Kitaran soittaminen

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Tässä nyt pari viimestä coveria. Kehitysideoita ja muuta voi pistää jälleen. Tosiaan nyt pyrkinyt siihen, että coverit ovat "omaa tasoa" ja sitten treenaan erikseen kaikkea uutta tekniikkaa ja vaikeampaa biisiä (myös akustista), mut siis ei oo ku muutama biisi "työn alla" kerrallaan, pysyy järki. Kaikesta en tee covereita jatkossakaan vaan ihan jotai pätkiä joistai biiseist esim soolotreeniä tai muuta. Kansalaisopiston kitarakurssikin alkoi ja sieltä tuli heti Stratosphere tekniikkavinkkeineen työn alle, kullanarvoinen tuo kurssi kyllä.

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Nyt taas veivaillut noita samoja niin paljo, että sitä alkaa "kyllästymään", joten on pakko vähä muokkaa setlistaa. Living After Midnight toi taas iloa tekemiseen kun tuntu että plektra vaan jumittaa eikä mikään suju. Siinä kans kiva toi soolo :)

Eli jotenki sitä vaa juurtuu junnaa joitain biisei tai kohtia biiseistä ja mua alkaa pidemmän päälle kyllästyttää. Siinä kohtaa on pakko vaihtaa biisei ja palata sit vaikka myöhemmin niihin.
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
716
Pojalla on Behringer UMC22 ja siinä on ainakin hyvä kuulokesoundi, 80 ohmisilla pukkaa ääntä ihan alright. Gainia riittää myös, Duncan JB:llä klo 12 on sopiva, klo 13 klippaa jo. Asio latensseja en testannut kun tuossa pikkuversiossa on kökkö asio4all draiveri.
En siis rajais Behringeriä pois laskuista vaikka on kovin epäsexy.
Tuossa motussa on muuten vain yksi kuuloke out jos sillä on merkitystä (vrt noihin muihin).
Itseäni viehättää tuo NI kun siinä on mittarit laitteen päällä. Ja plussana ISO pääpotikka.

Mihin muuten tarviit vähintään kahta kitaraa ja bassoa samanaikaisesti? Vai onko kyse jostain mukavuus/kätevyys-kytkennästä?
Myydään osiosta sattui löytymään sopivaan hintaan käytettynä tuo NI purkki niin kokeillaan aluksi sillä.

Lähinnä mukavuus/kätevyys-kytkennästä kyse kyllä, vaikka usein on kyllä kaksi soittajaakin kerralla.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Mä en jaksais säätää näide plugarien kanssa enää :D Kertokaas joku hyvä hintalaatusuhde setti jonka saa helposti syötettyä reaperiin. Jossa olisi siis "kaikki tarpeellinen". Sitä sitte käyttäis tyylii forever treenatessa.
Toi AmpKnob RevC on iha jees mut vähä kyllästyttää veivaa aina samalla. Akustiseen taas ei oo löytynyt oikein kivoja. Ja en vaa jaksa kuluttaa aikaa ettiäkseen ilmaisia ympäri nettiä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 797

Miten olisi tuo? Löytyy vieläkin kattavampaa settiä, kun laittaa rahaa enemmän, mutta tuossakin on jo paljon. Säädettävää on tietty väkisellä enemmän tai vähemmän riippuen aina mitä soittaa.

Voit myös testata ennen ostoa. Neural dsp kannattaa myös tsekata. Alennuksia odottaisin itse niissä.
 
Kiitos. Siinä yksi vaihtoehto. Annan painoarvoa helppokäyttöisyydelle ja selkeälle käyttöliittymälle. Säätäminen on iha ok. Oppiipahan sitten siinäkin tekemään "omanlaista" soundia. Tuossa tuleekin jo 80 presettiä valmiina.
Tosiaan alta satasen mielellään.
 
49e parhaimmillaan alessa ollut. Todnäk black fridayna aletta, jos jaksat tai haluat odottaa.

Itse käytän thu:ta. Rig library, joka mukana tulee on tosi hyvä. Siihen saa ostettua lisää mallinnuksia. Perehdy kuitenkin rauhassa ja testaile kunnolla ennen ostoja. :)
 
Joo pitänee vetää trialina.

Ja ehdottomasti muutkin laittakaa ehdotuksia eri maksulisille plugareille niin voin sitten testailla niitä ennen ostopäätöksiä. Ei viittis välttis ihan ekaa ehdotettua ;)
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504
Kaikki suosittelee tietty omaansa. BiasFx on siis loistava. Mutta just näin että testaa enemmän kuin yhtä tai kahta. Kaikki tekee kuitenkin samaa asiaa. Käyttäminen ja makuasiat ratkaisee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 518
Loputon suo se on kun etsii sopivaa. Mieluummin vain jonkun hankkii ja opettelee sillä rakentamaan. Eikä heittäydy vain presettien maailmaan vaan blanco presetti esiin ja tekemään.
Eikös @Markqq sulla ollut se HB:n multiefekti? Opettele sillä nyt rakentamaan kelvollista soundia (tosin soittotaidon karttuessa huonolla soundillakin kuulostaa paremmalta). Samalla
tavalla sitä rakennetaan, joitain ominaisuuksia lukuunottamatta, ne soundit ihan samalla kaavalla valtaosissa plugareissakin.

Mulla TH-U, Amplitube 5, Softube, Guitar Rig, Mercuriall, Revalver. Kaikissa hyvät puolensa ja huonot myös.

Villinä korttina Arturia Dist OPAMP-21. Eli simuloi Tech21 SansAmpia + pientä lisähöystettä. Todella mahtava soundi puhtaista raskaampaan rokkiin.

Aika pitkälti otan pelkän NoiseGate -> OD -> vahvistin + kaappi jollain noista ja kaikki muut muljutukset tulee erillisistä plugareista, mitä kerääntynyt vuosien varrella. Studio Onen omia,
kuten esim EQ. Eventiden tuotteita ja ties mitä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 797
Se on totta, että valintojen maailmassa helposti eksyy loputtomiin etsimään uutta ja lisää.

Tuossa yksi mainio ilmainen metallitouhuihin.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Mulla tulee käytettyä nykyäään plugareista lähes yksinomaan s-gearia. Siinä ei ole paljon kikkareita mutta ne mitä on on hyviä. Saa todella maukkaan blackface/tweed soundin, plexi soundin ja mesa soundin ja muutakin. Toi on jotenkin todella luonnollisen kuuloinen ja hyvä dynamiikka siinä mielessä että soittotatsi vaikuttaa kuten oikealla vahvarilla.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Joo laitoin tuosta noita plugareita kokeiluun. Koitan keskittyä edelleen tuohon soittamiseen :) Voisin tuon HB:n multiefektipedaalinki kyl kaivata tuolta ja käyttää sitäkin välillä. Hyvä muistutus. En edes muistannut sen olemassaoloa enää.

Näitä kolmea oon nyt harjannut. Soolojen kanssa aikas helppoi:
Ghost Mary On A Cross
Judas Priestin Living After Midnight
Amon Amarthin Pursuit Of Vikings

Pidemmässä työssä olleita:
Papa Roach - Last Resort
Metallica - Master Of Puppets

Sit joitain muitaki biisuja, mut en oo hetkeen veivannut. Niile on sit aikansa ja paikkansa. Joitain sooloharjotuksia sitten tehnyt mm. Lake Bodomin, Bed Of Razorsin ja Stratospheren tahtiin.

Oon oikeestaa jättänyt toistaiseksi akustiset pois sähkökitaralla <-- Ennenkuin löydän oikeasti hyvän soundin. Soittelen akustisia mielummin akustisella kitaralla:

Ed Sheeran - Perfect & Afterglow
Anna Abreu - Teipillä tai Rakkaudella
Oasis - Wonderwall
3 Doors Down - Kryptonite

Ja sitte listalla on tän foorumin muiden ehdottelemiakin.

Mut joo. Mulla on kyl vähä liikaa taas.. Välillä turhaudun siihen, että "hitto ku osais jo hyvin!", mut se ei poista soittomotivaatioa :D Eilenki meni melkee 3 tuntia putkee taas.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Ennenkuin löydän oikeasti hyvän soundin
Toistan aikaisemman. Akkarijutut ei kuulosta oikealta millään sähkökitaralla tai soundilla. Eikä varsinkaan ole sama fiilis soittaa.

Mikään ei tietty pakota olemaan samanlainen puristi kuin ite, säesti tuossa pari viikkoa sitten laivareissulla joku trubaduuri itteään Parkerin Flylla ja ihan ok:lta se piezoineen kuulosti, mutta siis minun mielestäni kitaristin taipeleeseen kuuluu se, että pärjää siedettävästi myös akkarin kanssa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Toistan aikaisemman. Akkarijutut ei kuulosta oikealta millään sähkökitaralla tai soundilla. Eikä varsinkaan ole sama fiilis soittaa.
Joo. Kyl mä itsekin huomaan kun akustista soitan sähköskitalla niin en saa sitä fiilistä minkä akustinen antaa. Voisin tuon mun Yamahan säätää/huollattaa, ehkä jopa jossai vaiheessa panostaa parempaankin yksilöön :)
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Otetaan sen verran takas tuota edellistä, että jos on pakko tehdä kompromisseja, niin piezollisella kitaralla voi päästä niin lähelle kuin sähkökitaralla pääsee.

Toi mainittu laivakitaristin Parkerista otettu puhdas soundi (piezolla) oli oikeastaan oikeinkin jees tuollaiseen livetilanteeseen. Ei siinä hirveästi jäänyt akkaria kaipaamaan ja vähän understatement tuo aikaisempi, mutta siis tietyissä jutuissa tulee kyllä sit rajoitteet vastaan, kun eri soittimia akkari ja sähkökitara on.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Jutuista vois päätellä, että soitan ja märehdin näitä vanhoja Metallicoita enemmänkin, mikä ei oo kyllä ihan totta, mutta siis tulin eilen kelanneeksi, millaisella actionilla Hetfield noita juttujaan soittelee.

Ja rupesin sit samalla vähän vertaamaan noita omia kitaroitani, joissa on kielisettejä 9-46 -> 10-52, eri mittaista skaalaa, osa säädetty hyvin matalalle, osa jätetty vähän korkeammaksi, ja siis noissa samalla skaalalla ja osapuilleen saman paksuisilla kielillä olevissa kitaroissakin on jännästi isohkoja eroja siinä, millainen tensio kielissä on. Kun siis liian löröllä tatsilla jotkut Batteryt ei vaan onnistu tarkasti. Se pikkauspatterni hajoaa, jos E-kielessä ei oo riittävästi vastusta.

Ja tulin siinä sit havainneeksi, että jos painaa pikkauskädellä sitä demppausta vähän niin kuin syvemmälle, niin ylimääräistä kielten väpätystä / löysyyttä saa vähän veks. Ja jos samalla pikkaa vähän syvemmältä kieltä, niin Batteryn tyyliset jutut alkaa pysymään paremmin kontrollissa.

Ola Englund tais jossain videossaan mainita ihan saman jutun, mutta tulipahan havaittua ihan omakohtaisestikin :D Ja siis toinen havainto oli se, että liian matala tatsi ei oo välttämättä hyväksi tommoisessa teknisessa riffittelyssä, vaan sekin tuntuu jeesaavaan, jos kielissä on riittävän jännityksen lisäksi vähän myös ilmaa.

Toi Jammu saattaa olla 10-46 setillä ja tommoisella aika perus stratosäädöllä mukavin soitella em. riffittelyjä. Mukavan jämäkkä tatsi ja ihan kohtuu ok vielä soitella soolojakin.

Musari ja toi LTD:n elite taas ihan omaa luokkaansa soolohommissa, mutta niiden kanssa on vähän ongelmaa just ton bassokielten jännitteen kanssa, jos pitäs Batteryitä soitella.

No, se siitä tajunnan virrasta :D Vois vaikka soittaa aamun ratoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Tilasinpa nyt sitten näköjään Tokain Les Pauliin uutta mikkisettiäkin. Lollarin Imperial Low Windit. Pirun tumma ja minusta vähän puuroinen noiden orkkismikkien soundi, katotaan miltä nää Lollarit kuulostaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
645
Ja tulin siinä sit havainneeksi, että jos painaa pikkauskädellä sitä demppausta vähän niin kuin syvemmälle, niin ylimääräistä kielten tensiota saa vähän veks. Ja jos samalla pikkaa vähän syvemmältä kieltä, niin Batteryn tyyliset jutut alkaa pysymään paremmin kontrollissa.
No nyt en kyllä tainnut ymmärtää oikein, mitä sanoit. Painamalla kieliä enemmän, ne löystyvät?
Vai tarkoitutko, että demppauskohtaa siirtäessä lähemmäksi tallaa, tatsi „löystyy“ muiden kielten osalta?
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
No nyt en kyllä tainnut ymmärtää oikein, mitä sanoit. Painamalla kieliä enemmän, ne löystyvät?
Vai tarkoitutko, että demppauskohtaa siirtäessä lähemmäksi tallaa, tatsi „löystyy“ muiden kielten osalta?
Joo, ei ihme, kirjoitin huonosti. Muokkasin aikaisempaa.

Niin päin tietenkin, että se kieli tuntuu jämäkämmältä, kun painaa tavallaan sitä demppausta vähän kovempaa ja pikkaa samalla syvemmältä. Vaikea tuota on kirjoittamalla selittää, tommonen tatsijuttu itelle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 518
No nyt en kyllä tainnut ymmärtää oikein, mitä sanoit. Painamalla kieliä enemmän, ne löystyvät?
Vai tarkoitutko, että demppauskohtaa siirtäessä lähemmäksi tallaa, tatsi „löystyy“ muiden kielten osalta?
Joo en tajunnut oikein minäkään. Näissä pickauskädelle vaativissa suorituksissahan en itse ainakaan koe mitään ongelmaa siinä miten korkealla kielet ovat tai löysällä. Joku jos soittelee jollain lepsulla plektralla, niin vaikeaa voi olla. En tiä kun en ole alle 2mm plekuihin aikoihin koskenut.
Sitten taas kun soitellaan jotain mikä on vaativaa molemmille käsille, niin paksummat kielet ja korkea action pistää hommaa vähän haastavammaksi. Kompromisseja vaan riippuen mitä tykkää soitella.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Joo, ei tietenkään oo mitään eroa kielten löysyydellä, kun soitellaan jotain nopeaa ja teknistä. Joku perus heviruoska 25,5" skaalalla ja 9-42 setillä C# -vireeseen, niin on tosi mukava soitella vaikka nyt tuota Batteryä, kun E-kielessä oo mitään vastusta ja heiluu sinne tänne lujaa pikatessa.

muoks. tota omaa LP:tä voinu oikein pudottaa .046 E-kielellä edes D-droppiin, kun meni jo liian lörpöksi. Kitarassa toki myös stratoja lyhyempi skaala.
 
Älä pidä .009 settiä C# vireessä. Se on vähän tyhmää. Mutta tuolla höpötit actionista (kielten korkeudesta), mikä ei liity millään tavalla siihen pickauskäden toimintaan.

EDIT: Battery ei kyllä mikään tekninen ole. Staminaa vaatii ja siinä se.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Huomannut kun en oo nyt Seek & Destroyta ja Master Of Puppetsia sillee treenannut niin toi downpikkaus ei lähde enää ollenkaa nopeammin :D Mut oon nyt yrittäny alternatella noita harjata. Toisaalta ei mua haittaa vaikka ei lähtiskää, parempi treenaa asioita joilla on oikeasti merkitystä pidemmällä tähtäimellä. Ja alla tuorein coveri. Tuota biisiä itseasiassa veivasin uudelleen kun pienet rupes virheet häiritsee ja tein pieniä muutoksia tekniikkaan. Tuon riffin aikana pidin etusormea paikallaan, no ei siitä sen parempi tullut joten anti mennä. Pieniä korjauksia tein sinne tänne.

Ja edelleen kritiikkiä/kehitysideoita vaan peliin (ja toki hyvä ois kuulla mitä teen ylipäätään oikein :D)

Editti. Huomasin editoinnissa virheen. Laitan myöhemmi uusiks!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
645
Niin päin tietenkin, että se kieli tuntuu jämäkämmältä, kun painaa tavallaan sitä demppausta vähän kovempaa ja pikkaa samalla syvemmältä.
No nyt ymmärsin ja samoja fiiliksiä itselläkin.

Demppauksella saa aika paljon aikaan soundiinsa, kuinka avoin tai tumppu syntyvä nuotti oikein on. Sitten vielä kun leikkii kämmensyrjän asemoinnilla tallaan nähden, niin voi hienosäätää edelleen.
Mutta itsellä todella helposti lipsuu soittaminen voima- ja kramppilajiksi, jos hakkaan menemään _voimakkaasti_ dempaten vaikkapa "Master of Puppets" alkua. Se houkutus alkaa louhimaan voimalla vaan on niin suuri, vaikkei se olekaan oikea tai ainakaan pitkälle vievä tapa! :) Tekniikkavirhe, normaali tapaus.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Älä pidä .009 settiä C# vireessä. Se on vähän tyhmää. Mutta tuolla höpötit actionista (kielten korkeudesta), mikä ei liity millään tavalla siihen pickauskäden toimintaan.

EDIT: Battery ei kyllä mikään tekninen ole. Staminaa vaatii ja siinä se.
Hohhoijaa.. :lol:

Mutta itsellä todella helposti lipsuu soittaminen voima- ja kramppilajiksi, jos hakkaan menemään _voimakkaasti_ dempaten vaikkapa "Master of Puppets" alkua. Se houkutus alkaa louhimaan voimalla vaan on niin suuri, vaikkei se olekaan oikea tai ainakaan pitkälle vievä tapa! :) Tekniikkavirhe, normaali tapaus.
Joo, tuossa on aika pieni ero itellä. Lähinnä siis tuo pieni voimanlisäys ja demppauksen käyttö / asemointi voi tuoda pikkaisen lisää kontrollia. Muuten pyrin yleisesti soittamaan rennosti ja sillai, ettei paikat väsy. Ja oon siis ite soittotyyliltäni kaikkea muuta kuin voimalla hakkaaja, vaikka tatsi on voinu pikkaisen jämäköityäkin nyt taas enemmän soitellessa. Vähän kun pikkaa kovempaa, niin hieman munakkaampi soundi ja paikoitelleen mahdollisesti vähän lisää kontrollia.

Mut joo, näitä on tosiaan vaikea selittää kirjoittamalla ja veti näköjään taas tota spedeilyäkin mukaan, niin antaa olla tästä mun osaltani.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 518
En nyt tiedä mitä taas valittelet siellä, mutta Metallican biisit pääsääntöisesti ei ole mitään teknisiä. Helppojahan ne ei toki ole, mutta pickauskäsi jos toimii se riittää pitkälle.
Battery helpottuu huomattavasti kun tajuaa aloittaa kahdella alaspäin iskulla, eikä mene sillä perus-koppotikoppoti pickauksella.

Mut joo, näitä on tosiaan vaikea selittää kirjoittamalla ja veti näköjään taas tota spedeilyäkin mukaan, niin antaa olla tästä mun osaltani.
No tietty jos oman näkökulma on se ainoa oikea ja kun joku on toista mieltä niin vetäydytään :D Tuus nyt kertomaan sieltä mitä se spedeily oli?

a) Hetfieldin kielten korkeus ja sen vaikutus pickaamiseen. Harvapa tiesi että tarkoitat jotain extremeä kuten ysisetti C# vireessä. Ajatuksen luku ei onnistu.
b) Valtaosa Metallican biiseistä ei ole teknisesti vaikeita. Jos soitat vaikka kerran riffin, niin osaat sen. Kestävyys soittaa biisi kokonaisuudessaan tulee ihan muualta sitten eikä se muuta sitä tosiasiaa että osaat soittaa sen riffin.
 
Viimeksi muokattu:

Myocyte

team omegga
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
371
Omissa ruoskissa oon yrittänyt pitää kielisetit sellaisina, että olis vireestä riippumatta aika lailla sama jännite kielissä, ainakin itselleni on vaivattomampaa kun kaikki ruoskat on about konsistentteja sen soittotuntuman kanssa. Tyyliin E-vireeseen jotkut kympit, D-vireeseen yhdettoista jne. Oma preferenssi tässä vuosikymmenien aikana muovautunut about tohon kymppisettiin standardivireessä niin komppailun kun liideilyn kanssa, niin tykkään että on vähän jännitettä kielissä. Tietyissä rajoissa onnistuu kyllä ihan hyvin eri jännitteen seteillä kans hommat, kunhan nyt ei puhuta mistään aivan ääritapauksista.

En tosin vetele millään megamatalilla vireillä koska olen jo niin boomeri.
 
Joo, no siihen suuntaan se varmaan menee, että noilla ns. suorituskitaroilla, joilla pitää pystyä soittamaan monipuolisesti, tatsin tarvii olla varmaan aika samanlainen. Toi viimeisin Jammun säätökeikka viittais vähän siihen suuntaan, että 10-46 vois olla hyvä kompromissi.

Musari on säädetty (tai asettuu oikeastaan itekseen) supermatalalle ja siistille tatsille 9-46 setillä, mutta tossa on sekä matala että korkea E vähän turhan lörppöjä. Toi ESP LTD elite on vähän jämäkämpi, mutta en oo ihan varma, mitkä kielet siinä on.. En oo saanu vaihdettua vielä sen ostamisen jälkeen :D Mut noihin molempiin vois tunkea 10-46 seuraavaksi ja tsekata tuntuman, kun koittaa säätää vastaavan, matalan actionin.

Noi lyhyempiskaalaiset, tällä hetkellä tuo LP, ovat vähän kysymysmerkki. Nyt on 10-52 tossa LP:ssä, ei oo enää liian lörppö soittaa, mutta ei tuo ihan lempparikaan ole. Vähän koitin säädellä tota ite sepältä tulon jälkeen, kun vaihdoin jämäkämpää settiä, mutta no.. tuli mitä tuli. Varmaan menee sepälle, kun tulee noi Lollarin mikit, niin jos vielä säädättäs samalla jollekin 10-48 setille ja kokeilis niin. Pitää sanoa vielä erityishuomio siitä, että minusta tuolla on pikkuista vaaraa, että bendit alkaa tukehtumaan korkeammilta nauhoilta. Tarvis saada säädöt niin, että tuota ei käy.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Nonii tässä tämä coveri mestareiden arvioitavaksi ja kritiikit/kehitysideat, I am ready!

Toi eka biisi tuli Spotifys vastaan ja on iha sopivan kiva ralli opetella liidu ja rytmikitaroineen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 797
Kuuntelin kuulokkeilla, jotka helposti imartelee musiikkia/soittoa, mutta mieluusti tuon kuunteli! En nyt itse yhdeltä kuuntelulta näillä tässä mitään kamalaa kuullut. Soitto tiukentuu luonnollisesti treenillä, mutta sopivan kuuloinen biisi sinulle juuri nyt. :)
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
@naapoz Tässä on tosi kivoja kulkuja:

Ei muuta ku liidukitaraa soittelemaan! Akustiset päälle, ei oo mahdoton tahti oppia.
Kivasti tällä Parkway Driven uudella levyllä on tosi paljo kaikkea paskan kitaristinkin suht helppo oppia :D Ja kuulostaa hyvältä!
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115

Tiktokkiin väsänyt videoita jo pidempään. Siel on siis aika paljon shittii ja virheellistä contenttia, kunhan oon puskenut :D Joku päivä aion siivoo tuolta huonot pois ja tehdä kunnollisempia, parempia pätkiä.
Mut tuossa vähä Ground Zeroa, yllättävä nopeasti sitä tuota biisua oppinut. Soolot tekee vähä tiukkaa mut eii mahdottomuus.
Sitä just taas tajus kuinka progressia tulee, vaan sitä itse sokaistuu iha täysin.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
@lmu2002 sullako se Jammu oli kanssa? Sori kun en jaksa ruveta tarkistamaan takasivuilta. Jos muistin oikein, niin muistatko tarkemmin, mitkä mikit siinä on? Ja millasta stratosoundia (2. ja 4. positio) niistä lähtee?

Tulin vähän katumapäälle noiden Lollarin humppareiden suhteen, kun kaikki on kaks kertaa vaikeampaa soittaa tolla Les Paulilla. Jos laittais noikin rahat johonkin muualle, ja esim. tuohon Jammuun vähän ehkä laadukkaampaa keski- ja kaulamikkiä.

Oon alkanu miettiin, pitäskö vaan laittaa tuo Tokai kiertoon, kun noilla (super)stratoilla on sen verran paljon luontevampi soittaa..
 
Joo oli. Laitoinkin sittemmin duncania kaulaan ja keskelle (SSL6). Ne jammut oli ohuet ja kirkkaat noihin verrattuna ja nelospositio oli ainoa käyttökelpoinen lopulta. Nyt on oikein mainio stratosoundi, en ole vain ehtinyt kunnolla testaa tai äänittää. Tallassa on puolitettava jb joka on myös bueno ja monipuolinen stratossa.

Aika nihkeä kolvattava tuo jammun konehuone kun ahdasta on. Tai ehkä tekisin muulla kuin clas ohlson kökkökolvilla, katkoin lopulta vanhat karvat tyvestä ja juotin niihin uudet kiinni kun oma käämi lämpeni ennen kolvia.
 
Oolrait. Tjoo, vähän sama fiilis on, että nuo on tosiaan vähän ohkaiset nuo omankin yksikelaiset. Tuosta tallan humpparista ei oo sillai pahaa sanottavaa.

Mut mietin tosiaan, että vois vaihtaa Suhrin ML standardia tilalle ja vähän riippuen, miten tuo tallan humppari pelaa niiden kanssa, niin kenties myös Suhrin SSH+ tilalle tallaan. Noi oli ainakin siinä mun Suhrissa makeat mikit ja erityisesti nuo kakkos ja nelospositiot. Kakkospositiossa humppari puolitettuna. Sama viis hunttia menis melkein tuohon, mitä Lollarit + asennus, mutta ehkä raha menis parempaan käyttöön Jammun kanssa..

Kolvaukset mennee suoraan sepälle. Ei täällä oo oikein edes tiloja, missä viittis alkaa opettelemaan.
 
Olispa skebat tuotu tähän aikaan ja joku näppärä slottisysteemi mikeille. Kauheeta arvuuttelua ja hakuammuntaa toi mikkihomma. Ja sitten kun oot köyhtynyt tuossa hommassa niin niidenhän on jo pakko olla parasta mitä sillä rahalla sai. Muuta ei voi tietenkään myöntää.

Sain ton SSL6 setin satkulla joten sitä pystyy vielä kritisoimaankin kunhan ehtii paneutumaan.
 
Pyörii hämärästi mielessä, että onhan tuota koitettu ratkaista, että kitaran mikit vois vaan sujauttaa paikalleen ja antaa palaa, mutta en nyt löydä referenssiä muistikuvalleni.. varmaan jonkun vuoden NAMM:sta jäänyt jotain mieleen.

Mut joo, onhan se vähän arpapeliä lähteä mikkejä testaamaan, mutta saahan ne irti ja talteen jatkoa varten, jos ei muuta. Noi Suhrit sentään tuttuja ja tykkäsin viimeksi soundista, mutta toki rahaahan noihin menee ja äkkiä ois säästetty joku American Professional kakkosen hinta, kun ei nyt veivais ylimääräisiä :D

Ja tsiigailen itekin välillä muusikoiden netistä olisko mitään mielenkiintoisia mikkejä käytettyinä. Siinä säästää aina huomattavastikin, jos sattuu löytyyn mieleiset. Ei kai nuokaan juuri miksikään mene normaalissa käytössä.
 
Myocyte

team omegga
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
371
Muistaakseni tuollainen mikkien hotswappausratkaisu oli jo jossain Ampegin kitarassa ööh, 70-luvulla (vai oliko, en muista...). Jostain syystä ei jäänyt alan standardiksi tuo, vaikka monessa mikissä taitaa pikaliittimet nykyään ollakin (kalamiehet ja EMG:t nyt vissiin ainakin).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 518
Joskus kun itse vaihtelin mikkejä, oli ihan sokeripalalla kiinni. Pikaratkaisut toimii niin kauan kun kytkentä pysyy samana. Kun näitä on monia eri kytkentävaihtoehtoja niin kyllähän se kolvaus on helpoin ratkaisu. Loppujen lopuksi aika nopeaa touhua kun jyvälle pääsee.
Itse tulin aikoja sitten tulokseen, että turhaa hommaa aika pitkälti, kun kaikki kuulostaa omiin korviin samalta. Tosin silloin kun niitä mokia tulee, voi lopputulokset olla yllättävän hyviä. Yhteen kitaraan vetäisin kaulamikin vahingossa vastavaiheeseen ja sehän kuulosti
todella makealta ja näin sen myös jätin.

Täydellisen soundin metsästys on myös vähän niin ja näin. Ikuinen kanin kolo, oli ne sitten pedaalien etsiminen, mikkien, kielien, plektran, IR tia mitä vain. Kuitenkin omalla kohdalla palaa niihin vanhoihin tuttuihin ja jälkikäteen harmittaa että olisi senkin ajan ja tuhlatun rahan
voinut käyttää järkevämminkin. Ei se soitto siitä mihinkään parane. "The tone is in your head". Tietty eri asia erikseen oman elämän Eric Johnsoneilla, mutta itselle ihan sama mitä on käytössä, kunhan soittelee =)
 
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
460
vaihtelin mikkejä, oli ihan sokeripalalla kiinn
Muistin just, mitä unohdin viimeksi käydä ostamassa (sokeripala = kytkentärima). Plus että volume- & tonepotikat on vuodelta 1980 & niissä on sen ajan lyijypitoista tinaa kiinni. Ei oikein innosta kolvata niitä.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Muistaakseni tuollainen mikkien hotswappausratkaisu oli jo jossain Ampegin kitarassa ööh, 70-luvulla (vai oliko, en muista...). Jostain syystä ei jäänyt alan standardiksi tuo, vaikka monessa mikissä taitaa pikaliittimet nykyään ollakin (kalamiehet ja EMG:t nyt vissiin ainakin).
Joo, tuleehan noita tosiaan googlella vastaan eri tahojen ratkaisuja tänäkin päivänä.

Joku mikä lie "uusin innovaatio" pyöri hämärästi tosiaan mielessä. Kitaran pohjaan oli tehty joku läpinäkyvä, easy access luukku ja mitä lie, mutta en oo joutanu googlailemaan, että mikähän tuo firma / keissi mahtoi olla.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Onhan noita pikakiinnitinhässäköitä tosiaan ollut jos jonkinlaista, esim. GuitarFetishin Kwikplug, mutta mitään "universaalia" systeemiä ei kyllä ole, eikä varmasti ikinä edes tule. Kitaristit on vaan niin järjettömän konservatiivista ja suorastaa taikauskoista porukkaa, että eipä noita juuri kukaan käyttäisi koska Jimi Handtrixillä, BB Burgerkingillä tai Stevie Manta Rayllä ei ollut semmoisia, joten varmaan siinä menisi sitten "tone" pilalle ja mojo katoaisi.

Noin muuten kitaramikit on about puhtaimpia esimerkkejä kitaramaailman käärmeöljymarkkinoista parhaimmillaan. Netin palstat on pullollaan tuhansia sivuja analyysiä ja onanointia eri mikkien ominaisuuksista, todellisista ja kuvitelluista, sekä vääntöä siitä mikä mikki on paras ja miksi just tämä 400 dollarin mikki on itseasiassa sen ensteks paras. Todellisuudessa kitaramikki on elektronisesti aivan saatanan yksinkertainen laitos ja erot muodostuu aika pitkälti siitä minkä tyyppinen perusrakenne on, sekä siitä kuinka paljon ja kuinka paksua kuparilankaa on käytetty, ja kuinka voimakkaat magneetit on kyseessä. Loput onkin sitten pääosin sitä käärmeöljyä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
556

Elä nyt, eikö hopealangalla käämityt supermikit hintaan noin 1000 euroa olekaan maailman parhaat hintansa väärti? :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 518
Onhan noita pikakiinnitinhässäköitä tosiaan ollut jos jonkinlaista, esim. GuitarFetishin Kwikplug, mutta mitään "universaalia" systeemiä ei kyllä ole, eikä varmasti ikinä edes tule. Kitaristit on vaan niin järjettömän konservatiivista ja suorastaa taikauskoista porukkaa, että eipä noita juuri kukaan käyttäisi koska Jimi Handtrixillä, BB Burgerkingillä tai Stevie Manta Rayllä ei ollut semmoisia, joten varmaan siinä menisi sitten "tone" pilalle ja mojo katoaisi.
Osaksi näinkin, mutta ratkaisut olisivat helppoja toteuttaa jos mentäisiin vain yhdellä kytkentäkaaviolla. Mitä enemmän vaihtoehtoja, niin alkaisi näyttämään joltain modulaarisynalta

Itse mikin vaihto ei sinänsä kauaa vie ainakaan floikkakitaroilla. Capo kiinni (valinnainen, jos pelkää että kielet on solmussa), jouset irti ja floikka pois ja vaihtaa mikin, floikka takas, jouset kiinni, capo irti ja hienoviritys niin se on siinä. (EDIT: eli ei se capo täysin turhake ole)
Eri asia sitten kitaroilla mistä ei mikkejä saa järkevästi irti ilman kielten irrottamista.

Mutta joo. Itse en nyt mikkien vaihtamista nyt mitenkään radikaalina toimenpiteenä pidä. Jos mikit ei surise niin jaksa enää semmoisia touhuja. Eikä surinallakaan väliä jos sen saa noisegatella kuntoon.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 364

Mikit vaikuttavat kaikkein eniten kitaran saundiin. Joten vaihtoon vaan, jos jonkin skeban saundi ei miellytä :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 518
Mikit vaikuttavat kaikkein eniten kitaran saundiin. Joten vaihtoon vaan, jos jonkin skeban saundi ei miellytä :)
No niin tekee kun on se mistä ne äänet lähtee eteenpäin :D Signaaliketjussa kokonaisuudessa kuitenkin aika pieni tekijä lopputuloksen kannalta.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 364
No niin tekee kun on se mistä ne äänet lähtee eteenpäin :D Signaaliketjussa kokonaisuudessa kuitenkin aika pieni tekijä lopputuloksen kannalta.
Sanoisin juuri päinvastoin, eli aika suurikin tekijä :D Saattaa riippua ihan pelkästään mikeistä mitä sinne signaaliketjuun voi (tai kannattaa) latoa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 671
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom