Nostaisin tämän linjavedon esiin topicista "
Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)" aika omituisena. Ymmärrän kyllä tuon jaon sinällään, että joku kultakolikko on fyysinen esine ja metalli eikä vain arvopaperi, mutta kuitenkin esimerkiksi Suomen laissa sijoituskullalla on asema sijoitusintrumenttina, mistä ei esim. kanneta arvolisäveroa. Toki kaikkeen voi sijoittaa, vaikka klassikkoautoihin, mutta ne eivät ole valtion määritelmän mukaan sijoitusinstrumentteja, kuten ei hopea tai mikään muukaan arvometalli tietääkseni ole.
Tässä nyt yhdeksi lähteeksi verottajan ohje sijoituskullan verottamiseen:
Sijoituskullan ja muiden kultavalmisteiden arvonlisäverotus
mm. "Sijoituskulta on pyritty määrittelemään siten, että verovapaus koskee ainoastaan sellaisia kultahyödykkeitä, joita käytetään erityisesti niiden korkean kultapitoisuuden takia sijoituskohteena." eli sijoituskultaa on vain sijoituskulta eikä mikä tahansa kultakoru.
Minusta olisi järkevää, että sijoitustopicissa keskusteltavia sijoituskohteita olisi nimenomaan valtion sellaisena pitämät, ja vaihtoehtoisille sijoituksille voisi olla oma topic, oli ne sitten jotain metalleja, taidetta, tai mitä tahansa. Nykyinen linjaveto on mielestäni aika mielivaltainen.