Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
No jaa, tietystihän jo 20 vuotta käytettyjä lääkkeitä pitää tutkia vähintään 5 vuotta että voiko niitä käyttää, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää nopeasti kehitetyt rokotteet.Eihän se patentin saaminen ole yhtäläisyysmerkki jonkin asian toimivuudelle, vai oletko asiasta eri mieltä?
Tällä palstalla on omien havaintojen mukaan kaivattu tieteellistä tutkimusta, jotta voitaisiin todeta jonkun asian tai lääkkeen toimivuus.
Täytyy hypettää ennakkoon, että tää on tappavin ja tarttuvin tähän mennessä? Miks ihmiset ylipäätään selittää valheita?
Se ettei jostain ole suoraa näyttöä ei oikeastaan kerro vielä mitään. Se taas kertoo että mikään edellisistä koronan varianteista ei ole ollut olennaisesti tappavampi tai lievempi. Joten todennäköisyydet on raakasti sen puolella että tämäkin on edellisten kaltainen.Mikä ajaa ihmiset valehtelemaan että on tappava kun ei ole mitään todisteita?
Se ettei jostain ole suoraa näyttöä ei oikeastaan kerro vielä mitään. Se taas kertoo että mikään edellisistä koronan varianteista ei ole ollut olennaisesti tappavampi tai lievempi. Joten todennäköisyydet on raakasti sen puolella että tämäkin on edellisten kaltainen.
Ei myöskään edellisiä lievemmältä.Niin, eli flunssa rokotetuille. Ei kuulosta kovin tappavalta.
Eli väitätkö, että pitkään käytössä ollutta lääkettä voi käyttää uudella tavalla, eri annosmäärillä ja uusien tautien hoitoon ilman tutkimusta sen tehosta? Eli minä voisin alkaa markkinoimaan ilman tutkimusta buranan käyttöä koronan hoidossa ja väittämällä, että puolittamalla buranan ja työntämällä nenään korona parantuu?No jaa, tietystihän jo 20 vuotta käytettyjä lääkkeitä pitää tutkia vähintään 5 vuotta että voiko niitä käyttää, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää nopeasti kehitetyt rokotteet.
Koronarokote kannattaa ottaa.Lainasin nyt uutisesta sen mielenkiintoisimman osan.
"Kaikki patentin piiriin kuuluvat lääkemolekyylit on hyväksytty muiden sairauksien hoitoon, mutta systeemisesti käytettyinä eli potilaiden nieleminä pillereinä tai infuusioina lääkeainemäärät ovat korkeita ja saattavat aiheuttaa haittoja.
Paikalliskäytössä, esimerkiksi nenäsumutteena, keksinnössä kuvattujen vaikuttavien aineiden pitoisuudet koko elimistössä jäävät hyvin alhaisiksi, mutta riittäviksi paikallisesti estämään viruksen kulkua ja monistumista, tehden lääkkeestä turvallisemman ja tehokkaamman."
Sehän tarkottaa, että enemmän ilmasta viinaa ja ruokaa. Win-win, sano. Jos siis on poisjääneitä.
Äskettäin puhuttiin, että voisi tulla markkinoille 2023.Juttu on maksumuurin takana, mutta otsikosta päätellen ei vielä testattu ihmisillä:
![]()
Omikronvariantti voi jopa helpottaa suomalaisen koronaa ehkäisevän nenäsumutelääkkeen pääsyä kliinisiin kokeisiin
Turkulainen Therapeutica Borealis kerää dataa koronan estolääkkeensä ensimmäisiä kliinisiä kokeita varten.www.mediuutiset.fi
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ainoastaan rokote olisi ulospääsy pandemiasta. Nimittäin kyllähän tuollekin lääkkeelle olisi tarvittavat tutkimukset jo tehty, jos tahtotila olisi sellainen. Selkeästi se ole, vaan laitetaan kaikki panokset rokotteisiin. Panostus näkyy kyllä olleen kuin lottovoitto muutamille yhtiöille, kun pian puhutaan jo neljännestä rokotuskierroksesta. Tuossa nenäsumutteessa käytetyt lääkeaineethan olisi käytännössä ilmaisia, joten ehkäpä siksi ei haluta edistää asiaa kovin nopeasti, jos ollenkaan.Eli väitätkö, että pitkään käytössä ollutta lääkettä voi käyttää uudella tavalla, eri annosmäärillä ja uusien tautien hoitoon ilman tutkimusta sen tehosta? Eli minä voisin alkaa markkinoimaan ilman tutkimusta buranan käyttöä koronan hoidossa ja väittämällä, että puolittamalla buranan ja työntämällä nenään korona parantuu?
Minä en sano, etteikö tuo lääke toimisi, mutta pelkkä patentin myöntäminen ei ole perusta ajatella näin.
Eiköhän suurin ongelma ole se että se on suomalaisten keksimä lääke. Nyt sille pitää vielä saada myyntilupa, sitä pitää valmistaa ja sitä pitää saada myytyä. Ei suomalaiset sitä saa markkinoille millään vaan se pitää valmistaa jossain muualla ja se pitää myydä jollekin isolle lääkeyhtiölle. Ei se auta jos sitä saadaan myytyä muutamalle mummolle Pikipuhtaalla.
Kuka tällaista on väittänyt?Minua ihmetyttää lähinnä se, että ainoastaan rokote olisi ulospääsy pandemiasta.
Eihän noiden käytettävien lääkeaineiden lähes ilmaisuus pitäisi olla ongelma, koska tälle lääkkeen käyttötavalle on nyt patentti, joten sen voi hinnoitella kuten haluaa. Ehkä syy on siinä, ettei lääkkeen väitetyn toimivuuden taustalle ole vielä mitään kunnon perustetta?Nimittäin kyllähän tuollekin lääkkeelle olisi tarvittavat tutkimukset jo tehty, jos tahtotila olisi sellainen. Selkeästi se ole, vaan laitetaan kaikki panokset rokotteisiin. Panostus näkyy kyllä olleen kuin lottovoitto muutamille yhtiöille, kun pian puhutaan jo neljännestä rokotuskierroksesta. Tuossa nenäsumutteessa käytetyt lääkeaineethan olisi käytännössä ilmaisia, joten ehkäpä siksi ei haluta edistää asiaa kovin nopeasti, jos ollenkaan.
Ei välttämättä. Joskus suomalaiset ei vaan osaa myydä.![]()
Moderate-certainty evidence finds that large reductions in COVID-19 deaths are possible using ivermectin. Using ivermectin early in the clinical course may reduce numbers progressing to severe disease. The apparent safety and low cost suggest that ivermectin is likely to have a significant impact on the SARS-CoV-2 pandemic globally.
Onko tällainen metatutkimus ivermektiinistä ollut täällä? Ivermectin for Prevention and Treatment of COVID-19 Infection: A Systematic Review, Meta-analysis, and Trial Sequential Analysis to Inform Clinical Guidelines. Myönnän etten ole lukenut kuin johtopäätökset vaan tuosta.
Itsekin söin melkein 20 vuotta sitten ivermektiiniä, mutta se oli syyhypunkkiin.
Sen verran katselin taulukkoa noitten yksittäisten tutkimusten potilasmääristä, olivat niin pieniä että vaikea pitää mitään varmana. Yksi niistä, prof. Elgazzarin tutkimus, on herättänyt vahvoja epäilyitä:Onko tällainen metatutkimus ivermektiinistä ollut täällä? Ivermectin for Prevention and Treatment of COVID-19 Infection: A Systematic Review, Meta-analysis, and Trial Sequential Analysis to Inform Clinical Guidelines. Myönnän etten ole lukenut kuin johtopäätökset vaan tuosta.
Itsekin söin melkein 20 vuotta sitten ivermektiiniä, mutta se oli syyhypunkkiin.
Kyllä tämä toimii koronaan. On aikoinaan annettu hevosille, mutta nyt toimii pienillä annoksilla myös ihmisiin ,jos mitä olen lukenut niin, ehkä saattaisi olla ratkaisu koronan selättämiseen.En jaksa itsekään lukea enkä myöskään heti huomannut, että onko tuo vertaisarvioitu mutta "moderate-certainty... possible... may reduce" jne. Jos se toimisi ja se olisi pätevästi osoitettu, määräisi lääkärit meillä sitä.
Mikäs juttu tämä on? Miksi 2019 haluttiin rokotteet kaikille?No jaa, tietystihän jo 20 vuotta käytettyjä lääkkeitä pitää tutkia vähintään 5 vuotta että voiko niitä käyttää, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää nopeasti kehitetyt rokotteet.
Joten, rokotteet kaikille kuten Brysselissä käteltiin syksyllä 2019
![]()
Perinteiset polio yms. rokotteet. Miksikö haluttiin? No miksiköhän.Mikäs juttu tämä on? Miksi 2019 haluttiin rokotteet kaikille?
Kyllä tämä toimii koronaan. On aikoinaan annettu hevosille, mutta nyt toimii pienillä annoksilla myös ihmisiin ,jos mitä olen lukenut niin, ehkä saattaisi olla ratkaisu koronan selättämiseen.
Ei tosiaan voi tehdä mitään johtopäätöksiä, että tämä lääke toimisi myös ihmisiin, mutta voisi hyvin kuvitelia, että ihmisiin vaikuttaa myös koettu trauma tai vahvasti koettu empatian puute voisi laukaista kyseisen lääkkeen sivuvaikutuksen ehkäisevä vaikutus... no ei voi vetää sen kummempia johtopäätöksiä. Sarkasmia kerrakseen.
Mikä olisi se salaliitto tässä? Ketkä on osapuolina? Jos meinaat että menee liian tuuheaksi niin vie sinne kuuluvaan ketjuun.Perinteiset polio yms. rokotteet. Miksikö haluttiin? No miksiköhän.
Aika väsynyttä käydä tuosta jotain salaliittoa kyhäilemään, mutta kaikkeen aina on tartuttu mihin vaan suinkin voidaan.
Osapuolina olisi tietenkin deep state ja NWO, joiden tarkoituksena oli saada 5G-sirut kaikkiin ihmisiin ja loivat covidin tästä syystä.Mikä olisi se salaliitto tässä? Ketkä on osapuolina? Jos meinaat että menee liian tuuheaksi niin vie sinne kuuluvaan ketjuun.
Turha sitten varmaan käyttää tuota salaliittokorttia jos ei ole mitään oikeaa lisättävää asiaan.Osapuolina olisi tietenkin deep state ja NWO, joiden tarkoituksena oli saada 5G-sirut kaikkiin ihmisiin ja loivat covidin tästä syystä.
[/sarcasm]
Mutta ei tämä ole mikään naurun asia sikäli, että juuri tuollaista paskaahan nämä antiväkserit on rivien välissä vihjailleet.
Rokotetut eivät päädy teholle samalla prosentilla kuin rokottamattomat.Mites kun on rokotteet otettu? Hop.
En muuten ole influenssarokotetta ottanut 20 vuoteen. Päätin kuitenkin nyt ottaa nämä koronapiikit suojellakseni vanhuksia sekä riskiryhmiä. Ns. yhteisen hyvän takia. Muuten tuskin olisin ottanut.
Miksi ihmeessä turvauduit hengenvaarallisiin lääkkeisiin? Esim. pelkästään Ibuprofeenin aiheuttamiin ruuansulatuskanavan verenvuotoihin kuolee Suomessa joka vuosi 200-400 henkilöä! Erityisesti tälläinen useamman päivän jatkuvakäyttö liitetään myös sydäninfarkteihin.
Kyllä tuosta olisi pitänyt näin lääketiedettä vastustavan 2x-vuotiaan ihan hammasta purren selvitä!
Lähde: Fimea, sekä Särkylääkkeet syynä satoihin kuolemiin - tällä yhdellä tekijällä on iso merkitys!
Miksi turvautuisin rokotteeseen, josta ei ole minulle oikeasti mitään hyötyä? Enkä koe erityisemmin vastustavani lääketiedettä. Jos haluat niin kuvitella, niin antaa mennä vaan. Säästin sinunkin verorahojasi kun en piikkejä ole ottanut.
Päinvastoin. Olet saattanut ohessa tartuttaa muita jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon, työstä pois jne. Sekä se ketju jonka kanssa olit tekemisissä.Miksi turvautuisin rokotteeseen, josta ei ole minulle oikeasti mitään hyötyä? Enkä koe erityisemmin vastustavani lääketiedettä. Jos haluat niin kuvitella, niin antaa mennä vaan. Säästin sinunkin verorahojasi kun en piikkejä ole ottanut.
Eiköhän suurin ongelma ole se että se on suomalaisten keksimä lääke. Nyt sille pitää vielä saada myyntilupa, sitä pitää valmistaa ja sitä pitää saada myytyä. Ei suomalaiset sitä saa markkinoille millään vaan se pitää valmistaa jossain muualla ja se pitää myydä jollekin isolle lääkeyhtiölle. Ei se auta jos sitä saadaan myytyä muutamalle mummolle Pikipuhtaalla.
Ei välttämättä. Joskus suomalaiset ei vaan osaa myydä.![]()
Päinvastoin. Olet saattanut ohessa tartuttaa muita jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon, työstä pois jne. Sekä se ketju jonka kanssa olit tekemisissä.
Sen verran moneen listautumisantiin olen viime aikoina osallistunut, että uskallan sanoa, että rahaa kyllä tulee ovista ja ikkunoista vähänkin lupaavaan hankkeeseen. Suurin osa lupaavista anneista ylimerkataan moninkertaisesti ja sijoittajat saavat pienen murto-osan merkintäsitoumuksestaan. Viimeisin oli Norrhydro, josta tuli hippusia. Raha etsii tuottavia kohteita. Tuollainen nenäsumuterokote voisi olla - tai olisi voinut olla - sellainen. En osaa sanoa, onko sen juna jo mennyt tai onko tuolla mahdollisesti vielä markkinat olemassa. Tai saadaanko se räätälöityä relevanteimmalle variantille. (En ole tutustunut aiheeseen.)
Ja se on ehdottomasti ongelma, jos/kun ei osata myydä ja viedä projektia eteenpäin/maaliin. Se ei auta, että muutama tutkijatohtori keksii jotain mullistavaa, siitä on vielä pitkä loputtoman pitkä matka, että tarjolla on testattu ja turvalliseksi todettu tehokas tuote, jota voidaan piikittää kymmeniin tai satoihin miljooniin käsivarsiin.
Ja silti kotona sairastettu korona katsotaan vain lieväksi.Sulla oli kyllä sellaiset oireet, etten tunne ketään rokotettuna sairastanutta tai jonka rokotereaktio olisi ollut läheskään noin rankka. Ja sen rokotepiikin hinnan haaskasit jo lekurin kanssa asioidessasi ja jäjitystä työllistäessäsi...
Ei se noin mustavalkoista ole. Kyllähän airbagit ja turvavyötkin auttaa, mutta tyhmäähän se on tahallaan ajaa ojaan ajatellen että kyllähän ne turvavarusteet suojaa.
Rokote auttaa, mutta yksilöllistä miten paljon. Ihan niin kuin rokottamattomallakin. Joillekin korona on kuolemaksi, toiset saa vakavia oireita ja toiset taas sairastaa koronan ilman mitään oireita.
Rokotehan ei estä tartuntaa, vaan sitä vakavaa taudinmuotoa. Mikä siinä nyt on niin helvetin vaikeeta, että tätäkin pitää toistella jatkuvasti? Onko tässä nyt jotain liian monimutkaista rokottamattomille vai mitä?
Ja silti kotona sairastettu korona katsotaan vain lieväksi.
Ei nuha ja kuume ole vaarallinen perusterveelle, sairastettu tauti luo hyvän immuniteetin tulevaisuutta varten.Ainakin itselleni tuo on argumentti ottaa rokote.
Tuoreen etelä-afrikkalaisen paperin perusteella ei muuten tuo. Aiemmin sairastaneilla on iso riski sairastua uudelleen omikroniin.Ei nuha ja kuume ole vaarallinen perusterveelle, sairastettu tauti luo hyvän immuniteetin tulevaisuutta varten.
Toistaiseksi ei ole tullut ilmi että rokotetut olisivat sairastuneet vakavaan muotoon. Flunssan kaltaiseen kyllä mikä on hyvä signaali.Tuoreen etelä-afrikkalaisen paperin perusteella ei muuten tuo. Aiemmin sairastaneilla on iso riski sairastua uudelleen omikroniin.
Saattaa riski toki olla iso rokotetuillakin, mutta siitä ei toistaiseksi ole tarkkaa tietoa.
Sanojen merkityksellä ja käytöllä on suuri vaikutus tässä asiassa. Itsekin käytät sanaa "estä" epäloogisesti yhdessä lauseessa, mikä voi aiheuttaa sekaannusta. Eli jos käytät "estä"-sanaa siinä merkityksessä, että se tekee jonkin asian mahdottomaksi, niin silloin voidaan sanoa, että rokote ei estä tartuntaa. Mutta samassa merkityksessä se ei myöskään estä vakavaa tautimuotoa. Kuitenkin "estä"-sanaa voi käyttää myös ehkäisyn merkityksessä. Tässä merkityksessä rokotteet estävät sekä tartuntoja ja vakaa tautimuotoa. Kuitenkin ero ehkäisyn tehokkuudessa on eri tartunnoissa ja vakavassa tautimuodossa.Rokotehan ei estä tartuntaa, vaan sitä vakavaa taudinmuotoa. Mikä siinä nyt on niin helvetin vaikeeta, että tätäkin pitää toistella jatkuvasti? Onko tässä nyt jotain liian monimutkaista rokottamattomille vai mitä?
Ei nuha ja kuume ole vaarallinen perusterveelle, sairastettu tauti luo hyvän immuniteetin tulevaisuutta varten.
Siitä olen ehdottoman samaa mieltä että jos on sairauksia, ikää, tms tai jos pelkää tätä tautia niin ottakaa rokote, se on ehdottomasti parhain suoja.
Vai niin. Itsellä lähipiirissä tuplarokotettu, joka sairastui koronaan ja oireet korkea kuume 39, kovaa päänsärkyä, lihaskivut, maku - ja hajuaistin heikkeneminen. Pahimmat oireet kesti 2-3 päivää. Haju - ja makuaisti palaillut pikkuhiljaa. Molemmista rokotuksista sitten oireet oli pidempikestoisia, etenkin ensimmäisestä. Silloin yli viikon sairaslomalla. Kyseessä perusterve 30-vuotias. Ei ole tehty rokotteesta haittavaikutusilmoituksia.Sulla oli kyllä sellaiset oireet, etten tunne ketään rokotettuna sairastanutta tai jonka rokotereaktio olisi ollut läheskään noin rankka. Ja sen rokotepiikin hinnan haaskasit jo lekurin kanssa asioidessasi ja jäjitystä työllistäessäsi...
Rokote ei estä tartuttamistaPäinvastoin. Olet saattanut ohessa tartuttaa muita jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon, työstä pois jne. Sekä se ketju jonka kanssa olit tekemisissä.
Ei niin. En väittänyt että estäisi.Rokote ei estä tartuttamista
Rokotteet estivät tartuntoja erittäin tehokkaasti suhteessa alkuperäiseen wuhanin virukseen. Deltan kohdalla tartuntasuoja on ollut huonompi mutta kuitenkin kohtalainen.
Jäljitys oli: listaa sähköpostiin henkilöt.Sulla oli kyllä sellaiset oireet, etten tunne ketään rokotettuna sairastanutta tai jonka rokotereaktio olisi ollut läheskään noin rankka. Ja sen rokotepiikin hinnan haaskasit jo lekurin kanssa asioidessasi ja jäjitystä työllistäessäsi...
Päinvastoin. Olet saattanut ohessa tartuttaa muita jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon, työstä pois jne. Sekä se ketju jonka kanssa olit tekemisissä.
Suoja heikkenee voimakkaasti ajan funktiona joten tuollaiset prosentit itsessään ei kerro oikein mitään. Ja se brittien "toinen" rokote on AstraZeneca. Meillä "se toinen" rokote on käytännössä Moderna, joka on deltan suhteen ollut tehokkaampi kuin Pfizer.Comirnatylla arviolta se 80%, sillä toisella 65%, nimenomaan Deltan kanssa. Brittien viikoraporteissa. Toki arvio, mutta kuitenkin.
Koronarokotteet eivät ole yhden pistoksen rokotteita. Sen verran veemäinen virus. Influenssarokotus on myös vuosittainen ja niin tulllee olemaan myös tämä. Omikron antaa viitteitä että olisi ehkä virus olisi heikkenemässä samalle tasolle. Ehkä.Suoja heikkenee voimakkaasti ajan funktiona joten tuollaiset prosentit itsessään ei kerro oikein mitään. Ja se brittien "toinen" rokote on AstraZeneca. Meillä "se toinen" rokote on käytännössä Moderna, joka on deltan suhteen ollut tehokkaampi kuin Pfizer.
Kuitenkin alkuperäisen wuhanin viruksen suhteen tehot oli 3. faasin tutkimusten mukaan jopa 94-95%, siis oireelliseen tai oireettomaan tartuntaan liittyen.