- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 15 205
No mitähän nyt taas. Liikkumisrajoituksista keskusteliin viikkoja ennen kuin mitään lakiesitystä edes oli annettu. Keskustelu ei juuri voisi olla avoimempaa. Marin kertoi ulkonaliikkumiskieltojen valmistelusta jo toista kuukautta sitten ja jo joulukuussa kerrottiin että erilaisia toimenpiteitä valmistellaan varmuuden vuoksi valmiuslain raameissa. En oikein tiedä, mikä tuossa on piilottelua kun aiheesta on kirjoitettu kymmeniä ja taas kymmeniä juttuja ja tehty haastatteluja parin kuukauden ajan julkisuudessa. Jokainen suomalainen tiesi tulevasta esityksestä paljon ennakkoonUlkonaliikkumiskieltojakin valmisteltiin pienen piirin kesken. Ei varsinaisesti mikään piiloagenda, mutta agenda kuitenkin. Ideana on yksinkertaisesti että kansalle ei kerrota suunnitelmista, ettei tulisi vastustusta niin paljoa. Päätökset halutaan sulloa nopeasti ja hiljaa läpi.
Joo, tosi pienen piirin hiljaista hommaa kun mukana on 5 puoluetta, ministeriöt ja virkamiehet ja sen jälkeen veliokunnat ja ihan lainsäätämisprosessin vaatima julkisuus. Tosi nopeaa ja hiljaa
![Facepalm :facepalm: :facepalm:](/styles/hymiot/facepalm.png)
Kuulostaa, että sä näet noita (piilo-)agendoja vähän missä sattuu.