Tämän mukaan Suomessa on kuollut koronaan melkeen 9 000 ihmistä.
Koronakuolemat ovat olleet aika jyrkässä nousussa viime aikoina, mutta siitä ei mitään puhuta.
Niin nämä on käsittääkseni edelleen niitä tilastoituja, joilla on 30pv sisällä kuolemasta ollut todettu korona tartunta. Eli kun se 80v pappa, jolla on ollut sydänvika 20v, on tehty pallolaajennukset ym. menee terveyskeskukseen valittamaan rytmihäiriöistä ja sillä todetaan sitten sairaalassa testissä oireeton korona kuolee tuosta 3vko kuluttua kun pumppu petti se merkitään koronaan kuolleeksi. Kun mietit, että vuodessa kuolee se ~55 000 ilman koronaa, niin ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen, että koronan tapainen tauti hyvin todennäköisesti osalla kuolleista on vaikka sillä ei ole mitään tekemistä kuoleman syyn kanssa (käynyt jo koko väestön käytännössä läpi ainakin kertaalleen). Kuolleiten mediaani-ikä kertoo aika hyvin tämän. Tilastokeskus sitten yrittää selvittää mikä se oikea kuolinsyy oli ja julkaisee sitten tilastot.
Voit tuosta lukea miten long covid on ihmisiin vaikuttanut.
Koronaviruksen pitkittyneet oireet kestävät hyvin pitkään!
apuakoronaan.fi
Edelleen kysyin jotain tilastoa en jotain koronauskovaisten kerhon juttuja. Koronaan liittyy niin paljon kaikenlaisia uskomuksia, että itse haluan jotain kunnon faktoja en netissä olevia anonyymien kirjoituksia. Väitetyt long covid oireet voi liittyä tai sitten olla liittymättä tautiin. Esim. aivohalvauksia tapahtuu vuositasolla paljon, eikä ne tule katoamaan koronan ajaksi. Osa sitten osuu ihmisille koronan aikana/jälkeen jne. Eli tilastoja kehiin kuten aiemmin sanoin.
Eli sun mielestä kaikki sairaat ja vanhukset pitäisi vaan jättää hoitamatta, koska elämän kiertokulku? Ei saatana mitä sitä saa lukea. Eli jos sä sairastut johonkin, niin sutkin vois vaan jättää hoitamatta, että kuole pois, koska se vaan kuuluu elämään?
Oletko tietoinen, että sairaanhoidossa on jokapäivä käytössä triage? Eli hoitava lääkäri arvioi onko ko. hoidosta ko. henkilölle hyötyä. Kun sairaanhoidon kapasiteetti uhkaa täyttyä, hoidetaan ne kenellä on parhaat mahdollisuudet selviytyä. Sitten kun koronan tapainen tauti täyttää sairaalat ja lääkärin pitää valita tuo edellä kuvattu 80v sydänsairas pappa vai perusterve 30v, niin valinta on selvä. Pappa jää hoitamatta. Tämä opetetaan ihan kaikille lääkäreille. Voi kuulostaa asiaa ymärtämättömältä karulta, mutta resurssit on rajalliset, joten prioisointia on pakko tehdä, että saadaan suurin hyöty käytössä olevista resursseista. Mielestäni koronan hoitoo panostettiin liikaa muiden tautien hoidon kustannuksella. Tähän voi toki vaikuttaa panostamalla massiivisesti sairaanhoitoon. Ei ole vaan ketään kiinnostanut vuosikymmeniin, eikä nykyinen hallituskaan mitään ole asian eteen tehnyt korupuheiden lisäksi. Siinä vaiheessa kun minä tai sinä ollaan 80v monisairaita ja iskee seuraava pandemia, joka tukkii sairaalat me jäädään ilman hoitoa. Kukaan ei ole elänyt ikuisesti eikä tule elämään, kaikki me lähdetään täältä jalat edeltä.
"We are going to die, and that makes us the lucky ones
Most people are never going to die because they are never going to be born
The potential people who could have been here in my place
But who will in fact never see the light of day outnumber the sand grains of Sahara
Certainly those unborn ghosts include greater poets than Keats, scientists greater than Newton
We know this because the set of possible people allowed by our DNA
So massively exceeds the set of actual people
In the teeth of those stupefying odds it is you and I, in our ordinariness, that are here
We privileged few, who won the lottery of birth against all odds
How dare we whine at our inevitable return to that prior state
From which the vast majority have never stirred?"
Se mikä tässä on käsittämätöntä on nykyisin mielensäpahoittajien meuhaaminen netissä ymmärtämättä edes miksi edes oikeasti pahoittivat mielensä.