Kodin rempat(DIY)

Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Ei ota puut tiileen asti. Tiilen päällä rappaus. Kuvakulma hämää.

En itse ollut imuroinnin aikana paikalla, mutta mitä imu-ukot olivat erotelleet:
  • seitsemän laatikollista kivi-, tiili- ja muuta mursketta
  • kaksi jätesäkillistä vanhoja roskia
  • tummaa eloperäistä ainetta, saattoi olla turvetta
  • plus loput mitä meni suoraan letkuun
Bonuksena saatiin nyt kaikki vanhat reiät tukkoon.

Vanha ovi joo säilytetään. Rakennettavasta seinästä tehdään mahdollisimman ääntä eristävä. Liikaa en halua tuoda karmista sitä yli, ettei näytä hassulta. Vanhat ovet kuitenkin vuotavat ääntä.

Koolaukset käytiin tänään laserilla läpi ja vahvistettiin. Keittiöön tehtiin kokonaan uudet koolaukset.

Ylhäällä laserin vieressä näkyy sähköille putkea. Kaikki olohuoneen päädyn sähköt viedään lattian alla.

Saatiin myös vedettyä uudet johdot vanhoihin valaisinpaikkoihin:
Eihän se paksu seinä voi ton ikäisessä talossa mitenkään hassulta näyttää... talossa toi tapa lähes joka ovessa/ovipielissä ja ikkunanpielissä.
Sen voi tehdä kipsilevystä, niin että näytää ihan rapatulta pinnalta. Tai laittaa kulmiin puiset kulmalistat.

Nyt ton seinän paksuntamisen teko on lähes ilmaista verrattaessa siihen mitä se maksaa kun teetät sen pintoineen myöhemmin, puhumattakaan siitä haitasta asumiseen. Vaikka teet asunnon itsellesi se on myös sijoitus... ainakin useimmille keskituloisille. Ei siitä seinästä vieläkään liian hyvä tule.
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 769
Kyllähän levytys kohtuu kelppoa on, se vanhassa talossa pitäisi tehdä vaan sen talon ehdoilla. Jos seinät ovat olleet "satavuotta" vähän kallellaan ja nurkat eivät ole kohtisuorassa, miksi ne pitää nyt sitten saada suosiksi?

Tää ei enää sinua ilahduta, mutta muille mietittäväksi. Tossakin olis voinut laittaa sen kipsilevyn suoraan hirren päälle passilla katsoen missä ne korkeimmat kohdat on ja niistä kiinni... oikee jo todella paljon... säästyy aikaa ja puutavaraa. Toki jos pitää suoraksi saada... sitten pitää töitä tehdä.
Ennen ymmärsivät että se asumiseen tarvittava tilahan se pääasia on, eikä oltu niin tarkkoja pääasia, että valmista tulee.

Tosta hormin levyttämisestä, toivottavasti et levyttänyt hormia missä savukaasut kulkee.
Ennen oli nuo työkalutkin vähän toista niin ei päästy samoihin tarkkuuksiin ja puutavarakin sahattiin itse tai jos tuli sahurilta niin oli siinäkin tarkkuudet vähän toista. Lisäks paikat on saattanu ylää vuosien jälkeen vaikka uutena olisikin ollut suorassa kaikki. Ei sitä kipsilevyä ihan kauhean vänkyrään seinään voi laittaa kun levy murtuu helposti ja sen jälkeen tuleee murtumakohtiin helpommin hiushalkeamikin valmiiseen maalipintaan. Kipsilevyä pitää myös kiinnittää melko tiukkaan niin ei sinne taakse mahottomasti tyhjää voi jättää. Kyllä sillon kannattaa oikoa paikat jos suinkin mahdollista. Jos on jotain ylitsepääsemättömiä esteitä niin sitten täytyy etsiä kultainen keskitie missä haitat on minimoitu. Pelkässä kalustamisessa tulee jo ongelmia jos seinä on kiero niin kalusteiden ja seinän väliin jää rumat raot ja taulunkin jos ripustat eteenpäin kalleellaan olevaan seinään niin ei se nätti kyllä ole.

Hormeja ei sais joo levyttää kun ei tuu mahdolliset halkeamat / savuvuodot näkyviin levyn lävitse.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Ennen oli nuo työkalutkin vähän toista niin ei päästy samoihin tarkkuuksiin ja puutavarakin sahattiin itse tai jos tuli sahurilta niin oli siinäkin tarkkuudet vähän toista. Lisäks paikat on saattanu ylää vuosien jälkeen vaikka uutena olisikin ollut suorassa kaikki. Ei sitä kipsilevyä ihan kauhean vänkyrään seinään voi laittaa kun levy murtuu helposti ja sen jälkeen tuleee murtumakohtiin helpommin hiushalkeamikin valmiiseen maalipintaan.
Kyllä se kipsi taipuu ainakin 1m säteellä (kostutustekniikka), eivät noissa noi seinät niin hirveän käyrät ole
Kipsilevyä pitää myös kiinnittää melko tiukkaan niin ei sinne taakse mahottomasti tyhjää voi jättää.
Kyllä silloin kun sitä käytetään jäykisteenä diagonaalisuunnassa (eli estetään seinän huojuminen pituussuunassa),
tossahan kinnityksen pitää kantaa vain se levy... näkee kyllä pysyykö... panee vaikka siihen kiinnitys kohtaan ruuvin pari ennemmän tai jättää ruuvin "löysälle " irti levyn ja hirren väliin jää rako.

Kyllä sillon kannattaa oikoa paikat jos suinkin mahdollista. Jos on jotain ylitsepääsemättömiä esteitä niin sitten täytyy etsiä kultainen keskitie missä haitat on minimoitu. Pelkässä kalustamisessa tulee jo ongelmia jos seinä on kiero niin kalusteiden ja seinän väliin jää rumat raot ja taulunkin jos ripustat eteenpäin kalleellaan olevaan seinään niin ei se nätti kyllä ole.
"Ongelmia" tulee kaappien kanssa... niitä voi sitten halutessaan listoitella raot piiloon. Keittiön kaapit sitten oikoo tarvittaessa kaappien takaa levyn päälle (jos on levytetty) tehtävin "koolauksin"
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
No tässä puhuttiin on erot luokkaa koolaus lattian rajassa hirressä kiinni, yläreunassa 2 kpl 2x2 päällekäin. Ei tuohon kipsiä saa sitten mitenkään suoristamatta. Lisäksi halusin ulkoseiniin lisäeristystä ja sähköt piiloon. Paikathan on eläneet. Sen huomaa siitä, että hormin vieressä lattiasta paneeliin on 10cm enemmän kuin 3m päässä.

Hormi ei ole savuhormi. Keittiöstä (kuvassa tikkaiden oikealla) menee poistohormi. Takka löytyy sitten makuuhuoneesta, josta ei vielä kuvia ole kun siellä on kaikki puutavara ja työkalut tällä hetkellä.
 
Joo onhan toi 5cm 2,5 m :llä jo aika paha kallistus, vähän paikasta riippuen olisin itsekin vähän oikonut.
Noissa joutuu aina vähän miettimään tai sitten vaan työllä suoraksi. Vanhat harvoin ovat pystyssä tai nurkat suorakulmaisia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
864
Minä itse mietin että pysyykö nuo kipsilevyt kuosissaan edes tuohon koolaukseen asennettuna. Toki mökki on vuosien saatossa vamasti tuohon asettunut, mutta kyllä se silti jonkin verran ilmankosteuden mukaan elää. Nythän tuohon ei nähtävästi tehty mitään liukuja, kuten ei varmaan ole tarvekaan. Kipsilevy vaan on siitä ikävää, että jos ruuvit pääsee yhtään liikkumaan, korkkaa pinta varmasti ajan kanssa. Siksi en todellakaan usko, että tuo olisi mitenkään toiminut suoraan hirteen ruuvaamaalla...
 
Joo toi tossa on riskinä, nauhan alla ollee aika pieni (jos ollenkaan), sama riski on myös jos se uusi runko liikkuu tai ruuvi menee pinnan läpi. Ennen vanhaan noita "oiottiin" pinkopahveilla. Nekin joskus repeilivät.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 230
Ulkovaraston maalaus tulossa ajankohtaiseksi keväällä, vanhat maalit pitäisi ensiksi saada pois ja siinä taitaa olla parikin kerrosta vanhaa maalia. Milläs koneella tuota kannattaa lähteä riipimään irti, onko tasohiomakone paras tuohon touhuun vai löytyykö joku tehokkaampi kapistus? Millään metalliharja+kaavin yhdistelmällä ei jaksaisi heilua jos sähköllä saa paremmin.

Varastossa kolme maalattavaa seinämää, kukin karkeasti 2,5x2,5m mitoiltaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Minä itse mietin että pysyykö nuo kipsilevyt kuosissaan edes tuohon koolaukseen asennettuna. Toki mökki on vuosien saatossa vamasti tuohon asettunut, mutta kyllä se silti jonkin verran ilmankosteuden mukaan elää. Nythän tuohon ei nähtävästi tehty mitään liukuja, kuten ei varmaan ole tarvekaan. Kipsilevy vaan on siitä ikävää, että jos ruuvit pääsee yhtään liikkumaan, korkkaa pinta varmasti ajan kanssa. Siksi en todellakaan usko, että tuo olisi mitenkään toiminut suoraan hirteen ruuvaamaalla...
Rakennesuunnittelijaa konsultoin tuosta. Ei enää painu siten, että olisi liukukiinnitykselle tarvetta. Hän myös laski ja piirsi suuremmat oviaukot. Ko. herralla 48v työkokemus.
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Eihän se paksu seinä voi ton ikäisessä talossa mitenkään hassulta näyttää... talossa toi tapa lähes joka ovessa/ovipielissä ja ikkunanpielissä.
Sen voi tehdä kipsilevystä, niin että näytää ihan rapatulta pinnalta. Tai laittaa kulmiin puiset kulmalistat.

Nyt ton seinän paksuntamisen teko on lähes ilmaista verrattaessa siihen mitä se maksaa kun teetät sen pintoineen myöhemmin, puhumattakaan siitä haitasta asumiseen. Vaikka teet asunnon itsellesi se on myös sijoitus... ainakin useimmille keskituloisille. Ei siitä seinästä vieläkään liian hyvä tule.
Jos siitä haluaisi hyvännäköisen, niin koko seinä tulisi tehdään uudestaan. Uudisrakennuksessa näin varmasti tekisin, mutta tähän vanhan päälle sorvaamisesta tulee liikaa työtä. Äänieristyksen jäädessä kuitenkin puutteelliseksi vanhojen ovien takia, niin ei mielestäni ole vaivan ja rahan arvoista.

Seinä.jpg

En myöskään usko tämän olevan kynnyskysymys myydessä.
 
Ei varmasti ole, mutta helpottaa sitä myyntiä. Monet ostajat ymmärtävät sen merkityksen (saatat itsekin siihen vielä mielessäsi palata). Jätit ton yläosan purkamatta, toivottavasti muuraat sen takaisin tossa on pieni vaara, että noi tiilet tippuu alas (ei näyttäs enää olevan "ovipalkille" muuta tukea kuin toi karmi ja vieressä ei ollenkaan. Tiilestä tehden seinä on toki levyseinää parempi. Huonot ovet on helppo vaihtaa.

Pääasia, että olet miettinyt... tiedät sitten ketä syytellä tai kiitellä eurojen säästämisestä :)
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Tuossa kohtaa on alunperin ollut jonkinlainen aukko/ikkuna. Tarkkaa tietoa ei ole, että millainen. Yläosa tietenkin tuetaan uudelleen.

Aukko.jpg

Tässä asuessamme emme kokoneet äänitasoja häiritseviksi makuuhuoneessa. Tietysti tilanne saattaa muuttua tulevaisuudessa, mutta sitten muutetaan tarvittaessa väliseinää. Onpahan hyvät lähtötiedot seinän tilasta ja sen muutostarpeesta ;)

Ovista emme ole vieläkään luopumassa.

Kääntäen, nuo ovet saattavat olla se myyntivaltti tässä asunnossa. Hyvin eristettyjä uustuotantoja voisin veikata olevan paremmin saatavilla, kuin Töölöstä täyskunnostettua kaksiota alkuperäisillä pariovilla.
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Upotuskotelo.jpg

Kukaan käyttänyt vastaavia? Tai tormännyt vastaavaan meidän piuhoilla?

Jos ton upottaisi olohuoneen seinään, niin saisi TV:n aika nätisti seinään piuhoineen päivineen.
 
Art

Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
45

Ei taida löytyä. Voit kokeilla googlata schuko plug sanoilla. Yksi vaihtoehto voisi olla käyttää huoltoluukkua jolla saisi piuhat seinän sisään piiloon, mutta niihin pitäisi modata läpivienti kaapeleille.
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Ei taida löytyä. Voit kokeilla googlata schuko plug sanoilla. Yksi vaihtoehto voisi olla käyttää huoltoluukkua jolla saisi piuhat seinän sisään piiloon, mutta niihin pitäisi modata läpivienti kaapeleille.
Ei tosiaan tarttunut Googlen-haaviin vastaava upotusrasiaa.

Jonkinlainen rasia tai laatikko sinne tullaan upottamaan ja siitä jatko esimerkiksi tähän tyyliin:

Putkessa kaikki tarvittavat piuhat alakaappiin.

LG:n oledit kun nykyään saa hyvin lähelle seinää:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Ei tosiaan tarttunut Googlen-haaviin vastaava upotusrasiaa.

Jonkinlainen rasia tai laatikko sinne tullaan upottamaan ja siitä jatko esimerkiksi tähän tyyliin:

Putkessa kaikki tarvittavat piuhat alakaappiin.

LG:n oledit kun nykyään saa hyvin lähelle seinää:
Tämä on ihan järkevä tapa, putki siis. Piuhat voi hajota (ymmärsin ainakin että tuossa ekassa linkkaamassasi ei saisi vaihdettua) ja telkkari vaihtua. HDMI voi myös vanhentua jne. Tuossa putkiratkaisussa saa kaiken vaihdettua. Ainut ongelma on se, että pitää tulla sitten tuohon joku tv taso aina peittämään tuo alareuna.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 818
Noi seinästä törröttävät piuhat on siitä paskoja että sitten olet naimisissa sen kohdan kanssa kun telkkaria seinälle laitat. Siitä syystä mä en ole harkinnut tommosta systeemiä vaikka nätti olisikin.
Kiinteet asennukset on aina vähän niin ja näin, mutta sen verran itte niitä tein että rakensin kolmeen huoneeseen kattoon kaiuttimet. Ei varmasti mitään optimaalisia paikkoja mutta saapahan jotain "ambient" soundia tarvittaessa huoneisiin.
 
Iso upotettu rasia schukoilla olisi optimein. Sinne veisi tuon putken, niin olisi sähköt kiinteästi paikalla ja AV-piuhat tulisivat omassa putkessaan alakaapista.

Olen suunnitellut Bestå-TV-tasoa seinälle. Sinne sisään ala-aukko:

Ala-aukon voi tarvittaessa peittää kehyksellä ja peitepalalla, jos joskus kaapista/tasosta haluaa luopua.
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Noi seinästä törröttävät piuhat on siitä paskoja että sitten olet naimisissa sen kohdan kanssa kun telkkaria seinälle laitat. Siitä syystä mä en ole harkinnut tommosta systeemiä vaikka nätti olisikin.
Kiinteet asennukset on aina vähän niin ja näin, mutta sen verran itte niitä tein että rakensin kolmeen huoneeseen kattoon kaiuttimet. Ei varmasti mitään optimaalisia paikkoja mutta saapahan jotain "ambient" soundia tarvittaessa huoneisiin.
Tätä mietin myös ja voisi laittaa Y-haaralla kaksi eri ulostuloa television taakse. On tarvittaessa hiukan pelivaraa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Noi seinästä törröttävät piuhat on siitä paskoja että sitten olet naimisissa sen kohdan kanssa kun telkkaria seinälle laitat. Siitä syystä mä en ole harkinnut tommosta systeemiä vaikka nätti olisikin.
Kiinteet asennukset on aina vähän niin ja näin, mutta sen verran itte niitä tein että rakensin kolmeen huoneeseen kattoon kaiuttimet. Ei varmasti mitään optimaalisia paikkoja mutta saapahan jotain "ambient" soundia tarvittaessa huoneisiin.
Tämä on toinen hyvä pointti, myös tulevat ostajat joutuvat siihen laittaa töllön. Minulla ei esim edes ole töllöä. Jättäisin asuntonne todennäköisesti ostamatta. Tiedostan että kuulun vähemmistöön.
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Näytössä televisio olisi tietenkin paikoillaan, eli putkea ei siitä näkisi. Aukonhan voi myös laittaa umpeen ja maalata jos peitelevy ei riitä.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
377
Saahan tommosen reiän äkkiä piiloon. Joutuu kumminkin seinän tasoitteleen telineen jälkien takia. Ite laitoin tykille putkea pitkin johdot seinän/katon sisään. Mut telkulle ihan vaan kourulla. Ihan siisti sekin on.
 
Kourulla oli itselläkin aikaisemmin ja näin tekisin nytkin, jos tuohon ei tuota lisäseinää rakennettaisiin.
 
Juu varmaan laittasin tänäpä jo jonkinlaista seinänsisästä juttua. Vaikka paljon menee johtoa seinänsisässä niin on sitä "tv-tason" takanikin ihan hemmetisti.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Tuossa kohtaa on alunperin ollut jonkinlainen aukko/ikkuna. Tarkkaa tietoa ei ole, että millainen. Yläosa tietenkin tuetaan uudelleen.

Tässä asuessamme emme kokoneet äänitasoja häiritseviksi makuuhuoneessa. Tietysti tilanne saattaa muuttua tulevaisuudessa, mutta sitten muutetaan tarvittaessa väliseinää. Onpahan hyvät lähtötiedot seinän tilasta ja sen muutostarpeesta ;)

Ovista emme ole vieläkään luopumassa.

Kääntäen, nuo ovet saattavat olla se myyntivaltti tässä asunnossa. Hyvin eristettyjä uustuotantoja voisin veikata olevan paremmin saatavilla, kuin Töölöstä täyskunnostettua kaksiota alkuperäisillä pariovilla.
Joo hienot ovethan noi on. Kun asuu yksin tai kun umirytmi kaikilla sama niin pärjää hyvin, jos ei ole niin sitten sitten tulee suhteeseen helpommin säröä.

Harmi vaan, että keittiöt eivät yleensä ole samaa tyyliä ovien kanssa, itsellänikin oli niin. Hetken päästä silmä siihenkin tottui. Ei silti käynyt edes mielessä vaihtaa nykyisiin suorapintaisiin oviin. Ton ajan taloon kuuluu peiliovet.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Kourulla oli itselläkin aikaisemmin ja näin tekisin nytkin, jos tuohon ei tuota lisäseinää rakennettaisiin.
Teetkö tohon lisäseinän, jos niin teet kotelon sen sisään saat ihan mitä haluat. Noita liittimiä on kaupat pullollaan. (voit tehdä jemmaan valmiikis peitelevynkin kotelolle). Jos "unohdat" kertoa "rasiasta" uudelle ostajalle.
Saatat? joutua koko seinän maalauksen maksumieheksi. Ei ole normaalia, että tossa kohtaa on eikä ostajan tarvitse TV-tä siirtää, ton lattian eristeistäkin kannattaa kertoa.

Nyt kun sulla on toi lattia auki, mieti vielä tarvitsetko 5.1 tai 7.1 äänijärjestelmää. Nyt sinne on helppo vetää putket kaiutinjohdoille. Ellet sitten langattoman järjestelmän ystävä ole.
 
Joo, tämä on se äänieristeseinä olohuoneeseen. Helpottaa samalla johtojen ja kaapeleiden vientiä.
Kauppamiehenä tietenkin myyn TV:n seinänsisäisen kaapelikourun lisäominaisuutena ja parit lisäeurot tilille :cigar:
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 769
Näytössä televisio olisi tietenkin paikoillaan, eli putkea ei siitä näkisi. Aukonhan voi myös laittaa umpeen ja maalata jos peitelevy ei riitä.
Mulle tuli itelleni seinän sisään 50MM putki. Ulostulot tuli pistorasian peitelevyyn yks lisäkolo jossa peitelevy sillon jos ei käyttöä. Ylhäällä 1m korkeudessa on 2 paikkainen pistorasian peitelevy jossa toisessa kohtaa pistorasia tvlle ja toisessa kolossa tuo putken ulostulo ja tämäkin peitetty normaalilla pistorasian peitelevyllä. Sillon kun tein niin ei ollut vielä tuollaisia "taulumaisia" tvitä jotka saa suoraan seinään kiinni. Nyt jos tekisin niin pistorasia ja putken ulostulo kannattaa ehdottomasti laittaa upotettuna johonkin koteloon ja sit jonkinsortin seinän sisään upotettu kouru ehkä pitäis olla jossa saa vedettyä johdot tvn liittimiltä sinne rasialle, koska noissa uusissa tvissä ei oikeesti ole yhtään ylimääräistä tilaa takana kuljettaa johtoja ja jos tv:tä ei löydy ennestään on täysin arpapeliä osuuko liitinkohta oikeaan paikkaan. Niissä on ainoastaan joku vakio reitti missä pystyy viemään johdot.

Tossa video josta näkee miten perhanan ahtaita noi uudet tvt on.
 
Itsellä juurikin GX tai CX kiikarissa. Tarkkaan saa aukon sihdata tohon johtokanavaan.

Tekispä vielä parraimmalla tekniikalla, eli orgaanisella valodiodilla.
 
Joo ja sit jos vaihtaakin toisenmalliseen valmistajaan tai isompaan tuumakokoon niin ei välttämättä käykkään, ellei suunnittele tarkkaan vaihtoehtosta reittii.
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Onneksi aika harvassa on vielä tommoset GX:n tyyliset upotettavat telineet. GX:n hintalapulla telkkaria myöskään ei ihan viikottain vaihdella.

Plän beenä tietysti toimii hiukan ulospäin tuova, normaali, seinäteline.
 
Joo ja noissa "upotettavissakin" taitaa olla säätö että saa tuotuu seinästä poispäin niin saa tilaa sen sentin verran mitä johot about vaatii tilaa takaanta. Eihän se tietty ole niin nätti kun jää rako taakse, mutta joskus joutuu tinkimään asioista halusi tai ei.
 
Jep, kompromisseja joutuu pakostakin tekemään. 6k telkkariin tosin voi pienen kipsilevykikkailun tehdä, jos haluaa ihan iholle :D
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Ai saakeli. Kylppärissä oli koolannut seinää 2x2, vaikka alusta asti puhuttu että rimalla, koska pinta-ala ei anna myöten. Kuulemma hanakulma ei mahdu muuten. Onneksi vain yksi seinä. Käyn huomenna vähän ohjeistamassa. Työnjohtaja kyllä jo sanoi että otetaan uusiksi ja roilotetaan hirsiseinään hanakulmat. (Kuten oli alun perinkin puhe)

Olisi ollut aika katastrofaalinen tilanne, kun pesukoneelle olisi jäänyt ~58cm tilan sijaan 52cm ennen oviaukkoa. Lisäksi allaskaappi olisi tullut tarkan mitoituksen sijaan 3cm yli oviaukosta.
 
Aina ne koittaa oikoa. Onhan se mukavaa koolailla kun ei oman asunnon neliöt mene hukkaan. Aina pitäisi koittaa minimoida seinien/kattojen paksunnukset jotta menis mahdollisimman vähän neliöitä harakoille.
 
Joo, nyt saavat sitten purkaa ja tehdä uudestaan. Olivat sahanneet jo kaikki valmiiksi. Onneksi urakkasopimus. Oli jotain puhetta myös poistohormista. Tarvii kuulemma saunakanavan, jotta saa siirrettyä sitä? En oiken ymmärtänyt miksi se pitää siirtää?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Juu, ei käynyt tuo roilotus. Tai siis kävi, mutta joutuu itse tekemään osittain. Muuten lisätyötä.

Aika mielenkiintoista... tarjouksessa kuitenkin on että putket piilossa. Nyt alkoivat sitten puhumaan, että pitää kaikki vedet roilottaa. (hirteen) Voisi kuvitella että tämä oli tiedossa jo tarjousvaiheessa, mutta en rehellisesti jaksa nyt alkaa tappelemaan parin-3h oman työn takia.

Mutta käyn tänään vielä putkarin kanssa läpi ja merkkaamassa mitä roilotetaan ja kuinka paljon. Ei tuossa nyt oikeasti tarvi, kun rimalla tehdään (21mm) + kiilat ja tuo putki vaatii 28mm. Hanakulmat 60mm ja viemäriputki 32mm.
 
Mitäs sovit seinien levytyksestä/ sen rungon teosta, jos sen rungon sisään voi putket kuvitella lattavansa. Niin on lisätyö toi roilotus, muuten ei jos "tarjouksessa kuitenkin on että putket piilossa"
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Meilläkin menee pintaa piiloon:
Uutta lattiaa.jpg

Ekovillat lattiassa ja uutta lautaa rakentuu.

Ai saakeli. Kylppärissä oli koolannut seinää 2x2, vaikka alusta asti puhuttu että rimalla, koska pinta-ala ei anna myöten. Kuulemma hanakulma ei mahdu muuten. Onneksi vain yksi seinä. Käyn huomenna vähän ohjeistamassa. Työnjohtaja kyllä jo sanoi että otetaan uusiksi ja roilotetaan hirsiseinään hanakulmat. (Kuten oli alun perinkin puhe)

Olisi ollut aika katastrofaalinen tilanne, kun pesukoneelle olisi jäänyt ~58cm tilan sijaan 52cm ennen oviaukkoa. Lisäksi allaskaappi olisi tullut tarkan mitoituksen sijaan 3cm yli oviaukosta.
Hyvä kuitenkin, että jo tässä vaiheessa huomasit. Itsekin pyrin käymään päivittäin työmaalla.

Meillä kaikki tosin menee tuntitöinä, niin muutokset helppoja. Loppusumma luultavasti urakkaa enemmän, mutta ei tarvitse vääntää.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 008
Meilläkin menee pintaa piiloon:

Ekovillat lattiassa ja uutta lautaa rakentuu.

Hyvä kuitenkin, että jo tässä vaiheessa huomasit. Itsekin pyrin käymään päivittäin työmaalla.

Meillä kaikki tosin menee tuntitöinä, niin muutokset helppoja. Loppusumma luultavasti urakkaa enemmän, mutta ei tarvitse vääntää.
Helvetin vähän on villaa lattiassa, onko paineltu ollenkaan? Tuo painuu reippaasti. Missä ilmansulkupaperi?
 
A_SA

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Villaa iso kasa olohuoneessa odottamassa + parit paketit vielä varalle. Oli pakko jättää keittiön osalta hiukan vajaaksin, kun kaasu-ukot pääsee vasta keskiviikkona muokkaamaan putkea.
Villavarasto.jpg

Paperit on välissä:
Paperi.jpg
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Meilläkin menee pintaa piiloon:

Ekovillat lattiassa ja uutta lautaa rakentuu.

Hyvä kuitenkin, että jo tässä vaiheessa huomasit. Itsekin pyrin käymään päivittäin työmaalla.

Meillä kaikki tosin menee tuntitöinä, niin muutokset helppoja. Loppusumma luultavasti urakkaa enemmän, mutta ei tarvitse vääntää.
Joo, kävin putkarin kanssa vielä paikalla ja kuten arvasin, roilotusta ei käytännössä edes tarvitse tehdä kuin 10cm + 2 hanakulmaa. Loput jää automaattisesti piiloon myös tuon riman kanssa.

Mulla on niin, että putket tuntityönä ja muut avaimet käteen urakkahinnalla. Siis kph. Muut teen itse. Toki sähkömies tekee mitä pitää ja putkimies samoin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Villaa iso kasa olohuoneessa odottamassa + parit paketit vielä varalle. Oli pakko jättää keittiön osalta hiukan vajaaksin, kun kaasu-ukot pääsee vasta keskiviikkona muokkaamaan putkea.

Paperit on välissä:
Piti vielä kysyä tuosta lankusta: oliko minkä hintainen per m2? Vai tuleeko lasku urakoitsijan kautta?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
426
Aloin tekemään wc remppaa vanhaan taloon. Nyt on vanhat rakenteet purettu ja pitäis miettiä, miten lattian eristäis. Kyseessä rossipohja, mutta vapaata tilaa on vähän niukasti. Maasta valmiiseen pintaan on maks. 50cm. Villaa ei tahdo saada riittävästi tai tuuletustila jää pieneksi. Muita huoneita oon tehny finnfoamin rossipohja eristeellä, jolla saa riittävän eristepaksuuden pieneen tilaan. Tuossa vessassa ton käyttö on putkien ja pienen tilan takia hieman hankalampaa. Onko jotain vaihtoehtoisia tapoja, vai pitääkö vaan tuolla lähteä askartelemaan?
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 769
Urakoitsijan kautta tulee, mutta kysäsen kun seuraavan kerran näen.
Noissa lattialankuissakin on muuten eroja. Asuinkäyttöön pitäisi olla ns uunikuivattua jossa kosteusprosentti jotain 10%. Mökkilaatuinen on ilmakuivattua ja siinä on jotain 25%n kieppeillä kosteusprosentti. Asennus pitäisi tapahtua aina mahdollisimman pikaiseen sisällekannosta jotta lautojen kosteusprosentti ei kerkeä nousta. Kannattaa olla tarkkana etteivät koita höpläyttää.

Aloin tekemään wc remppaa vanhaan taloon. Nyt on vanhat rakenteet purettu ja pitäis miettiä, miten lattian eristäis. Kyseessä rossipohja, mutta vapaata tilaa on vähän niukasti. Maasta valmiiseen pintaan on maks. 50cm. Villaa ei tahdo saada riittävästi tai tuuletustila jää pieneksi. Muita huoneita oon tehny finnfoamin rossipohja eristeellä, jolla saa riittävän eristepaksuuden pieneen tilaan. Tuossa vessassa ton käyttö on putkien ja pienen tilan takia hieman hankalampaa. Onko jotain vaihtoehtoisia tapoja, vai pitääkö vaan tuolla lähteä askartelemaan?
Kannattaa varmaan käyttää samaa kuin muuallakin jos on kerran todettu jo toimivaksi vaihtoehdoksi. Vähän vaan enemmän leikkelyä ja uretaanilla joutuu tilkitsee, mutta tuollaisen pikkutilan ny eristää heittämällä millä tahansa. Onhan tuo normivilla jo paljon haastavampaakin kuin tarvii tuulensuojan ja ilmansulkupaperit jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Rupesin aikani kuluksi miettimään kylpyhuoneen valaistusta. Elikkäs koko on n. 1,6mx1,8m. Seinälle tulee 80cm halkaisijan pyöreä valaistu peili. Peilin lisäksi tulee ledivalot kattoon. Kysymys koskee niiden lukumäärä? Ajatuksissa oli 4kpl, mutta onko se liikaa noin pienessä tilassa? Toisaalta siellä toki pitääkin olla reilu valaistus. Yöllä varmasti tulee käytettyä peilin valaistusta (oma katkaisija ja himmennys), joten se tuskin on ongelma.

Riittäisikö 2 valoa? Tuleeko naamaan varjo, jos katsoo peilistä? Nää on näitä ensimmäisen maailman ongelmia, mutta se kun laittaa 1xxxx euroa kiinni tuohon kylpyhuoneeseen, niin ei tahtoisi kusta tuommoista. Jos kinostelee muut värivalinnat tietää: valkoinen mosaiikkilattia (5x5), 2 seinää 6x26cm valkoinen kalanruotoladonnalla ja 2 seinää 30x90cm ”puunvärinen”, myötäilee sormipaneelia kuvioltaan puskusaumoilla asennettuna. Lisäksi tulee tämän puunvärisen kanssa saman sävyinen katto(sormi)paneeli. Niin ja allaskaappi valkoinen, krominen sadesuihku ja krominen rättipatteri.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 666
Viestejä
4 188 184
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom