Päättäjien tilannekuva on osoittautunut aivan liian ruusuiseksi, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Olli Waris.
www.is.fi
Linkataan nyt uutinen tueksi. Koko pari viime kuukautta on meinannut verisuoni katketa päästä kun on ajatellut miten hallitus ja THL on mokaillut; vittu SDP on saanut tästä muka hyvin hoidetusta keissistä boostia kannatukseen. Miksi se Marinin pöhkö ymmärrä että nyt olisi (anteeksi vaan hallituksen tehotytöille) miesten aika hoitaa hommat? Uskomatonta paskaselitystä suolletaan sieltä täältä. Saatana varauduttu ollaan ja vittu silleen. Kaikille selittelijöille nyt äkkiä kenkää ja aikaansaavat ihmiset tilalle
Marinin &co yksi moka oli se, että ulkomailta tulijoita ei pistetty karanteeniin silloin, kun vaikutus olisi ollut suuri. Asiaan ei suhtauduttu ensialkuun ollenkaan tarvittavalla vakavuudella.
Maskien kanssa sekoilu taas olisi pitänyt aloittaa jo mielellään vuosi etukäteen, joten se menee kyllä tasaisesti kaikkien edellistenkin mokaksi.
Suomessa ei selkeästi oltu ajeltu (niinkuin ei juuri muuallakaan länsimaissa) kunnollisia simulaatioita, mitä tarvitaan, jos ja kun kakkendaali osuu tuulettimeen.
Mutta
Asia pitää sitten puida tarkasti jälkikäteen ja tehdä iso läjä korjaavia toimenpiteitä (Johtaminen, vastuualueet, tarvikkeet, varmuusvarastot, tuotantovaihtoehdot tarpeellisille tarvikkeille jne jne), jotta tilanne ei toistu. Yksi moka on moka, niitä sattuu, kun tulee uusi asia, mutta toistuvat mokailut ovat typeryyttä.
Tietysti jos on ideologia, joka sokaisee, niin se on kyllä nähty, että vaikka "ei noin, koska perseeleen menee, katso tuolta, siellä tehtiin ja noin kävi" suorastaan hierotaan jonkun naamaan, niin se tekee juurikin niin, mutta se kuuluukin sitten toiseen ketjuun. Toivon, että tähän asiaan ei liity pahaa ideologista taakkaa vaan kaikkien puolueiden jäsenet osaavat ajatella asiaa järjellään.