Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Floridan sairaaloissa jo puolet koronatartunnan saaneista potilaista on muiden syiden kuin koronan takia sairaalassa. Tehohoidon tarve ei seuraa totuttua ja kuolleisuus laskee.

Sama toistuu muualla maailmassa, mm. Norjassa.

Meillä sen sijaan ollaan veitsenterällä ja kuntosalit kiinni :) Jännityksellä odotamme hallituksen rajoituspäätöksiä. Suorastaan pelonsekaisin tuntein.

Kohtahan se nähdään miten Suomessa asiat etenee. Ihan okei, että seurataan alkuun varovasti, vaikka tietysti turhimmat rajoitukset mielellään nopeasti pois.
 
Ja uudet variantit kiersivät infektiosuojaa eri tavalla kuin se virus, johon rokotteita alunperin testattiin. Kas kun eivät osanneet ennustaa tulevaisuutta.

Vakavaa tautia vastaan toimivat hämmästyttävän hyvin edelleen.
6kk jälkeen 52%, se on ihan miten ottaa ”hyvin”
 
Olen käsittänyt asian niin ettei rokotteiden tarkoitus olekaan estää tartuntoja kokonaan vaan estää vakavan taudin muoto olisi se juttu, mutta jos tiedät kerran paremmin niin sitten se varmaan on niin
Jos tämä olisi se rokotteiden tarkoitus niin miksi meillä nyt laitetaan paikkoja kiinni vaikka suurin osa kansasta on tuon suojan kahdella piikillä saanut?
 
Jos tämä olisi se rokotteiden tarkoitus niin miksi meillä nyt laitetaan paikkoja kiinni vaikka suurin osa kansasta on tuon suojan kahdella piikillä saanut?
Taitaa reilut miljoona suomalaista olla yhä vailla ensimmäistäkään piikkiä. Siinä sitä riittää sairaala- ja tehohoidettavaa, kun tauti vauhdilla leviää.
 
Niin polio ehti riehua sen vuosikymmenen ja sitten vasta rokotuksilla saatiin kuriin, koronan kohdalla ollaan vasta kaksi vuotta menty. Poliokin nousi kuitenkin parin vuosikymmenen jälkeen uudestaan esiin. Korona rokotteilla ei tauti katoa, mutta sairaalakuorma tipahtaa todella alas vrt. rokottamaton ja samalla se hidastaa leviämistä. Lapsetkin rokotettiin kouluissa, ihan kuten armeijatyyliin jonossa ottamaan rokotus. Ei näissä koronarokotuksista nyt mistään noitavainosta ole kyse.

No mitä nyt hittoa, polio on helvetin vanha tauti ja vakavasta tautimuodosta selviytyneet kärsivät erittäin näkyvistä ja pahoista oireista usein koko loppuelämänsä, eli ei nämä taudit edelleenkään ole mitenkään vertailukelpoiset, vaikka koronaan onkin lukumääräisesti kuollut enemmän. Polio oli myös vaarallinen lapsille, joten rokottamisessa oli paljonkin järkeä, toisin kuin koronan suhteen. Koronarokottaminen lapsilla ei juuri voi vähentää sairaalakuormaa koska lapsista ei ole missään vaiheessa tullut merkittävää kuormaa sairaanhoitoon (alle kakskymppisiä oli viime vuoden elokuuhun mennessä sairaalahoidossa ollut kokonaisuudessaan 87 ja teholla 5, ottaen huomioon aikaikkunan niin varmaankin lähes kaikki rokottamattomia), eikä rokottaminen myöskään estä leviämistä lapsissa. Mikä ihmeen fetissi sinulla on koronarokottaa lapsia kun siitä ei nykytiedon valossa ole mitään iloa? Ihan käsittämättömän absurdi idea että lapsia pitäisi rokottaa rokotteella joka ei estä leviämistä sen takia että suojeltaisiin muita leviämiseltä.
 
Nojuu, mutta itse laittaisin ehkä enemmän että ekasta annoksesta saisi kahden kuukauden koronapassin, toisesta neljän kuukauden koronapassin, kolmannesta pidemmän mutta tarvii odotella tutkimuksia että kuinka pitkän.

Viisi kuukautta toisesta rokotuksesta, erinomaisen fyyisisen terveyden omaavana n. nelikymppisenä meni silti pari päivää kuumeessa. (tämä pari päivää oli kyllä sitten selvästi lyhempi aika kuin rokottamattomalla kaverilla, jolla tauti kesti kokonaisuudessaan n. kaksi viikkoa). Kolme kuukautta toisesta rokotteesta omaava n. kaksikymppinen ei samasta altistumisesta saanut mitään oireita, eikä vielä ole positiivista testitulostakaan saanut. Kavereilla, joilla n. nelisen kuukautta toisesta rokoteannoksesta oireita tuli selvästi, muttei mennyt kunnolla sängynpohjalla kuumeiluksi.

35-vuotiaana hyvän fyysisen terveyden omaavana rokottamattomana oireet kestivät pari päivää ja pystyin työskentelemään koko ajan. Tuttavapiiristä löytyy myös yksi iäkkäämpi joka sai rokotteesta niin pahan reaktion että lääkäri sanoi että parempi olla ottamatta enää rokotteita, eli käytännössä hän ei tule enää mitenkään koronapassia saamaan ellei halua vaarantaa henkeään.

Mutta nää nyt on vaan anekdootteja, että ei niillä ole niin väliä.
 
Mikä pointti tällä viestillä oli. Sama kun sanoisi että ajoin autolla kolarin ilman turvavyötä ja en saanut edes pientä naarmua ja tuttu joka ajoi kolarin turvavyö päällä loukkaantui turvavyön takia, täten turvavyöt ovat hyödyttömiä ja jopa vaarallisia.
 
Pointti oli että rokotteita voi ihan hyvin perustella niillä tilastoilla ja jättää anekdootit sikseen, koska anekdootteja löytyy molemmista suunnista. Ainakin itse koen ihan yhtä hölmönä sen että höpistään siitä että korona oli lievä koska sulla oli kaksi rokotetta, kun että korona oli lievä vaikka ei ollut edes rokotuksia. Yksilötasolla voi käydä kummin päin vain eikä sillä ole juuri merkitystä, eikä sillä varsinkaan voi perustella koronapassin kestoa.

Jos tuo rokottamattomuus kiehtoo niin ikäryhmälleni ei ollut tarjolla rokotetta silloin kun sairastin.
 
Pointti oli että rokotteita voi ihan hyvin perustella niillä tilastoilla ja jättää anekdootit sikseen, koska anekdootteja löytyy molemmista suunnista. Ainakin itse koen ihan yhtä hölmönä sen että höpistään siitä että korona oli lievä koska sulla oli kaksi rokotetta, kun että korona oli lievä vaikka ei ollut edes rokotuksia. Yksilötasolla voi käydä kummin päin vain eikä sillä ole juuri merkitystä.
Kyse on tieteellisesti todistetusta faktasta että rokotteet estävät vakavaa tautimuotoa. Ei rokote ole 100% ja joillekin ei kehity välttämättä ollenkaan vastustuskykyä, toisaalta joillakin on luontaiset ominaisuudet sillä tasolla että korona ei aiheuta heille edes rokottamattomana mitään oireita. Sehän tässä se ongelma on että syytä tälle ei vielä tiedetä.
 
No mitä nyt hittoa, polio on helvetin vanha tauti ja vakavasta tautimuodosta selviytyneet kärsivät erittäin näkyvistä ja pahoista oireista usein koko loppuelämänsä, eli ei nämä taudit edelleenkään ole mitenkään vertailukelpoiset, vaikka koronaan onkin lukumääräisesti kuollut enemmän. Polio oli myös vaarallinen lapsille, joten rokottamisessa oli paljonkin järkeä, toisin kuin koronan suhteen. Koronarokottaminen lapsilla ei juuri voi vähentää sairaalakuormaa koska lapsista ei ole missään vaiheessa tullut merkittävää kuormaa sairaanhoitoon (alle kakskymppisiä oli viime vuoden elokuuhun mennessä sairaalahoidossa ollut kokonaisuudessaan 87 ja teholla 5, ottaen huomioon aikaikkunan niin varmaankin lähes kaikki rokottamattomia), eikä rokottaminen myöskään estä leviämistä lapsissa. Mikä ihmeen fetissi sinulla on koronarokottaa lapsia kun siitä ei nykytiedon valossa ole mitään iloa? Ihan käsittämättömän absurdi idea että lapsia pitäisi rokottaa rokotteella joka ei estä leviämistä sen takia että suojeltaisiin muita leviämiseltä.
Suurimmalle osalle polio oli täysin huomaamaton ja vain murto-osa sai mitää vakavia oireita. Lapsille tauti oli myös suhteessa vähemmän vaarallinen. Eli täysin sama kuin korona, eikö? Miksi näitä ei voi verrata?
 
Olisikohan pikkuhiljaa Kiurun aika erota. Ylikävelee paitsi oman hallituksensa, niin myös omien asiantuntijoidensa levitten jotain paniikkipornoa ihan omasta päästään. Aika suorasanaista tekstiä STM:n omalta asiantuntijalääkäriltä:
 
Kyse on tieteellisesti todistetusta faktasta että rokotteet estävät vakavaa tautimuotoa. Ei rokote ole 100% ja joillekin ei kehity välttämättä ollenkaan vastustuskykyä, toisaalta joillakin on luontaiset ominaisuudet sillä tasolla että korona ei aiheuta heille edes rokottamattomana mitään oireita. Sehän tässä se ongelma on että syytä tälle ei vielä tiedetä.

Onneksi aika hyvin on jo tiedossa ominaisuuksia, jotka rokottamattomalla nostavat merkittävästi todennäköisyyttä vakavaoireiseen infektioon.

Suurimmalle osalle polio oli täysin huomaamaton ja vain murto-osa sai mitää vakavia oireita. Lapsille tauti oli myös suhteessa vähemmän vaarallinen. Eli täysin sama kuin korona, eikö? Miksi näitä ei voi verrata?

Sitten varmaan voi verrata myös influenssaa koronatautiin jos nuo ovat perusteet?
 
Suurimmalle osalle polio oli täysin huomaamaton ja vain murto-osa sai mitää vakavia oireita. Lapsille tauti oli myös suhteessa vähemmän vaarallinen. Eli täysin sama kuin korona, eikö? Miksi näitä ei voi verrata?
No verrataan sitten. Poliorokote toimi, koska tauti saatiin hävitettyä. Koronarokote ei toiminut, koska tautia ei saatu hävitettyä. /tähän joku sarkasmitagi

Ei enää oikein avaudu että mihin te pyritte vertaamalla näitä toisiinsa, kun en ainakaan minä ole missään vaiheessa väittänyt että koronalle ei tarvitse tehdä mitään tai rokottaminen olisi jotenkin huono idea. Olen ainoastaan sitä mieltä että rokotekattavuuden maksimointi kaikin mahdollisin keinoin ei ole mikään graalin malja joka ratkaisee kaikki ongelmat.
 
Eihän polio ole hävinnyt maailmasta. Mitkä ovat siis ne tarkat määritelmät, että joku rokote on hyödyllinen?
 
No niin, ei tullut etäkoulua, mutta tuli kuitenkin, kun eiköhän kaikki luokat ole kohta karanteenissa, kun yksi altistus lyö koko luokan karanteeniin, ja kotitestejä naputetaan koko ajan.

Alkaa oikeasti loppumaan usko, että tämä perseily loppuisi edes kymmenessä vuodessa kun poliitikot ovat niin totaalisen idiootteja ja ohittavat kaiken asiantuntijatiedon, jonka mukaan toimista on paljon enemmän hyötyä kun haittaa.

Ja ihan matemaattisena huomiona, jos 10 000 lievää omicrontartuntaa päivässä on liikaa terveydenhuollolle, ja immuniteetti sairastaneilla kestää viisi kuukautta, niin tämä ei voi loppua ikinä, kun edes puolet väestöstä ei ehdi sairastaa tautia tuossa ajassa.

Toivottavasti jengi vaan ei noudata näitä suosituksia.
 
Viimeksi muokattu:
Jaahas, noniin ja mitä minä sanoin:

”Ryhmämme mielestä samaan koriin ei kuitenkaan pitäisi panna potilasta, jolla on hajuaistin häiriö, ja potilasta, joka on toimintakyvytön 20 oireen johdosta. Erilaisia oireiden kirjoja tältä väliltä löytyy”, Roine sanoo.

Hän myöntää, että ryhmän johtopäätös ei siis huomioi sitä, kuinka voimakkaita aikuisen pitkittyneen koronataudin oireet ovat.

”Tutkimuksissa ihmiset raportoivat oireiden jatkumisesta eivätkä niiden haitta-asteesta. Siitä ei ole vielä täysin luotettavaa tietoa, monellako haitat ovat voimakkaita.”

Sairauden jälkeinen väsymys jne. on siis mukana pitkän korinan eli lonkkarin tilastoissa.

Ps. Krista taitaa nyt nuolla haavojaan :kippis:
 
Jaahas, noniin ja mitä minä sanoin:

Sairauden jälkeinen väsymys jne. on siis mukana pitkän korinan eli lonkkarin tilastoissa.
Kuten jo sanottu, tää on ihan samaa kamaa kuin se, että rokotteesta merkittävä osa saa tappavan veritulpan tai hetkellistä pistoskohdan arkuutta.
Ps. Krista taitaa nyt nuolla haavojaan :kippis:
Enpä tiedä, käytännössä sai mitä halusi vaikka koko muu hallitus ja kaikki asiantuntijat olivat eri mieltä: Kotitestit kaikille ja koko luokka karanteenin yhdestä altiatuksesta on käytännössä etäopetus. Lisäksi sai lasten harrastukset suljettua. Ellei jo pikkuhiljaa ala kapinamieliala nousta riittävästi alueilla.
 
Eihän toi ehdi lähellekään. Tuskin ehtii edes viidenneksi rokotteeksi... Ihmiskokeet on vasta alkamassa tänä keväänä.

Tässä taas Soininvaaran käyrä [Soininvaaran huomiot: Tuunasin Uudenmaan tartuntahistoriaa niin, että lisäsin 27.12. tartuntojen määrää 7500 ja vähentän 6000 tartuntaa 30.12. ja 1500 tartuntaa 31.12. ilmoitetuista luvuista. Tämä perustui lehtitietoihin siitä, kuinka paljon tartuntoja oli joulun ajalta jäänyt rekisteröimättä. Näin käyristä tuli vähän johdonmukaisempia, mutta eivät ne nytkään ole oikein, eivät läheskään. Uuydeltamaala puuttu ainakin 10 000 tartuntasas, ehkä 20 000 tartuntaa, koska testeihin on monen päivän jono.]:

Uusimaa-seuiranta-4.jpg

Vaikka ihan toiveikas olen sen suhteen, että omikron ei aiheuta niin vakavaa tautia kuin aiemmat mutaatiot, niin kyllä sairaaloissa ruuhkaa tulee olemaan.
 
Kiurun fantasiasta puuttuu vielä täyssulku. Ei sekään taida kaukana olla.

Täyssulusta keskusteltiin, mutta päätöksiä ei tehty. Asiasta tilataan lisäselvityksiä, joita käsitellään ensi viikolla.

Kiurun fantasiasta puuttuu vielä täyssulku. Ei sekään taida kaukana olla.

Täyssulusta keskusteltiin, mutta päätöksiä ei tehty. Asiasta tilataan lisäselvityksiä, joita käsitellään ensi viikolla.

Keinovalikoimaan jäi siis ravintoloiden kokonaan kiinni laittaminen ja koulujen etäopetukseen siirtyminen. Sen jälkeen, jos tarvetta on, todetaan poikkeusolot ja sitten on taas uusi valikoima keinoja käytössä.
Sairaaloiden kuormitusta seurataan ja yhteiskunnan toimivuutta turvataan.
 
No niin, ei tullut etäkoulua, mutta tuli kuitenkin, kun eiköhän kaikki luokat ole kohta karanteenissa, kun yksi altistus lyö koko luokan karanteeniin, ja kotitestejä naputetaan koko ajan.

Alkaa oikeasti loppumaan usko, että tämä perseily loppuisi edes kymmenessä vuodessa kun poliitikot ovat niin totaalisen idiootteja ja ohittavat kaiken asiantuntijatiedon, jonka mukaan toimista on paljon enemmän hyötyä kun haittaa.

Ja ihan matemaattisena huomiona, jos 10 000 lievää omicrontartuntaa päivässä on liikaa terveydenhuollolle, ja immuniteetti sairastaneilla kestää viisi kuukautta, niin tämä ei voi loppua ikinä, kun edes puolet väestöstä ei ehdi sairastaa tautia tuossa ajassa.

Toivottavasti jengi vaan ei noudata näitä suosituksia.
Suosituksiahan nämä onneksi ovat, paitsi tietty ravintolarajoitukset. Tosin AVIt ovat innoissaan noudattamassa hallituksen linjauksia 1:1, mutta uskoisin, ettei sentään ihan kaikkialla tai ihan kaikkia idioottimaisuuksia. Pohjois-Pohjanmaalla kuntosalit ainakin pysyvät auki kunnes AVI pystyy perustelemaan päätöksen paremmin :) Siellä kun on oikeuden päätös, että perusteet eivät ole riittäviä.

Ja tuo ohje, että yksikin oppilas positiivinen, niin koko luokka karanteeniin, ei tule käytännössä toimimaan, eli sitä ei noudateta varmasti missään kovan ilmaantuvuuden kunnassa.

Eikun hetkinen, sorvataanko tässä nyt lainsäädäntöä, että saadaan kaikki kiinni? Eli etteivät olisikaan enää AVIn tai kuntien vastuulla?
 
Viimeksi muokattu:
Kiurun harhat ovat omassa luokassaan, tartunnat on saatava alas…
Hollanti on hyvä esimerkki, kaikki kiinni paitsi pikku reivit, eilen uusi ennätys tartunnoissa joka rikottiin tänään.
Hollannin poliisi hajotti jättireivit koronamääräysten rikkomisen takia

Edelleen, varmaan kaikille kelpaisi jos tartunnat saataisiin jotenkin järkevästi alas.
Nyt näissä harhoissa elävä kuvittelee että jos yhteiskuntaa ei suljeta Kiinan tapaan, vaan silloin kivasti valikoiden, tartunnat lähtevät laskuun
 
Tässä lueskelin jotain koontia tämän päivän linjavedoista. Terveysturvallisuutta parannetaan kouluissa ja tämän uutisen mukaan lasten- ja nuorten harrastustoiminta menisi jäihin sisätiloissa? Eli harrastustoiminta siirtyy ulos, jos se on mahdollista. Työpaikoille käyttöön myös FFP2-maskit?

"Kouluissa kuitenkin lisätään maskien käyttöä ja koululaisille jaetaan kaksi kotitestiä viikossa."

"Jos opetusryhmässä todetaan useita tartuntoja, voidaan testausta lisätä tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöksellä esimerkiksi 3–5 kertaan viikossa."

"Alueita ohjataan lisäksi ottamaan käyttöön kaikki tartuntatautilain 58g-pykälän mukaiset toimet, mikä tarkoittaa kaikkien sisätilojen sulkupäätöksiä. Tämä tarkoittaa myös lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Matalan riskin ulkotilaisuuksia voidaan yhä järjestää, jos lähikontaktit voidaan välttää."

"Ministerit suosittelevat myös FFP2-kasvomaskien käyttöä laajennettavaksi. Kiurun mukaan THL ja Työterveyslaitos antavat tarkemmat ohjeet ensi viikolla."
 
Kiurun harhat ovat omassa luokassaan, tartunnat on saatava alas…
Hollanti on hyvä esimerkki, kaikki kiinni paitsi pikku reivit, eilen uusi ennätys tartunnoissa joka rikottiin tänään.
Hollannin poliisi hajotti jättireivit koronamääräysten rikkomisen takia

Edelleen, varmaan kaikille kelpaisi jos tartunnat saataisiin jotenkin järkevästi alas.
Nyt näissä harhoissa elävä kuvittelee että jos yhteiskuntaa ei suljeta Kiinan tapaan, vaan silloin kivasti valikoiden, tartunnat lähtevät laskuun
Jännästi jokaisessa omikron-maassa tartunnat keulivat rankasti mistä hyvänsä rajoituksesta huolimatta. Tarvitaan sitä hitsausryhmää, jos tämä halutaan kuriin - siis toki vain siksi ajaksi, kun rajoitukset ovat voimassa, sitten keulii taas :) Mutta sellaista se politiikka on, jotain on tehtävä, jotta jotain tehtäisiin.
 
Viimeksi muokattu:
Jos jotain positiivista niin AVIt saavat kotitesteistä yhden lisäpalikan arsenaaliinsa. En nyt tiedä onko rajoitusten kohdentaminen millään tavalla enää järkevää, mutta toisaalta se rajoitusten kohdentaminen on kuitenkin alueiden omissa käsissä noilta osin.

Alueiden tietämys omasta tilanteesta on sentään se, jonka mukaan mennään. Kriittisten alojen karanteenien lyhentäminen tulee toivottavasti ensi viikolla.

Tämän päiväinen kokoustelu meni muutenkin sen verran pitkäksi (ja sanoma vaihtuu matkalla vaikka miksi), että ensi viikolla alueiden AVIt sitten aika lailla kertovat toimista (kuten tähänkin asti).
 
Taitaa reilut miljoona suomalaista olla yhä vailla ensimmäistäkään piikkiä. Siinä sitä riittää sairaala- ja tehohoidettavaa, kun tauti vauhdilla leviää.
Suomessa on luokkaa 700 000 rokottamatonta yli 12 vuotiasta. Se on heidän oma valintansa. Antaa heidän kärsiä siitä.

