Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Mihin helvettiin niitä maskeja oikein tarvitsee kaksi päivässä? Henkilökohtaisesti olen poistunut kotoa viimeisen kuukauden aikana ehkä joka kolmas päivä yhden kerran per päivä, kävelylle jonka aikana pyrin välttelemään muita ihmisiä. Jos käytäisin maskia noiden aikana, tarvitsisin keskimäärin ehkä 2 maskia viikossa. Ja oletan, että kun kävelen pääosin kaukana muista ihmisistä jne. ei maskista juuri olisi hyötyä.

Minulla ainakin menisi käsittääkseni kaksi päivässä, kun täytyy käydä töissä. Ihan kaikilla, kun ei ole mahdollisuutta istua kotona koko aikaa.
 
Tänään 3.4.2020:

Sairaalahoidossa 180, tehohoidossa 72, kuolleet 20.

THL ennuste epidemiaviikko 2. : sairaalahoito 283 / teho 88.

Tehohoitoon joutuneita muualla Suomessa kuin HUS lisääntyneet suhteellisesti enemmän.

Tarkempaa tietoa lisää kuolleiden keski-iästä:

Viimeksi muokattu:
Mielestäni kerran päivässä.
Alkuviikosta oli 1600, eilinen lukema 1200, ja tämänpäiväinen 1100.
Tulee aikamoinen pomppu tilastoihin jos/kun testausta oikeasti lisätään.

Tai voisiko olla ihan vaan, että sairastuneita on oikeasti vähemmän...? Kunhan mietin.

Löytyykö muuten jostain jo valmiiksi piirrettynä käppyrää siitä, miten sairaalahoitoiset, tehohoitoiset ja kuolleet on kehittynyt päivä päivältä Suomessa? Itsestä nuo on ne kiinnostavimmat lukemat.
 
Hesarissa on nykyään tollanen käppyrä:
 
Eihän sinne testiin edes pääse ellei ole pää kainalossa. Pitäisi testata lieväoireisetkin, etteivät ne tartuta muita esim. työpaikoilla.
 
Hesarissa on nykyään tollanen käppyrä:

1585919318826.png

Hieno käppyrä. On oikeasti unohdettu tuo "vahvistettua tartuntaa", kun se on aika turha luku nykyisten testien valossa.

Kaikki tartunnan saaneita ei testata. Tämä vaikuttaa suoraan siihen lukuun. Siksi siitä ei näe oikeaa tilannetta.

Nuo muut luvut tulee pienellä viiveellä, mutta valitettavasti ovat nousujohteisia. Onneksi nousevat hitaasti. Tuo on lineaarinen asteikko ja nousu on onneksi lineaarista. Ehkä toimenpiteet ovat auttaneet?
 
Eilen illalla n. klo 21 Flightradarin mukaan Suomen yllä ei olisi ollut yhtään lentokonetta. Samaan aikaan Yhdysvaltojen yllä oli parikin konetta. Ilmeisesti ei ole vielä ihan samanlaista eristämistä käynnissä kuin Suomessa?
Suomen yllä tavallisesti näkyvät koneet ovat enimmäkseen ohi meneviä pitkiä kansainvälisiä lentoja.

Tuossa kuvassa näkyy olevan enimmäkseen kotimaan lentoja. Niitä on yhä myös Suomessa, tai siis olisi ellei melkein kaikkia peruttaisi. Täällä on hyvin vähän tarvetta ja kysyntää kotimaan lennoille muuten kuin ulkomaan lennon liitäntäyhteytenä. Pisin paljon kuljettava väli(Lapissa ei asu ketään) on Hki-Oulu ja se menee ihan inhimillisesti junalla. Tosin juuri sitä väliä yhä lennetäänkin.

Yhdysvalloissa taas maan suuremman koon ja kämäisemmän pintaliikenteen takia lentäminen on ainoa järjellinen tapa matkustaa maan puolelta toiselle.
 
Eihän sinne testiin edes pääse ellei ole pää kainalossa. Pitäisi testata lieväoireisetkin, etteivät ne tartuta muita esim. työpaikoilla.

Niinno nämä kriteerithän ei ole varsinaisesti tässä muuttuneet viime aikoina. Sen takia voisi kuvitella, että tehtyjen testien määrä korreloisi jonkun verran vakavaoireisten määrään, mikä taas korreloisi kaikkien sairastuneiden määrään (jota ei siis tiedetä niin kauan, kun ei voida reaaliaikaisesti testata ihan jokaikistä minuutin välein). Eli vielä rautalankaa - jos testejä tehdään vähemmän, niin voisiko se ehkä kertoa siitä, että niitä oireisia on oikeasti vähemmän kuin aiemmin? Olettaen siis, että julkaistut tiedot ovat täysin ajantasaiset ja keskenään vertailukelpoiset myös aivan viimeisimpien päivien osalta.
 
oiskone rahtikoneita. kun fedexin sivuillakin ilmottavat et heillä on 650konetta viel liikenteessä covidista huolimatta
 
Tämä ulostetartuntakin on tiedetty jo tammikuusta asti, niin nyt vasta siihen heräillään. Seuraavaksi on julkiset WC:t käyttökiellossa?

THL:n koronakartassa näytti olevan nyt myös lukumäärät kaikista kunnista, missä yli 5 todettua tartuntaa. Yllätyin että julkaisevat datan, vaikka siitä oli puhetta jossain tiedoitustilaisuudesta. Edistystä.
 
Miksi yllätyit?
 
Miksi yllätyit?

Yksityisyyden suoja, eri sairaanhoitopiirien omat käytännöt, tilastoista ei saa mitään hyödyllistä irti, mitä näitä erilaisia syitä nyt on käytetty perusteluina, miksi tietyistä asioista ei ole voinut antaa tarkempaa tietoa julkisuuteen. Näköjään enemmän tai "tarkempaaa" tietoa annettua viime päivinä myös kuolleista, tehohoitoon joutuneista jne.

edit: En viitsi tehdä toista postia aiheesta, niin Itävallan näytteistä oli analysoitu ja pilkottu että n. 620 kpl olisi lähtöisin "suoraan" Ischgl:n hiihtokeskuksesta. Luku on melkoisen iso ja voinee vaan ihmetellä paljon turistit ovat sitä levittäneet muualle.
 
Viimeksi muokattu:
Rahtiliikenne toimii normaalisti, myös lentojen puolesta. Amerikkaan ei kelpaa Siemenssin tuotteet joten joudutaan odottamaan taas mikä kiinassa tuotettu logiikka niille kelpaa.
 
Yksityisyyden suoja, eri sairaanhoitopiirien omat käytännöt, tilastoista ei saa mitään hyödyllistä irti, mitä näitä erilaisia syitä nyt on käytetty perusteluina, miksi tietyistä asioista ei ole voinut antaa tarkempaa tietoa julkisuuteen. Näköjään enemmän tai "tarkempaaa" tietoa annettua viime päivinä myös kuolleista, tehohoitoon joutuneista jne.

Musta oli alusta asti selvää, että tietoja ei eritellä alkuvaiheessa, kun potilaita on vähän. Nyt kun potilaita on enemmän, voidaan luvut antaa. Ei tässä mitään yllättävää.
 
Olihan tuolla Granissa esim. yli 5 tartuntaa jo aikoja sitten ja alle 10000 asukasta. Mutta saat minulta epävirallisen olin oikeassa jälkikäteen palkinnon. En ihan ymmärrä miksi tuohon yhteen sanaan taas piti tarttua ja alkaa turha offtopic. Meinaan että varmaan olisi tuonkin voinut kirjoittaa suoraan vastaukseksi eikä turhaan päteä.
 
Maakuntalehtiä on mielenkiintoista lukea koronan(kin) näkökulmasta, jos ei maksumuuri ole riesana. Tällä kertaa mielenkiintoisimpia oli uutiset Pohjois-Karjalasta.

Jutun mukaan sairaanhoitopiirin tilanne:
- 14 varmennettua tartuntaa
- kaikki tartuntaketjut yritetty jäljittää
- vain yksi tartunnan alkupiste jäänyt epäselväksi, muut ulkomailta
- tartunnan saaneiden kontaktit kartoitetaan
- testejä tehdään "niin paljon kuin voidaan".
Voisi sanoa, että melkein mallisuoritus nykyisissä oloissa. Tietenkin kun on noin vähän (todennettuja) tartuntoja, niin näitä on pystytty tekemään. Ja onko se niin paljon kuin voidaan testaaminen tarpeeksi sekään, on oma kysymyksensä.
muokkaus. Tämä ilmeisesti pystytään tosiaankin pitämään hallinnassa kun mittakaava on tarpeeksi pieni (väestömäärä ja tartuntojen määrä).
 
Etelä-Karjalassa on ollut jo pitkään vain 9 tartuntaa eikä yhtään sairaalapotilasta (testejä on tehty reilut 500). Se on melko hyvä saavutus ottaen huomioon, että vielä muutama viikko sitten Lappeenrantaan lensi Ryanairin korona-koneita suoraan Bergamosta...

Itä-Savossa tartuntoja on vielä vähemmän, mutta se on hyvin syrjäinen ja pieni alue.
 
Etelä-Karjalassa on ollut jo pitkään vain 9 tartuntaa eikä yhtään sairaalapotilasta. Se on melko hyvä saavutus ottaen huomioon, että vielä muutama viikko sitten Lappeenrantaan lensi Ryanairin korona-koneita suoraan Bergamosta...

Itä-Savossa tartuntoja on vielä vähemmän, mutta se on hyvin syrjäinen ja pieni alue.
Kyse on enemmänkin sattumasta kuin saavutuksesta, mitään aktiivisia varsinaisia tekoja tilanteen kehittymisen eteen tuskin on tehty että Etelä-Karjalaiset voisivat olla ylpeitä aiheesta.
 
Tämä ulostetartuntakin on tiedetty jo tammikuusta asti, niin nyt vasta siihen heräillään. Seuraavaksi on julkiset WC:t käyttökiellossa?

Julkiset vessat ovat karmeita tartuntapesäkkeitä muidenkin kuin ulosteesta tarttuvien tautien kanssa, sikäli kun on kyseessä tällainen helposti tarttuva epidemiauhkan muodostava tauti.

Toisaalta julkisten vessojen sulkemisella on aivan karmeat haitat, sekä aivan ilmeisistä että vähemmän ilmeisistä syistä. Niiden sulkemista ei voi perustella ainakaan pelolla, että tartunta leviää paskasta. Silloinhan olisi nimenomaan pelättävissä, että ulosteperäinen kosketustartunta yleistyy jos joku käy sissipaskalla pesemättä käsiä, puhumattakaan yleisen saastaisuuden aiheuttamasta tartuntavaarasta koskien myös muita taudinaiheuttajia.

Tehostettu siivous lienee aina perusteltua pandemiatilanteessa niin vessoissa kuin muutenkin.
 
Mikäänhän ei myöskään pakota säilömään niitä maskeja ja kumiremmejä samassa paikassa toisiinsa liitettyinä. Jos ne filtterimaskit säilyvät "ikuisesti", niin sitten vaan maskiosia varastoon ja remmiä metritavarana rullalle.

Sairaala voi sitten palkata työttömäksi jääneen tarjoilijan leikkaamaan ja liimaamaan maskeja kasaan sinne vaatteidenvaihtohuoneeseen kriisioloissa.

Todellakin kriisioloissa. Kun maski avataan paketista ja joku muu siihen koskee ennen varsinaista käyttäjää on se saastunut ja on käyttökelvoton tällöin sairaalahenkilökunnalle. Tämmöiset purkkaviritykseet pitäisi tehdä steriileissä olosuhteissa / desinfioida tuotteet jälkikäteen perusteellisesti jotta ne olisivat oikeasti käyttökelpoisia.

Voihan niitä klipseillä kiinnitettäviä irtokuminauhoita tehdä n+1 kappaletta.

Vai joko ne kuminauhatkin on myyty maailmasta loppuun?
 
Etelä-Karjalassa on ollut jo pitkään vain 9 tartuntaa eikä yhtään sairaalapotilasta (testejä on tehty reilut 500). Se on melko hyvä saavutus ottaen huomioon, että vielä muutama viikko sitten Lappeenrantaan lensi Ryanairin korona-koneita suoraan Bergamosta...

Itä-Savossa tartuntoja on vielä vähemmän, mutta se on hyvin syrjäinen ja pieni alue.
Kun rajat oli vielä auki niin paljon Venäläisiä ostos matkailijoita pyöri Lappeenrannassa. Onneksi silloin ei ollut Venäjällä vielä epidemiaa. Muutoin noita tartuntoja olisi ihan jotain muuta kuin 9.
 
Itse pääsin Terveystalon kautta testiin pari viikkoa jatkuneen hengenahdistuksen takia. Eilen testi ja tuloksessa menee hoitajan mukaan 1-2 päivää. Vielä ei ole tulosta tullut Omaterveyteen tai Omakantaan. Mahtaako tulla viikonloppun aikanakaan?
 
Aikaisemmin ainakin alle 48h tuli Terveystalosta tulos ja myös sunnuntaina ilmestynyt niiden omaan verkkopalveluun (perjantaina otettu näyte). Näytteet menevät niiden omaan alihankintalabraan Viroon. Tuttavapiirissä ihmisiä töissä kys. lafkassa ja sen takia testattu.
 
Itse pääsin Terveystalon kautta testiin pari viikkoa jatkuneen hengenahdistuksen takia. Eilen testi ja tuloksessa menee hoitajan mukaan 1-2 päivää. Vielä ei ole tulosta tullut Omaterveyteen tai Omakantaan. Mahtaako tulla viikonloppun aikanakaan?

Omakanta taitaa ainakin päivittyä vain arkipäivisin.
 
Ruotsissa kuolee aika paljon porukkaa mutteivät silti kauheasti rajoita mitään. Voipi olla ainakin taloudellisesti hyvä taktiikka. Firmat pysyy pystyssä ja samalla eläkeläiset ja muuten sairaat kuolee pois ja kun korona on ohi niin pääsevät nopeasti jaloilleen ja valtion menotkin tippuvat radikaalisti kun eläkkeitä ei tarvitse enää maksaa niin paljoa. Aika ikävää tietysti vanhemmille ja sairaille ihmisille.

Mutta saa nähdä miten Suomessa käy. Jääkö korona vaan kiertämään ja tappaa lopulta kuitenkin vanhat ihmiset, mutta ennen sitä on talous tuhottu täysin?
 
Mieti kuitenkin myös sairaaloissa työskenteleviä. Kuinka moni jatkossa Ruotsissa hakeutuu ko. alalle, jos töitä joutuu tekemään hengenvaarassa ja muu yhteiskunta viis veisaa tekojensa seurauksista. Tästä voi jäädä aika kauaskantoisia juopia yhteiskuntaan.
 
Siskon tyttö on sairaanhoitaja Tukholmassa. Väsynyt ja osin kauhuissaan, väsynyt ja varsinkin pettynyt siihen miten siellä kriisiä hoidetaan. Maskit on loppu. Kertakaikkiaan. Tuplapalkka ei paljoa lohduta.
 
Paitsi jos tulee toinen aalto ja tappaa paljon porukkaa täällä ja vähän ruotsissa. Eipä voi etukäteen sanoa kumpi taktiikka on oikea.
 
Kyllä. Minua ihmetyttää, miten vähän painoarvoa annetaan näitä potilaita hoitavien käsitykselle siitä, pitäisikö hiihtokeskukset ja baarit pitää auki, että kansa voi bilettää.
 
Kyse on enemmänkin sattumasta kuin saavutuksesta, mitään aktiivisia varsinaisia tekoja tilanteen kehittymisen eteen tuskin on tehty että Etelä-Karjalaiset voisivat olla ylpeitä aiheesta.
Kyllä, tosin vielä sattumaa enemmän kyse lienee kuitenkin maantieteellisestä sijainnista myös eli hieman rauhallisemmin ainakin kotimaiset ihmiset liikkuu alueella kuin esimerkiksi Lounais-Suomessa. Toisaalta venäläisiä kyllä liikkui ja toki ne Ryanairin asiakkaat.

Paitsi jos tulee toinen aalto ja tappaa paljon porukkaa täällä ja vähän ruotsissa. Eipä voi etukäteen sanoa kumpi taktiikka on oikea.
Jos toinen aalto tulee, niin sitten pistetään rajoitukset nopeasti takaisin pystyyn? Itse asiassa Kiinan Wuhanissa ne tekee näin juuri nyt...

Muutenkin tämä voi jatkossa mennä niin, että välillä höllätään rajoituksia ja välillä tiukennetaan, tilanteen mukaan... Uskoisin kuitenkin, että ulkomaanmatkailu saattaa olla melko pysähdyksissä vielä pitkään.

Ilmastoasiatkin tässä hoituu kuin itsestään tätä menoa, kukapa olisi uskonut...
 
Tämä ei vissiin ollut vielä täällä?
Ei täyttä viikkoa kulunut ja resurssit on jo täysin kaput, jos nyt pitäisi vielä eristää vaikkapa samaan aikana pirkanmaa (joka vaatii karkeasti tupla miehityksen) niin miten tämä hoidettaisiin? Laki ei taida taipua jos jollekin muulle kuin poliisille jotain oikeuksia meinaisi antaa, jolloin taas päädyttäisiin sorvaamaan läkipykäliä joka ei varmasti olisi mikään triviaali juttu tässä tapauksessa...

Mutta pääasia on että on valmistauduttu - vai pitäisikö sanoa että on sanottu että on valmistauduttu...
 
Siskon tyttö on sairaanhoitaja Tukholmassa. Väsynyt ja osin kauhuissaan, väsynyt ja varsinkin pettynyt siihen miten siellä kriisiä hoidetaan. Maskit on loppu. Kertakaikkiaan. Tuplapalkka ei paljoa lohduta.

Jokainen joka on ollut työelämässä tietää, että joillakin henkilöillä on stressinsietokyky nollan tuntumassa. Olen erinäköisissä duuneissa kerennyt olemaan ja välillä on vastaan tullut väkeä jotka menevät vessaan itkemään ja kriiseillään viikkoja (usein naisia) jos joku perkeleen sanoo ääneen. Joten tämän kaltaisiin testimonialeihin kannattaa aina suhtatua varauksella tulee ne siskon tytöltä tai Iltapaskasta.
 
Tämä ei vissiin ollut vielä täällä?
Ei täyttä viikkoa kulunut ja resurssit on jo täysin kaput, jos nyt pitäisi vielä eristää vaikkapa samaan aikana pirkanmaa (joka vaatii karkeasti tupla miehityksen) niin miten tämä hoidettaisiin? Laki ei taida taipua jos jollekin muulle kuin poliisille jotain oikeuksia meinaisi antaa, jolloin taas päädyttäisiin sorvaamaan läkipykäliä joka ei varmasti olisi mikään triviaali juttu tässä tapauksessa...

Mutta pääasia on että on valmistauduttu - vai pitäisikö sanoa että on sanottu että on valmistauduttu...

Miksei tohon tehtävään voisi valtuuttaa vaikka jotain vartijoita... Lähistöllä voisi olla yksi poliisin yksikkö sitä varten, että jos tarvitsee sakkoja kirjoitella, tai sitten se hoidettaisiin etänä.
 
Tuo purkaminen on kyllä positiivinen asia ja osoittaa ettei tuossa ollut alunperinkään mitään järkeä. Täysin toteutuskelvoton toimenpide, toivotaan, että muustakin eristystoiminnasta luovutaan pian.
Kertoo myös karua kieltään poliisien vähäisyydestä ja operatiivisesta kyvystä.
 
Jokainen joka on ollut työelämässä tietää, että joillakin henkilöillä on stressinsietokyky nollan tuntumassa. Olen erinäköisissä duuneissa kerennyt olemaan ja välillä on vastaan tullut väkeä jotka menevät vessaan itkemään ja kriiseillään viikkoja (usein naisia) jos joku perkeleen sanoo ääneen. Joten tämän kaltaisiin testimonialeihin kannattaa aina suhtatua varauksella tulee ne siskon tytöltä tai Iltapaskasta.
Ihan sama miten siihen itse suhtaudut. Toki meistä kumpikaan ei tiedä mitä se todellisuus siellä tukholmalaisessa sairaalassa on mutta en usko että hän liioittelee työtaakkaansa.
Ei ole tyyppiä "itkee kriiseilleen" 20 -kympinen tyttö. Ikää kohta 40 ja kokemusta vuosia.
 
Tuo purkaminen on kyllä positiivinen asia ja osoittaa ettei tuossa ollut alunperinkään mitään järkeä. Täysin toteutuskelvoton toimenpide, toivotaan, että muustakin eristystoiminnasta luovutaan pian.
Kertoo myös karua kieltään poliisien vähäisyydestä ja operatiivisesta kyvystä.

Tuosta Uudenmaan rajaamisesta olen samaa mieltä, ettei olisi kannattanut ryhtyä vielä tässä vaiheessa siihen..mutta mitä tarkoitat muiden eristystoimien luopumisesta ja mitä ne on?
 
Hoitoalan normaalikin työtahti ja työmäärä tulisi todella suurena järkytyksenä monelle miesvaltaiselle alalle. Tähän kun lisätään vielä pandemiatilanne, niin tilanne on taatusti inhimillisen sietokyvyn rajoilla. Ja siihen kun lisätään vielä oman turvallisuuden vaarantuminen, yhtälö on kestämätön. Mutta se on toki sieltä toimisto(tai etäkoti)pöydän äärestä hyvä kommentoida.

Pääosa eristystoimista, turvaväleistä ja suluista on täysin turhia ja taloudelle hyvin vahingollisia, näissä on menty aivan äärimmäisyyksiin, ainoastaan vanhukset olisi tarpeen eristää muista. Näillä päättömillä ja suhteetttomilla toimilla on jo aiheutettu enemmän vahinkoa kuin virus ikinä tulee saamaan aikaan ja nekin vaikutukset (sairaimman vanhusväestön kuolema) ovat taloudellisesti lähinnä positiivisia.
 
Tuo purkaminen on kyllä positiivinen asia ja osoittaa ettei tuossa ollut alunperinkään mitään järkeä. Täysin toteutuskelvoton toimenpide, toivotaan, että muustakin eristystoiminnasta luovutaan pian.
Kertoo myös karua kieltään poliisien vähäisyydestä ja operatiivisesta kyvystä.
Uudenmaan eristys oli teatteriesitys, jonka poliitikot tekivät kansan ulvoessa "kovia toimia", vaikka sen perusteet olivat ja ovat todellä köykäiset siihen nähden, että siinä pistettiin perustuslaki roskakoriin. Itse asiassa en olisi lainkaan niin varma, että kansan enemmistö näitä tiukkoja toimia kannattaa, kovaäänisin kyllä.

Nyt vaan kaikki paukut niihin tehohoitopaikkoihin ja -hoitajiin/-lääkäreihin. Alkaa enemmän ja enemmän näyttää siltä, että ei tästä kivuttomasti yli päästä, joten turhaa yrittää pitkittää kärsimystä. Singaporessakin alkoi Hesarin mukaan kiristykset uudestaan, eli homma vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
 
Ruotsissa kuolee aika paljon porukkaa mutteivät silti kauheasti rajoita mitään. Voipi olla ainakin taloudellisesti hyvä taktiikka. Firmat pysyy pystyssä ja samalla eläkeläiset ja muuten sairaat kuolee pois ja kun korona on ohi niin pääsevät nopeasti jaloilleen ja valtion menotkin tippuvat radikaalisti kun eläkkeitä ei tarvitse enää maksaa niin paljoa. Aika ikävää tietysti vanhemmille ja sairaille ihmisille.

Mutta saa nähdä miten Suomessa käy. Jääkö korona vaan kiertämään ja tappaa lopulta kuitenkin vanhat ihmiset, mutta ennen sitä on talous tuhottu täysin?
Näin siinä tulee käymään. Tällä hetkellä koronaan kuolleiden (20kpl) mediaani keski-ikä on 84v. Taloudellisen kuoleman tulee tekemään 300-500 tuhannesta lomautetusta/työttömästä 40-50 tuhatta henkilöä, joista oikeasti tulee kuolemaan välittömästi tai välillisesti kymmeniä henkilöitä Itsemurhiin ja alkoholiin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
298 113
Viestejä
5 085 201
Jäsenet
81 428
Uusin jäsen
Nokkia

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom