KAIKKIEN pitäisi malttaa olla kotona.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Ei sitä suomalaisissa paljoa tunnu korona tai edes ebola, jos kaupat ovat olleet joskus vuosia sitten yhden pyhäpäivän kiinni - sinne on päästävä kaikkien samana päivänä ja ostamaan kärryt täyteen. Sellainen helvetin ralli oli taas supermarkettien pihassa kun ajelin ohi. Unohtui se parin viikon varovaisuus kun seinään.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895

Alkaa olemaan aika absurdi tämä maskigate, siis se miten on toimittu, ei se mitä tuli ostettua. Fiksunkin kaverin luottokortinnumero voidaan hakkeroida, mutta tässä tapauksessa on pikemminkin lähetetty se vastauksena nigerialaiskirjeeseen kiltisti itse.

Alkaa pikkuhiljaa mietietyttää, että voiko asia oikeasti olla näin farssimaisen huonosti hoidettu, vai onko kyse ihan vaan korruptiosta. Asia on todellakin syytä tutkia tarkkaan, enkä nyt tarkoita sitä mitä roskaa ne maskit ovat, vaan miten asia on voitu hoitaa näin.
Jos se kuolleisuus on 1% ja 60% väestöstä sairastaa niin se tarkoittaa Suomessa 30 000+ kuollutta. Sairaalapaikat loppuu kesken ja osa jää ilman hoitoa niin kuolleiden määrä moninkertaistuu niin päästään viisinumeroisiin lukuihin.
Mitä hyötyä siitä on, että kertoo hatusta revittyjä lukuja keskenään? Muuttuuko se mutu jotenkin vähemmän mutuksi, jos en sanokkaan että veikkaan että 1000 ihmistä kuolee, vaan sanon että veikkaan että vain 2*(498+2) ihmistä kuolee?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
518

Eihän nuo mitään hatusta vedettyjä lukuja ole. Pointti nyt oli se että ei se laumasuoja voi olla strategia jos ei haluta helvetin korkeita ruumiskasoja.

Italian tämänhetkiset luvut esim:
~ 140k todetua tapausta
Kuolemantapaukset: 17 000+

Yli 10 % kuolleisuus.

Miksi meillä olisi jotenkin eri tilanne jos se virus päästettäisiin sellaisiin mittasuhteisiin että se tartuttaisi miljoonia suomalaisia?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Siihen nähden, miten usein ja kauan olet ollut puolustelemassa hallitusta tai thl:ää, sinulla on joko tavattoman huono muisti, tietämys tai halu uskoa jo moneen kertaan sanottua: A-studio | A-Talk: Miten Suomi varautuu koronaan?

Ajassa 24:45 ->

Mika Salminen, THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja.
Kannattaa yrittää ymmärtää että ne ohjeistukset ja linjat päivittyy sitä mukaa kun lisätietoa kertyy ja on kertynyt. Linkkaamasi video on helmikuulta.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895
Eihän nuo mitään hatusta vedettyjä lukuja ole. Pointti nyt oli se että ei se laumasuoja voi olla strategia jos ei haluta helvetin korkeita ruumiskasoja.

Italian tämänhetkiset luvut esim:
~ 140k todetua tapausta
Kuolemantapaukset: 17 000+

Yli 10 % kuolleisuus.

Miksi meillä olisi jotenkin eri tilanne jos se virus päästettäisiin sellaisiin mittasuhteisiin että se tartuttaisia miljoonia suomalaisia?
Nimenomaan, miksi meillä olisi niin eri tilanne, että meillä kuolisi suhteessa väestöön 100 kertaa enemmän porukkaa, kuin tämän hetken pahimmassa maassa?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Nimenomaan, miksi meillä olisi niin eri tilanne, että meillä kuolisi suhteessa väestöön 100 kertaa enemmän porukkaa, kuin tämän hetken pahimmassa maassa?
No siksi jos valitaan se laumasuoja strategiaksi joka tarkoittaisi että viruksen annetaan mellastaa vapaasti ja tartuttaa miljoona tai useampi miljoonaa suomalaista? Kai nyt tajuat että Italiassakin on täysi lockdown päällä ja virusta yritetään parhaan mukaan rajata?

Italiassa on paha tilanne lähinnä siksi että siellä sitä hoitoa ei riitä kaikille. Arvaa riittäisikö Suomessa laumasuojastrategialla?
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
343
Eli Sanna Marinin hallitus tilasi sokkona jotain maskeja kymmenen lentsikallista eestiläiseltä huijarilta kymmenkertaisella hinnalla muiden maksamiin verrattuna? Ja maskit suoraan roskiin. Ja Jylhä vielä jotenkin siihen sekaan. Ymmärsinkö pari viime sivua ihan oikein?
Sauli Niinistön suhteita käytettiin hyväksi. Osa sisällöstä maksumuurin sisällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Nimenomaan, miksi meillä olisi niin eri tilanne, että meillä kuolisi suhteessa väestöön 100 kertaa enemmän porukkaa, kuin tämän hetken pahimmassa maassa?
Siksi koska tämä on vähän kuin säätä ennustaisi. Kukaan ei tiedä.

Imperial College arvioi, että koronatartunnan saaneista kuolee keskimäärin 0,9 prosenttia, kun THL:n vastaava luku oli 0,1 prosenttia. Ero oli siis lähes kymmenkertainen.

Se tarkoittaisi Suomessa joko reilua 2000 tai lähes 20000 kuollutta, kun THL arvioi, että noin 40 prosenttia suomalaisista saa koronan.

Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
555
Siihen nähden, miten usein ja kauan olet ollut puolustelemassa hallitusta tai thl:ää, sinulla on joko tavattoman huono muisti, tietämys tai halu uskoa jo moneen kertaan sanottua: A-studio | A-Talk: Miten Suomi varautuu koronaan?

Ajassa 24:45 ->

Mika Salminen, THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja.
Onkohan tässä nyt terminologinen ristiriita? Siis pisaratartuntana tarttuva tauti voi mahdollisesti tarttua aerosolitartuntana. Se ei kuitenkaan tee siitä vielä varmasti ilmatarttuvaa, kuten vaikka tuhkarokosta.

Jos tosiaan kyseessä olisi helposti ilmatarttuva tauti, niin meidän kaikki tavalliset sairaaloiden suojaustoimenpiteet olisi riittämättömiä, alipainehuoneet loppuisi välittömästi kesken jne. Tämän takia tuo rajanveto on tärkeää.

Edit:

Salminenhan tuossa sanoo kyllä edellä "tällä hetkellä se tieto". "pääasiassa ... kosketustartunta ja pisaratartunta", "tää on se tieto mikä tällä hetkellä on".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.05.2019
Viestejä
242
Puoliso tilasi paketillisen vasta-ainetestejä terveydenhoidon ammattilaisten verkkokaupasta. Hinnaksi tuli muistaakseni 8 euroa per testi. Testin valmistaja on Acro Biotech INC USA.
Tänään saapui paketti postissa ja tulos oli negatiivinen. Mulla kesti tämä tauti 3 viikkoa, mikä nyt sitten olikaan. Mutta nyt on kaksi kertaa testattu. Sekä taudin aikana TAYS:Ssa ja nyt tämä testi. Molemmat negatiivisia.

Mielellään olisin kuitenkin sairastanut jo koronan, mutta sekin on sitten vielä kai edessä.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:

Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895
Siksi koska tämä on vähän kuin säätä ennustaisi. Kukaan ei tiedä.

Imperial College arvioi, että koronatartunnan saaneista kuolee keskimäärin 0,9 prosenttia, kun THL:n vastaava luku oli 0,1 prosenttia. Ero oli siis lähes kymmenkertainen.

Se tarkoittaisi Suomessa joko reilua 2000 tai lähes 20000 kuollutta, kun THL arvioi, että noin 40 prosenttia suomalaisista saa koronan.

Kyllä, mutta 20 000 ei ole satoja tuhansia. Ja eroa selittää isolta osin se, että tuo suurin Imperial Collegen mallinnus oli nimenomaan jos ei tehdä merkittäviä rajoituksia. Toki myös sitä arviota on jo korjattu alaspäin, myös kuolleisuuden osalta.

Jos otetaan lukuja kahdesta täysin eri (toisensa poissulkeviin) oletuksiin perustuvasta mallista, niin ei niitä voi käyttää samassa laskussa.

Et voi laskea vuokran osuutta tuloistasi skenaariossa, jossa olet työttömänä, tulojasi skenaariosta jossa saat 100 000€/kk duunin, ja sitten laskea nykyisiä ruokamenojasi kertomalla nämä kaksi. Sitten vielä kertoa tulos hattuvakiolla koska jos meneekin enemmän.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Ei sitä suomalaisissa paljoa tunnu korona tai edes ebola, jos kaupat ovat olleet joskus vuosia sitten yhden pyhäpäivän kiinni - sinne on päästävä kaikkien samana päivänä ja ostamaan kärryt täyteen. Sellainen helvetin ralli oli taas supermarkettien pihassa kun ajelin ohi. Unohtui se parin viikon varovaisuus kun seinään.
No Alkot menee kiinni, ei kai kukaan hullu ilman viinaa voi paria vapaapäivää olla? Saati että olis aiemmin käynyt ostamassa. Sama maailmanlopun meininki aina joka juhlaa ennen vaikka kaupatkin olisi suurin osa auki koko ajan.
No siksi jos valitaan se laumasuoja strategiaksi joka tarkoittaisi että viruksen annetaan mellastaa vapaasti ja tartuttaa miljoona tai useampi miljoonaa suomalaista?
Tuskin tässä mistään laumasuojista enää voi haaveilla. Monet on olleet kotona jo useamman viikon ja muutenkin varovaisia. Ellei sitten väkisin ajeta porukkaa ulos ja tarjota ilmaista kaljaa ämpäreittäin tms. niin väki tuskin hetkeen mihinkään rafloihinkaan menee vaikka ne aukeaisikin, ellei ole jotenkin varmistettu että ei saa tartuntaa.

Vaikla Ruotsistakin on noita (hakemalla haettuja?) raflakuvia, missä on porukkaa, niin totuus sielläkin on sama että asiakasmäärät on tippuneet murto-osaan. Vaikka kaikki aukeaisi huomenna totuus on se että näin pienillä asiakasmäärillä ei kannata pitää auki, paitsi jotain pieniä lähikippoloita tms.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Kiitos tästä. Löysin myös tämän perusteella TPK:n oman lausunnon. Mistään ei käy kuitenkaan ilmi, että milloin tämä pyyntö on tehty. Olisiko vaan ollut koko ajan yksi toimintalinjoista eikä suinkaan niin, että kun tämä ihme hämäräkeikka mennyt pieleen, niin sitten vasta olisi juostu häntä koipien välissä apua pyytämään apua?
Tähän näemmä tulikin suora vastaus.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Onkohan tässä nyt terminologinen ristiriita? Siis pisaratartuntana tarttuva tauti voi mahdollisesti tarttua aerosolitartuntana. Se ei kuitenkaan tee siitä vielä varmasti ilmatarttuvaa, kuten vaikka tuhkarokosta.

Jos tosiaan kyseessä olisi helposti ilmatarttuva tauti, niin meidän kaikki tavalliset sairaaloiden suojaustoimenpiteet olisi riittämättömiä, alipainehuoneet loppuisi välittömästi kesken jne. Tämän takia tuo rajanveto on tärkeää.

Edit:

Salminenhan tuossa sanoo kyllä edellä "tällä hetkellä se tieto". "pääasiassa ... kosketustartunta ja pisaratartunta", "tää on se tieto mikä tällä hetkellä on".
Sitä täytyy yrittää korostaa, että edelleenkään ei kaikkea tartunnasta tiedetä. Esim. täällä aikaisemmin esitelty uutinen Saksalaisten tutkimuksista, jossa virus vaikuttaa tarttuvan todennäköisemmin vain lähikontaktissa ja samassa tilassa täytyy oleskella kauemmin sairaan kanssa, saadakseen tartunnan. Tämä taas ei puolla tuhkarokon kaltaista herkkää ilmatartuntaa.
Tutkimukset vielä jatkuu...
 
Liittynyt
26.11.2018
Viestejä
139
Joo oli melkoinen meno prismassa keskipäivällä ihan ovelta katsottuna. Hauskinta että tuohan on 24/7/365 auki.

Olis varmaan ollut paikallaan jotenkin käydä kansalle itsestäänselviäkin asioita läpi, tuntuu että suuri osa on aika pihalla kuitenkin koko viruksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
328
No toivottavasti moni ehdollistuu loppuelämäksi aivastamaan epänormaalisti tai olemaan aivastamatta muiden seurassa.
Kerrotko lisää mitä haluat tulevaisuuden kansan tekevän.

Aivastamaan epänormaalisti? ehkä rukoilemaan aivastamattomuutta tai leikkauttamaan sylkirauhaset pois?
 
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
277
Ottamatta kantaa teoriaan, niin eikös toimivin virus ole sellainen, joka ei tapa, vaan rampauttaa? Eihän rintamallakaan kannata ampua päähän, vaan alueelle, joka sitoo ns. taistelutoverin.
Katsoin dokumentin espanjantaudista. Siinä ensimmäinen aalto oli aika ikävä ja se mutatoitui ensin siitä vielä tappavammaksi ja toinen mutaatio oli sellainen, että se on melko harmiton flunssavirus ja kiertää maailmaa ehkä edelleenkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
603
Jos se kuolleisuus on 1% ja 60% väestöstä sairastaa niin se tarkoittaa Suomessa 30 000+ kuollutta. Sairaalapaikat loppuu kesken ja osa jää ilman hoitoa niin kuolleiden määrä moninkertaistuu niin päästään viisinumeroisiin lukuihin.
tavotteena pitäs olla laumasuoja, jossa riskiryhmäläiset eristetään odottamaan rokotetta, jos sellasta ikinä saadaan/tarvitaan(toki vitun vaikee saada ne pidettyä eristettynä). Muuten täst ei tule kyllä hevon vittuakaan.. kuoleisuus "ei riskiryhämässä" on kuitenkin todella pientä. Eristyksiä saadaan jatkaa tällä menolla mooonia kuukausia ja ku niitä ruvetaa purkamaan niin rupee aika nopeeta pukkaamaan uutta aaltoa ja taas täys eristys päälle. Ei meinaa vaa talous semmosta kestää.. t
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Ei käy kateeksi tuota HVK:n kaveria. On ryssitty ja pahasti, mutta itsellä ei riittäisi kyllä edes rauhoittavat lääkkeet että menisin tuohon tilanteeseen vaikka olisi pakko. Ihmisiä kaikki kuitenkin on, vaikka tunaroisi miten pahasti. Sentään mennyt tuonne selittelemään, vaikka selkä kyyryssä onkin. Siitä hatun nosto.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737

Jep. HVK:n pomon homma piti olla leppoisa puuhaa, kunnes korona pärähti tuulettimeen. Ei käy kateeksi ukko rukkaa, yllättävän rauhallisesti ja melko selkeästi kertoo mitä on tehty. Vois vetää paljon paskempaakin "ei voi kommentoida" linjaa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Joo oli melkoinen meno prismassa keskipäivällä ihan ovelta katsottuna. Hauskinta että tuohan on 24/7/365 auki.

Olis varmaan ollut paikallaan jotenkin käydä kansalle itsestäänselviäkin asioita läpi, tuntuu että suuri osa on aika pihalla kuitenkin koko viruksesta.
Joop, kävin ekaa kertaa kuukauteen kaupassa kun kaapit oli syöty tyhjäksi ja voi jeesus mikä meno. Ei tietoakaan mistään hygieniasta, porukka vaan rapsuttaa persettä, nenää, silmiä, nauraa, yskii, kävelee päin jne. Todella laiskasti oli kauppakaan panostanut hygieniaan, ei paljoa näkynyt käsidesejä, muovihanskoja tai ylipäätään mitään muuta kuin pari väsynyttä lappua että yksithän hihaasi ja yksi (1) kuulutus yhdessä (1) tunnissa, että vois ehkä vähän hygieniaan panostaa. Parasta kun jengi menee sopulilaumana peräkanaa isossa kaupassa tasan saman hyllyn väliin koko hemmetin asiakaskunta, vaikka voisivat hajaantua, lääniä oli. Yritä siinä sitten itse väistellä ja huolehtia hygieniasta, myös ainakin aasialaistaustaisesta maskiin pukeutuneesta myyjästä paistoi epätoivo läpi meininkiin.

VMP, alan pikkuhiljaa ymmärtämään kiinaa, Intiaa ja muita valtioita, joissa on vähän kovemmat otteet. Todellakin olisin toivonut, että kaupassa kiertäisi vartijat, jotka muistuttaisivat napakalla patukan iskulla suuriin lihaksiin, että olisi syytä käyttäytyä. Samoin olisin toivonut, että olisin kahden tunnin aikana nähnyt edes yhden henkilökunnan edustajan, joka olisi kiertänyt vähän desinfioimassa likaisimpia pintoja.

Tällä menolla mitään koronaa voiteta, sama luovuttaa samantien.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
No siksi jos valitaan se laumasuoja strategiaksi joka tarkoittaisi että viruksen annetaan mellastaa vapaasti ja tartuttaa miljoona tai useampi miljoonaa suomalaista? Kai nyt tajuat että Italiassakin on täysi lockdown päällä ja virusta yritetään parhaan mukaan rajata?

Italiassa on paha tilanne lähinnä siksi että siellä sitä hoitoa ei riitä kaikille. Arvaa riittäisikö Suomessa laumasuojastrategialla?
Ruotsissako kuolee sitten varmaan toista miljoonaa... Jotain rajaa näihin järjettömiin ennustuksiin.
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
451
EURO MOMO euromomon statistiikka alkaa näyttämään niitä ensimmäisiä erittäin pahoja viikkoja Italian osalta ja kuten olen aikaisemmin ajatellut, niin monessa maassa mennään aivan uusissa lukemissa kokonaiskuolleisuuden suhteen eikä aikaisempina vuosina ole ollut mitään vastaavaa noissa näkyvissä tilastoissa. Myös Englannissa, Espanjassa, Ranskassa ja Sveitsissä tilastot ovat lähellä ennätystilannetta vaikka ne ovatkin olleet hivenen Italiaa perässä.
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
328
Oppivan aivastamaan hihaan, jos pitää aivastaa. Ei käteen, ei muihin päin.
Ja tämän jälkeen kun tartunnat leviävät toista kautta niin entä sitten? kinkataan yhdellä jalalla uimalasit päässä hiha naamalla?

Etsitköhän "vastausta" oikeasta paikasta?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583

Hämmentäväksi vetää.
Kohta kuullaan taas kootut selitykset mtien on kuulemma niin haastava markkina ettei pysty käyttämään moisia puulaakiyrityksiä ja virkamiehet ovat tehneet ainoat ratkaisut mitä on tehtävissä ja oikeastaan me tienataan tällä.

ps. Mitähän ihmettä noi kymmenet ihmiset joista osa on kaikenlaisia managereita ja loput jonkinsortin erikoisspesialisteja tekee tuolla huoltovarmuuskeskuksessa? Eikai muutaman varaston pyöritys nyt ihan noin vaativaa ole.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895

Hämmentäväksi vetää.
Jotenkin tuntuu että tässä alkaa olla kaava, kieltäydytään kaikesta yksityisen sektorin asiantuntija-avusta, ja tehdään itse jotain mikä on aivan käsittämättömän typerää ihan millä tahansa mittarilla. Miljoonakaupoissa ei tehdä sitä vertaa taustaselvitystä mikä on ihan rutiinitoimintaa paljon pienemmissäkin liiketoimissa. Ja turha vedota mihinkään tilanteen haasteellisuuten kun on tieten tahtoen kieltäydytty asiantuntija-avusta.

Onko tässä nyt taustalla joku idealogia, että pitää näyttää, että me osataan paremmin kuin yksityiset riistäjä-yritykset (ja sitten sössitään homma niin täydellisesti ettei oikeasti tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa) vai miten tämä on mahdollista? Vai onko kyse ihan korruptiosta? Ei oikeasti tälläistä pitäisi voida tapahtua missää edes vähän asiansa osaavassa organisaatiossa. Toivottavasti tätä nyt ei "korjata" sillä että tämäntasoisille asiantuntijoille halutaan lisää resursseja jatkossa, kun tämä meni näin. Saa kyllä leikata niin paljon kuin vain ikinä kehtaa kaikilta instansseilta, joilla ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa.

Paljon pienemmästä hallitus kaatui viime vuonan kuin mitä tämä maskigate nyt on. Kyllä tässä pitäisi jo henkilöitä alkaa vaihtumaan vaikken yleensä ole ensimmäisenä potkuja ihmisille vaatimassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
343
Laumasuojaa tarvittaisiin kyllä tähän paniikkiin ja kiireesti! Hallitus ja jopa pressa alkaa sekoilemaan hallitsemattomasti tässä korona-paniikissa. Vakavasti otetaan tämä korona muttei panikoida:geek:
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827

Näemmä Suomi ryssi suojavarusteiden hankinnan myös EU rintamassa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 949

Hämmentäväksi vetää.
Kohta kuullaan taas kootut selitykset mtien on kuulemma niin haastava markkina ettei pysty käyttämään moisia puulaakiyrityksiä ja virkamiehet ovat tehneet ainoat ratkaisut mitä on tehtävissä ja oikeastaan me tienataan tällä.

ps. Mitähän ihmettä noi kymmenet ihmiset joista osa on kaikenlaisia managereita ja loput jonkinsortin erikoisspesialisteja tekee tuolla huoltovarmuuskeskuksessa? Eikai muutaman varaston pyöritys nyt ihan noin vaativaa ole.
Jotenkin tuntuu että tässä alkaa olla kaava, kieltäydytään kaikesta yksityisen sektorin asiantuntija-avusta, ja tehdään itse jotain mikä on aivan käsittämättömän typerää ihan millä tahansa mittarilla. Miljoonakaupoissa ei tehdä sitä vertaa taustaselvitystä mikä on ihan rutiinitoimintaa paljon pienemmissäkin liiketoimissa.

Onko tässä nyt taustalla joku idealogia, että pitää näyttää, että me osataan paremmin kuin yksityiset riistäjä-yritykset (ja sitten sössitään homma niin täydellisesti ettei oikeasti tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa) vai miten tämä on mahdollista? Vai onko kyse ihan korruptiosta? Ei oikeasti tälläistä pitäisi voida tapahtua missää edes vähän asiansa osaavassa organisaatiossa.

Paljon pienemmästä hallitus kaatui viime vuonan kuin mitä tämä maskigate nyt on.
Ja kukas muu kun Haatainen on vastuuministeri ja ei tiedä taaskaan mistään mitään. Tuntuu olevan aina pimennossa kaikista päätöksistä.. :facepalm:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
EURO MOMO euromomon statistiikka alkaa näyttämään niitä ensimmäisiä erittäin pahoja viikkoja Italian osalta ja kuten olen aikaisemmin ajatellut, niin monessa maassa mennään aivan uusissa lukemissa kokonaiskuolleisuuden suhteen eikä aikaisempina vuosina ole ollut mitään vastaavaa noissa näkyvissä tilastoissa. Myös Englannissa, Espanjassa, Ranskassa ja Sveitsissä tilastot ovat lähellä ennätystilannetta vaikka ne ovatkin olleet hivenen Italiaa perässä.
Suomessa näkyy muuten lähes ainoana tuolla tilastoissa mielenkiintoisesti selvä notkahdus alaspäin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Mielenkiintoinen pointti, että huoltovarmuuskeskus ei kilpaile samojen yritysten kanssa, jotka tekevät kauppaa sairaanhoitopiirien kanssa, vaan ilmeisesti hylkäävät ne heti tarjouskilpailusta.
Onkohan sairaanhoitopiireillä nyt paljonkin hankitasoppareita eri toimioiden kanssa ja paljonko tavaraa tulossa?
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895
Huh huh mitä settiä. Oli ehkä paksuinta tuubaa mitä olen valtakunnantasolla kuullut, en oikein tiedä kumpi on mairittelevampi vaihtoehto, se että tämä on ihan käsittämätöntä ammattitaidottomuutta, hyväuskoisuutta ja täydellistä harkintakyvyn pettämistä ja sen lisäksi tarjolla olleesta ammattiavusta kieltäytymistä, vai se että tämä on vain korruptiota ja talousrikollisuutta valtion sisällä? Alan melkein taipua jälkimmäiseen.

Aika sanattomaksi vetää.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Joop, kävin ekaa kertaa kuukauteen kaupassa kun kaapit oli syöty tyhjäksi ja voi jeesus mikä meno. Ei tietoakaan mistään hygieniasta, porukka vaan rapsuttaa persettä, nenää, silmiä, nauraa, yskii, kävelee päin jne. Todella laiskasti oli kauppakaan panostanut hygieniaan, ei paljoa näkynyt käsidesejä, muovihanskoja tai ylipäätään mitään muuta kuin pari väsynyttä lappua että yksithän hihaasi ja yksi (1) kuulutus yhdessä (1) tunnissa, että vois ehkä vähän hygieniaan panostaa. Parasta kun jengi menee sopulilaumana peräkanaa isossa kaupassa tasan saman hyllyn väliin koko hemmetin asiakaskunta, vaikka voisivat hajaantua, lääniä oli. Yritä siinä sitten itse väistellä ja huolehtia hygieniasta, myös ainakin aasialaistaustaisesta maskiin pukeutuneesta myyjästä paistoi epätoivo läpi meininkiin.

VMP, alan pikkuhiljaa ymmärtämään kiinaa, Intiaa ja muita valtioita, joissa on vähän kovemmat otteet. Todellakin olisin toivonut, että kaupassa kiertäisi vartijat, jotka muistuttaisivat napakalla patukan iskulla suuriin lihaksiin, että olisi syytä käyttäytyä. Samoin olisin toivonut, että olisin kahden tunnin aikana nähnyt edes yhden henkilökunnan edustajan, joka olisi kiertänyt vähän desinfioimassa likaisimpia pintoja.

Tällä menolla mitään koronaa voiteta, sama luovuttaa samantien.
Sama täälläkin, ihme ruuhka ja kaikki mummut ja papat joukossa mukana. Mikä ruuhkatorstai tänään oli olevinaan?

Piti oikein suunnitella reitti kaupassa siten, että olisi välttänyt pahimmat kohdat. Eikä sekään oikein riittänyt.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Onkohan sairaanhoitopiireillä nyt paljonkin hankitasoppareita eri toimioiden kanssa ja paljonko tavaraa tulossa?
Onko täälläkin sitten sama juttu kuin jenkeissä eli nuo kaikki vielä kilpailevat toistensa kanssa? Minä kun naureskelin jenkkien touhulle ja ajattelin, että Suomessa onneksi on yhteisostot noille, mutta eipäs taida ollakaan...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 413
Viestejä
4 160 305
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom