Tuo koontitutkimus käytännössä siis lopetti keskustelun siitä onko nykyinen ennätyksellisen nopea ilmastonmuutos ihmisen aikaansaamaa. Vastaus on, että nykyisen ilmastonmuutoksen todellakin on aiheuttanut ihminen toimillansa. Tämä on jo täysin varmaa faktaa, täysin perustellusti.
Lopettiko?
Itse olen yhden kappaleen väitöskirjojakin aiheesta tehnyt ja edelleen aihepiirin tutkijana toimin päivätyökseni. Sinänsä yhtälö on hyvin yksinkertainen: kun kaivetaan maaperästä satoja miljoonia vuosia biosfäärin aktiivisesta kierrosta pois ollutta hiiltä ja poltetaan se taivaalle kaasuiksi, joilla tiedetään olevan tietty säteilypakote, on varsin selvää, että tällä aiheutetaan muutoksia ilmastojärjestelmään. Tämän empiirisesti todetun fysikaalisen yhteyden kieltäminen on yksinkertaisesti idioottimaista ja sen epäileminen tai kieltäminen olisi vähän sama kuin epäilisi painovoiman olemassaoloa. Myös ihan jokainen aihetta käsittelevä artikkeli, jonka olen aiheesta kirjoittanut olisi tuossa meta-analyysissä sen johtopäätöstä tukeva, koska ne lähtevät siitä yksinkertaisesta peruspremissistä, että ihmisen toiminta (l. fossiilisen hiilen polttaminen) on lisännyt ilmankehän KHK-pitoisuuksia ja tällä on vaikutuksia ilmastoon. Itseasiassa on ihan mahdollista, että meikäläisenkin lappuja on tuossa mukana, en jaksa tarkistaa.
MUTTA, vaikka premissi on sinänsä yksinkertainen, niin kokonaan eri kysymys on sitten se
kuinka suurta osaa kokonaismuutoksesta ihmisen toiminta edustaa. Siinä kun on vissi ero onko meidän dinonpierujen tupruttelut 1%, 5%, 20% vai 100% kokonaismuutoksesta ja tästä prosenttiluvusta en ole
alkuunkaan niin varma. Mitä enemmän aihepiiristä olen oppinut, sitä enemmän ilmastojärjestelmän kokonaisuuden järjetön monimutkaisuus ovat käyneet minulle ilmeisiksi. Siihen kun vaikuttaa aika helvetin moni muukin juttu kuin hiilen, typen ja parin muun alkuaineen kaasumaisten muotojen ilmakehäpitoisuus (ja
siihenkin vaikuttaa ihan helvetin moni muukin asia kuin se, kuinka paljon fossiilista hiiltä ihmiset polttavat). Systeemissä kun on ihan järjetön määrä erilaisia kytkentöjä ja takaisinkytkentöjä, osa positiivisia ja osa negatiivisia, joista iso osa on vielä äärimmäisen heikosti tunnettuja ja joita tutkitaan aktiivisesti vähintään tusinalla täysin erilaisella tieteenalalla, eikä kukaan oikeasti tiedä miten nämä kaikki oikeasti kokonaisuuteen vaikuttavat, varsinkaan minkäänlaisessa skenaariossa.
Lisäksi homma pyörii erittäin vahvasti erilaisten matemaattisten mallien päällä ja mitä enemmän olen mallinnustyötä itse tehnyt, sitä vähemmän olen niihin alkanut luottamaan, kun olen ihan konkreettisella tasolla nähnyt kuinka puutteellisia tai hatarista lähtöoletuksista lähteviä monet mallit ovat, kuinka lähes mahdotonta minkään edes puoliavoimen järjestelmän mallien järkevä parametrisointi on ja miten saatanan erilaisia tuloksia periaatteessa ihan samaakin asiaa kuvaavat mallit antavat johtuen erilaisista matemaattisista lähestymistavoista, pohja-aineistoista, valituista parametrijoukoista ja ihan niistä parametrien arvoista lähtien. Kokonaan oma myrkkykeitoksensa on sitten se, kuinka helposti näitä malleja on vielä mahdollista manipuloida ja saada tuottamaan sellaisia tuloksia kuin haluat, ilman että teet mitään varsinaisesti "väärin" (aritmeettisesti tai muuten vaan).
Henkilökohtainen perstuntumani on se, että tuon ihmisvaikutuksen prosenttiosuus on keskimäärin erittäin voimakkaasti yliarvioitu ja elämme yksinkertaisesti maapallon ilmastojärjestelmässä sellaista vaihetta, että ilmasto tulisi muuttumaan varsin rajusti ihan ilman ihmisen toimintaakin, kuten se on tehnyt miljardeja vuosia jo ennen kuin esi-isämme olivat edes menettäneet häntänsä. Toki ihmistoiminta sitten tulee tuohon "luontaisen" muutoksen päälle, mutta vänkää onkin se, että siitäkään ei ole kovin hyvää selvyyttä, toiimiko ihmistoiminta muutosta lisäävästi vai hillitsevästi.
Sekin aspekti liittyy vielä hommaan erityisesti ilmastonmuutosta edes läheltä liippaavan tutkimuksen osalta, että jos et jo tutkimuksesi lähtöpremisseissä "hyväksy konsensusta", todennäköisyytesi saada lappuasi läpi yhtään mihinkään on jokseenkin olematon. Tästä seuraa äärimmäisen vahva "survivorship bias", koska ilmastonmuutokseen kriittisesti suhtautuvia tutkimuksia ei yksinkertaisesti saa julkaistua missään, eikä niiden hylkäys välttämättä perustu mitenkään tutkimuksen tieteellisiin meriitteihin, joten tottakai suurin osa julkaistusta tutkimuksesta "tukee konsensusta". Ylipäätään on aivan täysi sosiaalinen ja työurallinen itsemurha lausua ääneen minkäänlaista skeptisyyttä aihepiiriin liittyen ja itsekin pystyn näitä kirjoittelemaan vain ja ainoastaan anonyymin nimimerkin takaa.
Kaikesta tästä henkilökohtaisesta "uskonkriiristä" huolimatta on aiheellista jälleen kerran todeta, kuten tainnut tehdä tässäkin ketjussa jo useita kertoja aiemminkin, että kannatan silti lähes varauksetta lähes kaikkia ilmastonmuutoksen vastaisia toimia, koska näen niiden vaikutukset silti hyvin nettopositiivisina vaikkei mitään ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta edes olisi olemassa.
Ne jotka tietävät jotain tieteellisten tutkimusten perusteista, tietävät myös että laajaan aineistoon perustuvat koontitutkimukset ovat niitä luotettavimpia. Pitää siis huomioida, että jokainen noista yli 80 000 tutkimuksesta on jo vertaisarvioitu, eli kuten aikaisemmin jo sanoin, niitä on haastettu ja tarkastettu.
Meta-analyysit on ihan hyödyllisiä, mutta toisaalta meillä paljon ihan "kovistakin tieteistä" esimerkkejä siitä, miten virheellisistä lähtöpremisseistä / oletuksista / teorioista on lähdetty julkaisemaan valtavat määrät tutkimusta ja luotu kokonaisia tutkimusaloja, jotka vasta paljon myöhemmin paljastuvat jokseenkin täydeksi humpuukiksi. Tällaisilta tieteenaloilta tehdyt meta-analyysit saattaisivat näyttää hyvin voimakasta konsensusta, vaikka koko tieteenalan fundamentaaliset lähtökohdat eivät olisikaan, noh, totta.
Luotettava tutkimus nimittäin tulee voida toisentaa.
Tieteen ideaaleihin tosiaankin kuuluu tietenkin toistettavuus, mutta käytännön tasolla tämä ei kyllä oikeasti toteudu juuri millään alalla juuri ollenkaan ja syitä on monenlaisia. Mundaanista päästä jos lähdetään niin pelkkiin toistotutkimuksiin ei yksinkertaisesti saa rahoitusta, eikä juuri mikään sarja julkaise puhdasta toistotutkimusta, vaan aina pitäisi olla hirveästi "noveltyä". Yksi äärimmäisen kriittinen elementti on myös se, että epäonnistuneita tai "epäonnistuneita" tutkimuksia ei julkaista missään, vaikka nämä olisivat oikeasti aivan hirveän tärkeä saada mukaan esimerkiksi erilaisiin meta-analyyseihin ja auttaisivat ihan ylipäätään tekemään parempaa tiedettä, kun voisi ihan konkreettisesti ja selvästi lukea mitä joku on kokeillut, miksi se ei toiminut ja mistä tämä mahdollisesti johtuu.
Sitten vähän abstraktimmalla taholla tieteen toistettavuutta haittaa erittäin paljon se, että suurimassa osassa tiedejulkaisuja menetelmäosuus on lähinnä sellainen pakollinen paha, joka kuitataan mahdollisimman helposti ja nopeasti pois alta, mitä juuri kukaan ei jaksa lukea (ml. vertaisarvioijat). Olen ihan henkilökohtaisesti törmännyt tähän lukemattomia kertoja, kun olen yrittänyt lähteä tekemään jotain tutkimusta jotain aiempaa menetelmää hyödyntäen. Monesti erilaisia työvaiheita tai käytettyä laskumenetelmiä ei yksinkertaisesti ole kuvattu tarpeeksi tarkasti, tai niissä on suoranaisia virheitä, joita ei vaan huomaa ennen kuin yrittää ihan konkreettisesti lähteä toisintamaan tutkimusta. Monesti löytää loputtomia kaninkoloja, kun ensin lukee yhden lapun jossa todetaan "asia x laskettiin/tehtiin Virtanen et. al (2019) mukaan", sitten kaivat esiin Virtasen et al. ja siellä on viittaus johonkin lappuun 90-luvulla, jossa on viittaus johonkin lappuun 60-luvulla ja sitten kun kaivat sen alkuperäisen alkulähteen esiin, siinäkään ei ole kunnolla kuvattu miten asia on spesifisti ottaen laskettu/tehty.
Ihan konkreettisena esimerkkinä tein kerran väikkäriaikana tuollaisen syväsukelluksen yhteen menetelmään, jossa kaivoin alkuperäiset laskukaavat sun muut esiin ja laskin asiat "käsin". Sitten huomasin, että eräs kovan luokan tutkija oli tehnyt valmiin R-kirjaston jolla saman asian pystyy helposti laskemaan yhdellä funktiolla. Mahtihomma, helpottaisi jatkossa omaa elämää helvetisti! Ajoin sitten omat datat tuolla funktiolla ja ihmettelin miksi sain säännönmukaisesti 15-20% suurempia lukuja kuin omilla laskelmillani. Oletin tietysti, että alan perusteoksiakin kirjoittanut moneen kertaan palkittu proffa on laskenut asian oikein ja minun laskutoimitukseni olivat väärässä. Kävin omat laskelmani moneen kertaan läpi, mutta en vaan löytänyt mitään virhettä. Sitten sukelsin R-paketin lähdekoodiin ja kaluttuani sen läpi löysin viimein virhelähteen: proffa oli vahingossa laittanut kahden parametrin arvot ristiin, mikä aiheutti tuon eron. Lähetin hänelle asiasta sitten sähköpostia, mutta en ikinä kuullut asiasta takaisinpäin. Tuohon pakettiin on viitattu kymmenissä jos ei jo sadoissa tutkimuksissa, eikä tuota virhettä ollut vieläkään paketista korjattu kun joitakin vuosia sitten viimeksi tarkistin.
Niin tai näin, yhdessä ja/tai erikseen nämä, ja monet muut tekijät ovat johtaneet siihen, että tieteessä on nyt jo kohta toistakymmentä vuotta ollut vakava
toistettavuuskriisi, kun havaittiin että aniharva edes "merkkipaalututkimuksista" on oikeasti toistettavissa. "Kovissa" tieteissä tuo kuitataan lähinnä psykologian ja muiden "pehmeiden" tieteiden ongelmaksi, mutta oikeasti se kyllä koskettaa lähes kaikkia tieteenaloja. Lisäksi jo ihan yksinkertaisen tilastomatematiikan perusteella
suurin osa tilastolliseen päättelyyn nojaavista tieteellisistä artikkeleista on väärässä.
Myös vertaisarviointi käsitteenä on yksi luotettavan tiedon peruspilareista tutkimusten saralla. Mikäli vertaisarviointia ei ole suoritettu tai tutkimus ei syystä tai toisesta vertaisarviointeja läpäise, ei tutkimusta voida pitää luotettavana. Tämä on yksi niistä ongelmista joita lukuisat pseudotieteisiin pohjaavat ilmastodenialistien levittämät mukatutkimukset kohtaavat, ja syystäkin: mikään tai kukaan vakavasti otettava taho, tai edes normaali koulutuksen saanut ihminen ei tutkimukseen, sen metodeihin tai lopputulemaan, voi yksinkertaisesti luottaa sillä niiden tutkimustulokset eivät ole läpäisseet tieteellisille tutkimuksille olennaisia kriteereitä.
"Vertaisarviointi" ainakin sellaisenaan kuin se nyt tunnetaan, on myös jokseenkin väärin ymmärretty ja täysin ylihypetetty. Nykymuotoinen "vertaisarviointi" ei suinkaan ole mikään tieteen kultainen ideaali, vaan lähinnä kustannustalojen 1960-luvulla keksimä
massiivisen tuottoisa vedätys, jolla on loppujen lopuksi aika vähän tekemistä aidon vertaisarvion kanssa. Ennen tämän vedätyksen ja "anonyymien vertaisarvioitsijoiden" keksimistä oli toki jo olemassa tieteellisiä julkaisusarjoja, mutta ne toimivat suurimmaksi osaksi niin, että lähetit tutkimuksesi sinne, editori katsoi että se oli suunnilleen muodollisesti kunnossa ja sen jälkeen se lähti maailmalle aidosti
kaikkien "vertaistesi" luettavaksi ja he saivat sitten kukin itse päättää oliko tutkimuksesi timanttia vai paskaa.
Nykysysteemissä taas lappu menee "anonyymien" arviotsijoiden luettavaksi ja portinvartijana toimi hyvin usein YKSI ihminen, joka voi torpata tutkimuksesi julkaisun lähes mistä syystä tahansa, lähtien vaikka siitä että häntä vituttaa sinun nimesi. Tai pahimmillaan hän saattaa olla kilpailijasi, joka on itse juuri julkaisemassa samasta aiheesta, tai on jonkun kilpailevan teorian kannattaja. Aivan huippusarjoja lukuunottamatta editorit ovat täysin helisemässä sen kanssa, että saavat ylipäätään
ketään lukemaan juttua, koska kyseisen vedätyksen luonteeseen kuuluu se, että kustannustalot käärivät kaikki rahat tutkimusten julkaisuoikeuksista ja käytännössä kaikki muut toimivat täysin palkatta ja arvioistijoiden osalta vieläpä ilman edes mitään "krediittiä" (toki voit laittaa vaikka CV:hen, että on olen Peräpukama & Suoli -sarjassa arvioitsijana, mutta tämä on aika arvotonta koska sitä ei kukaan oikein voi todentaa, ilman että rupeaa suoraan kyselemään sarjasta). Arvioitsijana toimiminen on siis aika kiittämätöntä touhua, joka syö ihan tuhottomasti aikaa (ainakin hyvin tehtynä) muilta asioilta, kuten omien lappujen kirjoittamiselta, tutkimuksen tekemiseltä tai seuraavan tutkimusrahoituksen ruinaamiselta. Yhä useampi tuntemani tutkija on yksinkertaisesti lakannut tekemästä hommaa kokokonaan, enkä kyllä itsekään oikein jaksa jos ei ole joku erityisen kiinnostava lappu. Nuossa kun on myös vähän sama kuin jossain puhelinmyynnissä: menet vastaamaan yhteen niin sitten sinua pommitetaan koko ajan lisää.
Seurauksena kaikesta tästä on se, että "vertaisarvioija" ei välttämättä edes ole kyseisen tieteenalan oikea asiantuntija, vaan joku "läheltä liippaavan" alan tutkija tai joku ihan noviisi, joka ei edes ymmärrä lukemaansa, ihan vaan koska editori yksinkertaisesti saanut ketään muutakaan. Itselle tulee edelleen arviontipyyntöjä sellaisiltakin aloilta, joista en tiedä oikein mitään ja mikään muu kun henkilökohtainen moraali ja jonkinlainen lapsenusko tieteen ideaaleihin, ei estä minua lähtemästä hyväksymään TAI teurastamaan tutkimuksia, joista en ymmärrä mitään. Vielä melkeinpä pahempana näen sen, että näitä pyyntöjä alkoi tulemaan jo väikkärini ekana vuonna kun olin julkaissut ensimmäisen tieteellisen artikkelini ikinä, enkä oikeasti ollut vielä edes
omalla alallani juuri minkään sortin asiantuntija. Lisäksi niin huonoa artikkelia ei olekaan, etteikö se menisi
johonkin sarjaan läpi kun tarpeeksi menee IF-pykälissä alaspäin.
On tähän toki jonkun verran herätty ja meillä on ollut jo jonkun aikaa "avoimen keskustelun" sarjoja, jotka toimivat enemmän kuin vertaisarviointi vanhaan aikaan, eli editori katsoo lähinnä aiheen ja yleishabituksen ja ettei kuvissa ole jotain kulleja. Sitten se lähtee niiden anonyymien arvioitsijoiden lisäksi koko maailman luettavaksi ja kommentoitavaksi ja periaateessa kuka tahansa voi käydä kommentoimassa vaikka
tätä tutkimusartikkelia kasviplanktonin hiilidynamiikasta. Tässäkin on vaan se ongelma, että vaikka nuo keskustelusarjat edustavat pikkuriikkistä joukkoa kaikesta tieteellisestä julkaisusta, jo noihin tulee niin järjetön määrä tavaraa joka päivä, että kenelläkään ei oikeasti ole aikaa seurata ja varsinkaan kommentoida kaikkea. Ylipäätään koko akateeminen tutkimusmaailma on täysin sairas pyramidihuijaus, jossa "suoriutumista" ja meriittejä tarkastellaan niin perversseillä kannustimilla, että on lähinnä ajan kysymys koska koko paska hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Kaikkialla koulutetaan koko ajan enemmän tohtoreita koko ajan löyhemmillä standardeilla (koska yliopistojen rahoitus), minkä seurauksena yhä suurempi joukko kilpailee yhä pienenevästä määrästä saatavilla olevaa tutkimusrahaa, jonka rahoitusehdot ovat koko ajan tiukempia ja hakuprosessit monimutkaisempia. Julkaisujen määrä on yksi oleellisimpia menestyksen kriteereitä ja laatu vasta sekundaarinen. On paljon parempi julkaista viisi keskinkertaista tai suorastaan huonoa juttua, kuin yksi hyvä (ellei se ole sitten oikeasti jossain Naturessa), minkä seurauksena tutkimukset tuppaavat olemaan usein sykleiltään aika lyhyitä ja tiukasti rajattuja, koska minkäänlaisen holistisemman tutkimuksen tekemiseen ei ole oikein aikaa tai rahaa. Seurauksena julkaistavien tutkimuslappujen määrä kasvaa myös koko ajan kiihtyvällä tahdilla ja yhä isompi osa siitä on surkealaatuista höttöä, minkä seurauksena SNR laskee vuosi vuodelta kuin lehmän häntä.
Ilmastonmuutoksen osalta tässä on vielä lisäksi vielä sellainen pikantti lisämauste, että koska ilmastonmuutos on ollut sen verran "kuuma aihe" aihe jo pitkään, että tutkimukseen kannattaa yrittää löytää joku ilmastonmuutostulokulma, vaikka se käsittelisi Somalian muinaista ruokakulttuuria tai mitä tahansa, koska silloin saat todennäköisemmin sille rahaa ja tutkimukset julkaistua. Lisäksi mitä hätkähdyttävämmät tulokset, sen parempi, koska tämä lisää viittauksia, mediahuomiota (tätäkin käytetään tutkijoiden "suoriutumisen" arvioinnissa) ja vaikka sinun kanssasi oltaisiin eri mieltäkin,
saat silti lisää viittauksia lappuusi eli menestystä urallasi. Peliteoreettisesti on suorastaan
typerää olla korostamatta tällaista tulokulmaa tutkimuksessaan, jos sitä mitenkään vaan voi tehdä.
Toki voidaan todeta, että kaikista valuvioistaan huolimatta akateeminen tutkimus on vähän kuin demokratia: paska systeemi, mutta parempaakaan ei ole keksitty. Akateemisen tutkimuksen osalta toki olisi jotain tehtävissä ja onneksi en nyt sentään ole ihan ainoa joka tähän systeemin järjettömyyteen on herännyt, mutta kyllä me silti pienessä vähemmistössä ollaan.