Heistäkin iso osa on 12-30v porukkaa, joista todella harva tarvitse sairaalahoitoa omikronin takia. Yli 30v ikäiset rokottamattomat ovat jo aika pieni porukka.
 
Aikas lailla taitaa olla vuosipäivä kun lausuttiin "lasten menoja ei enää tulla rajoittamaan" vammasen viisikon toimesta. Ja mites on taas käymässä, harrastustoimintaa stoppiin jotta esim. voidaan vetää päiväkaljaa pubissa. On kyllä hienoa porukkaa tuolla päättävissä elimissä. Nyt vaan pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja joka ikisen viitata rajoituksille kintaalla, siinäpähän nikkaroivat pykäliä jos kukaan ei niitä kunnioita/noudata.
 
Omikron leviää ilmeisesti niin tehokkaasti että nyt on pakko tyytyä jonkinlaiseen laumasuojaan, rajoituksilla sitä terävää kärkeä leikataan, jotta terveydenhuolto kestää tuon tulevan iskun. Sitten kun tämä isku on ohi niin alkaa mielenkiintoiset ajat, kuinka hyvän suojan tauti antaa ja kuinka nopeasti voi sairastua uudestaan, entä miten rokotukset puree vakavaa tautimuotoa vastaan.
 
Lisäksi alle 12v myös rokotetaan paikoin (nimimerkillä 30.12 sai tämän perheen viimeinen oman ekan piikin). Influenssapiikkiin verrattuna ei sattunut yhtään ja pieni lihaskipukin hävisi päivässä.

Että kyllähän tässä sinällään rokotukset edistyvät koulumaailmassakin mutta aika mahdoton sanoa vaikuttaako se leviämiseen merkittävästi vai ei yhtään.

Juurikaan mikään uutta en ainakaan noista päätöksistä saanut itse irti. Kaikki toimenpiteet olivat suosituksia alueille joita esitetään otettavaksi käyttöön. Vai oliko siellä joku ravintolalisärajoitus joka oikeasti otettiin käyttöön, en ole ihan varma.
 
Että kyllähän tässä sinällään rokotukset edistyvät koulumaailmassakin mutta aika mahdoton sanoa vaikuttaako se leviämiseen merkittävästi vai ei yhtään.
Eikö se nyt ole tässä vaiheessa jo täysin itsestäänselvää, että rokotteet eivät juurikaan hidasta omikronin etenemistä?
 
Eikö se nyt ole tässä vaiheessa jo täysin itsestäänselvää, että rokotteet eivät juurikaan hidasta omikronin etenemistä?

Ei, koska ne tutkimusten mukaan hidastavat. Eivät juurikaan olisi jotain prosentteja, mutta ne hidastavat kuitenkin kymmeniä prosentteja. Mitä vähemmän aikaa sitten on rokote saatu, sen paremmin hidastaa.

Siksi näkisin hidastamisen olevan esim. nuorilla ihan mahdollinen jos rokotteesta on vain vähän aikaa. Toki se on vain eka, mutta sillä mennään mitä on.

Kolmannet annokset ovat myös edistyneet välipäivinä kovasti ja kun työterveys on mukana ja nopeutuu vain.

Voi tulla ihan hyödylliseksi lisäavuksi muutaman viikon sisällä. Pääkaupunkiseudulla taitaa testiajan saada kuuden päivän päähän ja yksityiseltä neljän päivän päähän. Pikkuisen viivettä pukkaa.
 
Lisäksi alle 12v myös rokotetaan paikoin (nimimerkillä 30.12 sai tämän perheen viimeinen oman ekan piikin). Influenssapiikkiin verrattuna ei sattunut yhtään ja pieni lihaskipukin hävisi päivässä.

Pakko mainita tähän anekdoottina, että meidän kolmevuotiaalla (ja hänen suosikkipehmolelullaan) on kuulemma molemmilla 50 rokotusta. Ja ne annettiin kaikki kerralla.

Eli eipä tässä voi hermoilla rokotusten määrästä itsekään.
 
Lisäksi alle 12v myös rokotetaan paikoin (nimimerkillä 30.12 sai tämän perheen viimeinen oman ekan piikin).
Alle 12v riskiryhmään kuuluvat rokotetaan kyllä, mutta rokotetaanko jossakin siis myös muita alle 12-vuotiaita?

Juurikaan mikään uutta en ainakaan noista päätöksistä saanut itse irti. Kaikki toimenpiteet olivat suosituksia alueille joita esitetään otettavaksi käyttöön. Vai oliko siellä joku ravintolalisärajoitus joka oikeasti otettiin käyttöön, en ole ihan varma.
On kyllä taas niin sekavaa tiedotusta, että ainakaan minä en jaksanut yhdistellä noista pisteitä niin paljoa, että olisi jäänyt mitään selvää mielikuvaa toimenpiteistä. Tai no, suosituksiahan nuo olivat kaiketi kaikki mölinät, mutta avit varmaan mukailevat niitä aika pitkälti.

Oli toimenpiteistä mitä mieltä tahansa, niin johtamisen (ja tiedottamisen) näkökulmasta tämä koronasetti on kyllä hoidettu aika pyllylleen.
 
Alle 12v riskiryhmään kuuluvat rokotetaan kyllä, mutta rokotetaanko jossakin siis myös muita alle 12-vuotiaita?

Juu, varsinais-suomessa omalla paikkakunnalla haettiin ajanvarauksella rokote 30.12 ihan ilman mitään riskiryhmiä (oliko ehkä enintään kolmas päivä kun noille oli yleensäkään aikoja).
 
Tanskassakin 23% joulukuussa raportoidusta covid-sairaalakuormasta oli sairaalassa jostain muusta syystä kuin koronainfektion vuoksi.

Kohtahan se on pakko perustella rajoituksia long covidilla ja saikuttajilla, koska riskiryhmät on suojattu ja sairaalakuormaankin pitää lisätä jalkansa katkaisseet.

Tällä hetkellä Tanskassa on teholla miltei tuplat sen verran covid-potilaita kuin Suomessa, ja käyrä näyttää jyrkästi ylöspäin.

Oletuksena Suomessakin tulee vielä teho-osastoilla ruuhkaa olemaan, ja ongelmana on se, ettei meillä ole siihen oikein varaa...

Kaiken lisäksi Suomessa on buustereita annettu yli puolet vähemmän kuin Tanskassa. (Tanskassa noin 53%, Suomessa noin 25%, huh huh.)
 
Muistatkos niitä tehohoidon tarpeen lukuja, mitä arvottiin vuoden 2020 keväällä? Puhuttiin sadoista covid-tehopotilaista (päivähuiput 300-500) ja päädyttiin ihan virallisesti siihen, että kaikki pystytään hoitamaan, varmaan edelleen. Koska omikron aiheuttaa korkean piikin, se on pakosti lyhytkestoinen. Ei siis huolta :)
 
No mitä nyt hittoa, polio on helvetin vanha tauti ja vakavasta tautimuodosta selviytyneet kärsivät erittäin näkyvistä ja pahoista oireista usein koko loppuelämänsä, eli ei nämä taudit edelleenkään ole mitenkään vertailukelpoiset, vaikka koronaan onkin lukumääräisesti kuollut enemmän. Polio oli myös vaarallinen lapsille, joten rokottamisessa oli paljonkin järkeä, toisin kuin koronan suhteen. Koronarokottaminen lapsilla ei juuri voi vähentää sairaalakuormaa koska lapsista ei ole missään vaiheessa tullut merkittävää kuormaa sairaanhoitoon (alle kakskymppisiä oli viime vuoden elokuuhun mennessä sairaalahoidossa ollut kokonaisuudessaan 87 ja teholla 5, ottaen huomioon aikaikkunan niin varmaankin lähes kaikki rokottamattomia), eikä rokottaminen myöskään estä leviämistä lapsissa. Mikä ihmeen fetissi sinulla on koronarokottaa lapsia kun siitä ei nykytiedon valossa ole mitään iloa? Ihan käsittämättömän absurdi idea että lapsia pitäisi rokottaa rokotteella joka ei estä leviämistä sen takia että suojeltaisiin muita leviämiseltä.

Poliossa se vakava tautimuoto ei vaan ollut mitenkään hirveän yleinen. Koronastakin monet saa pitkäaikaisia oireita, se onko osa pysyviä ei vielä kukaan tiedä. Näkisin kuoleman pahempana seurauksena taudista kuin pysyvät oireet. Mikä fetissi sinulla on väittää ettei nuorien rokottamisesta ole mitään hyötyä? Britti datan perusteella rokotukset hidastaa leviämistä. Taudin levimistä kannattaa yrittää hidastaa rokotuksilla, kun edelleen se on se kustannustehokkain tapa hidastaa taudin leviämistä. Rokottamisella on myös paljon pienempi vaikutus kaikkien elämään vrt. rajoitukset. Taudin leviämistä pitää yrittää hidastaa että sairaalakuorma ei nouse liian korkeaksi. Ei tämän nyt pitäisi olla liian vaikeaa ymmärtää. Sitten kun väestötasolla suoja rokotuksien & sairastamisen avulla on riittävä tämä on tämä enää yksi muista hengitystieinfektioista, joiden takia riskiryhmät hakevat vuosittain tehosteen.
 
Muistatkos niitä tehohoidon tarpeen lukuja, mitä arvottiin vuoden 2020 keväällä? Puhuttiin sadoista covid-tehopotilaista (päivähuiput 300-500) ja päädyttiin ihan virallisesti siihen, että kaikki pystytään hoitamaan, varmaan edelleen. Koska omikron aiheuttaa korkean piikin, se on pakosti lyhytkestoinen. Ei siis huolta :)
Tehohoitopaikat eivät ole jakautuneet tasaisesti ympäri Suomen, joten joillain alueilla voi rajat tulla hyvin nopeasti vastaan.

Olisihan tässä paremmat fiilikset, jos toi buusteriohjelma olisi hoidettu nätisti, mutta ihan naurettavasti on sössitty ja arvottu koko paska. Ja se tavallaan tiedettiin paremmissakin piireissä ja hallituksenkin piireissä jo kuukausi sitten, että tätä ollaan nyt sössimässä, ja silti mitään ei olla tehty asian eteen. Oliko vasta nyt tänään kun tuli parannus yksityisen puolen rokotuksiin?
 
Ja uudet variantit kiersivät infektiosuojaa eri tavalla kuin se virus, johon rokotteita alunperin testattiin. Kas kun eivät osanneet ennustaa tulevaisuutta.

Vakavaa tautia vastaan toimivat hämmästyttävän hyvin edelleen.
Ihan mielenkiinnosta kyselen, että miten se nyt sitten toimii vakavaa tautia vastaan hyvin edelleen? Voiko olla mahdollista, että omikronista nyt ei tule niitä vakavia enää vain siinä tahdissa? Hyvin on rajallinen enää vertailumäärä rokottamattomien ja rokotettujen keskuudessa. Itse mietin vain, että mikä se todellinen ero olisi nyt rokottamattomien ja rokotettujen välillä, mutta kun ei ole kristallipalloa niin paha sanoa. Ottaisin mielelläni tietoa vastaan.

Ps. Aiemmin kun puhuin, että ei rokote juuri tartuntoja estä, tuli disinformaatiosta jäähyä. Lähteetkin oli niin epäluotettavia, että tulin pilkatuksi käyttäjien toimesta. Tämä on se syy miksi täällä keskustelu aiheesta välillä on raskasta, kun ei hyväksytä kuin sellaiset asiat, joissa jo suurinosa on samaa mieltä (Tutkitun datan perusteella). Edelleen täälä lurkkaan aihetta säännöllisesti, mutta paljon menee ohitsekkin. Samaa mieltä myös asioista valtaosan kanssa suurimmaksi osaksi, mutta erimielisyyksiäkin löytyy.
 
Noi Brittien seurantaraportit on aika hyviä, kun ne on kovia tilastoimaan ja seuraamaan. Tuosta uusimmasta löytyy kohta omicronille, joka muistaakseni parinsadan tuhannen tapauksen perusteella jo kohtuullisen yleistettävää tietoa. Erityisesti pidemmän aikavälin suojauksen tiedot toki tarkentuu vielä.

Ja toimii vakavaa tapausta vastaan edelleen. Ja oma 2x Pfizzer + 1x Moderna kombo ei ainakaan huonoimmasta päästä ole.
 
HUSin päivystykset on kolmatta päivää romahtamistilassa mm. ylipitkien karanteenien ja niitä hakevien ihmisten takia. Ainot mitä todetaan on että korona ruuhkauttaa, eli ei edes mitään kritiikkiä tilannetta kohtaan. Vissiin on ihan ok tapattaa ihmisiä näinpäin kun koronarajoitukset ja ohjeet sekä käytännöt aiheuttavat kaaosta.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
286 999
Viestejä
4 930 046
Jäsenet
79 277
Uusin jäsen
whatshaw

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom