Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Nopeilta ois saatavilla FFP2:sia

Right2_2048x.jpg

Miksei tuota autojen pysäyttelyhommaa jätetä kokonaan varusmiehille, poliisien resursseja varmaan tarvittas muuallakin.
 
Kaikissa noissa on erittäin fiksua porukkaa, enkä tarkoita vain ÄO:ta vaan ylipäänsä kusipäisyyden harvinaisuutta ja muiden huomioimista (ei päde samalla tavalla Kiinaan...). Maskit on ikäänkuin seuraus tuosta, koska niitä käytetään siellä ennen kaikkea muiden eikä itsensä takia. Ja listalle mukaan Taiwan.

Mutta siellä nimenomaan käytetään niitä kohteliaisuuden ja/tai yhteiskunnan painostuksen takia, ei siksi että se on joku todistettu tapa välttää taudit. Ja Etelä-Koreassahan virus levis aika vikkelästi ennenkuin alkoivat tehdä asian eteen jotain.
 
Mistähän syystä se yks oli sakot saanut sululla? Vai koittiko mennä yli jostain muualta ja lähteä poliiseja karkuun, tai vaan haistatti paskat tjsp?
 
virkaintoinen poliisi antanu sakon ja saanyt käskyn että oli muuten viimenen minkä annat :smoke:
 
Mistähän syystä se yks oli sakot saanut sululla? Vai koittiko mennä yli jostain muualta ja lähteä poliiseja karkuun, tai vaan haistatti paskat tjsp?
Yritti kävellen kuulema mennä ohi.

Jos tottelee, kun poliisi sanoo että pitää kääntyä takaisin, niin ei saa sakkoja. Jos ämpyröi, ja yrittää läpi vastoin annettua ohjetta, niin saa sakot.
 
Jos tottelee, kun poliisi sanoo että pitää kääntyä takaisin, niin ei saa sakkoja. Jos ämpyröi, ja yrittää läpi vastoin annettua ohjetta, niin saa sakot.

Vähän luulen että tollasella joka änkyröi vastaan tällaisessa tilanteessa ei juurikaan ole väliä saako sakon vai ei. Ei se niitä maksa kuitenkaan.
 
Olisiko Suomessa vetyperoksidikammioita dekontaminaatioon?

Ei kannata ruveta pellepelottomaksi: dekontaminaatioon tarvitaan 480 ppm pitoisuus. Vetyperoksidin sallittu pitoisuus (PEL) työpaikan ilmassa on vain 1.0 ppm.

Koronaviruksellehan pitäisi riittää oikein hyvin esim 60 asteinen lämpökaappi yön yli. Ongelma on varmaankin se, että halutaan pois myös bakteeita ja muita viruksia, jotka voivat kestää enemmän..
 
Tässä tapauksessa voi tosiaan olla tai todennäköisesti onkin kehittynyt keuhkokuume, josta on muutenkin maailmalla jo informoitu että perusterveet nuoret eivät ole myöskään poisluettu tästä vakavasta tautimuodosta. Myös influenssaan kuolee ihan vaan huikattuna nuoria perusterveitäkin ja lapsia...

Varmasti n. 100 prosentilla tehohoitoon joutuneista on keuhkokuume ja sairaalahoitoisistakin suurimmalla osalla. Ei oikein mikään muu taida tilaa niin heikentää, paitsi ehkä perussairauden paheneminen. Geneettisellä alttiudella varmasti osansa.
 
Vähän luulen että tollasella joka änkyröi vastaan tällaisessa tilanteessa ei juurikaan ole väliä saako sakon vai ei. Ei se niitä maksa kuitenkaan.

Ei luultavasti, mutta ainakin se tieto, että niitä kirjoitellaan, toimii (toivottavasti) ehkäisevästi niihin yrittäjiin jotka sen maksaisi jos sellaisen saa. Aika hyvinhän tuolla porukka vielä ollut, nähdään sitten maanantaina onko enemmän yrittäjiä kun liikenne lisääntyy.
 
Miksei tuota autojen pysäyttelyhommaa jätetä kokonaan varusmiehille, poliisien resursseja varmaan tarvittas muuallakin.
Ite ajoin tänä aamuna tiesulun läpi ja ihmettelin, mikä virka noilla varusmiehillä siellä on. Paikalla oli joku 6-7 poliisia ja 3 varusmiestä. Poliisit hoiti hommia ja varusmiehet kaivo nenää ringissä. Ehkä jos autoja on enempi jonossa, voivat käydä kyselemässä etukäteen kulkulupia tai jotain, mutta nyt näyttivät melko toimettomilta.
 
Ne toimii lähinnä kirjureina uutisten perusteella ja kaivaa nenää. Ei niillä ole mitään päätöstenteko oikeuksia.
 
Ne toimii lähinnä kirjureina uutisten perusteella ja kaivaa nenää. Ei niillä ole mitään päätöstenteko oikeuksia.

Heiluttelihan nuo tuolla jossain lähetyksessä noita pysäytysvaloja. Ja se paikalla oleva poliisihan se määrää että mitä tekevät, varmasti enemmän niilläkin hommaa jos sinne alkaa isompaa jonoa syntymään.
 
Kyl mä haluaisin uskoa että noille nuoremmillekin perusterveille tehohoitoon joutuneille löytyy joku selittävä tekijä lopulta. Oli se sitten röökays, ylipaino, juuri sairastettu flunssa, geneettinen ominaisuus tms.

Kyllä influenssakin nuoria, perusterveitä tehohoitoon asti laittaa (toki pienemmässä määrin kuin Covid-19), eikä selittävää tekijää aina löydy.
 
62 euroa/suomalainen jostain testistä on todella halpaa verrattuna siihen että huomattava määrä suomalaisia joutuu pariksi viikoksi tehohoitoon ja yhteiskunta on melko seis monta kuukautta.

Se on suhteellista. Laittaako miljardin testikitteihin vai odottaako muutaman viikon halvempaa ratkaisua, mitä tässä selvästikin tehdään.
 
Jos vain suomesta olisi järkevää viinaksia ostaa, niin kävisin kyllä kesän juomat ostamassa hyvissä ajoin.
Seuraava hittituote olisikin sitten hiiva ja sokeri mutta niitä onkin jo paha mennä kieltämään. Sivuvaikutuksena myös sille hamstratulle vessapaperille voi tulla käyttöä.

:kippis: Ja tästä lähtee uus hamstraus vyöry. Vaikkakin varmaan jää ajatuksen tasolle.

Olisi sosiaalisista ja terveydellisistä syistä, sekä erityisesti lasten etua ajatellen loistava päätös keskeyttää tai rajoittaa alkoholin myynti ja anniskelu (ei tässä kauaa tule menemään ennen kuin ensi- ja turvakodit on täynnä pahoinpideltyjä naisia ja lapsia).
Lisäksi se olisi tehokasta nyt, kun rajatkin on kiinni.

Mutta ei tulla tekemään, koska verotulot.
Ja koska pelätään ns. kansan raitistumista ajaneen Gorbatshovin esimerkkiä. Neukkulassa hallinta hajosi pitkälti siihen, kun alkoholipolitiikkaa kiristettiin ja kansa alkoi muodostua vihamieliseksi. Seurasi jopa epäonnistunut vallankaappausyritys, jonka jälkeen Gorba erosi. Ensimmäinen asia, minkä kapinan kukistanut Jeltsin valtaan päästyään teki, oli vodkan hinnan palauttaminen takaisin lähes ilmaiseksi ja saatavuuden palauttaminen entiseksi. Seuraavaksi toki teki vielä isomman tempun ja vapautti kaikkien tuotteiden hinnat sekä avasi rajat, ei sillä.
 
Voisko noille maskeille perustaa oman keskustelun?
Alusta asti tätä lankaa lukenu ja joka kerta kun saisi euron kun bongaa FFP3 -termin niin ei tarvitsisi enää töissä käydä. Kiits

Perustaanko myös tehohoitopaikoille ja ventilaattoreille oma keskustelu? Oleellisesti kuitenkin liittyy suojautumiseen.
 
Kärkkäisillä taas tarjolla isompia tonkkia käsidesiä. Mitenköhän tuo vaikuttava aine (Alkyylidimetyylibentsyyliammoniumkloridi) vertautuu etanoliin?

En ole kyllä koskaan nähnyt käsidesiä mikä pelkästään tuota sisältäisi. Tuota käytetään tietyissä tuotteissa tuomaan lisätehoa etanolin lisäksi eli olisiko tuossa kuitenkin sitä etanoliakin, koska ei mitä tahansa voi käsidesinä myydä.
 
Olisi sosiaalisista ja terveydellisistä syistä, sekä erityisesti lasten etua ajatellen loistava päätös keskeyttää tai rajoittaa alkoholin myynti ja anniskelu (ei tässä kauaa tule menemään ennen kuin ensi- ja turvakodit on täynnä pahoinpideltyjä naisia ja lapsia).
Lisäksi se olisi tehokasta nyt, kun rajatkin on kiinni.

Mutta ei tulla tekemään, koska verotulot.
Ja koska pelätään ns. kansan raitistumista ajaneen Gorbatshovin esimerkkiä. Neukkulassa hallinta hajosi pitkälti siihen, kun alkoholipolitiikkaa kiristettiin ja kansa alkoi muodostua vihamieliseksi. Seurasi jopa epäonnistunut vallankaappausyritys, jonka jälkeen Gorba erosi. Ensimmäinen asia, minkä kapinan kukistanut Jeltsin valtaan päästyään teki, oli vodkan hinnan palauttaminen takaisin lähes ilmaiseksi ja saatavuuden palauttaminen entiseksi. Seuraavaksi toki teki vielä isomman tempun ja vapautti kaikkien tuotteiden hinnat sekä avasi rajat, ei sillä.

Höpö höpö. Nuo pahoinpitelyt ovat niitä yksittäistapauksia ja meidän kulttuurissa naisetkin juovat. Ei ne pahoinpitelyt muodostu ongelmaksi yhtään sen enempää kuin ennen. Sen sijaan vanhemmat joutuvat käyttämään alkoholia kotona ja se on ongelma. Ryypiskely ja lapsen pakottaminen sitä seuraamaan voi jättää lapseen traumoja ja luoda turvattomuuden tunnetta - omassa kodissaan. Ja ihan yhtä hyvin siihen voi syyllistyä yh-äiti tai molemmat vanhemmat.

Kyllä itse ainakin hyväksyisin alkoholin rajoitukset. Ensin alkot kiinni ja kauppoihin 1 pullo/asiakas -rajoitukset. Uskoisin sosiaalisen paineen olevan niin kova, ettei suurin osa kävisi yli 10 kertaa kaupassa ostaakseen alkoholia. Vielä vähemmän lapsen kanssa.
 
Miksei tuota autojen pysäyttelyhommaa jätetä kokonaan varusmiehille, poliisien resursseja varmaan tarvittas muuallakin.
Mainitun valtuuksien puutteen lisäksi on sellainen ongelma, että keskenään toimiessaan kuitenkin teloisivat itsensä ja muita, päästäisivät käännytettäviä, käännyttäisivät päästettäviä tai ainakin herättäisivät muuta ylimääräistä pahennusta. Siis enemmän kuin oikeat poliisit näillä epämääräisillä ohjeilla.
 
Se on suhteellista. Laittaako miljardin testikitteihin vai odottaako muutaman viikon halvempaa ratkaisua, mitä tässä selvästikin tehdään.

Mikähän 2,5 euron saksalaistestissä oikein on vikana, kun se ei tunnu kiinnostavan?
Jos testin ja analyysin kustannukset saisi painettua kymppiin, koko kansan testaus ei olisi enää kuin 50 M€/laaki.
 
Kyllä itse ainakin hyväksyisin alkoholin rajoitukset. Ensin alkot kiinni ja kauppoihin 1 pullo/asiakas -rajoitukset. Uskoisin sosiaalisen paineen olevan niin kova, ettei suurin osa kävisi yli 10 kertaa kaupassa ostaakseen alkoholia. Vielä vähemmän lapsen kanssa.
Tällaiset alistusfantasiat ovat muutenkin surullista kuultavaa, mutta etenkin poikkeusoloissa niitä ei tarvitse laukoa edes vitsillä. On todella alhaista käyttää vuosisadan suurinta globaalia hätätilaa omien mielitekojen ajamiseen. Enkä nyt välttämättä tarkoita foorumin käyttäjiä vaan sekavimpien politrukkien psykooseja.
 
Mikähän 2,5 euron saksalaistestissä oikein on vikana, kun se ei tunnu kiinnostavan?
Jos testin ja analyysin kustannukset saisi painettua kymppiin, koko kansan testaus ei olisi enää kuin 50 M€/laaki.

Ovatko nämä mainitsemasi testit siis vasteainetestejä (sormenpää + veri) vai PCR vai mitä mahdollisesti? Ihan mielenkiinnosta kun näistä ei ole hirveästi ollut puhetta missään.
 
Höpö höpö. Nuo pahoinpitelyt ovat niitä yksittäistapauksia ja meidän kulttuurissa naisetkin juovat. Ei ne pahoinpitelyt muodostu ongelmaksi yhtään sen enempää kuin ennen. Sen sijaan vanhemmat joutuvat käyttämään alkoholia kotona ja se on ongelma. Ryypiskely ja lapsen pakottaminen sitä seuraamaan voi jättää lapseen traumoja ja luoda turvattomuuden tunnetta - omassa kodissaan. Ja ihan yhtä hyvin siihen voi syyllistyä yh-äiti tai molemmat vanhemmat.

Naisetkin dokaa, se on totta. Ja traumoista oon samaa mieltä. Muutoin oot väärässä. Mistään yksittäistapauksista ei oo kysymys.
Mutta pianhan se nähdään. Jos nyt menee niin kuin jouluina, syyslomina, hiihtolomina, pääsiäisenä ja kesälomakausina, niin kyllä se lomautusten myötä nopeasti alkaa eskaloitumaan.

”Ainakin 130 000 suomalaista kokee vuosittain parisuhteessaan väkivaltaa. Sen lisäksi ovat vielä ne, jotka kokevat väkivaltaa jonkun muun läheisen, kuten vanhemman tai sisaruksen, taholta.”

”Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin paikka naiselle. Täällä joka kolmas nainen kokee elämänsä aikana lähisuhdeväkivaltaa.”

Korona jyllää, uusimaa eristetty, suojavälineet vähissä, hengityslaitteet vähissä, henkilökunnan turvallisuus uhattuna ym. Mitä Helsingin sotejohtaja miettii? No, alkoholin kieltämistä. Voi vee mistä näille spedeille oikein maksetaan?
No mutta jos sillä vähennetään yksikin kuolema tai sairaalaan joutunut, niin se onhan se sen arvoista :love:... ja jos ei vähennettäisikään, niin ei siitä nyt ole isoa haittaa... vai pätikö nämä vain perusoikeuksien rajauksiin?

Kyllä mää uskon, että alkoholin myynnin loppuminen voisi hyvinkin vähentää sairaalojen kuormaa enemmän kuin , kuin tämä Uudenmaan rajastoppailu, joten ihmeessä ei? En toki varma ole auttaisiko, mutta en ole kyllä yhtään vakuuttunut siitä Uudenmaan eristyksenkään toimivuudesta. Kuitenkin alkoholin myyntikielto ei polje kenenkään perusoikeuksia, niin ennemmin se, jos pitää tehdä jotakin dramaattista.
Tällaiset alistusfantasiat ovat muutenkin surullista kuultavaa, mutta etenkin poikkeusoloissa niitä ei tarvitse laukoa edes vitsillä. On todella alhaista käyttää vuosisadan suurinta globaalia hätätilaa omien mielitekojen ajamiseen. Enkä nyt välttämättä tarkoita foorumin käyttäjiä vaan sekavimpien politrukkien psykooseja.
Siis ihan oikeasti? Liikkumiisvapauden rajoitukset eivät ole ongelma, mutta jos kaljaa ei saa niin se on törkeä alistusfantasia jota ei saa laukoa edes vitsillä?

En minäkään ole taaskaan mitenkään vakuuttunut, että olisiko tuostakaan hyötyä, mutta en nyt ymmärrä miten joku voi olla sitä mieltä, että tämä olisi kova juttu tilanteessa, jossa edes maan sisällä ei saa liikkua perusoikeuksien mukaisesti?

Mietin jo aikaisemmin kun moni suhtautui hälläväliä asenteella kysymyksiin perustuslaillusuudesta, liikkumisvapaudesta tai yksityisyydensuojasta, että kuinkahan mieli muuttuisi jos puhuttaisiin kaljasta, osalla ilmeisesti aika rajustikin.
 
Viimeksi muokattu:
Perustaanko myös tehohoitopaikoille ja ventilaattoreille oma keskustelu? Oleellisesti kuitenkin liittyy suojautumiseen.

Sopii mainiosti että pidetään keskustelu yleisellä tasolla aiheesta ja siirretään omaan lankaan toi loputon tekninen vääntäminen noista vehkeistä joista loppujen lopuksi kukaan täällä ei tajua vittujakaan.
 
Ja kohta taas myymällä vain gallonoita osteskellaan kartanoita... :)
On kyllä melkoista voittajapuhetta alkaa ehdotella kieltolakia etenkin juuri nyt. Toki sillä on työllistävä vaikutus ja työllisyys on ajankohtainen huoli, mutta tuskin pimeän kauppatavaran yrittäjyys ja poliisin, oikeuslaitoksen ja vankeinhoidon tahallaan työllistäminen on se oikea reitti. Varsinkin, kun poikkeustila liittyy tartuntatautiin.
 
Mitenkäs tapauksesssa pitää menetellä jos ulkomailta tuleva tulee kotiin, niin mitenkäs muiden kotona olevien esim. voiko kotiin palanneen työssäkäyvä puoliso jatkaa töissä (sairaanhoitaja)?
 
Ovatko nämä mainitsemasi testit siis vasteainetestejä (sormenpää + veri) vai PCR vai mitä mahdollisesti? Ihan mielenkiinnosta kun näistä ei ole hirveästi ollut puhetta missään.

En paljoa näistä eri testeistä tiedä, mutta tuossa on jonkun sairastuneen päiväkirjaa ja ovat käyneet testaamassa joitakin testejä, koska olivat todettu aikaisemmin positiivisiksi. Tai ainakin perheen isä oli jutusta päätellen positiivinen. Jännä jos tuo ei perheen sisällä tartu muihin.
 
Ovatko nämä mainitsemasi testit siis vasteainetestejä (sormenpää + veri) vai PCR vai mitä mahdollisesti? Ihan mielenkiinnosta kun näistä ei ole hirveästi ollut puhetta missään.
Valmistaja on TIB Molbiol Berliinissä TIB MOLBIOL — Oligonucleotides, Design for PCR and LightCycler ja näin maallikkona päättelen, että se valmistaa laajaa kirjoa PCR-testikittejä eri patogeeneille, mm. ebola ja H5N1 ja nyt myös korona.

Nämä on ilmeisesti pääsääntöisesti "Intended Use: Research Use"-laatua eikä varsinaiseen lääketieteelliseen diagnostiikkaan. En sitten tiedä olisiko tuo ylipääsemätön ongelma, jos tarkoituksena olisi epidemiologinen seulonta.
 
Perusterve 20-vuotias nainen tehohoitoon Jyväskylässä

Tässä taas muistutus siitä, että nyt ei ole kyseessä mikään nuhatauti. Toivotaan, että kaikki menee naisella hyvin ja toipuu täyteen terään.
Yritetään myös ymmärtää ettei sen Influenssan kanssa kannata leikkiä. Vuosittain Suomessakin joutuu normi Influenssan jälkitautien takia sairaalaan, mutta eivät ylitä uutiskynnystä!

Vaikka valtaosa lasten influenssoista ja niiden komplikaatioista hoidetaan avohoidossa, osa lapsista joutuu vaikean taudinkuvan vuoksi sairaalaan. Ymmärrettävästi sairaalahoitoon päätyvät lapsistakin useimmin ne, joilla on myös jokin aiempi sairaus, mutta suurin osa kaikista sairaalaan joutuvista lapsista on aiemmin terveitä. Yhdysvalloissa perusterveet alle yksivuotiaat lapset joutuvat influenssan vuoksi sairaalaan suhteellisesti yhtä usein kuin vanhukset (Neuzil ym. 2000).
 
Viimeksi muokattu:
Mitenkäs tapauksesssa pitää menetellä jos ulkomailta tuleva tulee kotiin, niin mitenkäs muiden kotona olevien esim. voiko kotiin palanneen työssäkäyvä puoliso jatkaa töissä (sairaanhoitaja)?
Voi. Ainakin PPSHP:llä. Vasta sitten kun se toinen oireilee ja sillä on todistettavasti COVID19 niin sit pitää jäädä kotiin. (koska on altistunut)
 
Viimeksi muokattu:
Ampukaas alas tämä teoria, johon törmäsin:

Kaikissa niissä maissa, joissa tauti on saatu tehokkaasti hidastettua (Etelä-Korea, Japani, Singapore, Hong Kong), käytetään hyvin aktiivisesti maskeja? Ja vertailussa tartunnan saaneiden määrät synkattu aika-akselille 100. tapauksen jälkeen. Näissä neljässä kulmakerroin merkittävästi matalampi.

Eli mitkä muut tekijät voisivat selittää eroa? Ikärakenne, muut toimet estää taudin leviäminen?
Äärimmäinen kurinalainen kohteliaisuus, jonka takia ei kukaan varsinkaan kulkutaudin uhatessa pärski päin näköä ja naureskele, että taisi olla koronaa. Tai siis kaikki muu, mikä tehdään samasta syystä kuin käytetään nyt aktiivisesti niitä maskeja.
 
Ampukaas alas tämä teoria, johon törmäsin:

Kaikissa niissä maissa, joissa tauti on saatu tehokkaasti hidastettua (Etelä-Korea, Japani, Singapore, Hong Kong), käytetään hyvin aktiivisesti maskeja? Ja vertailussa tartunnan saaneiden määrät synkattu aika-akselille 100. tapauksen jälkeen. Näissä neljässä kulmakerroin merkittävästi matalampi.
Katselin eilen yhtä Japanissa asuvan saksalaisen kaverin videota ja ainakin hänen mukaansa ei Japanissa testata läheskään kaikkia oirehtivia ja että todelliset luvut on paljon korkeammat kuin tilastot antaa ymmärtää. Ja Tokion kuvernööri on jo tuonut ilmi ajatuksen siitä, että Tokio saatetaan joutua asettamaan lockdowniin jos tilanne ei parane.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
298 096
Viestejä
5 084 745
Jäsenet
81 426
Uusin jäsen
Jonsteri95

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom