Keskustelua TechBBS-foorumin säännöistä ja moderoinnista

Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 211
Olit raportoinut pe-la välisenä yönä n. 10 raporttia eri viesteistä, joissain tapauksissa raportteja oli kahteen kertaan. Nykyisessä moderointitilanteessa Ukrainan sodan aiheuttaessa valtavan määrän raportteja ja moderointia, toiminta tulkittiin ylläpidon häiriköinniksi ja sait bannit. Yksi raportti per häirikkö / asiaton viesti riittää, kaikki siihen päälle aiheuttaa turhaa ylimääräistä työtä.
Ymmärrän että tuo Ukrainan sota kuormittaa ylläpitoa ja se ketju on silkkaa viestitulvaa, jonka moderointi vie aikaa. Itse lopetin sen viestitulvan takia sen ketjun seuraamisen ja sinne kirjoittamisen.

Olin näköjään unohtanut että olin kyseisen viestin raportoinut, ja siksi päällekkäisiä raportteja, jatkossa täytyy olla tarkempi, ettei samaa viestiä kahdesti raportoi.

Ylläpitosta joku oli kokoajan ollut paikalla eikä reagoinut mitenkää raportoituun profiiliin eikä niihin raportoituihin epäsiallisiin ja trollaaviin viesteihin, jotka olisi mielestäni pitänyt tunnistaa itsessään trollaukseksi. Ja jos sen häirikön viestihistoriaa katsoi, niin sen olisi pitänyt riittää antamaan sille bannia, niin selkeää häiriköintiä ja trollausta ne viestit oli.
 
Charun

Tukijäsen
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 127
Pakko kyllä nostaa hattua siitä, ettei noita ylitöitä moderaattoreille aiheuttavia, selkeitä röllinruokaketjuja ole vaan yksinkertaisesti suljettu ja kielletty aloittamasta uusia. :tup:
Itsellä menisi raportteja kahlatessa kasetti varmasti jo parin tunnin jälkeen, enkä sen vuoksi edes viitsi käydä tiettyjä ketjuja vilkaisemassakaan, mutta arvostan sitä, että niistäkin saa täällä keskustella. Monesti tuntuu meiniki nykypäivänä hiemankaan kiistanalaisissa aiheissa olevan "saa vapaasti keskustella, kunhan sen tekee jossain muualla" NIMBYilyä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 528
Yksi raportti per häirikkö / asiaton viesti riittää, kaikki siihen päälle aiheuttaa turhaa ylimääräistä työtä.
Käyttäjille tilanne voi olla hämmentävä.

Lukijat haluaa auttaa ylläpitoa, eri tavoin. Yksi tietenkin raportoida selkeät törkeät sikailut. mutta auttaa myös niissä tapauksissa missä ei mitään törkeää (ei siis haeta bänniä kirjoittajalle, tai jotain miinus pisteitä)

Ketjussa käynyt ilmi, jos raportoi yhden, niin se on väärin, koska yhdestä ei selviä kokonaisuus, jos raportoi usean, niin se väärin ja siitä saattaa tulla bännit. (*

En tiedä kuinka umpusurkea se raporttien käsittely systeemi on, raportoija kuvittelee jotain millä ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa, minkä takia sitten tekee homman väärin.

Lukijat ei halua turhaa vaivaa ylläpidolle, lukijat näkee kuitenkin linjauksia, ne mitkä bannassa, niin sitten miettii onko tästä jo raportoitu, miten se raportin teen. miten ilmoitan kokonaisuuden.

Pitäskö ne raportointi ohjeet kertoa siinä raportti systeemissä, miten toivotaan raportoivan, jos jostain ketjusta ei haluta raportteja kuin törkeyksistä ja jostain sanoista, niin kerrotaan se siinä. Jos on jotain kamppiksia, niin kertoa mitkä on nyt kiikarissa, mistä toivotaan tilapäisesti matalla kynnyksellä.

Jaksamista työssänne.

(*
Tässä en viittaa niihin tapauksiin joissa raportoidaan kanssa keskusteliaa kiusatakseen, siis motiivi on henkilökohtainen, ei yleinen.

P.S.
Lukijat kokee eriasiat erilailla, toiselle joku voi olla pieni juttu jopa arkinen tapa, mutta toiselle voi olla luettavuutta, keskustelua pahasti rikkova. Sitten raportoi niitä omasta mielestä tosi pahoja ongelmia.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 732

Sinulle on sanottu jo aiemminkin, että jos raportointi tuntuu noin mahdottoman vaikealta ja monimutkaiselta, niin älä raportoi.

Todellisuudessa se on kuitenkin hyvin yksinkertainen asia, eli jos tulee vastaan käyttösääntöjen vastainen viesti, painat sen nurkassa olevaa "Raportoi"-painiketta ja kerrot avautuvassa tekstilaatikossa muutamalla sanalla mikä siinä on vikana. Jos ongelma on laajempi ja koskee useampaa viestiä samassa ketjussa, myös sen voi mainita siinä tekstilaatikossa. Jos samasta viestistä raportoi useampi, niin sitten raportoi, ei se ole mikään ongelma. Sen sijaan jos sama henkilö raportoi jatkuvasti samoja viestejä (tai muuten vain spammaa turhia ilmoituksia), niin se on häiriköintiä ja siitä on syytä ojentaa sitä hupiraportoijaa.

Ei kannata yrittää tehdä kaikesta väkisin liian monimutkaista.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 528
Todellisuudessa se on kuitenkin hyvin yksinkertainen asia, eli jos tulee vastaan käyttösääntöjen vastainen viesti, painat sen nurkassa olevaa "Raportoi"-painiketta ja kerrot avautuvassa tekstilaatikossa muutamalla sanalla mikä siinä on vikana. Jos ongelma on laajempi ja koskee useampaa viestiä samassa ketjussa, myös sen voi mainita siinä tekstilaatikossa. Jos samasta viestistä raportoi useampi, niin sitten raportoi, ei se ole mikään ongelma.
Se voimassa oleva ohje voisi olla siellä , jotta ei tarvi ensin etsiä sitä jostain random paikasta, tuskin edes tulee mieleen etsiä.

- Ohjeet miten raportoida isompi asiakokoanisuus.
- Mitkä on ns liipasimella.
- mistä ei nyt toivota.

Ei käyttäjä voi tietää mikä ohje on tänään voimassa. Esimerkiksi tuo mainitsemasi useamman viestin raportointi, tai mikä on nyt ns pinnalla ja mihin ei puututa.

Osa lukijoista on asioista paremin perillä, heille se on helppoa. Mutta täällä ketjussa on ollut palautetta raportointi haasteista.

Kannattaa huomioida että täällä halutaan raporttien määrää minimoida, ei raportoivalukijat voi sitä tietää, jos sitä ei kerrota.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 756
Käyttäjille tilanne voi olla hämmentävä.
Tuohon tilanteeseen viitaten mihin viittaat niin:
Itse olisin varmaan raportoinut vain sen yhden viestin (mihin taisin myös erehtyä vastaamaan) ja siinä raportissa mainita että kyseiseltä herralta niitä viestejä on tullut peräjälkeen 5kpl ketjuun ja hän tuntuu suoltavan lisää eri ketjuihin alle minuutti per viesti.

Se miten ylläpito sitten reagoi asiaan on heidän tehtävänsä, heillä on enempi työkaluja ja voihan olla että kyseessä on vain uusi innokas käyttäjä (viikonloppuna) eikä trolli. Siksi voi myös kestää hetken jos moderaattori laittaa viestiä ja keskustelee käyttäjän kanssa tms. (Otaksun että näin voi tapahtua, itse varmaankin näin toimisin jos ei ole varmaa trollaako toinen vai ei) ja mikäli käytös ei muutu tulee sitten bannia.

Mutta ei se olisi käyttäjän(kään) silmissä kiva juttu jos innostuneena rekisteröityisi uudelle foorumille ja saisi tylysti bannit ensimmäisen kuuden viestin jälkeen noin 10min rekisteröitymisestä viestillä "5 viestiä peräkkäin samaan ketjuun, hyvästi olet selkeästi trolli emme kaipaa sinunlaisiasi tälle foorumille" tjsp.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 606

Täältä ei bannata uusia käyttäjiä sillä oletuksella että on varmaankin trolli, vaan sillä perusteella että häiriköi tai rikkoo sääntöjä tai jää ylläpidon työkaluilla kiinni altteroinnista tms.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 732
Se voimassa oleva ohje voisi olla siellä , jotta ei tarvi ensin etsiä sitä jostain random paikasta, tuskin edes tulee mieleen etsiä.
No mutta kun ei se yhden nappulan painaminen tarvitse mitään ohjetta. Sellaisen vaatiminen on ihan turhaa. Jos ei sääntöjä rikkovan viestin raportointi tällaisenaan onnistu, niin sitten ei kannata raportoida lainkaan ja sillä siisti.

Painikkeen painamisen jälkeen aukeaa tällainen hyvin selvä modaali, johon kirjoitetaan raportin syy. En ymmärrä miten se voisi olla yhtään helpompaa tai selkeämpää riippumatta siitä onko uusi vai vanha käyttäjä?

1646733119590.png

Mutta täällä ketjussa on ollut palautetta raportointi haasteista.
Muiltakin kuin sinulta?
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 432
Ylläpitosta joku oli kokoajan ollut paikalla eikä reagoinut mitenkää raportoituun profiiliin eikä niihin raportoituihin epäsiallisiin ja trollaaviin viesteihin, jotka olisi mielestäni pitänyt tunnistaa itsessään trollaukseksi.
En tiedä mistä olet päätellyt että ylläpitoa on kokoajan paikalla? Vaikka foorumialustan tiedoissa lukee, että käyttäjä on aktiivisena, voi esimerkiksi kone olla vain päällä ja foorumi selaimessa auki. Ei se tarkoita sitä, että kyseinen moderaattori olisi paikalla aktiivisesti moderoimassa raportteja.
Ketjussa käynyt ilmi, jos raportoi yhden, niin se on väärin, koska yhdestä ei selviä kokonaisuus, jos raportoi usean, niin se väärin ja siitä saattaa tulla bännit. (*
Missään ei ole kyllä sanottu, että yhden viestin raportoiminen olisi väärin. Yksikin raportti riittää jo ylläpidon johdattamiseen mahdollisen ongelman ääreen. Jos haluaa selventää tai helpottaa tilanteen tulkitsemista, voi laittaa raportin yhteyteen lisätietoja ja esimerkiksi viestinumeroita joissa sääntörikkeitä tapahtuu. Jos tuntuu liian hankalalta, niin muutaman keskeisen viestin raportoiminen on myös ok. Esim. 10 viestin raportoiminen samasta keskustelusta on todella harvoin tarpeellista. Jos raportoi lukuisia viestejä ja se on ylläpidon mielestä tarpeetonta, niin ylläpito kyllä ohjeistaa asiasta raporttien kuittauksen yhteydessä.

Jotta raportoinnista saa varoituksen tai huilin, niin se vaatii kyllä jo joko jonkinlaisen selvän angsti-raporttiryöpyn laittamisen ja mahdollisesti vielä ylläpidon ohjeistuksen huomiotta jättämisen, tai sitten juuri sopivalla hetkellä jonkun tällaisen 10 raportin ryöpyn missä vielä raportoidaan samoja viestejä uudestaan.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 211
En tiedä mistä olet päätellyt että ylläpitoa on kokoajan paikalla? Vaikka foorumialustan tiedoissa lukee, että käyttäjä on aktiivisena, voi esimerkiksi kone olla vain päällä ja foorumi selaimessa auki. Ei se tarkoita sitä, että kyseinen moderaattori olisi paikalla aktiivisesti moderoimassa raportteja
Profiilin tiedoista katsoin useampia kertoja illan aikana, että joku moderaattori oli vähän aikaa sitten paikalla, ja ihan hyvin tuntuu tuo vastaavan todellisuutta. Toki aina voi teoretisoida ja keksiä syitä miksi se ei pidä paikkaansa juuri tässä tilanteessa, kun se yleisesti tuntuu pitävän aika hyvin paikkaansa.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 756
Uskaltaisin väittää että moderaattorit voivat käydä foorumilla myös ns. "rentoutuakseen" ja "siviilinä" pelkästään lukemassa tai kirjoittamassa jotain. Tietysti ymmärrän että jotkut ajattelevat minkä tahansa työn tai harrastuksen olevan 24/7 sitovaa ja muistaakseni juuri siksi joillakin foorumeilla on sitten erillisiä moderaattorin tunnuksia mutta siitäkin tulee helposti sanomista (moderaattorit jotka piiloutuvat nickin taakse ja yrittävät toisella tunnuksella sitten olla "tavallisia" foorumin käyttäjiä, miten "varmasti" muut moderaattorit lellivät heitä jne jne).

Osa heistä jopa tekee ja korjaa artikkeleita työnsä puolesta ja siinä sivussa ovat moderaattoreita ja yrittävät vielä keskustellakin yksityishenkilöinä.
 
Näinhän se juuri on. Itse saatan esimerkiksi välillä vilkaista kännykällä vaikkapa jossain kaupan jonossa odottaessa tms, mutta se on silti aivan eri asia lähteä perehtymään johonkin moderointia vaativaan asiaan.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 211
Annetaan kehut, kun siihen on aihetta.

Heititte sen häirikön nopeasti pihalle. Kiitän, @Kaotik taisi olla asialla. Oli kuka tahansa, niin hienoa työtä.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
@Sampsa voisi tulla tänne kertomaan mikä mun viestissä oli varoituksen arvoinen disinformaatio?

Ihmisille myytiin rokote niin että estää tartunnat ja jos saat koronan et huomaa sitä.

Tuli monelle yllätyksenä että kumpikaan ei toteutunut.
Kuvaa katsomalla voimme kaikki todeta että se ei ole disinformaatiota?
 
Liitteet

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
Kuvaa katsomalla voimme kaikki todeta että se ei ole disinformaatiota?
Toi väitteesi on niin epämääräinen, että vaikea edes tietää mitä sä väität. Mitä on "myyminen", mitä tahoa oikein tarkoitat? Milloin tuo "myyminen" tapahtui jne.

En ole lukenut koronaketjua hetkeen. Mutta jos tämä on gallup niin edes faasi-3 -tutkimuksessa suoja ei ollut 100% vaan luokkaa 90%. Eli joka kymmenes sai koronan jossain muodossa ekan variantin kohdalla. Suurin osa sai lievänä - muttei suinkaan välttämättä oireettomana. Astran rokotteella vielä useampi sairastui testeissä. Joten aika jännä tuo väite siitä, että rokote olisi myyty meille niin että se estää (kaikki) tartunnat kun se ei ole missään tilanteessa estänyt tartuntoja. Eikä kaikkien kohdalla edes tehohoitoa. Se on toki vähentänyt tartuntoja merkitsevästi ja lieventänyt oireita.

Tuota kuvaa en ymmärrä, mihin se liittyy. Siinä ei käy ilmi, että rokotteet olisi myyty meille immuniteetin antavina - tai että ne antaisivat immuniteetin. Siinähän todetaan että se on vaikea asia saavuttaa.

Varmaan olisi parempi jos olisit sanonut, kuka mielestäsi on sen harhaanjohtavan väitteen rokotteesta tehnyt ja tälle lähde. Nyt toi näyttää vain epämääräiseltä provoamiselta, jolla yritetään vähätellä rokotteen tehoa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Kuvaa katsomalla voimme todeta, että se on toissavuodelta.
Aivan ja kuten viestissä oli puhetta, rokotuksia myytiin niin että ne estää tartunnat ja tästä lauseesta sain varoituksen disinformaatiosta, onko iltalehtikin sitten kirjoittanut disinformaatiota?
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Toi väitteesi on niin epämääräinen, että vaikea edes tietää mitä sä väität. Mitä on "myyminen", mitä tahoa oikein tarkoitat? Milloin tuo "myyminen" tapahtui jne.

En ole lukenut koronaketjua hetkeen. Mutta jos tämä on gallup niin edes faasi-3 -tutkimuksessa suoja ei ollut 100% vaan luokkaa 90%. Eli joka kymmenes sai koronan jossain muodossa ekan variantin kohdalla. Suurin osa sai lievänä - muttei suinkaan välttämättä oireettomana. Astran rokotteella vielä useampi sairastui testeissä. Joten aika jännä tuo väite siitä, että rokote olisi myyty meille niin että se estää (kaikki) tartunnat kun se ei ole missään tilanteessa estänyt tartuntoja. Eikä kaikkien kohdalla edes tehohoitoa. Se on toki vähentänyt tartuntoja merkitsevästi ja lieventänyt oireita.

Tuota kuvaa en ymmärrä, mihin se liittyy. Siinä ei käy ilmi, että rokotteet olisi myyty meille immuniteetin antavina - tai että ne antaisivat immuniteetin. Siinähän todetaan että se on vaikea asia saavuttaa.

Varmaan olisi parempi jos olisit sanonut, kuka mielestäsi on sen harhaanjohtavan väitteen rokotteesta tehnyt ja tälle lähde. Nyt toi näyttää vain epämääräiseltä provoamiselta, jolla yritetään vähätellä rokotteen tehoa.
Totta kai se "myyminen" tapahtui silloin heti alussa kun haluttiin saada kaikille toimiva rokotus. Näitä samoja juttuja on kaikki lehdet täynnä vuodelta 2020 ja nyt kun asiasta mainitsee niin saa varoitusta, siksi kuva että en ole itse tätä keksinyt :facepalm:
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 987

No tää on nyt niin turhaa jankkausta, kun sä elät vielä ykkösvarianttia ja sen jälkeen on tilanne muuttunut aivan oleellisesti. Mäkin olisin modena antanut tuosta vähintään varoituksen, koska viesti on pelkkää provoa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
No tää on nyt niin turhaa jankkausta, kun sä elät vielä ykkösvarianttia ja sen jälkeen on tilanne muuttunut aivan oleellisesti. Mäkin olisin modena antanut tuosta vähintään varoituksen, koska viesti on pelkkää provoa.
Tiedän että asia on tuosta muuttunut, tuossa toi koko ketju mihin vastasin niin avaa vähän paremmin asiaa
 
Liitteet

Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 987
Tiedän että asia on tuosta muuttunut, tuossa toi koko ketju mihin vastasin niin avaa vähän paremmin asiaa
Miten toi muka avaa asiaa? Ihan samaa rokotevastaisten harrastamaa maalitolppien siirtelyä, mitä on saatu monesta tuutista jo ekasta rokotekierroksesta lähtien. Mä en enää jaksa vatvoa tätä tässä enkä missään muussakaan ketjussa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
Totta kai se "myyminen" tapahtui silloin heti alussa kun haluttiin saada kaikille toimiva rokotus. Näitä samoja juttuja on kaikki lehdet täynnä vuodelta 2020 ja nyt kun asiasta mainitsee niin saa varoitusta, siksi kuva että en ole itse tätä keksinyt :facepalm:
Kuten kirjoitin, viestilläsi olisi vähemmän provoava sävy jos laittaisit esimerkin tästä valheellisesta "myymisestä". Itse en moiseen törmännyt. Ensimmäiset tiedot rokotteesta oli tuo mitä aiemmin kirjoitin: suurin osa välttää tartunnan, osa saa tartunnan, oireet lievenevät. Ja tuokin muuttui heti seuraavan variantin kohdalla, eli alfan.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Miten toi muka avaa asiaa? Ihan samaa rokotevastaisten harrastamaa maalitolppien siirtelyä, mitä on saatu monesta tuutista jo ekasta rokotekierroksesta lähtien. Mä en enää jaksa vatvoa tätä tässä enkä missään muussakaan ketjussa.
Jos vuonna 2020 lehdet kirjoittaa kuinka rokote tulee estämään tartunnat ja nyt siitä mainitsee on se mukamas disinformaatiota.

Tuossahan ei ole mitään maalitolppien siirtelyä, lehden otsikossakin sanotaan kuinka rokote estää infektion etenemisen ja leviämisen.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Kuten kirjoitin, viestilläsi olisi vähemmän provoava sävy jos laittaisit esimerkin tästä valheellisesta "myymisestä". Itse en moiseen törmännyt. Ensimmäiset tiedot rokotteesta oli tuo mitä aiemmin kirjoitin: suurin osa välttää tartunnan, osa saa tartunnan, oireet lievenevät. Ja tuokin muuttui heti seuraavan variantin kohdalla, eli alfan.
Provoavasti kirjoittu ei ole disinformaatiota mistä sain varoituksen, siksi @Sampsa saisi poistaa turhan varoituksen ja muuttaa sen sitten vaikka muotoon "huomautus".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
Jos vuonna 2020 lehdet kirjoittaa kuinka rokote tulee estämään tartunnat ja nyt siitä mainitsee on se mukamas disinformaatiota.

Tuossahan ei ole mitään maalitolppien siirtelyä, lehden otsikossakin sanotaan kuinka rokote estää infektion etenemisen ja leviämisen.
Sä taisit ymmärtää jotain väärin. Tuossa sun linkkaamassa todetaan: "Steriloiva immuniteetti olisi paras vaihtoehto, mutta se olisi vaikein saavuttaa". Tuossa ei edes puhuta mistään tietystä rokotteesta, vaan spekuloidaan rokotteen vaikutuksilla koronan kohdalla. Samasta jutusta: "Steriloivan immuniteetin antavia rokotteita on jo käytössä, mutta ei vielä koronavirusta vastaan."

Joten tuo ei tietenkään ole mitään harhaanjohtava "myymistä". Eli ei liity väitteeseesi.

Kuten sanoit: lähteellä väitteesi olisi vähemmän provosoiva.

(Ja ilman lähdettä se on disinformaatiota.)
 
Liittynyt
17.01.2022
Viestejä
336
Moi! Useita viestejäni poistettiin ja syynä oli tämä:
  1. Sinun viestisi keskustelussa NATO ja Suomipoistettiin. Syy: Lopeta turhien viestien kirjoittaminen ilman järkevää sisältöä ja keskustelun häiriköinti tai saat porttikiellon.
    41 minuuttia sitten
Mielestäni en häiriköinyt keskustelua, en kirjoittanut turhia viestejä. Eli mikä siis oli oikea syy?
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 606
Eli mikä siis oli oikea syy?
Turhien viestien kirjoittaminen ilman järkevää sisältöä.

Mä olen täällä keskustemassa ja heittämässä ilmaan kysymyksiä.
Kertokaa kysymyksiä ilmoille
Mä väitän että me ollaan liitytty jo Natoon. Ruotsi on liittytyny myös.
Venäjällä on aina ollu suomen rajalla vaikka kuinka monta armeijan yksikköä.
Tämä on varmaan huono avaus jälleen kerran mutta montako hornettia on kerrallaan mahdollista laittaa ilmaan?
Ja montako hävittäjää venäjällä on mahdollista kerralla laittaa lähtee ilmaan?
Veikkaan että suomella on aika iso ylivoima siinä tilanteessa.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 756
Olihan niissä ihan järkevää sisältöä.
Oikeasti? Mielestäsi asiapitoisella keskustelufoorumilla viesti: " Mä väitän että me ollaan liitytty jo Natoon. Ruotsi on liittytyny myös. " on sinusta järkevää sisältöä?

Sama kuin jos kirjoittaisin: "Mä väitän että me ollaan osa USA:ta" tai "Musta tuntuu, mutta en halua kertoa enempää tai perustella miksi ja mitä".

Toki ne ovat ehkä ns. "järkeviä" sanoja mutta jos tarkoitus ei ole tehdä polveilevaa tajunnan virtaa missä jokainen kirjoittaja vuorollaan jatkaa yhdellä lauseella kertomusta täysin randomilla niin ei tuota nyt järkeväksi sisällöksi voi kutsua.

Eli jos ei ole kirjoittaa faktaa tai antaa mitään lähteitä ei ehkä kannata (tämä oma mielipiteeni) kertoa vaan miltä tuntuu, veikata, laittaa kysymyksiä vaikka ne olisivat teoreettisella tasolla mielenkiintoisia (montako temppeliritaria tarvitaan yhden dinosauruksen tappamiseen jos heillä saa olla koulutettuja sotahevosia?).

Edit: vastauksena ylläolevaan teoreettiseen kysymykseesi teoreettinen vastaus (molempiin kysymyksiin): Kaikki. Jos olosuhteet niin sallivat (ne on tankattu, löytyy edes alustavasti koulutettu pilotti jne jne).
 
Liittynyt
17.01.2022
Viestejä
336
Ok, fair point, meni aika paljon liikaa irc-suuntaan keskusteluiksi. Mutta tuo viimeinen avaus oli mielestäni aika hyvä avaus forumin keskustelulle. Pari keskeistä kysymystä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 432
Moi! Useita viestejäni poistettiin ja syynä oli tämä:
  1. Sinun viestisi keskustelussa NATO ja Suomipoistettiin. Syy: Lopeta turhien viestien kirjoittaminen ilman järkevää sisältöä ja keskustelun häiriköinti tai saat porttikiellon.
    41 minuuttia sitten
Mielestäni en häiriköinyt keskustelua, en kirjoittanut turhia viestejä. Eli mikä siis oli oikea syy?
Koitetaanpas nyt tiivistää pointti mahdollisimman yksinkertaisesti:
- Foorumilla on tarkoitettu käytäväksi jäsenneltyä vastavuoroista keskustelua.
- Foorumilla ei ole tarkoitus heitellä keskusteluun onelinereita (=lyhyitä, yhden lauseen viestejä), eikä myöskään spämmätä ketjuun useita peräkkäisiä viestejä.

Tuossa yllä lainatuissa viesteissä toteutui jälkimmäinen kohta aika monilta osin.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 211
Kaikkee sitä joutuukin opettelemaan!
Viestin alalaidassa on vaastaa ja lainaa painikeet. Painamalla vastaa lainautuu kokoviesti tuonne missä kirjoitat uuden viestin. Painamalla lainaa, lainatuu koko viesti talteen ja ilmestyy painike lisää lainaukset jolla sä lisäät lainaamasi tekstin pätkät.

Maalaamalla esim hiirellä toisen viestissä olevaa tekstiä ilmestyy samat lainaa ja vastaa painikkeet. Näin voit vastata kohta kohdalta toisen viestiin.

Ei voi olla liian vaikeea.
 
Juu, nyt tajusin. Oottapas hetki ku vastaan.
 
Liittynyt
17.01.2022
Viestejä
336
iestin alalaidassa on vaastaa ja lainaa painikeet. Painamalla vastaa lainautuu kokoviesti tuonne missä kirjoitat uuden viestin. Painamalla lainaa, lainatuu koko viesti talteen ja ilmestyy painike lisää lainaukset jolla sä lisäät lainaamasi tekstin pätkät.

Maalaamalla esim hiirellä toisen viestissä olevaa tekstiä ilmestyy samat lainaa ja vastaa painikkeet. Näin voit vastata kohta kohdalta toisen viestiin.

Ei voi olla liian vaikeea.
Onko tuossa joku bugi? Kun klikkaan "lainaus" tulee mun vastaukseen minun vastaus edelliseen viestiin?
 
Liittynyt
17.01.2022
Viestejä
336
Opettele kanssa lainaamaan tekstiä.
Viestin alalaidassa on vaastaa ja lainaa painikeet. Painamalla vastaa lainautuu kokoviesti tuonne missä kirjoitat uuden viestin. Painamalla lainaa, lainatuu koko viesti talteen ja ilmestyy painike lisää lainaukset jolla sä lisäät lainaamasi tekstin pätkät.

Maalaamalla esim hiirellä toisen viestissä olevaa tekstiä ilmestyy samat lainaa ja vastaa painikkeet. Näin voit vastata kohta kohdalta toisen viestiin.

Ei voi olla liian vaikeea.
Tuolla voi harjoitella, tämä ketju ei ole sitä varten:
Juu kiitos noista. Toivottavasti en näe painajaisia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
666
Heti kun ensimmäistä kertaa erehdyin raportoimaan offtopicista, niin vastauksena:

"Ylläpito on käsitellyt raporttisi: Viesti keskustelussa 'Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022' - Turha raportti yksittäisestä offtopicista, foorumille tulee päivittäin n. 8000 viestiä"

Jos näin laiskaa ylläpitoa, niin jätämpä raportoimatta jatkossa offtopicista:tup: Koko keskustelu/aihe, josta tuon viestin raportoin sisältää kokoajan uskomattoman paljon offtopicia. Näin nätisti sanottuna "pitäkää tunkkinne".
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

En tiedä paljonko ylläpito noiden eteen näkee vaivaa mutta tuon tyyppiset ketjut kannattaa jättää omaan arvoonsa. Ihan sama oli taannoin koronaketjun kanssa.

En ymmärrä miksi tuo piti vielä siirtää YK:lle kun asia väkisinkin menee politiikkaan. Nyt se vetää uusia "asiakirjoittajia" kuin paska kärpäsiä sen sijaan, että olisi piilossa tuolla toisella alueella.

edit: Kävin vilkaisemassa ja ketju on jotain vitun tsernon laskeumapilveä täynnä. Ei ilmeisesti sitten riittävän offtopic :zoom:
 
Liittynyt
02.10.2020
Viestejä
218
Tämä jää varmasti viimeiseksi viestiksi tähän foorumiin.

Hyvinä asioina voi sanoa, että tämä on varmaankin paras tekniikka-aiheinen foorumi Suomessa. Luojan kiitos ei ainut koko maailmassa.

Huonoina: Foorumin ylläpito on konservatiivisesti ilmaistuna hameväkeä. Jos tämän moderointia vertaa moniin muihin foorumeihin, niin voisi kuvitella, että on päätynyt johonkin vassarisuvakki -palstalle. Keskustelijat on pääasiassa hyvää porukkaa, mutta niissäkin löytyy välillä jos jonkinlaista nillittäjää. Täällä ei kannata keskustella mistään painavista aiheista. Varoitusta ropisee jostain syystä hyvinkin herkästi. Moderointi vaikuttaa jopa narsistiselta oman vallan tunteen hakemiselta, varsinkin Sampsan osalta. Ps. musta tausta on hyvä ja rehellisyydestä tullaan rankaisemaan tällä foorumilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
En viitsi tarttua muuhun provoiluusi, mutta tähän tartun:

Täällä ei kannata keskustella mistään painavista aiheista.
Mistä painavasta aiheesta täällä ei kannata keskustella? Musta täällä on ketjuja todella painavista aiheista. Tuoreimpana esim. Venäjän ja Ukrainan sota, johon säkin olet osallistunut melkein sadan viestin edestä. Lähes aina kun joku tällä tavalla nillittää, niin selviää, että kyse ei ole siitä etteikö saisi keskustella jostain aiheesta, vaan siitä että keskustelija ei osaa keskustella aiheesta sääntöjen mukaisesti. Maahanmuutto on aika tyypillinen esimerkki tällaisesta aiheesta, josta moni ei osaa keskustella asiallisesti.

Osa aiheista on toki säännöissä kielletty, kuten yksityistietojen levittäminen. Tästä varmaan ei nyt ollut kyse.

Mutta ehkä ennen foorumilta poistumistasi annat jonkun konkreettisen esimerkin aiheesta, josta et saanut keskustella?
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 606
Tämä jää varmasti viimeiseksi viestiksi tähän foorumiin.

Hyvinä asioina voi sanoa, että tämä on varmaankin paras tekniikka-aiheinen foorumi Suomessa. Luojan kiitos ei ainut koko maailmassa.

Huonoina: Foorumin ylläpito on konservatiivisesti ilmaistuna hameväkeä. Jos tämän moderointia vertaa moniin muihin foorumeihin, niin voisi kuvitella, että on päätynyt johonkin vassarisuvakki -palstalle. Keskustelijat on pääasiassa hyvää porukkaa, mutta niissäkin löytyy välillä jos jonkinlaista nillittäjää. Täällä ei kannata keskustella mistään painavista aiheista. Varoitusta ropisee jostain syystä hyvinkin herkästi. Moderointi vaikuttaa jopa narsistiselta oman vallan tunteen hakemiselta, varsinkin Sampsan osalta. Ps. musta tausta on hyvä ja rehellisyydestä tullaan rankaisemaan tällä foorumilla.
Kiitos palautteesta.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
666
Kiitos palautteesta.
Miten ajattelit Sampsa kehittää sivustoa palautteiden osalta? Otetaanko näitä huomioon vai onko vastaus vain "kiitos palautteesta" ? Onko moderointi mielestäsi liian tiukkaa tai onko liikaa eri tyylejä tämän osalta? Pitäisikö yhtenäistää moderoinnin osalta "sääntöjä" enemmän? Eripuraa syntyy, koska eri modet puuttuvat asioihin erilailla? Samalla sivusto kärsii. Vaikka palaute olisi negatiivista, niin vastaus voisi olla siltikin asiallinen.
 
Desgorr

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 953

Itse sanoisin, että kannattaa katsella hieman peiliinkin jos alkaa banneja ja varoituksia/huomautuksia viuhuumaan. Itse saanut muutaman huomatauksen sekä lipsahti tuossa jopa viime viikolla bännit eka kertaa. Tosin olivat kyllä ihan aiheesta.
Nostan kyllä hattua Sampsalle ja modeille, että jaksaa edes tätä isoa laumaa moderoida. Ei varmasti ole helppoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 163
Miten ajattelit Sampsa kehittää sivustoa palautteiden osalta? Otetaanko näitä huomioon vai onko vastaus vain "kiitos palautteesta" ? Onko moderointi mielestäsi liian tiukkaa tai onko liikaa eri tyylejä tämän osalta? Pitäisikö yhtenäistää moderoinnin osalta "sääntöjä" enemmän? Eripuraa syntyy, koska eri modet puuttuvat asioihin erilailla? Samalla sivusto kärsii. Vaikka palaute olisi negatiivista, niin vastaus voisi olla siltikin asiallinen.
Itse näen, että kun pysyy pois "Yleistä Keskustelua"-alueelta ja erityisesti "Politiikka ja Yhteiskunta"-alueelta, niin varoituksia/huomautuksia ei tunnu tulevan ollenkaan. Tekniikka-aiheisissa ketjuissa saa aika paljon riehua, ennenkuin mitään varoitusta tulee. Täällä vielä on paljon AMD/Intel ja AMD/Nvidia -vastakkainasettelua ja fanipoikia, mutta tästä en ole nähnyt pitkään aikaan edes huomautusta keskustelijoille.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 365
Viestejä
4 215 556
Jäsenet
71 040
Uusin jäsen
leetnewb

Hinta.fi

Ylös Bottom