Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 436
Sun vuoro on sitten joskus loppuvuodesta 2021, kyllä minäkin silloin ajattelin ottaa kun miljoonat mun edellä on eka testannut tuotteen, mutta jos nyt olisi mahdollisuus rokote ottaa niin en ottaisi.
Mä pysyn edelleen aiemmassa arviossani, että kyllä ennen vappua on jo kaikille halukkaille aikuisikäisille suomalaisille rokotetta tarjottu. Saisiko AZ lupansa tässä vielä tämän kuun aikana ja sitten vielä J&J ehkä ensi kuussa. Jo luvan saaneista Pfizer/BioNTech kasvattaa tuotantoaan Euroopassa nopella aikataululla, kun EU teki lisätilauksia ja uusi BioNTechin tehdas valmistuu Saksaan, tämä tarkoittaa konkreettisesti sitä, että EU saa 75 miljoonaa lisäannosta aiempien toimitusten päälle vielä ennen kesää.

Hyvin suurella todennäköisyydellä rokote kannattaa ottaa, jos sitä tarjotaan. Mutta päätöksen pitää mielestäni olla ihmisellä itsellään ja rokotetta ottaessa pitää uskaltaa olla itsekäs ja arvioida riskejä omalta kohdaltaan (maallikolle tämä on luonnollisesti lähes mahdotonta, mutta kuitenkin).
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 236
Sun vuoro on sitten joskus loppuvuodesta 2021, kyllä minäkin silloin ajattelin ottaa kun miljoonat mun edellä on eka testannut tuotteen, mutta jos nyt olisi mahdollisuus rokote ottaa niin en ottaisi.
Eikös jenkeissä ole rokotettu jo kolmisen miljoonaa ja briteissäkin kait miljoonan päälle (eri rokotteilla vieläpä), joten ei tässä montaa viikkoa mene kun dataa on ihan riittävästi (koska kaikki oireet ja muut vastaavat raportoidaan jatkuvalla luupilla, aloittamisesta muistaakseni ainakin sen kahden vuoden ajan)..
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
476

Rokotettuja on melkein 30 miljoonaa tällä hetkellä:

https://www.bloomberg.com/graphics/covid-vaccine-tracker-global-distribution/
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
No vaikka, että käytännön järjestelyiden, ajankäytön, resurssien ja kustannusten kannalta täysin järjetön ajatus?
Samalla voidaan tehdä kattavaa vasta-ainetutkimusta. Ei missään nimessä mitään resurssien tuhlausta. Lisäksi jos on jo todistetusti esim koronatestissä käynyt, positiivisen tuloksen saanut ja taudin sairastanut, se näkyy rekisterissä eikä lisäkokeita tarvita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 499

Rokotevastaisuus on muuten sairaanhoitajien keskuudessa yllättävän yleisestä. Muutamia tunnen itsekin ja rokotevastaisuuden lisäksi myös kaikenmaailman uskomushoidot ja homeopatiat uppoavat näihin yksilöihin täysillä. Ei mitään penaalin terävimpiä tapauksia noin keskimäärin ja oman propagandansa uhreja monessakin mielessä. Aika vähän hoitajien korkeasta rokotevastaisuudesta puhuttu, ei varmaan kovin hyvää mainosta hoitajaliitoille.

Noin yleisesti rokotevastaisuus tuntuu korreloivan hyvin alhaisen älykkyyden tai fiksumpien tapauksessa OCD:n kanssa.
Ihan turha viljellä tällaista paskaa ympäri nettiä ja väittää kaikenlaista mitä sylki suuhun tuo. Sairaanhoitajissa on todella vähän rokotevastaisuutta ja hyvin pieni mutta äänekäs idioottien vähemmistö vastustaa rokotteita. Esim. Hussissa viimevuosina keskimäärin yli 95% henkilökunnasta on rokotettu influenssaa vastaan.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 937
Samalla voidaan tehdä kattavaa vasta-ainetutkimusta. Ei missään nimessä mitään resurssien tuhlausta. Lisäksi jos on jo todistetusti esim koronatestissä käynyt, positiivisen tuloksen saanut ja taudin sairastanut, se näkyy rekisterissä eikä lisäkokeita tarvita.
Jos nyt arvioidaan että suomessa ~40k todettua koronaa olisi vahvasti alakanttiin, ja oikeasti koronan olisi sairastanut 200k niin silloin vasta-aineita olisi 4% kansalaisista. Kuitenkin osalla sairastuneista on vastaaineiden määrä laskussa ja tarvisivat kuitenkin rokotuksen

Arvioiden mukaan koronarokotteen antaminen vie keskimäärin 7 minuuttia per potilas (riisuminen, rokottaminen, kirjaaminen, pukeminen), ja tuo on isoin pullonkaula massarokotuksissa. Vastaaineiden testaaminen on paljon hitaampaa koska nopean pistoksen sijaan otetaan hitaampi näyte. Tuo näyte pitää sitten lähettää laboratorioon analysoitavaksi ja kirjata tulokset. Tämä kaikki vie moninkertaisen määrän aikaa per henkilö (ja henkilöitä enemmän), joka oli siis se pullonkaula.

Eli ei tota nyt kyllä mitenkään saa kääntymään järkeväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 937
Tilastojen mukaan maailman väestöstä reilu prosentti sairastanut koronan. Mikähän on sitten todellinen määrä, kymmenkertainen?
Varmaan eri maiden kohdalla on isoja eroja tilastoinnin laadussa, ja erityisesti keväällä ei testattu tarpeeksi että tuosta olisi tullut hyvää dataa.

THL on pitkään tehnyt antigeenitutkimusta ja joulukuussa arvio on, että todellisten tapausten määrä on ”1.5-5x korkeampi kuin diagnoosien”.

Tämä on toki laaja skaala, mutta sen perusteella suomessa koronan olis sairastanut 60k-200k ihmistä.

The Lancet julkaisi lokakuussa Yhdysvalloista dataa jonka perusteella ”alle 10% amerikkalaisista oli muodostanut vastaaineita ekan aallon aikana, ja heistä alle 10% saanut diagnoosin”. https://www.thelancet.com/article/S0140-6736(20)32009-2/fulltext

Näissä testeissä on kuitenkin erona että THL on kutsunut satunnaisotannalla ihmisiä testiin kun taas Yhdysvalloissa potilaat ovat jo jostain syystä käyneet dialyysissä.

Espanjassa kevään jälkeen n. 5%’lla oli vastaaineita https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(20)31483-5/fulltext

Nykissä tehtiin tosi kattavia testejä pahimpien päivien jälkeen ja todettiin että pahimmissa kaupunginosissa oli puolella ihmisistä vasta-aineita, mutta vauraammilla alueilla vähemmän: www.nytimes.com/2020/08/19/nyregion/new-york-city-antibody-test.amp.html
 
jkv

Liittynyt
19.11.2017
Viestejä
30
Rokotteesta puheenollen Israelissa ollaan aika hyvässä tahdissa piikitetty porukkaa niin sieltä tulee varmaankin ensimmäiset datat että nouseeko väestön immuniteetti koronaa vastaan.
 
Liittynyt
13.08.2018
Viestejä
302
Nonni, tämä oli mainio uutinen. Toivottavasti eivät mutustele tuota kovin pitkään.

AZ:n rokotteen valmistusmäärät ja jakelukanavat ovat käsittääkseni useampaa kertaluokkaa noita kahta muuta toimijaa suuremmat, joten sieltä pitäisi olla luvassa jonkin verran helpotusta. Jos saisin valita, niin ottaisin todennäköisesti silti mieluummin jomman kumman niistä uusista rokotetyypeistä, mutta kunhan nyt saisi edes jonkin suojan.
Voipi olla, että rokotemerkin valinnan tekee aivan joku muu puolestasi, sitten kun niitä on useampia saatavilla. Ne parhaimmat merkit tullaan ilman muuta priorisoimaan riskiryhmäläisille ja kriittisille terveydenhuollon henkilöstölle. Sitten perusterveille annetaan perus bulkkia, ainakin näin ensi alkuun. Sitten ehkä joskus vuoden tai parin vuoden päästä parempi rokote tehosteeksi.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 943

Tuskin kukaan lähtee sekoittamaan rokotteita kun ei sellaisia ole tutkittu.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 918
Rokotteesta puheenollen Israelissa ollaan aika hyvässä tahdissa piikitetty porukkaa niin sieltä tulee varmaankin ensimmäiset datat että nouseeko väestön immuniteetti koronaa vastaan.
Taitaa olla korona jo maaliskuussa 2021 historiaa Israelissa yksittäistapauksia lukuunottamatta.

Aiempien arvioiden mukaan laumasuoja kehittyy kun niillä uusissa 95 prosenttisesti suojaavilla rokotteilla on rokotettu 60-70 prosenttia kansasta. 10-20 pinnaa lisää niin suojannee siltä uudeltakin mutaatiolta.

Aikamoinen etuhan tuo on maan taloudelle ja sen kilpailukyvylle, että saa koronan hävitettyä maasta. Saanee vallattua myös jonkin verran markkinoita viennin osalta muilta mailta.
 
Liittynyt
13.08.2018
Viestejä
302
Tuskin kukaan lähtee sekoittamaan rokotteita kun ei sellaisia ole tutkittu.
Mutta tutkimusta varmasti tullaan tekemään, ja parin vuoden päästä tästä ollaan viisaampia. Tässä vaiheessa nimenomaan mRNA-rokotteista on pula, ja niitä ei riittäne koko EU:n väestölle. Sen takia perusterveet nuoret tultaneen ensi vaiheessa rokottamaan az:llä tai muulla markkinoille tulevalla bulkkirokotteella. Tehosterokote annetaneen, jos bulkkirokotteen suoja ei riitä. Siinä vaiheessa tehosterokote saattaa muutenkin olla jo aivan toinen, uudemman sukupolven rokote.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Ihan turha viljellä tällaista paskaa ympäri nettiä ja väittää kaikenlaista mitä sylki suuhun tuo. Sairaanhoitajissa on todella vähän rokotevastaisuutta ja hyvin pieni mutta äänekäs idioottien vähemmistö vastustaa rokotteita. Esim. Hussissa viimevuosina keskimäärin yli 95% henkilökunnasta on rokotettu influenssaa vastaan.
Influenssarokote on vähän eri asia kuin korona rokote.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 209
Jos kaikki menee hyvin niin 3 miljoona suomalaista ovat saaneet tupla koronarokotteen syksyllä. Epäilen.

”Normaalisti meillä annetaan 1,5 miljoonaa influenssarokotusta parissa kuukaudessa. Nyt pitää muistaa, että koronassa rokote annetaan kahdessa erässä”, sanoo Ekholm.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 907
Rokotevastaisuus on muuten sairaanhoitajien keskuudessa yllättävän yleisestä
Tämä. Ja se on kummallista. Mun lekurifrendit ovat saaneet rokotteita jo ja somessa ihan julkisesti ilmoittavat asiasta (mikä on hemmetin hyvä). Sairaanhoitajafrendi taas julistaa ettei hän eikä kukaan hänen kollegoistaan aio ottaa rokotetta, koska "pitkäaikaisvaikutukset". Tämä on kai yleisestikin näin: lekurien rokotevastaisuus on noin puolet hoitajien (jonkun suomalaisen kyselyn perusteella, en saa tähän lähdettä, oli YLEn joku koronarokotevastaisuusdokkari.)
 
Liittynyt
08.05.2020
Viestejä
249
Sairaanhoitajaksi opiskelevat ovat koulumenestyksen perusteella varsin keskinkertaista sakkia, joten sinällään kykenemättömyys erottaa tiede huuhaasta sekä arvioida todennäköisyyksiä, hyötyjä ja haittoja, ei yllätä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 403
Jos kaikki menee hyvin niin 3 miljoona suomalaista ovat saaneet tupla koronarokotteen syksyllä. Epäilen.
Eipä toi nyt ainakaan optimistiselta kuulosta. Jos se on optimismia, että puolet suomalaisista on rokotettu syksyllä, niin mikä on sitten pessimistinen arvio?

Ei tästä nyt montaa viikkoa ole, kun THL:n ylilääkärin mukaan "asioiden mennessä hyvin" kaikki halukkaat olisi rokotettu kesään mennessä. Se oli toki äärimmäistä ylioptimismia silloin, eikä tuollaisesta varmaan haaveile enää kukaan, mutta on se kyllä pettymys ellei loppukesään mennessä rokotustilanne ole jo aika hyvä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
99
Ihan turha viljellä tällaista paskaa ympäri nettiä ja väittää kaikenlaista mitä sylki suuhun tuo. Sairaanhoitajissa on todella vähän rokotevastaisuutta ja hyvin pieni mutta äänekäs idioottien vähemmistö vastustaa rokotteita. Esim. Hussissa viimevuosina keskimäärin yli 95% henkilökunnasta on rokotettu influenssaa vastaan.

Vaimo on hoivaosastolla lähihoitajana. Hirveä valitus muilta viime vuonna ja tänä vuonna kun pakko ottaa influenssarokote. Eli ilman pakkoa ei olisi suurta rokotekattavuutta. Varmaan alle puolet olisi sen ottanut. Influenssan kohdalla kyseessä vapaaehtoinen rokote, mutta ilman sitä ei voi hoitajana toimia hoivapuolella. Koronarokote on oikeasti vapaaehtoinen. Vaimo ei ole nyt töissä ollut, mutta heikosti oli nimiä rokotelistaan ilmestynyt parina ekana päivänä. Ensimmäiset saa rokotteen tällä viikolla ja vaimo ilmeisesti ensi viikolla. Myös asukkaat onneksi rokotetaan. Sitäkin ilmeisesti pitää kysyä omaisilta.
 
Tuon nyt ei pitäisi olla vapaaehtoinen vaan jos ei sitä ota, vähintään pitäisi sitten vetää kunnon suojasetillä kunnes vanhuksilla on kattava rokotekattavuus. Aika kovalla kädellä niittää vanhainkoteja jos se sinne pääsee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 499
Influenssarokote on ihan yhtä vapaaehtoinen kuin koronarokotekin. Työnantaja ei myöskään sen ottamista tai jättämistä mistään näe.
Mutta hyvin tälläkin foorumilla naisviha ja stereotypiat elää ja voi pulskasti:thumbsup:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 631
Tämä. Ja se on kummallista. Mun lekurifrendit ovat saaneet rokotteita jo ja somessa ihan julkisesti ilmoittavat asiasta (mikä on hemmetin hyvä). Sairaanhoitajafrendi taas julistaa ettei hän eikä kukaan hänen kollegoistaan aio ottaa rokotetta, koska "pitkäaikaisvaikutukset". Tämä on kai yleisestikin näin: lekurien rokotevastaisuus on noin puolet hoitajien (jonkun suomalaisen kyselyn perusteella, en saa tähän lähdettä, oli YLEn joku koronarokotevastaisuusdokkari.)
Toisaalta esim. meidän sairaanhoitopiiri ilmoittaa etusivulla aina kauden influenssarokotusten määrän hoitajien ja lääkäreiden keskuudessa ja kummasti hoitajat aina paremmin rokotettuja kuin lääkärit. Henkilökuntaa joku 7000 googlen mukaan, että siinä on kohtalaisesti jo otantaakin.
 
Siis suhteutettuna kokonaismääriin? Se on aika yllättävää kyllä jos lukemat pitävät paikkaansa. Jos oikein muistan, dokkarissa todettiin lekurien kohdalla 5% olevan rokotevastaisia ja hoitajista 10%. Mutta saattaa mennä pieleen. Ero oli kuitenkin 2x.
 
Prosenttilukuna. Näkyy myös osastokohtaisesti erikseen, että mitkä osastot rokottautuu eniten. >90% rokottautuneet saavat kakun.

Ulkomuistista tän hetkiset luvut oli jotain 75% ja 85% sairaanhoitajien "hyväksi", ja aikalailla ne tuommosia on ollut joka vuosi, jos en väärin muista nii lekurit on jopa vähän kirineet viime vuodesta.

"vastaisuus" kun voi sit olla ihan mitä vaan, ihminen voi olla rokotetta vastaan ja silti ottaa sen että voi jatkaa työssään. Lääkäri voi olla rokotteen puolesta ja jättää sen ottamatta. Tuo "rokotin itseni" kampanja oli vielä muistaakseni jonku lääkäriliiton kampanja facebookissa, ettei mikää ihme että omasssakin feedissä näky lähinnä lääkäreillä se.

Toisaalta hyvä muistaa, että sairaanhoitopiiri työllistää paljon enemmän sairaanhoitajia kuin lähihoitajia, mikä suhde kääntyy täysin ympäri mennessä esim. hoivakoteihin yms.
 
Liittynyt
12.11.2018
Viestejä
374
Vaikka näihin nollapostauksiin sairaanhoitajien tyhmyydestä ei varmaan pitäisi tarttua niin oman kokemuksen mukaan suurin osa sairaanhoitajista on koronarokotteen ottanut. Aivan kuten influenssarokotteenkin. Varmaan koronarokotteen jättää joku fiksumpi insinöörikin ottamatta?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Tämä. Ja se on kummallista. Mun lekurifrendit ovat saaneet rokotteita jo ja somessa ihan julkisesti ilmoittavat asiasta (mikä on hemmetin hyvä). Sairaanhoitajafrendi taas julistaa ettei hän eikä kukaan hänen kollegoistaan aio ottaa rokotetta, koska "pitkäaikaisvaikutukset". Tämä on kai yleisestikin näin: lekurien rokotevastaisuus on noin puolet hoitajien (jonkun suomalaisen kyselyn perusteella, en saa tähän lähdettä, oli YLEn joku koronarokotevastaisuusdokkari.)
Otatko vastaan lottoveikkauksen: annan sulle euron ja määrittelen rivin. Jos tulee osuma, eläy loppuelämäsi askeettisesti ulosotossa, muuten saat pitää euron?
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 352
Jos kaikki menee hyvin niin 3 miljoona suomalaista ovat saaneet tupla koronarokotteen syksyllä. Epäilen.

”Normaalisti meillä annetaan 1,5 miljoonaa influenssarokotusta parissa kuukaudessa. Nyt pitää muistaa, että koronassa rokote annetaan kahdessa erässä”, sanoo Ekholm.

Nykyinen tahti on ihan säälittävän hidas. Pitäisi saada jonkinlainen ryhtiliike aikaan jos tuohon meinattiin päästä. Kesällä ei kuitenkaan saada mitään aikaan koska lomat, niin aika nopeasti pitäisi jotain tehdä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 495
Otatko vastaan lottoveikkauksen: annan sulle euron ja määrittelen rivin. Jos tulee osuma, eläy loppuelämäsi askeettisesti ulosotossa, muuten saat pitää euron?
Tosta jää ne potentiaalisesti ulosottoon joutuvat (enimmäkseen iäkkäämmät) sukulaiset (ja tuntemattomat) jotenkin ulkopuolelle.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 403
Vaikka näihin nollapostauksiin sairaanhoitajien tyhmyydestä ei varmaan pitäisi tarttua niin oman kokemuksen mukaan suurin osa sairaanhoitajista on koronarokotteen ottanut. Aivan kuten influenssarokotteenkin. Varmaan koronarokotteen jättää joku fiksumpi insinöörikin ottamatta?
Varmaan joo, mutta Suomessahan halukkuus koronarokotteen ottamiseen on Euroopan kärkiluokkaa eli aika harva sen aikoo ottamatta jättää tällä tietoa. 81% suomalaisista siis olisi ottamassa rokotteen jo nyt tällä tietoa. Aika kova prosentti. Salaa melkein toivoisin että se olisi pienempi, niin saisin itse rokotteen ehkä vähän aikaisemmin.. ;)

Jos 81% tosiaan aikoo rokotteen ottaa ja ehkä myöhemmin vieläkin useampi taipuu ottamaan, niin mehän tarvitaan Suomessa jopa 10 miljoonaa rokoteannosta että kaikki saadaan rokotettua.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 943
Nykyinen tahti on ihan säälittävän hidas. Pitäisi saada jonkinlainen ryhtiliike aikaan jos tuohon meinattiin päästä. Kesällä ei kuitenkaan saada mitään aikaan koska lomat, niin aika nopeasti pitäisi jotain tehdä.
Minkälaista ryhtiliikettä meinasit? Hyväksytään beta vaiheessa olevat rokotteet, että saadaan useampi valmistaja mukaan? Internetin ja nykypäivän ongelma on se, että kaikki tieto on saatavilla samantien. Ihmisistä on tullut ihan järjettömän kaikki mulle heti nyt tyylisiä. Jos normaalisti rokotteen kehittämisessä menee se 5-10v, nyt se tehdään vuodessa. Sen jälkeen pitäisi vielä saada samantien tai ainakin kuukauden sisään 10 miljardia..tai no ei kehitysmailla niin väliä. Tai oikeastaan muillakaan mailla. Vähintään 5 miljardia rokotetta kuukaudessa tai viimeistään kahdessa. Olisi kova liike jos vuodessa suurin osa maailmasta olisi rokotettu. Tuskin kuitenkaan.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 352
Otatko vastaan lottoveikkauksen: annan sulle euron ja määrittelen rivin. Jos tulee osuma, eläy loppuelämäsi askeettisesti ulosotossa, muuten saat pitää euron?
Tässä ei kyllä ole päätä eikä häntää. Maailmalla on rokotettu jo miljoonia, eikä taida montaa pysyvää haittaa vielä ole raportoitu. Rokottomaton voi myös kuolla siihen rokotteeseen, todennäköisyys lienee samaa luokkaa, kun saada vakava pysyvä haitta tuosta rokotteesta.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 352
Minkälaista ryhtiliikettä meinasit? Hyväksytään beta vaiheessa olevat rokotteet, että saadaan useampi valmistaja mukaan? Internetin ja nykypäivän ongelma on se, että kaikki tieto on saatavilla samantien. Ihmisistä on tullut ihan järjettömän kaikki mulle heti nyt tyylisiä. Jos normaalisti rokotteen kehittämisessä menee se 5-10v, nyt se tehdään vuodessa. Sen jälkeen pitäisi vielä saada samantien tai ainakin kuukauden sisään 10 miljardia..tai no ei kehitysmailla niin väliä. Vähintään 5 miljardia rokotetta kuukaudessa tai viimeistään kahdessa.
No vaikka otettaisiin se peukku pois perseestä ja aloitettaisiin rokottamaan reilusti. Viime viikolla maassa oli 100k rokotetta, josta oli saatu vain 10% pistettyä tilastojen mukaan.
 
KtK

Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
424
Vittumainen tauti tää kyllä on.
Mulla tulee vieläkin välillä tietynlaisia väsyttäviä heikotuskohtauksia ,vaikka täysin terve pitäis olla.
Onneksi menevät ohi nopeasti.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
348
Varmaan joo, mutta Suomessahan halukkuus koronarokotteen ottamiseen on Euroopan kärkiluokkaa eli aika harva sen aikoo ottamatta jättää tällä tietoa. 81% suomalaisista siis olisi ottamassa rokotteen jo nyt tällä tietoa. Aika kova prosentti. Salaa melkein toivoisin että se olisi pienempi, niin saisin itse rokotteen ehkä vähän aikaisemmin.. ;)

Jos 81% tosiaan aikoo rokotteen ottaa ja ehkä myöhemmin vieläkin useampi taipuu ottamaan, niin mehän tarvitaan Suomessa jopa 10 miljoonaa rokoteannosta että kaikki saadaan rokotettua.
Aikuisväestöä Suomessa on tyyliin 4,5 miljoonaa ja jos 81 % näistä rokotetaan, niin tarvitaan 7,3 miljoonaa annosta.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 943
No vaikka otettaisiin se peukku pois perseestä ja aloitettaisiin rokottamaan reilusti. Viime viikolla maassa oli 100k rokotetta, josta oli saatu vain 10% pistettyä tilastojen mukaan.
50k viime tiedon mukaan? Ei tämä taitu sillä, että hosutaan. Viikolla tai kahdella ei ole pitkässä juoksussa mitään merkitystä. Ei - 70c rokotteita nyt varmaan ihan huvikseen säilytellä. Kapasiteettia on rokottaa satoja tuhansia viikossa jos rokotteita alkaa tulla enempi. Nopeamminkin jos panoksia laitetaan siihen suuntaan ja esim astron paremmin säilyvää rokotetta tulee suuret määrät. Massarokotuspisteitä näköjään jo suunnitellaan,

Koronarokotukset edenneet valtaosassa maata hoivakoteihin – Suomessa on toimivia käytäntöjä laajojen väestörokotusten toteuttamiseen
12.1.2021

Koronavirusrokotuksissa on edetty suurempiin rokotusryhmiin ja rokotuksia on alettu antaa entistä useammassa paikassa. Tämän viikon aikana valtaosa alueista on käynnistänyt rokotukset ikääntyneiden hoivakodeissa.

”Teho-osastojen henkilökunta ja muut ensimmäisten kohderyhmien sote-ammattilaiset on nyt rokotettu hyvin kattavasti. Suurimmassa osassa erityisvastuualueista on siirrytty tällä viikolla hoivakoteihin, joissa rokotuksia annetaan sekä asukkaille että henkilökunnalle”, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio.

Koronavirusrokotusten tahti Suomessa on viime päivinä hieman tiivistynyt. Rokoteannoksia on annettu tällä hetkellä THL:n arvion mukaan 45 000, kun perjantaina vastaava luku oli 20 000. Potilastietojärjestelmien tiedonsiirto-ongelmien vuoksi kaikki rokotukset eivät vielä näy tilastoissa. THL kehittää rokotustietojen raportointia jatkuvasti yhdessä alueiden ja työterveyshuollon kanssa.

Rokotteiden saatavuus on merkittävin rokotusten tahtiin vaikuttava asia. Tällä hetkellä Suomessa on käytössä Pfizerin mRNA-koronarokote ja Modernan rokotteen saapumista odotellaan lähipäivinä. Euroopan lääkevirasto EMA käsittelee Astra-Zenecan adenovirusvektorirokotteen myyntilupa-anomuksen 25.1. alkavalla viikolla. Mahdollisen myyntiluvan odotetaan kasvattavan saatavilla olevien koronarokotteiden määrää huomattavasti.
Väestön rokotuksiin varattava riittävästi resursseja
Suomessa varaudutaan väestörokotusten ripeään toteuttamiseen, kun rokotteita saadaan maahan riittävästi. Suomessa on olemassa jo hyvin toimivia käytäntöjä suurien ihmismäärien rokottamiseen. Vuosittain on rokotettu influenssan varalta muutaman kuukauden aikana yli 1,5 miljoonaa ihmistä.

Monissa kunnissa on suunniteltu väestörokotusten toteuttamista myös uusilla tavoilla, esimerkiksi suuriin julkisiin tiloihin perustettavilla massarokotuspisteillä, joissa on mahdollista rokottaa useita ihmisiä yhtä aikaa. Esimerkiksi Tampereella väestön koronarokotuksia tullaan järjestämään monikaistaisella rokotuslinjalla. Lappeenrannassa väestön rokotukset aiotaan toteuttaa kauppakeskuksessa, jotta rokotuspaikkaan on helppo tulla.

”Pandemiatilanteessa on tärkeää varata väestön rokotuksiin riittävästi rokottajia, tiloja ja muita resursseja, jotta rokotuksia voidaan antaa suurille ihmismäärille ja joustavasti myös virastoajan ulkopuolella”, Kontio toteaa.
Rokotusjärjestystä tarkennetaan
THL:n nimittämä kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR on kokoontunut tänään tiistaina käsittelemään rokotusjärjestyksen tarkentamista rokotusten edetessä. Käsittelyssä ovat erityisesti sosiaali- ja terveysalan henkilöstön sekä koronaviruksen riskiryhmien rokotukset.

”Iäkkäiden rokotukset on tärkeää saada vauhdilla käyntiin, koska heidän riskinsä saada vakava koronavirustauti on kohonnut. Suositukset tarkentuvat, kun saatavista rokotemääristä tiedetään lisää”, toteaa KRARin puheenjohtaja Ville Peltola.

THL suosittelee, että rokotuksia voidaan ryhtyä antamaan rokotusjärjestyksessä seuraavalle ryhmälle, kun suuri osa edellisestä ryhmästä on rokotettu. Näin toimimalla vältetään viiveitä ja rokotehävikin syntymistä.
Lisätietoja:
Mia Kontio
THL
johtava asiantuntija
etunimi.sukunimi(at)thl.fi

Ville Peltola
Turun yliopistollinen keskussairaala
professori, KRARin puheenjohtaja
vilpel(at)utu.fi
 
Viimeksi muokattu:

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Vittumainen tauti tää kyllä on.
Mulla tulee vieläkin välillä tietynlaisia väsyttäviä heikotuskohtauksia ,vaikka täysin terve pitäis olla.
Onneksi menevät ohi nopeasti.
Samalla kaveri laittoi viestiä että tänään sai toisen korona tuloksen, sekin positiivinen mutta ei huomaa mitään oireita.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Rokotteiden turvallisuus liittyy taas koronarokotteeseen hyvinkin paljon. Rokotteen haittojen mitätöintiyritys sillä, että haittoja saaneissa olisi jotakin vikaa ei ole omiaan lisäämään luottamusta rokotteisiin. Ongelma oli tällöin riittämättömässä testauksessa ja vaikka juuri kyseisiä aineita ei enää käytetäkään, ei ole tietääkseni osoitettu, että käytetyillä aineilla ei voisi tapahtua vastaavaa.
Rokotteiden turvallisuus ja haitat pitää suhteuttaa taudin sairastamisen turvallisuuteen ja haittoihin, ilman sitä rokotusta.
Koronassa nyt kun on se paska puoli, että se ei ole mikään "funssa" perusterveellekkään vaan saattaa aiheuttaa hyvinkin rajun sairastumisen.

Jos puhutaan rokotteen potentiaalisista haitoista, niin niitä on siis syytä verrata rokottamatta sairastumisen potentiaalisiin haittoihin.

Koronan kanssa lie täysin selviö, että jokaisen kanssa se tulee vastaan jossain vaiheessa, eikä välttämättä yksittäistä kertaa edes pidemmän päälle..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 352
50k viime tiedon mukaan? Ei tämä taitu sillä, että hosutaan. Viikolla tai kahdella ei ole pitkässä juoksussa mitään merkitystä. Ei - 70c rokotteita nyt varmaan ihan huvikseen säilytellä. Kapasiteettia on rokottaa satoja tuhansia viikossa jos rokotteita alkaa tulla enempi. Nopeamminkin jos panoksia laitetaan siihen suuntaan ja esim astron paremmin säilyvää rokotetta tulee suuret määrät. Massarokotuspisteitä näköjään jo suunnitellaan,

Itse puhuin viime viikon tilanteesta. Silloin ainakin lehdissa luki, että tilastoissa oli 10k rokotettua (rokotteita Suomessa 100k). Tällä viikollahan tulee taas se 50k lisää, eli 150k rokotetta maassa tällä viikolla ( Rokotteista oli pistettynä 10%, niin onhan tuo nyt säälittävän hidasta toimintaa.). Se nyt mitään hosumista ole, jos rokoteet piikitetään sitä tahtia kun ne tulee. Ilmeisesti THL ollaan myös sitä mieltä, että pitäisi alkaa saamana piikitettyä nopeasti: ”Iäkkäiden rokotukset on tärkeää saada vauhdilla käyntiin, koska heidän riskinsä saada vakava koronavirustauti on kohonnut. " Se on ollut jo pitkään selvillä mitkä ryhmät rokotetaan ensin, nyt pitäisi vaan ottaa se peukku pois perseestä ja tehdä jotain. Kun sitä rokotuskapasiteetti on, niin en voi ymmärtää miksi hidastellaan. Riskiryhmien osalta sillä muutomalla viikolla voi olla paljonkin merkitys, jos nuo helpommin tarttuvat muunnokset pääsee täälläkin vallalle ja tautitapaukset lähtee kasvuun.
 
Miksi pitäisi puhua viime viikon tilanteesta? Turha menneitä mainita, tilanteet muuttuvat jos eivät nyt päivittäin niin viikoittain. Uutta tietoa tulee mutenkin tilanteesta jatkuvasti.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 697
Varmaan joo, mutta Suomessahan halukkuus koronarokotteen ottamiseen on Euroopan kärkiluokkaa eli aika harva sen aikoo ottamatta jättää tällä tietoa. 81% suomalaisista siis olisi ottamassa rokotteen jo nyt tällä tietoa. Aika kova prosentti. Salaa melkein toivoisin että se olisi pienempi, niin saisin itse rokotteen ehkä vähän aikaisemmin.. ;)

Jos 81% tosiaan aikoo rokotteen ottaa ja ehkä myöhemmin vieläkin useampi taipuu ottamaan, niin mehän tarvitaan Suomessa jopa 10 miljoonaa rokoteannosta että kaikki saadaan rokotettua.
Tilastokeskuksen mukaan tosin 15,8% suomalaisista on 0-14 vuotiaita, joille nykyrokotteita ei voi antaa (ellei lupaa tule myöhemmin lisätutkimuksien kautta).

Jos jäljellejäävistä 84 prosentista 81% ottaa rokotteen, tarvitaan laskujeni mukaan alle 8 miljoonaa annosta.

Edit: äh, tästähän keskusteltiin jo
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 352
Miksi pitäisi puhua viime viikon tilanteesta? Turha menneitä mainita, tilanteet muuttuvat jos eivät nyt päivittäin niin viikoittain. Uutta tietoa tulee mutenkin tilanteesta jatkuvasti.
Onko tälle viikolla julkaistu paljonko rekisterissä on rokotettuja? Tuossa aiemmin olleessa linkissä on THL oma arvio tältä päivältä 45k, ei siis mikään varsinainen tilasto. Tällä viikollakin pitäisi se 50 rokotetta tulla lisää, joten ei vieläkään mikään nopea tahti.
 
Liittynyt
29.03.2020
Viestejä
495
Eikös toi korona rokote oo vaan itsesi suojaksi, eli ei estä tartuntaa eikä leviämistä? Kuulin vaan sairaanhoitaja kaverilta. Lieventää omaa oloa jos koronan saa ja pienentää riskiä saada vakava taudin muoto.
 
Pienentää myös luonnollisesti väistämättä levittämistodennäköisyyttä.
Kun elimistö torjuu taudin alkuvaiheessa, virusta ei erity niin pitkään ja niin paljoa, joten on täysin selviö, jotta tarttuvuus ei voi olla yhtä kova.
 
Okei no emmä näistä mitään tiiä kuunnellu vaan puheita, ja kaikennäköistä puhetta tästäkin riittää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 325
Viestejä
4 242 530
Jäsenet
71 337
Uusin jäsen
Tomster1

Hinta.fi

Ylös Bottom