Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765

Voisi sanoa, että nyt se on sitten alkanut kunnolla USAssa ja saapi nähdä minne lukemat yltyvät. USA saa syyttää aivan suoraan omia poliitikkojaan ja herra TRUMPettia, joka töräytteli aivan käsittämättömiä lausuntoja ennen epidemian alkua ja Fauci saanut syyt niskoilleen ja tappouhkauksia kun on oikonut Trumpin möläytyksiä - käsittämätöntä. Lukemat tulevat nousemaan hurjasti ja jokapuolelta USA mediaa saa lukea, kuinka perusterveitä ja nuorehkoja työikäisiä on käännytetty sairaaloista kotiin toipumaan ja sinne on kupsahdettu tai matkalla sairaalaan kun on tultu vasta pahassa keuhkokuumeessa ambulanssilla, jos sellaista on edes saatu. Surullisia tarinoita on jo mediat siellä täynnä ja niitä tulee lisää. Tuntuu pahalta kun maa jolla on kapasiteettia toimia, ei tee sitä omien kansalaistensa eteen. Muutenkaan Amerikkalaista politikointia ihmisten hengillä ei voi millään käsittää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Nyt täytyy sanoa, että olet ymmärtänyt ihan väärin miten R0 toimii.
Katsos tämä video alkaen 2:13, jossa selitetään tuo:

Jos Koronalla on esim. R0 3, niin YKSI henkilö tartuttaa keskimäärin 30 päivässä 729 henkilöä!!!
Mitäpä jos nyt ihan itse ensin katsoisit sen videon. Siinä hyvin selvästi 2.25 eteenpäin sanotaan että R0 on se määrä ihmisiä, mitä keskimääräinen infektion saanut tartuttaa, ja sen jälkeen vielä todetaan että COVID-19 kohdalla se aikaväli on noin 5 päivää. Se yksi henkilö ei suinkaan kuukaudessa tartuta satoja tyyppejä, vaan siitä voi alkaa ketju mikä sairastuttaa useita. Ei kuitenkaan vedetä niitä mutkia suoriksi ja väitetä että yksi tyyppi tartuttaa 700, vaan kyllä siellä on se tartuntaketju välissä JA se tulee viemään hyvän tovin aikaa.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895

Voisi sanoa, että nyt se on sitten alkanut kunnolla USAssa ja saapi nähdä minne lukemat yltyvät. USA saa syyttää aivan suoraan omia poliitikkojaan ja herra TRUMPettia, joka töräytteli aivan käsittämättömiä lausuntoja ennen epidemian alkua ja Fauci saanut syyt niskoilleen ja tappouhkauksia kun on oikonut Trumpin möläytyksiä - käsittämätöntä. Lukemat tulevat nousemaan hurjasti ja jokapuolelta USA mediaa saa lukea, kuinka perusterveitä ja nuorehkoja työikäisiä on käännytetty sairaaloista kotiin toipumaan ja sinne on kupsahdettu tai matkalla sairaalaan kun on tultu vasta pahassa keuhkokuumeessa ambulanssilla, jos sellaista on edes saatu. Surullisia tarinoita on jo mediat siellä täynnä ja niitä tulee lisää. Tuntuu pahalta kun maa jolla on kapasiteettia toimia, ei tee sitä omien kansalaistensa eteen. Muutenkaan Amerikkalaista politikointia ihmisten hengillä ei voi millään käsittää.
Tämä sama paska oli käsissä jo Katriina myrskyn jälkeen. Obama sanoi hyvin " What started out as a natural disaster became a man-made disaster—a failure of government to look out for its own citizens."

Toisaalta voiko odottaa valtion tekevän kansalaisten hyväksi jotain sen jälkeen kun Mr Orange kehottaa eläkeläisiä kuolemaan talouden puolesta?

Aina haukutaan että Kiinassa ihmiselämä ei ole minkään arvoinen. Jenkeissä se ei senkään arvoinen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765

Eipä se tainu truppi niin kehoittaa? Eikös se ollu joku Texasin varakuvernööri tms.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 909
Toisaalta voiko odottaa valtion tekevän kansalaisten hyväksi jotain sen jälkeen kun Mr Orange kehottaa eläkeläisiä kuolemaan talouden puolesta?
Milloin DT noin sanoi? Itsekään en kyseisestä presidentistä pidä, mutta kyllä ajoittain menee överiksi se, kun kaikkiin hänen sanomisiinsa ja lipsautuksiinsa takerrutaan (ja yritetään tarkoituksella oikein kaivaa esiin) sen sijaan, että edes yritettäisiin pysyä asialinjalla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
245 uutta todettua tartuntaa. Miten ihmeessä määrä on kasvanut näin räjähdysmäisesti? Onko testauskapasiteettia viimein alettu käyttää ts. onko tarvittavat materiaalivirrat saatu varmistettua?

Suomessa todettu 245 uutta koronavirustartuntaa
Suomessa on nyt 1 882 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL).
Vielä eilen tartuntoja oli THL:n mukaan koko Suomessa 1 637. Yhteensä uusia tartuntoja todettiin siis koko Suomessa 245.
THL:n mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella on todettu nyt yhteensä 1 158 tartuntaa.
Uusia tapauksia eilisestä on todettu 123.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
245 uutta todettua tartuntaa. Miten ihmeessä määrä on kasvanut näin räjähdysmäisesti? Onko testauskapasiteettia viimein alettu käyttää ts. onko tarvittavat materiaalivirrat saatu varmistettua?
Tähän väliin voisi ottaa kommentit siltä THL:n huuhaa-ukolta, joka tosissaan hehkutti alhaisia tartuntamääriä (=testattuja positiivisia) alkuviikosta.
 
jee

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
106
245 uutta todettua tartuntaa. Miten ihmeessä määrä on kasvanut näin räjähdysmäisesti? Onko testauskapasiteettia viimein alettu käyttää ts. onko tarvittavat materiaalivirrat saatu varmistettua?

Oliko Ruotsin asiantuntijat sittenkin oikeassa? Ehkä vähän liian aikaista vielä sanoa.

En tiedä onko jo mainittu, mutta tänne THL:n palveluun on muuten tullut päiväkohtaiset testimäärät. Mikäköhän selittää esim. 29.3. pienen luvun?
Experience
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
245 uutta todettua tartuntaa. Miten ihmeessä määrä on kasvanut näin räjähdysmäisesti? Onko testauskapasiteettia viimein alettu käyttää ts. onko tarvittavat materiaalivirrat saatu varmistettua?

Vastahan lehdessä luki että rajoitukset alkavat puremaan :whistling: Selväähän se toki oli ettei tämä vielä ole hellittämässä.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Kiitos, sepä se. Asiaan liittyen - tämän päivän covid-diagnoosit ovat yli 3x aiempia päiviä suuremmat prosentuaalisesti. Tuota on tullut tiuhaan seurattua.
Missä tällaista dataa näkee?

HUS:n data näyttää olevan myöhässä:

Ei kai nyt vain ole Uudenmaan tiesulkujen vaikutukset ryöpsähtäneet käsiin?
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 909
Oliko Ruotsin asiantuntijat sittenkin oikeassa? Ehkä vähän liian aikaista vielä sanoa.

En tiedä onko jo mainittu, mutta tänne THL:n palveluun on muuten tullut päiväkohtaiset testimäärät. Mikäköhän selittää esim. 29.3. pienen luvun?
Experience
Voi olla ihan sunnuntaipäivästä johtuva.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Tulikohan ne Mehiläisen Etelä-Koreaan lennättämät tulokset tuossa samalla? Jos ei, niin jännäksi käy että onko trendi vai yksittäinen päivä/tilastoharha, tms. En ala huutelemaan että olin oikeassa koska en ole. Ihmettelin vain aikaisemmin kun todettiin miten rajoitukset purevat jo ja muissa maissa ollaan oltu hyvin varovaisia tehdä ennustuksia niiden vaikutuksista, vaikka epidemia alkanut niissä aikaisemmin.
 
kha

Liittynyt
15.06.2017
Viestejä
398
245 uutta todettua tartuntaa. Miten ihmeessä määrä on kasvanut näin räjähdysmäisesti? Onko testauskapasiteettia viimein alettu käyttää ts. onko tarvittavat materiaalivirrat saatu varmistettua?

Mitenkähän ne mehiläisen etelä-koreaan lähettämät näytteet, nehän roudattiin sinne muistaakseni 1.4, kai niistäkin positiivisia löytyi.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
Milloin DT noin sanoi? Itsekään en kyseisestä presidentistä pidä, mutta kyllä ajoittain menee överiksi se, kun kaikkiin hänen sanomisiinsa ja lipsautuksiinsa takerrutaan (ja yritetään tarkoituksella oikein kaivaa esiin) sen sijaan, että edes yritettäisiin pysyä asialinjalla.
Yhdysvaltain presidentin valta ja positio vaan on sellainen että jokainen sana mikä sieltä ulos tulee, vaikuttaa maan ja maailman tilanteeseen. Hyvässä ja pahassa. Siksi näihin takerrutaan hyvinkin kovalla pieteetillä.

@akse Suoraan ei sanonut mutta komppasi Dan Patrickin puheita.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
20 tyyppiä lisää sairaalaan?.Muut n220 vaan kotikaranteenissa.
 
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
277
Tehdäänkö Suomessa tutkimuksia siitä, millaisia uudet tartunnan saaneet ovat? Saataisiin tietoa siitä, että missä paikoissa niitä tartuntoja tulee ja sitten voitaisiin iskeä rajoitustoimilla juuri niihin kriittisiin kohtiin. Onko se lapsiperheet joilla väkeä kouluissa? Onko se kaupat? Vai mikä? Järjestetään hommat niin että kontaktit vähenevät.

Alkuunhan tämä ryssittiin kun oli ihan selvä että niitä lentoasemilta tulee mutta mitään ei tehty. Onko tehty vieläkään sille osastolle vai katsotaanko sitä lentomatkustusporukkaa edelleen läpi sormien?
 
Liittynyt
31.12.2017
Viestejä
82
Ei kai nyt vain ole Uudenmaan tiesulkujen vaikutukset ryöpsähtäneet käsiin?
Ei oo voinut kuin tukka pystyssä katsella tätäkin touhua. Poliisi tulee lähietäsyydelle ilman mitään suojaimia kyselemään kovalla äänellä minne matka. Sylki lentää ja viruksilla potentiaalinen mahdollisuus levitä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Tässä on nyt monta spekulaatiota:

- Epidemia etenee muualla maassa kuin Uusimaa ja määrät lisääntyvät tottakai, kaikki eivät noudata ohjeita ja tämä on huomattu jatkuvasti rajoitusten aikana.
- Lisääntyneet määrät voivat johtua herkemmästä testaamisesta
- Etelä-Korean näytteet lisätään tähän nykyiseen lukemaan
- Useassa palvelutalossa ollut epidemian alkua ja työntekijöissä
- Mahdolliset oirekuvaan perustuvat COVID epäilyt luetaan myös nyt mukaan, kun tälle on tullut oma "tautikoodinsa"

....

Odotellaan rauhassa mitä tuleman pitää eikä panikoida tai floodata koko ketjua näistä jokaisen osalta :)
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
742
245 uutta todettua tartuntaa. Miten ihmeessä määrä on kasvanut näin räjähdysmäisesti? Onko testauskapasiteettia viimein alettu käyttää ts. onko tarvittavat materiaalivirrat saatu varmistettua?

Saa nähdä missä vaiheessa täällä Kymenlaaksossa alkaa kunnolla kasvamaan. Ok, eihän täällä ketään asu ja normaalia vähemmän porukkaa kaupoissa. Mutta meininki ei muuten ole muuttunut niiden osalta joita tuolla käy. Yleisiä häröpalloja pitkin käytäviä ja kaikki tulevat iholle. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa tehnyt mieli tässä vuosien aikana kokeilla, että tulisiko ihmiset kärryjensä kanssa ihan päälle jos itse ei aina väistäisi.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 883
On tuossa reilussa 200 tartunnassa jonkin verran takautuvia, jotka nyt vasta on rekisteröity THL:n tilastoihin. Maakunnissa on sairaanhoitopiirit ilmoittaneet jo päiväkausia sitten sellaisia tartuntamääriä, jotka ovat olleet suurempia kuin virallisessa koronakartassa näkyvät tartunnat. Suurimmillaan heitto ilmoitetut vs. koronakartan määrät olleet kymmeniä prosentteja. Hesarin sairaanhoitopiireittäin ilmoitetussa koronatilanteessakin on monen päivän viive. Mutta viiveellä nämä on tilastoitu pitkän aikaa, ja nyt olisi kiinnostavaa nähdä miten uudet varmistetut tartunnat jaksottuvat viime päiville.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Puolet uusista tartunnoista muualta kuin HUS:n alueelta. Esim. Keski-Suomessa taisi tulla yli 20 uutta tartuntaa ja nyt lukema 78. Ovat ilmoittaneet noita aikaisemmin päivätasolla ja olisihan tuo n. nelin-viisinkertainen nousu. No, pitää odottaa ja ihmetellä mistä johtuu.

Edit: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan eilen vain 5 uutta tartuntaa. Eli todellinen päivälukema siis viiveen takia ilmeisesti on jotain 5+5 tai 4.
 
Viimeksi muokattu:

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Tulikohan ne Mehiläisen Etelä-Koreaan lennättämät tulokset tuossa samalla? Jos ei, niin jännäksi käy että onko trendi vai yksittäinen päivä/tilastoharha, tms. En ala huutelemaan että olin oikeassa koska en ole. Ihmettelin vain aikaisemmin kun todettiin miten rajoitukset purevat jo ja muissa maissa ollaan oltu hyvin varovaisia tehdä ennustuksia niiden vaikutuksista, vaikka epidemia alkanut niissä aikaisemmin.
THL tilastoi tulokset testin ottamispäivän mukaan. On aika olennaista, onko nyt valmistunut iso kasa vanhoja testejä vai onko tässä kyse tuoreista havainnoista. THL:n päiväkohtaiset luvut elävät jopa n. 10 päivän ajan.

[EDIT] HUS ilmoittaa 65 positiivista testiä eilen valmistuneiksi.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 883
Tässä on nyt monta spekulaatiota:

- Epidemia etenee muualla maassa kuin Uusimaa ja määrät lisääntyvät tottakai, kaikki eivät noudata ohjeita ja tämä on huomattu jatkuvasti rajoitusten aikana.
- Lisääntyneet määrät voivat johtua herkemmästä testaamisesta
- Etelä-Korean näytteet lisätään tähän nykyiseen lukemaan
- Useassa palvelutalossa ollut epidemian alkua ja työntekijöissä
- Mahdolliset oirekuvaan perustuvat COVID epäilyt luetaan myös nyt mukaan, kun tälle on tullut oma "tautikoodinsa"

....

Odotellaan rauhassa mitä tuleman pitää eikä panikoida tai floodata koko ketjua näistä jokaisen osalta :)
Kyllä vain, ja yksittäisen päivän tietoa tärkeämpi kokonaiskuvan kannalta on pitemmän aikavälin kehitys. Muutamasta päivästä viikkoon nyt ensi alkuun.
 
Brainsome

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
711
Entäs kun tulee kesä, ja ihmiset on nyhjöttäneet koko kevään sisällä? Voi vähän tartunnat kasvaa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Koronakartta näyttää tapausten määrät näytteenottopäivän mukaan. Siinä graafissa ei näy kummoista nousua, vaan tasaista määrää joka päivälle. Olettaen että tämän päivän luvut on graafiin lisätty.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Koronakartta ei ole vielä mielestäni päivittänyt. Pitääkin vertailla noita kuntatasoisia lukemia jos sitä ei suoraan tule näkemään tuolta.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 883
Koronakartta näyttää tapausten määrät näytteenottopäivän mukaan. Siinä graafissa ei näy kummoista nousua, vaan tasaista määrää joka päivälle. Olettaen että tämän päivän luvut on graafiin lisätty.
Minusta koronakartta ei ole kovin hyvin ajan tasalla. Esim. eilen linkkaamani tieto Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin tilanteesta oli silloin 14 tartuntaa ja Hesarin päiväkohtaisessa, mutta jonkun päivän lagaavassa sairaanhoitopiirikohtaisessa seurannassa tuossa sairaanhoitopiirissä on ollut 13 vahvistettua tartuntaa jo 1.4. Koronakartassa näkyy kuitenkin vain 10 tartuntaa, eli varmennettuja tartuntoja olisi kuitenkin sairaanhoitopiirin ilmoituksen mukaan 40% enemmän. Eiköhän sama viive ole koko maan osalta.

Lisäys: Toinen esimerkki Keski-Suomi, sh-piirin tieto per eilinen on 72 tartuntaa, koronakartassa siellä 54. Sh-piirin nettisivujen perusteella nähdään että tämä 18 kpl heitto on kertynyt aikavälillä 2.4. - 4.4. jona aikana on löytynyt 18 uutta tartuntaa.
 
Viimeksi muokattu:

Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 631
Koronakartta näyttää tapausten määrät näytteenottopäivän mukaan. Siinä graafissa ei näy kummoista nousua, vaan tasaista määrää joka päivälle. Olettaen että tämän päivän luvut on graafiin lisätty.

Päivitetty pe 3.4. klo 15.30.

Odotellaan... eipä silti, jos tuon reilut 200 jakaa tuohon viimepäiville niin mitään suurta nousua diagrammiin ei tule.
 
alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126
Entäs kun tulee kesä, ja ihmiset on nyhjöttäneet koko kevään sisällä? Voi vähän tartunnat kasvaa...
Aika monilla ihmisillä tuntuu olevan sellainen ajatus että heti kun rajoituksia höllennetään niin lähdetään täyzii maailmalle kun on nyt kärsitty. Toinen aalto voi olla paljon pahempi jos rajoitusten purkamisessa epäonnistutaan.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 907
Koronakartta näyttää tapausten määrät näytteenottopäivän mukaan. Siinä graafissa ei näy kummoista nousua, vaan tasaista määrää joka päivälle. Olettaen että tämän päivän luvut on graafiin lisätty.
Jep, onhan noissa ollut aiemminkin tieto, että viimeisen 2-4 päivän teidot voi päivittyä jälkikäteen.

Jossain vaiheessa kuolleitakin oli HS:n mukaan 21 ja nyt 20. Tuota ei taida jälkikäteen päivittyminen selittää, vaan jossain on käynyt moka (tai sitten tämä on muuttunut zombirutoksi :hmm: ). Eli yksittäisissä luvuissa on aina se inhimillisen virheen mahdollisuuskin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
415
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 364
Onko Koreassa jotenkin paljon paremmat vehkeet, jos he saavat tulokset ulos 24h sisällä? Kapasiteettia heillä toki on enemmän.
Parin viikon takaisessa A-Studiossa joku STM:n pomo jutteli, että Suomessa ei lainkaan ole samoja laitteita käytössä kuin Etelä-Koreassa. Joten samaa testitekniikkaa ei voitu täällä hyödyntää. Etelä-Koreahallahan on sars-epidemian jäljiltä testaamisessa aikamoinen etumatka.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Noihin Etelä-Koreaan lähetettyihin näytteisiin liittyen: Mehiläinen lähetti koronanäytteet testattavaksi Etelä-Koreaan – ensimmäiset tulokset 24 tunnissa

Onko Koreassa jotenkin paljon paremmat vehkeet, jos he saavat tulokset ulos 24h sisällä? Kapasiteettia heillä toki on enemmän.
Eikös kotimaassa ole puhuttu jopa useasta päivästä, että tulos saadaan näytteestä?

Mikäli ymmärsin tämän oikein, niin analyysi kestää Suomessa pidempään, kuin lento+analyysi Koreassa.
Tulos saadaan samana päivänä, jos ei ole jonoa ja näyte saadaan ajoissa analyysiin. Näin ainakin on aiemmin informoitu (epidemian alussa). Toki nyt näytteitä on suhteessa enemmän ja jonoa näytteiden analysointiin on, näin myös on informoitu mutta sitten toiseen hengenvetoon sanotaan että testauskapasiteettiä jää käyttämättä... Viroon vietävissä näytteissä on enemmän viivettä todennäköisesti.

Riippuen valmistajista voidaan käyttää erilaisia laitteita PCR-testaukseen joiden käsittelykapasiteetti on muutamista näytteistä satoihin näytteisiin kerralla ja niiden "ajoaika" on se tunnista muutamaan tuntiin että tulos saadaan selville. Sitten voidaan ajaa 24/7 näytteitä läpi niin yhden koneen käsittelykapasiteetti yksinään voi olla toistatuhatta. Näistä on ollut tarkkojakin lukuja mutta ne ovat vaihdelleet, valmistajasta riippuen.
 
koelli

Tukijäsen
Liittynyt
25.03.2018
Viestejä
171
Missä tällaista dataa näkee?

HUS:n data näyttää olevan myöhässä:

Ei kai nyt vain ole Uudenmaan tiesulkujen vaikutukset ryöpsähtäneet käsiin?
Tuota Mehiläisen reaaliaikaista digiklinikkaa kun olen seuraillut, on COVID-19 ollut 4-5% päivän saldosta. Nyt 16%. Tuo voi kaiketi johtua siitäkin, että ihmiset eivät enää jaksa soitella ihan pienen asian takia, on viikonloppu ja tietysti läjä tuntemattomia faktoreita.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Aika monilla ihmisillä tuntuu olevan sellainen ajatus että heti kun rajoituksia höllennetään niin lähdetään täyzii maailmalle kun on nyt kärsitty. Toinen aalto voi olla paljon pahempi jos rajoitusten purkamisessa epäonnistutaan.
Se on aivan varma, että toukokuun ensimmäinen hellejakso ei ihmisiä sisällä pidättele. Viimeistään juhannuksena loppuu viimeistenkin mielenkiito sisällä jumittamiseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 053
Se on aivan varma, että toukokuun ensimmäinen hellejakso ei ihmisiä sisällä pidättele. Viimeistään juhannuksena loppuu viimeistenkin mielenkiito sisällä jumittamiseen.
Hallitus voi myös ennakoida tämän ja pistää vähintään terassit kiinni koko kesäksi. Myös alkoholin myyntirajoituksia voi tulla.

Tietenkin, jos huippu on ohitettu tuolloin, niin voisi melkein miettiä laumaimmuniteettia ja päästää ihmiset temmeltämään keskenään.

Nyt tuo polku, mitä pitkin mennään, on vielä valitsematta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Se on aivan varma, että toukokuun ensimmäinen hellejakso ei ihmisiä sisällä pidättele. Viimeistään juhannuksena loppuu viimeistenkin mielenkiito sisällä jumittamiseen.
No jos Uusimaa juhannuksena on yhä kauppasaarrossa, niin sitten tulee tunkua Seurasaaren kokkoa katselemaan. Mutta tuskin presidentti haluaa, että pienhiukkaset sieltä leijailevat Mäntyniemeen. Mökeillä ihmiset taas ovat lähipiireissään, mikä nyt ei millään haavaa ole valtioneuvoston kontrollissa ilman täyttä ulkonaliikkumiskieltoa muutenkaan.
 
Diziet Sma

Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 399
Parin viikon takaisessa A-Studiossa joku STM:n pomo jutteli, että Suomessa ei lainkaan ole samoja laitteita käytössä kuin Etelä-Koreassa. Joten samaa testitekniikkaa ei voitu täällä hyödyntää. Etelä-Koreahallahan on sars-epidemian jäljiltä testaamisessa aikamoinen etumatka.
Thermo Fisher Scientific Oy kertoo valmistavansa testiä, jolla tulos saadaan neljässä tunnissa:

Yritys sai CE-merkinnän diagnostiselle testilleen Euroopan unionin alueella. Tämä testi havaitsee muun muassa koronaviruksen. - - Uusi testi käyttää reaaliaikaista teknologiaa, joka on suunniteltu antamaan potilastulokset neljän tunnin kuluessa testin vastaanottamisesta laboratoriossa.
Mutta kai tuonkin kanssa on pullonkaulana kapasiteetti, kun tarvitaan kuitenkin laboratorioita ja niihin henkilökuntaa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765

Näitä uutisia kuin lueskelee ja uutta tietoa tulee niin tuntuu vain että kyseessä on jokin supervirus... olisi kiva joskus jos tulisi jotain positiivista tietoa jolla virusta pystyttäisiin hoitamaan tai jotain heikkoja kohtia viruksesta vaan tuntuu että tekee joka puolella vaan enemmän tuhoja ja tarttuu herkemmin sekä kestää pidempään sekä onko nyt terve oikeasti edes terve...

HUS Lehtonen:

"– Testaaminen ei ole yksinkertaista. Pitää olla varovainen, että voidaanko luottaa siihen, että negatiivisen tuloksen saanut henkilö olisi terve."
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 282
Toivottavasti ei maan kaikki toivo ja tulevaisuuden odotukset ole ladattu tähän
Tuossa vastuulliset pesevät käsiään ilmoittamatta edes sitä käytetäänkö kuljetuksiin niitä Finnairin matkustajakoneita jotka on pikamuunnettu rahtikäyttöön vai meneekö noikin velat ulkomaalaisten taskuihin
– Hengityssuojaimet eivät kuulu huoltovarmuuskeskuksen varusteeseen, joten niitä ei ole päivitetty.
On tavallaan onnekasta, että suojaimia oli, eikä niitä esimerkiksi oltu poltettu (kuten Ruotsissa).

Lounema sanoo, että jatkossa varmasti pohditaan, että tuleeko myös hengityssuojaimet sisällyttää
huoltovarmuuskeskuksen toimenkuvaan. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei kaikkeen ole mahdollista varautua.

– Pitää myös muistaa, että sairaanhoitopiireillä on omat varastonsa. Tämän pandemian kaltaiseen
kulutuspiikkiin on käytännössä mahdotonta varautua.

Louneman mukaan varastossa on vielä paljon hengityssuojaimia.
Alun alkaen niitä oli ”joitain satojatuhansia”.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
632
No jos Uusimaa juhannuksena on yhä kauppasaarrossa, niin sitten tulee tunkua Seurasaaren kokkoa katselemaan. Mutta tuskin presidentti haluaa, että pienhiukkaset sieltä leijailevat Mäntyniemeen. Mökeillä ihmiset taas ovat lähipiireissään, mikä nyt ei millään haavaa ole valtioneuvoston kontrollissa ilman täyttä ulkonaliikkumiskieltoa muutenkaan.
Jos tartuntamäärät on laskussa kesäkuussa, niin eiköhän mökille lähteminen juhannukseksi sallita Uudeltamaalta, mutta yleisötapahtumat, baarit ja terassit ym. voi koko kesältä kyllä unohtaa.
Riski toiseen aaltoon on liian iso. Aasian maat on menossa uudestaan lockdowniin tämän takia.
 
Brainsome

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
711
Jos tartuntamäärät on laskussa kesäkuussa, niin eiköhän mökille lähteminen juhannukseksi sallita Uudeltamaalta, mutta yleisötapahtumat, baarit ja terassit ym. voi koko kesältä kyllä unohtaa.
Riski toiseen aaltoon on liian iso. Aasian maat on menossa uudestaan lockdowniin tämän takia.
Ei varmaan kannata alkaa löysäilemään siinä vaiheessa, kun tartunnat ovat laskussa.
 
alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126
Thermo Fisher Scientific Oy kertoo valmistavansa testiä, jolla tulos saadaan neljässä tunnissa:

Mutta kai tuonkin kanssa on pullonkaulana kapasiteetti, kun tarvitaan kuitenkin laboratorioita ja niihin henkilökuntaa.
En nyt tiedä mitä se lääketieteellinen ce-merkintä tarkoittaa noissa testeissä mutta ce-merkintä yleensä itsessään ei takaa että tuote toimii. Ikiliikkujankin saa ce-merkityksi kunhan vaikka sen materiaalit ja käyttöturvallisuus on standardien mukainen.
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
452
Yksi syy mikä selittää todettujen tartuntojen määrän kasvua on se, että muut todennäköiset sairastumiset ovat vähentyneet eli kun influenssan esiintyminen on romahtanut (kymmenesosaan tapauksia kahdessa viikossa), niin covid-epäilyt osuvat useammin oikeaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 679
Viestejä
4 188 642
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom