Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Korona heikentää immuniteettia, eli koronan jälkeen tulevat taudit todennäköisesti tarttuvat helpommin, ja todennäköisesti myös ovat kovempia kuin "normaalisti". Eli toistuvat koronatartunnat voivat olla kerta kerralta pahemman tuntuisia. Boonuksena korona vaurioittaa sisäelimiä, verisuonia, ja lisää riskiä esim. sydän- ja verisuonitauteihin kuten sydänkohtauksiin monikymmenkertaisesti. Toki todennäköisesti olemattomasta riskistä vain vähän olematonta suuremmaksi, mutta silti. Siksi ei välttämättä toistuvia tartuntoja kannattaisi kovin tiheällä frekvenssillä hankkia.
Itsellä oli korona lokakuussa ja tammikuussa joku influenssa/mahatautikombo. Ikinä en ole ollut niin kipeä kuin tammikuussa olin. Aivan järkyttävän huono olo eikä meinannut päästä sängystä ylös.

Korona ei minulla kovin pahalta tuntunut, mutta uskon sen vaikuttaneen tuohon tammikuun tautiin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 949
Jos Saksa oikeasti erottuu näissä tämän talven kuolintilastoissa, niin energiakriisi voi hyvinkin selittää sitä jossain määrin. Ihmiset ovat tinkineet lämmityksestä ja ovat olleet enemmän kylmissään kuin yleensä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 914
Yritin tuossa googlettaa, mutta heikoin tuloksin niin kysäsenpä täältä. Mikäs se on nykyään käytänteet kun on todettu korona? Ollaanko tässä nyt viikko omaehtoisessa karanteenissa vai muutama päivä ja oireettoman voit palata esim kouluun? Nuoremmalla pojalla kotitesti näytti positiivista ja en millään löytäny vastausta kun googletin, ehkä en vaan osannu :hmm:
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897

Niin kauan kuin selviä oireita, mutta mitään karanteenia ei enään ole...

Korona on flunssa, ei flunssaa tarvitse testailla ja sairaana ei mennä kouluun/töihin, yksinkertaista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 914
Korona on flunssa, ei flunssaa tarvitse testailla ja sairaana ei mennä kouluun/töihin, yksinkertaista.
No en tienny ettei tuota enää tartte testailla. Pojalla nyt oli vähän lämpöä ja nappasin testin matkaan kaupasta. Mutta kiitos kuitenkin infosta :thumbsup:
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 104
Koskahan perataan mediassa koronatoimia, mikä toimi mikä ei, oliko passilla syrjinnät ihan jees. Mitä veikkaatte, ei ikinä? :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
No toimiko Uudenmaan sulku vai ei, oliko koronapassilla vaikutusta vai ei jne.
Koronahan ei pysty leviämään, jos on tarpeeksi tiukat sulkutoimet. Eli siinämäärin, kun ihmisten liikkuminen estyi, koronan eteneminen hidastui. Ei siinä ole yhtäänmitään epäselvää.
Koronapassin toimintaa on mietetty runsaasti jo aikaisemmin, eikä siitä ole tullut ilmi mitään uutta. Jos asia kiinnostaa, niin kannattaa tutkia esim tämän foorumin kaikki koronaan liittyvät viestit.
 
Koronapassi oli kyllä ainakin Suomessa turha mutta pakko oli päästä polkemaan yksilön oikeuksia. Kyllä näitä toimia ja varsinkin niiden oikeutusta olisi hyvä käsitellä.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
74
Niin onhan aina omituista jos yksilön oikeuksia poljetaan, mutta onko yksilöllä myös vastuutta omista toimista
 
Silloinkun liikkeellä on esim vakava tauti (kuten korona oli), joka voi aiheuttaa esim sairaanhoidon kyykkäämisen, jos annetaan ihmisten toimia, niinkuin normaalitilanteessa, yksilöt joutuvat luopumaan erinäisistä oikeuksistaan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Niin onhan aina omituista jos yksilön oikeuksia poljetaan, mutta onko yksilöllä myös vastuutta omista toimista
Veditkö tähän ehkä yhden maailman määrittelemättömimmistä kysymyksistä?

Yksilöllä on vastuita ja oikeuksia. Eri tahot yrittävät vaikuttaa molempiin. Useimmat tahot pyhittävät vaikutustoimensa pyrkimällä (yhteiseen) hyvään. Tahot, jotka vaikuttamiseen pyrkivät, näkevät lieveilmiöt välttämättömänä pahana. Täten he eivät tule kantamaan vastuuta seuraamuksista.

Voit lukea ylläolevan länsimaalaisen demokratiakuvatuksen vinkkelistä jättämällä sulkeisiin lisätyt osuudet huomioimatta. Ne mukaan lukien, kertomus kuvastaa sitä mentaliteettia jolla eräs keskieuroopan maa pyrki hakemaan elintilaa. Tuolloinkin vain harva osasi paheksua toimia. Minua harmittaa kovasti, etteivät ihmiset vieläkään osaa tunnistaa tätä heikkoutta itsessään.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 949
Silloinkun liikkeellä on esim vakava tauti (kuten korona oli), joka voi aiheuttaa esim sairaanhoidon kyykkäämisen, jos annetaan ihmisten toimia, niinkuin normaalitilanteessa, yksilöt joutuvat luopumaan erinäisistä oikeuksistaan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Koronapassi oli ihan hyvä välivaiheen juttu delta-aikana, kun rokotukset oli vielä kesken. Tai olisi ollut, jos se olisi otettu käyttöön Suomessa jo kuukausia aiemmin... Nyt jäi aika torsoksi koko juttu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034

Niin, olisihan se ollut mielenkiintoinen luokkayhteiskuntakokeilu, kun ravintoloissa olisivat saaneet asioida vain vanhukset, pitkäaikaissairaat ja hoitoalan työntekijät.

Mahdollisesti tätä olisi voinut kokeilla myös julkiseen liikenteeseen, maakuntarajojen ylittämiseen tai vaikka parturipalveluihin.
 
Heinä-elokuussa 2021 alkoi olla jo paljon tuplarokotettua porukkaa, mutta passi tuli käyttöön vasta lokakuun puolivälissä.

Tai siis käytännössä kaikki halukkaat saivat toisen rokotteen viimeistään elokuussa.
 
Nämähän eivät ole mitään mielipidekysymyksiä. Rokotteen saaminen ei ollut pelkästään halusta kiinni, vaan sitä rajoitettiin ikäluokittain. Noin 35-vuotiaita rokotettiin kesäkuussa ja kolme kuukautta siitä eteenpäin oli syyskuu. Nuorempia myöhemmin. Koko ikäluokka ei voi saada rokotusaikaa heti ikäluokan ajanvarauksen avaamista seuraavalle päivälle. Minullakin oli mahdollisuus noin kaksi viikkoa sen jälkeen.

Tietysti oikein tosi halukkaat ovat saattaneet saada rokotteensa etuajassa, jos ovat käyneet kokeilemassa eikä ole tohdittu käännyttää.
 
Kyllä tuosta kolmen kuukauden säännöstä tingittiin laajasti loppukesästä, ja mun muistikuvani ja tuttavapiirini kokemusten mukaan pääasiassa elokuussa viimeistään saatiin rokotteet.

Jos jollain venyikin syyskuuhun, niin anyway, passi olisi voitu ottaa käyttöön jo paljon aikaisemmin kuin lokakuun puolivälissä, etupainotteisestikin vaikka kesällä, etenkin kun negatiivinen todistuskin kelpasi.

Tanskassahan passi otettiin käyttöön jo keväällä 2021... Suomessa alkoi delta levitä aika varhain juhannuksen kieppeillä potkupallituristien vuoksi, joten kesäkään ei antanut rauhaa koronalta silloin, toisin kuin kesä 2020.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 663

Ja miten tuo mielestäsi vaikutti asiaan?
1676771825131.png

1676771893871.png

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 949
Ja miten tuo mielestäsi vaikutti asiaan?

En mä lähde Tanskan tilannetta analysoimaan, en ole sen maan yksityiskohtien asiantuntija.

Suomessa delta levisi kesäkuusta alkaen ja koronapassin avulla sitä olisi ehkä voitu hillitä yleisötilaisuuksissa ja ylipäätään mahdollistaa yleisötilaisuudet sikäli kun niissä oli nyt rajoituksia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 663
En mä lähde Tanskan tilannetta analysoimaan, en ole sen maan yksityiskohtien asiantuntija.

Suomessa delta levisi kesäkuusta alkaen ja koronapassin avulla sitä olisi ehkä voitu hillitä yleisötilaisuuksissa ja ylipäätään mahdollistaa yleisötilaisuudet sikäli kun niissä oli nyt rajoituksia.
Mutta Suomen tilanteen ja yksityiskohtien osalta kuitenkin olisit asiantuntija? Kaikki data menneestä on saatavilla ja väität edelleen, että kyseisillä rajoituksilla olisi ollut jotakin merkitystä? Taidat haluta hallita ihmisiä ja estää ihmisiä tekemästä mitä he haluavat?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Mutta Suomen tilanteen ja yksityiskohtien osalta kuitenkin olisit asiantuntija? Kaikki data menneestä on saatavilla ja väität edelleen, että kyseisillä rajoituksilla olisi ollut jotakin merkitystä? Taidat haluta hallita ihmisiä ja estää ihmisiä tekemästä mitä he haluavat?
Korona ei tartu, jos ihmiset eivät ole lähekkäin /samassa tilassa ja noudatetaan purus käsihygieniaa. Korona myös yleisestikin tarttui selkeästi huonommin rokotettuihin, jonkinaikaa rokotusten jälkeen. (Huom! tämänhetkinen variantti kiertää vanhoilla rokotteilla rokotusten tarttumiseneston melko tehokkaasti).

Ja jos ja kun koronapassin kriteerereinä oli esim:
1.Rokotus lähikuukausina.
tai
2. Sairastaminen lähikuukausina.
tai
3. Negatiivinen koronatesti parin päivän sisään .

Niin on täysin selvää, että hidasti tartuntojen leviämistä merkittävästi, joka oli se pääasia.
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
678
12 041 358 Testausta suoritettu Suomessa.
1 461 583 Tartuntaa varmennettu testeillä
8 859 Koronasta johtuvaa kuolemantapausta

THL Tilastot

Tupakkakuolemien määrä käy ilmi The Lancet -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan Suomessa oli 6760 tupakoinnista aiheutunutta kuolemaa vuonna 2019.
Tupakointiin kuolleet Suomessa

Kolmessa vuodessa tupakkaan on kuollut noin 15 000-18 000 henkilöä ja se ei ole ilmeisesti ollut mikään ongelma, jotta olisi rajoitettu ihmisten liikkuvuutta ja vapautta.
 
Brooke Logan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
512
12 041 358 Testausta suoritettu Suomessa.
1 461 583 Tartuntaa varmennettu testeillä
8 859 Koronasta johtuvaa kuolemantapausta

THL Tilastot

Tupakointiin kuolleet Suomessa

Kolmessa vuodessa tupakkaan on kuollut noin 15 000-18 000 henkilöä ja se ei ole ilmeisesti ollut mikään ongelma, jotta olisi rajoitettu ihmisten liikkuvuutta ja vapautta.
Tupakointi ei onneksi ole tarttuva tauti.
 
3me

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
407
12 041 358 Testausta suoritettu Suomessa.
1 461 583 Tartuntaa varmennettu testeillä
8 859 Koronasta johtuvaa kuolemantapausta

THL Tilastot

Tupakointiin kuolleet Suomessa

Kolmessa vuodessa tupakkaan on kuollut noin 15 000-18 000 henkilöä ja se ei ole ilmeisesti ollut mikään ongelma, jotta olisi rajoitettu ihmisten liikkuvuutta ja vapautta.
Meillä ei tietääkseni ole ollut tupakointipakkoa joten en ymmärrä vertausta koronaan. Meillä voi myös juoda itsensä hengiltä vapaasti, mutta sekään ei ole mikään tarttuva tauti.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
12 041 358 Testausta suoritettu Suomessa.
1 461 583 Tartuntaa varmennettu testeillä
8 859 Koronasta johtuvaa kuolemantapausta

THL Tilastot

Tupakointiin kuolleet Suomessa

Kolmessa vuodessa tupakkaan on kuollut noin 15 000-18 000 henkilöä ja se ei ole ilmeisesti ollut mikään ongelma, jotta olisi rajoitettu ihmisten liikkuvuutta ja vapautta.
- Tupakointia verotetaan todella raskaasti.
- Tupakointia rajoitetaan todella raskaasti.
- Tupakointi ei esim tartu suurella todennäköisyydellä, vaikka olet tunnin samassa tilassa. Todennäköisyys riippuvuuteen tai sairastumiseen on täysin olematon.

Eli olipa taas umpityperä ja täysin paska "kin" tyyppinen vänkäys.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342

Mutta tupakoitsijat kuormittaa turhan takia meidän jatkuvasti veitsenterällä olevaa terveydenhuoltoa, joten tupakointi tulee kieltää. Alkoholille sama juttu. Myös tieliikenteessä kuolee ja loukkaantuu jatkuvasti huomattavan paljon kansalaisia, joten sillekkin pitäisi tehdä jotain ettei terveydenhuolto ylikuormitu.
 
Tupakoijat maksavat terveydenhuollostaan (tupakan verottamisen kautta: 89% askin hinnasta on veroa)) nykyverotuksella huimia summia, ennenkun tulee joku tupakoinnista johtuva sairaus.
Koronan levittäjät taas eivät maksaneet mitään..
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Tupakoijat maksavat terveydenhuollostaan (tupakan verottamisen kautta: 89% askin hinnasta on veroa)) nykyverotuksella huimia summia, ennenkun tulee joku tupakoinnista johtuva sairaus.
Koronan levittäjät taas eivät maksaneet mitään..
Tupakointi johtaa useisiin terveyshaittoihin ja sairauksiin, joista taas useat liittyy nimenomaan riskiin sairastaa se korona sen verran vakavasti, että tarvitsee sairaanhoitoa. Jopa tehohoitoa. Jälkimmäisessä ne kessuttelusta maksetut verorahat hupenee melkoista tahtia.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 490
Kun jälkikäteen arvostellaan Suomen suunnatonta ihmisoikeuksien polkemista ja kansalaisten kyykyttämistä ihan vaan hyvin vuoksi (oikeasti uskooko joku tosissaan että rajpituksia oli ihan vaan ihmisten kiusaksi ja yritysten sekä valtioiden talous saatiin kuralle ??) voitaisiin muistella alkuvuotta 2020 kun ensimmäinen wuhang-variaatio rantautui Eurooppaan..

Kyse oli kuitenkin uudesta tartuntataudista josta oli saatavissa melkoisen vähän tietoa. Alkuvuonna 20 näytti siltä että eurooppalaisella sairaanhoidon kyvyillä jopa 1% sairastuneista menehtyisi. Sairaanhoidon romahtaessa jopa 3% menehtyisi. Suomi joka on harvaan asuttu ja jonka kansalaiset ovat sosiaaliselta elämältään melko rajoittuneita prosentit eivät näin korkeita olisi.. Mutta worst case scenaariossa tämä tarkoittaisi muutamaa kymmentä tuhatta ruumista.

Näin ei tapahtunut (onneksi) ja asiasta voidaan ikuisesti väitellä mistä se johtui.. Ja varmasti väitelläänkin.

Oliko kaikki toumenpiteet sitten tarpeellisia? Jälkikäteen katsottuna asioita olisi voinut tehdä paremminkin. Näin kolme vuotta jälkikäteen (ja muutama viruksen variaatio nähtynä) on helppo olla jälkiviisas.

Kuten on myös helppo viisastella rokotteiden tehosta ja tarpeellisuudesta kun puhutaan jo lähes eri taudista kuin se mihin rokotteet on suunniteltu ja valmistettu.

Ne ketkä koskevat ihmisoikeuksiaan loukatun voivat vaikka lueskella mitä YK laskee ihmisoikeuksiksi ja mitä kohtaa valtiovalta Suomessa tässä tapauksessa rikkoi.. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus - Ihmisoikeusliitto
 
Liittynyt
01.01.2023
Viestejä
20
Rokotteiden hyvä maine alkoi siitä, kun Edward Jenner todisti että lehmärokkotartunta suojaa isorokkotartunnalta, joka on lehmärokkoa pahempi tauti. Hän alkoi tartuttaa lehmärokkoa lapsiin ja joutui syytetyksi taudin levittämisestä. Suuret massat ja poliitinen valta suhtautuivat rokotteeseen ennakkoluuloisesti mutta lopulta isorokko hävitettiin maailmasta kokonaan ilman että herra Jennerille olisi tarvinnut maksaa tästä rokotteesta miljardeja.

Jennerin ajoista 1700-luvun lopulta rokotteissa alkoi kultainen aikakausi, jonka viimeiseksi saavutukseksi jäi ilmeisesti poliorokote 1950-luvulla. Jonnet eivät muista mutta vielä silloin rokotteita keksivät herrasmiestiedemiehet, jotka antoivat keksimänsä rokotteen vapaasti koko ihmiskunnan käytteväksi.

Vähitellen iso bisnes tuli mukaan ja jossain 60- tai 70-luvulla tapahtui se murros jossa aikaisemman herrasmiestieteen syrjäytti kokonaan Pfizerin kaltaiset lääkejätit, joiden budjetista valtava osa menee itse asiassa markkinointiin ja poliitikkojen voitelemiseen. Suurten massojen ja poliittisen vallan ennakkoluulot olivatkin näiden suuryritysten puolella eikä niiltä koskaan odotettu samanlaisia todisteita kuin aiempien sukupolvien rokotteita kehittäneiltä itsenäisiltä tiedemiehiltä.

Tiliä pitäisi tehdä muustakin kuin koronarokotteista koska juuri mikään näiden suurten yhtiöiden tuotteista ei toimi niin kuin luvattu mutta niin vain yhtiöt ratsastavat rokotteiden maineella - vaikka sen maineen loivat Jennerin kaltaiset itsenäiset ajattelijat, jotka eivät olleet pelissä miljardivoittoja jahtaamassa. Jos tiliä ei tehdä, niin rokotteille tulee väistämättä käymään kuten alkemialle ja astrologialle jotka nekin aloittivat tieteellisistä saavutuksista mutta vajosivat rahaa ja valtaa jahtaaviksi huijauksiksi.
 
Brooke Logan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
512
Huomautus - asiaton käytös, henkilökohtaisuudet
...

Tiliä pitäisi tehdä muustakin kuin koronarokotteista koska juuri mikään näiden suurten yhtiöiden tuotteista ei toimi niin kuin luvattu mutta niin vain yhtiöt ratsastavat rokotteiden maineella ...
Älä viitsi tulla tänne valheita levittelemään.

Menee tämä ketju ihan naurettavaksi, kun näiden trollien annetaan levitellä valheita ja salaliittoteorioita.
 
Liittynyt
01.01.2023
Viestejä
20
Huomautus - Keskustelun perusteita: jos esität väitteen, olet velvollinen osoittamaan sen todeksi - ei muut vääräksi
Älä viitsi tulla tänne valheita levittelemään.
Esitin yksinkertaisen kaksiosaisen väitteen, jonka voit helposti todistaa vääräksi antamalla edes yhden esimerkin.

Väitteen osa 1: on olemassa rokotteita, joilla on hävitetty tauteja kuten isorokko ja polio. Jokaisen näistä suuren ihailun ansaitsevista rokotteista on kehittänyt jokin itsenäinen nero, joka on antanut keksintönsä vapaasti ihmiskunnan käyttöön eikä ole vaatinut patentin perusteella miljardipalkkiota.

Väitteen osa 2: suuret lääkeyhtiöt eivät valtavilla budjeteillaan ole koskaan pystyneet samaan (vaikka ne ovat toistuvasti markkinoineet "immunisoivia" rokotteita flunssa- ja influenssaepidemioihin jo ainakin 1960-luvulta alkaen ja saaneet näihin projekteihin etukäteen miljoonia tai jopa miljardeja)

Voit todistaa minut vääräksi aivan yksinkertaisesti: kerro minulle yksikin esimerkki siitä kuinka suuri lääkeyhtiö on luvannut kehittää immunisoivan rokotteen epidemiaan ja todella siinä onnistunut.

Kun olen itse käynyt läpi eri rokotteita en ole sellaista löytänyt vaan jokainen kunnian ja ihailun ansaitseva rokote on tullut meille sen valistuksen ajan ideaalia lähellä olevian itsenäisten tietelijöiden oivalluksen kautta. Miksi nämä lääkeyhtiöt muka ansaitsisivat sen saman kunnioituksen, jonka oikea tiede on ansainnut hävittämältä maan pinnalta taudin toisensa jälkeen, vaatimatta siitä miljardeja etukäteen?

Menee tämä ketju ihan naurettavaksi, kun näiden trollien annetaan levitellä valheita ja salaliittoteorioita.
Nyt miljardeja veronmaksajille maksaneita rokote-eriä kaadetaan vessasta alas kun kukaan ei niitä halua joten kenestä tässä rokotefarssissa tuli naurunalainen? Yllättäen ne poliitikot jotka allekirjoittivat nämä rokotekaupat ovatkin nyt ihan hiljaa vaikka vaalien alla olisi tilaisuus kehuskella rokotteiden ostamisella.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Huomautus - foorumilla ei ole tarkoitus keskustella toisista käyttäjistä
Älä viitsi tulla tänne valheita levittelemään.

Menee tämä ketju ihan naurettavaksi, kun näiden trollien annetaan levitellä valheita ja salaliittoteorioita.
Menee tämä ketju ihan naurettavaksi kun avoliittoteoreetikoilta ei tule ensimmäistäkään kunnollista vasta-argumenttia tai muutenkaan rakentavaa kontribuutiota itse asiaan. Outoa, että tämä ala-arvoinen huutelu on saanut jatkua jo vuosia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Näin ei tapahtunut (onneksi) ja asiasta voidaan ikuisesti väitellä mistä se johtui.. Ja varmasti väitelläänkin.
Se, että näin ei tapahtunut, johtuu tietysti siitä ettei se ollut lähtökohtaisestikaan mahdollista. Sitä ei toki silloin tiedetty varmuudella kuten ei tiedetty monia muitakaan asioita, mutta ei vaikuta edellisen väittämän totuusarvoon.

Muista yksityiskohdista voidaan väitellä ja osasta on peräti hedelmällistä väitellä hartaastikin. Siitä, mikä nykyään osataan varsin helposti sanoa ja osoittaa riidattomaksi, ei liene järkevää väitellä.

Siitä, mitä tapahtui tasavallassa marraskuussa 2021 tai alkuvuonna 2022, kannattanee keskustella käyttämättä narratiivina alkuvuonna 2020 vallinnutta paniikkia. Uudenmaan sulusta, maskiveivauksesta, rajanylityskaasuvalotuksesta tai ensimmäisestä kuppilasulusta taas voidaan hyvinkin puhua juuri silloisen tunnelman puitteissa.
 
Brooke Logan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
512
Esitin yksinkertaisen kaksiosaisen väitteen, jonka voit helposti todistaa vääräksi antamalla edes yhden esimerkin.
...
Olet kyseisen väitteen esittäjä. Esitä sinä todisteet, siitä että juuri mikään ei toimi kuten luvattu. Alla väitteesi.

..juuri mikään näiden suurten yhtiöiden tuotteista ei toimi niin kuin luvattu mutta niin vain yhtiöt ratsastavat rokotteiden maineella ...
Joko et ymmärrä, mistä puhut, tai sitten tahallasi levität valheita. Päästäkseen markkinoille, näiden toimivuus on osoitettu. Koronarokotteet ovat toimineet kuten luvattu, eli estivät vakavaa tautia.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
Suurten massojen ja poliittisen vallan ennakkoluulot olivatkin näiden suuryritysten puolella eikä niiltä koskaan odotettu samanlaisia todisteita kuin aiempien sukupolvien rokotteita kehittäneiltä itsenäisiltä tiedemiehiltä.
Mielenkiintoinen väite. Eipä taida olla kyllä (tuokaan) totta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Esitin yksinkertaisen kaksiosaisen väitteen, jonka voit helposti todistaa vääräksi antamalla edes yhden esimerkin.

Väitteen osa 1: on olemassa rokotteita, joilla on hävitetty tauteja kuten isorokko ja polio. Jokaisen näistä suuren ihailun ansaitsevista rokotteista on kehittänyt jokin itsenäinen nero, joka on antanut keksintönsä vapaasti ihmiskunnan käyttöön eikä ole vaatinut patentin perusteella miljardipalkkiota.

Väitteen osa 2: suuret lääkeyhtiöt eivät valtavilla budjeteillaan ole koskaan pystyneet samaan (vaikka ne ovat toistuvasti markkinoineet "immunisoivia" rokotteita flunssa- ja influenssaepidemioihin jo ainakin 1960-luvulta alkaen ja saaneet näihin projekteihin etukäteen miljoonia tai jopa miljardeja)

Voit todistaa minut vääräksi aivan yksinkertaisesti: kerro minulle yksikin esimerkki siitä kuinka suuri lääkeyhtiö on luvannut kehittää immunisoivan rokotteen epidemiaan ja todella siinä onnistunut.

Kun olen itse käynyt läpi eri rokotteita en ole sellaista löytänyt vaan jokainen kunnian ja ihailun ansaitseva rokote on tullut meille sen valistuksen ajan ideaalia lähellä olevian itsenäisten tietelijöiden oivalluksen kautta. Miksi nämä lääkeyhtiöt muka ansaitsisivat sen saman kunnioituksen, jonka oikea tiede on ansainnut hävittämältä maan pinnalta taudin toisensa jälkeen, vaatimatta siitä miljardeja etukäteen?

Nyt miljardeja veronmaksajille maksaneita rokote-eriä kaadetaan vessasta alas kun kukaan ei niitä halua joten kenestä tässä rokotefarssissa tuli naurunalainen? Yllättäen ne poliitikot jotka allekirjoittivat nämä rokotekaupat ovatkin nyt ihan hiljaa vaikka vaalien alla olisi tilaisuus kehuskella rokotteiden ostamisella.
Rokotteet toimivat senaikaisiin korona variantteihin vallan välttävästi, jonka seurauksena yhteiskunta voitiin avata, koska tauti muuttui rokotteiden antaman suoja johdosta turvallisesti sairastaa kaikille (jos sattui edes tarttumaan).

Toisinsanoen rokotteet olivat välttämätön asia, että pystyttiin siirtymään pikkuhiljaa kohti vanhaa normaalia.

On ollut jo iät ja ajat rokotteita, jotka uusitaan kerran vuodessa, kuten influenssa. On myös rokotteita, jotka uusitaan harvemmin, mutta uusitaan jokatapauksessa (esim jäykkäkouristus).
Rokotteista tietoa, esim:
Rokotukset | Aikuisten rokotusohjelma - rokote.fi
Kunhan korona on ollut olermassa jonkun 20 vuotta+ niin eiköhän sen rokottelu ole influenssan tapainen toimenpide.

Korona oli loppujenlopuksi oikein hyvä tauti:
- Ei niin tappava, että olisi aiheuttanut siksi totaalisen katastrofin. (Olisi voinut olla todella paljon pahempikin)
- Kuitenkin senverran tapaava ja vammauttava, että kaikissa maailman maissa jouduttiin miettimään ja pistämään pystyyn rajoitukset, sietämättömän taudin leviämisen estämiseksi (asiaa harjoiteltiin lopulta ja mietittiin ja testattiin menetelmiä). Saatiin myös paljon dataa. Esim liikkumis ja kokoontumisrajoitukset tepsivät koronaankin hyvin, tarpeeksi tiukat miltei hävittivät (esim Kiina), vähemmän tiukoilla pystyttiin rajoittamaan leviämisnopeutta niin, että esim Suomen onneton terveydenhuolto ei ihan täysin kyykännyt. Samalla huomattiin, miten rajoitukset kukistivat esim kausi-influenssan miltei totaalisesti (käytännössä jäi esim meillä välistä).
- Kehitettiin uusia rokotteiden valmistusmenetelmiä (saatettiin kehitys loppuun ja testattiin todella valtavassa mittakaavassa) ja otettiin niitä lopulta onnistuneesti käyttöön. Nyt meillä on tulevaisuudessa mahdollisuus valmistaa selkeästi entistä nopeammin uusia tietyntyyppisiä rokotteita eri tauteihin, joka on erittäin hyvä juttu.
- Ympäristön kannaltakin hyvä juttu, mm etäkokousten pito yleistyi huomattavasti ja asiaa jouduttiin kehittämään. MAtkustaminen jonkun kokouksen takia on hyvinkin monasti täysin turhaa, jos ei ole tarve käydä katsomassa paikanpäällä esim fyysistä työkohdetta.
- Monilla väheni autonkäyttö huomatrtavasti, kun paljastui, että työt voi tehdä vähintään, ellei miltei täysin etätyönä kotona.
 
Liittynyt
01.01.2023
Viestejä
20
Päästäkseen markkinoille, näiden toimivuus on osoitettu.
Tässä prosessissa lääkeyhtiöt itse tekevät ne tutkimukset ja ilmoittavat miten lääke toimii terveysviranomaisille. Kuluttajan suoja tulee siitä, että jälkikäteen voidaan lääkeyhtiöt viedä oikeuteen jos terveysviranomaisille ilmoitetut tutkimukset osoittautuvat virheellisiksi tai jos lääkkeitä markkinoidaan muuhun kuin terveysviranomaisille ilmoitettuun tarkoitukseen. Näin on usein käynytkin ja esim. Pfizer on jo ennen kuin koronaa oli olemassakaan saanut ehkä maailmanhistorian suurimmat sakot valheistaan

Presidentti Donald Trumpin hallinto kuitenkin poisti erikoislailla tämän suojan ja länsimaisille koronarokotevalmistajille annettiin laillinen immuniteetti ja EU sitten noudatti amerikkalaisten johtoa asiassa. Terveysviranomaisten hyväksynnän merkitys on se, että sitä voidaan käyttää oikeusjuttujen perusteena ja se merkitys vietiin tällä kertaa pois.

Ajattelepa, että ostat uuden auton mutta autokauppa toimittaakin sinulle kolaroidun romun ja sanoo vain "ei voi mitään, Pera oli toimittamassa autoa sulle mutta ajoikin rekkaa päin". Suojasi tulee siitä, että voit tehdä rikosilmoituksen ja vaatia autokauppiaalta korvauksia oikeudessa. Jos suomalaiset poliitikot loisivat lain, jonka mukaan autokauppiaita ei voi enää haastaa oikeuteen, ostaisitko enää autoa Suomesta?

Koronarokotteet ovat toimineet kuten luvattu, eli estivät vakavaa tautia.
Lupaus oli tasan tarkkaan se, että Pfizerin rokote estää tartunnat. Pfizerin pääjohtaja lupasi esimerkiksi näin

"Innoissani jaan tiedon että päivitetty analyysi kolmannen vaiheen tutkimuksestamme BioNTechin kanssa todisti myös että COVID-19-rokotteemme on 100 % tehokas estämään #COVID19-tartunnat Etelä-Afrikassa. 100%!"

Pfizer lupasi nimenomaan että pystyy kehittämään rokotteita jotka estävät tartunnat täysin ja Pfizeriltä tietonsa ottaneet poliitikot väittivät näin perässä. Esim. vapaan maailman johtaja Joe Biden perusteli rokotepolitiikkansa näin

"Et tule saamaan COVIDia jos sinulla on yksi näistä rokotteista ... Jos olet rokotettu, et joudu sairaalaan, et joudu teho-osastolle ja et tule kuolemaan."

Sama presidentin toimisto kehitteli semmoiset mahtavat propagandafraasit kuin "rokottamattomien pandemia" ja "yhteiskunnan panttivankina pitäminen" joita sitten Suomenkin johto toisteli sana sanalta, ml. presidentti jota olen erehtynyt äänestämään. Pfizer muuten rahoitti Bidenin virkaanastujaisjuhlia miljoonalla dollarilla:

Tälle oletukselle siitä, että rokote estäisi tartunnat rakennettiin koronapassi ja työpaikkojen vaatimukset. Oletus osoittautui hyvin nopeasti noloksi poliitikoille Suomessa kun koronatartunnat lähtivätkin heti nousuun kun passillinen porukka ryntäsi baareihin ja kaikki sulkutoimet aloitettiin melkein heti uudestaan.

Moni tuttavani ja sukulainen hyökkäsi kimppuuni väittäen että rokote estää tartunnat koska tämä tieto oli välittynyt heille ihaillulta Niinistöltä, Marinin hallitukselta tai suomalaisesta mediasta. Kuulemma pitkitin koronaa ja pidin kaikkia panttivankina ja ties mitä. Useimmilta olen saanut sittemmin anteeksipyynnöt ja suhteet ovat korjautuneet, saa nähdä korjaantuuko luottamus Suomen yhteiskuntaan ikinä (ei siltä näytä).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
"Innoissani jaan tiedon että päivitetty analyysi kolmannen vaiheen tutkimuksestamme BioNTechin kanssa todisti myös että COVID-19-rokotteemme on 100 % tehokas estämään #COVID19-tartunnat Etelä-Afrikassa. 100%!"
Jännä, että taas tuosta threadista jätetään se jatko pois. Hyvin jännä.
 
Liitteet

Liittynyt
01.01.2023
Viestejä
20
Jännä, että taas tuosta threadista jätetään se jatko pois. Hyvin jännä.
Niin..? Minä annoin suoran linkin Pfizerin pääjohtajan omaan twiittiketjuun joka esittää asian niin kuin Pfizerin pääjohtaja itse halusi asian esittää. Olemmeko siis samaa mieltä tämän harhaanjohtavuudesta?

Onhan se tosiaan jännä juttu että pääjohtaja hehkuttaa rokotteen 100 % tehokkuutta ketjun alkavalla twiitillä ja vasta sitten paljon myöhemmässä twiitissä (joka ei tietenkään tule saamaan yhtä paljoa uudelleentwiittauksia ja katsomiskertoja) hän tarkentaa että itse asiassa kyse on vain yksittäisestä alavariantista. Hyvin jännä.

Vielä vuonna 2021 saisi heti niskaansa salaliittoteoreetikon leiman jos huomauttaisi, että tuon "100 % tehon" lupaavan Pfizerin tutkimukseen liittyy oikeasti sellainen pieni printti että kyse on vain tietystä variantista eikä tehon kestoakaan luvata. Sauli Niinistö ei pitänyt puhetta, jonka mukaan rokotteesta kieltäytyjät pitävät yhteiskuntaa panttivankina alalinja B.1.351:n uhkaa vastaan...
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 422
Viestejä
4 160 823
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom