- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 7 054
Tuntuu, että porukka jauhaa täällä kahdesta eri asiasta; toiset puolustavat potkuja (tai sopimuksen tekemättömyyttä) mm. sopimusvapaudella ja sillä, ettei johtajasopimukseen tarvi - jos toisin ei ole sovittu, irtisanomis- tai purkamisperusteita.
Toinen puolisko - minä mukaanlukien - taas tuntuu olevan huolissaan tästä nykymeiningistä, jossa toimittajat ja isot mediatalot tuntuvat ajavan selkeämmin omia henkilökohtaisia agendojaan ja somella ja äänekkäällä kansanosalla tuntuu olevan järjettömän suuri valta - ja vielä niin, että joskus kärsijöinä ovat syyttömät tai seuraukset ovat vähintäänkin kohtuuttomat. Mediasta ja erit. somesta on tullut siis eräänlainen tuomioistuin.
Edelleen: ihmisillä on oikeus ilmaista mielipiteensä, hallituksella on oikeus antaa potkut jne. MUTTA itseä ainakin huolettaa tämä meno, jossa somessa tiettyjä arvoja kannattavat porukat saavat todella voimakkaan kaiun ja näillä on isoja vaikutuksia yksittäisten ihmisten elämään. Tuomiot somessa perustuvat varmasti usein pelkän otsikon lukemiseen ja otsikoita varmasti usein tehdään tarkoitushakuisesti joko paljon klikkauksia tai tiettyä vaikutusta hakien.
Not good. Itse pidän tuota muiden perässä tietyn asian toitottamista ilman omaa ajattelua ja samoja juttuja toistellen raukkamaisena. Ikään kuin mennään kiusaajaksi muiden kiusaajien joukkoon aivottomasti huutelemaan.
Tässä oli jo ihan hyviä pointteja.
Toisaalta tuo somelynkkaus ei myöskään aina toimi. Kohdeyleisön ja firman on oltava oikeita.
Tälläkin foorumilla moni varmasti muistaa kuinka paljon paskaa viimeisin GTA-peli sai osakseen. Oli boikottia ja "pelijournalistit" tuomitsivat naisvihaa melkein kilpaillen. Maksavat asiakkaat tässä tapauksessa vaan eivät olleet oikein vastaanottavaisia tälle kampanjalle, koska suurin osa tunsi pelisarjan jo entuudestaan. Tämän lisäksi väitteet kaikissa kohuissa olivat enemmän tai vähemmän naurettavia.
Jazzien tapauksessa taas kohdeyleisö oli juuri oikea. En tiedä olisiko tuo toimari vielä voinut seivata asiaa mitenkään SK:n haastattelussa, mutta ainakin paremmalla kommunikoinnilla olisi saanut tuota vähän siloiteltua.
Minulla ei ole varsinaisesti mitään tätä miestä vastaan. Pahin kämmi tässä on tapahtunut Jazzien hallituksessa, kun eivät tajunneet selvittää hänen taustojaan (varsinkin kun oli tosiaan "täsmähaulla" haettu mies).