Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Korona sairastetaan usein lievänä tai oireettomana. Mistä tietää, milloin joku levittää koronaa, jos hän tekee sitä oireettomana?
Muistelen, että tosiasiassa oli aika harvinaista sairastaa oireeton korona tuolloin, jotain 20% todennäköisyys tms. Alunperin luultiin, että se olisi yleisempää, mutta ei se nyt kovin yleistä tainnut ollakaan.

Syksyllä 2019 koronaan sairastuneilla oli varmaankin ollut aika suorat tai epäsuorat kytkökset Kiinan matkailuun, ja näiden jäljitys olisi varmaan ollut ihan tehtävissä.

Alkuperäinen virus ei ollut kovin tehokas leviämään ja sillä kesti siis pitkän aikaa saavuttaa kunnon momentum, vaikka sai ihan rauhassa levitä. Syksyllä 2019 siis viruksen kantajia oli aika vähän eivätkä tartuttaneet virusta kovin tehokkaasti eteenpäin.
 
Nimenomaan ei olisi tarvittu mitään "drakonisia" järjestelyjä, vaan olisi voitu juosta yksittäisten ihmisten perässä. Kuten sitten tehtiinkin myöhemmin, mutta se oli siinä vaiheessa jo aika tehotonta damage controllia.

Jos viruksella kesti puoli vuotta levitä "tutkan alla" ennen kuin siitä alkoi olla huomattavaa ja näkyvää haittaa, niin tätä aikaa olisi voitu vähintäänkin pidentää huomattavasti, jos olisi eksponentiaalista kasvua saatu hillittyä vaikkapa lineaariseksi kasvuksi.

Kaiken lisäksi kesä 2020 olisi auttanut asiassa huomattavasti, koska alkuperäinen virus ei selvästikään menestynyt kovin hyvin kesäkeleillä.

Mitä eläimiin tulee, niin eikös eläinkunnan koronat ole lähinnä ihmisestä peräisin, ja jos ihmisellä on vähän koronaa, niin aika heikosti se sitten eläinkuntaankaan leviää...
Edelleen, tuon puolesta ei ole minkäänlaista näyttöä, eikä edes teorian tasolla toimivaa mallia. Alkuperäisen viruksen itämisaika oli kohtalaisen pitkä ja tarttuva jo ennen oireilua. Alkuvaiheessa ihmeteltiin lähinnä yksittäisiä poikkeuksellisen vaikeita keuhkokuumetapauksia (tutulla oli tällainen myös ennen kun alettiin edes puhua mistään epidemiasta, jälkikäteen varmistui covid19-tapaukseksi). Sillä tiedolla ei ollut mitään mahdollisuuksia alkaa tekemään kovin radikaaleja toimenpiteitä. Emme me nytkään kopita jokaista vähän kovempaa tautitapausta flunssa-aikana vain varmuuden vuoksi. Sen takia tuosta on jokseenkin turhanpäiväistä jossitella.

Mitä eläimiin tulee, niin ne tartuttavat toisiaan ihan sujuvasti ja lajikirjo on aika laaja.


...mistä päästään taas siihen, että millään rajoitustoimenpiteellä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia pysäyttää epidemiaa, eikä virusta ole ainakaan nykytietämyksellä ja teknologialla mitään mahdollisuutta hävittää.
 
Alkuvaiheessa ihmeteltiin lähinnä yksittäisiä poikkeuksellisen vaikeita keuhkokuumetapauksia (tutulla oli tällainen myös ennen kun alettiin edes puhua mistään epidemiasta, jälkikäteen varmistui covid19-tapaukseksi). Sillä tiedolla ei ollut mitään mahdollisuuksia alkaa tekemään kovin radikaaleja toimenpiteitä. Emme me nytkään kopita jokaista vähän kovempaa tautitapausta flunssa-aikana vain varmuuden vuoksi. Sen takia tuosta on jokseenkin turhanpäiväistä jossitella.
Kysymys oli nyt siitä, että Kiina olisi ollut avoin ja varoittanut maailmaa jo esimerkiksi marraskuussa 2019. Kiinalla kyllä tieto varmaankin oli, mutta peittelivät asiaa.

Jos ajatellaan, että esimerkiksi tammikuussa 2020 viruksen kantajia oli yhteensä määrä X Kiinan ulkopuolella (tai ylipäätään maailmassa), niin marraskuussa 2019 niitä oli varmaankin X jaettuna kymmenellä tai jotain sinnepäin. Näin ollen koko kuvioon olisi saatu huomattavasti parempi startti ja ihan 100% varmasti virus olisi levinnyt paljon hitaammin ja heikommin kuin toteutuneessa historiassa, ei tässä tarvita kovin ihmeellisiä rakettitietelijän aivoja. Sanoisin, että ainakin syksyyn 2020 asti olisi eletty ihan normaalisti. Ei se virus olisi ennen kesää ehtinyt juuri levitä. Seuraavana talvena tuli jo rokotteet, jotka tehosi hyvin tähän alkuperäiseen virukseen, joka olisi voinut olla päävirus pitkän aikaa jatkossakin, koska mutatoitumistilaisuuksia olisi ollut paljon vähemmän kuin toteutuneessa historiassa.

Vähintäänkin miljoonia ihmishenkiä olisi voitu säästää.
 
Aika hölmöä spekulointia. Totuus on myös se, että mikäli virus ei olisi levinnyt nopeasti, ei myöskään rokotteen kehitys olisi edennyt nopeasti. Aika hankala rajoittaa ihmisten oikeuksia myös spekulaation perusteella eli käytännössä leviämisen on tapahduttava ennen kuin voidaan tapahtuneeseen reagoida.
 
Aika hölmöä spekulointia. Totuus on myös se, että mikäli virus ei olisi levinnyt nopeasti, ei myöskään rokotteen kehitys olisi edennyt nopeasti. Aika hankala rajoittaa ihmisten oikeuksia myös spekulaation perusteella eli käytännössä leviämisen on tapahduttava ennen kuin voidaan tapahtuneeseen reagoida.
Päinvastoin voi olettaa, että rokotetta olisi alettu kehittämään pari kuukautta aiemmin. Ja rokotteen varsinainen kehitystyöhän oli nopeaa, muistaakseni esimerkiksi Modernan rokote kehitettiin yhdessä viikonlopussa. No big deal. Testailu, byrokratia ja valmistus on sitten eri juttu.

Sitä en sitten osaa sanoa, että kenellä sitä olisi testailtu, jos virus ei olisi juurikaan levinnyt mihinkään! Mutta se kai olisi ollut positiivinen ongelma...

Enkä edelleenkään puhunut mistään rajoituksista mitään, vaan yksittäisten viruksen kantajien jäljityksestä ja hoidosta. Juuri nyt tällaisella vakavuudella suhtaudutaan esimerkiksi Marburgin tautiin, joka on vaarallista verenvuotokuumetta aiheuttava virus Ruandassa. Tautia ei kai ole vielä todettu Euroopassa, mutta ainakin Ruotsi pitää tilannetta vakavasti silmällä. (Koska paljon hurreja käy Ruandassa vuosittain.)
 
Olisi pitänyt olla ja varsinkin tähän mennessä pitää olla kanta jossa listattu riskiryhmään kuuluvat. Koronanyrkillä yms isketään näitä sitten eikä koko väestöä. Tuo on ensimmäinen askel saada jotain pientä uskottavuutta tuohon touhuun.
 
Kysymys oli nyt siitä, että Kiina olisi ollut avoin ja varoittanut maailmaa jo esimerkiksi marraskuussa 2019. Kiinalla kyllä tieto varmaankin oli, mutta peittelivät asiaa.
Tämä nyt menee vähän sellaiseen että jos mummolla olisi pyörät niin sehän olisi linja-auto. Meillä ei ole varmaa tietoa siitä, missä vaiheessa virus karkasi, eikä siitä missä vaiheessa se huomattiin, joten edelleenkään en näe pöydällä mitään mikä puoltaisi sitä vaihtoehtoa, että epidemia olisi voitu estää.
 
Olisi pitänyt olla ja varsinkin tähän mennessä pitää olla kanta jossa listattu riskiryhmään kuuluvat. Koronanyrkillä yms isketään näitä sitten eikä koko väestöä. Tuo on ensimmäinen askel saada jotain pientä uskottavuutta tuohon touhuun.
Siinävaiheessa, kun korona tai sen tapainen tauti on vasta tulossa ja /tai tapaukset ovat hyvin vähäisiä, altistuneiden karanteenit ja testaus ovat ne kaikkein luotettavimmat ja toimivimmat vaihtoehdot.

Suomessa suurin virhe alkuvaiheessa oli se, jotta ulkomailta tulijoita ei pistetty pakkotesteihin ja karanteeneihin tarpeeksi.
Jos niin olisi toimittu, niin esimerkiksi siiri osa etäopiskelu jne rajoitustarpeista olisi vältetty varmasti ainankin puoli vuotta tai enemmän eteenpäin.

Sillä ei ole merkitystä, jotta täydellinen estäminen ei olisi onnistunut, mutta sillä olisi, että nämä paljon paljon pienenmpään ryhmään kohdistuvat, melko edulliset ja helpot toimet olisivat säästäneet tarvetta olla kohdistamatta toimia paljon suurempiin ryhmiin, jolloin nettosäästö olisi ollut todella mittava.

Lisäksi paljon kuolemia olisi vältetty, kun olisi keretty oppia hoitamaan koronaa paremmin ja myöhemmät variantit olivat jonkinverran vähemmän vaarallisia, tappavuuden suhteen..

Tämä tarve tiedettiin toki koronankin kanssa ajoissa, mutta hallitus ei vain toiminut ja vitkustelusta seurasi sitten rangaistus valtavasti suuremmalle ryhmälle.
...............
Valmiudet karanteeneihin ja testeihin ym pitäisi säätää lakeihin valmiiksi jo ennen koronan tapaista tautia, jolloin sitä pysyttäisiin torjumaan paljon tehokkaammin. Joku viikon tai parin karanteeni ulkomaanmatkan jälkeen ei ole suuri ongelma vs ylimääräiset kuolleet ja useiden paikkojen pakkosulkeminen Suomessa joita ei sitten ollut mahdollista sitten välttää, koska tapausten määrä oli saatava aina välistä alemmas, kun leviämisvauhti kasvoi muuten ihan liikaa.

Holtiton matkustelu sallii koronan kaltaisten tautien nopean leviämisen ympäri maailman, erittäin nopeasti ja tehokkaasti. Onneksi niitä on ollut harvoin. Se ei kuitenkaan tarkoita missään nimessä, jotta niihin ei kannattaisi varutua, siten että tehokkaita torjumiskeinoja on käytettävissä heti, jos tarvetta ilmenee.. Siinä mielessä tuollainen tauti on kuin tulipalo: Se kannattaa sammuttaa tai rajoittaa jo alkuunsa niin seuraukset ovat paljon lievemmät.
 
Näin 6 rokotetta saaneena en näköjään ole vielä niihinkään kuollut enkä sairastunutkaan ainakaan niiden takia.
Varsinainen ihmiskoe siis.
 
Jatka samaan malliin. Lähellä ollaan että päästään mitalisijoille: https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/view/demo_mexrt/default/bar?lang=en
Lisätään vielä vertailu Suomi ja Bulgaria:

 
Näin 6 rokotetta saaneena en näköjään ole vielä niihinkään kuollut enkä sairastunutkaan ainakaan niiden takia.
Varsinainen ihmiskoe siis.
Esimerkillistä toimintaa, harvalla taitaa olla noin monta! Onko tietoa milloin olisi seuraavan piikin otto? Kuinka monta rokotusta ottaneet lasketaan muuten nykyään rokotetuiksi? Käsittääkseni ainakin jos on vain neljä rokotusta tai vähemmän niin on rokottamaton.
 
Osa maista, kuten Ruotsi, aloittivat rokotukset myöhempään, eli saattaa tilastot tulla perässä. Etelässä taas aurinko on extra suoja tartuntoja vastaan. Maltaa nuo ei kuitenkaan selitä...
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 834
Viestejä
4 540 631
Jäsenet
74 884
Uusin jäsen
Skaku

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom