STM:n Varhila: Uudenmaan kuntien linjauksissa on kyse tartuntatautilain noudattamatta jättämisestä
Uudellamaalla useat kunnat ovat päättäneet luopua pääosin jäljittämisestä ja karanteenien asettamisesta. Myös THL kannattaa ajatusta. Lappi sen sijaan kulkee vastavirtaan ja pitää kiinni jäljityksestä.
Hän viestitti sähköpostilla STT:lle, että Uudenmaan kuntien linjauksissa ei ole kyse hallituksen koronastrategiasta irtautumisesta, vaan tartuntatautilain mukaisen menettelyn noudattamatta jättämisestä.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä vaati tiistaina hallitusta päivittämään valtakunnallisen toimintastrategian.
Helsinki ja 11 muuta Uudenmaan kuntaa ilmoittivat maanantaina, että koulussa, kotona ja työpaikoilla altistuneita ei enää jatkossa määrätä tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin eikä esimerkiksi lieväoireisen tule hakeutua laboratoriotestiin, jollei kuulu riskiryhmään.
Kunnat päättivät luopua toimista, sillä perusteella, että omikronmuunnos leviää niin nopeasti, ettei tartuntojen jäljittämiseen kaikkialla enää pystytä. Kuntien mukaan koronavirustautiin sairastuneiden osalta tulisi siirtyä normaaleihin sairauspoissaolokäytäntöihin.
Tottahan tuossa on molemmilta suunnilta:
1) Nykyisen tartuntatautilain vastaista toimintaa nuo päätökset mitä eilen uudenmaan seudulla tehtiin, tuo juurikin vaatisi valtakunnallisen muutoksen itse tartuntatautilakiin.
2) Jota he tänään ovat laittaneet vireilleen ja vaativat hallitukselta toimia tähän.
Tosiaan huomisesta lähtien ravintolat kiinni leviämisvaiheen alueilla jo klo 18, anniskelu loppuu klo 17. Heti perään tuli sitten että loppuviikosta käydään läpi ravintoloiden täyssulkua, kuten aiemmin sanoin jos lapset ja nuoret pitää jättää rajoitusten ulkopuolelle, niin vaihtoehto pitää olla sitten valmiina.
Mutta niin tilanne näyttää muuttuvan päivittäin ja mielipiteet asiantuntijoilla koko asiaan, niin vaikea kenenkää muun sanoa että mitä tulee tapahtumaan.

