• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua muunsukupuolisuudesta ja sukupuolen määrittelemisestä

Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 412
Joku haluaa ja sinä kokemusasiantunnet että "tuskin haluatte oikeesti"?
Taisit tarttua taas epäolennaisuuteen. En vastusta sitä, että joku joka aivan oikeasti ei ole mies eikä nainen (muutenkin kuin päänsä sisällä) saisi tuollaisesn muunsukupuolinen merkinnän, mutta epäilin sitä moniko oikeasti poikkeava sen leiman haluaisi. Kanadan keississähän kyse on niistä jotka eivat tunne kuuluvansa kumpaankaan sukupuoleen (valtaosalla vain päänsisäistä).
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Yksi iso ongelma koko keskustelussa on se, että sanat gender ja sex tarkoittavat eri asioita mutta suomeksi kääntyvät molemmat yleiskielessä sukupuoleksi. Sanalla gender esim. tapauksessa transgender viitataan yleisesti sosiaaliseen sukupuoleen, ei mihinkään biologisiin elimiin jotka ovat tai eivät ole samassa linjassa tuntemustesi tai jopa kromosomiesi kanssa.
 
Passeissa viitataan aina sukupuoleen ei sukupuoli-identiteettiin.:tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 000
Täysin naurettavaa touhua. Jos sinulla on syntyessäsi haarojen välissä penis tai vagina, olet yksiselitteisesti mies tai nainen. Ei se siitä muuksi muutu, ei vaikka miten kovasti haluaisi tai leikkelisi. Vituttaa päivä päivältä enemmän tämä länsimaalainen suvaitsevaisuus-lumihiutale-ymmärtäväisyys -kulttuuri. Kyllä saa taas esi-isämme hävetä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Passeissa viitataan aina sukupuoleen ei sukupuoli-identiteettiin.:tup:
Mutta tiedäthän, että sekin voi olla väärä ja ihmiset voivat muuttaa sitä. Ihan ulkoisesti tunnistettavasti. Vai onko sulle tärkeää, että siellä on joku koromosomeista määritelty (sekin on mahdollisesti väärä) sukupuoli, jota ei voida rajalla mitenkään testata?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Täysin naurettavaa touhua. Jos sinulla on syntyessäsi haarojen välissä penis tai vagina, olet yksiselitteisesti mies tai nainen. Ei se siitä muuksi muutu, ei vaikka miten kovasti haluaisi tai leikkelisi. Vituttaa päivä päivältä enemmän tämä länsimaalainen suvaitsevaisuus-lumihiutale-ymmärtäväisyys -kulttuuri. Kyllä saa taas esi-isämme hävetä.
Meidän esi-isät söi puissa kirppuja toistensa perslävestä. Miksi ruksi jonkun kanadalaisen passissa kiusaa sua niin paljon?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 000
Meidän esi-isät söi puissa kirppuja toistensa perslävestä. Miksi ruksi jonkun kanadalaisen passissa kiusaa sua niin paljon?
Ehkä näin, mutta silloin oltiin myös miehiä tai naisia sen mukaan miten biologia sanelee. Ei minua kanadalaisten passit kiinnosta pätkääkään, minua vituttaa vain ihan yleisesti tämä ymmärretään-joka-vitun-lumihiutaletta -suvaitsevaisuusmentaliteetti. Voinko minä olla vaikka hevonen jos koen itseni hevosena? Saanko päättää olenko tamma vai ori? Tai entä jos koen olevani hevonen, mutta en osaa päättää olenko tamma vai ori, eli olen epävarmasukupuolinen hevonen? Minuahan ei saatana lokeroida ihmiseksi tai mieheksi vain siksi miten satuin syntymään. Äitikin sanoi, että minusta voi tulla ihan mitä tahansa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 369
Voinko minä olla vaikka hevonen jos koen itseni hevosena? Saanko päättää olenko tamma vai ori? Tai entä jos koen olevani hevonen, mutta en osaa päättää olenko tamma vai ori, eli olen epävarmasukupuolinen hevonen? Minuahan ei saatana lokeroida ihmiseksi tai mieheksi vain siksi miten satuin syntymään. Äitikin sanoi, että minusta voi tulla ihan mitä tahansa.
Mun puolesta voit.
 
mitsune

Praetorian Prefect
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
319
Mutta tiedäthän, että sekin voi olla väärä ja ihmiset voivat muuttaa sitä. Ihan ulkoisesti tunnistettavasti. Vai onko sulle tärkeää, että siellä on joku koromosomeista määritelty (sekin on mahdollisesti väärä) sukupuoli, jota ei voida rajalla mitenkään testata?
Toki, ja en usko että kellään täällä on mitään sitä vastaan, että Paulista tulee Pauliina. Kyllä sukupuolen voi ihan laillisesti vaihtaa.
En toivo et kukaan kokis mitään erityistä stigmatisointia tai arvostelua tollasen valinnan johdosta.

Alkaa mennä vaan sen jälkeen sekavaks, jos keksitään paljonkin turhia sukupuolia (tai sukupuoli-identiteettejä) lisää. Eikai sen Pauliinankaan tarvii enää olla samaan aikaan Pauli. Joo, tiedän että jotain hermafrodiitteja on olemassa, mutta lol.

/s
Tai sitten tää sukupuoli-identiteettirakenteen murtaminen on se kehitysaskel sivilisaaation historiassa joka mullistaa ihmiseten potentiaalin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
410
Tuskin kukaan on mitään vanhojen hävittämistä ehdotellut?
Onneksi suvakit hallitsevat maailmaa eikä taideta pisuaareja tai erillisiä vessoja enää paljoa rakennella.
Tulihan se sieltä, pisuaarit ovat aikansa eläneitä menneisyyden jäänteitä, jotka tulisi hävittää kehityksen tieltä. Feministinen hörhöily ei ole mitään objektiivista edistyksellisyyttä, vaikka sinä niin ideologiasi mukaan uskot. Suvakit hallitsevat maailmaa? Suvakit, kuten Vladimir Putin? Xi Jinping? Donald Trump?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 000
Mun puolesta voit.
Hyvä. Minunkin puolestani kuka tahansa saa kokea itsensä miten huvittaa. Leikkiköön vaikka muunsukupuolisia pöllöjä ja istukoon puussa päivät pitkät, ihan sama minulle. Hulluja on aina löytynyt ja tulee löytymään. Naurettavaksi homma menee silloin kun valtiokin lähtee leikkiin mukaan ja tunnustaa näitä lumihiutaleiden itse keksimiä määritelmiä.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 412
Mutta tiedäthän, että sekin voi olla väärä ja ihmiset voivat muuttaa sitä. Ihan ulkoisesti tunnistettavasti. Vai onko sulle tärkeää, että siellä on joku koromosomeista määritelty (sekin on mahdollisesti väärä) sukupuoli, jota ei voida rajalla mitenkään testata?
Kantajansa voi tuntea sen vääräksi toki. Sukupuoli on määritelmä ja määritelmä on väärä vain jos määritelmän perusteita ei ole noudatettu. Ainakin toistaiseksi sukupuolen vaihtaminen ei ihmiselle ole biologisessa mielessä mahdollista tietääkseni, vaikka melko yleisesti onkin hyväksytty, että sukupuolenvaihtoleikkauksen ulkonäölliset muutokset riittävät. Kyllähän kaikille poikkeavuuksillekin löydetään lokero tieteellisesti määritellen, oli se sitten biologinen tai psykologinen poikkeama. Itselleni määrittelemättä jättäminen ei niinkään ole ongelma, kuin määritteleminen mielivaltaisesti tunteeseen perustuen mukatieteellisesti.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ei minua kanadalaisten passit kiinnosta pätkääkään, minua vituttaa vain ihan yleisesti tämä ymmärretään-joka-vitun-lumihiutaletta -suvaitsevaisuusmentaliteetti.
Sua vituttaa se, että ymmärretään muita siellä, missä se ei ole sulta mitenkään pois? Mitä jos se helpottaa suhteellisen nihkeän elämän siihen asti eläneen elämää vastedes? Mistä tämä kumpuaa nykyisin että vastustetaan sitä ja tätä vain siksi että "ei ennen" ja "mua vituttaa tuollainen lumihiutale"?
 
Kyllä se nyt vain on minultakin pois, kun se rupeaa vaikuttamaan yhteiskuntaan, jossa minäkin elän. Jos itse valitsee olevansa joitan muuta kuin mitä biologia määrää, niin sitten valitsee myös itse sen 'nihkeyden'. Jos kuulutan maailmalle tuntevani itseni muunsukupuoliseksi simpanssiksi, niin ei, en odota kaikkien ymmärtävän. Ovathan suurin osa kansasta kuitenkin ihan ihmisiä ja miehiä tai naisia, täten suurin osa ei varmaan myöskään ymmärrä minun tuntojani. Sellaista se on.

Minä en halua elää yhteiskunnassa, jossa pienille lapsille pitää selittää täyttä hölynpölyä vain koska jotkut äärisuvaitsevat haluavat tunnustaa myös keksityt sukupuolet, ettei kenellekkään vain tule paha mieli. Miten selittää lapselle, että et välttämättä ole tyttö vaikka pimppi löytyykin? "Ei ole mitään kiirettä päättää sukupuoltaan. Pimppi ei missään nimessä tarkoita sitä, että olisit tyttö. Sitten kun olet valmis siihen, rupea tutkimaan itseäsi ja keksi itsellesi mieluisa sukupuoli? Tarhaiässä on hyvä ruveta miettimään, niin tiedetään mihin vessaan sinut voi päästää."

Sitähän voi kasvaa ihan kieroon, jos lapselle ruvetaan kertomaan pojista ja tytöistä, kun ei ne sukupuolet siihen rajoitu näköjään.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kyllä se nyt vain on minultakin pois, kun se rupeaa vaikuttamaan yhteiskuntaan, jossa minäkin elän. Jos itse valitsee olevansa joitan muuta kuin mitä biologia määrää
Sori nyt mutta tässä jo tökkäsi. Sä ihan tosissaan kuvittelet että nää lapsuutensa kiusatut, nuoruttensa syrjityt ja lopulta aikuisena asialleen jotain voivat ovat tehneet "valinnan" olla jotain muuta kuin mitä sinä havainnoit?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 000
Sori nyt mutta tässä jo tökkäsi. Sä ihan tosissaan kuvittelet että nää lapsuutensa kiusatut, nuoruttensa syrjityt ja lopulta aikuisena asialleen jotain voivat ovat tehneet "valinnan" olla jotain muuta kuin mitä sinä havainnoit?
Kyllä, ilman muuta. Se nyt on biologinen fakta, että meillä on kaksi sukupuolta. Jos itse keksit kolmannen tai neljännen, se on tosiaan ihan itse haluamista ja valitsemista. Voin minäkin keksiä olevani vaikka menninkäinen, ei se siitä yhtään sen totuudenmukaisempaa tee.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 369
Minä en halua elää yhteiskunnassa, jossa pienille lapsille pitää selittää täyttä hölynpölyä vain koska jotkut äärisuvaitsevat haluavat tunnustaa myös keksityt sukupuolet, ettei kenellekkään vain tule paha mieli. Miten selittää lapselle, että et välttämättä ole tyttö vaikka pimppi löytyykin? "Ei ole mitään kiirettä päättää sukupuoltaan. Pimppi ei missään nimessä tarkoita sitä, että olisit tyttö. Sitten kun olet valmis siihen, rupea tutkimaan itseäsi ja keksi itsellesi mieluisa sukupuoli? Tarhaiässä on hyvä ruveta miettimään, niin tiedetään mihin vessaan sinut voi päästää."
Ja mä en haluaisi elää yhteiskunnassa jossa pienille lapsille pitää selittää sitä miten jotku ihmiset ovat täysin suvaitsemattomia kusipäitä jotka yrittävät pakottaa omaa kapeaa maailmannäkemystään muiden ihmisten elämiin.
Mutta aina ei voi voittaa...
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ehkäpä toisen sukupuolen näkeminen "normalisoi" potentiaalisten ahdistelijoiden suhdetta tuohon omaan ja muiden seksuaalisuuteen. Normalisoi lainausmerkeissä siksi, että ahdistelijoiden käytöshän se on se luonnollinen tyyli, ja meidän normaalimme vain sivistyksestä ja empaattisesta toistemme kunnioittamisen halusta juontuva normi.
Ei ainakaan silloin kun ahdistelun syynä on islam ja paskastanioiden kulttuurit.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
689
Ja mä en haluaisi elää yhteiskunnassa jossa pienille lapsille pitää selittää sitä miten jotku ihmiset ovat täysin suvaitsemattomia kusipäitä jotka yrittävät pakottaa omaa kapeaa maailmannäkemystään muiden ihmisten elämiin.
Mutta aina ei voi voittaa...
Niin, mikäänhän ei ole niin kapeaa kuin totuus. Valheella ei ole rajoja ja valheissa kaikki voivat olla mitä tahtovat kunhan vaan puhutaan tarpeeksi paskaa. :cigar: Rehellisyys ja realismi, ne ne vasta myrkkyä ovatkin kasvavan lapsen herkälle sielulle. Kyllähän lapselle parasta on antaa sen uskoa kaikkea mahdollista paskaa mitä maailmassa liikkuu tai mieleen tulee koska todellisuushan on kuitenkin lopulta anteeksiantava ja armollinen eikä suinkaan julma ja kova.

No, luonto on taipuvainen korjausliikkeisiin tällaisten hullutusten suhteen. Jos länsimaat eivät saa suvaitsevaisuussekoilujaan itse kuriin, muista maista löytyy kyllä porukkaa joka osaa hoitaa ongelman vaikkei ehkä kovin helläkätisesti.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kyllä, ilman muuta. Se nyt on biologinen fakta, että meillä on kaksi sukupuolta. Jos itse keksit kolmannen tai neljännen, se on tosiaan ihan itse haluamista ja valitsemista. Voin minäkin keksiä olevani vaikka menninkäinen, ei se siitä yhtään sen totuudenmukaisempaa tee.
Onneksi aika tulee ajamaan tuosta ajattelusta yli.
 
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
9
Kaikille ketjua lukeville sukupuolivähemmistöille terveisiä - voimia ja kaikkea hyvää!

Nillittäjät voivat ihan itse opiskella asiaa.
Internetissä on paljon tietoa asiasta.
Meillä muilla ei ole velvollisuutta opettaa teitä, voitte tehdä sen aivan itse.

Vinkiksi vielä että ei kukaan aloita sukupuoli-identiteetin muutosta huvikseen.

Se on erittäin raskasta. Seuraan sellaista itse paraikaa ihan vierestä.
Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, olkaa hiljaa. Vanha vinkki joka käy hyvin tähänkin.
 
Jahas. Oliko sulla jotain asiaakin itse aiheesta?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ei kannata olla siitä ihan noin sokean varma. :D Vai meinaatko että afrikkalaiset, arabit ja kiinalaiset ja intialaiset uskovat vapauteen määritellä itse oma sukupuolensa?
No jos niin huonosti käy niin eipä näistä tartte murehtia. Mutta jos länsimaat jatkavat jotenkin omilla linjoillaan, käy niinkuin aina ennenkin. Se häpeällinen, syntinen, dekadentti ja moraalimme rapauttava ja lapsemme pilaava on seuraavan konservatiivipolven normi.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 412
Kaikille ketjua lukeville sukupuolivähemmistöille terveisiä - voimia ja kaikkea hyvää!

Nillittäjät voivat ihan itse opiskella asiaa.
Internetissä on paljon tietoa asiasta.
Meillä muilla ei ole velvollisuutta opettaa teitä, voitte tehdä sen aivan itse.

Vinkiksi vielä että ei kukaan aloita sukupuoli-identiteetin muutosta huvikseen.

Se on erittäin raskasta. Seuraan sellaista itse paraikaa ihan vierestä.
Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, olkaa hiljaa. Vanha vinkki joka käy hyvin tähänkin.
Kysehän ei ollut sukupuoli-identiteetistä, vaan sukupuolesta. Kukin saa olla mielessään, mitä tahtoo, muttei se biologisia faktoja muuta. Niitä sinne passiinkin kirjataan (pl. sukupuolenmuutosleikkauksessa käynneet, jotka hyväksytään sen sukupuolisiksi, kuin joiksi ovat halunneet muuntua ja jossain maissa taitaa riittää valitun sukupuolen hormonien napsiminen) ainakin muualla kuin Kanadassa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 369
Kysehän ei ollut sukupuoli-identiteetistä, vaan sukupuolesta. Kukin saa olla mielessään, mitä tahtoo, muttei se biologisia faktoja muuta. Niitä sinne passiinkin kirjataan (pl. sukupuolenmuutosleikkauksessa käynneet, jotka hyväksytään sen sukupuolisiksi, kuin joiksi ovat halunneet muuntua) ainakin muualla kuin Kanadassa.
Jälleen kerran, mitä väliä sillä on että siihen passiin saa kirjata tuon "undefined"?
Miksi sen passiin merkatun sukupuolen pitäisi seurata joko sun kromosomeja tai että onko sulla penis vai vagina?

Passi on henkilöllisyystodistus. Sen tarkoitus on todistaa kuka sä olet ja minkä maan kansalainen olet. Sukupuolitieto on siinä tunnistusta varten ja sitä tunnistamista ei tehdä ilman housuja.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tieteelliset faktat saavat väistyä ideologisen hölynpölyn tieltä? Ei tule tapahtumaan. 60-luvun hippiliike kuivui aikoinaan kasaan, sama tulee tapahtumaan tälle 2010-luvun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeelle.
Tarkoitan tuota sukupuoleen kompastumista asioissa, joissa sillä ei ole väliä. Samoin toisten elämän ja valintojen rajoittaminen silloin kun valinta koskettaa lähinnä henkilöä itseään. Sosiaalinen hyysääminen ja kontrolli viedään minimiin, missä muita ei haitata, valitettavasti muu valvontakoneisto tulee varmaankin voimistumaan.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 412
Jälleen kerran, mitä väliä sillä on että siihen passiin saa kirjata tuon "undefined"?
Miksi sen passiin merkatun sukupuolen pitäisi seurata joko sun kromosomeja tai että onko sulla penis vai vagina?

Passi on henkilöllisyystodistus. Sen tarkoitus on todistaa kuka sä olet ja minkä maan kansalainen olet. Sukupuolitieto on siinä tunnistusta varten ja sitä tunnistamista ei tehdä ilman housuja.
Niin miksi siinä sitten ei voisi olla sitä biologista faktaa, kuten kansainvälisesti on määritelty? Ettei joku pahastu, kun ei satu tuntemaan totuutta mielensä mukaiseksi?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915

Kyllä sen sukupuolitiedonkin avulla voidaan ihmisiä etsiä ja tunnistaa. Jos vaikka joku muunmaalainen raiskari tai mikä tahansa rikollinen josta ei tiedetä kuin sukupuoli on jossain kadoksissa ja pitäisi löytää vaikka lentokonematkustajien joukosta ja seuloa esim. 300 passia niin olisi hyvä homma jos sen voisi heti puolittaa sekä kaikki muut vastaavat skenaariot. Ylipäätään kaikki ihmisten etsimis skenaariot tiedoista helpottuvat 50 % kun voidaan toinen sukupuoli laskea heti laskuista pois.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 863
Juuri varaillut lentolippuja eri paikkoihin tässä ja tuskaillut kuinka pikkutarkkaa se on, esim. Usaan varmaan ihan turha kuvitella lentävänsä lipulla johon on ruksinut vahingossa eri sukupuolen kun mitä passissa on. Mutta mitenkä jos passissa ei ole sukupuolta vaan joku tommonen ruksi? Ilmeisesti lentomatkustaminen on mahdotonta kunnes kaikki lentoyhtiöt päivittävät järjestelmänsä?

Harmittaa jo sekin että passissa on toinen nimi, paljon helpommalla pääsisi kun olisi lyhyt etunimi ilman ääkkösiä ja lyhyt sukunimi ilman ääkkösiä, vaikka googlailun tuloksena näyttäisi että lipussa pitäisi riittää pelkkä etunimi ja sukunimi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 369
Kyllä sen sukupuolitiedonkin avulla voidaan ihmisiä etsiä ja tunnistaa. Jos vaikka joku muunmaalainen raiskari tai mikä tahansa rikollinen josta ei tiedetä kuin sukupuoli on jossain kadoksissa ja pitäisi löytää vaikka lentokonematkustajien joukosta ja seuloa esim. 300 passia niin olisi hyvä homma jos sen voisi heti puolittaa sekä kaikki muut vastaavat skenaariot. Ylipäätään kaikki ihmisten etsimis skenaariot tiedoista helpottuvat 50 % kun voidaan toinen sukupuoli laskea heti laskuista pois.
Vau, et sitten yhtään kauempaa haettua skenaariota osannut keksiä?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Jokainen mies on kuulemma potentiaalinen raiskaaja joten onhan se tärkeää raportoida passiin, mitkä killuttimet lekuri syntymän hetkellä jalkovälistä bongasi. Tämä on kyllä ollut perinteisesti änkyräfeministisen laidan positio mutta mitäs sitä nyt ei ottaisi kepiksi kun on häviämässä väittelyä internetissä (tm).
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 369
Niin miksi siinä sitten ei voisi olla sitä biologista faktaa, kuten kansainvälisesti on määritelty? Ettei joku pahastu, kun ei satu tuntemaan totuutta mielensä mukaiseksi?
Onko tuo kansainvälisesti määritelty? Yritin löytää jotain kansainvälistä standardia sille mitä passissa pitää lukea ja en löytänyt.

Ja joo, sen takia että ihmiset jotka tuntevat olevansa eri sukupuolta kuin mitä biologia sanoo olisivat iloisia. Mitä pahaa tuossa on? Miksi noin ei pitäisi tehdä?

Jälleen kerran, kyse on henkilöllisyystodistuksesta. Paras ratkaisu on se mikä kuvastaa parhaiten ulkonäköä. Eikä siinä rajatarkastuksessa oteta housuja alas ja aleta tarkistaan että sopiiko passin tiedot anatomiaan.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 091
Jokainen mies on kuulemma potentiaalinen raiskaaja joten onhan se tärkeää raportoida passiin, mitkä killuttimet lekuri syntymän hetkellä jalkovälistä bongasi. Tämä on kyllä ollut perinteisesti änkyräfeministisen laidan positio mutta mitäs sitä nyt ei ottaisi kepiksi kun on häviämässä väittelyä internetissä (tm).
Mitä merkitystä on väittelyllä internetissä, kun ihan oikeassa maailmassa yli 90% on sitä mieltä että miehet ovat miehiä ja naiset naisia.

Miehet ovat fyysisesti se vahvempi sukupuoli(vaikka nykyisistä vihervassareista ei uskoisi), ja naiset taas keskimäärin parempia pesänrakentajia.
Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan, kunnes lajimääritelmämme ei ole enää ihminen.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mitä merkitystä on väittelyllä internetissä, kun ihan oikeassa maailmassa yli 90% on sitä mieltä että miehet ovat miehiä ja naiset naisia.
Ja noin 90% tykkää vastakkaisesta sukupuolesta eikä silti enemmistö kokenut sitä ongelmaksi, että annetaan ihmisten mennä naimisiin toistensa kanssa sukupuolesta riippumatta. Haudataan nyt ne hiekkauskonnot vaan, se ei ole sinulle mikään uhka jos joku on mielestään sukupuolta X.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Vau, et sitten yhtään kauempaa haettua skenaariota osannut keksiä?
Ei se nyt mikään kovin kaukaa haettu skenaario ole että viranomaisilla on haussa henkilö josta ei paljoa muuta tietoa ole kuin sukupuoli. Vaikka nyt kaikki valvontakamerakuvat tulee mieleen.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
441
Ja noin 90% tykkää vastakkaisesta sukupuolesta eikä silti enemmistö kokenut sitä ongelmaksi, että annetaan ihmisten mennä naimisiin toistensa kanssa sukupuolesta riippumatta. Haudataan nyt ne hiekkauskonnot vaan, se ei ole sinulle mikään uhka jos joku on mielestään sukupuolta X.
Ekan postauksen tapauksessa tuskin hirveää ongelmaa tulee mutta saiva kanadassa läpi jo pykälän Bill C16, jonka perusteella henkilö saa itse päättää mitä pronominia hänestä pitää käyttää, he, she, xe jne. Yllättäen homma lähti heti lapasesta ja pronomineja on nyt 40 tms. erilaista. Kyseinen tapaus on ensimmäinen kerta, jossa lailla rajoitetaan sananvapautta. Toki siinä on lievennyksiä vahinkojen varalle mutta touhu on kadassa jo vaarallisilla poluilla. Tällä tavalla ne hullutukset alkavat etenemään pieni askel kerrallaan ja sitten ihmetellään miten tässä näin kävi, kun on kunnolla tuulettimessa.
 
Niin eli jos et tiedä tai muista, miksi toinen itseään haluaa kutsuttavan, et riko lakia. Jos taas tiedät niin se, että kutsut itsepintaisesti jollain muulla (vaikka nyt miestä naiseksi) niin mistä muusta on kyse kuin tahallisesta kiusaamisesta koska "vituttaa lumihiutale" tms. diibadaabaa.

Niin ja tarkennan, että rangaistukset moisista "rikoksista" ovat naurettavuutta jos nyt siihen mennään.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
441
Joo, ensimmäinen kerta.
Kyllä. On ensimmäinen kerta, toki tarkennuksana olisi pitänyt laittaa, että nyt henkilö voi täysin mielivaltaisesti päättää miten häntä puhuttelet. Kyse on pakottamisesta, ei kieltämisestä.

Niin ja tarkennan, että rangaistukset moisista "rikoksista" ovat naurettavuutta jos nyt siihen mennään.
Pelkästään kieltäytymällä sinulta voidaan viedä koko omaisuutesi ja lopulta saat linnaa. Kyseessä ei ole mikään naurettavan pieni rangaistus.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
441
Onko ketään muuten vielä tuomittu tuosta?
Tuskin mutta on varmasti vain ajan kysymys koska näin käy ja jotain rangaistuksia jaetaan. Se onko joku niin hölmö, että ei oikeuden päätöksen jälkeenkään taivu, kun tulee häviämään ja menee lopulta linnaan, on sitten toinen asia.
 
Ryydike

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
970
Kyllä. On ensimmäinen kerta, toki tarkennuksana olisi pitänyt laittaa, että nyt henkilö voi täysin mielivaltaisesti päättää miten häntä puhuttelet. Kyse on pakottamisesta, ei kieltämisestä.

Pelkästään kieltäytymällä sinulta voidaan viedä koko omaisuutesi ja lopulta saat linnaa. Kyseessä ei ole mikään naurettavan pieni rangaistus.
Voi että miten toivon tätä suomeen...:geek::lol:
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
1 309
Voikohan muunsukupuolinen valita esim armeijassa kutsutaanko häntä herra tai rouva alikersantiksi vai keksitäänkö jokin uusi ja neutraali termi? Ehkä aika näyttää.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Voikohan muunsukupuolinen valita esim armeijassa kutsutaanko häntä herra tai rouva alikersantiksi vai keksitäänkö jokin uusi ja neutraali termi? Ehkä aika näyttää.
Vielä tärkeämpi kysymys että voiko muunsukupuolinen vetää huulipunaa naamaan ja kertoa että eihän asevelvollisuus nyt häntä koske koska nainen tai taisteluhelikopteri.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 180
Onko tuo kansainvälisesti määritelty? Yritin löytää jotain kansainvälistä standardia sille mitä passissa pitää lukea ja en löytänyt.
Kyllä sille de facto on standardi. Valtio tekee kansalaisilleen karhunpalveluksen, jos alkaa lipsua siitä, että myöntää yleisen normin mukaisia matkustusasiakirjoja. Sekopäiden määrittelemän uuden normin mukaisten perseiltyjen matkustusasiakirjojen tekeminen saattaa ihmisiä jopa vaaraan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 579
Viestejä
4 195 366
Jäsenet
70 752
Uusin jäsen
Nurmine

Hinta.fi

Ylös Bottom